Jump to content

Kupla '72

Guest 1st

Recommended Posts

Pistetääs nyt tästä omastakin päiväkirja pystyyn.

Elikkäs, parin vuoden kuumeilun jälkeen viimein sain hankittua oman kuplan talliin. Kaveri antoi vinkkiä että hänen tuttavallaan saattaisi olla kupla myytävänä, eikä pitäs kovin paha projekti olla, no eihän siinä auttanut kun katsomaan mennä.

No sitten parin katselukerran jälkeen sainkin rahatilanteen siihen malliin, että kaupathan siitä joutui tekemään.

Auto on poistettu rekisteristä '93, jonka jälkeen seissyt ladossa ilmeisesti vuoteen 2011 saakka.

Jarrusylinterit tämä myyjä oli viime kesänä vaihtanut, pois lukien vasen takasylinteri, siihenkin hän antoi uuden mukaan.

Kone tuntui käyvän tosi nätisti, ja myyjän mukaan jotkut harrastajat kehuneetkin konetta, että ei ole välyksiä yms. Kaasuttimen jouduin tässä ensihätään purkamaan, kun lämmetessään tahtoi sammua ja alkoi kiihdytyspumpusta vuotaa jo ulospäin bensaakin, kyllähän se melko likainen oli ja jotain tukkeutuneita paikkojakin löysin, nyt kunhan korjaussarja saapuu, niin pääsee taas kasaamaan ja katselemaan oliko siinä vika.

Pohja näyttäisi äkkiä vilkaistuna aika hyvältä, vasemman helman etureunassa näyttäs olevan paikkaamista hieman ja oikean helman takareunassa.

Sisusta on erittäin siisti, sille ei tarvitse tehdä mitään muuta kun hieman putsailua joka puolelta, taka sivuverhoilut taisi olla rikkinäiset, mutta muuten täysin ehjä.

Opiskelunahan tässä suurin aika menee, kun on ensimmäinen veteraani-ikäinen harrasteautoni, mm. kärjellisen sytkän kanssa en ole ikään ollut tekemisissä

Tavoitteena on nyt parsia auto leimakuntoon ensikesäksi mahdollisimman pienellä budjetilla ja sit ensi talvena, jos rahatilanne paremmin sallii, nii purkaa ja tehdä sitten kunnolla, kunhan ekana kesänä saa pahimmat ajokuumeet taltutettua :)

Tässä lopuksi vielä huono kuva just trailerista pois ajettuna

Edited by 1st
Link to comment

Tulpat sain vaihdettua tänään, aika ahtaat välit on, joutu pienkoneen tulppa-avainta lyhentämään pari senttiä että mahtui ne takimmaiset tulpat irroittamaan.

Yks tulppa lähti melkeen sormin pyörittämällä, ja varmaan aika kauan on ollu löysällä, ku oli tulpan avainkanta mustunut ympäriltä, varmaan voi osaltaan jo tohon huonoon toimintaan vaikuttaa, näkee sitten kun saa kaasarin kasattuu.

Valojakin tuli katseltua, kun ei mitään isompaa viittinyt ruveta tekemään ton 3v pojan kanssa. Yks vilkun polttimo takaa oli pimeänä, kaikki muut näyttivät toimivan. Bensamittarissa ei tunnu eloa olevan, vaikka oon varmaan 5 litraa tankkiin laittanut jo ainetta, luulisi sen jo jonkin verran siitä määrästä nousevan kunnossa ollessaan? Pitää tutkailla sitä, kunhan nuo isommat hommat saa tehtyä ensin alta pois.

Link to comment

Tänään irrottelin astinlaudat, kun ei kaasarin korjaussarja tullut vielä.

Koputtelin ruuvimeisselillä sit alustaa, apparin puolen astinlaudan kiinnityskohtaan tuli muutama reikä, helman takaosaan muutama pieni ja kuskin puolella helman etureunaan muutama, ja takasisälokariin tuli yks pieni reikä, todella vähällä hitsailulla näyttäisi selviävän nyt ensihätään. Pitänee ens viikolla pistää rälläkone laulamaan ja sen jälkeen kutsua emännän velipoika hitsailemaan, kun ei itellä hitsausvehkeitä ole.

Joskus aikanaan kun on helmoja korjattu, niin hitsattu näemmä kori ja pohjalevy yhteen molemmilta puolilta, teettää hieman enempi hommia sit tulevaisuudessa, jos nostan korin pois ja teen pohjan viimeisen päälle sit kuntoon.

Link to comment

Pohjalle en ole juuri mitään taas ehtinyt tehä, kuskinpuolelta rälläköin ja hioin toissapäivänä pehmeät kohdat pois, vielä ois apparin puolelle sama operaatio edessä..

Tänään tuli kaasarin korjaussarja viimein, kyllähän tuo nyt tuntuisi käyvän, tyhjäkäynti hieman hukassa, mutta kaasua antamalla kävi kuitenkin, eikä tehnyt niinkun ennen aukaisua ja putsailua, että lämmettyään sammui aina.

Pitää koittaa säädellä joku päivä, kunhan taas ehtii. Pirun hyvältä kyllä kuulosti, kun kävi niin pienellä että juuri ja juuri jaksoi käydä :)

Päteekö nuo yhdistyksen sivulla kerrotut pict3 kaasarin säätöhommat myös tähän pict 4 kaasariin ?

Link to comment

Kuskin helmaan ois korjauspalat askarreltu, huomenna jos sais apparin puolen kans tehtyä, niin vois sitä hitsaria alkaa kysellä, millon ehtisi paikalle.

Bensalinja menee kans uusiks, joku aiemmin vetänyt muoviputkella auton alle suoraan, otin sen kannakkeistaan irti kun oli hieman edessä kun pohjaa hioin, sain sen putken sitten porakoneen teräsharjan ympärille tarttumaan kun oli narulla vielä vedetty toiseen laitaan pois edestä, hienosti meni solmuun, kun narun ensin imaisi harjaan ja siitä perässä letkun :)

Kupariputkella ajattelin ihan tehdä, onko alkuperäinen putki 6mm vaiko 8mm putkea?

Mistäs kautta tuo kannattaisi vetää, ulkokautta ajattelin, mutta oisko jollain antaa vinkkejä tai kuvia, että mistä kohtaa menisi näteimmin?

Link to comment

Itse laitoin putken varttisesta kupariputkesta ja vedin runkotunnelin sisään sen. Ei ollut kauhean paha vetää vaikka oli koppa päällä. Se vanha oli muistaakseni kahdella kannakkeella kiinni sielä sisällä. Jossain oli muuten semmonen joku vaihto-ohje myös missä oli hyväkin selvitys asiasta. Joku muu voi tietää mistä löytyisi, jos ei löydy palstan haulla.

Link to comment

Siellä taka-akselin etupuolella sojottaa putkenpää irrallaan, varmaan se vanha linja? siitä vierestä lähtee sit kumiletku konehuoneeseen päin, johon myös tuo pohjassa oleva edestä tuleva muoviputki on liitetty.

Oiskohan se vanha linja sitten mistä kohtaa kiinni, tulisiko se herkästi edestäpäin ulos, ja saisiko sen avulla vedettyä uuden putken eteen, jos apulaisen kans tekis, että toinen vetää edestä vanhaa putkea ja toinen syöttää sit siitä taka-akselin luota uutta sisään?

Kuuluukos sen linjan loppua sitten siihen taka-akselin etupuolelle, jatkuuko se siitä alkujaankin kumiletkuna konehuoneeseen?

Biltemalla olis 6 ja 8 millistä kupariputkea 5metrin pätkissä, luulisi ton 5 metriä riittävän ?

Link to comment

Kupariputkea ei pidä eikä saa käyttää bensa tai jarruputkena karkenee ja murtuu tärinästä.

Tunnelin ulkopuolinen bensaputki vedetään sisäkautta,runkotunnelin oikealle puolelle,samaantapaan kuin jarruputki on vasemmalla,muistaakseni yhdistyksen sivuilla on tehtaan ohjeet.

Link to comment

Jotain teräsputkeako sen pitäs sitten olla, onkohan tuo kuin hintavaa? Jotain keskusteluja löysin eileniltana googlen avulla, joku oli tehnyt jostain pneumatiikkaputkesta, tuliskohan sellaisella kuin pitkäikäinen ?

Link to comment
Kupariputkea ei pidä eikä saa käyttää bensa tai jarruputkena karkenee ja murtuu tärinästä.

Tunnelin ulkopuolinen bensaputki vedetään sisäkautta,runkotunnelin oikealle puolelle,samaantapaan kuin jarruputki on vasemmalla,muistaakseni yhdistyksen sivuilla on tehtaan ohjeet.

Pitää odotella sitten kauhun sekaisin tuntein räjähdystä. Mulla on yhteen vedetty ns tunnin asennuksena bilteman kupariputki noin 3,5 vee sitten ja on sähköisen pumpun päästä 10cm kumiletkun kanssa joustavasti kiinni ja taaempana lyhkäsin kumiletkuin bensansuodattiimeen ja sieltä konehuoneen jakokappaleeseen. Koriin/pohjalevyyn ( ei mene tunnelissä eikä jalkojen alla ohjaamossa ) joustavasti pehmikkeiden kera nippusiteillä kiinni.

Saa nähdä miten käy, ei ainakaan bensaputkea saa joustavammin kuplaan kiinni. Kovetusräjähdyksen kohtalo kait selviää lähiviikkoina/vuosina.

Muilla kokemuksia?

Link to comment

Itse ostin aikoinaan jotain lie pinnoitettua tai sitten ei, teräsputkea kuitenkin. 8mm ulkohalkaisija, seinämä 0,7-1mm. Lienee kylmävalssattua ja vaikuttaa ainakin pinnoitetulta, sinkitys tms. Kestää taivuttelua hyvin mutta vähän kankeaa.

Link to comment
Joku aikoinaan kysyi shoptalkforums palstalla että riittääkö 2276cc kaasarikoneeseen 1/2" polttoaineletku tankilta kaasareihin... :D Riittää varmaan jos kuuhunkin asti aikoo kuplalla lentää.. :D

Stroukatulla Germannnlookilla pääsee sit varmaan marsiin asti...

Link to comment

Apparin puoli saatiin hitsattuu valmiiks tänään, eihän siihen ihan priimajälkeä tullut, mut astinlaudan allehan ne jää piiloon. Edellinen hitsari vetänyt suurelta osin pohjalevyn ja korin yhteen, noissa nyt tehdyissä paikoissa se korin ja pohjan väli on vaan täppimällä pistetty, helpottaa kummasti, kunhan jossain vaiheessa sitten nostaa korin pois pohjalevyltä.

Olikohan Ø10mm rosteriputki 1mm seinämällä 30€/6m Rautavarastolla muutama viikko sitten, miun pätkästä voisi riittää toiseenkin autoon.

Vähän turhan paksua ehkä tähän, oiskohan heijän valikoimassa ohuempaa? täytynee käydä pääsiäisen jälkeen kyselemäs, kun talvilomalla oon sen viikon

Link to comment

Nojoo, nyt ois kuskin helmakin hitsailtu, nuo oven alareunan alla olevat turaamiset ovat edellisen hitsarin peruja, osan niistä rälläkällä kaunistelinkin jo. Ja tällä puolella sama homma kun toisellakin, eli korin ja pohjalevyn sauma noista pelleistä on vaan täppimällä kiinni, että helpottaa tulevaisuutta sitten..

Pohjalevyyn vielä pari paikkaa jäi tekemättä, kun loppu migistä lanka. Pääsiäisen jälkeen jatkuu siis..

Tankinkin irrotin ja tyhjensin, ei ihme että hieman käyntihäiriöitä ollu, bensa oli oikeen vanhannäköstä, sellasta oranssin sävyistä, liekö tuo enää ees palavaa ainetta :) Bensan mukana tuli myös ehkä puolisen kiloa hiekkaa ja ruostemönjää, muutaman kerran huljuttelinkin puhtaalla bensalla, eikä sieltä enää juuri irronnut sitä..

Kannattasko tonne tankin sisälle tuo lähtöputken suodatin uusia, lähteekö se liitos sieltä tankin alta yleensä ees ehjänä auki vanhemmiten? Vai meneekö se edes herkästi tukkoon, että pistänkö vaan bensaletkun väliin konehuoneen päähän irtosuodattimen ?

Link to comment
  • 2 weeks later...

Nyt pitäs korihommat olla ohi viimein, leimalla saapivat kaivella seuraavat, jos on löytyäkseen enää :)

Astinlautojen listat pitää vielä kiinnittää, ne oli osittain ruuveilla kiinni ennestään, ja ruuveilla pistän ne nytkin.

Bensalinjaa pääsee myös seuraavaks suunnittelemaan, taidan sen entisen muoviputken laittaa takaisin kuitenkin sisäkautta menevänä, hieman joutuu lyhentämään, jatkan kumiletkulla sitten sen, mitä jää vajaaksi. Sinne taka-akselin etupuolelle, missä entinen liitos oli, niin ajattelin bensansuodattimen laittaa, eipähän tule konehuoneen puolelle ylimääräisiä liitoksia enää.

Link to comment

Bensalinjan väsäilin valmiiks tässä illan mittaan (Ilta-aikaan viikonloppusin parhaiten aikaa tehdä, kun poika on unilla)

Vielä pitää suodattimelle tehdä jonkinlainen teline taka tavaratilan pohjaan ja letku kiinnittää muutamasta kohtaa, mut huomenna pääsee jo testaamaan kuitenkin :)

Sisäkautta se nyt tuli, tankin alta rintapellin läpi, runkotunnelin oikealla reunalla, takapenkin alla tein runkotunneliin pari reikää, menee siitä läpi vasemmalle puolelle, ei siis mene tunnelin yli. Siitä sitten jarruputken vierestä läpi ulkopuolelle, josta kumiletkulla loput.

Auton sisällä menevälle osuudelle pistin vielä koko matkalle puutarhaletkua, ja sen sisälle vedin sen muoviputken, ei ole putki siis teräviä reunoja vasten nyt, ja muutenkin suojattu, ei pysty tallomaan niin herkästi, vaikka mattojen allehan se jää kuitenkin siihen kulmaan.

Link to comment

Tänään sain bensalinjan tehtyä loppuun sisältäkin, pari kannaketta taivuttelin pellistä etu- ja takapäähän ja sit keskiosan, mikä menee siinä runkotunnelin sivussa, pistin korikittiä sinnetänne täppinä letkun alle, josko se siihen lattiapeltiin tarttuisi kiinni. Kännykkäkameralla koitin tästä asennuksesta ottaa kuvia, mut eipä niistä mitään selvää saa..

Seuraavaksi pääsee siis asentamaan lattiamatot takaisin ja sen jälkeen jarrujen kimppuun, pikkuhiljaa vois sanoa, että alkaa käyttökunnostus olla loppusuoralla :)

Vaatiiko jotain erityistä huomiota/osaamista, kun avaan ton takarummun, eikös tossa laakeripesät ole jarrurummussa, vai oonko käsittäny väärin ku kuvia oon koittanu katella? Pitääkö se vetoakselin pään mutteri pistää kuin tiukalle?

Mites tuo jarrujen säätöhomma menee, automaattisäätöähän niissä ei ole ?

Takapyöränlaakerit on akselin päässä, ei itse rummussa. Säätöruuveja kääntelemällä tuo jarrujen säätö menee. Kuvassa tarkemmin, 60-luvulta olevasta oppaasta mutta samantapaisia ovat 70-luvullakin.

post-5274-13888367408147_thumb.jpg

post-5274-13888367408495_thumb.jpg

Link to comment

Samalla jos uudet takajarrut laitat niin kannattaa myös vaihtaa stefat laakerin viereen ettei tarvitse uusia jarrukamoja heti mennä pilaamaan vaihteisto öljyllä (niin eihän tää ollut irssi peränen). Varsinkin jos auto on kauemmin ollut poissa ajosta.

Ja tosiaan vetarin mutteri pitää laittaa piukalle itse olen käyttänyt metristä vartta ja päälle 110kg elopainoa homman suorittamissa.

Link to comment

Kiitoksia kallej:lle kuvista, helpottaa hieman hommia :)

Jarruille ei näillä näkymin ole meininki muuta tehä kun säätää kaikki ton ohjeen mukaan ja vasemmalle taakse vaihtaa jarrusylinteri pelkästään, jos kengissä pintaa vaan on.

Muut jarrut tuntus pelaavan hyvin, kun tossa omassa pihassa asfaltilla niitä muutama päivä sitten testailin, muut pyörät meni kävelyvauhdista lukkoon, paitsi tuo vasen taka, mitä ei ole auottu viime kesänä..

Mut katsotaan nyt miltä siellä näyttää että käytänkö varmuuden vuoksi sit kaikki vielä auki, käsijarruvaijeritkin tuntuis liikkuvan ihan hyvin. Nii ja yksillä nivelillä on vetarit, onko tää nyt se svingi peränen, hieman nää nimitykset vielä haussa :)

Onkos tohon käsijarrukahvan latalle, mihin vaijerin päät tulee kiinni kahvaan, niin ideoita miten sen saan pysymään paikallaan, siitä on keskeltä se tappi poikki nimittäin, tuleeko toimimaan, jos hitsaan sen latan kahvaan kiinni ?

Link to comment
Kiitoksia kallej:lle kuvista, helpottaa hieman hommia :)

Samalla jos uudet takajarrut laitat niin kannattaa myös vaihtaa stefat laakerin viereen ettei tarvitse uusia jarrukamoja heti mennä pilaamaan vaihteisto öljyllä (niin eihän tää ollut irssi peränen). Varsinkin jos auto on kauemmin ollut poissa ajosta.

Ja tosiaan vetarin mutteri pitää laittaa piukalle itse olen käyttänyt metristä vartta ja päälle 110kg elopainoa homman suorittamissa.

Jarruille ei näillä näkymin ole meininki muuta tehä kun vasemmalle taakse vaihtaa jarrusylinteri pelkästään, jos kengissä pintaa vaan on.

Muut jarrut tuntus pelaavan hyvin, kun tossa omassa pihassa asfaltilla muutama päivä sitten testailin, muut pyörät meni kävelyvauhdista lukkoon, paitsi tuo vasen taka, mitä ei ole auottu viime kesänä..

Mut katsotaan nyt miltä siellä näyttää, käsijarruvaijeritkin tuntuis liikkuvan ihan hyvin. Nii ja yksillä nivelillä on vetarit, onko tää nyt se svingi peränen, hieman nää nimitykset vielä haussa :)

Juu tosiaan Swing on yhdellä nivelellä vaihdelaatikon päästä ja irs on kahdella pyörän ja vaihdelaatikon päästä.

Ja tosiaan itse olen yleensä tehnyt tuon stefan vaihdon varotoimenpiteenä jos ei ole tietoa vanhan stefan laadusta tai iästä. Niin ja yleensä sen rikkinäisen stefan huomaa vasta siinä vaiheessa kun laitta vaihdelaatikkoon oikean määrän öljyä. Näillä nimittäin on tapana että se öljy katoaa sieltä vuosien saatossa. Ja jos lootassa ei ole tarpeeksi öljyä sitä ei riittä akselien päähän asti voitelemaan laakereita ja näin ollen vanha kopottunutkin stefa voi riittää.

Voipihan nuo tietty varmuudeks vaihtaa. Laatikossa ei varmaan oikeaa määrää öljyä ole, kun näkyy kuskin puolelta vetarin suojakumin kohdalta tiputtavan. Onkos nuo vetoakselin suojakumit suoraan yhteydessä laatikkoöljyyn, että selviänkö tuosta öljyvuodosta pelkästään suojakumin vaihdolla ?

Juu ovat suoraan yhteydessä eli vetarin suojaputken kautta menee pyöränlaakerille asti laatikko/peräöljy.

Ja jos suojakumi vuotaa niin se on kohtuu helppo vaihtaa ja ei ole kovin kalliskaan. Mutta kumin myyjästä/vamistajasta riippuen kiinnitys pannat ja ruuvi voi joutua vaihtamaan laadukkaampiin.

Link to comment

Sulla ei sit ole säätöreikää rummussa vaan kilvessä, eli säätö tehdään pyörän takaa. Juuri yhistyksen autosta käsärillä poltetut tehottomat takajarrukengät vaihtaneena, eipä olis kallis henkivakuutus uusia kaikki jarrukengät (2x17,90€), mutta kukin tavallaan.

Nojoo, no katotaan, kunhan käytän tuon takasen auki, että miltä näyttää, pistänkö kengätkin uudet sitten joka nurkkaan..

Sisustan kasailin tänään ja lopuks ajelin hieman pihatiellä eestaas ja säätelin tuota kaasaria, nyt tais löytyä säädötkin viimein, käy tasaisesti ja omalla kuulolla arvioituna alle tonnia.

Venttiilivälykset vielä katsomatta, ku en omista rakotulkkia, enkä tietenkään ole muistanu hankkia, vaikka vähän väliä on motonetissä tullu ravattua :)

Link to comment

Jos on nimitykset vielä hakusessa niin kannattaa opetella samantien oikeat nimitykset,se vain akseleiden sisäpäästä nivelöity on suomeksi heiluriakseli ja molemmista päistä nivelöity on nelinivelakselisto,molemmat ovat IRS,Independed Rear Suspension eli erillinen takajousitys jossa pyörien joustoliikkeet ovat toisistaan riippumattomia.

Se käsijarrukahvan tappi on usein poikki,tasauslevy pysyy kyllä paikallaan kun vaijjerit ovat oikealla kireydellä,hyvähän se tietysti olisi korjata,siis porata reikä ja laittaa uusi tappi,älä hitsaa sitä tasauslevyä kiinni,sitten ei enään toimi niinkuin on tarkoitettu.

Ja sitten kun koetat etsiä osia nelinivelakselisto nimellä niin onnea yritykselle.

Link to comment

Moottoriöljyt vaihdoin tänään viimein, ekana toimenpiteenä oli meininki tehä sillon kun auton toin omaan talliin, mut se vähän siirtyi ja siirtyi :D Ihan pikimustaa litkua oli vanha öljy ja sihtikin oli melko likanen.

Ei näemmä tuo 20w-50 öljy ole kylmille keleille oikeen suotuisaa, kun aika nihkeästi tuli purkista ulos, kun uusia koneeseen kaadoin :)

Edit: Laitetaanko ilmanputsariin myös moottoriöljyä, vai jotain ilmanputsariöljyä ? mikähän mahtaapi olla täytösmäärä sinne ?

Link to comment

Moottoriöljyä ilmanputsariin,yleensä putsarissa on punain öljytason merkkiviiva.

Totta tietysti sekin että on hyvä tuntea myös nuo väärät/väärinkäytetyt nimitykset mutta jos esimerkiksi jenkit on tyhmiä niin eihän meidän tarvitse seurata esimerkkiä,vai?

Link to comment

^Jeps pitääpä huomenna katsella tuo ilmanputsari jos muistan.

Bensamittarissa ei edelleenkään eloa, vaikka 10litraa pistin bensaa tankkiin, ei liiku, vaikka anturille menevän johdon pistää suoraan maihin, mistähänpäin tuota vikaa alkaisin metsästämään, vai onko miten yleinen vika, korjaantuuko vaan mittarin vaihtamalla ?

Johto lienee ehjä? Tohon autoon lienee helppo/halpa hankkia käytetty nopeusmittari. Anturi on mittaarvoltaan 0-100 ohmia jos sitä haluaa mitata.

Link to comment
Vika on hyvin harvoin itse mittarissa,tutki ensin anturin toimivuus ja varmista että anturin yhden kiinnitysruuvin alla on kuparinen tiivistysprikka(se on samalla anturin maadotys)muissa muoviset.

Mutta eikös mittarin pitäs nousta maksimiin kun anturilta lähtevän johdon tökkää suoraan maihin?

Pitää testata hyppyjohdolla vielä, että eihän itse piuhassa ole vika, meneekös itse mittarille muita johtoja, vai ottaako se virtansa sieltä nopeusmittarilta jostain muualta suoraan ?

Ilman toimivaa bensamittaria ajamiseen oon tottunut kyllä, kun edellinen käyttöauto oli 700s Volvo, ja niissä kun on tyyppivika tuo bensamittarin toimimattomuus. Mut kyllähän harrasteautossa ois hyvä että kaikki toimis, niinku pitää :)

Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...