Jump to content

Kunelius

Members
  • Posts

    15
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Kunelius

  1. Hyvin meni. Perjantaina päästiin illemmalla paikalle, mutta radalla oli ajettu vaikka kuinka. Lauantaina hieman tihkutti, niin kiihdytys siirrettiin tulevaisuuteen. Siitä sujuvasti radalle, mikä antoi älyttömän hyvän kokemuksen. Ensin oli märkää ja hieman viileää, mikä taas teki vanhat kumit eritäin liukkaaksi. Radan kuivuessa ajaminen ja renkaat muuttui, niin ettei meinannut ensin uskoa mihin jättää jarrupaikat. Kiersin rataa noin 30 kierrosta päivän mittaan ja näin samalla useita muita hienoja suorittajia. Ja se keli. Aivan parhautta, jos tihkutti pakkauduttiin katoksiin, baarin terassille, sauna LT;een lämpöön ja ynnä muihin paikkoihin. Kohdattiin ja tutustustuttiin muihin harrastajiin. Arttu Harkki piti tunnelmaa yllä. Taisi päästä urhokilpurin kyytiinkin antamaan livelähetystä. Korjatkaa, mutta onko missään vw-tapahtumassa ollut noin paljoa bändejä livenä ja niitä pääsi halutessaan seuraamaan suoraan katetulta terassilta, vaikka eihän se edes satanut. Näyttely/leirintä oli hienosti eristetty muusta alueesta iltamyöhään ja sinne pääsi vain rannekkeella. Saataisiinko keskustelua tapahtumasta, jos vaikka saataisiin ensi vuonna jotain samanlaista. Iso kiitos järjestäjille. Janne
  2. https://3dformtech.fi/muut-palvelut/metallikappaleet/ Työkaveri oli hetken aikaa ko paikassa tulostelemassa metallia. Ihan mielenkiintoisia kuvia näytti, mutta onhan ne ihanan kalliita. Pakosarjan proto rivi neloseen taisi olla jotain 3000e vaiko enemmän, juuri nyt ei muista. Mutta mahdollista tuo on.
  3. Scatin keinuviut on hyvät, mutta sarjan mukana tulevat pinnapultit ei aina kestä. Vakiot hyväkuntoiset toimii.
  4. Hienoa Varasin laivapaikan myös. Tuon viestin voisi ymmärtää myös toisella tavalla, jos autot ei vaikka olisikaan valmiina.
  5. Näin heti tässä mahdollisuuden päästä katuauto kilpailuihin katsastamattomalla autolla, niin kuin Burnout Partyn Et bracket. Kilpuria rakentamassa ja sitähän ei suomen ajoneuvolaki määrittele miten minä sen toteutan. https://docs.wixstatic.com/ugd/b724e9_2335f2f09dc9422aa79bf414a16cb53a.pdf Janne
  6. Hiljalleen etenee. Tein semmoisen koekasauksen, että näkee miten korkeus asettuu ja pääsin mitoittamaan vetareita.
  7. Mitä näihin nyt vastaa. Kaikkiin ei. Muutama ratakierros märkäkoneella ja ei ongelmia. Ainoa tätä koskeva modaus tehtynä imuputkikartion leikkaus puolesta välistä juuri ennen sihtiä. Tietenkin perus öljysuutimet mäntiä kohti. Niin ja lohkoa avarrettu suojaputkien alapäästä et palaa paremmin lohkoon. Nimim. Tolvana, lisää öljyä koneeseen. Ja toisaalta vaikuttaa mittarivialta. Pieni hypytys ei kerkeä poistaa öljyä, tai mistä minä tiiän miten pitkään siellä leiskautellaan. Kaikenlaisilla koneilla on ajettu Urhonajoissa on märkäkoneita ja kuivasummpuja ja aina toimii. Huoli pois, pientä huoltoa ja baanalle.
  8. No niin Tierpin reissu takana. Onnittelut Kottenille ja Roopelle kympin ajoista. Paljonkos se Roopen aika parani? Lajittelujen tulokset perjantailta. http://www.nitroz.se/motorny/resultat/viewlist.asp?id=2015/bug_run_classic_2015.txt&year=2015#toppen Kiitokset taas koko suomiporukalle. Äärettömän hieno tunnelma ja mahtavia tyyppejä. Erityismaininta oman ajon onnistumisesta Jukalle ja http://www.aircooled.fi/Mikolle. Tuolta löytyy hienoja kuvia tapahtumasta. https://www.facebook.com/media/set/?set=a.1044273932264388.1073741956.310533878971734&type=3 Niin kuin joskus aiemminkin olen todennut, että kiihdytysajot on parasta ratin takana, mutta kyllä oli hienoa katsoa todella nopeita ja hienoja autoja katsomosta. Pieni pätkä takaikkunasta katsottuna. Jos haluaa verrata perhekuplan kiihtyvyyttä normaali katuautoon, niin videossa kakkoselta kolmoselle vaihtaessa on noin 100kmh. Eli noin hieman alle 5sek. Varttimailin aika on vaatimaton 13,03/162,7kmh. Janne
  9. Roope perskule. Turbo, ruisku, välijäähdytin ja kaikkee!! Hienoa
  10. Hyvä tapahtuma ellei jopa paras. Paikkana loistava. Ravintola palvelut toimii hienosti ja puitteet muutenkin vähintäänkin riittävät. Se että paikallla paikalla oli hienoja amerikkalaisia, ilmavehkeet ja näyttäviä uudemman sukupolven volkkareita oli todella hienoa. Hyvä. Ratahan oli todella mainio. Ennätyksiä taisi tulla usemmallekkin kiihdyttelijälle. Oma aika parani 13.31--- 12.84. Jaa edellinen aika oli Tierpin liimaradalta, mikä ei huono rata sekään. Autoon oli tehty tässä välissä vain pientä kaasuttimien säätöä ja kovemmalla asenteella tietenkin. Eka lähdössä mittaitiin Kelan kanssa aika tasan, oli aika hauska lähtö. http://youtu.be/QZCW_ZMZvZ8 Onnea Voittaneille ja Kottenille uudesta enkasta. Milloinkas se edellinen olikaan ajettu? -Janne
  11. Jees hieno tapahtuma. Menipäs oikein hienosti koko reissu. Uusi parempi aika ja vehkeet pysyi kunnossa. Kiitokset tiimille ja suomi poppoolle olipahan mukavat kinkerit. Kyllähän tuo draak raacing on parempaa paikan päällä. -Janne
  12. Vielä yksi tuubipätkä kyseisestä tapahtumasta.
  13. Uskomattoman hieno kisa. Olisiko ollut Urhojen ensimmäinen kuusituntinen ilman ainuttakaan keltaista lippua. Maagisen 200 kierroksen ylittäjiä useita.
×
×
  • Create New...