Jump to content

Vinkkejä vanhan polttoainetankin kunnostukseen


Guest JariR

Recommended Posts

Tuli ryhdyttyä -67 kuplan alkuperäisen polttoainetankin kunnostuspuuhiin. Tankin taustoista sen verran, että tankissa oli jäljellä muutama litra vuonna 1987 tankattua bensaa, eli vuotoja ei näin ollen näyttänyt olevan. Tankin alla oleva polttoainehana lähti irti siten, että messinkiset putket katkesivat tankin sisälle.

 

Hana itsessään oli täysin ummessa, mutta saatiin virtaamaan useamman päivän sitruunahappo/petrooli liottelujen jälkeen. Uudet messinkipillitkin saatiin tehtailtua pienoimalliliikkeestä löytyneistä messinkiputkista. Tankissa vaikutti olevan jotain kovaksi muuttunutta saostumaa, johon myös alkuperäiset polttoinehanan pillit oli muurautuneet kiinni.

 

Pillit ja vanha suodatin on saatu tankista ulos ja itse tankki on likosi 5% sitruunahappoliuoksessa useamman vuorokauden. Liotuksen aikana vuotoja ei ilmennyt. Tyhjensin hapot tankista, huuhtelin useampaan kertaan kunnes vesi vaikutti olevan kirkasta ja aloitin kuivatuksen kuumailmapuhallinta apuna käyttättäen. Sain tankin uskoaksen melko kuivaksi, sillä tankin ulkopinnalle useampaan kertaan pirskoteltu vesi näytti haihtuvan ilmaan, eikä tankin kyljessä viitsinyt pitää näppejä kovin pitkään.

 

Kuivatuksen jälkeen satuin kopauttamaan kädellä tankin pohjaan, jolloin tankin sisältä kuului ropinaa. Päätin hakea kuminunijan jolla sitten koputtelin tankin pohjaa ja ropinaa riitti. Kippasin rojut ulos ja sieltä näytti putoilevan isoja (3 cm halkaisijaltaan) lastuja lähes mustaa savimaista rojua, joka murenee käsiin. Mitähän tämä koppura voisi olla, ja mitä keinoja sen poistamiseksi voisi kokeilla? Mieleen tuli laittaa tankki kiinni esim. betonimyllyyn, hiekat sisälle ja pyörimään... Ei vaan ole itsellä eikä lähipiirissä myllyä, joten jos löytyisi jokin muu keino tuon rojun irroittamiseksi. Tankille ei ole uskoakseni tehty mitään toimenpiteitä auton historiassa, joten tuo tankin pohjasta irtoava lastu ei ole uskoakseni esim. jotain pinnoitus-/paikkausmielessä sinne kipattua tököttiä.

Link to comment

Paljon olet töitä tankin suhteen tehnyt. Jos tankin pohjasta irtoaa 30mm kokoisia palasia niin tankissa on ollut jossain vaiheessa vettä. Ei sitä sinne ole välttämättä kaadettu mutta ton ikäiseen tankkin kondensoituu vettä väkisinkin (kesä/talvi). Nyt on vaarana että pelti on jo niin ohutta (sen palasen) että siellä voi olla jo nuppineulan kokoisia reikiä, yleensä ne tulee siihen ulostulon (letkunlähtö) kohtaan ensin.

 

Radikaali ratkaisu olisi leikata kulmahiomakoneella (joku puhuu rälläkkä :)) koko pohja pois ja tutkia vauriot ja hiekkapuhaltaa pohja/koko tankki. Jos pohja on käyttökelpoinen niin hitsaa sen takaisin, jos ei, niin kokonaan uusi pohja. Hitsaus vaatii todella tarkaa työtä (meinaa jäädä huokosta). Näin ollaan kuitenkin joitain vanhoja (moottoripyörän) tankkeja korjailtu.

 

Helpon ratkasu olisi löytää jostain ehjä käytetty tankki, tai kai näitäkin nykyään uusia saa.

 

Kun olen kuitenkin homman aloittanut niin mene vaan "pitkän kaavan" mukaan eli -> korjaa se.

Link to comment

Auki leikkaamalla pääsisi varmasti parhaiten poistamaan rojun vanhasta tankista. Palojen takaisin yhteenliittäminen onkin sitten vähän hankalampi homma itselle, joten paremman aihion/uuden tankin hankinta menee varmaan tässä edelle. Päätin kuitenkin vielä laittaa tankin pihalle elektrolyysiin ja katsoa tilannetta muutaman tunnin päästä uudelleen, ainakin kihinä tankissa vaikuttaa lupaavalta... :) Voi olla että "uhrimetallia" täytyy puhdistaa välillä mekaanisesti, kun se on tankin kokoon nähden melko pieni.

Link to comment

Tankkiin vettä tai suojakaasua/pakokaasua ennen mitään kipinöivää työstöä!

 

Pistehitsit auki tankin saumasta ja puolikkaat erilleen.

Tai sitten tankin pohjasta rälläkällä A4 kokoinen miesluukku jos näyttää siltä että on puhkisyöpynyt.

 

Pätkäsaumalla (1cm saumaa, 2 cm väliä) liitoskohta uudelleen kiinni ja juottamalla saumat tiiviiksi. Toimii.

Link to comment

Tuohon hintaan en kyllä kuluttaisi hetkeäkään aikaa vanhan tankin kanssa. Vaikka kuinka tuntuu et sen saa puhtaaksi niin aina sieltä vaan irtoa jotain paskaa ja sitte puhdistellaan kaasutinta ja bensalinjaa joka toinen päivä..

Link to comment

samaa minäkin oon tässä koko ajan ihmetellyt, että kun ei uudet tankitkaan nyt niin hirveesti maksa että turhaa kai se nyt on niin järetöntä vaivaa on vanhan kanssa nähdä. ei ne uudet tankit toki ehkä oo niin jämyjä ja pitkäikäisiä mutta kummiskin. ei sillä jos tykkää räpeltää iltapuhteena niin se on mulle yks ja sama...

Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...