Jump to content

Ajanottokello versio-II


Recommended Posts

Tuosta nurkista sattui löytymään parivuotta sitten romppeet, joista sai tehtyä kellon. Eli kotelossa näyttö XX.XX sekunttia. Kahdelle peilivalokennolle pistokkeet ja kannessa nollauspainike. Lisäksi ettin anturit peileineen, ja erä kaapelia + kourallinen liittumiä niihin. Tällä laitteella on sitten kuulemma haettu isomallekkin määrälle autoja säätöjä kohdilleen.

 

Nyt hepulla kasvo ruokahalu ja hää haluais yhden startti valopuomin lisäksi sekä väliaika että loppuaika kennot. Tarve testata mitä alustan säätö oikeasti vaikuttaa tai vaikka miten lähtokierroksissa 200 rpm muutos suuntaan tai toiseen vaikuttaa. Toinen seikka mikä kiinnostas saada kuulemma selville, on että kun tiedetään kunkin radan lähtösuoran kiihdytys aika, niin voisi kattoa jo etukäteen että onko oman waunun em. aika sillä tasolla kuin sen pitää olla. Turha lähtee kisoihin rämpimään, jos sinne kurviin ei ole kärkisijoilla mahdollisuutta. 

 

Kovanrahan moottorin ohjauksissa löytyy tiedonkeruut etc. Niiden korvaajakti tästä ei todellkaan ole.

Persaukiset voi aina ladata kännykkään erilaisia car performance - softaa ilmatteeksi, mutta mä olen ainakin tulin siihen tulokseen, että vartilla tieto on OK, mutta ei pienemmissä erissä.

 

*

 

Joten; Nyt olis hanskassa tähän projektiin

* Kotelointi

* Kaapelointi/liittimet (M12 liittimillä toteutus)

* Anturi (polarisoitu peilivalokenno, lähtökenno 4m, muuta 7m havaintomatkalla)

 

Mutta....... "äly" puuttuu. Siemens Logo'lla tuon saisin tehtyä helpolla, mutta se maksaa +150e/yksikkö.

 

Olisko täällä Palstalla heppua joka hanskaa Arnuidon tms halppis alustan käytön ja kiinnostas sulla mukaan kimppaan? Älyn alusta saa ola mikä vaan, mua kiinnostaa vain toiminto, ei miten se on toteutuettu.

 

Tarkoitus olis tehdä nyt em. PönttisHemmolle ja ittelleni omat laitteet. Antureita olis semmone erä, että niiden puolesta vois tehdä yhden työpalkkana softa-ukolle 

  

Edited by P_Valtonen
Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...