Jump to content

Lehtolan Karavaani - Veturi Campingwagen ´62


Recommended Posts

En sanonut että kokonaan pystyyn vaan VINOON. Runkopalkit edelleen alimmaisena ja siihen jäähyn alareuna.

Turhaan mitään skuuppia laitat, ei toimi kummosesti. Ja sit vielä noi pohjanpalkit eristää sen vähänkin ilmanvirtauksen.

Ja mistäkö tiedän, mulla oli 80x60 cm jäähy tuollain pohjassa ja ei jäähtynyt edes kahdella isolla flektilla tarpeeksi.

Nyt puolet pienempi jäähy pystyssä vinossa palkkien välissä ja jäähtyy. Edellisessä oli etuspoikka ja tunnelia pitkin työnsi väkisin ilmaa jäähylle, ei riittänyt.

Ysikymppiset liittimet laitat, niin saa järkevään asentoon tai neljävitoset.

Ei tuossa ole oikotietä onneen valitettavasti.

Link to comment

Näinhän se varmaan on mutta paukapäänä pitää kaikkea kokeilla :)

 

Aika helposti tuota saa kulmarautoja muuttamalla käänneltyä eri lailla vinoon, mutta koitan pitää mahdollisimman lappeellaan koska tällä tulee jossain vaiheessa ajeltua mökkitietäkin.

Lisäksi kun tuosta lähtee jäähdytintä "laskemaan" niin tulee sivuhelman alapuolelle jolloin tulee sivusta katsottuna näkyviin. Makuasia, mutta mielelläni pitäisin niin piilossa kuin mahdollista.

Tuo jäähdytin on sikäli hankalan mallinen että juniksessa on aina joku palkki haittaamassa ilman kulkua.

 

Ehkä parempi ratkaisu olisi ollut pitkulaisemman muotoinen jäähdytin jonka olisi voinut laittaa pohjaan kennosto aika lailla suoraan eteenpäin. No, näitähän voi muutella ja uusia saa kaupasta jos jäähdytys ei riitä.

 

Toki kullanarvoisia vinkkejä ja kuvia saa laittaa omista sovelluksista.

Link to comment

Runkopalkkien välissäkään ei oikein hyvä kun sielä menee lämmitysputki eteen ja lisäksi vaijerien suojaputkia. Sinnekin tuli mallailtua mutta tuohon istui parhaiten.

 

Auton keskellä olis parhaiten suojassa kivisuihkulta mutta huonommin suojassa mökkiteillä jossa tiessä miehekkäät urat ja keskellä pattia.

 

Eihän tästä offroadia olla tekemässäkään mutta kaikenlaista tietä tulee retkeillessä nähtyä, valitettavasti.

Link to comment

Ai niin se tykinpiippu keskellä, eihän mulle tullut mieleen kun itellä ole mokomaa. Se tosiaan estää inhottavasti. Yksi kans olis viedä etuakselin eteen apparin puolelle pystyyn. Siinähän on tilaa hyvin.

Mites vetareiden etupuolelle pystyy, eikös siinä ole tilaa? Se toimis parhaiten noista vaihtoehdoista ja pienellä lipalla.

Elä aja uria pitkin, aja patin päällä :)

Link to comment

Vetareiden etupuolikin on jo varattu vetokoukulle ja omatekoselle laatikon kiertävälle pakoputkelle (kts. kuva edelliseltä sivulta).

 

Kyllä se nyt saa toistaseksi olla tuossa. Painii sitten kesällä tuon kans lisää jos lämmöt tuntuu karkaavan. Kuitenkin eri konekin ku viime kesänä niin katsotaan mitä asteita vdo näyttää tänä kesänä.

 

Paha ajaa urien sivussa ku perässä tulee autoa leveämpi koko perheen nielevä Eriba ;)

Link to comment
  • 1 month later...

Öljyn jäähdyttimelle on letkut vedetty ja viitisen litraa kaadeltu Gulffilaista voiteluksi.

Konehuoneen peltejä laiteltu sekä haitariputket asenneltu paikoilleen.

 

Helmapellistä korkkasi kuumuudesta maali viime Biffireissulla niin raapasin siitä alaosan pellille ja odottaa pientä vasarointia sekä uusintamaalausta. Nyt pähkäilen heppaisiko vakio pakoputken reijän samalla umpeen vai jätänkö auki mahdollisen vakiokoneen/putken takaisin laittoa varten. Saa nähdä.

 

Jos kaikki rokkaa kuten pitäisi niin tämä alkaa olemaan koneen säätöjä, helmapeltiä, moottoriluukkua sekä puskuria vaille. Jossain vaiheessa pitää vielä laittaa tune jakaja vakion tilalle.

post-1638-13888367137017_thumb.jpg

post-1638-13888367138025_thumb.jpg

Link to comment

Eilen tuli laitettua moottoriluukku ja takapuskuri paikalleen.

 

Tänään tuli Art_Zilta komennus tallille säätösessioon.

Kuulemma talli autoista tyhjillään ja meikän Junis pitäis ottaa oven suuhun syyniin.

 

Junikseen sytön säätöä sekä kaasareiden suutinjumppaa ja synkronointia.

Kiitokset Mikolle Tornioon mittalaitteen lainasta että saatiin seokset kutakuinkin kohdilleen!

 

Tulihan tuota kävästyä pieni koeajo lenkkikin Juniksella tallin ympäristössä ja samalla tuli todettua että vaihteet pelittää.

post-1638-138883672502_thumb.jpg

post-1638-13888367250414_thumb.jpg

post-1638-13888367250634_thumb.jpg

Link to comment

Tyhmä kysymys kun ite mietin kans jäähdyttimen sijoituspaikkaa. Mites jos ton laittas niinpäin että letkulähdöt ois "ylöspäin" eli lattiapeltejä vasten. Tarvis tosin 1kpl 90 mutka ja 1kpl 180 mutka enemmän esim. AN liitintä mutta sillon letkut ei jäis alimmaksi vaan tulisivat "lattian" rajaa pitkin ja Janin mainitsema alalippa ois ehkä helpompi tehdä?

Link to comment
Tyhmä kysymys kun ite mietin kans jäähdyttimen sijoituspaikkaa. Mites jos ton laittas niinpäin että letkulähdöt ois "ylöspäin" eli lattiapeltejä vasten. Tarvis tosin 1kpl 90 mutka ja 1kpl 180 mutka enemmän esim. AN liitintä mutta sillon letkut ei jäis alimmaksi vaan tulisivat "lattian" rajaa pitkin ja Janin mainitsema alalippa ois ehkä helpompi tehdä?

 

Voishan tuon laittaa saman lailla ku mulla nyt mutta etureuna alas ja takareuna jossa letkulähdöt lattiaa vasten ylös.

Sillä lailla jäähtyiskin varmaan paremmin ku kaikki ilma pakottuis jäähdyttimen läpi mutta jotta letkut vois minun tapauksessa mennä lattiaa vasten niin niille pitäis tehdä läpiviennit poikittaispalkkeihin ja sitä en ite raski ainakaan toistaiseksi tehdä.

 

Laitan raporttia öljynlämmöistä ku päästään tien päälle jahka kelit lämpeää.

Sitä ennen en tee lippoja tai muutoksia tuohon ku myöhemminkin helppo muutella.

Link to comment

Hyvältä näyttää. Muista varata klapeja mukaan kesän reissuille :)

quote]

 

Kuva jotenki hämää. Ei tämä ole sen matalampi kuin ennenkään.

 

Yksin ku istuu edessä niin ei juuri edes simpukka hipase hidasteeseen. (Paitsi Vaasassa ku niillä on varmaan eri sapluuna hidasteiden tekoon :)

 

2 raavasta äijää etupenkillä laittaa jo vähän varomaan alustaa.

Link to comment

Tänään tuli säädeltyä venttiilit ja niputettua auto loppuun.

 

Nyt sitten odotellaan kesäsempiä testikelejä jotta päästään motarille painamaan.

Jos parin viikon päästä laittais liikenteeseen jahka säät sallii.

 

Nyt sormet ja varpaat ristissä odotellaan että kaikki toimii. Pari kertaa on tallin pihassa pyörähdetty, mutta se ei vielä paljoa kerro.

Link to comment
  • 3 weeks later...

Pär pär.

 

Motaria ees taas sahatessa lämmöt 80 astetta VDO:n mittarilla ja öljytikkuanturilla.

Vauhtia oli navin mukaan 100-120 ja ulkolämpötila hieman vajaa 10 astetta.

 

Toistaiseksi tuntui pelaavan ja menohalujakin oli ihan mukavasti kun kaasua piti höllätä viisarin jatkuvasti tavoitellessa mittarin tappia :)

post-1638-13888367506278_thumb.jpg

post-1638-13888367506663_thumb.jpg

Link to comment
  • 2 weeks later...

Harrastusta jatkettu ajamalla ja useammalla suutinjumpalla.

Eilen sain pääsuuttimet kohilleen ja nyt tuntui vetävän tasaisesti.

 

Lisäksi tarkisteltu venttiilien säätöjä ja tilkitty tihkuavat venakopat.

Vielä kun jaksaisi vaihtaa tune jakajan ja säätääkin sen vielä kohdilleen. Pakoputken vaimentimen vaihto ja ehkä toisen lisäys voisi olla inspiraation iskiessä to do listalla.

Link to comment

Tänään tuli vaihdettua jakaja Tuneen. Ihan mukavasti tuntui vetävän heti alaalta ja nykimättä.

Paketissa ois "paremmat" tulpanjohdotkin mutta koska vanhatkin tuntuu toimivan niin jääköön myöhemmäksi.

 

Lisäksi tuli vaihdettua äänenvaimennin. Vanha vuoti ja kilisi ja kabiiniin tuli pientä pakokaasun käryä. Uudella vaimentimella pääs kärystä eroon.

Ulostuloa vois harkita näyttävämpää tai edes kääntää nykyinen enemmän vaakatasoon. Laitoin aluksi noin kun ajattelin että ei jäisi pakokaasu pyörteilemään niin pahasti auton alle. On se vaan niin ruma..

Helppo homma kääntää kun on klemmarilla kiinni.

post-1638-13888367765381_thumb.jpg

post-1638-13888367765658_thumb.jpg

Link to comment

Iltasella ajattelin kääntää tuota putken ulostuloa kun pisti niin silmään.

 

Makoilin auton alla ja hoksin että taas venakoppa kostea. Vanha kovettunut huohottimen kiinanletkuhan se oli taas murtunut sieltä kopan seutuvilta.

 

No worries, ostinhan viime viikolla uudet huohotusletkut, ei muuta kuin letku vaihtoon.

Sain letkun vaihdettua niin eiköhän uutta kiriessä antautunut venakopan puolelta huohotinletkun kiristysklemmari. Nyt alkoi jo lievästi harmittamaan.

 

Helppo vaihtaa klemmari.. Ei muuta kuin venakoppa irti ja jotta saa venakopan helpommin irti niin äänenvaimennin pois edestä..

 

Vaimennin, venakoppa ja letkut oli kohta käytetty tallin lattialla ja takaisin autoon.

Toisen puolen klemmari onneksi pelitti niin pääs pelkällä letkun vaihdolla.

 

Opetus: Älä missään nimessä laita Junakeulan moottoriin kuvan kaltaisia huohotinlähtöjä, varsinkaan jos moottori on vakiota hieman leveämpi niinkuin minulla.

 

Erittäin hankala kiriä klemmari ja sitä ei pysty vaihtamaan koppaa irroittamatta.

Lisäksi klemmarit tulevat aivan iholle juniksen koria

Omat kopat ja pellit ovat jäämistöä kupla-ajoilta niin tuli ruuvattua tietenkin paikoilleen kun hyllystä löytyi.

post-1638-138883677676_thumb.jpg

Link to comment

Sain letkun vaihdettua niin eiköhän uutta kiriessä antautunut venakopan puolelta huohotinletkun kiristysklemmari. Nyt alkoi jo lievästi harmittamaan.

 

Itellä paukahti kans Hydron klemmari ku kirin niitä suodattimen letkuja...Liikaa voimaa käsissä ;)

 

Ostat uudet pultattavat kopat ja laitat nuo huohotuslähdöt auton keulaa kohti niin meillä ei enää ole tätä letkun murtumisongelmaa...

 

-Art_Zi

Link to comment

Löytyyhän tallilta jo tuollainen? Avain helpottaa ihan hitosti vaikeissa paikoissa olevien klemmarien kiristystä.

mrlk.jpg

 

Esim itsellä ruiskukolkin bensatankin alla olevat letkut oli niin hiton vaikeissa kulmissa että olisivat jääneet varmaan vaihtamatta ilman tuota koska se 7mm lenkillä kitkuttaminen on sairaan vittumaista.

Link to comment
  • 2 weeks later...

Viikonloppu tuli retkeiltyä Oulun Nallikarissa. Eriban vetoa n. 100 km suuntaansa suunnilleen 20 asteen ulkolämpötilassa.

 

Mukavasti matkavauhti vaunun kanssa 85-90 ja lämmöt kävi max 105, tullessa pysyi alle 100. Bensan kulutuskaan ei ollut lisääntynyt verrattuna vakio koneeseen.

Vallan positiivista siis siihen nähden että koko poppoo ja reissukamat oli taas kyydissä..

 

Pientä parannustakin huomattiin. Piti kääntää huohotinboksi kansi ylöspäin (niinkuin kuuluukin) koska tippasi öljyä kannen raosta juurikin puhaltimen eteen ja sitten olikin konehuoneessa pientä öljypistettä siellä täällä..

 

No se tuli korjattua jo :)

post-1638-1388836789307_thumb.jpg

post-1638-1388836789342_thumb.jpg

Link to comment
Guest Jussinbussi

Sä laitoit sen boxin ensin noin kun oli niin hieno empi teksti. ;)

Kuinkas sulla nuo puhallin lähdöt, näyttää olevan auki konehuoneeseen ilman putkia, molemmat vai vaan toinen?

 

Sieltähän sitä ilmaa konehuoneeseen tulee.

Link to comment

599790_10150906567851384_247721710_n.png

 

 

Tuota,oonko käsittänyt oikein että tässä on ilma-alusta?

tuossa mein kerhossa olevassa astrossa on myös ja nappuloita hiplatessa alustaa saa ylös ja alas..

eli tällaisen hidastetöyssyn vastaantullessa saa nostettua esimerkiksi ylemmäs..

tietty se akselisto voi käyttäytyä eri tavalla näissä juniksissa? kertokaapa viisaammat!?

itteäkin houkuttais tuollainen ilma-alusta kanssa.

Link to comment
Guest biblo
Samban kuva

 

Tuota,oonko käsittänyt oikein että tässä on ilma-alusta?

tuossa mein kerhossa olevassa astrossa on myös ja nappuloita hiplatessa alustaa saa ylös ja alas..

eli tällaisen hidastetöyssyn vastaantullessa saa nostettua esimerkiksi ylemmäs..

tietty se akselisto voi käyttäytyä eri tavalla näissä juniksissa? kertokaapa viisaammat!?

itteäkin houkuttais tuollainen ilma-alusta kanssa.

 

Tuohonhan on talven aikana rakentunut ilma-alusta. Muistaakseni tuo meni viime kesän rautajousilla.

Link to comment
Samban kuva

 

Tuota,oonko käsittänyt oikein että tässä on ilma-alusta?

tuossa mein kerhossa olevassa astrossa on myös ja nappuloita hiplatessa alustaa saa ylös ja alas..

eli tällaisen hidastetöyssyn vastaantullessa saa nostettua esimerkiksi ylemmäs..

tietty se akselisto voi käyttäytyä eri tavalla näissä juniksissa? kertokaapa viisaammat!?

itteäkin houkuttais tuollainen ilma-alusta kanssa.

 

Tuohonhan on talven aikana rakentunut ilma-alusta. Muistaakseni tuo meni viime kesän rautajousilla.

 

 

heh..ilmankoos.. ei sitä sit niinvaan nappulasta nostella.. hyvähyvä

Link to comment

Ostatko bussia varten jemmaan sen Alfa-Romeon twin-cam v...bokserin vai pannaanko muualle myyntiin? Saksasta saa siihen valmiin adapterin ilmajäähyn vaihteistoon.

 

Tämä kysymys strokerimiehelle oli tietenkin tekosyy mainostaa että tuollainen mosa olisi nyt myynnissä ulosheittohintaan koska se on jo heitetty ulos...

Link to comment
Ostatko bussia varten jemmaan sen Alfa-Romeon twin-cam v...bokserin vai pannaanko muualle myyntiin? Saksasta saa siihen valmiin adapterin ilmajäähyn vaihteistoon.

 

Tämä kysymys strokerimiehelle oli tietenkin tekosyy mainostaa että tuollainen mosa olisi nyt myynnissä ulosheittohintaan koska se on jo heitetty ulos...

 

Taidan toistaiseksi sivuuttaa tarjouksen ja harmitella sitten jos (kun) tarvis tulee :)

Link to comment
  • 1 month later...

2. veivin laakeri oli ottanut itteensä jostakin koneeseen kuulumattomasta mujusta..

Tuli ihan oikeaan aikaan purettua niin ei ehtinyt käydä kummemmin.

 

Öljynsyöntiin ei äkkiseltään keksitty muuta kuin että -- isku ja -- mäntä ei ehkä ole toimiva kombo. Liekkö männät heittäneet pytyssä sen verran kuperkeikkaa että pääsi puhaltamaan männänrenkaiden ohi.

 

Tuli sitten samaan syssyyn ostettua kaverilta eri lohko, kampiakseli, vauhtipyörä sekä männät ja pytyt. Lisäksi toiselta kaverilta kaavaillaan isompi venasia kansia koska omista alkoi imuventtiilit olemaan vuotamaan päin.

 

Eli toivottavasti parin viikon päästä otetaan testisavut -- iskulla ja -- männillä olevasta kuljettimesta. Osat on toisiinsa entuudestaan koneistettu ja tarvittavat aukasut tehty joten edessä toivottavasti tiedossa lähinnä vaan kasausta.

Link to comment

15.7. kuluvaa herran vuotta vaihdoin (pari vuotta aioskelleeni) apusimpukan korjaussarjan.

Onneksi firman trukkikorjaamolta löytyi sopiva kalvain (vai mikä se terä ny oli) uusien puslien "sorvaamiseksi"

 

Kuvia ei tullut otettua vaikka Awerage Joe olikin ystävällisesti saanut kyseisestä operaatiosta aikaiseksi 80 sivuisen ohjeistuksen..

 

Ohjaus jämäköityi kummasti. Vielä vois tarkistaa simpukan säädön ja välitangon nivelet että mitä niille kuuluu.

Link to comment

Vaikka tallin lattiaa potkiskeltiin niin sopivia isoventtiilikansia ei rojun keskeltä löytynytkään tähän hätään -- syltyille :)

 

Ahaa ideana kasataan edellinen kone muuten samoilla spekseillä mutta -- isku korvataan -- iskulla.

Eli -- isku, -- syltyt.

Kansia fiksailtu venttiilien yms. osalta ja uudet laakerit alakertaan. Männänrenkaitakin vaihteeksi vaihdeltu. Kiertokankien yläpäät helotettu uudelleen.

 

Osia tuli eilen pesastua firman pesukoneessa ja tänä iltana ehkä alkaa kasaus.

 

 

Tuohon toisen lohkon ja -- sylttyjen ympärille aletaankin toden näköisesti kasaamaan seuraavaa konetta ajan kanssa

Link to comment

Onko tää nyt sellanen pölyvapaa asennustila josta rapakon takasissa lehdissä puhutaan. Ja asennusvirheen tehneen japanilaisen asentajan käsikin jätetty muistoksi jonka kunnian menettämisen johdosta katkaisi irti muistuttamaan asiasta.

Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...