Jump to content

Kleinbus 1972 nykii


Recommended Posts

Autoon ilmestyi aika yhtäkkiä käyntihäiriö, joka ilmenee nykimisenä. Minun epäilykseni kohdistuu kaksoiskaasutinjärjestelmään, toinen mahdollisuus lienee sytytys. Nykimisen luonne on vähän vaihdellut, mutta tyypillisesti se alkaa heti, kun ryhtyy kiihdyttämään tyhjäkäynniltä, ja alhaisilla kierroksilla se on erityisen häiritsevää, jos vaikka yrittää ajaa alle neljääkymppiä kolmosella.

 

Olen yrittänyt ymmärtää noiden kaasuttimien toimintaperiaatteita, ja todennut, että niissä on yllättävän paljon vipstaakeja. Mutta ei tuo sytytyskään aivan simppeli ole, jonkinlainen ennakonsäätö siinä tapahtuu lennossa imusarjan alipaineeseen ja ulkolämpötilaan perustuen. Huomasin tuon nykimisen vasta nyt syksyllä, kun ilmat jäähtyivät.

 

Joka tapauksessa yksi teoria on ollut ilmavuoto joissakin kaasuttimeen liittyvissä letkuissa. Sellaista oli kuulemma joskus vuosikymmeniä sitten, ja nyt varmaan nuo silloin vaihdetut letkut ovat jo hapertuneet uudestaan. Kun vaan pääsisi niihin käsiksi, lienevät siellä jossakin moottorin etupuolella.

 

Onko kellään kokemusta tuollaisesta nykimisestä ja muistikuvaa, mikä siihen olisi auttanut?

Link to comment

Nopealla diagnoosilla kuullostaisi kiihdytyspumppu vialta. Tai mahdollisesti jumissa olevaan virranjakajan ennakkosäätöön.

 

Ennakkosäädön toimivuuden voit testata avaamalla virranjakajan kannen ja imemällä virranjakajalle tulevan letkun päästä. Jos ennakon säätölevy liikkuu ja palautuu kun lopetat imemisen se on luultavimminkin kunnossa.

 

Kiihdytyspumppu vika korjaantuu yleensä irroittamalla kaasarit ja asentamalla niihin korjaussarjat tai sitten vaihtamalla pelkän kiihdytyspumpun kalvon. Mutta kun kerran kaasarit ovat pöydällä kannattaa se korjaussarja asentaa kokonaan samalla vaivalla.

 

Niin ja sitten vielä sellainen sivumaininta että ennen kuin muita vikoja rupeat etsimään niin vaihda virranjakajan kärjet ja säädä kärkien kärkiväli ja sytytys ennakko kohdalleen jos viat eivät olleen näistä kiinni niin sitten etsimään muualta. Myös tulpat voisi olla fiksua vaihtaa ennen kuin rupeaa vikoja etsimään muualta.

  • Like 1
Link to comment

Itsellä oli täysin samankaltasia oireita. Tulpat vaihtamalla korjaantui. Oli yks tulppa aivan nokinen ja todennäköisesti poissa pelistä jo kokonaan. Perimmäistä syytä nokeentumiselle en vielä ole etsinyt. Eli komppaus tulppien vaihdolle.

  • Like 1
Link to comment

Asia on edennyt. Kävin ostamassa hienot ja laadukkaat mittalaitteet Biltemasta: kierroslukumittarin ja ajoituslampun.

 

Kokeilin säädellä tyhjäkäyntiruuveja. Molemmat olivat alkujaan 2 kierrosta auki. Ensimmäinen, eli seosruuvi, vaikutti aika vähän. Jätin sen lopulta vain 1/4 kierrosta auki. Täysin suljettunakin moottori kävi, mitä vähän ihmettelin. Toinen, eli kierroslukuruuvi, päätyi 1 3/4 kierrosta auki, jolloin moottori pyöri sen 900 kierr./min., jota suositeltiin noissa kirjoissa.

 

Mittasin myös sytytysennakon: 1° ennen (tyhjäkäynnillä). Tässä kohtaa kirjani antoivat vähän erilaisia arvoja. Yksi sanoo 7,5° ennen, kaksi muuta 5° jälkeen, joista toinen ehdottaa kierrosluvuksi peräti 3500 kierr./min. En nyt oikein tiedä, pitäisikö sitä yrittää säätää johonkin suuntaan.

 

Avasin virranjakajan ja kokeilin sitä ennakonsäädön toimivuutta imemällä letkusta: se näyttäisi olevan kunnossa.

 

Tulpista otin ulos 2:n, kun se oli helpoiten saavutettavissa. Se oli kauttaaltaan nokinen. Tuntuu vaan, ettei kannata vaihtaa tulppia ennen kuin perimmäinen syy selviää.

 

Hot Carsin luettelo no. 9, jostakin vuosien takaa, tuntee tuotteen 1921-1, nimeltä synkronointimittari: välttämätön tuplakaasareita säädettäessä. En kuitenkaan löytänyt sitä enää heidän nettikaupastaan. Onkohan se välttämätön? Kuvasta ei heti aukea toimintaperiaate.

Link to comment

Mikäköhän jakaja sulla mahtaa siellä olla kun se määrittelee sen miten ennakko kuuluu säätää.

Täältä lisätietoa mikä on ollut aikalailla paikkaansapitävää.

https://web.archive.org/web/20170609194541/http://www.oldvolkshome.com:80/ignition.htm#B1972

 

Jos menit strobolampun ostamaan niin silläkin saat aikahyvin testattua tulppien toiminnan.

Eli sen sijaan että laitat anturin ykköspytyn johtoon niin laita se vuorotellen kaikkiin pyttyihin. Jos kaikki välkkyy tasaisesti eikä pätki silloin tulpat ainakin kipinöi tasaisesti ja vika ei luultavimminkin ole siellä. Testaa edellä mainittu myös sellaisilla kierroksilla missä kone pätkii.

 

Kiihdytyspumpun toiminnastakin saat hyvän kuvan kun katson koneen ollessa sammuneena kaasuttajan kurkkuun ja väännät kaasun pohjaan siellä pitäisi näkyä selkeä bensa suihkaus.

 

Ja jos tuo kolmas melkein kotimainen taipuu niin täältä paljon inffoa kaasarien säädöstä.

http://www.itinerant-air-cooled.com/viewtopic.php?t=7767

 

Ja noiden kaasareiden perussynti on väljät läppäakselit.

http://dasbussi.blogspot.com/2018/10/pikkuisen-kaasariremppaa-ja-narinaa.html

Tuolla lisää höpötystä niiden fiksaamisesta.

 

 

Ja hotcars alkaa olemaan aika kuollut liike mutta tietenkin sieltäkin vielä osia saa tilattua.

 

Itselläni on tälläinen mittari ja ei ole hinnalla pilattu.

https://www.paruzzi.com/fi/volkswagen/oheistuotteet/tyokalut/1110/

 

Kannattaa tutustua muihinkin osakauppoihin.

 

http://aircooled.fi/

https://www.paruzzi.com/fi/

https://www.neoretro.fi/

keitele

  • Like 1
Link to comment

Kuvan perusteella samanlainen mittari kuin tuossa Hot Carsin luettelossa. Täytyypä kokeilla tuo muidenkin tulppien kipinä lampulla.

 

Menin nyt sitten säätämään tuota sytytystä lukemaan 5° jälkeen. Tällöin n. 3000 kierroksella lukema on 31° ennen. Tätä tuki myös asteikkoon piirretty pallo, joskin 10°:en kohdalla oli toinen pallo. Samalla avasin tyhjäkäyntiruuveja 1/4 kierrosta.

 

Sellaisen huomasin, että kun annan kaasua, ja sitten päästän, pakoputki tai joku paukahtelee. Ei ehkä ihan asiallista.

Link to comment

" Tuntuu vaan, ettei kannata vaihtaa tulppia ennen kuin perimmäinen syy selviää "

 

Kyllä se sytytyspuoli pitäisi laittaa ensin kuntoon ennenkuin muuttaa mitään säätöjä kaasuttimissa. Jos et tiedä milloin tulpat on viimeksi vaihdettu, vaihda ne heti. Samoin tulpanjohdot, jakajankansi,  pyörijä, kärjet. Ja venttiilien säädöt pitäisi myös tehdä ennenkuin alkaa säätelemään kaasuttimia.

Jos esimerkiksi virranjakajan kansi on halki pätkii auto kostealla säällä, sehän selittäisi oireiden ilmaantumisen syksyllä.

 

  • Like 1
Link to comment

Venttiilien säätöihin en ole vielä juurikaan perehtynyt, mutta se kuulostaa haastavalta: ne lienevät piilossa kannen alla. Onneksi pystyn vielä palauttamaan ne tyhjäkäynnin säädöt. Vähän kyllä epäilen, että edellinen säätäjä on toiminut korvakuulolta.

 

Nyt kokeilin lampulla kaikki tulpat läpi ja tein mielenkiintoisen löydön: 2-tulppa pätkii. Pitäisikö vikaa etsiä itse tulpasta (on nokinen), johdosta vaiko jakajankannesta?

Link to comment

Vaihda ensi alkuun sytytystulpat ja tarkasta/säädä virranjakajan sisältä kärkiväli. Samalla tarkastat virranjakajan pyöriän kuluneisuuden sekä kannen kuluneisuuden.

 

Nämä on kuitenkin aika-ajoin muutoinkin tehtäviä huoltoja.

 

Mikäli oireet ei katoa niin sitten perehdyt venttiilien sekä kaasuttimien säätöön.

 

Murtunut tulpanjohtokin aiheuttaa kyseistä oiretta.

 

  • Like 1
Link to comment

Nyt säätelin sitten sitä kärkiväliä, se oli aivan liian pieni. Lopputulos oli, että sytytys aikaistui n. 30°, mikä oli minusta yllättävän paljon. Sitten käänsin taas virranjakajaa takaisin sen 30°, mutta lopputulos ei ollut ihan toivottu: tyhjäkäynti muuttui epävarmaksi.

 

Pyörijä, kansi ja johdotkin ovat päällisin puolin siistit. Voi olla, että hommaan silti niihin uudet osat varmuuden vuoksi.

 

Vaihdoin myös sen 2-tulpan, mutta lampun välähdykset ovat edelleen epäsäännölliset. Muutkin tulpat ovat odottamassa.

Link to comment

Yksi letku vain tulee. Ilmankos tuntui, että huonommaksi meni tyhjäkäynti, kun laitoin tuon 5° jälkeen. Tuo 7,5° taitaisi kyllä tarkoittaa, että kierroksilla menee jo asteikolta ulos 43°:seen.

 

Vaihdoin jakajankannen, mutta mikään ei muuttunut.

Link to comment

43 astetta kierroksilla alipaineletku kiinni on juuri se mitä siellä pitäisi ollakin. Perusennakko 7,5 + keskipakoennakko 25 + alipaine-ennakko 10 = 42,5. 5 astetta jälkeen ykk:n on perusennakko jakajalle jossa on kaksitoiminen (=kaksi letkua) alipainekello, tyhjäkäynnillä myöhästytetään ennakkoa saatepäästöjen vuoksi.

 

Ja kuten edellä jo totesin niin tuo 7,5 ei riitä nykybensalle, laita suosiolla ainakin se 8,5 niin saatat saada auton jopa toimimaankin :)

  • Like 1
Link to comment
15 hours ago, ristosu said:

Vaihdoin myös sen 2-tulpan, mutta lampun välähdykset ovat edelleen epäsäännölliset. Muutkin tulpat ovat odottamassa.

Jos ei parantunut tulpan vaihdolla niin seuraavaksi johto ja pyörijä ja jakajan kansi vaihtoon. Ja vaihda nyt ihmeessä kaikki tulpat samalla.

 

Ja sama koskee niitä kärkiä jos et tiedä milloin on viimeksi vaihdettu niin panosta se vajaa kymppi niihin uusiin kärkiin niin saat ainakin sen kohteen ruksittua pois mahdolliselta vikalistalta.

  • Like 1
Link to comment
13 hours ago, ristosu said:

Nyt sain sen säädettyä siihen 9°:eseen, ja kierroksilla nousee 44°:eseen. Uusi pyörijä ja tulpanhatut on tilauksessa. Kokonaista johtosarjaa ei ollut saatavilla. Pitää yrittää itse rakentaa. Kärjetkin on jo tuossa odottamassa.

Terve

tuolta olen itse hakenut mittojen mukaan....

https://www.biltema.fi/autoilu---mp/auton-varaosat/sytytysosat/sytytyskaapelit/sytytyskaapeli-60-cm-2000037026

  • Like 1
Link to comment

Ei niitä tulpanhattuja ollutkaan saatavilla. Juuri tämän 2-tulpan hatun pitäisi olla erityisen pitkä, n. 11 cm. Ja ilmeisesti vastuskin on tarkkaan määritelty, 1400 ohmia. Mittasin kaapelien kokonaisvastukset: 1 - 2000, 2- ääretön, 3 - 2500, 4 - 2500. Paloittelin johdon, ja ääretön vastus oli juurikin tulpanhatussa. Nyt olen kyllä aika toiveikas, että käyntiongelmat katoaisivat, jos löytäisin tuollaisen johdon, tai ainakin hatun. Vaihdoin myös pyörijän. Se olikin aika arvokas, yli kolmekymppiä.

Link to comment

Keiteleen Koneesta löytyy täydellinen sytytysjohtosarja hintaan 16 eur. jossa häiriönpoisto on toteutettu johdossa, vj. pyörijöitä saa alkaen 5 eur. / kpl....Venttiilinvälykset kannattaa aina tarkistaa jos moottorissa on käyntiongelmia. Onkohan kyseessä T 4 vai T 1 moottori ? Kaasuttimet on oltava keskenään balansissa,sytytystulpat ehjät, ilmavuodot pois ... jos eivät ole niin on turha jatkaa korjaustoimia.

  • Like 1
Link to comment

Vaihdoin tuon 2-tulpan hatun (Roopen linkki, sentin pidempi kuin alkuperäinen, ei ehkä niin haittaa, johdon vastukseksi mittasin 3700 ohmia) ja säätelin vähän taas kaasutinta (kierrokset 1,4, seos 0,4), jotta sain tyhjäkäynnin kohdilleen. Se nousi vähän turhan korkeaksi, mikä mielestäni osoittaa, että korjaus auttoi.

  • Like 3
Link to comment

Vielä sen verran taustaa, että kone ei ole alkuperäinen, vaan tehdaskunnostettu vaihtomoottori, joka asennettiin joskus 80-luvulla. Mutta alkuperäisen tyyppinen se kyllä käsittääkseni on. Tätä tehtiin tietääkseni vain v. 1972, ja seuraavan vuoden malliin tuli jo mm. paperinen ilmansuodatin.

Link to comment

Ai sellaistakin voi tapahtua. Onkohan se pidempään ollut. Siihen ei liene muuta lääkettä kuin vaihtaa koko kansi? Mikä on varmasti iso työ. Eikö siellä muuten pitäisi olla lähinnä bensaa siellä sylinterissä, ei niinkään öljyä? Sekin on jo vuotanut sinne jostakin.

Link to comment

Eiköhän tässäkin tapauksessa ala olemaan kohtapuoliin aika täysrempan. Ei pelottelua mut ei kannata kannen vaihtoa edes funtsia. Nokka ja nostajat on näissä kuluvia niinkuin ohjuritkin.  Kansivuoto hyvin yleistä.

Remonttiin osat ja koneistukset maksaa n.1500€ työn osuus riippuu sit tekijästä jne mut mut sit on taas konetta 100000 kilsan ajoa varten.  Riittää aika pitkäks aikaa harrastekäytössä.

Jos moottorin osia tarvit niin mun tallista löytyy aikas paljon...

  • Like 1
Link to comment

Aijai, alkaa kuulostamaan kalliilta jo tämäkin harrastus. Minun tilanteeni on sikälikin hankala, ettei ole muuta paikkaa laittaa autoa kuin kaupungin katu. Ja kokemusta ei ole isommista remonteista kuin jakohihnan vaihdosta.

 

Miten vakava juttu tuo kansivuoto on? Mielestäni öljyä ei joudu lisäämään juurikaan, eikä se 1-sylinterin alus ole mitenkään märkä. Jos jostakin öljyä näyttäisi tihkuvan alapuolelle, se on moottorin ja tuulettimen liitoksessa.

Link to comment
7 minutes ago, arvuuttaja said:

Type-1 vakio 2r kannessa toi on ominaisuus ja type-4 kannessa mielestäni mahdottomuus..

Jos se on tosiaan mahdottomuus minun tapauksessani, niin se on varmaan hyvä uutinen. Ehkä pitää yrittää etsiä toista syyllistä.

 

Anteeksi tietämättömyyteni, mutta mikä on tuo 2r?

Link to comment

2r = typ1 koneiden 2reikäkansi.

Ei tarvi kansivuodosta ym. huolestua lainkaan. Tuskin saat ajamalla rikki, sit kun öljyä menee pari litraa tankillisella ja öljyvalo palaa tyhjäkäynnillä niin kone on totaaliloppu. Tosin silloin huippunopeuskin on jo alle sadan kun venttiilinnosto on puolet alkuperäisestä. 

Nää typ4 koneet on kuitenkin se kehityksen huippu wolkkarilla ilmavaivoissa, possu jatkoi vielä parikytvuotta ennenkun luovutti...

Kannattaa pitää pikkuvuodot ja käyntihäiriöt ennemmin ominaisuuksina kun vikoina. 

Äkkiä saat sen konerempan hinnan menemään jonkun oireen poistamiseen vaikka itse perussyy jää hoitamatta eli isoilla ohivuodoilla varustettu moottori. 

Ohivuodot luultavasti on erilaiset kylmänä ja kuumana. 

 

Kovaa ajoa niinkauan kun liikkuu ja sit kunnon remontti kerralla IMHO!

  • Like 1
Link to comment

Sitä tiivisterengasta ei taida löytyä kun osana sarjaa joka on halvimmillaan 70€.

Hyvilläkin työkaluilla korjaamo-olosuhteissa mainitsemasi homma vie moooonta tuntia ja mun mielestä on tyhmää kasata kone käymättä kansia läpi. Sit oot tilanteessa että sul on yks läpikäyty kansi ja kait se pitäs toinenkin puoli pitäs läpikäydä.... tossa kohdin onkin jo rahaa palanut nelinumeroinen summa ja sul on edelleen +30v.öljypumppu,männät,pytyt,nostajat jne.jne.

Jokainen toki omalleen tekee just mitä haluaa mut en nyt kadunvarressa lähtis tohon(kaan) hommaan.

 

  • Like 1
Link to comment

Tuolla projektikertomuksissa olen pari type 4 konetta käynyt läpi, Kahden litran arpa ja Kahden litran arpa II nimillä löytyy. Niistä ilmenee pääpiirteittäin mitä tuollaiselle type 4 koneelle "joutuu" tekemään ja vituiks menee välillä vaikka kuinka hyvin yrittää tehdä ;) Jälkimäiseen projektiin olin kirjannut ylös koneistamokeikkojenkin hintoja. Kadun varressa en minäkään lähtisi tekemään...

 

http://www.volkkaripalsta.com/keskustelu/topic/22457-kahden-litran-arpa-valmis/

 

http://www.volkkaripalsta.com/keskustelu/topic/27337-kahden-litran-arpa-ii/

 

Ne kaasarit kannattaa säätää tuon Tanhiksenkin ehdottaman linkin ohjeiden mukaan http://www.itinerant-air-cooled.com/viewtopic.php?t=7767 . Nyt jos niitä on nyt ruuvailtu summanmutikassa, niin säädöt on varmasti pielessä. Jos ei muuta niin käy liian laihalla ja sitten viimeistään menee ne kannet koneistamolle. 

 

 

  • Like 1
Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...