Jump to content

Urhon ajot?


Recommended Posts

vakuutus pitää olla voimassa kilpailuissa ja harjoittelussa,jos lisensdi niin siinä tapaturmavakuutus kisoissa ja harjoittelu reissuissa,matkoissa,vaati tutkinnon,kerho jäsenyyden.

Se lisenssi ainakin mp puolella on ihan haista paska rahastus paperi. Kaikki korvaukset tulee liikennevakuutuksesta.
Link to comment

Hih ulkomaillekin.Malmin lentokenttäyhdistys ry on vuokrannun Malmin lentokenttä-alueen vuoden 2019 loppuun asti.Kaikelle toiminnalle tarvitaan ympäristölupa ja lentotoiminnalle sitä on haettu.

 

Toivottavasti siellä Malmilla kuuluisi muutakin kun lentsareiden pärinää...

 

FHRA.n 2017 toiminta suunnitelmasta lainaus:

 

Harrastajat :

Kaikille tarkoitettuja kadunmiehen kiihdytystapahtumia pyritään järjestämään useampia kuin aiemmin. Niitä tullaan järjestämään ainakin Vesivehmaalla. Sen lisäksi niitä voidaan järjestää mahdollisesti esimerkiksi Malmilla, Lappeenrannassa ja Virtasalmella. Myös muita vaihtoehtoja etsitään jatkuvasti. Kadunmiesten kiihdytystapahtumissa rataa ei prepata, eli ei liimata eikä kumiteta. Näitä kaikille avoimia kiihdytystapahtumia päätettiin lisätä, koska niille näyttäisi olevan tarvetta. Tapahtumia pyritään hajauttamaan maantieteellisesti palvelemaan mahdollisimman montaa harrastajaa. Tavoitteena tapahtumilla on lähentää FHRA:n ja katuautoharrastajia keskenään ja lisätä kiinnostusta Drag Racingin SM-sarjaan. Tapahtumien turvallisuutta parannetaan esimerkiksi paremmalla maalialueen merkinnällä ja kuljettajien paremmalla opastuksella. Paikalliskerhoja ja –harrastajia pyritään aktivoimaan tekemään tapahtumien osalta yhteistyötä FHRA:n kanssa.

 

 

Heh Heh:)

 

https://www.fhra.fi/helsinki-malmin-lentoasemalla-tapahtuu/

Edited by PZQ
Link to comment
  • 2 weeks later...
  • 2 months later...
  • 10 months later...
On 10.4.2018 at 9:32 PM, Jorrma said:

Sääntömuutoksia tullut vuosikokouksessa kuulemma, jokkiskaaret ja vakiotankit hyväksytään, jokohan saadaan radalle ruuhkaa taas?

Kerro/kertokaan ihmeessä vähän lisää? Pihalla seisoo "ylimääräisenä" yksi vakiotankkinen, lähes vakio tekniikkainen, kuppipenkkinen/4-pistevöillä oleva kaarellinen kupla....

Link to comment

Urhon ajajien vuosikokouksessa tehtiin muutama muutos sääntöihin.

-Jokamiesluokan turvakaaret sallittu. Kaaret voi tehdä saumallisesta putkesta.

-Vakio tankki on sallittu. Vaahdon käyttöä suositellaan. Tiimillä on tarvittaessa näyttövelvollisuus polttoaineen määrästä.

Seuraava Urhonajajien ajoharjoittelu on Pesämäessä 27.7.2018

klo 16.00-20.00. Paikka on aika lähellä Jämiä. Tätä kautta on hyvä ajaa Bug in Finn tapahtumaan.

Kaikki kynnelle kykenevät autot ja katsojat paikalle seuraamaan mitä Urhon ajot ovat.

Nyt kaikki kaivamaan autot esiin talleista ja Urhoilemaan.

  • Like 2
Link to comment
  • 5 months later...
  • 1 year later...

Siis varmaan voisi olla halukkuutta ajoihin. Mutta ihan vain ratamaksun huomioiden se pitäisi varmaankin laajentaa vw ratapäiväksi ja sitten kylkeen pitäisi saada luotua joku tapahtuma että siinä olisi edes jotenkinpäin jotain järkeä.

Ja lisäksi vielä se että kaikki ensikesän viikonloput on aikavarmasti jo varattuja eli tapahtuma olisi varmaankin vasta 2021 tai sitten joku syksyn vkl missä pitää miettiä että sataako lunta ja onko pakkasta.

Edited by Tanhis
Link to comment

Ratamaksu ei paljoa näyttele auton rakennuskustannusten rinnalla.

 

Jos olisi 6 autoa ja jokainen laittaa 150€ pöytään, niin pääsisi jo valitsemaan missä ajaa. Ei vaan löydy kuutta tiimiä laittamaan 150€ pöytään. Tosin, ei löydy kuutta tiimiä, vaikka ajamaan pääsisi ilmaiseksi...

  • Like 1
Link to comment

Hyviä pointteja esitetty.

 

Joskus näin jotain videopätkää , missä ajoivat golffeilla rataa? Ei tainnut olla virallinen luokka?.

Miksiköhän ei kukaan ole lähtenyt kehittään kupla rataluokkaa kun maailmalla ajetaan paljonkin. Vähän niinkuin Mini tonni rataluokka. Tätä olen ihmetellyt myös. 

Link to comment

Jyränkö, Särkelä ja muutama muu puuhasivat kuplien rataluokkaa, beetle cup:a, joskus kauan sitten. Siihen rakennettiinkin muutamia autoja, kovin suosituksiksi se ei tullut ja siksi se hiipui pois. Ruotsissa beetle cup oli aika suosittukin, muinaisissa Bug Runeissa ajettiin myös lähtöjä.

Hyviä pointteja esitetty.
 
Joskus näin jotain videopätkää , missä ajoivat golffeilla rataa? Ei tainnut olla virallinen luokka?.
Miksiköhän ei kukaan ole lähtenyt kehittään kupla rataluokkaa kun maailmalla ajetaan paljonkin. Vähän niinkuin Mini tonni rataluokka. Tätä olen ihmetellyt myös. 

Link to comment
2 hours ago, carace said:

Pesämäki voidaan minun puolesta laittaa kalenteriin ja varata vaikka heti, jos saadaan edes kaksi muuta tiimiä paikalle. Kympin per kuski muistaakseni on jäsenmaksu ja sillä pääsee mukaan. 

Ei mun takia tarvi varata mitään. Ei ole edes autoa millä ajais mutta jos ensivuonna olis auto ,niin voisi harkita tuollaista touhua.

Link to comment
  • 3 years later...

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...