Jump to content

-67 Kuplan käyntihäikkää seisonnan jälkeen


Guest JariR

Recommended Posts

Mistähän voisi johtua kuplan (-67 1200) aivan holtiton bensan imeminen? Kone tosiaan käynnistyy kylmänä varsin vaivattomasti ja käy muutamat ensimmäiset sekunnit varsin nätisti, kunnes alkaa lämmetessään tukehtua luultavasti liialliseen polttoaineen saantiin. Kierroksia antamalla saa kyllä pidettyä käynnissä, mutta polttoainetta hupenee tällöinkin astiasta (n. 1 l pullo) siinä määrin että pinnan vajumisen voi silmin nähdä. Pakokaasu on varsin voimakkaan hajuista, mutta ei tee mitään sakeaa pilveä eikä polta putkessa ainakaan paukkumalla. Putkista ei myöskään tule nestettä, mutta pientä karstaa näkyy tallin edessä lumihangessa.

 

Hieman taustaa:

 

1987 - 2012

 

- Auto jäänyt päivittäiskäytöstä seisomaan vuonna 1987

- Säilytetty kylmässä, mutta kuivahkoissa talliolosuhteissa

- Käynnistely säännöllisesti aina 90-luvun alkuvuosille saakka

- Käynyt viimeksi vuonna -95 tai -96

- Tämän jälkeen konetta pyöritetty käsipelillä satunnaisesti

 

2012 ->

 

- Kaasutin (Solex 28 PICT 2) purettu osiin, osat pesty ultraäänipesurilla

- Kaasuttimen suuttimet (polttiaine-, lisäilma-, tyhjäkäyntisuutin) käyty läpi erityisellä huolellisuudella, eikä pitäisi olla tukossa

- Kaasuttimen kanavien virtaukset pyritty testaamaan (sähkö)tupakan ja paineilman avulla, eikä pitäisi olla tukossa

- Kaasuttimeen asennettu korjaussarja, jossa tiivisteet, kalvot, neulaventtiili jne jne...

- Ryypyn lämmityselementti toimii, lämpiää ja avaa ryypyn läpän

- Kaasarin 6v magneettiventtiili toimii

- Koho testattu, ei vuoda. Kohokammiossa polttoaineen pinta n. 19 mm (vanhalla neulaventtiilillä) reunasta, uudella neulaventtiilillä n. 22mm.

- Pumpun ja kaasarin väliset pa-letkut ja suodatin uusittu.

- Mekaaninen pa-pumppu purettu osiin, osat pesty ultraäänipesurilla

- Mekaanisen pa-pumpun korjaussarja asennettu

- Pumpun pakeliitti ja sen ala- ja yläpuolinen tiiviste vaihdettu

- Moottoriöljyt + sihti + öljytiivisteet vaihtdettu

- Konetta pyöritelty käsipelillä, ei jumituksen merkkejä.

- Sytytystulpat + johdot uusittu

- Katkojan kärkiä puhdisteltu, tekee kipinää

- Polttoaineen otto järjestetty tilapäisesti n. 1 l astiasta takapuskurilla n. 1 m letkulla (pa-säiliö vaatii kunnostusta)

 

- Viitteitä siitä että polttoaine päätyy öljyjen sekaan saattaa olla -> öljyn määrä mittatikun mukaan lisääntynyt. Neste öljytikun päässä haiskahtaa bensalta, ei kuitenkaan vielä syty sytkärillä... :)

 

Mitä siis nyt seuraavaksi tutkia? Tässä vaiheessa tavoitteena olisi saattaa auto siihen kuntoon, että sitä voisi sen omin voimin siirrellä tallista pihalle ja takaisin, kuitenkaan sitä rikkomatta. Toivottavasti ei siis edellytä koneen täydellistä läpikäyntiä tässä vaiheessa... :)

 

tallilla_04.JPG

 

- Jari R.

Link to comment

Kiitos vastauksesta,

 

tyhjäkäyntisuutin on puhdistettu pariinkin kertaan ja magneettiventtiilin toiminta testattu. Kaasaria ennen olevat polttoainejärjestelmän osat ovat periaatteessa uusia tai huolella puhdistettuja, joten roskan päätyminen suuttimeen tuntuisi epätodennäköiseltä. Aiheuttaisiko tuon tukkeutuminen kuitenkaan tuota holtitonta polttoaineen imemistä? Nythän litran astia tyhjenee parissa minuutissa ja vaikuttaa siltä että polttoaine päätyy öljyjen sekaan, eli koekäytöt ovat pannassa kunnes öljyt on vaihdettu.

 

Pumpulta polttoaine ei öljyjen sekaan mielestäni valu koska irrotin pumpun jalustansa kanssa ja se piti nesteet sisällään. Myös pakeliitin tiivisteet olivat kuivat. Pumppua letkujen varassa käännellessäni tosin huomasin että pumpun kansi (se neljällä ruuvilla kiinnitetty) oli huolimattomasti kiristetty, ja pumppua käännellessä sen välistä tuli bensaa. Pumpun ollessa paikallaan vuotoa ei ollut. Mikähän tuon pumpun ylimmän "kammion" tarkoitus on ja mitähän efektejä sen huono tiiviys voisi aiheuttaa?

 

Toisaalta mietin että voikohan kaasarin lisäilmasuuttimen asentamisen onnistua jotenkin typottamaan, esim. vetämällä sen liian kireälle? Mitenhän nuo kaasarin ilmakanavat osuvat silloin kohdilleen suhteessa tuohon tappiin? Ennen kaasarin puhdistusta tuo suutin oli ainakin tukkeutunut. Arvelin tämän jo ratkaisevan arvoituksen, mutta ei auttanut.

 

lisailmasuutin_03.JPG

Link to comment

Kannatais laittaa "prikkaa" neuvaventtiilin alle, jotta saa pinnan samalle tasolle kuin alunperin.

 

Yksi mahdollisuus on, kiihdytyspumppu. Jos kanavassa olevat kuulat ei sulje kanavaa voi imuilma vetää sitä kautta bensat koneeseen. Kannattaa ottaa ilmanputsari pois koneen käydessä jotta näkee tulviiko kaasari ja mistä. Jos ei kaasari tulvi niin sitten epäilisin pumppua.

 

Bensa öljyn seassa voi olla peräisin, joko pumpusta tai kaasarista. Liika bensa sylinterissä menee herkästi männärenkaisen ohi lohkoon.

Link to comment

On kokeiltu alkuperäistä Solex neulaa, joka ei mielestäni jumitellut ultraäänipesun jälkeen ja korjaussarjan mukana tullutta (ilmeisesti) tarvikeneulaa. Tarvikeneulalla pinta jää mielestäni syvemmälle, kuin alkuperäisellä neulalla jolla auto on todistetusti toiminut 80-luvulla.

 

Ilmanputsari on ollut irti koneen käydessä. Sellaista tulvaa että polttoaine hyökyisi kaasarin yläosasta yli ei ole (vielä) ollut. Polttoainetta tulee kurkkuun ainakin kahdesta messingin värisestä pillistä: isommasta yläviistoon osoittavasta ja pienemmästä mutkalla olevasta "ruiskutussuuttimesta".

 

Nuo kiihdytyspumppuun liittyvät kuulat kanavassa olisi varmaan syytä tarkistaa. Tottapuhuen en sellaisien olemassaolosta tiennyt, miten kuuliin pääsee käsiksi? Toivottavasti eivät ole päätyneet viemäriin epähuomiossa, saattaisivat ne vielä hajulukosta silti löytyä. "Riisuttua" kaasarin alaosaa kallistellessa kiinnitin kyllä huomiota että jokin siellä siellä sisällä liikkuu, mutta en pystynyt paikallistamaan "kolinaa".

Link to comment
... ja pienemmästä mutkalla olevasta "ruiskutussuuttimesta".

 

.

 

Tuo mutkalla oleva pilli on kiihdytyspumpun suutin. Sieltä pitääkin ruiskia pensaa silloin kun kaasuläppää aukaistaan, mutta ei silloin kun kaasuläppä on paikallaan. Eli kiihdytyspumppu antaa lisäpensaa kiihdytyksen alkuvaiheessa.

 

Nuo kiihdytyspumppuun liittyvät kuulat kanavassa olisi varmaan syytä tarkistaa. Tottapuhuen en sellaisien olemassaolosta tiennyt, miten kuuliin pääsee käsiksi? Toivottavasti eivät ole päätyneet viemäriin epähuomiossa, saattaisivat ne vielä hajulukosta silti löytyä. "Riisuttua" kaasarin alaosaa kallistellessa kiinnitin kyllä huomiota että jokin siellä siellä sisällä liikkuu, mutta en pystynyt paikallistamaan "kolinaa".

 

Kuulat ei karkaa ja niihin on vaikea päästä käsiksi. Toinen on siinä kanavassa joka päättyy tuohon mutkalla olevaan pilliin. Lukittu sinne pienellä messinkitapilla. Kun irrottaa sen pillin voi vaikka ohuella rautalangalla sorkkia tuota kuulaa. Itse sain sen tuolla konstilla liikkumaan yhdestä seisoneesta kaasarista. Liottelin kaasuttimen puhdistuspreillä ja välillä sorkin rautalangalla.

 

Toinen on kohokammion vieressä, siinä kanavassa joka vie kiihdytys pumpulle. Molemmat siis kaasuttimen rungon sisällä. Ilmeisesti ainakin toinen kuula liikkuu, jos sieltä ääni kuului. Sitä en tiedä miten tuohon toiseen pääsisi käsiksi. Se minun kaasarissa liikkui, joten en siihen joutunut tutustumaan.

 

Ymmärtääkseni tuo kohokammion vieressä oleva kuula sulkee kanavan kun kiihdytyspumppu tekee pumppausliikkeen. Se sulkee kanavan jottei polttoaine virtaa takaisin kohokammioon. Toinen kuula nousee ylös pumpun paineen vaikutuksesta ja aukaisee kanavan, jotta polttoine pääsee virtaamaan kaasuttimen kurkkuun. Kun painetta pumpulta ei tule, tuon kuulan pitäsi painua alas ja sulkea kanava, jottei kurkussa oleva imu vedä polttoainetta kaasuttimeen.

Link to comment
Siitä isommasta messinkipillistä joka on kohokammion tuuletusputki,ei pitäisi tulla bensaa missään vaiheessa.

 

Kyllä siinä nestepinta näkyy ilmanputsarin ollessa poissa paikoiltaan, en tiedä pitäisikö pillin olla tyhjä? Välillä siitä myös hölskyy polttoainetta kaasarin kurkkuun. Onko tämä oire jostain? Voiko liian korkea paine kohokammiossa nostaa pinnan tuossa putkessa? Käytössä on tosiaan alkuperäinen mekaaninen pa-pumppu ja bensan otto on järjestetty n. 1m letkulla erillisestä astiasta. Letkujen sisähalkaisijat taisivat olla 5-6 mm.

 

Kaasari on taas päreinä pöydällä, sillä nuo "kiihdytyskuulat" herättivät epäilyksiä. Kaasarin alakertaa on taas pesty ultraäänipesurilla useita minuutteja ja kanaviin on yritetty ujuttaa lamppuöljyä yöksi likomaan... Kyllä sieltä kilinää sisältä kuuluu kun heiluttelee ja äänestä voisi päätellä liikkeellä olevan useampia kuulia. Se että tekevätkö kuulat tehtävänsä on vaikea sanoa... Voikohan noita testailla letkulla puhaltelemalla/imemällä? Ruiskutussuuttimen reikään puhaltaminen tuntuu tekevän sulun, sen sijaan imeminen onnistuu. Kiihdytyspumpun kalvon alla olevaan reikään puhaltaminen onnistuu kunnes tulppaa ruiskutussuuttimen reiän tulee stoppi. Kokeilin myös täyttää kohokammion (vedellä) ja tämän jälkeen sormella peittää pääsuuttimen pidikkeen reiän ja samanaikaisesti asettaa kämmenen kiihdytyspumpun kanneksi ja vielä letkulla imeä ruiskutussuuttimen reiästä. Kevyellä imaisulla vettä ei juurikaan tullut, mutta kovemmalla imemisellä sitä sai kyllä nestettä tulemaan.

Link to comment

Kyllä kiihdytyspumppun kuulat tuntuis olevan kunnossa.

 

Voi olla, että bensapumpun huolto on nostanut sen tehoja ja paine on liian suuri ainakin noille neulaventtiileille, joita sinulla on käytössäsi. Bensapainetta vois alentaa laittamalla muutamia ylimääräisiä tiivisteitä pumpun alle.

Link to comment

Saattoi ne kuulatkin kyllä jotenkin jumissa olla, kun hämärästi muistaisin että ennen tätä viimeistä puhdistusta tuohon ruiskutussuuttimen reikään puhaltelu onnistui, kun nyt onnistuu pelkkä imeminen. Toisaalta aiemman koekäynnistyksen jälkeen havaitsin että jäi moottorin sammutuksen jälkeen hetkeksi tiputtelemaan bensaa tuosta kiihdytyspumpun ruiskutussuuttimesta. Imun tuolloin puuttuessa bensa tuppaa sitten sammutuksen jälkeen tipottavan kaasuläpän akselistosta. Tämähän varmaankin voi johtua juuri kuulista tai sitten korkeasta paineesta.

 

Luulenpa että niputtelen seuraavaksi kaasarin ja vaihdan koneeseen uudet öljyt bensan sekaisten tilalle. Tämän jälkeen voisi koekäyttää ja jos sama ongelma jatkuu, niin alkaa suunnittelemaan noiden tiivisteiden tehtailua tonne pumpun alle paineen pienentämiseksi. Voisi kai sitä koettaa mittaillakin tuota painetta. Raportoin taas saaduista kokemuksista.

Link to comment

Kaasari koottu orkkis Solex neulalla, öjlyt vaihdettu ja koekäyttö suoritettu.

 

Tulokset vaikuttaisivat jo lupaavammilta:

 

- Jaksaa lämpimänäkin käydä jo tyhjäkäyntiä

- Käydessään ei tiputa bensaa mistään

- Siinä kohokammion hengitys putkessa (paksu messinkinen yläviistossa) ei näy enää loisketta

- Kiihdytyspumpun ruiskutussuuttimesta ei tule bensaa tasakäynnillä

- 10 minuutin koekäytön jälkeen öljyn määrä koneessa ei näytä lisääntyneen

 

Edelleen askarruttaa:

- Bensaa menee edelleen kohtalaisesti, olihan kone toki kylmä (n. +5 asteesta käynnistetty). Mitähän tämän kuuluisi tyhjäkäynnillä kulutella? Ryypyn läppä kyllä aukeaa, vaikka ehkä aiemminkin olisi voinut.

- Määränsäätöruuvia käännelty muutamia kierroksia suuntaan ja toiseen, mutta ei oikeen näy vaikutuksia.. (Täytyy tähän perehtyä tarkemmin)

- Säätämisjutut varmaan tulisi tehdä ilmanputsarin ollessa paikallaan, sotkeekohan pahastikin jos se puuttuu?

- Sammutuksen jälkeen, kun imu loppuu, tiputtaa hetken bensaa kaasuläpän vivuston paikkeilta, ei älyttömästi, mutta ei varmaan kuuluisi tiputtaa lainkaan? Voikohan tämä nyt viitata sitten siihen liian korkeaan polttoaineen paineeseen? En tiedä voikohan tämä tilapäinen bensa-astiaviritys aiheuttaa korkean pa-paineen -> Lyhyt imuletku + astiaan ei muodostu pienintäkään alipainetta, astian kansi siis auki?

 

Mutta tosiaan vaikuttaisi että kuulien herkistelyllä oli kyllä vaikutusta, kiitoksia tästä neuvosta ja muistakin! En muista nähneeni näistä kuulista pahemmin juttua missään, voi olla toki ohikin mennyt.

Link to comment

Sellanenpa tuli vielä mieleen, että voikohan tuo nostaa pumpulta lähtevässä pa-letkussa ja tätä kautta kohokammiossa paineen turhan korkealle, kun pumpun imuletkun sisähalkaisija on 6 mm ja lähtevän letkun sisähalkaisija 5 mm? Saattaa olla tyhmäkin kysymys, mutta kun en ole ingengööri niin kysynpä kuitenkin... Kuullut myös, että ei ole tyhmiä kysymyksiä, on vain tyhmiä kysyjiä... :)

Link to comment

Noniin, imuletkun vaihdolla ahtaampaan (5 mm. sisähalkaisija) ei ollut järin suurta merkitystä tipotukseen sammutuksen jälkeen.

 

Sen sijaan tehtailin ylimääräisiä tiivisteitä polttoainepumpun pakeliitille, joista asentelin pumpun korjaussarjan mukana tulleiden pahvisten tiivisteiden lisäksi yhdet 0,8 mm tiivisteet molemmin puolin pakeliittia, yhteensä siis n. 1,6 mm pumpun akselin liikeradasta pois, joka lienee 4-5 mm. Tiivisteiden asentaminen ei näyttänyt merkittävästi vaikuttavan koneen käyntiin, mutta sammutuksen jälkeinen polttoaineen tipotus kaasuläpän vivuston kohdalta oli nyt loppunut, mikä on jo asel oikeaan suuntaan!

 

Kone käy kuitenkin edelleen aivan liian rikkaalla, sillä puhdistetut sytytystulpat näyttävät nokeentuvan muutamassa minuutissa pikimustiksi. Lisäksi kone antaa lämmettyään tukehtumisen merkkejä kun koittaaa tyhjäkäynniltä nopeasti nostaa kierroksia, saattoi myös vähän paukauttaa putkessakin. Rauhallisesti kierroksia nostettaessa pysyy paremmin mukana. Ilmanputsarin paikallaanolo tai poissaolo ei näytä tähän vaikuttavan.

 

Mitähän seuraavaksi kannattaisi kokeilla, vai lisätäänkö tiivisteitä vielä pumpulle? Kaasarilla ei kovin montaa säätöä ole, mutta mihinköhän asentoihin ne vähätkin tulisi asettaa, ennen kuin aloittaa hienosäädön tällaiselle atomeiksi puretulle ja siitä kootulle kaasarille? Koitin kyllä palauttaa ruuvit samaan asentoon kasauksessa, kuin mitä ne olivat olleet ennen purkua, mutta jotain on kaiketi nyt muuttunut.

Link to comment
Lisäksi kone antaa lämmettyään tukehtumisen merkkejä kun koittaaa tyhjäkäynniltä nopeasti nostaa kierroksia, saattoi myös vähän paukauttaa putkessakin.

 

Tämä viittaa siihen, että seos menee laihalle nopeasti kaasua polkaistessa.

Link to comment
Tämä viittaa siihen, että seos menee laihalle nopeasti kaasua polkaistessa.

 

Eli tuliko tiivisteitä pakeliitin väliin sittenkin liikaa, mutta tyhjäkäyntiseokset ovat pielessä? Kiihdytyspumppu näyttäisi kuitenkin pelaavan. Polttoainepaineen mittaaminen alkaa kyllä hiljalleen kiinnostaa, onkohan tähän olemassa jotain edukasta ratkaisua? Mitähän nuo paineet tulisi olla tyhjäkäynnillä (voiko niitä edes edullisilla mittareilla mitata?), korjauskäsikirja kertoo että "2.8 psi at 3400rpm"?

Link to comment
Tämä viittaa siihen, että seos menee laihalle nopeasti kaasua polkaistessa.

 

Eli tuliko tiivisteitä pakeliitin väliin sittenkin liikaa, mutta tyhjäkäyntiseokset ovat pielessä?

Ei, tiivisteet ei tuohon vaikuta, ellei niitä ole niin paljon että kaasari ei saa enää bensaa, mutta sen huomaisi sitten jo muutenkin.

 

Tämä "vika" ei välttämättä johdu pelkästään kaasarista, vaan monen asian summasta ja koneen muista säädöistä. Onko venttiilin välykset oikein? Virranjakajan kunto ja säätö, eli ennakko kohdallaan ja kärkiväli oikein?

Link to comment
Onko venttiilin välykset oikein? Virranjakajan kunto ja säätö, eli ennakko kohdallaan ja kärkiväli oikein?

 

Onhan noita venttiilivälyksiä huoltovihon mukaan vielä 80-luvulla säädelty... :) Virranjakajan kunto on mitä 170tkm ajetussa + parikymmentä vuotta seisoneessa autossa on, kärjetkin ovat 80-lukua, mutta niiden kärkiväli pitäisi olla oikein. Sytytysennakkoon en ole kajonnut, eli säädöt ovat niin ikään 80-luvulta. Täytynee alkaa perehtymään näiden tarkastamiseen ennen kuin enempää uhraa aikaa hienosäädöille...

Link to comment

Tutkin sytkän ajoitusta alustavasti merkkilampun kanssa. Hihnapyörässä on vain kaksi hahloa, joista ohjekirjan mukaan vasemmanpuoleinen on 7,5 asteen ennakko. Lamppu näyttää syttyvän juuri kun hahlo saapuu sauman kohdalle.

 

Venttiileitä en ole vielä ehtinyt ihemettelemään, kun hihnapyörässä ei ole TDC-merkkejä. Koneen puolella kyllä näkyy molemmissa puolikkaissa pistemerkinnät, voisikohan nämä kertoa jotenkin TDC:n paikan?

 

Polttoainepaineen sensijaan mittasin virittämällä mittarin pumpun ja kaasarin välille ennen pa-suodatinta. Mittaustulos koneen lämmettyä tyhjäkäynnillä n. 900rpm näyttää olevan n. 4.8 PSI, kierrosten antaminen ei erityisemmin vaikuta paineeseen, mitä nyt mittarin värinä vähän tasaantuu. Mikäli mittausmenetelmä ja tulos edes suuntaa-antavasti oikein, niin eikös tuo ole melkein tuplapaineet siihen verrattuna mitä kuuluisi olla, vai onko mittausmenetelmä väärä? Mikähän nyt eteen, pitäisikö testata tiivisteiden lisäystä pumpulle vai ruveta jollain keinolla "kuristamaan" painetta?

 

pa-paine_01.JPG

Link to comment
  • 2 months later...

Päivää seurakunta!

 

Pakko nostaa topiccia ja udella kuinka tämä taistelu on edennyt/päättynyt??

 

Oman kupelin oireet ovat edenneet vaihe vaiheelta identtisesti tämän topicin mukaisesti. Tällä hetkellä tilanne on se että pitäisi tuo PA-paine mitata, ja vaihtaa taas tulppia, kun ovat pimenneet

 

PA-pumpun (kuten kaasarinkin) olen ehostanut korjaussarjalla, ja on sellainen käynyt mielessä että onko pa-pumpun kalvon jousi jäykempi näissä korjaussarjoissa? Jousihan sen pumppausliikkeen tekee.. Lisäksi huomasin että alkuperäinen neulaventtiili on halkaisijaltaan 2mm kun korjaussarjassa se on 2,5mm.

 

Oma kaasari siis 28pict-1, ja korjaussarja on yleisesti soveltuva useampiin uudempiinkin kaasareihin, joissa neulaventtiili on 2,5mm. 2,5mm venttiili vaatii yli 30% enempi voimaa sulkeutuakseen kuin 2mm, pa-paineen ollessa sama, mikä taas vaikuttaa kohokammion pinnankorkeuteen.

 

Tällaisia pähkäillyt, mutta vielä ei pelitä.. Löytyskös lisätietoutta??

 

 

Janne

Link to comment

Ei ole vielä ratkaisua löytynyt, tosin ratkaisua ei ole viime aikoina ehditty oikein hakea kun on yritettävä saattaa tallinrakennusprojekti päätökseen ensin.

 

Auto liikkuu kyllä omin voimin ja polttoainepaine sekä polttoaineen päätyminen öljyn sekaan saatiin kuriin asentamalla mekaaninen paineensäädin. Koneen lämmettyä ei tahdo ottaa nopeasti kierroksia ja joskus saattaa sammahtaa jos jättää tyhjäkäynnille. Kyllähän tässä näitä potentiaalisia aiheuttajia olisi, esim. puolaa en ole vaihtanut, lienee melko vanha, en tiedä onko jopa alkuperäinen. Toisaalta venttiilien säätöä pitäisi kanssa opetella... Piakkoin pitäisi tätäkin päästä taas tutkimaan...

Link to comment

Mittaa venttiilien säädön jälkeen puristukset, niin voi arvata onko männänrenkaat jumissa, kuten kyllä ovat. Jumituksen voi liuottaa tavallisella polttoöljyllä pari päivää.

Link to comment

Noniin,

 

PA-paine oli 0,87bar. Pumpun alle asettelin sitten shimmilevyjä siten että paine tipahti 0,18 baarin.. Venat säätöihin ja sytty korvakuulolla kohilleen, niin jo rupes pelittämään! kaasari reagoi säätöihin tämän jälkeen ihan säätöohjeiden mukaisesti. Nyt vetää ja kulutuslukemat lähikyläkurvailun perusteella siedettäviä. Ei 29 vuoden seisominen masentanut tätä mosaa!

Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...