Jump to content

Kupla ei kipinöi


Recommended Posts

Tuli laitettua nelisen kuukautta sitten elämäni ensimmäinen kupla (1300 vm -74) Lähtötilanne oli siisti kori ilman tekniikkaa ja noin viisi laatikollista osia mukaan, joilla auto pitäisi saada käyntikuntoon. Pikkuhiljaa saanut koneen kasattua ja paikoilleen. Pyörii, saa bensaa mutta se kipuna puuttuu. Ei löydy selkeää vikaa ja oma osaaminen loppuu siihen kun kaivetaan sähkökuvat esille. Sen verran olen saanut ongelmaa selviteltyä että puolalle ei tule jännitettä. Piuhat pitäisi olla konehuoneessa oikein ja kaikki muut paitsi koneen sähköt toimivat ja löydetyt sulakkeet ovat ehjiä. Koetettiin lainata puolalle 12v suoraan laturin piuhalta, jolloin kipinä löytyi. Nyt sitten tarvittaisiin apuja miten ja mistä lähteä jatkamaan vianhakua. Koetin hiukan haullakin, mutta ei sattunut vastaavaa ongelmaa eteen tai hakusanat eivät natsanneet... Kiitos ja anteeksi.

Link to comment

No niin. Puolalle löytyi virta kytkennät korjaamalla ja sen lisäksi olin saanut poltettua virtalukonpohjan. Vaan eipä käynnisty sittenkään. Kaasari pitäis olla esisäädöissä eli seos 2,5 kierrosta auki. Kaasutin on uusi käyttämätön pict34. Sytytysennakko on säädetty ykkn kautta kärkien sulkeutumiskohtaan. Joka tulppa iskee vahvaa kipinää maata vasten ja bensa nousee pumpulta. Jakajana keskipako 009. Ainoa mikä hiukan hannaa on startti. Ei pyöritä kovinkaan kummoisesti kuuloisesti kun tulpat on paikoillaan, ilman niitä kevyesti. Kone pyörii mielestäni asiaan kuuluvalla tavalla kampuralta käännettäessä. Lisävirtaa olen syöttänyt käyttöautolta kunnon kaapeleilla eikä siltikään voima riitä. Akku on uusi. Starttausyritysten jälkeen tulppien pinnassa oli hiukan nokea. Virranjakajan akselin asennon tarkastin useasti konetta kasatessa. Bensaa olen koittanut tiputella suoraan kaasariinkin eikä edes hörähdä. Kone alunperin 1300 nyt 1600cc sylinterit, 1300 vakio nokka ja kannet, kaasari siis 34. Nokan ajotus tarkastettu useamman kerran. Maadotuskin pitäisi olla kunnossa korin ja laatikon välillä. Venttiilit säädetty kasatessa. Että mitäs seuraavaksi?

Edited by ekam
Link to comment

Okei, eli säädin ennakon siten että kampura ykk ja pyörijä ykkösen kohdalla, jakajaa vastapäivään siihen rajalle jolloin löytyy 0/12v raja puolan miinuksen ja maan välille. Tässä meni pieleen? Jakajaa myötäseen? Ohje oli englanniksi ja jätti itselle hiukan tulkinnanvaraa...

Link to comment

Kuinka paljon kiihdytyspumpulta ruuttaa bensaa kun painaa kaasua? Mietin vaan, että jos kerran piuhat ja kärkivälit on ok niin silloin ei saa bensaa. Pitäs hörähtää vaikka olis vähän ennakotkin pielessä tai vaikka olis pari tulpanjohtoa ristissä. Ainakin omat koneet näin toimineet.

 

Onko muuten jakaja ollu alusta alkaen toi 009 vai onko se nyt vaihtunut. Siinä on meinaan tulpanjohdot vartin eri asennossa "tavalliseen" jakajaan verrattuna.

Edited by Paadre
Link to comment

Okei, eli säädin ennakon siten että kampura ykk ja pyörijä ykkösen kohdalla, jakajaa vastapäivään siihen rajalle jolloin löytyy 0/12v raja puolan miinuksen ja maan välille. Tässä meni pieleen? Jakajaa myötäseen? Ohje oli englanniksi ja jätti itselle hiukan tulkinnanvaraa...

Noin tehdessä jännitteen tulisi tippua nollaan kun jakajaa pyöritetään sytytyshetken kohdalle (juuri ennen sitä pitää siis olla 12v).

Link to comment

En osaa sanoa jakajan alkuperäisyydestä mutta auton mukana tuli myös alipainejakaja. Viimeinen toimiva kokoonpano on ollut 009llä. Täten voin todeta että myötä- ja vastapäivällä on pikkusen merkitystä ajotuksen säädössä. Pyöräytin toiseen suuntaan ja eka startilla tärähti tulille kuin palmun alta. Ja taas viisastuttiin :) kiitokset vinkeistä. Vaan uutta murhetta pukkas ilon keskelle. Öljyt valuu norona jostain öljypumpun seudulta. Ei käy vielä tyhjää ja yksin ei ehdi kaasulta tarkemmin paikkaa havainnoimaan. Mutta öljypumpun alapuolella kammiossa on jokin noin 6mm pultin paikka. Pitäisikö siinä olla jotain? Mahtaako olla läpireikä öljytilaan?

Link to comment

Koetellaanpas linkitystä.

 

Otin kuvaa käyvästä koneesta alapuolelta ja vuoto vaikuttaisi aika selvältä. Öljypumpulta taitaa tulla ja virtanaan oikein. Täytyy koittaa tivistää. Onneksi tuon saanee auki kone paikoillaan. Toinen öljynpaineventtisestä (se jossa on lyhempi jousi) oli jokseenkin tiukka saada paikoileen. Jousi oli reilun mittainen ja vaati voimaa puristaa kierretulppa paikoilleen. Kuuluuko olla näin? Meinään vain ettei olisi ylipainetta... Miten koneen käyntiääni? Onko jotain huolestuttavaa/asiaankuulumatonta?  

 

https://youtu.be/8KXClY8KXj4

 

 

Mikä on tuo ruuvin paikka pumpun alla? Onko jotain oleellista unohtunut pois? 

 

http://s1321.photobucket.com/user/koliikki/media/Kupla%20-74/DSC_1090_zps5sfo4xib.jpg.html?sort=3&o=0

Edited by ekam
Link to comment

Okei... Luisti tai se venttiili on uusi ja jousen laitoin vanhan, Muutamassa keskustelussa täällä oli puhetta että tavikejousissa saattaa olla eroa. Muistaakseni jousien pituus oli kuitenkin sama, samoin venttilipalikan. Mikähän siellä sitten ahdistaa, jos liikapaine on kysessä?  Öljynpaineet nousi kohtuudella startillakin tasolle joka sammuttaa valon. Valitettavasti ei ole sen kummempaa mittauslaitetta käsillä. Tuo pumppu /  pumpun kansi on varmaan ainoa osa jota en tiivistänyt liimalla. Mahtoko olla jo toinen emämoka... Ilmeisesti käyntiäni on kuitenkin suht normaalia ilmakoneen kolinaa?

Edited by ekam
Link to comment

Öljyventtiilien jouset oikeilla paikoillaan ?Pidempi öljypumpun puolella.Venttiilien pitäisi mennä paikoilleen ja liikkua ihan sormivoimalla, toisessa toki jatkosormea tarvitaan.Öljypumpun kansi voi olla kiero tai syöpynyt,sekin kannattaa tarkistaa.

Link to comment

Toimintasuunnitelma seuraavalle talli-illalle ois siis: öljyt ulos, molemmat venttiilit auki, jousien ja liikkuvien tarkastus. Öljypumppu auki, kannen ja pumpun tiivisteiden sekä tasojen tarkistus ja lisätiivistys tarvittaessa... Yhdet uudet tiivisteetkin taitaa olla vielä jemmassa. Jos noilla pääsis sitten siirtymään seuraavaan vastaan tulevaan ongelmaan =) Vappuun mennessä pitäis saada tuore leima paperiin, joten ainakin periaatteessa on vielä kohtuullisesti aikaa tavoitteeseen, mutta sitä ennen täytyy mm. selvittää mitä vuotaa kuskin takarumpuun ja vanteelle. Ei vaikuta jarrunesteeltä...

Link to comment

Eiks tohon pumpun alle tule lohkoon kuitenkin läpipultti? Vaikkei näköjään lohkon puolikkaiden välistä vuoda, mut tuskin sitä haittaakaan olis laittaa.

Enpäs tuota huomannut. Pannaan tehtävälistalle tämäkin. Kiitos vinkistä.

Link to comment

Öljynpainetta on varmaan aikas perkeleesti..

 

Takarumpuun mennee vaihteistoölkkiä stefan ohi.

Takarummun osalta arvelinkin jotain tällaista, joten osat tuli tilattua varalta samalla kun tuli muutakin tavaraa... Perän rakenne on edelleen itselle tuntematon. Minkä verran öljyvuotoa on odotettavissa stefan ja tiivisteiden vaihdon yhteydessä? Edited by ekam
Link to comment

Kokeillaan onnistuuko linkitys puhelimella.

 

http://s1321.photobucket.com/user/koliikki/media/Kupla%20-74/1490196355681905044385_zps3kkoypmm.jpg.html?sort=3&o=0

 

... Ja ei hyvältä näytä. Toiminee kopioimalla osoitteen. Korjaan paremmaksi kun pääsen koneelle. Kuva esittää öljynpaineventtiilejä ja niiden jousia. Pitkän jousen setti tipahti hihnapyörän päästä ja lyhyt setti vauhtipyörältä. Toisin kuin muistin, pitkän joisen päässä joutuu käyttämään reiluhkosti voimaa jousen puristamiseen, jotta saa tulpan kierteelle. Reijässä tuntuu selkeä pykälä, mutta mielestäni hajallaan olevassa toisessa kammiossa on samanlainen. Pykälän raja on noin 3cm reijän pohjasta. Palikat tuntuu liikkuvan reijissä vaivattomasti. Vauhtipyörän päästä joutui raplaamaan luistin ulos kun tuntui jäävän tulpan kierteisiin kiinni. Hihnapyörältä tipahti kämmenelle. Onko kuvauksen perusteella jotain pielessä? Seuraavaksi öljypumpun kimppuun...

Link to comment

Hihnapyörän puoleisessa päässä olevalla venttiilillä ei ole vaikutusta moottorin öljynpaineeseen. Se ohjaa öljyn kiertoa joko jäähdyttimen kautta tai sen ohi suoraan laakereille. Vauhtipyörän päässä oleva venttiili säätää enimmäispainetta. Päästää ylimääräistä painetta suoraan kampikammioon. Siellä voi toki olla normaalia jäykempi jousi. Sellaisia on ollut myynnissä. Normaalisti tuo venttiili aukeaa vasta korkeilla kierroksilla. Tyhjäkäynnillä tai pienillä kierroksilla öljynpaine ei pitäisi olla liian korkea vaikka tuo venttiili olisi jumissa.

 

Minä mittaisin öljynpaineen ennen kuin ryhtyisin tekemään mitään siihen liittyviä korjauksia. Mekaanisia öljynpainemittaireita saa aika edullisesti ja sellaisen voi melko kätevästi kytkeä väliaikaisesti öljynpaineanturin paikalle.

Link to comment

No en tiedä miten sanos tän punastumatta ja vajoamatta lattianrakoon niin sanonpa suoraan. Kiristäs öljypumpun kannen mutterit konetta kasatessa niin pitäs paremmin. Ei mulla muuta. Prkl. Nimimerkillä Pikkupierussa ei löytyny aamuyöstä momenttia muttereille niin jätin sormitiukkuuteen ja kiristyken "huomiselle", ai tätä ilon päivää. Ja taas opittiin uutta.

 

Jos huomenna laittas pumpun ja kannen liiman kanssa kiinni, uuden eli vanhan alkuperäistyyppisen luistin ja koittas startata ylihuomenna uudestaan niin ehtii liimat kuivua. Mulla on pari vanhaa pitenpää jousta ja molemmat tuntu ainaki käsikopelolla yhtä jäykiltä. Paikalla ollut oli vaan noin 5mm lyhempi. Lyhempi vauhtipyörän puoleinen jousikin on toinen laatikossa olleista vanhoista kun uusi tarvikejousituntui reippaasti tiukemmalta.

Edited by ekam
Link to comment

Se lyhyt jäykempi tarvikejousi lisää öljynpainetta tasan kilon kunnossa olevassa moottorissa. Hyvä et vika oli todennäköisesti noinkin helppo. :)

Toivottavasti vika oli tässä. Nyt pitää kysyä tyhmiä kun ei oikeesti tiedä: onko kilon lisäpaineesta enemmän haittaa vai hyötyä? Eli kummalla jousella kannattaa venttiili kasata?

Link to comment

Hihnapyörän puoleisessa päässä olevalla venttiilillä ei ole vaikutusta moottorin öljynpaineeseen. Se ohjaa öljyn kiertoa joko jäähdyttimen kautta tai sen ohi suoraan laakereille. Vauhtipyörän päässä oleva venttiili säätää enimmäispainetta. Päästää ylimääräistä painetta suoraan kampikammioon. Siellä voi toki olla normaalia jäykempi jousi. Sellaisia on ollut myynnissä. Normaalisti tuo venttiili aukeaa vasta korkeilla kierroksilla. Tyhjäkäynnillä tai pienillä kierroksilla öljynpaine ei pitäisi olla liian korkea vaikka tuo venttiili olisi jumissa.

 

Minä mittaisin öljynpaineen ennen kuin ryhtyisin tekemään mitään siihen liittyviä korjauksia. Mekaanisia öljynpainemittaireita saa aika edullisesti ja sellaisen voi melko kätevästi kytkeä väliaikaisesti öljynpaineanturin paikalle.

On siellä hihniksen puolen venttiilissä myös ylivuotoreikä lohkoon sisään, nokka-akselin hammaspyörän kohdassa. Toki runkolinjan painetta säädetään enimmäkseen vauhtiksen pään venttiilillä.

 

Mutta "vika" tässä taisikin jo selvitä.. ;-)

Link to comment

Enemmän hyötyä kuin haittaa siintä isommasta paineesta on vaikka joku varmaan alkaakin väittämään vastaan. Kilo lisää ei ny niin kauhean paljon ole kumminkaan kun pysytään alta 5kg paineissa.

Tattis. Tällä mennään ja helppohan tuo on vaihtaa jos kaduttaa. Kohta pitäis siirtää jalkipolvi unten maille niin olisi pari tuntia tehokasta tallissa... Jospa huomenna starttaillas taas.

Link to comment

Ja ei menny niin ku römssöössä taaskaan. Laitan taas huonon linkin mutta pikanen analyysi tilanteesta: on ne öljypumpun mutterit saattanu sittenki olla kiinni. Pumppu on vaan syöpyny alta. Näitä on vissiin ainaki pari eri mallia ja nyt taitaa olla korkea pumppu matalan paikalla. Tai oli se ainaki asennettaessa korkea... Miten tästä eteenpäin? Kone on käynyt ja öljyn seassa on ollut ainakin jonniin verran alumiinia. Osa varmaan tullu öljyjen mukana pois mutta mitkä on vahingot? Onko ajatuksia? Selviääkö purkamatta konetta? Voi v@#!@u.

 

Ja linkki/kuvan osoite:

 

http://s1321.photobucket.com/user/koliikki/library/Kupla%20-74?sort=3&page=1

 

Ps nappasin samaan kansioon pari yleiskuvaa työmaastakin.

Edited by ekam
Link to comment

Pikasella aircooledin selauksella näyttäs että on kolme- ja neljäniittisiä nokkia ja mulla on tallissa yks kumpaaki. Kolmeniittinen on paikoillaan. Oljypumppujakin löytyy kaks. Noin 32mm ja 30mm korkeet. 30mm ei mennyt koneeseen koska siitä on yks kiinnityskorva murtunut pois. Paikoillaan oli siis 32mm. Vissiin tuli ristisiitos...

Link to comment
Guest Toheltaja

Onko sulla ollu 3 ja 4 niittisen pumppu sekaisin? 4 niittisen jää kantamaan 3 niittisen nokkaa vasten. Taasen 3 niittisen pumppu ei yllä ihan akseliltaan neliniittiselle. Jos muistan oikein...

Link to comment

Onko sulla ollu 3 ja 4 niittisen pumppu sekaisin? 4 niittisen jää kantamaan 3 niittisen nokkaa vasten. Taasen 3 niittisen pumppu ei yllä ihan akseliltaan neliniittiselle. Jos muistan oikein...

Mitä ilmeisimmin juuri näin. Ja kasatessa ainakin pumpun rattaan akseli oli nokassa kiinni.

Edited by ekam
Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...