Jump to content
Ketsa

Kyläkisamoottorilla Ruotsiin kiihtymään

Recommended Posts

Kirjoitelkaa projekteistanne topikki on taassa ollut aktiivisena, joten pitää aloittaa vielä yksi uusi topikki omista ajanvietteistä.

 

Putkirunkokiihdytin ei valmistu aikaan ja rahaan liittyvistä syistä mitenkää tulevaksi kesäksi, joten piti alkaa varastolla miettimään miten voisi pitää hauskaa volkkarien ääressä myös sosiaalisesti tulevana kesänä. Mikot jo viimeistelevät tulevan kesän kiihdyttimiä ja herra Mäkikin on valitsemassa nopeinta kattoa omaan autoonsa, joten kyllä tässä on aktivoiduttava itsekkin äkkiä tai joutuu jälleen katselemaan vain muiden hauskanpitoa Tierpissä...

 

Koska tässä on kyse vain välikesän rakennelmasta, niin tavoitteena on lähinnä vain pitää huoli siitä, että homma varastaa mahdollisimman vähän aikaa ja rahaa varsinaiselta kiihdytin projektilta. Eli lähtökohtaisesti pitää pöyhiä nurkista jotain millä päästä toimintaan mukaan Bug Run Classicissa.

 

Ainut kaarellinen koppa varastolla on Urho #50, joten siltä osin aihion valinta oli helppo, möhkösplitillä mennään 🙂 Oikeastaan koppaan ei ole tarkoitus tehdä muuta kuin raksia ylimääräiset osat pois ja hävittää muutamia urhoilun ihmeyksiä, kuten isojen äänenvaimentimien vuoksi kohotettu hanttarin lattia.

 

Tekniikkapuoli sitten mietitytti hiukan pidempään. Urhon OXY:ssä on lohko halki ja sen moottorin osat on muutenkin optimoitu toimimaan pitkään räväkkyyden kustannuksella, joten siitä lähtemällä homma tulisi kalliiksi. Siviiliauton roukkerissa on kiinakampi, joten sitäkään ei viitsi lähteä särkemään. Toissakesän suuressa osakasassa tuli kuitenkin yksi "hyvä kyläkisamoottori" osina ja tuon kokoamisesta olenkin jo haaveillut tovin, joten tästä syntyi ajatus, että perskules! Jokkismotti ja -laatikko Urhoveloon ja Ruotsiin!

 

 

------ END OF ALKULÖPINÄ -----

 

 

Mikko K. varmaan lopetti tämän topikin lukemisen tuohon, mutta siltä varalta, että joku vielä on kiinnostunut, niin alla ensimmäisen illan tapahtumat moottorin ääressä...

 

Kyläkisamotin lohko oli aarporauskunnossa, joten aloin pöyhimään lohkopinosta sopivia vaihtoehtoja. Voittajaksi päätyi nuoruuden kesken jääneen roukkerirakennelman lohko. Aarporattu ja avattu 90,5/92 putkille, Hooverimodaus ja isot tulpat öljykanavista valmiiksi jengoilla, eli paljon hyvää valmiina. No, olihan myös syyt miksi lohko oli unholaan jäänyt. Päittäinen on hakkaantunut ennen aarporausta niin pahasti, että vaatii prikan ja lohkon kattoon oli tullut roukkeritilaa tehdessä reikä. Internetmaailmassa siis pilallinen lohko, mutta jokkisajatusmaailmalla hyvä ja halpa aihio 😉

 

Ensimmäinen homma oli siis lohkon katon parsiminen. Esilämmitys puukamiinan päällä, huolellinen putsaus vingulla ja asetonilla, paskan kiehuttamista tigillä, teräsharjaa ja lopulta lisäaineella komea patti aukon päälle.

 

BXpCSEPFI3zdpkIFrfAwDTVqoXr8W4PW9Ky88TYh

 

 

 

 

Varastosta löytyi myös uusi 90,5 mm AA putkimäntäsetti. Tosin roukkerille tarkoitettu, joten dekkikorkeuden mittauksella lähinnä oli tarkoitus hakea tietoa siitä kuinka paljon putkia pitää lyhentää. Päädyin siihen, että 4,5 milliä on tarvittava lyhennys.

 

ILlBieF4HCxk1uzadSLMpsGJzphjKPsUZ3wGu_Ie

 

 

 

 

Pari kertaa on tullut tultua koneistamolta posket punottaen kottiin, kun tasapainoitus on jäänyt tekemättä vauhtipyörän liiallisen heiton vuoksi. Joten kantapään kautta tullut oppi on tarkistaa heitto etukäteen. Jokkismotin vauhtis oli kuitenkin sen verran paljon kevennetty, että hiukan mittaus jännittikin. No, kympin luokkaa oli heitto, joten yllättävän hyvä.

 

h1P8qd27XlZxPGJkAnmK7_ZXSs5joABNqPJ6G5ho

 

 

 

Näiden touhuiluiden jälkeen olikin jo selvillä mitä pitää raahata moottorikoneistamolle, josta aluttavasti lupailtiin kohtuullisen nopeaa palvelua, eli ehkäpä tämä runkomotti tästä syntyy vielä ennen uuden vuoden tinoja ja pääsee miettimään polttoaineensyöttöä ja pakosarjaa. Niin ja moottorin kaveriksi tähän rakennelmaan pitäisi laatikkokin saapua jossain kohtaa Kouvolan suunnalta. Laatikonkin osalta luotetaan kohtuuhintaiseen kyläkisatekniikkaan. Ehtipä tämän illan aikaan vielä AC kaupalle ihastelemaan Mikon viimeisintä hankintaakin.

 

 

 

 

Edited by Ketsa
  • Like 13

Share this post


Link to post

Luin mä kyllä ihan loppuun asti.. 😄 Peukut tälle!

ps. Eka kuva ei näy ainakaan mulla.

Share this post


Link to post

Oma joululahja noudettu! Melkein täyden työpäivän verran ja lähes 600 kilsaa sai tänään istua joululiikenteessä ja lumipölyssä. No, jos rakennelmalla pääsee ajamaan ensi kesänä viisi lähtöä kumpanakin päivänä ja aika olisi keskimääräisesti 15 sec, niin kyllähän sen kahden ja puolen minuutin tähden pitää vähän vaivaakin nähdä 🙂

 

F5hayXR43c7wf4Bvzh9r22nGKzi2erqxF36D5i4i 

 

 

 

Mutta itse asiaan. Laatikosta tuli aikaisemmin kuva siirtäjien säätövaiheesta ja se kuva kertoo oikeastaan sen mitä tuosta tiedän. Laatikon tekijä voi halutessaan kertoa itse enemmän.

Perusspekka latikolle on:

- vakio ykkönen

- kytkykakkonen vakio rattailla

- kolmonen on 1,57

- nelonen 1,32

- perävälitys on 4,125 

Käytettävä rengaskoko on vielä arvoitus, eli kokonaisvälitystä voi sitä kautta vielä säätää. Minun hommaksi jäi vain poskistefojen hommaaminen ja niiden asennus. Empin logot stefapaketin päällä pistää kyllä miettimään, että mitenköhän tässä käy, koska yhdestäkään Urhoon asennetusta Empi osasta olisi vielä mitään hyvää seurannut 😕

 

Uudet synkrot tulivat laatikon mukana paluukuormassa sillä, että laatikkoaihio oli minun harjoitustyöni Lahden laatikkokurssilla. Eli jäi kokeilematta kuinka tee-se-itse-laatikko olisi toiminut...

 

 

yUCRRPuEie0KS4UTmwO0mMUMqAueiBpIgHlwrsfe

 

FJmnqTOX3IlpYu8q7Hq-5Ud4XIzrecuT_QmvGzr0

 

 

 

 

Moottoririntamalla puuhastelut eivät ole vielä päässeet suureen lentoon. Lähinnä Petterillä poiketessa tuli ihmeteltyä jokkismotin nokkaa. Suomihiontaa, imulla nostoa nokalta 10,1 mm ja pako puolella 10,2 mm. Nokan päässä vain meistattuna 46.

 

Petteri mittaili penkissään nokan asteet ja päätyi alla olevaan tulokseen. Tunnistaako joku kepakon ja osaa kertoa lisää? Rivaatillakin saa kertoa, jos salaisuuksia ei halua julkisesti paljastaa.

 

lMBtFdmuPpEMjLK_g-xxyE6s50hFUZyYYx52WYdg

 

VnVvjmndhs8RYLI2Ny0msSKqIF2080gER1XwKbml

 

 

 

 

Toivo elää vielä, että välipäivinä pääsee leipomaan moottoria eteenpäin ja ehkäpä kopankin kimppuun ehtii hetkeksi.

 

 

Hauskaa Joulua ja reippaita tallihetkiä pyhinä ilmavolkkarien ääressä!

 

 

Edited by Ketsa
  • Like 3

Share this post


Link to post

No-niin! Osat saatu moottorikoneistamolta, joten huomenna pääsee suorittamaan kylmäkasauksen ja miettimään haasteita ja osapuutteita. Sitä ennen kuitenkin muutama kuva siitä mitä lohkolle tapahtui joulun pyhinä.

 

Lista siitä mitä lohkosta pitää tarkistaa ja mahdollisesti modata sen kuin kasvaa vuosi vuodelta... Tämä lohko kun oli jo pitkälle tehty, niin suurimman osan listaa pystyi hyppäämään ylitse, mutta syystä tai toisesta kolmospytyn pinnapultin upotusta ja case savereitä en ollut tähän lohkoon tehnyt. Erityisesti kotitallissa oleva pylsäporakone on sen verran lelu, että olen sorvannut hyvin yksinkertaisen poraohjurin tuohon 3 pytyn pinnapultin upotukseen. Eihän tuolla valmista reikää saa, mutta kun on 8 mm reikä suorassa, niin ei se siitä enää sitten niin herkästi vinoon mene.

 

ieg0GgAgClMFgf80c4tFaBq0T1qXqd5NsEbM9jUH

 

 

 

En osaa sanoa kuinka tärkeä tämä modaus on siviiliautoissa, mutta ainakin tässä tulevassa käytössä uskon, että tuo vähentää merkittävästi halkeamisen vaaraa kolmos pytyn takaa, kun pinnapultin aiheuttama kuorma on runkolaakeripukilla, eikä ylempänä heikommassa osuudessa valua. Alla olevassa kuvassa case saver asennettuna.

 

0ah6kPukSG8-Gm6vVAliPu0zQkfeESK2Vq33o2LN

 

 

 

Joulun alla Valtonen pirulainen esitteli minulle lentokonelohkojaan ja laittoi vielä yhden mukaani kulkeutumaan etelää kohden. Aikani kun kiusasin itseäni ajatuksella lentomoottorin keskimmäisen laakeripukin läpipulttauksesta, totesin modauksen olevan tehtävissä omilla työkaluillani ja tämän moottorin olevan aivan loistava kohde kokeilla tuon hyötyjä, koska moottori kokee kovaa kiusausta ja on varmasti pian taassa osina ja paljastaa kokeen tulokset...

 

Homma lähti matkaan runkopukin pinnapulttien poistolla ja läpireikien porauksella poraohjurin avustuksella.

 

2wCsNq2U7tsTAgfhz4j_cfhJ8RjJlzeAQKdXnAMR

 

 

 

Haastavinta kotiverstaalleeni tässä modauksessa oli tämä tilanne, eli toisen reiän puhkeaminen juurikin valun kevennykseen. Tai siis oikeastihan haaste on vain jyrsinkoneen uupuminen 😞

 

KpEEcvjSTOb7XoGs3Atnotyv0jG-9ZeLiIzrHniX

 

 

 

Ongelman ratkaisijaksi syntyi kaikkien takatasaiminen irvikuva - venttiili, johon tein hitsillä ja rälläkällä kaksi hammasta ja hitsasin pultin lautaseen akkuporaan kiinnitystä varten. Eli venttiilin varsi menee lohkossa olevaan poraholkkiin ja ottaa sieltä ohjauksen. Naurattaa itseäkin 🙂

 

qhHEXFiH5lZzXRqg095GivloSTK8x_HHqL0C6IkS

 

 

 

No, tasaus ja upotus syntyivät kuitenkin karusta työkalusta huolimatta. Tosin tästä ei tullut tarkka kopio lentomoottorista, koska alkuperäisessä konstruktiossa tuo upotus ei ole samankeskeinen laakeripukin reiän kanssa, vaan upotus on keskitetty tuohon valun kevennykseen.

 

K2Fs69JhubQDY7PqIAB4lGXWhLhgx5vA5iUkjaZp

 

 

 

Oikeassa lentokonemotissa upotukseen on tehty holkki alumiinistä, eikä holkkia ole siten hitsattu kiinni. Itse päätin tehdä holkin magnesiumista ja hitsasta sen pinnasta kiinni. Ei sillä, että hitsille mitään lujuutta voisi laskea, mutta on ainakin (toivottavasti) tiivis ja estää mahdollisen öljyn hikoilun. Holkin valmiin mitan piti olla 22,4 mm +0,03 -0,00 ja täytyy sanoa, että moisen aihion löytäminen lohkosta ei ollut sitten alkuunkaan niin helppoa kuin kuvittelin. No, yhden paikan löysin...

 

kUtNfjkmMDrS3d8yTIT44mtRgYbjap97jvs_X6Jd

 

_Od2YEUUKzv2RB3Vt_XKTyPPfALoNR8jDdRtg5bV

 

bMofw0TPCUJ5l9gTtmhfl2qxGrgps0jTQwtUqdgP

 

 

 

Mittailujen mukaan upotuksen ja holkin välille piti jäädä satkusta kolmeen välystä ja vasaralla naputtelemalla holkki upposikin paikoilleen (tosin lohko oli 50 astetta lämpimämpi kuin holkki, eli vähän välys vielä kutistui). Läpipultilla varmistus, että pysyy pohjassa, TIGillä hiukan räkää ympärille ja  isommalla tasaimella tasaus. Jossain kohtaa pitää vielä sorvata vahvempi prikka vielä tuohon korialuslaatan tilalle. Prikka kuitenkin kantaa sekä lohkosta itsestään, että tuosta lisätystä holkista, eli pitäisi oikeasti tukea tuota laakeripukkia.

 

y9Ia9lMUBwcKPrBe0jQyijmw84EMyJf5YFLeJig4

 

5eVH1t-hqxwNv4NGs5bC9esCbm7Yy08gQUP9cSko

 

gHcz2WojhbbASlW2RaQuMXNHfUx-cE-ZivznRFXg

 

 

 

Lopuksi vielä kuva lentomoottorin runkolaakeripukin "pinnapultista". Eli lisäosa on vain M10 kokoa ja lohkon kierrekkin säilyy, eli kyseessä ei ole perinteinen läpipulttaus. Tässä tapauksessa tosin perinteinen läpipulttaus olisi ollut helpompi tehdä, koska moottoriin ei tule öljynjäähdytintä ja jäähdyttimelle tulevat kanavat olisi voinut sillä tukkia.

 

byuA_d8C78981hxblzTr_KIX-Uj5kyZ9VTYFZUR7

 

 

 

Aika näyttää oliko homma vai kivaa puuhastelua, vai onko tästä jotain hyötyäkin. Ja jos on, niin mitä 🙂

 

 

 

  • Like 8

Share this post


Link to post

Tee nyt ihmeessä samalla kertaa ohjainholkit keskimmäiseen runkolaakeripukkiin.


Sent from my iPhone using Tapatalk

Share this post


Link to post

En ole vielä keksinyt kuinka niiden tekeminen onnistuisi oman tallin työkaluilla. Onko hyviä tee-se-itse ideoita?

Share this post


Link to post

nyt on meininkiä!

mitä lisäainelankaa oot käyttäny ton lohkon hitsailuun ? tuon holkin tehtävä on siis vahvistaa kolmospukkia jotenkin? Mitkä on nämä ohjainholkit mistä metake puhuu? pitää laittaa loput kysymykset omaan ketjuun että ei huku vastaukset.

Share this post


Link to post
23 minutes ago, aki said:

Holkeista löytyy kuvia ja tietoa hakusanalla ’shuffle pins’. Kuvassa vain keskimmäisessä laakeripukissa.

https://goo.gl/images/F3V85R

kiitoksia. eli vissii teräsholkit suht tarkalla mitotuksella. vaatinee linjan porauksen asennuksen jälkeen?

Share this post


Link to post
6 minutes ago, konna said:

kiitoksia. eli vissii teräsholkit suht tarkalla mitotuksella. vaatinee linjan porauksen asennuksen jälkeen?

 

Tässä pari kuvaa yhden toisen projektini lohkosta. Ei tietoa kuinka on käytännössä tehty, mutta ei vaadi runko- ja nokkalinjan aarporausta asennuksen jälkeen.

 

QBdYAuDP0l3ms-Ok6oYyqXK-urz-jz1DM6l3pUDL

 

msaVMgVEEPSiB_W_P2NTph_tIU6Sy3AoFumtch5u

Share this post


Link to post

Mä kuvittelisin että metrin palan saa. On muutenkin ihan jäätävän hintaista tuo magnesiumlisäainelanka. Ja menekki hitsauksessa melkosen suuri.

  • Like 1

Share this post


Link to post
2 hours ago, konna said:

kiitoksia. eli vissii teräsholkit suht tarkalla mitotuksella. vaatinee linjan porauksen asennuksen jälkeen?

 

Holkkeja on turha asennella ellet ole tekemässä kisapuolen konetta.

Share this post


Link to post
32 minutes ago, mikko k said:

Mä kuvittelisin että metrin palan saa. On muutenkin ihan jäätävän hintaista tuo magnesiumlisäainelanka. Ja menekki hitsauksessa melkosen suuri.

 

Joo, about metrin pätkän tuollarahalla saa.

 

Ja menekkiä on, koska jos haluaa siistin hitsin, niin paska valu pitää poistaa ja tehdä pelkästä langasta uusi 😂

  • Like 1
  • Haha 1

Share this post


Link to post
3 hours ago, mikko k said:

 

Holkkeja on turha asennella ellet ole tekemässä kisapuolen konetta.

 

Kyläkisamoottorilla ruotsiin kiihtymään. :-)

 

t. Mika

Share this post


Link to post
1 hour ago, mikan said:

 

Kyläkisamoottorilla ruotsiin kiihtymään. 🙂

 

t. Mika

 

Tarkoitin vastaukseni ”konnalle”. Ketsa kyllä tietänee et laittaako vai ei..

  • Like 1

Share this post


Link to post
On 12/31/2018 at 5:01 PM, mikko k said:

 

Ketsa kyllä tietänee et laittaako vai ei..

 

Juu, motorhomen moottoriin laitetaan, jokkismoottoriin ei 😎

 

Heti kun sain lohkon pestyä sovittelukokoonpanoa varten, niin huomasin yhden unohtuneen reiän porauksen, joten vielä yksi porausjigi piti kaivaa laatikosta...

Tiedä sitten onko tuo keskinmäisen laakeripukin modaus kuinka tarpeellinen, mutta sattui olemaan setti kolbenin laakereita hyllyssä ja niissä kun on alumiininen vauhtiksen puoleinen laakeri, niin joka tapauksessa on ostettava Silverlinen laakerisetti ja Kolbenin setin voi hyödyntää tähän modaukseen. Eli kaikki kolme isoa runkolaakeria on tämän jälkeen teräsvahvistettuja.

 

Oj5caojDX6-TPjgZCQywoX2pUdWhQwHwMOKHSiWs

 

ytPNEZ8EH4Sx7HjrADj4IdRgBzr9g6o8CHWhQJLQ

 

WW-1Y9XFiISEMfegO_8qGoyIZCIBU0J73bZklNTu

 

 

 

 

Sen verran jokkisosia menee poistoon, että venttiileiksi vaihtuu CB halppisrosterit. Samalla imuventtiilin koko kasvoi 35,5 -> 37 milliseksi. Koneistaja kun tunnisti jokkisventtiilien olevan peräisin voorttista ja niihin rakennelmiin en aijo sekaantua pitkällä kepilläkään. Oli muuten eka kerta kun teetin uudet venttii- ja ohjurityöt remontin jäljiltä oleviin kansiin 🙂 No, jos voorttin venttiili olisi katekennut Ruotsissa, niin olisi harmittanut vielä enemmän. Kuvissa vielä pakovenana vakio vw vena, jonka oli ainut käsillä oleva vena siinä kohtaa kun palotilan koko piti mitata.

 

Putkien yläpäähän on tarkoitus laittaa 1,5 mm kuparirenkaat, joten sovittelukasauksen ajaksi sovittelin kanteen 1,5 mm 1600 putken korotusprikan. Sisäreikä täsmäsi suoraan 90,5 mm putkelle ja ulkoreunastakaan ei tarvinnut paljoa pois hioa.

 

2hsFSjPdj5PkL5izK6Hmyum26VoUjbLx8tt5zprF

 

vKxg6S1w5EVXaywhaojefjy-d_-l3U0INGkIFFYV

 

 

 

 

Aikansa kun säilöö kaikkea tarpeellista, niin lopulta kaikki löytää paikkansa. OXY lohkoja tehdessä jääneet wasserin pinnapultit osuivat olemaan juuri sopivan pituiset tämän levyiseen moottoriin. Pinnan päässäkin kun kerrotaan matskun olevan kovaa, niin näillä mennään jokkishengessä. Jostain pitäisi vielä keksiä tönärien suojaputket.

 

imimGzqUDOkANnVYwbUrdLRPWRWHZFeYQqlSznhq

 

 

 

Ja viimeisen kuvan avulla johdanto seuraavaan vaiheeseen. Komeat asennusjouset syntyivät puuilon jousihyllystä löytyneestä aihiosta. Näiden avulla on helppo lähteä mittailemaan missä kohtaa kammen kierrosta mäntä käy lähimpänä venttiilejä ja että onko sillä kohtaa riittvästi välystä, vai onko merkattava venttiilitaskujen kohdat ja kaivettava jollain karulla työkalulla tarvittavan suuruiset väistöt. Eli seuraavaksi kampikammiota kasaamaan,  jotta tulee varmistettua:

- virranjakajan akselin päittäisvälyksen tarkistus

- öljypumpun päittäisvälysten tarkistus

- työntötankojen pituuden selvitys

- venttitaskutarpeen selvitys

- dekkikorkeuden varmistaminen jokaisesta sylinteristä ja tarvittaessa kiertokankien ja mäntien pituusmittailua ja sekoittelua

 

 

U63s6gnEFg0exhkf0DIkRkwJ1LQtk8SrdWcS2uG1

 

 

 

Ei ihan joululomalla valmistunut, mutta ei tässä enää kauan nokka tuhise. Ennen hiihtolomaa pitää moottorin istua kontissa 😎

  • Like 3

Share this post


Link to post

meillä jimppu tän jo ennusti jurvassa. muut hämmästeli vanhaa pannua ja jimppu katteli jo muualle.

860.jpg

  • Like 1
  • Haha 1

Share this post


Link to post
Posted (edited)

Juu, jos kuskin kypärä on renkaan päällä, niin eihän siitä katselemisen arvoista kilvanajoa synny sitten mitenkään 🙂

 

Viikonlopun pajotukset alkoivat perjantaina moottorin sovittelukasaamisella. Ensimmäinen homma oli dekkikorkeuden tarkistus ja siinä samallahan on aina hyvä tarkistaa hihnapyörän asteikko pyöräyttämällä moottori kummankin kautta stopparia päin ja katsoa, että  asteluku pysähdys hetkellä on sama kummastakin suunnasta. Helppo homma verrattuna dekkikorkeuden mittaamiseen ilman männänrenkaita, heilahtaa meinaan mäntä todella herkästi ja mittamies on ihmeissään.

 

Niin, kokoonpanotyökaluna käyttämäni hihniksen asteikko oli justiinsa oikein, mutta moottoriin asennuksen jälkeen kaavailemani pieni pyörä olikin sitten taattua Empiä. Onneksi tuli tarkistettua, olisi voinut olla käsi päässä sytkää säätäessä...

 

4p6NBFtgNv2PgZPkoh1aEz37c0XidaLzhbnFoWG9

 

8Bvp3qb4QraCmHQFxa28IfmVe3X-ikzji2zDGwS-

 

 

 

Launtaina tuli mailla kokeiltua kiertokankien kevennyssorvausta. Harjoituskappale + pari sarjaa tuli pyyhkäistyä oikeastaan tekemisen ilosta, koska luotettava tietolähde oli jo kertonut, että ei kankien kevennyksellä jokkismoottorissa suuria saavuteta. No, onpa edes yritetty virittää 🙂

 

Jalmarikin pyörähti lauantaina katsomassa rojektia ja ruuvasi kallistuksen vakaajan irti ja jätti sen killumaan samaan kasaan avon etuakselin kanssa. Herran varttitunnin puuhastelu näkyy varmaan varttimaililla kellossa enemmän kuin minun päivän puuhastelu kankien kanssa...

 

ETbyOoEIQL8NTj5a0dFBXV2r5u1ETQJqHIjg6roh

4FXysQVfDcQYS0MOwc6oyAEkeu4n6G5TFqF1_DlD

8ig3gH63VD-yF1GZy-_eaV6CQ1ofXqCp3hvjMEJZ

 

 

 

 

No, tuli sitä lauantaina totuuden nimissä muutakin puuhasteltua, kuin vain kankia kynsittyä. Pajan lattialla lojuneista rojuista tuli väkästettyä ittetehdyn näköinen apuväline kiertokankien tasapainoitukseen. Eihän kukaan luullut tuota tehdastekoiseksi 🤣  Niin ja loppuviimeistelyssä toisen sarjan kevyimmästä kangesta tuli tuollainen millaisena se seisoo alemmassa kuvassa. Pitäisi vielä tehdä kolme saman painoista ja katsoa sitten voiko esim. pulttien seudulta siloitella nuo nysät pois.

 

pbj_8-6Fk04IaYS8k-oc-GCgcMxpTGdJ9X0AfXvA

 

_OdKFJVnW6nB_R0iOUB4DjaJmomYUfSFB6Wa237v

 

 

 

 

Tänään tuli sitten ihmeteltyä keinuvipugeometriaa, venttiilien törmäyskohtia mäntään ja nokka-akselia.

 

En löytänyt netistä kuin todella huonon kuvan FK46 nokkakortista, mutta siitä näkyviin arvoihin kun vertailin imupuolta, niin vahvasti tuo keppi vaikuttaa (ainakin imupuolen osalta) FK46:n suomikopiolta. Eli pitää syöttää mielenkiinnosta Pipemaxiin moottorin arvot tuolla FK46:lla.

 

Oikeaoppinen keinuvipugeometria vaatisi keinuvipuakselin nostamista, mutta tulin kokeilujen jälkeen siihen tulokseen, että jätin vain kierroksen verran possutassuun säätövaraa suuremmalle välykselle ja jätin hatut pois venttiilien päistä. Geometria jää silti toispuoleiseksi (erityisesti pakopuolen 1.1:1 vippasilla), mutta silti työntötanko mahtuu hyvin putkeensa  ja nostoakin syntyy enemmän nosto alkuvaiheessa. Seuraavaksi kun pääsee sorvin ääreen, niin pitää väsätä 265 mm pitkät työntötangot.

 

Hain pahinta venttiilin ja männän törmäyskohtaa lisäämällä venttiilinvälystä 1/4 kierrosta kerrallaan ja katsomalla hihnapyörästä missä kohtaa liike jumittuu. Tuloksina sain, että imuventtilin törmäys männän kanssa käy "syvimmillään" 8 astetta jälkeen männän yläkuolokohdan ja pakoventtiili on "syvimmillään" männässä 10 astetta ennen yläkuolokohtaa. Noissa asennoissa napautin komealla erikoistyökalullani merkin mäntään. Ihan vaan siltä varalta, että muutun jotenkin jyrsinkoneeksi ja pääsen sillä loveamaan männät. No, todennäköisesti on  kuitenkin ikäytettävä jotain han muun näköistä työkalua...

 

wyHP5Zg-aXewt4z0iDxzd5KRVq2fDJIrF636d5DD

 

BF50C8j8hYVSMabmduCpHq-8UNxSdwVKfVM_6PKp

 

xP14zJ_82qT2N4eOjk8nlo4uMg-uskTgGeEANTOc

 

 

 

 

Seuraavat hommat ovatkin sitten

- kankien tasapainoitus

- tönärien lyhennys

- suojaputkiksi muuttuminen - onko kennelläkään hyviä budjettiratkaisuja mielessä?

- mäntien loveaminen

- virranjakajan akselin päittäisvälyksen tarkistaminen

- runkolaakerisarjan nouto AC:lta ja päittäisvälyksen haku hehtaarille

- kaikkien osien lopulline pesu

- ja monia muita pikkujuttuja...  🙂

 

 

Edited by Ketsa
  • Like 6

Share this post


Link to post

Ymmärsinkö nyt oikein että empi pyörässä oli 6,5astetta asteikko vinossa.

 

Ja eikös kyläkisamoottorin mäntiin saisi kivasti lovet porakoneella ja ventiilillä mihin on liimattu santapaperia päähän. Varteen kun vielä väsää stopparin joka ottaa venttiiliohjuriin kiinni sopivan syvyyden saavutettuaan niin ei menisi ihan arpomiseksi.

Share this post


Link to post

Yllättävän paljon keveni veivit. Etkä edes porannut reikiä (, jos joku muistaa noin 15 vuoden takaista keskustelua aiheesta). 😆

 

t. Mika

  • Like 1

Share this post


Link to post
3 hours ago, Tanhis said:

Ymmärsinkö nyt oikein että empi pyörässä oli 6,5astetta asteikko vinossa.

 

Ja eikös kyläkisamoottorin mäntiin saisi kivasti lovet porakoneella ja ventiilillä mihin on liimattu santapaperia päähän.

 

Suuruusluokkaa joo, sama lukema pitäisi olla kumpaakin kautta pyörittäen.

 

Mulla on loveamiseen tehtynä kansi, jossa on iso reikä palotilaan (näkee ja voi vaikka paskaa imeä pois) ja siinä vanhoista venttiileistä tehdyt terät. Ei vaan ole oikealle pyttykoolle tuo työkalu.

Share this post


Link to post

Kiitos kysymästä, hyvää kuuluu. Kunhan ehdin hitsaamaan imusarjat ja sovittamaan ne kanteen, niin sen jälkeen voi kasata koko moottorin liimojen kera. Sitten oikeastaan puuttuu enää kuivasumpun säiliö ja reipas loppukokoonpano auton ääressä.

Share this post


Link to post

Lopultakin ehdin pajalle tekemään imusarjat tähän mottiin. Minulla ei ollut jokkisimusarjoja/kaasareita tähän moottoriin, joten siitä sai hyvän syyn poiketa "jokkis-spekasta". Kaasareiksi nappasin urhoilumoottorista 40 dellortot 36 sisäkurkuilla ja imariaihioiksi siviilikuplan tuplien imusarjat, jotka ovat yläpäästä 40 mm, mutta alapää oli kaiverrettu D-portaukselle.

 

Imusarjan pituuden yritin päätellä Pipemaxilla siten, että syötin tiedetyt arvot ja sen jälkeen koitin säätää efficiency prosenttia ja jonkin verran max tehon kierroslukua, kunnes lopputulos täsmäsi olemassa olevaan pakosarjaan ja teho oli siinä haarukassa mitä tälläisestä moottorista voisi oikeasti olettaa tulevan. Koska pakosarja on 4-2-1 mallia ja yritetty tehdä lähinnä  mahdollisimman lyhyeksi, en pystynyt hyödyntämään ohjelman stepper pakosarjan suunnitteluominaisuuksia, vaan menin virittäjän käsikirjan yksinkertaistetulla

ajatuksella ensiöputken pituudesta 4-2-1 pakosarjassa (ensiöputken pituus = ensiöputki + toisioputki).

 

k53NJQeZpTOZMOP02Tpgeo3jtEWSKwNLKFolPS4t

 

tKdID5fZCyhwLfVZscRKzrpqs0UrLMpZ119aM-nb

 

pIGbbD_VySXaJHLkYr6t_oKWehscjzlTrPErIS0I

 

 

 

No, noitten pähkäilyjen jälkeen lopputulos oli se, että imusarjaa piti lyhentää noin 30 mm vakio imutorvien kanssa mitattuna ja sillähän pääsi passelisti eroon imusarjan D-porttauksesta :)

 

Tb2ZJQZbHqz4lyFCWNK3BPJrn3ejVgtpV35fhMLL

 

FAXCiziAZ752GUNfwwKfQ8NBr5AwHH4c9CdXK-PM

 

 

Nyt olisi sitten lopultakin kaikki osat sillä mallilla, että voi leipoa moottorin lopullisesti kasaan ja alkaa kyselemään kotikylästä säätöaikaa tälle rakennelmalle...

  • Like 2

Share this post


Link to post

Nyt sitten tavoitepainoa 1600 paunaa kohti laihduttamaan,tsemppiä.

Share this post


Link to post

Heh. Kiitoksia, Urhon kopasta ei hirveitä pois saa järkevällä työllä, joten pitää koittaa laihduttaa lähinnä tuota peilissä näkyvää hahmoa...

Share this post


Link to post

Tämä olis kyllä tarvinnut bensapuolelle pitkän kunnollisen omavalmisteisen jokkis kammioimusarjan ja siihen yhden 45mm dellorton päälle..

Share this post


Link to post
19 hours ago, Mäki said:

Joko olet varannut matkaliput?

 

En, tänään pääsi kesälomalle ja piiiitkästä aikaa mahdollisesti aikaa suoda ajatuksia myös harrastuksille. Eli eiköhän tästä lippujenkin tilaamis vaiheeseen päästä....

Share this post


Link to post
17 hours ago, Racing said:

Tämä olis kyllä tarvinnut bensapuolelle pitkän kunnollisen omavalmisteisen jokkis kammioimusarjan ja siihen yhden 45mm dellorton päälle..

 

Ei löydy tallista tuo pakosarjan kaveriksi kammiosarjaa, eikä kyllä 45 lortroakaan 😞

Share this post


Link to post
Posted (edited)

Tämä nytkähti lopultakin tällä viikkoa hiukan eteenpäin. Sitten viime jakson tapahtunutta:

- lohko meni vaihtoon, kampi ei pyörinyt riittävän herkästi minun makuun. Joko hitsaukset tai jotain muuta, en ehtinyt pähkimään ja mittailemaan pitkän kaavan kautta.

- imuvippaset piti vaihtaa vakioksi, koska espoon rompetorilta ostamani tönärien jousisuojaputket olivat jotain minikokoa ja työntötanko otti kiinni putkeen.

- moottori sai ajan säästämisen nimissä cromoly tönäri, koska sellaiset oli hyllyssä lähes sopivan pituisina, eikä aikaa orkkisten lyhennykseen ole löytynyt koko keväänä.

- moottorin spekka muuttui märkäsimpuksi kuivasumpun sijaan. ”Uudessa” lohkossa oli tulppa öljykanavassa, enkä sitä kiireessä muistanut, enkä keksinyt kuinka sen saisi kasassa olevasta koneesta pois.

- kaikki apulaitteet sovitettu moottorin pälle.

- Urhon kopasta purettu lähes kaikki ylimääräinen urhoiluvarustus pois.

- Kori sovitettu mahtumaan pakosarjan ympärille.

- Uusilla nivelillä olevat vetarit pultattu paikoilleen (toisessa päästä Löbre, toisessa SKF, kumpikohan voittaa).

- Hommattu sliksit takapyöriksi, mutta tuskin jää aikaa asentaa line-lockia, joten varmaan vanhoilla urhorenkailla ajetaan tää kesä 🙂

 

Seuraavaksi:

- Korin hitsailua

- Öljynjäähdyttimen ja suodattimen paikan haku

- Jarrupoljin meni paukahtaen pohjaan varastolta pajalle hinatessa, jotain tarvii varmaan tehdä

- Etuloksut ja takaluukku pitää maalata

- Oviin väkästellä ikkunapleksit

- Saada kone käyntiin ja säätöihin

- Asentaa hydraulikäkkäri

- Säätää pyöräkulmat. Mitähän tälläiseen pitäisi stripille säätää? Taidan säätää vain takaa pystykallistuman nollaan normikorossa...

 

Myöhemmin näkee sitten oliko tämän virityksen kohde Bug Run Classic vai Kinkku-JM 😆

DCDED33C-5D5F-471A-87DE-D3F4F8A4C814.jpeg

Edited by Ketsa
  • Like 7

Share this post


Link to post

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


×
×
  • Create New...