Jump to content

Vielä yksi - KG T34

Kharon

Recommended Posts

Tästä on aina välillä ollut mainintoja siellä täällä mutta varsinainen projektikertomus puuttuu joten lisätään se nyt sitten tähän.

T34-tarina alkaa uudestaan joskus 2009 tms. kun etsin uudelleen sopivaa isoa Karmannia itselleni, ensimmäinen kierros tapahtui jo 1990-jotain kun Oulussa oli sininen -65 Karmann, ZP-jotain, myynnissä ja hintaakin oli sopivat 22 000 markkaa. Laitoin viestiä myyjälle ja sen sijaan että olisi tullut lisätietoja, tuli parin viikon(!) päästä tieto että se on myyty. Harmillista.

No, ostaja ei ollut tehnyt mitään ja kun se aikanaan sitten tuli uudestaan myyntiin, niin en ollut etsimässä autoa ja Sami sai sen sitten ostettua sen Mikkeliin. Säilytyksessä oli ruostunut kokolailla lisää ja siihen aikaan ison Karmannin osia ei saanut siis yhtään mistään, vaikea projekti. Ei siis joutunut hukkaan, mutta kuulin tämänkin Samilta vasta monta vuotta jälkikäteen ja siinä kohdassa oli jo omakin projekti odottelemassa.

No, Suomessa ei 2009-2010 ollut yhtään T34:sta myynnissä, joten Saksaan ja Ruotsiin. Ruotsista ei löytynyt yhtään, Saksasta ei harrastajapiirien kautta löytynyt yhtään, mutta mobile.de:ssä oli yksi joka ei ollut poskettoman hintainen. Kunto tietenkin oli arvoitus mutta sen verran oli tietämystä löytynyt että entisömätön Karmann ihan varmasti on ruosteessa jostain. Tehtaalla kun oli tapana säästellä maalia ja vain näkyvät pinnat oli maalattu. Ruostesuojauksesta ei tietenkään kukaan ollut kuullutkaan ja Saksassakin on kosteata ja suolaa talvisin, hyvin muhii ruoste. Asiaa ei ainakaan auta että Karmann käyttää paljon kotelorakenteita koria tukevoittamaan.

Tästä nimenomaisesta kappaleesta oli sen verran tietoa Saksan T34-harrastajien kautta että se on kierrellyt myynnissä mobile.de:ssä useampaan kertaan ja ~samalla hinnalla, selkeästi ollut ajoautoa havittelevalle liian suuri ja vaikea projekti.

Kyseinen kappale oli kuitenkin suhteellisen siistin näköinen päältäpäin ja osiltaan melkein täydellinen ja kun ison Karmannin pisteosat ovat kovin kiven alla (sillon ja edelleen) niin tämä ratkaisi päätöksen.

Ennakkomaksu kuljetusliikkeelle, nämä lunastivat auton myyjältä papereineen ja loput Suomessa kun hain auton, hyvin toimi.

Myyntikuvat olivat kätevästi märästä autosta ja maalipinta tietty oli mitä oli sitten todellisuudessa. No, maalattavaksi oli menossa joka tapauksessa että tämä ei ollut suuri tappio. Osapuutteita oli muutama pieni ja ruostetta oli enemmän mitä odotettiin, mutta ei mitään järisyttävää, päälle päin.

post-830-0-60866900-1516136763_thumb.jpg

Sitten kun auto lopulta valui logistiikan suoriuduttua kotiin niin päästiin katsomaan että mitä saatiin.

post-830-0-34708200-1516136779_thumb.jpg

Eihän se nyt ihan siltä näyttänyt mitä kuvissa, mutta ei mikään katastrofi kuitenkaan.

Moottori kävi tyhjäkäyntiä ja osa sähköistäkin toimi, ei siis ihan toivoton käyttöautoksikaan. Mutta kun sellaisia oli jo ennestään ja muut projektit painoivat päälle niin varastoitiin auto latoon odottelemaan täysremonttia. Tämä siis heinäkuussa 2011.

post-830-0-93929700-1516136987_thumb.jpg

  • Like 2
Link to comment

Uskaltaakohan omalla enää kohta kauppaankaan lähteä ettei ole samanlaista viereisessä ruudussa kun tulee kaupasta ulos. BTW näin tapahui eräälle t34 omistajalle reposaaressa.

On ainakin erivärinen ettei sentään niin pahasti käy. Tuo minun on alunperin ollut valkoinen, joten sellainen siitä tulee nytkin kun sellaisia ei ennestään ole yhtään.

Link to comment

Noniin, jäätiin siis vuoteen 2011, auto makaili ladossa ja omistaja keräili kaikenlaista pientä mitä tarvitaan ja sattui jostain löytämään, vaikkapa setin pölykapseleita koristerenkaineen. Karmannissa on muuten tietenkin erilaiset pölykapselit kuin kolmostyypissä, tekee noista(kin) hivenen harvinaisia.

post-830-0-26957500-1516201696_thumb.jpg

Type 34-pienoismallit ovat kovin kiven alla mutta yhdellä rompetorilla sellainen sattui silmään ja olihan se ostettava

post-830-0-88087400-1516201768_thumb.jpg

Pikkupuuhastelulla edetään vuoteen 2016 syksyyn jolloin löytyi peltiseppä joka oli halukas moisen projektin ottamaan, se oli selvää jo aloittaessa että amatöörihitsarin on ihan turha ruveta entisöimään, niin paljon kaikkea tulee löytymään. Töihin päästiin syksyllä 2017 kun löytyi aikaa ja purkamisellahan se alkoi.

Kaikkea löytyi jo pintaraapaisullakin.

post-830-0-94667800-1516201940_thumb.jpg

post-830-0-71864100-1516201989_thumb.jpg

post-830-0-81662300-1516204525_thumb.jpg

Sitä mukaa kun purkaminen eteni niin löytyi kaikkea mutta samalla selvisi että tätä koria ei ole kolaroitu isommin koskaan, etu- ja takaluukku istuvat kuin tehtaan jäljiltä ja ihan itse tehdyt kynnyskotelot kun saatiin laikattua pois ja peltivaraosaa tilalle, niin havaittiin että ovetkin istuvat kuin tähän tehdyt.

Hieno homma sillä tämäkin Karmann on käsityötä ja se tarkoittaa käytännössä sitä että kaikki luukut on sovitettu tähän nimenomaiseen koriin, ne siis eivät noin pääsääntöisesti ole keskenään vaihtokelpoisia.

Pohjalevyn reunoissa oli pehmeätä ja sekin vain sen takia että jossain vaiheessa tällekin oli tehty Volkkareissa niin tavallinen kynnyskotelon paikkaus, pelti suoraan päälle ja hitsataan kiinni sekä pohjaan että koriin.

post-830-0-39314200-1516202418_thumb.jpg

Korjaillessa löytyi toinenkin kohta, tunkinkorvakkeet sinänsä olivat ehjät (hyvä juttu) mutta näiden yläpuolinen osa pohjalevystä oli käytännössä puhki hiekkapuhalluksen jäljiltä joten se piti paikata.

post-830-0-41043100-1516202547_thumb.jpg

Takakontin verhoilut olin purkanut jo aiemmin ja vaikka nuo pesun jäljitä eivät olekaan huonot niin todennäköisesti tehdään uudet jos vain sopivaa materiaalia löytyy, käyttäen vanhoja mallina.

post-830-0-35071500-1516202653_thumb.jpg

Tässä kohdassa, mennään jo joulukuussa 2017, moottori on jo osina ja suojapellit hiekkapuhallettu ja maalattu ja vaihdelaatikko lähetetty erikoismiehelle tarkistettavaksi/kunnostettavaksi. Siihen ei omasta takaa ollut osaamista eikä työkalujakaan, parempi teettää. Kuvassa sellaisena kun se auton alta tipahti, kunnostus ulkopuolelta on vielä kesken joten valmiista ei ole kuvia.

post-830-0-24338900-1516202766_thumb.jpg

Moottorin osien väristä keskusteltiin ja lopulta satiinimusta sitten päätettiin ainakin alkuperäistä lähellä olevaksi. Kuvissa näyttää kiiltävämmältä kuin mitä se silmään näyttää, ei ole ainakaan kaukana alkuperäisestä.

post-830-0-57666400-1516202848_thumb.jpg

Samalla puuhasteltiin kaikkea pienempää, laturi ja startti putsaukseen ja lamppuja osiksi ja sellaista. Sekä startti että laturi olivat perinjuurin hapettuneita että puhdistamatta eivät olisi pitkään toimineet.

post-830-0-70117300-1516203076_thumb.jpg

Vähän hiekkapaperia ja kiillotustahnaa niin tuli hivenen erinäköinen

post-830-0-40123900-1516203156_thumb.jpg

Kun korista oli sitten saatu maali ja suurin osa kitistä pois niin havaittiin että autoon on jossain vaiheessa vaihdettu pyöränkaaret kokonaan ja ne eivät ainakaan Karmannista ole, joten pitää vaihtaa uudelleen, voi höh. Näitä onneksi peltivaraosana sai, ei tarvinnut itse tehdä, mutta sovitustyötä oli silti enemmän kuin riittävästi.

post-830-0-98083900-1516203315_thumb.jpg

Ihan ylimääräisiä reikiäkin alkoi löytyä. Samalla tehtiin jigi ja kehikko johon kori pultattiin kiinni, sillä muuten se ei enää ole muodossaan kun laikataan kynnyskotelot pois.

post-830-0-94742000-1516203455_thumb.jpg

Jarrut toimivat miten sattuu ja kun ne sitten purettiin samalla niin ei se ihme ollut, takajarruissa molemmissa toinen mäntä jumissa ja edessä toisella puolella toinen mäntä jumissa.

post-830-0-86421600-1516203609_thumb.jpg

Takajarrusylinterit  ovat kolmostyypin vakiosylinterit, ne ostetaan suoraan uusiksi mutta etujarruista ei ole tällä hetkellä tietoa. Pääsylinteri oli tuhannen ruosteessa päältäpäin mutta purettuna sisältä ei näyttänyt yhtään pahalta ja purkaantui paljain käsin, katsotaan että miltä näyttää puhdistuksen ja kiillotuksen jälkeen.

Lamput ja vilkut ja sellaiset olivat enemmän tai vähemmän hurjan näköiset ennen kiillotusta mutta kiillotuksen jäljiltä tuli niin hyvät että päätettiin panna sellaisinaan takaisin. Kuvissa toinen käsittelemättä ja toinen käsitelty, lopputuloksena aika lailla samannäköiset tuli molemmista.

post-830-0-11820100-1516203867_thumb.jpg

post-830-0-99254800-1516203891_thumb.jpg

Takakulmat olivat lahonneet pois ja joku aiemmista omistajista oli sitten nysvännyt jotain tilalle. Viritykset laikattiin pois ja pantiin peltivaraosaa ulkopuolelle, sisäosat piti tehdä itse. Ihan suoraan sekään ei käynyt mutta vähän paranneltuna todettiin toimivaksi. Kuvassa näkyy myös vaihdettu pyöränkaari

post-830-0-30747600-1516204043_thumb.jpg

post-830-0-97264900-1516204208_thumb.jpg

Isoin homma oli tehdä uudet kynnyskotelot, niistä vain ei ole montaakaan kuvaa, tässä jo melkein valmiina

post-830-0-94726700-1516204134_thumb.jpg

Tämä on se tilanne missä se nyt tammikuun lopulla on, kirjoittelen lisää sitä mukaa kun jotain merkittävää tulee.

Raakapeltityöt on enimmäkseen tehty, seuraavana on kaikenlaisten pikkunippelien, korvakkeiden ja sellaisten tekemistä ja peltien viimeistely. Siinä aikaa kuluu ja mitään näkyvää ei oikein synny.

Edited by Kharon
  • Like 13
Link to comment

Eli mun 1600 on eksynyt T34 pölykapselit vai ymmärsinkö oikein

Lähemmin näkemättä vaikea sanoa ja kun nippelitkin aiheesta näin muutama vuosi sitten, niin en enää muista että mikä se ero oli. Toiset lähteet väittävät että ei ole mitään eroa ja minun pätevyyteni ei riitä sanomaan juuta eikä jaata ennenkuin on molempia kädessä.

Link to comment

Ahkeroinnin tuloksena kori on hitsattu kasaan ja saumat tinattu tasaiseksi, alkaa olla pohjamaalin aika.

post-830-0-67963000-1517344265_thumb.jpg

Kerettiläisesti ja Suomen ilmastoon sopivasti vedetään epoksi pohjalle, kestoikä kun on oleellinen asia ja valmistajaa moinen ei ole vähääkään kiinnostanut joten ihan samojen oppien mukaan ei mennä. Tarkoitus on myös ruostesuojata kaikki kotelot jo ennen lopullista kasausta.

Vaihdelaatikkokin tuli spesialistilta takaisin ja maalattiin harmaaksi kun jotenkin siitä ei ihan ei-niin-kotikonsteinkaan saatu puhtaan näköistä. Toki maalattuna kestää ajan hammasta myös paremmin vaikka tällä ei nyt suolatiellä ole tarkoitus ajaakaan.

post-830-0-05204100-1517344313_thumb.jpg

Tiivisteitä ja listoja ja sellaisia taas haalittu pitkin maailmaa ja tilin sisällöstä ikävästi näkyy että halpoja ne(kään) eivät ole, mutta kunhan tuo setti tulee niin melkein kaikki auton kasaamiseen tarvittavat palikat onkin koossa.

Jotain toki aina unohtuu mutta sen näkee vasta sitten kun kokoaa ja jotain puuttuu.

  • Like 1
Link to comment
  • 4 weeks later...

Päivitystä tähänkin:

Kaikkea on puuhasteltu ja päästy hiomaan pohjaväriä tasaiseksi. Siinä sitä hommaa olikin melkein koko kuukaudeksi, pikkuhiljaa alkaa olla valmista.

Sisustuksen panelit saatiin suoraksi mutta tehdään ehkä pahvista silti uudet, vanhoilla on taipumus 'muistaa' olleensa mutkalla ja ensimmäinen kostea keli vetäisee ne samalla tavalla mutkalle. Lattiamattoja ja kaikkea pientä on etsitty, melkein kaikki löytyivätkin, mutta matot ovat vielä vähän hakusessa.

Alkuperäisen sävyistä ja näköistä marine blue-mattoa on hiukan vaikea löytää joten mennään ehkä harmaalla matolla, siihen saa ainakin kangasta.

P2190680.JPG

  • Like 2
Link to comment
  • 4 weeks later...

Tämäkin etenee pikkuhiljaa, pohjalevyyn ruuvattu etuakseli kiinni ja vaihdelaatikko akseleineen paikalleen ja nippu vaijereita ja sellaista. Iskunvaimentimet löytyivät Hot Carsista ja ohjausiskunvaimennin myös, kätevää.

Takajarrusylinterit olivat niin jumissa että pantiin uusiksi kun niitä edullisesti sai, etusylinterit elvytettiin ja käytetään uudestaan. Alkuperäiset jarruputket ovat rautaa joten ne jätetään pois ja tehdään kuparinikkelistä uudet. Vähän pakkokin, vanhat tuntuivat jo niin haurailta että ei voi enää käyttää.

Mielenkiintoisesti kaikkia pikkunippeleitä saa etsiä oikein urakalla vaikka on ihan vakio kupla/kolmostyypin osa. Vaikkapa kytkinvivun palautusjousen sisään tuleva peltikuppi  (kuvassa vipu kuppeineen ja jousineen puuttuu kun kuppi on vasta tulossa) ... se on melkein aina ruostunut pois ja sellaista löytyi vain Classic VW:ltä (Paruzzin kautta) lähestulkoon törkeään 7e kappalehintaan. Tietty rahalla sai, joskus sekin on halpa. Erityisesti ison Karmannin kohdalla.

Sama ongelma oli ovilukon vastakappaleen kumin osalta, sama paikka. Bonuksena 35e "rahtikulu" Suomeen. Osista, jotka mahtuvat kätevästi kirjekuoreen. Joutui sitten tilaamaan jotain muutakin (tarjolla oli kaikkea) etteivät postikulut ylitä ostosten arvoa.

Mutta edistyy pikkuhiljaa. Kunhan lumet sulavat niin tulee tauko, käytössä jo olevaa kalustoa pitää keväthuoltaa ja katsastaa ja kaikkea, joten tämä projekti on jäissä syksyyn asti, kun ei ole niin kiire.

P3200702.JPG

Edited by Kharon
  • Like 1
Link to comment
11 hours ago, Kharon said:

Sama ongelma oli ovilukon vastakappaleen kumin osalta, sama paikka. Bonuksena 35e "rahtikulu" Suomeen. Osista, jotka mahtuvat kätevästi kirjekuoreen. Joutui sitten tilaamaan jotain muutakin (tarjolla oli kaikkea) etteivät postikulut ylitä ostosten arvoa.

Itse tilasin nämä muistaakseni paruzzilta samoin kuin ne oven kumikiilat.

Link to comment
  • 1 month later...
On 22.3.2018 at 9:26 AM, Tanhis said:

Itse tilasin nämä muistaakseni paruzzilta samoin kuin ne oven kumikiilat.

Tuli vasta myöhemmin mieleen että noita varmaan olisi saanut paikallisenkin Paruzzin kautta, vähän hölmönä tilasin nuo Hollannista.

Niin ja bonuksena ei sitten tullut oikeita osia edes, vaan A-versiot jotka ovat uudempaan malliin, eivät tuohon -65:een käy. Voi höh. Varaosanumero kyllä täsmäsi mutta versio ei.

Erityisesti kytkinvivun jousen hela (laatikon päällä) vaivaa, noita ei saa oikein mistään ja tuolta tuli sitten halkaisijaltaan 5mm liian iso.

Link to comment
  • 1 month later...

Hela saatu toveri harrastajan hyllystä vaihdossa isompaan helaan, hyvin kävi.

Maalikin on nyt sitten ostettuna, valkoinen tulee: Arcona White (L582) ja kattoon perusmusta(L41).

Ihan puhdas valkoinen ei tuokaan ole, jännä nähdä että mitä tulee, joskus ensi viikolla tehdään ensimmäiset koepalat.

  • Like 1
Link to comment
On 17.1.2018 at 5:57 PM, Kharon said:

Noniin, jäätiin siis vuoteen 2011, auto makaili ladossa ja omistaja keräili kaikenlaista pientä mitä tarvitaan ja sattui jostain löytämään, vaikkapa setin pölykapseleita koristerenkaineen. Karmannissa on muuten tietenkin erilaiset pölykapselit kuin kolmostyypissä, tekee noista(kin) hivenen harvinaisia.

post-830-0-26957500-1516201696_thumb.jpg

Type 34-pienoismallit ovat kovin kiven alla mutta yhdellä rompetorilla sellainen sattui silmään ja olihan se ostettava

post-830-0-88087400-1516201768_thumb.jpg

Pikkupuuhastelulla edetään vuoteen 2016 syksyyn jolloin löytyi peltiseppä joka oli halukas moisen projektin ottamaan, se oli selvää jo aloittaessa että amatöörihitsarin on ihan turha ruveta entisöimään, niin paljon kaikkea tulee löytymään. Töihin päästiin syksyllä 2017 kun löytyi aikaa ja purkamisellahan se alkoi.

Kaikkea löytyi jo pintaraapaisullakin.

post-830-0-94667800-1516201940_thumb.jpg

post-830-0-71864100-1516201989_thumb.jpg

post-830-0-81662300-1516204525_thumb.jpg

Sitä mukaa kun purkaminen eteni niin löytyi kaikkea mutta samalla selvisi että tätä koria ei ole kolaroitu isommin koskaan, etu- ja takaluukku istuvat kuin tehtaan jäljiltä ja ihan itse tehdyt kynnyskotelot kun saatiin laikattua pois ja peltivaraosaa tilalle, niin havaittiin että ovetkin istuvat kuin tähän tehdyt.

Hieno homma sillä tämäkin Karmann on käsityötä ja se tarkoittaa käytännössä sitä että kaikki luukut on sovitettu tähän nimenomaiseen koriin, ne siis eivät noin pääsääntöisesti ole keskenään vaihtokelpoisia.

Pohjalevyn reunoissa oli pehmeätä ja sekin vain sen takia että jossain vaiheessa tällekin oli tehty Volkkareissa niin tavallinen kynnyskotelon paikkaus, pelti suoraan päälle ja hitsataan kiinni sekä pohjaan että koriin.

post-830-0-39314200-1516202418_thumb.jpg

Korjaillessa löytyi toinenkin kohta, tunkinkorvakkeet sinänsä olivat ehjät (hyvä juttu) mutta näiden yläpuolinen osa pohjalevystä oli käytännössä puhki hiekkapuhalluksen jäljiltä joten se piti paikata.

post-830-0-41043100-1516202547_thumb.jpg

Takakontin verhoilut olin purkanut jo aiemmin ja vaikka nuo pesun jäljitä eivät olekaan huonot niin todennäköisesti tehdään uudet jos vain sopivaa materiaalia löytyy, käyttäen vanhoja mallina.

post-830-0-35071500-1516202653_thumb.jpg

Tässä kohdassa, mennään jo joulukuussa 2017, moottori on jo osina ja suojapellit hiekkapuhallettu ja maalattu ja vaihdelaatikko lähetetty erikoismiehelle tarkistettavaksi/kunnostettavaksi. Siihen ei omasta takaa ollut osaamista eikä työkalujakaan, parempi teettää. Kuvassa sellaisena kun se auton alta tipahti, kunnostus ulkopuolelta on vielä kesken joten valmiista ei ole kuvia.

post-830-0-24338900-1516202766_thumb.jpg

Moottorin osien väristä keskusteltiin ja lopulta satiinimusta sitten päätettiin ainakin alkuperäistä lähellä olevaksi. Kuvissa näyttää kiiltävämmältä kuin mitä se silmään näyttää, ei ole ainakaan kaukana alkuperäisestä.

post-830-0-57666400-1516202848_thumb.jpg

Samalla puuhasteltiin kaikkea pienempää, laturi ja startti putsaukseen ja lamppuja osiksi ja sellaista. Sekä startti että laturi olivat perinjuurin hapettuneita että puhdistamatta eivät olisi pitkään toimineet.

post-830-0-70117300-1516203076_thumb.jpg

Vähän hiekkapaperia ja kiillotustahnaa niin tuli hivenen erinäköinen

post-830-0-40123900-1516203156_thumb.jpg

Kun korista oli sitten saatu maali ja suurin osa kitistä pois niin havaittiin että autoon on jossain vaiheessa vaihdettu pyöränkaaret kokonaan ja ne eivät ainakaan Karmannista ole, joten pitää vaihtaa uudelleen, voi höh. Näitä onneksi peltivaraosana sai, ei tarvinnut itse tehdä, mutta sovitustyötä oli silti enemmän kuin riittävästi.

post-830-0-98083900-1516203315_thumb.jpg

Ihan ylimääräisiä reikiäkin alkoi löytyä. Samalla tehtiin jigi ja kehikko johon kori pultattiin kiinni, sillä muuten se ei enää ole muodossaan kun laikataan kynnyskotelot pois.

post-830-0-94742000-1516203455_thumb.jpg

Jarrut toimivat miten sattuu ja kun ne sitten purettiin samalla niin ei se ihme ollut, takajarruissa molemmissa toinen mäntä jumissa ja edessä toisella puolella toinen mäntä jumissa.

post-830-0-86421600-1516203609_thumb.jpg

Takajarrusylinterit  ovat kolmostyypin vakiosylinterit, ne ostetaan suoraan uusiksi mutta etujarruista ei ole tällä hetkellä tietoa. Pääsylinteri oli tuhannen ruosteessa päältäpäin mutta purettuna sisältä ei näyttänyt yhtään pahalta ja purkaantui paljain käsin, katsotaan että miltä näyttää puhdistuksen ja kiillotuksen jälkeen.

Lamput ja vilkut ja sellaiset olivat enemmän tai vähemmän hurjan näköiset ennen kiillotusta mutta kiillotuksen jäljiltä tuli niin hyvät että päätettiin panna sellaisinaan takaisin. Kuvissa toinen käsittelemättä ja toinen käsitelty, lopputuloksena aika lailla samannäköiset tuli molemmista.

post-830-0-11820100-1516203867_thumb.jpg

post-830-0-99254800-1516203891_thumb.jpg

Takakulmat olivat lahonneet pois ja joku aiemmista omistajista oli sitten nysvännyt jotain tilalle. Viritykset laikattiin pois ja pantiin peltivaraosaa ulkopuolelle, sisäosat piti tehdä itse. Ihan suoraan sekään ei käynyt mutta vähän paranneltuna todettiin toimivaksi. Kuvassa näkyy myös vaihdettu pyöränkaari

post-830-0-30747600-1516204043_thumb.jpg

post-830-0-97264900-1516204208_thumb.jpg

Isoin homma oli tehdä uudet kynnyskotelot, niistä vain ei ole montaakaan kuvaa, tässä jo melkein valmiina

post-830-0-94726700-1516204134_thumb.jpg

Tämä on se tilanne missä se nyt tammikuun lopulla on, kirjoittelen lisää sitä mukaa kun jotain merkittävää tulee.

Raakapeltityöt on enimmäkseen tehty, seuraavana on kaikenlaisten pikkunippelien, korvakkeiden ja sellaisten tekemistä ja peltien viimeistely. Siinä aikaa kuluu ja mitään näkyvää ei oikein synny.

Löytyy Nos jarruosia muutama 22,2 etusylinteri ja uusia mäntiä ja männänkumeja.

Link to comment
  • 3 weeks later...

Ihan joutilaana ei ole oltu vaikka kesä onkin, saatiin maali päälle.

Ennen maalausta:
http://kharon.suomiforum.com/www/ghia3/P7191139.JPG

ja tuollainen sitten tuli:
http://kharon.suomiforum.com/www/ghia3/P7231171.JPG
http://kharon.suomiforum.com/www/ghia3/P7231173.JPG
http://kharon.suomiforum.com/www/ghia3/P7231172.JPG

Unohdin säätää valkotasapainon ennen kuvausta joten nuo on jälkikäteen käsitelty suunnilleen oikean värisiksi.

Sellainen kermanvalkoinen (kevytkerma) tuo kuitenkin on, oikein kiva väri.

  • Like 9
Link to comment
  • 2 weeks later...

Paperit päältä pois niin saa koko korista kuvan  ja vähän luukkuja väriin, ovi malliksi

http://kharon.suomiforum.com/www/ghia3/P8071262.JPG

http://kharon.suomiforum.com/www/ghia3/P8071263.JPG

Hauskasti väri on sama kuin edellisissä kuvissa, mutta sisällä kuvaaminen sotkee väritasapainoa, silmään tuo on vahvasti kermanvärinen ja kuvissa näyttää melkein siniseltä. Se on sitten jännä nähdä että miltä se näyttää kun raahaa pihalle auringonvaloon.

  • Like 4
Link to comment

Johtosarja kaivettu laatikoista ja tuolle pitää tehdä jotain, joku edellisistä omistajista on kyllä vaihtanut liittimiä siihen mutta iloisenvärisillä eristetyillä abikoilla tehty ja kun alkuperäiset ovat eristämättömiä, niin eihän tuota kestä katsella.  Pitää  mitata ja kuormitustestata kaikki johdot, ikävä havaita asennuksen jälkeen että joku johto ei kuljetakaan virtasta kun on vain pari säiettä jäljellä.

Samalla tulee uitettua kaikki liittimet sitruunahapossa, hyvin lähtee hapettumat kuparista ja liittimet ovat sisältäkin kuin uusia.

Vanhan korjaamiseen meni, kun tiettävästi uusia johtosarjoja kolmeneloseen ei saa mistään ja kolmosen johtosarjaa saa muokata aika tavalla että se käy kun kori on ihan erilainen. Onneksi sentään VW:n johdot itsessään ovat hyvälaatuista tavaraa, vanhatkin johdot taipuvat vielä ihan kohtuullisesti.

Kaikkea muutakin näprättävää keksittiin, penkkien rungot pitää hiekkapuhaltaa ja maalata uusiksi ja etsiä/tehdä uusi kattoverhoilu jostain. Onneksi näyttäisi olevan vakiotavaraa, vaaleata reikävinyyliä, ja sitähän saa metritavarana, vanhasta vain mallia.

  • Like 1
Link to comment

Minä tein omaani johtosarjan täysin uusiksi itse kun taakse menevä nippu oli sulanut yhdeksi johtimeksi ja kojelaudan johdotuksetkin oli aika reilusti raiskattuja.

Mutta ainakin noita on ollut saatavilla, Wiring Works Californiassa on noita ainakin jonkin moisen erän aikanaan tehnyt ja se voisi olla hyvä paikka uutta settiä kysellä.

Ja kattoverhoilu on hyvinkin yksinkertainen tehdä itse, kolme suoraa saumaa joutuu ompelemaan ja thats it.

Edited by Tanhis
Link to comment

Omani tilasin paikallisen verhoomon kautta ja oli kyllä laadukasta tavaraa eikä sellaista muovisen oloista kuin orkkisverhoilu on 50 vuotta autossa oltuaan.

Hinta kylläkin oli jotain tyyliin 50€/ kappametri.

Link to comment
  • 3 weeks later...

Wiring Works näemmä kolmosen johtosarjaa tekee, pitää katsoa vielä tuota johtosarjaa joka on, että tuleeko siitä kalua vai tehdäänkö uusiksi.

Vaan kori nostettu alustan päälle ja sehän istuu siihen kuin tehty. Lähinnä tilankäyttö tallissa oli syynä, mutta heti näyttää paljon valmiimmalta kun on yhdessä paikassa. Kuvia tulee kunhan saadaan otettua.

ISP West oli näemmä ottanut tuotantoon tuuletusikkunoiden tiivisteitä, ne olivat kovin huonot, joten tilasin samantien uudet kun kerran saa. Samalla tietty tuli nippu muutakin kumitavaraa (puskurirautojen kumit jnpp) kun  rahti olikin aivan inhimillinen $33, usein USA-firmoilla se on 50 tai 100 taalaa kun tänne kauas jotain lähetellään.

Link to comment
On 13.8.2018 at 5:07 PM, jarkki86 said:

http://www.fabricuk.com/fabrics/434-car-headliner-perforated-leatherette.html

Tuolta olin näköjään tilannut, 9,99 puntaa/metri. Tilasin tuolloin muitakin vyllejä jne ja postimaksut näkyy olleen vajaa 18 puntaa.

Materiaali näyttää oikein hyvältä, mutta harmaa ei tähän kohtaan käy, enkä oikein saanut selville että onko tuota muunvärisenä tarjolla.

Link to comment

Vaan kun tuolla aiemmin oli että kori on jo alustan päällä niin onhan siitä nyt muutama kuvakin:

http://kharon.suomiforum.com/www/ghia3/P9011277.JPG
http://kharon.suomiforum.com/www/ghia3/P9011279.JPG

Korkeus on täysin hatusta heitetty, sillä korkeusmerkinnät jotensakin katosivat hiekkapuhalluksen ja maalauksen yhteydessä eikä muistettu mitata ennen purkua. No, säädetään  kuvien/maun mukaan kunhan saadaan takaisin kasaan.

  • Like 2
Link to comment
  • 3 months later...

Taas on saatu jotain tehtyä, vedettiin johtosarja paikalleen putkeen ja pulttailtiin kaikkia pientä paikalleen.

Tavalliseen tapaan johtosarjan putki oli vieläkin liian pieni vaikka meillä on jo senttiä isompi putki kuin vakiona oli, aika nyhräystä.

Mutta saatiin johtoja vähän paikalleenkin: Konehuoneen, takavalojen, etuvalojen, vilkkujen ja sumuvalojen johdot ovat ulkopäästä paikallaan, ei tarvitse kuin ruuvailla lamppuja kiinni.

Sisäpäät ovat tietty vielä irti, aloitettiin helpommasta päästä. Vilkkurele tuotti ihmetystä kun ei sellaista löytynyt mistään ja sitten selvisi että kun on hätävilkut niin onkin ihan toisenlaiset kytkennät ja meillä on tietty hätävilkuttoman kytkentäkaavio.  Ei ihme ettei täsmää eikä relettä löydy, se kun on samassa purkissa hätävilkkujen logiikan kanssa. Hätäavuksi -66 luiskaperän kaavio, tuohon sellainen on piirrelty.

Tööttirele löytyi, mutta ihan eri paikasta missä se kytkentäkaavion mukaan kuuluisi olla ja tietty luiskaperässä ei  ole koko relettä kun on vain yksi tööttikin, ei auta sen kaavio tähän. Tätä pitää vielä ihmetellä

Ulkopuolisia töitä ei ole juuri muuta enää kuin asentaa radiolle antenni, ellei nyt mitään ilmaannu tässä matkalla (toki valot ja puskurit ja sellaista mutta ne ovat vain pulttausta).

Koneen runko ja kannet saatu koneistamosta takaisin, ei tarvitse sekään enää kuin laakerit ja kasausta, pellit on maalattu jo aiemmin.

Renkaat pitää vielä hommata, vanhat olivat niin vanhat ettei laiteta enää alle. Veikkaan että perinteinen 165/65-15 tulee: Vähän vakiota leveämpi mutta voisi vielä mennä vakiostakin.

Parit nippelit kun niistä kuvat on:

http://kharon.suomiforum.com/www/ghia3/P9191306.JPG

http://kharon.suomiforum.com/www/ghia3/P9191310.JPG

http://kharon.suomiforum.com/www/ghia3/P9191309.JPG

... josta tuli mieleen että tuohon oveen kuuluisi sellainen pykäläinen kumi kääntymisenrajoittimeksi, en vain löydä mistään luetteloista moista. Vinkkejä otetaan vastaan kiitollisuudella: Joko niitä ei ole tai etsijä on ihan kädetön. Mutta ei löydä, ei.

Link to comment
7 hours ago, Kharon said:

T34 ovistoppareita ei ole saatavilla mutta T14 stoppari menee paikalle ja toimii hyvin. Ovi jää vain jokusen asteen vähemmän auki kuin alkuperäisellä stopparilla.

http://aircooled.fi/tuote/5903/ovistoppari-karmann-ghia-5874-1laatu

Sitten tarvitset myös rullat

http://aircooled.fi/tuote/5901/ovistopparin-holkit-karmann-ghia-5874-1laatu

Ja rullien tapit.

http://aircooled.fi/tuote/5902/ovistopparin-tapit-ja-lukot-karmann-ghia-5874-1laatu

7 hours ago, Kharon said:

Tööttirele löytyi, mutta ihan eri paikasta missä se kytkentäkaavion mukaan kuuluisi olla ja tietty luiskaperässä ei  ole koko relettä kun on vain yksi tööttikin, ei auta sen kaavio tähän. Tätä pitää vielä ihmetellä

Se pitäisi olla nokkapellin vasemmassa etukulmassa olevassa pellissä roikkumassa. Samassa paikassa kuuluisi olla myös lisävalojen rele.

Oman hämmennyksesi tulet vielä kokemaan rattiputken johdotusten kanssa jos et ole niihin vielä päässyt. Kaavioista kun löytyy jenkkivalokytkentöjä.

Edited by Tanhis
Link to comment
2 hours ago, Tanhis said:

T34 ovistoppareita ei ole saatavilla mutta T14 stoppari menee paikalle ja toimii hyvin. Ovi jää vain jokusen asteen vähemmän auki kuin alkuperäisellä stopparilla.

http://aircooled.fi/tuote/5903/ovistoppari-karmann-ghia-5874-1laatu

Sitten tarvitset myös rullat

http://aircooled.fi/tuote/5901/ovistopparin-holkit-karmann-ghia-5874-1laatu

Ja rullien tapit.

http://aircooled.fi/tuote/5902/ovistopparin-tapit-ja-lukot-karmann-ghia-5874-1laatu

Se pitäisi olla nokkapellin vasemmassa etukulmassa olevassa pellissä roikkumassa. Samassa paikassa kuuluisi olla myös lisävalojen rele.

Oman hämmennyksesi tulet vielä kokemaan rattiputken johdotusten kanssa jos et ole niihin vielä päässyt. Kaavioista kun löytyy jenkkivalokytkentöjä.

Kiitoksia urlista, tuollaisia kumeja sitten vaan. Hämmennys tuli osittain siitä että holkit, tapit ja lukot olivat paikallaan, itse kumit vain puuttuivat ja aika selkeästä näkyi jo purkaessa että tästä nyt puuttuu jotain.

Lisävalojen rele  jo onkin paikallaan, vaan se pelti jossa tuon tööttireleen pitäisi olla roikkumassa, on vain hukkunut ties minne remontissa, jos sitä nyt enää oli sitä ennenkään (juuri tuosta kohdasta ei arkistosta löytynyt kuvaa). Pitää tehdä.

Rattiputken johdotukset on vielä tekemättä, katsotaan mitä tulee. Meillä on kyllä valokuvia siitä että mikä johto oli missäkin, ehkä noilla pääsee pidemmälle kuin kytkentäkaaviolla.

Mutta muuten on mukava ropata kun on puhdasta peltiä ja siistiä maalia joka paikassa, kerrankin.

Link to comment

Se pelti missä ne relee roikkuu on kiinteä osa autoa.

018.jpg

Tuossa näkyy paikka suurinpiirtein. Omasta pitää kaivaa kuva koneelta kun fvwa vanha kuvapankki ei ole enää käytössä.

Edited by Tanhis
  • Like 1
Link to comment
On 12/13/2018 at 12:38 PM, Tanhis said:

Se pelti missä ne relee roikkuu on kiinteä osa autoa.

--- snipp

Tuossa näkyy paikka suurinpiirtein. Omasta pitää kaivaa kuva koneelta kun fvwa vanha kuvapankki ei ole enää käytössä.

Joo toki, korvake on alunperin ollut hitsattuna, mutta jotenkin ruoste oli syönyt koko kohdan missä sen varmaan olisi pitänyt olla, joten se on kadonnu ties minne.

Kiitoksia kuvasta ja keksitään jotain.

Jo johtokaaviosta pääsi selvyyteen että jossain sumuvaloreleen lähellä sen pitää olla kun ne oli piirretty samaan nippuun.

Link to comment

Kävin maanantaina nysväilemässä vähän johtoja paikalleen, sulakerasian tienoilla alkaa olla johdot järjestyksessä ja mittaristoon/kojelaudan kytkimille tulevat johdot ovat jo sinnepäin. Näkee vasta sitten kun saadaan sularasia ja mittarit paikalleen että mitä jää yli vai jääkö mitään.

Hätävilkkuun ja sen releeseen löytyi kytkennät 68-70 kolmostyypin kaaviosta, sekin selveni kokolailla. Tuohan siis korvaa vilkkureleen ja kun sitä ei ole niin vähän aikaa ihmeteltiin taas että mitähäh.  Hauskasti kaikki vilkkujen johdot kytketään hätävilkun kytkimeen ja se sitten relepurkin voimalla vilkuttelee niitä tarpeen mukaan.

Tässä yhteydessä varmaan tehdään alkuperäisistä sivuparkeista sivuvilkut: Karmannia on ollut molempina versioina joten suurta rikettä ei tehdä.

Link to comment
On 12/20/2018 at 10:39 AM, -tipi- said:

Kharonhan puhuu kyljessä olevista sivuparkeista, jotka Saksassa sai jäämään palamaan kapealle tielle/kujalle parkkeerattaessa jättämällä vilkkuviiksen haluamaansa suuntaan. Suomessa nämä on yleensä vain vilkkuina.

Jepulis, näistä nimenomaan. Punavalkoiset lasit on nyt mutta parkkeina vähän turhat Suomen oloissa.

Edited by Kharon
Link to comment
On 12/19/2018 at 10:37 AM, Tanhis said:

Onhan tuohon olemassa ihan tehtaan ohjekkin miten homma kuuluisi tehdä.

https://www.thesamba.com/vw/archives/manuals/techbulletins/e18.php

Joo, on, vaan tuossa autossa oli jo valmiina siis hätävilkkuviritelmä ja sen tekijä oli soveltanut uudempaa kytkentää (ja osia), joten tehdään sellainen johon osat käyvät.

Sekä kytkin että rele ovat aivan erilaisia (=vanhempia) tuossa mikä siihen ohjeen mukaan kuuluu, mutta käsittääkseni tuossa ei alunperin ole hätävilkkua ollut lainkaan, se on joka tapauksessa jälkiasennus (vaikkakin tehtaan osilla).

Päällepäinhän tuo ei tietenkään näy mitenkään muuten kuin hätävilkkukytkimen nuppina ja siihen on jo tiedossa tuon 70-lukuisen tilalle suunnilleen oikeannäköinen nuppi.

  • Like 1
Link to comment
On 12/13/2018 at 12:38 PM, Tanhis said:

Se pelti missä ne relee roikkuu on kiinteä osa autoa.

018.jpg

Tuossa näkyy paikka suurinpiirtein. Omasta pitää kaivaa kuva koneelta kun fvwa vanha kuvapankki ei ole enää käytössä.

Noniin, sieltä se löytyi kun tunki ensin koko pään tavaratilaan ja katsoi, kiitoksia.

Se on tosiaan varapyörämontun katossa, niin eihän se näy ellei mene ala- eli sisäpuolelta katsomaan. Viriteltiin releet ja johdot siihen.

  • Like 1
Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...