Jump to content

Ahistaako?

Guest rodman

Recommended Posts

Lennettiin eilen Gran Canarialta, Las Palmasin kentältä takaisin Suomeen.

Meidän lento oli myöhässä ja tuli niitä aikatauluja katteltua tavallista tarkempaan - toinenkin lento oli siinävaiheessa merkattu tauluille myöhästyväksi.

Eipä lopulta saapunut koskaan tuo toinen myöhästyvä lento Las Palmasin kentälle.

Vissiin olivat ensimmäisen nousukiidon keskeyttäneet ja moottorin teknistä vikaa korjanneet 1½h. Uudella nousukiidolla moottori pettänyt jo koneen ollessa hieman ilmassa ja kone oli tullut vauhdilla alas - Lentokone ihan kappaleiksi ja räjähtänyt palamaan. Reilu 20 selvisi ja melkein 150 kuollut.

Link to comment

Uhhuh, onneksi olkoon että et ollu tuolla lennolla. Ja osanottoni kaikille joita asia koski. :( Ahistaa ajatuksenakin jo...

Link to comment
  • 2 weeks later...

Ahistaa pitkäkyntiset !!! Oli kuplasta viime yön aikana lyöty tupakki-ikkuna paskaks ja koitettu saada autoa käyntiin. Onneks oli ajonestolaite (= akku ihan finito) päällä. =) Aika selvästi oli yritetty autoa mukaan kun mikään muu autossa ei ollut kiinnostanut, autossa oli työkaluja & muuta ottamisen arvoista.

Link to comment

Typeryyksissä menin hankkimaan viime talvena käyttökulkuneuvoksi VAG merkkisen laitteen ja nyt pitäisi vapaa-aikaa kuluttaa siihen, että keksii mitenkä saa lapsilukossa olevan oven auki, joka ei aukea ulkokaffastakaan :-/

Nyt kun mieli taassa kirkastui kantapään kautta, niin muistaa jotta ooppelit ja tojotat on ajamista varten ja VAGit + niitä edeltäneet volkkarit on tarkoitettu tallin täytteeksi harrastamista varten.

Mitähän tekisi huomenna vapaa-ajalleen; yrittäisikö saada splitistä ovea pysymään kiinni, vai yrittäisikö saada VAGista ovea auki vai lähtisikö ajelemaan kaupungille ooppelilla?

Link to comment
Ahistaa kun joutuu viikon olemaan silmäpuolena. Meni rälläköidessä siru silmään vaikka oli suojalasit päässä.. Syvyysnäkö olis kyl aika rock.

Juu suojukset on permannosta, pari kertaa kun olen itse joskus vastaavan syyn takia joutunut käymään silmäpolilla niin on ollut suojat päällä rälläköidessä... sekä ne lukuista kerrat kun saanut itse kaivettua pois pienemmät kivet silmistä...

Tosin kun itte on nykyisin töissä silmäpolilla ja näkee kaikenlaista, niin miettii vaan minkälaiset olis parhaat suojukset... :o/

Hyvää hoitoa sai pienen piruilun kera. Ei kuulemma lääkärin matikalla saa metallia silmään, jos pitää suojalaseja. Täytyy myöntää, että alan itsekin epäillä suojalasien tehokkuutta.. Enkä olis uskonut, että silmää voi porata.

Link to comment
Näimpä, mutta eihän se yksin ampujan vika ole jos hoitoa ei saa. Saataisiinkohan vihdoinkin rahaa mielenterveyspuolelle? Avohoidonkin rahat ovat tulleet vastaan.

Ter. 18 vee opiskelija.

Lähisuvussa on yks tuontyyppinen kekkula, jota ei saada hoitoon. Eli välttämättä nää hörhöt eivät edes tiedä olevansa sairaita, ja edellytyksiä ei pakkohoidolle ole, jos lääkärin mielestä henkilö ei ole muille vaarallinen. Auta siinä sitten tällasia..

Link to comment
Guest Hannu Mattila
jos pittää sellaasia laseja ku tulee kumilenkillä päähän (tylliin snorkkelilasit) ni ei pitäs mennä. Mutta ite tykkään käyttää sellasta isoa pleksiä kun omista silmalasit ja piilareitten laitossa menee aina yli puolituntia.

Mulla töissä samanlainen iso pleksi naamalla, kun pitää rälläkän kanssa tehdä hommia, silti muutaman kerran saanut kuunnella tohtorin valistusta suojalasien tarpeellisuudesta kun metallinjyvä kimpoaa haalarista pleksin sisäpuolelle ja silmään..

Tarvii kohta tehdä silmät kiinni hommia.

Link to comment

^^^Oli tainnut olla vielä poliisin kuulusteltavana tuo tyyppi eilen juutuubi videoiden takia. Mutta eihän aseenkanto lupaa pois oteta tälläisten videoiden takia.

Niin ja ahisti vähän viikonloppuna ajettiin 80km appivanhempien mökille missä ei pahemmin käydä (lue ei ikinä). No oltiin saatu yksi avain kahta puomia varten jotka ovat matkalla. Nooh itse sen kummemmin asiaa ajattelematta ajattelin että sama avain käy niihin molempiin ja kaiken lisäksi ensimmäisen puomin pitäisi olla kesä aikaan auki. Nooh ei mitään täräytettiin auto sitten parkkiin siihen ekalle puomille ja ihmeteltiin että miksi se on kiinni. No ei mitään emäntä menee avaamaan puomia ja ei saa auki sitten itse koettamaan ja miettimään että wtf että tää lukko on rikki kun ei aukea. No sitten ruvettiin jo miettimään puomin rikkomista kun kerran lukko on paskana. Mutta kuitenkin soitin appiukolle (joka oli sillähetkellä atlantin toisella puolella) että onko tähän lukkoon joku kikka millä sen saa auki ja hän sitten ilmoitti että "ai en kai vain antanut teille vain yhden puomin avainta"

No ei siinä sitten muutakuin ajelemaan takaisin kun kuitenkin about 5km olis ollut hiukan vaikea matka kävellä mökkikamojen ja 2v ja 4kk muksujen kanssa.

Link to comment
Näimpä, mutta eihän se yksin ampujan vika ole jos hoitoa ei saa. Saataisiinkohan vihdoinkin rahaa mielenterveyspuolelle? Avohoidonkin rajat ovat tulleet vastaan.

Ter. 18 vee opiskelija.

Vitut! Nuo mielenterveyspaapatukset alkaa menemään jo yli hilseen. Olisi varmaan tarvinnut joskus tuokin jamppa kunnon selkäsaunan kotona, niin olis oppinut ihmisten tavoille. Helve`¤# surkimus, kun ei meinannut saada edes itseään hengiltä.

Link to comment
ai sekö on nyt sit deed?

jaa mitä?

deed ['di:d] s 1 teko, työ, temppu She had done her good ~ for the day. Hän oli tehnyt päivän hyvän työn. He always gets someone else to do his dirty ~s for him. Hän pistää aina jonkun muun tekemään likaiset temppunsa. 2 oik [asia]kirja, sopimus[kirja], kauppakirja a ~ of gift lahjakirja, a ~ of sale kauppakirja

Eiköhän se temppu tehty lounasaikaan

Link to comment
Enkä olis uskonut, että silmää voi porata.

Juu voi, ja voi kaikenlasta muutakin tehdä...

vaan minkälaiset olis parhaat suojukset... :o/

Laskettelulasit. Istuu päähän, ei huurru ja saa uusia pleksejä.

Joo niitäkin olen kokeillut, ahtaissa paikoissa hiostaa, mutta niin tekee melkein kaikki muutkin... No ostin tänään uuden rälläkän (honkkarin 900w 125mm laikalla olevaa laatua, pikkasen vajaa 20,-€), entiset lelut taas vainaita, tuli kyllä ostettua uudet suojalasitkin, on muuten semmoset hyvin laskettelulasien tyyliset.

Noilla perinteisillä kuminauhakiinnitteisillä laseilla olen kyllä onnistunut itse keräämään tavaraa...

Link to comment

No ei siinä sitten muutakuin ajelemaan takaisin kun kuitenkin about 5km olis ollut hiukan vaikea matka kävellä mökkikamojen ja 2v ja 4kk muksujen kanssa.

Olisit laittanu lukon vaan paskaks niitä saa uusia...

Nooh abloyn iso riippulukku ja värusteena autossa tyyliin rengas-avain.

Eli ei välttämättä mene sillä rikki ja vaikka olisi ollut rautasahakin mukana niin olisi saanut hetken kitkuttaa.

Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...