Jump to content

RPB GT vm-71 projekti


mattio

Recommended Posts

 

RPB GT vm 1971 projektikertomus

 

Jostain 70-luvun alusta on tullut velipojan kanssa rakenneltua yhtä ja toista. Citroen Dyane, pari Simca tonnia, toinen jokamiesluokkaan ja toinen kadulle tuning hengessä, vaikka koko sanaa ei kai edes tunnettu niihin aikoihin. Sitten pari Alfa Romeota. Giulia 1300 Super ja Alfetta. Viimeisin valmistunut oli jälleen tuning hengessä rakennettu Skoda 130 Rapid Coupe. Kun se myytiin pois tuli reilun  parin vuoden tauko. Sanoin jossain välissä, että jos jostain löytyy RPB aihio sellaisen voisi ostaa. Broidi oli samaa mieltä. Syksyllä Nettiauton Projektit-osiossa oli myynnissä RPB GT vm 1971. Päätös syntyi parissa minuutissa ja niin suunnattiin viikonloppuna Jämsänkoskelle autoa hakemaan.

 

Ensimmäisessä kuvassa auto juuri trailerille siirrettynä 7.9.2013. Kuvassa näkyy hyvin autossa ollut painosta päätellen laivateräksestä leikattu etuluukku. Takaluukku oli yhtä elegantti. Autossa oli useita värikerroksia, joista päällimmäisenä Lassen talomaaliksi epäilemämme paikoin noin puolen sentin kerroksena. Kojetaulu oli mistäliedatsunista. Hyvin istutettu, mutta täysin tyyliin sopimaton viritys. Takaosasta poistettiin sinänsä tyylikäs keltainen karvamattoverhoilu. Samoin kuvassa vielä paikoillaan olevat lämmönvaihtimien putket. Autossa oli periaatteessa hieno tupla Webereillä ja Mahlen männillä ym viritysosilla varustettu moottori, mutta noin 16 vuoden seisotus vettä täynnä oli tehnyt tehtävänsä.

Jatkoa seuraa...

 

 

 

mattiphone 082.JPG

IMG_1436.JPG

IMG_1431.JPG

IMG_1435.JPG

Edited by mattio
non functional links
  • Like 1
Link to comment

Kunnostus aloitettiin alhaalta ylöspäin. Taka-akseli kunnostettiin ja eteen ostettiin kokonaan uusi akseli pahoin vaurioituneen alkuperäisen tilalle. Alkuperäisyyttä kunnioittaen rumpujarrut kunnostettiin uusilla osilla. Jousitus madallettiin asentamalla etuakselille droppi olat ja taakse

säädettävä jousitus.

       

IMG_1541.JPGIMG_2017.JPG

IMG_2015.thumb.JPG.9997fb3f39a04179677e2121a0349130.JPG

Edited by mattio
  • Like 1
Link to comment

Vesihauteessa kypsyneen alkuperäisen moottorin tilalle ostettiin porilaiselta harrastajalta täyskunnostettu 1300 cc moottori. Siihen asennetaan kaksi EMPI kaasutinta. Sisusta rakennettiin kokonaan uusiksi. Kuvissa näkyy takaosa uudelleen verhoiltuna. Uusi kojetaulu rakennettiin lasikuidusta ja kovalevystä mukaillen RPB:n alkuperäistä. Kuvassa näkyvät istuimet tulevat vielä vaihtumaan klassisiin kuppi-penkkeihin.

Takapäästä puuttui iso pala alareunasta. Se oli ilmeisesti poistettu moottorin asentamisen helpottamiseksi. Moottori menee paikoilleen ilman koloa kun puhallinkotelon asentaa vasta kun moottori on paikoillaan. Puhallin on Typ 3 moottorista. Kuvassa menossa takavalojen sovitus. Alkuperäisiä (Hella) ei saa enää mistään, nämä ovat led versiot.

IMG_0738.JPG

IMG_02351.jpg

IMG_1101.JPG

IMG_2401.JPG

Edited by mattio
  • Like 2
Link to comment

Olisiko tuon perän kolo ollut siksi että pakoputkistona ollut käärmeenpesä tms joka ei ole mahtunut olemaan paikallaan koria muokkaamatta.

Kuvien "alkuperäisessä" moottorissahan ei pystymallista puhallinkoppaa ole ollutkaan.

 

Toki onhan se oma taiteilunsa nostaa kone paikoilleen 3 tyypin puhallinkopallakin mutta olisiko sen vuoksi laikattu noinkin komea pala perästä pois.

Edited by Kemin Karavaanari
Link to comment

Eiköhän tuo moottori kannattaisi kuitenkin muuttaa tehokkaammalle Kuplan puhaltimelle, ja koittaa eristää kuuma alapuoli kuplan konehuoneen tapaan. Kolkin puhallin tuskin tulee toimimaan suunnitellun mukaisesti, koska tuota koria ei ole sille suunniteltu.

Link to comment

Olen useamman kesän ajellut kupllalla jossa oli vain sylinterien ympärillä olevat pellit paikallaan. Ehkä etummaisin pelti saattoi myös olla. (Tuliseinää vasten) Ei se hajonnut, eikä keittänyt;) päittäistäkään ei ilmaantunut. Eipä siinä muuten öljynjäähdytintäkään ollut, kun oli ryöstölaippa sen tilalla ja siihen liitettynä öljynsuodatin, joka konehuoneessa tottakai!

 

Varmaan kannattaisi joo, mutta harmittaa tämä nettiaika,

kun aina joku osaa kertoa, ettei noin kannata tehdä. Hyvä se on että ohjeistetaan, mutta silti voi seuraava skenaario toteutua:

Hyvä pöhinä stopaa, hanskat tippuu, yöunet menee ja projektista tulee ikuisuusprojekti. Joskus aiemmin olisi vaan ajettu ja jos esson baarin parkissa joku tulisi kertomaan, ettei kone kestä tuota, niin voisi todeta, että ajamalla se tähän pihaan tuli.

Edited by peruskallio
  • Like 2
Link to comment

Jos tuo konehuone toteutetaan yhtä "ilmavaksi" kuin tuossa aloitus kuvassa niin tuskin tulee lämpöongelmia. Voisi tietysti tehdä tuohon takahelmaan jonkin siistin ilmanoton ja yhdistää typ3 puhallinkopan siihen.

Link to comment
22 hours ago, Kemin Karavaanari said:

Olisiko tuon perän kolo ollut siksi että pakoputkistona ollut käärmeenpesä tms joka ei ole mahtunut olemaan paikallaan koria muokkaamatta.

Kuvien "alkuperäisessä" moottorissahan ei pystymallista puhallinkoppaa ole ollutkaan.

 

Toki onhan se oma taiteilunsa nostaa kone paikoilleen 3 tyypin puhallinkopallakin mutta olisiko sen vuoksi laikattu noinkin komea pala perästä pois.

 Joo, saatat hyvinkin olla oikeassa. Autossa ei ostettaessa ollut minkäänlaisia pakoputkia eli varmaa tietoa ei ole , tuli vaan tuo moottorin asentamisen helpottaminen mieleen kun itse kampesimme moottoria konehuoneeseen.

Link to comment

Kiitos vaan kovasti kaikista kommenteista. Moottorin kanssa on menty ns. ulkonäkö edellä. Kuplan puhallinkotelo muistuttaa lähinnä koirankoppia. Tämä typ 3 puhallin taas muistuttaa vähän Porschen puhallinta. Lämmönvaihtimet putkineen ja termostaattiläppineen on poistettu. Kaikki ilma puhaltimelta menee moottorin jäähdyttämiseen. Konehuone on hyvin avoin. Vankka usko että toimii näin. Jos ei, niin muistamme niitä, jotka esittivät eriävän mielipiteen!

  • Like 2
Link to comment

Ensimmäisessä kuvassa auto kotitallissaan. Alkuperäinen lasikuituinen etuluukku paikoillaan. Se löytyi kuin ihmeen kaupalla naapurikunnasta, josta haimme keskeneräisen raadon. Luukun lisäksi otimme joitain pisteosia. Jämät myytiin Helsingin seudulle. Takaluukku tehtiin itse eksoottisesta komposiittimateriaalista (aaltopahvia ja lasikuitua).

Pakosarja muokattiin Beach Buggyyn tarkoitetusta pilkkomalla se ja hitsaamalla uudelleen kokoon eri järjestyksessä. Buggyssähän putket tulevat yläkautta ja tässä taas alakautta. Ulostulot ovat miehekkäät 3 tuumaiset.

 

IMG_08961-2.jpg

IMG_2527.JPG

 

Edited by mattio
  • Like 2
Link to comment
9 hours ago, peruskallio said:

Varmaan kannattaisi joo, mutta harmittaa tämä nettiaika,

kun aina joku osaa kertoa, ettei noin kannata tehdä. Hyvä se on että ohjeistetaan, mutta silti voi seuraava skenaario toteutua:

Hyvä pöhinä stopaa, hanskat tippuu, yöunet menee ja projektista tulee ikuisuusprojekti. Joskus aiemmin olisi vaan ajettu ja jos esson baarin parkissa joku tulisi kertomaan, ettei kone kestä tuota, niin voisi todeta, että ajamalla se tähän pihaan tuli. 

 

Kyllä sekin on aika vahva aiheuttamaan innostuksen menetystä jos kone on kokoajan paskana kun käy liian kuumana.

 

Mutta tosiaan ei näitä kommenteissa mainittuja parannuksia tarvitse toteuttaa, onpahan harrastajalla tiedossa ainakin lääkkeet mahdollisiin tulevaisuuden lämpöongelmiin jos niitä ilmenee. Mutta pääperiaatteet näin:

-Pystypuhaltimella koneen ylä ja alaosa olisi hyvä erotta toisistaan jolla estetään koneen alta ulostulevan lämpimän ilman kierrätys takaisin jäähdytysilmaksi.

-Type 3 puhaltimella koneen ylä ja alaosaa ei tarvitse erottaa toisistaan kun jäähdytysilma otetaan kumihaitarin kautta auton ulkopuolelta.

-Lämmönvaihtimet ovat osa kansien jäähdytystä

-lämmönvaihtimet toimivat koneen alla puhallusilmanohjaimina, eli jos ne poistetaan pitäisi ilma ohjata jotenkin muuten koneen taakse.

Link to comment

Koneen mahdollista ylikuumenemista voisi vähentää avaamalla takakyljessä ovien takana olevat tuuletusaukot. Kuvan perusteella ne taitaa olla korissa 'avaamatta'? Mulla oli tuollainen '80-luvulla, hauska peli, herättää 'riittävästi' huomiota. Ei häiritseviä kuumenemisongelmia, vaikka kone olikin eristämättä ylä-/alapuoleltaan, pystypuhaltimella. Rantakirppuputkia löytyi ainakin takavuosina valmiina myös 'alakautta' kulkevana, tyylikäs kromikombo, äärettömän kovaääninen.

 

Link to comment

Kyllä mä kovasti ihmettelen, että täällä kylmässä pohjolassa ei koneet jäähdy tarpeeksi, kun kuumassa tropiikissa tai aavikolla ajetaan buggeilla ja muilla kaiken näköisillä omatekoisilla himmeleillä ilman minkäänlaisia moottoritilan erotuspeltejä ja ohjauksia? 

 

Jatka Mattio samaan malliin, on ilo seurata vähän erinlaista projektia ainaisten rotta/bussi/ghia/ähtäri/jne. projektien jälkeen =)

 

 

 

 

  • Like 1
Link to comment

Kirppu on kuitenkin hieman eri kuin 'umpikomerossa' oleva urheilukorin moottori?

 

Mutta,  ilman muuta,  jatka remonttia ja kerro siitä meillekin. Automalli on hieno ja sillä on vahva Suomi-historia Pietarsaaren kautta Euraan ja sieltä kaikkialle Suomeen!

  • Like 1
Link to comment

Ja ne pytyt soikistuu ja kannet halkee vaikka olisi kaikki pellit ja ohjaimet paikallaankin.... Maailman sivu on näitä rakennettu ja ajettu vaihtelevalla menestyksellä erinlaisilla kokoonpanoilla. Usein miten ilman moottoritilojen eristämisiä tai jakamisia. On toki moottorin jäähdytys tärkeää ja siitä pitää huolehtia, en sitä kiellä! Mutta ei se nyt niin hysteeristä pitäisi olla, että siitä pitäisi aina jokaisessa uudessa topicissa huutaa ensimmäisenä ilman, että topickin aloittaja siitä mitään edes kysynyt. 

 

Ei näiden harraste "romujen" rakentaminen saa niin vakavaa olla ;)

 

 

 

 

  • Like 1
Link to comment

”Ilmastointilaitteisto” tehtiin veneen pilssin tuuletuspuhaltimesta ja erillisestä lämmitysyksiköstä koteloimalla ne samaan pakettiin.

Volkkarissa ei ole paljon sähköjä eikä ollenkaan elektroniikkaa, mutta kyllä näittenkin kanssa töitä riitti. Yhtään ei auttanut tieto siitä, että yksi projektiauto saatiin palamaan sähkötöitä tehdessä.

Auto pohjamaalattuna (itse & kotitallissa) loppukesästä 2018.

Tallikauden päättyessä auto oli tämännäköinen. Alla ”period correct” Gasburner vanteet. Ensi keväänä moottorin apulaitteiden asennuksen jälkeen pitäisi päästä ottamaan savut. Yhtään projektia ei ole jätetty kesken eli tämäkin rakennetaan valmiiksi asti. Pieni tauko tulee näihin raportteihin kun odotellaan kevättä ja ilmojen lämpenemistä. Rakentelutallimme on siis kylmä talli. Rakenteluintoa kaikille tasapuolisesti ja palaillaan kesällä aiheeseen. Kysymyksiin toki vastaan.

mms_img3285385511.jpg

IMG_0264.JPG

IMG_2526.JPG

IMG_2537.JPG

Edited by mattio
  • Like 4
Link to comment
2 hours ago, mattio said:

Mitähän mahtaisi olla about 5 senttiä.

 

Sitten menisi jo melkein korimuokkauksen puolelle jos rupeisi type 3 taaempaa imukoppaa asentamaan ja sille ilmanohjausta. Eli jäähdytystä ei juurikaan pysty helposti parantamaan kuin öljyä lisäjäähdyttämällä. Mutta tietty ei se ihmeitä tee jos pytyt käy kuumina. 

Link to comment

Omassa aidossa Burträsk RPB:ssä oli kyljen kanavat auki moottoritilaan. Ruotsissa on ollut myös versioita, joissa on koko perä leikattu auki ja laitettu metalliverkko reiän peitoksi. Burträsk RPB:ssähän on perä vähän erimallinen kuin näissä myöhemmissä Suomi versiossa. Siellä on sellainen syvennys kehys koko perän matkalta, mikä on Suomi versioissa leikattu pyöreäksi. Samaten nuo levikkeet on Suomi version muutoksia.

 

Turun seudulla oli muutama vuosi sitten myynnissä RPB:n viimeisen evoluution muotit. Peruskori on sama, mutta keula ja perä on vahvasti muokattu. Harmittaa vähän, että jäi tilan puutteen takia hakematta ne....kuten myös se, että tuli aikaan hukattua tuo aito Burträsk korinen RPB :(

Link to comment

Sama juttu, mun auto oli aito matalakattoinen ruåtsalainen. Juttelin kauan sitten sen pietarsaarelaisen laivainsinöörin kanssa, jolla oli lisenssit Ruotsista tehdä koreja täällä. Hän korotti kattoa, oli sen verran iso mies. Euralaiset ei sitten paljon lisenssien perään kyselleet, kun aloittivat korienleipomisen.

Link to comment
16 hours ago, -AP- said:

Sama juttu, mun auto oli aito matalakattoinen ruåtsalainen. Juttelin kauan sitten sen pietarsaarelaisen laivainsinöörin kanssa, jolla oli lisenssit Ruotsista tehdä koreja täällä. Hän korotti kattoa, oli sen verran iso mies. Euralaiset ei sitten paljon lisenssien perään kyselleet, kun aloittivat korienleipomisen.

Lue RPB historia Various Projectos osiossa. Kyllä Euran Lasikuidulla oli ihan virallinen lupa korien tekoon. Muotit tuhoutuivat Burträskin tehtaan tulipalossa ja koska Euran Lasikuidulla oli vielä toimittamattomia tilauksia he sopivat Burträskin kanssa, että yhdestä Suomessa olleesta autosta otetaan muotti. Sitä käyttäen tehtiin sitten parin vuoden ajan koreja Suomessa. Eura toimi siis aiemmin RPB maahantuojana Suomessa.

Link to comment
59 minutes ago, mattio said:

Lue RPB historia Various Projectos osiossa.

 

Mielenkiintoista historiaa. Hieman erilainen oli tarina, jonka kuulin noin '85, kertojana mies joka itse oli ollut kyseistä historia tekemässä.

 

Mulla on (paperi)kuvia ehkä puolesta tusinasta suomalaisia GT:itä, täytyypi kaivella esiin.

 

TTX-196 oli mun auto, '63 alustalla, alunperin sinapinkeltainen, myöhemmin VW Tornado Rot.

 

Edited by -AP-
Link to comment
4 hours ago, -AP- said:

 

Mielenkiintoista historiaa. Hieman erilainen oli tarina, jonka kuulin noin '85, kertojana mies joka itse oli ollut kyseistä historia tekemässä.

 

Mulla on (paperi)kuvia ehkä puolesta tusinasta suomalaisia GT:itä, täytyypi kaivella esiin.

 

TTX-196 oli mun auto, '63 alustalla, alunperin sinapinkeltainen, myöhemmin VW Tornado Rot.

 

Odotan innolla kuviasi ! Tuo Euran Lasikuidun lupa-asia on kerrottu Ruotsin RPB kerhon laatimassa historiikissa ja jotenkin olisin taipuvainen uskomaan siihen. Näiden kit-car viritysten historiasta on yleensäkin hyvin hankala löytää mitään tietoa eli kaikki tiedon muruset ovat kovasti tervetulleita.

Link to comment

Tästä Pietarsaari ja Euran lasikuitu kuviosta tuli sellainen mieleen, että  onkohan ruotsin kerholla tiedot ihan ajantasalla. Itse olen siinä käsityksessä, että Kuusinen alkoi touhuamaan kuitukorien kanssa aktiivisti vasta 80-luvun puolella? Tai näin muistan keskustelleeni Kuusisen kanssa n.10v sitten.

 

Kun taas tästä Pietarsaaren kaverista muistan lukeneeni, jonkun lehti artikkelin 60-luvun lopusta tai 70-luvun alusta. Jotenkin uskoisin hänen toimineen silloin 70-luvulla, eikä Kuusisen?

 

Lisäksi tuo 20kpl Suomi korien valmistusmääräkin tuntuu jotenkin kovin pieneltä siihen verrattuna, mitä näitä RPB on ollut vuosien varrella tarjolla.

Link to comment
17 hours ago, Tonii73 said:

Tästä Pietarsaari ja Euran lasikuitu kuviosta tuli sellainen mieleen, että  onkohan ruotsin kerholla tiedot ihan ajantasalla. Itse olen siinä käsityksessä, että Kuusinen alkoi touhuamaan kuitukorien kanssa aktiivisti vasta 80-luvun puolella? Tai näin muistan keskustelleeni Kuusisen kanssa n.10v sitten.

 

Kun taas tästä Pietarsaaren kaverista muistan lukeneeni, jonkun lehti artikkelin 60-luvun lopusta tai 70-luvun alusta. Jotenkin uskoisin hänen toimineen silloin 70-luvulla, eikä Kuusisen?

 

Lisäksi tuo 20kpl Suomi korien valmistusmääräkin tuntuu jotenkin kovin pieneltä siihen verrattuna, mitä näitä RPB on ollut vuosien varrella tarjolla.

Ruotsin RPB kerho on tehnyt historiikin yhdessä RPB:n omien ihmisten kanssa, mutta kuten sanottu näistä on paha mennä sanomaan lopullista totuutta. Kukaan ei ole katsonut näitä autoja niin tärkeiksi, että niistä olisi syntynyt esim kirja. Itse taas en tunne tuota Pietarsaari kuviota juuri ollenkaan. Voitko vähän avata aihetta?

Link to comment
2 hours ago, mattio said:

Ruotsin RPB kerho on tehnyt historiikin yhdessä RPB:n omien ihmisten kanssa, mutta kuten sanottu näistä on paha mennä sanomaan lopullista totuutta. Kukaan ei ole katsonut näitä autoja niin tärkeiksi, että niistä olisi syntynyt esim kirja. Itse taas en tunne tuota Pietarsaari kuviota juuri ollenkaan. Voitko vähän avata aihetta?

Minäkään en sen paremmin tunne, muutakuin sen mitä Kuusisen kanssa aikaan juttelin vuosia sitten. AP:lla voi olla tarkempaa tietoa?

 

Jatkoa-> Yleisestihän yleinen mielipide on, että Suomessa ei olisi ollut muita toimijoita kuin Euran lasikuitu vaikka valmistajia on ollut useampiakin vuosien varrella. Kuusinen myi varmasti eniten näitä kit careja. Ehkä sen takia ruotsalaisilla on tullut tuo käsitys? 

 

Käsittääkseni ensimmäinen "kit car" on ollut GTR (Colani GT) 1965-66 ja sen jälkeen olisi tullut RPB, Pietarsaaren kautta....

 

Edited by Tonii73
Jatkoa
  • Like 1
Link to comment

En enäämuista asiaa tarkkaan. Ostin auton 'valmiina' mutta remonttia varten purettuna '86 Turun Konela-autosta. Se kun oli kotipihassa Vaasassa niin ohi ajoi samanlainen,  olisiko ollut viininpunainen,  ja kurvasi pihaan. Kaveri oli pietarsaarelainen Vaasan Wärtsilän insinööri, joka kertoi tehneensä ko. koreja tehtaan lisenssillä ja korottaneensa kattoa muotissa lisätilan saamiseksi. Enollut hänen kanssaan yhteydessä kuin pari kertaa,  en muista miksei enempää. 

  • Like 1
Link to comment

Itellä oli ensimmäinen auto Falcon Devil. Olikohan AGC-86 rekkari ja ollut myynnissä jokusen kerran nettiautossa, kun välillä vahingossa bongannut.

 

Sit oli tää loviisalainen vai Lapinjärveltä Tiara auto, oliko car arts paja?

  • Like 1
Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...