Jump to content

Rojektina Kupla vm. -74

Henkar

Recommended Posts

Päivät vaan foorumille, uusi jäsen ilmottautuu ja julmasti heti projekti osiolle ahtautuu.

Mistä kaikki alkoi? Taisi olla toissa viikolla kun alkoi taas syksy painamaan päälle mikä allekirjoittaneella meinaa että jotain tekemistä on alettava keksimään kelien viilentyessä (osa syynä myös että pitkästä aikaa tulotkin jotain pienimuotoista sallii). Alkuun ajatuksena oli että jos jotain pienoismalli rakentelua harrastelisi, mutta lukuisten eri vaihtoehtojen ja internet sivustojen jälkeen löysin itseni nettiauto.com sivustolta katselemasta myynnissä olevie kuplia. Mielenkiintoista sinällään sillä koskaan en ole volkkareita harrastanut, enkä edes omistanut ja nyt sitten tämmöinen idea. Vasta haave tasollahan tämä oli siinä vaiheessa, vähän että "mukavahan tuollainen voisi olla", mutta ilmoituksia selatessa miltei kaikissa 500-1000€ autoissa luki suoraan että hitsattavaa ja autot kaukana ihan vaan lähteä katsomaan.

Seuraavana päivänä kun sama internetin selaisu kaava toistui ja tuli mieleen katsoa myös tori.fi tarjonta. Sieltähän sattuikin silmään naapurikylältä auto joka sopisi budjettiin ja leiman ollessa voimassa voisi olettaa että ei aivan läpimätä. Siitä alkoikin sitten kova kutku että kehtaisko sitä noin ison projektin ottaa. Avopuolisollekkin vähän ehdotin että eiköhän oteta yhdessä projekti, mutta tässä vaiheessa ei oikein vastakaikua ehdotukselle tullut. No sitten vähän perustelin ja annoin visioita niin alkoikin kipinä syttyä, näin lyhennetysti. Todellisuudessa asiasta käytiin muutama melko tiukkakin keskustelu kun kumpikin vuorollaan empi ja ämpyili että kehtaisko tuota.Lopulta sitten päätimme että käydään nyt edes katsomassa autoa.
 
Ja tämä suuri päivä koittikin eilen. Ensi tunnelmat olivat omalta kohdalta että onhan tässä tekemistä ja tehostamaton ohjaus ja jarrut vähän tiputti todellisuuteen. Kuitenkin testilenkillä aloin huomaamaan miksi näitä harrastetaan ja viimeisen silauksen hommaan antoi paremman puoliskon innostuminen autoa kohtaan, vaikka ohjaus ja jarrut olivat varmasti hänelle lyhyenä naisimmeisenä vielä haasteellisemmat mitä minulle "normaali" 175 pitkälle ja 100kg painoiselle ukkelille.

Tekniikka toimi hienosti, pohjassa oli runsaasti massaa enkä äkkiseltään paikkoja mistään huomannut. Edes kurkistus mattojen alle ei järkyttänyt. Maalipinta vain on todella heikko ja autoa on kyllä joskus vähän taidettu pakkeloida (oikea takalokari). Näinpä uskalsimme ottaa riskin ja ostimme tämän 800€ kaunokaisen. Matkalla kotio päin isolla tiellä oikein hämmästyin miten hiljainen ja vakaa ajettava tämmöisen 70-luvun auto onkaan.

994618_564123306958733_1937720158_n.jpg

Tästä nyt ei vielä tiedetä mitä tästä tehdään. Ajattelin kuitenkin tämmöisen osion tälle luoda missä kertoilen mitä löytyy ja mitä tapahtuu. Tulen kuitenkin melko varmasti tarvitsemaan paljon vinkkejä osien setvimisessä.

Tällä hetkellä kysymysmerkkinä onkin jo montuissa jännä kolahtelu perästä. Mieleen tuli vaihdelaatikon tms. kannakkeet kun muuten kuitenkin kulkee hienosti. Vaiko ominaisuus?

Mainittakoon vielä että tänään kupla jäi pihaan seisomaan kuskin lähtiessä töihin kun mukaan tulleista 4:stä avaimesta ei yksikään toiminut virtalukossa.. Kuitenkin eilen jollain näistä avaimista autoa ajettiin, että tota :D Illalla selviää auttaisko aseöljy vaivaan.

DSC04910.jpg DSC04913.jpg DSC04917.jpg DSC04904.JPG DSC04905.JPG DSC04907.JPG DSC04914.JPG DSC04916.JPG DSC04909.JPG
 
EDIT 5.9.2014: Lähestyvän vuosipäivän vuoksi vähän sivosin aloitustekstiä luettavammaksi. ihan itseäkin naurattaa miten sitä on tullut liikoja toivottua tuolloin vuosi sitten, mitä tällä tarkoitan, selviää varmasti topicia läpi lukevalle.
 
Vihjeenä kuitenkin jo menneet "dead line:t":

  • Vappu 2014
  • BIF 2014
  • "sukujuhlat" Syksy 2014 (ei virallinen deadline ajatus)

Nyt kuitenkin tähdätään vappuun 2015!

Edited by Henkar
Link to comment

Virtalukon kanssa ei ollutkaan muuta kuin user error. Ei sitä aina voi tajuta että avain pitää laittaa lukkoon "väärinpäin".

Muuta mitä tänään autolle kuuluu on että tutkimme mitä kaikkea autosta löytyis. Saldona mm. iso rei´ittäjä, räsynen viltti, ja ainenkin 3 erillaista kaljapullon avaajaa. Samoilla lämpimillä poistimme myös jonkun edellisistä omistajista asentamat lisäpuhaltimet tuulilasilta (1 molemmilla puolin) jotka mm. aiheuttivat sen että nopeusmittarin yläosaa oli todella vaikea seurata.

Jos ruostetta etsit niin.

-Eturenkaiden takaa

-Varapyöräkotelon pohja

-takapenkin alta nurkista

Jos noi kohdat on kunnossa ja ei aikaisemmin korjattu niin onneksi olkoon omistat luultavasti suht kovapeltisen kuplan.

Ja ne extra puhaltimet tuulilasille tulevat yleensä tarpeen jos syksyisissä/talvisissa säissä meinaat ajella. Mutta jos ovat päin hittoa asennettu niin turha niitä sinne on jättää.

Ja sellainen varoituksen sana että kun ostat osia niin jotkut jälkituotanto halvat osat ovat laadultaan niin huonoja että välillä voi olla helpompaa korjata vanha osa kuin asentaa uusi ns bolt on osa paikalleen. Eli halpa ei ole välttämättä tie onneen.

Varapyöräkotelon pohjan katsoin jo osto tilanteessa ja pientä reijän alkuahan siellä on, ei kuitenkaan paha vielä kun ottaa vaan hyvin kiinni. Eturenkaiden takaa olin katsovinani että on täysin terve ja paikkaamaton, pitänee kyllä kopsutella vielä tietysti tarkemmin ja katsoa massaustarve.

Takapenkki käytettiin irti toissapäivänä kun tutkittiin mistä akku löytyy jne ja pientä pintaruostetta esiinty siellä nurkissa mutta kovan oloinen että tässäkin tapauksessa pitää vaan estää prosessin jatkuminen.

Ideana oli vähän että jos asentelis auton omaan systeemiin puhaltimen keulatilan puolelle niin sisätiloista jäis tommoset rumilukset pois :D.

Minkälaisissa osissa tuo huonolaatu sitten erityisesti tulee vastaan vai ihan tuurista kiinni halvemmissa palikoissa? Vähän sillä vaan kun varaosat ei kuitenkaan näytä paljoo maksavan, mutta että onko sitten silmänlumetta ja käypäsissä osissa ollaan moottoripyöräharrastuksen osien hinnoissa? No joo vaihtelua sielläkin, mutta esimerkiksi tiivistesarja vanhaan yamahaan oliko 100€ vs kuplan 25€ + laatikko 15€ ja kuplan sarjassa taitaa olla enemmän tavaraakin.

Ensimmäisenä isompana investointina pitäis varmaan takavalot vaihtaa jos meinaa vielä katsastaa nyt tänä vuonna. Pahasti lähteny värit nykyisistä takavaloista. Eikös nuo ole nyt käypäset tähän isovaloseen vaikka lukee vaan "T1 1303 + 1200 8/73» ,181 8/73» USA" onko 1200 koneella edes näin uusia tehty?

Vähän niinkuin kaikissa osissa tasaisesti esim jarrukenkien kiinnitys sarjat voi olla sellaiset että ei sovi edes kädessä väännettäessä yhteen tai vaihteiston nivelissä valmiiksi niin paljon klappia että 50 vuotta autossa ollut on parempi. Peltiosat voivat olla 0,5mm peltiä kun pitäisi olla 1mm. Laakerit voivat olla ihan kuin tinasta valettuja jne jne. Ja juurikin linkittämäsi osan kuvauksen perässä on B-quatitet teksti joka on juurikin sellainen varoitus että se ei sitten välttämättä edes sovi autoon kiinni ilman muokkausta tms.

Eli tosiaan älä heitä vanhaa osaa pois ennen kuin olet verrannut sitä uuteen.

Link to comment

Ton B-laadun suosittasin jättämään kauppaan, ei välttämättä edes istu, alkuperäinen epäkuntoinen useimmiten parempi. Karvaimmat pettymykset ovat liittyneet EMPIin mutta on SCATistakin löytynyt ongelmia, valmitusmaana Kiina on laaduntarkkailultaan hieman kyseenalainen (hyvästä-roskiskamaan).

Link to comment
Kun jostain tarvikeosasta oikein sanotaan, että on B-laatua, niin kannattaa kyllä säästää itseän ja jättää ostamatta. Aitoa Mexicon Hellaa saa vaikka tuolta http://en.hoffmann-speedster.com/beetle ... t?c=111725

1200:lla moottorilla on tehty paljonkin isotakalamppuisia kuplia.

Saa tuolta paruzziltakin ykköslaatuisia tummia jos sellaiset halusit.

http://www.paruzzi.com/verkkokauppa/?zoektrefwoord=687&group=9&subgroup=45&

Ja kuten varmaan hinnastakin huomaa niin ymmärtää että ei se halvempi voi olla kunnolla tehty.

Link to comment
Saahan noita monesta paikkaa ja monen laatuisia. Oman linkkini laitoin sillä, että ostin keväällä juurikin nuo valot ja tuolta, eli oikeasti tiedän niiden laadun olevan ok.

Ja oman linkkini sen takia että monelle nousee niskavillat pystyyn jos täytyy jotain ulkomailta tilata. Ei siis mitenkään noita valoja tai liikettä haukkuakseni.

Link to comment

Vähän niinkuin kaikissa osissa tasaisesti esim jarrukenkien kiinnitys sarjat voi olla sellaiset että ei sovi edes kädessä väännettäessä yhteen tai vaihteiston nivelissä valmiiksi niin paljon klappia että 50 vuotta autossa ollut on parempi. Peltiosat voivat olla 0,5mm peltiä kun pitäisi olla 1mm. Laakerit voivat olla ihan kuin tinasta valettuja jne jne. Ja juurikin linkittämäsi osan kuvauksen perässä on B-quatitet teksti joka on juurikin sellainen varoitus että se ei sitten välttämättä edes sovi autoon kiinni ilman muokkausta tms.

Eli tosiaan älä heitä vanhaa osaa pois ennen kuin olet verrannut sitä uuteen.

Joo no tuon kokosesta autosta ei niin paljoo osia irtoo etteikö niitä vois jemmassa pitää vaikka uusi osa sopisikin, tiedä millon tarvii :D

Kun jostain tarvikeosasta oikein sanotaan, että on B-laatua, niin kannattaa kyllä säästää itseän ja jättää ostamatta. Aitoa Mexicon Hellaa saa vaikka tuolta http://en.hoffmann-speedster.com/beetle ... t?c=111725

1200:lla moottorilla on tehty paljonkin isotakalamppuisia kuplia.

Saa tuolta paruzziltakin ykköslaatuisia tummia jos sellaiset halusit.

http://www.paruzzi.com/verkkokauppa/?zoektrefwoord=687&group=9&subgroup=45&

Ja kuten varmaan hinnastakin huomaa niin ymmärtää että ei se halvempi voi olla kunnolla tehty.

En kyllä tiedä missä kunnossa lamppujen pohjat itsessään on että riittäisikö pelkkä "linssi" (katsastukseen kyllä, ehkä jopa keltainen poltin vilkulle). Se tässä vaan kun suunnitelmia ei olla vielä pidemmälle tehty, että pysyisikö auto alkuperäisen kaltaisena pienin muutoksin, vai vaihtuuko esimerkiksi takavalot talvella sirompiin vaikka toisaalta kyllä pidän noista norsun jaloistakin. Mitää museointia tuskin tullaan harrastamaan vaan lähinnä harraste- / kesäauto kuitenkin ilman överiks vetämistä amishenkeen. Nuo parempi laatuiset vaan jo maksaa sen verran että semmoiset on oikeasti haluttava eikä vaan katsastusta varten "ehkä paikalleen jäävänä" ostettava.

Jollainhan ne on näitä takavaloja maalailleetkin vähän parempaan kuntoon, mutta siinäkin ongelma että pitäisi melkein vetää koko valot sitten punaiseksi kun ei 3 purkkia kehtaa ostaa, 2 korkeintaan ja punainen peruutusvalo ei ehkä kelpaa, vilkku "USA-mallina" ehkä?

Punainen vilkku kelpaa vallan mainiosti.

Ja pakkivalot tulleet pakolliseksi vasta '84.

Link to comment

Punainen vilkku kelpaa vallan mainiosti.

Ja pakkivalot tulleet pakolliseksi vasta '84.

Ok. Siinä tapauksessa pitää varmaan käydä ostamassa purkki kilikolia.

Lisäsin muuten aloitusviestiin kuvia.

Kuvia ottaessa tuli vielä katseltua paikkoja läpi ja tarkastettua ruostetilanteita. Eturenkaiden takana on vielä ihan kovat pellit, massat vaan rapsahdelleet alas eli vaatiivat vähän putsausta, ja ruostesuojaa.

Lattiamatot käytin kunnolla irti kun ostaessa näytti olevan vähän kosteutta ja eilen ajelin vesisateessa, että jos olisi ollut vuotoja. Kosteutta oli edelleen ja lastu-/pahvilevyt mitä nyt olivatkaan olivat aika kostean oloiset, mutta ei märät märät. Pohja on kuitenkin kova ja miltei ruosteeton, jotain suoja-ainetta selvästi kun pyyhkiessä paperit ruskeessa tahmassa (kotelosuojaa lie). En tiedä johtuuko kosteus lastu-/kovalevyjen alla olleista muovilempareista, sillä kaikki muut pinnat olivat kosteita paitsi oikeelta takaa josta näytti puuttuvan muovinlempare. Jätin levyt kuivamaan etuhudlariin ja itse lattiamaton rullalle että kuivaa ja jos jostain jotain sisälle tule seisoessa niin näkyy suoraan.

Link to comment
Laita ostoilmo tälle palstalle niin noita lamppuja ja kaikkea muutakin varmaan löytyy edukkaasti harrastajien nurkista.

Ääni tälle. Huomattavasti parempi ratkaisu kuin kilikoli joka paitsi heikentää valotehoa niin useimmiten sitten näyttääkin siltä että on maalattu.

No siis väliaikainen ratkaisuhan se oli tarkoitus tehdä. Konttorilta nyt kuitenkin kysyin niin ei pitäisi tulla kun korkeintaan korjauskehotus eli ei jälkitarkastusta. Koko punaiset valot ei kuulemma kelpais :D

Ja sitten vähän muuten kuulumisia eli kuplahan sai tänään uudet öljyt moottoriin ja laatikkoon. Homma sujui varsin hyvin ja nyt käy kone todella nätisti.

Öljysihdista ja sihdin alta löytyi vaan ylimääräisiä osia. 1 tai 2 prikan/tiivisteen palasia. Materiaalina muovi tai kovettunut kumi. Keskireikä 8mm ja paksuus jotain 2mm luokkaa, onko arvioita missä päin konetta ovet asuneet ennen kiertoon lähtemistä?

Link to comment
Venttiilivarren kumin palasia,sinne ne aina päätyy ja siksi niitä ei yleensä asennetakaan.

Eli ei tarvii olla huolissaan? Kone kyllä käy nätisti eikä vielä ainenkaan savuta tms ollenkaan (koputettava puuta jälleen kerran)

Link to comment

Nyt sitä sit alko ärsyttämään jonkin :D. Ensin meinas kylmänä päkeltää vähän miten sattuu. Liikkeelle kun pääs ei kärsiny antaa kaasua kun ihan nätisti muuten "kyykkäs". Tyhjäkäyntiä ei jaksanu pyöriä. No kaupassa kävin kuitenkin ja lämpimänä toimi ihan jees.

Kaupasta lähtiessä aika sahaaminen käyntiin ja tiukka bensan katku ensimmäiset parisataa metriä. Sitten taas toimi suht normaalisti mutta edelleenkään ei kaasua oikein voinut antaa, mutta kaasupohjassa sitten taas kiihtyi "ok". Kotipihassa tukailin ja kun pitää kierroksia ylhäällä paikallaan ollessa tovin ja päästää pois laskee ensin kierrokset normaalisti tyhjäkäynnin pintaan mutta melkein välittömästi menee sitten allekkin ja rykii aikansa jos jaksaa, mutta saattaa myös toipua ja pyörii taas normaalia tyhjäkäyntiä.

Huomenna tulppien vaihto ja jos vähän alipaineletkuja vaihtelis ja klemmarit niihin laittais.

Muuten tässä kokeillut vähän miettiä mitä kaikkea raaskis lähtee tekemään talven aikana. Maalauksenhan tuo vaatis ja sekun imasee varmaan vähintään sen 1000-1500€ jos ei ala miranolilla pensselöimään :D. Kattoluukku ja pienimadalluskin käynyt mielessä, mutta saas nähdä nytten. Tekniikan puolellekkin pitäis jotain katsoa, jos ei nyt koneen avausta mutta perustarkastelua ja luotettavuuden "lisäämistä" = mahdollisesti kärjetöntä sytkää ja kaasuttimen tarkastus. Pitää jossain vaiheessa jotain pientä listaa tehdä ja lisätä näytille.

Link to comment
Koko punaiset valot ei kuulemma kelpais :D

Niin menitko mainitsemaan että maalaisit ne punaiseksi.

Eivät kelpaa täällä päin Suomea maalatut tai maalaamattomat...

Juu tosiaan maalaamisesta en mitään maininnut. Kysyin vaan saako tuon ikäiseen autoon laittaa punaiset takavalot ja vastaus oli jyrkkä ei.

Link to comment
Koko punaiset valot ei kuulemma kelpais :D

Niin menitko mainitsemaan että maalaisit ne punaiseksi.

Eivät kelpaa täällä päin Suomea maalatut tai maalaamattomat...

Jos sen punaisen linssin läpi tulee ruskeankeltaista valoa niin linssin värillä ei ole hitonkaan väliä.

Eli suomeksi punaisen linssin alle oranssi polttimo niin pitäisi tulla tarpeeksi oranssia valoa.

Muutenhan samalla meiningillä kaikki kirkkaat ja tummat vihreät yms väriset linssit olisivat kiellettyjä.

Ja autoissa joissa on alunperin ollut vinkkarit hyväksytään punaisenakin vilkkuvat takana.

Link to comment
Kysyin vaan saako tuon ikäiseen autoon laittaa punaiset takavalot ja vastaus oli jyrkkä ei.

Valitettavasti kaikki katsastusmiehet ei aina ole selvillä vanhojen autojen määräyksistä. Vaatimus ruskeankeltaisista suuntavaloista on tullut vasta 01.10.1994 alkaen, joten kyllä sun kuplassa kelpaa punaiset takavilkut, ja kirkkaat etuvilkut jos sellaiset haluaa. Jos katsastusmies ei usko, niin kehoita katsomaan katsastajan käsikirjasta sivulta 57 - 58. Tuon ikäisessä ei myöskään vaadita e-hyväksyttyä valaisinta (heijastimen tulee olla e-hyväksytty), joten siltä osinkaan ei tule vaatimusta väristä.

Link to comment

Åke oli nopeampi, mutta tuossa vielä takavaloihin ja vilkuttimien väriin liittyvät määräykset ennen ajankohtaa 01.01.1994

01.12.1957 voimassa määräys, jonka mukaisesti

- takavalojen tulee olla punaiseksi värjättyä kirkasta särmikästä lasia tai vastaavaa kovaa

muovia. MaA Tpp 8 ja 39 §, 392/57

- jarruvalojen väri punainen, ruskean- tai punakeltainen.

- suuntavalon väri: eteenpäin valkoinen, keltainen tai ruskeankeltainen, taakse ruskean- tai punakeltainen tahi punainen.

Kiitoksia. Pitää muistaa ottaa sivut yms määräyspykälä tiedot ylös jos tulee jossain vaiheessa valot kokopunaiseksi muutettua.

ja asiasta villasukkaan kaara sai tänään uudet tulpat. Ajattelin homman nopeaksi kotipihan remontiksi. No ensinnäkin töitten jälkeen pelkkien tulppien etsintä (Boschilaiset nelikäret mitä jostain luin että pelais hyvin) kesti 1,5 tuntia kun ei ollut varastossa liikkeillä eikä koneet antanu edes vastaavia muilta merkeiltä. No sitten lähimpänä työpaikkaa olevasta puljust löytyi, olisi ollut 24 peräti hyllyssä kun muilla 0, joskus vaan kalliita tarjoushintoja saanut kun romuihin osia kysellyt kyeisestä puljusta niin en ekana hoksannut mennä kysymään.

Ostinpa myös "halppismallisen" tulppa-avaimen projektiin kun epäilin sen olevan helpoin, siis se semmonen pellistä oleva hylsy ja pyöröpuikko. En sitten hoksannut että kun puikko on taivutettu ja toinen pää lytätty niin se on ajateltu että ei lähde irti ja ensimmäisenä saikin taistella puikon irti hylsystä että sai käsin pyöritellä auki/ kiinni tulppia. Tilanahtaus taaskin meinasi tuskastuttaa parissa kohtaa, varsinkin kun yhden tulpan kierre meinasi ottaa itseensä ja pelkästään sen kierteille saamiseen meni varmaan tunti aikaa.

Ja ettei liian helppoa olisi ollut niin yhden tulpanjohdon sisänippa jäi tulppaan kiinni irti vetäessä. Ja yksi johto oli jo ennestään vaihdettu, mutta fiksuna oli laitettu vanhan johdon sisänippa tulpanpäähän että paksulle päälle (sille mikä siis kierteille tulpissa yleensä) käyvä johto oli saatu kiinni, eihän tätä voinut huomata ennen kun oli jo tulpan pyöritellyt eli tuotti vähän lisätyötä. Onneksi vasen etusylinteri takaa katsoen, niin oli edes vähän tilaa.

Kuitenkaan yrityksistä koota oikean etusylinterin tulpanjohto uudestaan = nippa vaan tunkemalla takas paikalleen eikä sitten edes kärkipihdeillä enää irronnut, ei ilmeisesti siitä tullut kalua tai vika on jossain muualla sillä kottero ei jaksa pyöriä kylmänä pätkääkään omin voimin. Paikallaan hytissä kierroksia antaessa en saanut aivan selvää kävikö hetkittäin kolmella, rötäili ainenkin eikä tyhjäkäyntiä/ryyppykäyntiä löytynyt. Huomenna tarvikejohto metsästämään niin pääsee vielä vähän ajelemaan ennen kun siirtyy talliin purettavaksi, talvella sitten uusitaan kaikki tulpanjohdot sarjana. Katsastus tosiaan kyllä ennen purkamista vielä harkinnassa eli sen aikaa saisi varmaan vielä toimia vanhoilla.

Link to comment

Ei auttanna uusi tulpanjohto. Eli sama kun eilen että kylmänä ei jaksa pyöriä pätkääkään tyhjäkäyntiä, avain kuin ryyppy ei toimisi ollenkaan. lämmettyään jaksaa pyöriä tyhjäkäyntiä mutta jos pitää vähän aikaa kierroksia ja laskee pois niin miltei sammuu, hetken kakoo jos jaksaa ja sitten kierrokset taas nousee.

Ajossa kaikki ok kun ei paina kovin paljoa kaasua, jos painaa niin hyytyy, tai sitten vastaavasti kaasupohjassa vetää mutta ei selvästikkään kunnolla. Ilmeisesti siis kaasutin purettava ja polttoainepumppu purettava.

Semmosta jäin miettimään että voisikohan vian tarkentaa pumppuun kun pumpun ja kaasuttimen välissä on tarvikemallin polttoainesuodatin pystyssä, mutta käydessäkään suodattimessa ei ole kun milli kaks polttoainetta näkyvissä vaikka kuitenkin 3 senttiä korkea kokonaisuudessaan...

edit. eipä ollu suodattimessakaan mitään outoa. Meinas vaan olla hankaluuksia saada suodattimen tiiviste taas pitämään. Alkaa keli olemaan että ei tuossa pihalla enää mitään mielellään laita, aurinko menee pilveen juuri kun ulos astuu ja sormet jäässä 5 minuutissa varsinkin kun bensan kanssa leikkii.

Link to comment

Tänään sitten ratkesi edellisissä viesteissä pähkäilemäni "vika". Ryypyn kierrukka oli säädetty väärin tai jotain jännää käynyt, syytä en tiedä. Kuitenkin aikamme pähkäilimme kaverin kanssaja jälleen kun tarpeeks kylmä oli, oli pakko kysästä IRC kanavalta apuja. Kiitoksia vain vielä kanavalla ryypyn toimintaa kertoneille, suoraanhan tämä ei itse vikaa kertonut mutta valaisi missä vika selvästi oli oltava (ryypyn läppä liikkuu ilman mitään vastusta miten tahtoo = kierrukka rikki tai tosiaan säädöt aivan metsässä). Säädin kierrukan pitämään läpän kiinni kylmänä ja nyt toimii kuten pitääkin.

Vähän rytkytystä tuntui olevan vielä kylmällä koneella, mutta seuraavalla ajokerralla selviää johtuiko vielä säätämisen aikana kiihdytyspumpun ruikkimista aineista, huonon seoksen karstoista, vai vaatiiko vielä kaasutin säätämistä.

Link to comment

Jokohan sitä näin aikasiin voi alkaa perumaan puheet vähäruosteisesta kuplasta :D

Viikonlopun aiheena on ollut vararengasmontun pohjan paikkaaminen, toiveina katsastus huomenna kun joku tarjous olisi asemalla voimassa ja huomenna katsastusaikakin autolla alkaa.

Pahoittelen kuvien huonoa laatua, kamera jossain kateissa niin piti puhelimella napsia kuvia.

Mutta no alkutilanne näkyy ensimmäisessä kuvassa, jotain reikää, mutta ei näyttänyt pahalta.

IMG_0031.JPG Oikeapuoli

IMG_0032.JPG Vasenpuoli

Sitten vähän kolistelua ja hiekkapuhaltelua.

IMG_0036.JPG Oikea, lisäksi löytyi yksi isopaikka vaikka olisihan tuo huomannut kun olisi tajunnut katsoa ja kokeneempi olisi huomannut tuon suoraan toisen vesireijän puuttumisena.

IMG_0040.JPG Vasen

Huonot kohdat leikattu pois että voisi tehdä vanhan kunnon ruosteen päälle paikkauksen, Talvella sitten vaihtaisi vaikka tuon pohjapalan. huono puoli vaan että aikarapee myös pystyosuuksissa ja aivan keulassa mikä näkyykin jo ulospäinkin.

IMG_0045.JPG Oikeasta puolesta en ottanutkaan kuvia leikkauksen jälkeen.

No nuo nyt on paikkailtu, paikkailuista en kehtaa edes kuvia laittaa. Jokainenhan tietää miten kaunis ruosteenpäälle hitsattu käsissä taivuteltu metallilätkä on, varsinkin kun niitä on saanut tehdä joihinkin kohtaan pari limittäinkin.

Sitten vielä ikävämpi huomio eli etuakseliston oikeapuoleisen "iskaritornin" saumasta löytyi ruosterailo ja sitä puhtaaksi puhaltaessa myös samaisen puolen alemman vääntösauvan (?) kohdilta toinen railo. Vasemmalta puolelta en tiedä onko samatilanne, ei ainenkaan äkkivilkaisulta (massat hyvin pinnassa) mutta taisi mennä etuakseliston ostoksi.

IMG_0048.JPG IMG_0055.JPG IMG_0056.JPG

Mistähän noita saisi kohtuu hintaan? Halvimmat mitä nyt löysin oli 200€ ilmeisesti tarvikeakselista, mutta jotain vanhoja keskusteluja löytyi missä puhuttiin 175€ alkuperäisestä VW akselistosta. Säädettävän hinnaksi löysin vanhoista 235€ mutta nyt löytyy halvimmillaan 322€ tai sitten en osaa vain etsiä. Tietysti jos jostain löytyisi alkuperäinen hyväkuntoinen käytetty niin ei ehkä repeis meidän budjetti heti alkuunsa niin ei mene maalaus pensselihommiks :D

Link to comment

Akseli kannattaa valita sen mukaan mitä sille autolle meinaa tehdä.

Itse pysyisin orkkiksessa kun on neula laakeroitu kun taas suurinosa noista jälkituotanto akseleista on ties millä saippuapaloilla "laakeroitu" vaikkakin on niitäkin kunnollisia.

Ja jos taas miedon madalluksen haluaa niin olisi fiksua ostaa mielummin droppi olat kuin säädettävä akseli.

Ja voihan tuon orkkiksenkin korjata jos budjetti on tiukka

Link to comment
Tanhis said:

Joo tämän suuntaista luin tuolta muualtakin että ennemmin vakioakselisto ja dropit kun säädettävä akselisto. Jos siis nyt madallusta edes tulee.

Sitä tuo velikin joka sattuu hitsari olemaan oli mieltä että eikun vaan "Kempillä sauma ja makitalla pinta". Eilen vaan kokeilin jo mag-liimaa laittaa ja tuloksena oli että läpi vaan rupsuttelee ja noihin kun ei ymmärtääkseni oikein saa mitää lappupaikkoja täppäilemällä tehdä vaan yhtenäinen sauma pitäis olla. Tietysti tuon kun paikallaan tursis niin säästäis rahoja tässä vaiheessa muuhun eikä tarviis taistella irroituksen kanssa.

Alkuun tietysti pitäisi tehdä arvio onko muuten kuinka laho tuo akselisto, mutta olisiko kellään vinkkiä ja/tai mielipidettä miten tuo kannattaisi lähteä hitsailemaan jos tuon enempää ei löydy huonoa? Rautaahan löytyy monenlaista, koneina halpa mag ja Kempin Invertteri.

Link to comment

Kun tonne akselin päädyn sisään pääsee kuraa, niin se helposti muhii pehmeeksi joka paikasta. Usein myös iskarin yläpään kiinnityskohdat, kumien välistä, on ruosteessa.

Minun mielestä kannattaisi irrottaa akseli, jotta sen vois kunnolla tutkia ja helpompi korjata, jos siihen päättää ryhtyä. Käytetty parempikuntoinen tyhjä akseliputki ei paljon maksa.

Link to comment

Siis jos nyt ideana on pitää se auto ajossa eikä entisöidä niin suosittelen paikallaan hitsaamista. Mutta jos haluat sen irroittaa suosittelen lämmittämään niitä neljää kiinnityspulttia etteivät katkea.

Reilu pala pois ja vastaava 1mm tai 1,5mm pellistä tilalle. 1,5mm on helpompi hitsata jos vehkeet on mitä sattuu.

Ja tietty ennen hitsaamista pinnat kirkkaaksi ettei ruostepaskan takia rupea räkimään.

Link to comment

Tänään tuli tarkasteltua etuakselistoa tarkemmin. Ajattelin että käytän päivän per puoli (päivä=muutama tunti) jos alusta massa onkin tiukassa. Massat karis hyvä ettei ravistelemassa alas ja altapaljastui oikealla puolella

IMG_0076.JPG Alaosa

IMG_0074.JPG Perän suunnasta

IMG_0077.JPG Etusuunnasta

Eli alas pitäisi ottaa että saisi hyvin hisailtua. Olihan tuota näköjään jo aikaisemminkin hitsattu (siis kuvissa ehkä näkyvän itse hätäpäissäni hitsaaman latakan lisäksi), ja saumojen mukaan vaihdettu varmaan koko yläosa.

Vasemmalta puolelta ei kuitenkaan löytynyt reikiä ollenkaan. Kertaalleen hitsattu sitäkin mutta vain 1 vai oliko 2 saumaa.

Samaan syssyyn kokeilin jo etuakseliston kiinnityspultitkin ja kaikki 4 lähti suht pienellä vaivalla aukeamaan eli niiden puolesta ei ehkä ongelmaa muodostuisi. Joku mölö oli vaan täpännyt ohjausvaihteessa kiinni olevan varren (siis mihin raidetangot tulee kiinni) kiinnityspultin kiinni niin se voi tuottaa ongelmia. Vai mitä kaikkea kannattaa purkaa irti jos alkaa etuakselistoa tiputtamaan alas?

Ja ihan vielä noin asiasta villasukkaan, on nuo vanhat massaukset hyvää tavaraa. Kaikki rapisee liuskoina irti. Vasen lokasuoja esimerkiksi on miltei puhtaalla maalatulla pinnalla kun massat tippuneet omia aikojaan alas. Vasemmalta puolelta otin myös renkaan takana olevalta korin "huulelta" 2 senttiä massan tapaista mössöä pois koska se oikein tursusi vettä, ruostehan siellä jo alla oli mutta onneksi ei vielä läpi asti ja heti pensselöinkin kohdan hapolla niin saa vähän hidastettua ruostumista ja talvella otettua kunnolla kiinni.

Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...