Jump to content

Kupla -61 Topi


Recommended Posts

Aloitetaan tästä ensimmäisen suuren projektini kertomus vähän jälkijunassa. Auton osto tapahtui (kun vähän lunttaa kuvien ottopäivistä) 2011 marraskuun lopussa. Kertomus alkaa ostohetkestä ja sitten kun päästään nykyhetkeen niin jatkan kertomusta livenä.

 

Toivotaan, että jaksan tätä kirjoittaa, ollut aina huonompi jauhamaan näistä asioista, mutta arvostan suuresti henkilöitä, jotka näitä kertomuksia ja blogeja pitää. Monesta niistä saanut itse myös älyttömästi ideoita ja virtaa. Ei kyllä vielä kertaakaan ole tullut hetkeä, ettei olisi kiinnostanut pajahommat mutta töiden ohella urheilut vie paljon aikaa. Tehdään ku keretään ja aikataulua en ole siksi asettanut. Teen myöskin niin hyvin kuin omista lapasista lähtee ja niin että miellyttää varmasti itseä sitten siirrytään seuraavaan kohtaan.

 

Olin jo ennen tätä harrastanut muutaman vuoden pienempää hiplailua kuplien kanssa ja sitten alkoi huvittamaan projektin aloitus. Onneksi vaasassa on hemmoja ja autoja, joten sieltä löytyi itselle miellyttävä projektikohde ja se kärrättiin myyjän kanssa omalle pajalle ja siitä alkoi.

 

Tässä muutama otos aiempien omistajien kätköistä ennen mun omistusta.

 

post-386-0-47891300-1428867317_thumb.jpg

 

post-386-0-43309300-1428867332_thumb.jpg

 

post-386-0-50216400-1428867339_thumb.jpg

 

post-386-0-57954300-1428867348_thumb.jpg

 

post-386-0-61580800-1428867356_thumb.jpg

 

Gulffin sininen tämä on ollut uutena, sittemmin lainatakseni erästä harrastajaa, Lassen talomaalilla sudittu läpi. Pakkelin väriäkin oli "takaovien" alaosissa toista senttiä ja sen alla ruskeaa. Näyttää, että olisi joskus kolaroitu oikealta puoleltaan siltä alueelta kun kylki on kuin pernusäkki.

 

Link to comment

Ensimmäisenä varsinaisena työpäivänä auton kanssa tein uudet jäykisteet kopan sisälle vähän paksummasta putkesta sen jälkeen kun olin tsekannut, että ovet natsaa aika kivasti koriin, menee kiinni, aukee ja raot näyttää hyviltä.

 

En tiedä oliko mitään hyötyä paksummista putkista kun eka projekti eikä kokemusta mutta näiden jälkeen tuntu paremmalta.

 

post-386-0-37378600-1428868442_thumb.jpg

 

post-386-0-34973400-1428868476_thumb.jpg

 

post-386-0-57240400-1428868488_thumb.jpg

 

Tässä kohtaa tuli sitten pakko jättää tämä kevääseen asti huilaamaan kun ajossa oleva kupla vaati pienemmän vappuun valmistautumisen ohella suurempaakin. Kansien ja kaasarien vaihtoa, laatikkojumppaa yms.

 

Jatketaan tästä vaikka huomenillalla parin kappaleen verran.

 

-Mikko-

Link to comment

Juu se on aika kumma homma ton auton ruosteiden kanssa. Pohjalevyhän on alkuperäistä peltiä tuossa kuvassa paitsi ihan muutama sentti reunasta vaihdettu eli hyvin säilynyt pohja.

Mutta kori taas alaosistaan on ihan pehkaa ja vanhoja ratsupaikkoja. Myöhemmin kuvissa tulee paremmin esiin noi mädät kun sain kopan puhallettua.

 

Yläosistaan aika hyvä koppa ja isot pinnat suoria.

  • Like 1
Link to comment

Talvi meni ja toisen auton säädöt saatiin kuntoon ja sai taas ottaa tämän työn alle.

 

Kyhäsin alkuun kopalle grillin.

 

post-386-0-32103600-1428930508_thumb.jpg

 

Ketjutaljalla koppa kyytiin ja alkukesän aurinko möllötti kivasti niin sai pökätä pihalle ja alkaa hiomaan isoja pintoja pellille.

 

post-386-0-92562400-1428930671_thumb.jpg

 

post-386-0-74130200-1428930805_thumb.jpg

 

Otin ovet irti ja samalla tsekkailin vähän noita näkyvimpiä huonoja paikkoja ennen puhallusta.

 

post-386-0-81518200-1428931051_thumb.jpg

 

post-386-0-77841800-1428931065_thumb.jpg

 

post-386-0-66270300-1428931077_thumb.jpg

 

post-386-0-68281800-1428931092_thumb.jpg

 

Link to comment

Aloitin hiekkapuhaltamisen ja kun sai paksut ravat ja massat pois niin löytyi lisää korjauskohteita.

 

post-386-0-00405100-1428931730_thumb.jpg

 

post-386-0-32324000-1428931764_thumb.jpg

 

post-386-0-37902900-1428931844_thumb.jpg

 

post-386-0-23283800-1428931933_thumb.jpg

 

post-386-0-42335600-1428931982_thumb.jpg

 

post-386-0-33203800-1428932064_thumb.jpg

 

Lisäksi otin muutaman paikan auki vielä, etu ja takahelmat irti pisteistä, pissapojan säiliö

 

post-386-0-31484500-1428932455_thumb.jpg

 

post-386-0-46186000-1428932467_thumb.jpg

 

post-386-0-50948100-1428932594_thumb.jpg

 

post-386-0-27989300-1428932612_thumb.jpg

 

post-386-0-85855400-1428932685_thumb.jpg

 

post-386-0-96584200-1428932773_thumb.jpg

 

Tässä kohtaa tiesi, että kyllä tässä jokusen tunnin saa paistaa uutta peltiä ennenkö maalaria tarvii etsiä.

 

  • Like 1
Link to comment

Sitte tuli tehtyä pieni paikka tunkin korvakkeen alla muhineeseen kohtaan

 

post-386-0-80364000-1429038163_thumb.jpg

 

post-386-0-69046000-1429038175_thumb.jpg

 

Etukolmion pohjalevy tuli vaihdettua samoihin aikoihin. Oli niin monesta kohtaa puhalluksessa mennyt nuppineulareiät läpi.

 

post-386-0-58258100-1429038545_thumb.jpg

 

post-386-0-58491900-1429038559_thumb.jpg

 

Tuonne höngin vähän hiekkaa ja maalia

 

post-386-0-47482700-1429038574_thumb.jpg

 

post-386-0-37540900-1429038645_thumb.jpg

 

Sitten ennen paistoa värkkäsin noi pukit molempiin päihin, oli hyvät apuvälineet ja sai 90 asteen välein kääntää pohjaa.

 

post-386-0-07630100-1429038660_thumb.jpg

 

post-386-0-87551700-1429038744_thumb.jpg

 

post-386-0-59834600-1429038758_thumb.jpg

 

Näiden jälkeen hiekoitin pissapohjan säiliön paikkaa ja tein jotain paikkauksia sille alueelle sekä opettelin koritinausta noihin pohjan saumoihin.

 

post-386-0-75897300-1429039310_thumb.jpg

 

post-386-0-19251400-1429039325_thumb.jpg

 

Tarvike pönttö joutui sitä madaltamaan yläreunasta jonku millin että sai istumaan.

 

post-386-0-41460000-1429039341_thumb.jpg

 

post-386-0-63287500-1429039423_thumb.jpg

 

post-386-0-70281400-1429039448_thumb.jpg

 

post-386-0-58723300-1429039464_thumb.jpg

 

  • Like 1
Link to comment

Tässä kohtaa tulikin sitten aika lailla tasan vuoden tauko tähän projektiin, ostettiin talo, rempattiin lattiasta kattoon illat ja viikonloput sekä sen päälle tuli tehtyä puolison pyynnöstä tämä olohuoneeseen.

 

post-386-0-77745800-1429106455_thumb.jpg

 

post-386-0-70100200-1429106466_thumb.jpg

 

post-386-0-14119200-1429106478_thumb.jpg

 

 

Sitten alkoi taas projektin hierominen.

Etu- ja takahelmat olin ottanut pisteistä irti ja niissä oli korjausta vaativia kohtia niin ne laitoin kuntoon.

 

post-386-0-90846800-1429107282_thumb.jpg

 

post-386-0-61518500-1429107299_thumb.jpg

 

post-386-0-96578400-1429107310_thumb.jpg

 

post-386-0-98297400-1429107327_thumb.jpg

 

post-386-0-88898000-1429107342_thumb.jpg

 

post-386-0-56136400-1429107355_thumb.jpg

 

post-386-0-22583300-1429107372_thumb.jpg

 

post-386-0-07712100-1429107388_thumb.jpg

 

post-386-0-49544600-1429107404_thumb.jpg

 

post-386-0-25194900-1429107420_thumb.jpg

 

post-386-0-78703300-1429107438_thumb.jpg

 

post-386-0-49449100-1429107454_thumb.jpg

 

post-386-0-81686800-1429107468_thumb.jpg

 

post-386-0-81411600-1429107483_thumb.jpg

 

Ja lopuksi pieni pyyhkäisy koritinaa saumoihin

 

post-386-0-92039500-1429107501_thumb.jpg

 

  • Like 10
Link to comment

Autoon oli tehty jo aiemmin irtoperä, ajattelin että en tähän sellaista laita. Niinpä aloitin perän kursimisen takaisin kasaan ja samalla takapään ruostehommien tekoa.

 

Konehuoneen hyllyt oli irtoperän teossa menneet myös osiin ja ne takaisin kasaan.

 

post-386-0-17222300-1429458529_thumb.jpg

 

post-386-0-95211500-1429458543_thumb.jpg

 

Irtoperän putket irti ja perän takaisin sovittelua ja heppailua.

 

post-386-0-75890100-1429458556_thumb.jpg

 

Huonot osat perästä irti.

 

post-386-0-34860500-1429458572_thumb.jpg

 

Ja uusien peltiosien sovittelua paikalleen ja kiinni heppailua.

 

post-386-0-20227300-1429458593_thumb.jpg

 

post-386-0-77465300-1429458607_thumb.jpg

 

Lokarit ja takahelma sekä takaluukku paikalleen osien stemmausta varten, että kaikki on ok kohdissa ja näyttää suurinpiirtein oklta.

 

post-386-0-44934200-1429458628_thumb.jpg

 

Sitten kiinni paistoa.

 

post-386-0-89985600-1429458642_thumb.jpg

 

post-386-0-99565800-1429458656_thumb.jpg

 

post-386-0-40702900-1429458673_thumb.jpg

 

Ja saumojen siivousta.

 

post-386-0-00427600-1429458692_thumb.jpg

 

Ja vähän tinaa saumojen päälle.

 

post-386-0-74164900-1429458706_thumb.jpg

 

post-386-0-56805300-1429459482_thumb.jpg

 

  • Like 7
Link to comment

Tarkoitat varmaankin noita takakolmioita joihin takapuskurit tulee kiinni. Ne on klokkerholmin paneelit. Varauksella pitää asennoitua niiden peltiosia kohtaan mutta vähintäänkin muokkaamalla selviää yleensä.

 

Nuo oli ainoat noin isot osat tuolle alueelle joten siksi ostin nuo. Pokkaukset joihin takaluukku vastaa ja takaluukun tiivisteura tulee kiinni on ihan erilaiset alkuperäisiin verrattuna (pokkaukset on pyöreitä eikä teräviä ja pokkausten välimatkat on väärät). Tästä syystä apukuskin puolelle piti jättää tuollainen pieni soiro sitä alkuperäistä jäljelle eikä voinut vaihtaa koko osaa.

 

Jos sun projektissa ei ole noin toivoton se takapään alue (ei tainnut olla oikein kuvia vielä siitä alueesta?) ja pienemmät korjauspalat kävisi niin ostaisin itse hookyspanelshop.comista. Tilasin A-pilareiden alapäät sieltä ja laatu on hyvä!

Link to comment

Tarkoitat varmaankin noita takakolmioita joihin takapuskurit tulee kiinni. Ne on klokkerholmin paneelit. Varauksella pitää asennoitua niiden peltiosia kohtaan mutta vähintäänkin muokkaamalla selviää yleensä.

 

Nuo oli ainoat noin isot osat tuolle alueelle joten siksi ostin nuo. Pokkaukset joihin takaluukku vastaa ja takaluukun tiivisteura tulee kiinni on ihan erilaiset alkuperäisiin verrattuna (pokkaukset on pyöreitä eikä teräviä ja pokkausten välimatkat on väärät). Tästä syystä apukuskin puolelle piti jättää tuollainen pieni soiro sitä alkuperäistä jäljelle eikä voinut vaihtaa koko osaa.

 

Jos sun projektissa ei ole noin toivoton se takapään alue (ei tainnut olla oikein kuvia vielä siitä alueesta?) ja pienemmät korjauspalat kävisi niin ostaisin itse hookyspanelshop.comista. Tilasin A-pilareiden alapäät sieltä ja laatu on hyvä!

Joo,takakolmioita tarkoitin,klokkerholmista onkin jo kokemusta. Noi palat kun vaihtaa,täytyy kyllä olla puskurin kiinnitykset samassa linjassa. Tässä minun norsunkorvat,eli ei niin hyvät. 

post-2953-0-00264800-1429817767_thumb.jpg

Edited by 68teevee
Link to comment

Joo,takakolmioita tarkoitin,klokkerholmista onkin jo kokemusta. Noi palat kun vaihtaa,täytyy kyllä olla puskurin kiinnitykset samassa linjassa. Tässä minun norsunkorvat,eli ei niin hyvät. 

Ei nuokaan ihan uudenveroisilta enää näytä!

 

Tuo on varmaan vähän kiikun kaakun korjaisiko tuon vai vaihtaisiko uuden palan.

Mutta kumminkin joudut varmaan ostamaan puskurinkiinnitysraudan tuohon uuden vai onko tuo vain tuolta alta hapettunut?

Ruostealueen koko kuvassa näyttää siltä että Hooky's panel takakolmio riittäisi kooltaan tuohon ja laatu on suositeltavaa hänen osissa!

Link to comment

Ei nuokaan ihan uudenveroisilta enää näytä!

 

Tuo on varmaan vähän kiikun kaakun korjaisiko tuon vai vaihtaisiko uuden palan.

Mutta kumminkin joudut varmaan ostamaan puskurinkiinnitysraudan tuohon uuden vai onko tuo vain tuolta alta hapettunut?

Ruostealueen koko kuvassa näyttää siltä että Hooky's panel takakolmio riittäisi kooltaan tuohon ja laatu on suositeltavaa hänen osissa!

Oon irroittanu jo tuosta puskurinkiinnikkeen. Korjaan tuon vanhan ,kyllä sen saa korjattua.

Link to comment

Noniin jatketaan taas tarinaa hiukan menneisyydessä. Auton mukana tuli molemmat kynnyskotelot mutta toinen oli uudempaan ja sen myin pois ja ostin tilalle valmiiksi "sokean" kotelon eli lämmityksen reikiä ei ollut. Toinen mukana tullut oli oikeaa mallia mutta lämmitysreikien kanssa niin niihin oli tehtävä laput päälle.

 

post-386-0-16718700-1430058547_thumb.jpg

 

post-386-0-93147300-1430058560_thumb.jpg

 

post-386-0-41100800-1430058572_thumb.jpg

 

Ja varastomaalit raaputtaa pois.

 

post-386-0-62650200-1430058583_thumb.jpg

 

Puhalluksessa tuli esille tankin takana hapan lippa ja siihen tein paikan.

 

post-386-0-23235800-1430058596_thumb.jpg

 

post-386-0-62197100-1430058610_thumb.jpg

 

post-386-0-34324000-1430058620_thumb.jpg

 

post-386-0-91795100-1430058652_thumb.jpg

 

Myös etutuliseinä oli parhaat päivänsä nähnyt ja aloitin siihen korvaajan laittoa. Pitkien katkaisijan paikan lisäyksellä.

 

post-386-0-12448400-1430058668_thumb.jpg

 

post-386-0-54361900-1430058679_thumb.jpg

 

post-386-0-22901700-1430058692_thumb.jpg

 

Ja lopullisesti paistettuna.

 

post-386-0-99137900-1430058706_thumb.jpg

 

Sivuista en vielä hitsannut kun jossain vaiheessa tulee etukylkien irrotus kumminkin eteen. muutamalla hepillä ainoastaan sivuista.

  • Like 2
Link to comment

Kiitos! Tykkään itse kans lukea projektikertomuksia, joissa on paljon kuvia, siksi tähän yritän niitä paljon umpata.

kuvia on kyllä tullut napsittua mahdoton määrä kun on aina puhelin haalarin rintataskussa, niitä on mukava itsekin aina välillä selailla että miten on tehny minkäkin kohdan ja ihan muutenkin vaan.

  • Like 1
Link to comment

Suurinpiirtein samat konstit täälläkin. Sellainen kulmamallinen pieni ilmahiomakone jossa on 50mm hiomalaikkoja. Sillä pääsee aika kivasti pienempiinkin paikkoihin.

Osasta sitten myös viiloilla. Tuo pöly ei olisi oikein mukavaa hengitettävää jos lyijy-tina seosta kuten mulla ainakin.

Link to comment

Suurinpiirtein samat konstit täälläkin. Sellainen kulmamallinen pieni ilmahiomakone jossa on 50mm hiomalaikkoja. Sillä pääsee aika kivasti pienempiinkin paikkoihin.

Osasta sitten myös viiloilla. Tuo pöly ei olisi oikein mukavaa hengitettävää jos lyijy-tina seosta kuten mulla ainakin.

Joo ,itse onn kanssa käyttänyt puolinaamaria missä on pelkät pölysuodattimet. Lyijyä on noissa kaikissa, mää oon hakenut motonetista beran pohjustetta ja tinatankoa. Hyvin pelittää mielestäni.
Link to comment

Ainakin motonetin tangoissa(bera), oon ymmärtänyt että muissakin on vielä. On vähennetty lyijyn osuutta nykyään.

Aa, käsitin joskus kun tuo eu-määräys tuli että se poistuisi kokonaan ja ostin kauheen kasan vanhaa hyvää lyijytinaa sekä pari kelaa kolvaustinaa.
Link to comment
  • 2 weeks later...

Jatketaanpa tätäkin taas.

 

Tuossa aiemmin sain etutulipellin paisteltua paikoilleen niin oli vihdoin ensimmäinen kiinteä kohta, joka vastaa pohjalevyyn. Sen ja takasisälokareissa olevien kiinnityskorvien avulla sainkin ensimmäisen kerran laskettua korin pohjalevylle ja alkaa tuumailemaan takakulmia takapenkin alta ja kynnyksiä mallailla.

 

post-386-0-11902300-1431369218_thumb.jpg

 

post-386-0-51688600-1431369229_thumb.jpg

 

post-386-0-97093500-1431369251_thumb.jpg

 

post-386-0-68663300-1431369264_thumb.jpg

 

post-386-0-68135100-1431369275_thumb.jpg

 

post-386-0-28389600-1431369288_thumb.jpg

 

post-386-0-99601500-1431369300_thumb.jpg

 

Ja jotta kynnyksiä sai alkaa heppailemaan kiinni koriin päin, oli vielä saatava A-pilarien alapäät kuntoon, ettei ainoastaan etutulipellistä ja takakulmista tarvinnu paistaa.

 

Tilasin hookyltä A-pilarien alapäät ja samaan lähetykseen niille tarkoitetun vaihtotyökalun, jolla sai ainakin pystysuunnassa saranoiden etäisyyden kuntoon.

 

post-386-0-45503600-1431369800_thumb.jpg

 

post-386-0-82881800-1431369813_thumb.jpg

 

post-386-0-68446900-1431369824_thumb.jpg

 

post-386-0-51341800-1431369837_thumb.jpg

 

post-386-0-41037800-1431369850_thumb.jpg

 

post-386-0-04151200-1431369863_thumb.jpg

 

post-386-0-06507400-1431369876_thumb.jpg

 

post-386-0-45285300-1431369887_thumb.jpg

 

Vähän joutui viiltämään auki ja muokkaamaan että istui hyvin.

 

post-386-0-02942900-1431369900_thumb.jpg

 

Vielä muutama kuskin puolelta.

 

post-386-0-62600000-1431370216_thumb.jpg

 

post-386-0-46546200-1431370227_thumb.jpg

 

post-386-0-76094500-1431370239_thumb.jpg

 

Jätin vielä hitsaamatta kokonaan nuo jos tulee eteen jotain muutoksen tarvetta niin helpompi muokata.

 

  • Like 4
Link to comment
  • 4 weeks later...

Nyt oli tässä vaiheessa etutulipelti, takakulmat jollain tasolla ja A-pilarien alapäät kunnostettu, joihin sai alkaa kynnyksiä heppailemaan kiinni.

 

Tulppahitsin reikiä pelteihin ja Telwin käyntiin.

 

post-386-0-68129000-1433678197_thumb.jpg

 

post-386-0-06781200-1433678206_thumb.jpg

 

Heitin vielä ovetkin kiinni ennen paistoa ja natsailin ovien raot kuntoon kuormaliinoilla ynnä muilla konsteilla.

 

post-386-0-79190500-1433678214_thumb.jpg

 

post-386-0-92723000-1433678224_thumb.jpg

 

post-386-0-41603600-1433678234_thumb.jpg

 

post-386-0-53675800-1433678245_thumb.jpg

 

Ai niin, no eihän ne kynnykset sopineet. Aina irvisti joku paikka ja tuntui, että tuosta A-pilarin kohdalta mutka väärällä asteluvulla. Joten kynnykset viilsin auki ja takasin kiinni. Tämäkin vielä..

 

post-386-0-39988500-1433678256_thumb.jpg

 

Lopulta näytti sitten ihan ok.lta

 

post-386-0-04644400-1433678266_thumb.jpg

 

post-386-0-10432100-1433678276_thumb.jpg

 

post-386-0-44261600-1433678285_thumb.jpg

 

Suljin nuo lämpöputkien reiät samassa kötinässä.

 

post-386-0-86318700-1433678301_thumb.jpg

 

Sitten sai alkaa sovittelemaan Virtaselta ostettuja takanurkkien vahvikepeltejä paikoilleen, hyvältä näytti ja sopikin kivasti.

 

post-386-0-71673800-1433678313_thumb.jpg

 

  • Like 2
Link to comment

En ajatellut käyttää sitä optiota tässä autossa. Nykyisellä -64.lla oon hyvin pärjännyt 5 kesää nyt ilman lämpöjä sen jälkeen ku rookeri ilman lämmönvaihtimia nostettiin konttiin.

 

Varmaan sitä vois Sepin -59.n kaltaisen puhallinratkaisun etuluukkuun värkätä sitten loppusuoralla.

Link to comment
  • 2 weeks later...

Välillä piti tehdä jotain muuta kuin peltihommia. Tein tankin alle bensapumpulle telineen, altapäin vaihdettavan bensansuodatinratkaisun ja linelockin telineen.

 

post-386-0-61085500-1434875890_thumb.jpg

 

post-386-0-58172700-1434875899_thumb.jpg

 

post-386-0-34875700-1434875910_thumb.jpg

 

post-386-0-94144500-1434875923_thumb.jpg

 

Ja sitten takaisin peltitöihin. Kuskinpuolen "takaoven" alareuna vuorossa. Korjauspalan tilasin suoraan Gersonilta Kolumbiasta sen jälkeen kun ensin yritin hoitaa homman klokkerholmilla. Todella laadukas osa oli tämä, ihan alkuperäisen kaltaisilla yksityiskohdilla.

 

post-386-0-29986500-1434875931_thumb.jpg

 

post-386-0-85273600-1434875940_thumb.jpg

 

post-386-0-71134300-1434875951_thumb.jpg

 

post-386-0-56996300-1434875963_thumb.jpg

 

post-386-0-51857200-1434875974_thumb.jpg

 

post-386-0-16658700-1434875983_thumb.jpg

 

post-386-0-54460300-1434875992_thumb.jpg

 

post-386-0-40800500-1434876000_thumb.jpg

 

Koritinalla ajattelin vielä koittaa saumaan, ajanhammasta vastaan suojaa. Pelottaa vähän kyljen loimottelu lämmön kanssa mutta onhan näitä joku ennenkin tehnyt. Jos hyviä omakohtaisia vinkkejä tästä niin saa kertoa, kiitos.

 

  • Like 2
Link to comment

Kiitos, ihan itseoppinut oon. Paljon luen ja seuraan muiden tekemistä ja kun kenenkään vierestä ei voi seurata ja oppia niin yritän taitavilta aina kysellä miten tehty, mitä työkaluja ja kuinka käytetty. Ja sitten kokeilemalla niitä uusia juttuja ja tekemällä.

 

Kai se maltti vain on oikee lähestyminen tohon kyljen tinaukseen ja pohjien tekijä viimeistelee kitillä.

 

Ja kuvissahan kaikki näyttää helposti paremmalta mitä oikeesti on :)

  • Like 2
Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...