Jump to content

Voltswagen T2 kombi -76


Cera

Recommended Posts

Ensimmäistä kertaa näillä palstoilla kirjoittelemassa, niin että ensimmäisenä hei vaan kaikille 🙂

 

Tuollainen -76 vuosimallia oleva bussi (rek. tosin tällähetkellä pakettiautoksi) tuli sitten haettua, niin että kaipa tästä volkkariharrastajaksi on ryhdyttävä. 😄

 

Tarinoidaan nyt ensin vaikka tovi historiasta, elikkäs auto on ukiltani peräisin ja olen itse siinä monet, monet matkat viettänyt lapsuudessani. Ukki oli sitten 2000 -luvun alussa muuttanut viroon ja vienyt "Volkkarin" niinkuin me kutsuimme, mukanaan lahden toiselle puolelle. ("Volkkari" on aina ollut tämän kutsumanimi, aivan kuin muita volkswageneja ei olisi olemassakaan. Tämä on "the" Volkkari minulle 🙂 ) Viron puolella autosta oli sitten jossain 2000 -luvun alkupäässä hitsattu pohjaa ja hieman kylkiä ja ajettu säännöllistä ajoa ilmeisesti kaikki kesät kunnes moottori jostainsyystä laukesi. Ukkini ei autojen tekniikan päälle juuri ymmärrä, eikä oikein ole pystynyt kertomaan minulle mikä autoon varsinaisesti tuli. Jokatapauksessa tämän tapahtuman jälkeen sain kuulla monta vuotta kuinka Volkkari on tallissa odottamassa uutta moottoria, jonka ukin virolaiset ystävänsä jostain sitten lopulta taikoivatkin.

 

Ukki sanoi ostaneensa uuden moottorin joka hänen mukaansa oli 0km ajettu, tehtaan puulootassa, suoraan saksan armeijan varikolta joidenkin virolaisten ystäviensä löytämänä. Tästä eteenpäin sain kuulla, kuinka moottori on istutettu paikoilleen ja "kaikki paitsi sähköt" olisivat toiminnassa. Hänelle olivat virolaiset ystävänsä kertoneet, että armeijan kulkineeseen tarkoitettu moottori vaatisi kuulemma suurempaa jännitettä (2 akkua) toimiakseen ja kaikki sähköt "pitäisi vetää uudelleen".

 

Noh, minullahan ei ole pienintäkään aavistusta siis mikä kone tässä sitten nykyään on, pitääkö tälläiset kuorma-autosähköviritelmät paikkansa, onko niitä tehty ja jos on, niin kuinka valmiiksi saakka.

 

Moottorin vaihdon ja sähköongelman jäljiltä ukkini virolainen mekaanikkoystävä muutti ilmeisesti pois lähiseudulta, jolloin Volkkari jäi vaella kunnostusta talliin makoilemaan. Siellähän se kerkesi olla ilmeisesti yli 10 vuotta, kunnes ukkini nyt alkuvuodesta päätyi myymään sen minulle siinä toivossa, että saisi nähdä vielä joskus ajossa.

 

Paikalle päästyämme selvisi, että talli on ollut pehmeän sammalmaan päälle rakennettu peltitalli ladonovineen, eli tästä muodostui liki kirjaimellisesti "latolöytö". Sisustassa ovat hiiret päässeet temmeltämään ja jokainen tekstiilipintainen esine on yltä päältä homeessa. Mutta! Kori on omaan silmääni yllättävän hyvässä kunnossa olosuhteisiin nähden, eli tarinat hitsauksista 2000 -luvun alussa voivat hyvinkin pitää paikkansa. Myös moottori näyttää uudemmalta ja alkuperäisestä poikkeavalta, mutta enempää en siitä ole vielä kerennyt selvitellä.

 

Vuokrakärryllä tuota lähdettiin tiistaina 26.2. hakemaan ja eilen, keskiviikkona 27.2. kävimme paikallisessa rekisteröintitoimistossa suorittamassa omistajanvaihdokset ja Volkkari lähti takaisin kotimatkalle. Suomeen, jossa se oli ukkini mukaan ensirekisteröity ja josta hän oli sen aikoinaan "hämeenlinnalaiselta torikauppiaalta" ostanut. Suomeen, jossa se nyt olisi tarkoitus laittaa kuntoon ja jatkaa tätä suvussamme pisimpään olleen auton historiaa.

 

Tallin pihaan sen saimme, odottamaan ensimmäistä puhdistusta ennenkuin kehdataan siirtää sisälle. Haju on meenaan sanoinkuvaamaton bussin sisäpuolella ja ovien ollessa hiemankin raollaan leviäisi tämä löyhkä ympäri talliamme. Ei kiitos. 🙂

 

Ensihavaintoja:

Pintaruostetta, paljon. Läpiruostetta pikaisesti katsottuna vain muutamissa harvoissa kohdissa ja vain pieninä alle 5cm alueina.

Sisusta läpikotaisin homeessa, hiirenkakassa ja haisee kuolemalta.

Moottori todella näyttää uudehkolta, pinnat ovat siistit ja kiiltävät vrt. muuhun autoon, eli tarina armeijan varikolta ostetusta 0km ajetusta koneesta voi hyvinkin pitää paikkansa.

Jarrut ja käsijarru vaikuttivat toimivan edes jotenkuten kun trailerilta otettiin alas

Oikean puoleiset renkaat täysin mennyttä, vasemmalla sentään oli ilmat vielä pysyneet.

Kaikki matkustamon osat vaikuttaisivat olevan tallessa. Se mitä pystyy uudelleenkäyttämään ja mikä on liian homeessa jää vielä nähtäväksi.

Takatila on täysin tyhjä ja siellä lojuu lähinnä vanha kone osineen, ei verhoiluita, ei penkkejä, vanerilattia.

 

Toimintasuunnitelmaa:

- Ensin täydellinen pesu kauttaaltaan. Sitä ennen tälle ei kykene tälläinen hienohelma tekemään yhtään mitään. Pesun yhteydessä koko sisustan purku ja paneeleiden pussitus johonkin tallin perimmäiseen nurkkaan haisemaan, pois ei tulla heittämään jos mittoja tarvitaan uusiokappaleisiin.

 

- Selvitys siitä, mikä kone autossa nyt on, kuinka pitkälle sen asennustyöt on tehty, onko se käyntikuntoinen, vaatiiko oikeasti jotain sähköjen kanssa pelaamista vai onko kyse jostain aivan muusta.

 

- Selvitys alustan ja jarrujen todellisesta kunnosta, runkopalkkien läpikäynti.

 

- Jonkinlaisella kokoonpanolla (pintapatinaa..) tähdättäisi jo tämän kesän liikenteeseen! Mutta se jää nähtäväksi. Toiveet ovat korkealla, mutta aika ja rahat vähemmän niin. 😄 mutta niinhän se on aina...

 

IMG_7162.JPG

IMG_7177.JPG

IMG_7180.JPG

IMG_7183.JPG

IMG_7204.JPG

Edited by Cera
Otsikonmuutos
  • Like 9
Link to comment

Aika hyväryhtiseltä pallikseltahan tuo näyttää. Tosiaan täältä saa hyvin apuja ongelmakohtiin ja yksittäinen valokuvakin kertoo harjaantuneelle silmälle paljon.

 

Osien suhteen nämä on kohtuu yleisiä ja osia voi löytyä jopa yllättävän huokealla kun osaa vain kysellä ja laittaa ostoilmoituksia.

 

Koneen jännitteen löytää varmaankin ensimmäisestä osasta johon jokin sähköjohto menee kiinni tai laturin tyyppikilvestä. Mutta tarinan mukaan melkovarmasti 24V kone.

 

Tietenkin jos vanhassa koneessa oli kaikki sähkökilkkeet vielä paikallaan niitä pystyy suurella todennäköisuudellä hyödyntämään uuden koneen sähköistämiseen oikealle 12V jännitteelle.

 

Tietty ei se kait mahdotonta olisi pallista 24V järjestelmällekkään muutta tyyliin kaikki polttimot, pyyhkijän moottori, releet ja kaksi akkua ja näiden väliset johdotukset täytyisi uusia.

Edited by Tanhis
  • Like 1
Link to comment

Matkasta toipuneena pääsin tänään ihmettelemään autoa ensimmäistä kertaa kunnolla päivänvalossa. Samalla tuli nyt purkutyöt aloitettua ja kunto on tähänmennessä ollut positiivinen yllätys. Tosiaan ohjaus toimii, käsijarru toimii, lukot ja saranat öljyttynä aukeaa sivuovikin nyt moitteetta. Pahannäköistä ruostetta en ole vielä löytänyt, ovetkin olivat pahvien alla erittäin hyväkuntoiset. Homeen takia uusittaviksi päätyy nyt ainakin;

 

- Penkit (tai sitten verhoillaan täysin uudestaan jos mahdollista, kumpi lie kannattavampaa)

- Kattoverhoilu

- Ovipahvit

- Hansikaslokero

- Aurinkolipat

- Turvavyöt

 

Muuta rikkinäistä; taustapeili tipahti melkeen päähän kun touhusin kabiinissa, muovi siitä sen pallon ympäriltä oli täysin hapertunutta.

 

Konehuonetta tuli ihmeteltyä, kuvan mukainen moottori sieltä löytyi. Alkuperäinen kone taasen löytyi takatilasta, joten siitäkin saa lienee tarvittaessa jotain varaosia.

 

Tavallaan tuntuu pieneltä hommalta laittaa ajoon, mutta voipi olla että vielä tämä pääsee yllättämään työmäärällään. Purkaminen jatkuu lienee huomenna. Tavoitteena olisi saada kabiini pestyä mukavamman työympäristön edestä. Pitäisi saada myös tuo vanha kone siirrettyä jollain pois ja keksiä sille paikka... minulla ei ole moottorinostinta. 😄 Noh.. aina sitä jostain jotain keksii..

 

Muutamia perustietoja kaipailisin myös, kun en näitä ole koskaan aikaisemmin rakennellut;

 

- Mikä on vanteiden pulttijako/rengaskoko vakiona? Tosiaan nuo kaksi oikean puolen kumia tyhjät ja muutenkin renkaat varmasti parhaat päivänsä nähneet.

- Tunnistaako joku kuvista nyt tuota moottoria ja osaako kertoa, kuinka haastavaa tulee olemaan katsastukset tällä koneella? Mitään papereitahan koneesta ei kaiketi ole...

- Löytyykö netistä jostain kytkentäkaaviota sähköille? Voisi siitä suunnitella hieman tulevaa.. Tällä hetkellä ajatuksissa käynyt, että jos kone nyt on 24V niin olkoon, laitetaan 24V->12V jännitteenalennin radiota, mittaristoa ym. varten ja yksinkertaiset kuten valot voi sitten vetää 24V järjestelmään. Näin säästyisi lienee suurimmalta osien vaihdolta.

 

Kiitos jo etukäteen 🙂

IMG_0021.JPG

IMG_0022.JPG

IMG_0014.JPG

Link to comment

Homeet lähtee pesemällä ja tu kone on just sitä mitä arvelinkin. Kannattaa kuitenkin miettiä asiaa siltä kantilta että tuo on teollisuuskone jonka on tarkoitus pyöriä vakiokierroksilla eli tuon virranjakajan ennakkokäyrät on mitä sattuu autokäyttöön.

Sulla on sit papruissa 1600 kone kun tuo alkuperäinen on typ1 eli kuplapohjanen ja tää uus on typ4 eli alunperin 411 mallissa esiteltyä moottoriperhettä.

Vaihtokelpoisia osia noissa ei juurikaan ole.

Privalla saapi lisäinfoa monesrakin asiasta jos kiinnostaa.

  • Like 1
Link to comment

Ideoita joita tuli mieleen tuota katsellessa: Saa toteuttaa jos tuntuu hyvältä, mutta heitelty tähän "näin minä tämän tekisin"-periaattella, eikä tarkoita sitä että olisi ainoa tai edes paras vaihtoehto. Se kun on kovin tekijästä kiinni.

 

Nelostyypin koneeseen saa osia aika hyvin, joten sähköosat + jakaja vaihtoon niin saa 12V systeemit: koko auton muuttaminen 24 voltille on kokolailla operaatio ja vaikeuttaa ikävästi kaikkien muiden sähkölaitteiden saatavuuteen/käyttöön. Noita saa käytettynä/purkuosina, niin ei tarvitse kaikkea ostaa uutena ja budjetti pysyy kurissa. Sähköjä joutuu tekemään vähän uusiksi kun nelostyypissä on toisenlaiset johdotukset. Ei mitään kovin vaikeata kuitenkaan.

 

Homeeseen kannattaa aluksi tarjota homeentappomyrkkyjä venekaupasta, elleivät osat muutenkin jo ole vaihtokunnossa, home sinänsä ei vielä ole paha ongelma. Haisee tietenkin kauhealta, mutta se on pääosin kosmetiikkaa ja näin kevättalvella osat voi dumpata suoraan pihalle/katokseen/pressun alle, eivät ne sen huonommiksi siellä ehdi mennä ennen kevättä eivätkä haise sisällä. Tuuletus muutenkin tekee hyvää, home ei tykkää kuivasta ilmasta yhtään.   Sisäkatto hoitunee pesulla ja myrkyttämällä, sen purku on aikamoinen jumppa ja vinyyli kestää pesua kokolailla hyvin.

 

Muuten näyttää tosi hyvältä latolöydöksi, reikiä ei näy ja ~kaikki osat paikallaan ja kovin käyttökelpoisen näköisinä. Yhdistettynä uuteen nelostyypin koneeseen oikein hyvä löytö.

 

Öljyt (ja suodatin) muuten kannattaa vaihtaa ennenkuin yrittää pyörittää konetta, saa ainakin pahimmat kerrostumat pois koneen pohjalta. Itsehän elvytin ~25v seissyttä konetta ja vaihdoin siihen öljyt heti ekana, toisen kerran kun sain sen ekan kerran käyntiin (lyhyt päräytys), kolmannen kerran kun saatiin käymään sen verran että saatiin lämpöiseksi ja neljännen kerran ekan koeajon jälkeen. Siinä kohdassa se ei enää ollut aivan mustaa eikä siivilään jäänyt enää kovin paljoa irtohiukkasia.  Sitten vielä tihennetyllä välillä 500-1000km eka kesä kunnes siivilä on täysin puhdas öljyä vaihtaessa.

 

Vaan kyllä kannatti, mitään ei mennyt rikki ja koneella ajeltiin kilometrit täyteen, ~80t yhteensä ja 8v lisää juniksessa ja kun sitten purettiin, niin moottorin rungolle ei tarvinnut tehdä mitään, pesu vain ja vakiolaakerit sisään, erinomaisen onnistunut elvytys. Oli kyllä hyvät ohjeetkin, täältä ja Volkkariyhdistyksen sivuilta, kiitoksia avustaneille vielä uudestaan.

Link to comment
  • 2 weeks later...

Noniin, tallissa ollut Volvo 244 valmistui leimalle vietäväksi ja bussille vapautuu lähipäivinä paikka sisätiloista ja päästään kunnolla aloittelemaan projektia. Koska nouto tapahtui niin yllättävällä ja pikaisella aikataululla, tätä on ikävä kyllä jouduttu toistaiseksi tilanpuutteen tähden seisottamaan lumisateessa 😢

 

Ulkona on kuitenkin saatu senverran taas tutkailtua, että sisustan purku on hyvällä mallilla ja jollain homemyrkyllä näistä saadaan vielä todennäköisesti ihan hyvät. Penkit tullaan verhoilemaan kyllä uudelleen sillä noh, tämänhetken kunto on hieman ällöttävä 😄 ja eiköhän tyylikin saata hieman muuttua omaa persoonallisuutta heijastavaksi... Matkustamosta on löytynyt vain yksi hiirenpesä eikä onneksi yhtäkään kuollutta siimahäntää. Pellit näyttävät jälleen yllättävän siisteiltä eikä puuttuvia osia ole vielä äkkisältään osunut silmiin. Penkkien alta löytyi vielä alkuperäiset ohjekirjaset ja ties mitä aikaan soveltuvaa rekvisiittaa aurinkolaseista lähtien.

 

Onko tuon sisäkaton takana jotain lastulevyä, joka voisi olla kosteudesta umpihomeessa vai voiko ajatella että menisi vain homemyrkyillä puhdistamalla? Hansikaslokero ja matkustamon/"tavaratilan" välinen väliseinä ovat ainakin kosteudesta pehmeitä.

 

Kuinkakohan helppo tuo kytkinakselin väärä pituus on huomata? Oletan, että tätä rakentaneet eivät ole omanneet kauheasti kokemusta. Tarkistaakkaan ei tietenkään muuten voi kuin irrottamalla koneen... Type4 tekniikassa pysyttäessä pitäisi jostain löytää myös moottorin jäähdytyspellit ym. ilmanohjaimet. (Engine tins). Äkkisältään ei näyttänyt lojuvan missään kyydissä. Sen verran nyt on kuitenkin opiskeltu, että tuo Type4 vaikuttaisi luotettavuutensa ja tehonsa puolesta houkuttelevammalta vaihtoehdolta, joten eiköhän tämä sille tekniikalle koiteta rakennella

 

Ostoslistakin alkaa hahmottua.. Yksi pölykapseli puuttuu, uudet renkaat olis kivat (ja vanteet, tai sitten puhalletaan ja maalataan nämä), hansikaslokero ja sen kansi, type4 jäähdytyslevyt, 12V sähköpuolen osat (laturi, startti, ym)...

 

Konttorilta käytiin kyselemässä vanha rekisteritunnus, mutta koska tämä on ulkomaantuonti niin ennen kilpien saamista pitäisi katsastaa ja siihen menee ehkä vielä hetki 😄 HHO- alkuinen, eli sopisi tarinaan että tämä on hämeenlinnan torikauppiaalta ostettu, mikäli tässä on vielä valittu ottaa tunnus läänin mukaan aikoinaan.

IMG_0044.JPG

IMG_0050.JPG

Link to comment
  • 2 years later...

Muutaman vuoden tämä pieni pandemia pitänyt kiireisenä ja kaikki harrastukset olleet aika pitkälti tauolla.

 

Tänään kuitenkin piiitkästä aikaa tallilla tekemässä muutakin kuin pölyjen pyyhkimistä. :)

 

signal-2022-02-11-212654_001.thumb.jpeg.5050e41652684671760a07783964286a.jpeg

 

Yksin ja ensimmäinen, joten ei ihan tyylipuhtain suoritus ja alemmat pultit otti vähän osumaa. Jokatapauksessa itselle henkisesti iso askel ja innostus palailee. :) Seuraavana vuorossa laatikon pudotus. Fiksumpi ihminen olisi pudottanut molemmat kerralla yhtenä pakettina, mutta tämä ideahan tuli mieleen vasta puolessa välissä operaatiota. 🙄

 

Laatikko menee jokatapauksessa kunnostettavaksi tai vaihtoon ja Typ4 myyntiin (onko tuolla mitään arvoa?) joten tuskimpa mitään peruuttamatonta vauriota tässä aiheutettiin.

 

signal-2022-02-11-212810_001.thumb.jpeg.eb69bbc14a57e0d493d607923e9984c2.jpeg

signal-2022-02-11-212757_001.thumb.jpeg.12a60402cabe2a8daa10fed1c098c0c8.jpeg

 

Koko vaunu on myös puhdistettu ja purettu kojelautaa lukuunottamatta sisältä. Hiirenpesät on roskissa, homeet on jynssätty ja myrkytetty. Tästä ei nyt hirveästi kuvamateriaalia ole, mutta eipä sielä mitään ihmeempiä olekkaan kun koko ajoneuvo tyhjänä. :)

Edited by Cera
Link to comment

On turha lainata murheita huomiselta -sanovat. Mutta tässä muita projekteja ja foorumeita lueskellessani alkavat edessä olevat korityöt väkisinkin jo nostamaan kylmää hikeä iholle. Jos muita projekteja on katsominen, ei hitsaukselta juuri voine välttyä näiden kulkineiden kanssa. :P Moni asia itseltäkin sujuu vaikka yksin tekee, mutta perusteellisiin koritöihin vaadittavia tiloja tahi välineitä ei ainakaan toistaiseksi löydy. Teoreettisesti samassa tallissa majailevan toisen ajoneuvon voisi siirtää ulkoruokintaan tämän projektin tieltä, jolloin tilaa olisi kyllä mukavasti, mutta vaikka tähän päädyttäisiinkin niin välineet, yhteistyökumppanit (lähinnä varmaan hiekkapuhallus) ja taito jäisi edelleen puuttumaan.

 

Siispä pohdintaa järkevimmästä (heh, voiko näin edes sanoa kun on tähän ryhtynyt) suunnasta. Koko korin peltityöt maksavat varmasti hunajamuroja ja pari mansikkaa päälle ammattilaisella teetettynä, mutta tietääkö kukaan minkälaisissa summissa niiden kanssa edes suurinpiirtein liikutaan?

 

Toisaalta rälläkän, MIGin ja hitsausmaskin saa varmaan tori.fista tonnilla, harjoituspeltiä kaupasta ja harjoittelemalla on tähänastisetkin taidot opittu. Tilat pitäisi kuitenkin järjestää ja korvaavat peltiosat tulisi kuitenkin löytää jostain eikä mahdollisuutta "varaosabussin" hankkimiseen lähistölle peltien luovuttajaksi ole, joten jäljelle jäisi varmaankin osien teetättäminen (kallista?) tai tilaaminen ulkomailta (kallista.) jolloin kustannukset tätäkin reittiä edetessä uhkaavat karata nopeasti sellaiselle tasolle, että mielummin olisi vaan kääntynyt niiden ammattilaisten puoleen heti alussa. :P

 

Tietysti pahimmat korityöt voisi jättää nyt toistaiseksi tekemättä, mutta joskus ne kuitenkin lienevät edessä joten se olisi lähinnä ongelman lykkäystä...

 

signal-2022-02-13-005052_001.thumb.jpeg.226328052b16fbfb492b96abebba0ffe.jpeg

 

signal-2022-02-13-005006_001.thumb.jpeg.f02f45ece667eac5097bf4f37e71e5e0.jpeg

 

signal-2022-02-13-005018_001.thumb.jpeg.16bcd2a9752cedfc37471e9df86db443.jpeg

 

Kui rapealta näyttää raadin silmään? :P

Link to comment

Tälläisenä heittona perustumatta mihinkään totuuteen heittäisin että tonnilla selviäisi tuon peltitöistä. Vaikkakin näyttää hyvältä lähtökohdalta niin oma veikkaus olisi että kun noita poikittaisia kotelorunkopalkkeja rupeaa koputtelemaan niin reikiä niihin tulee.

Itse lähestyisin tuota niin että kyselemään paikallisista hiekkapuhallusfirmoista tarjousta/ näkemystä pohjan puhalluksesta ja pohjamaalaamisesta. Sitten kun pohja puhallettu ja hitsauskohteet tiedossa niin katsomaan tarvittavat korjauspellit ja sitten voi kysyä tarjousta hitsaustöistä. Palliksen pohjan peltiosat oleensä hyvinkin kohtuullisesti hinnoiteltu.

 

Mutta jos noilla kuvilla lähestyt hitsaajaa niin saat varmasti hinnan/aika-arvion reilusti yläkanttiin.

  • Like 1
Link to comment
On 2/13/2022 at 12:56 AM, Cera said:

Kui rapealta näyttää raadin silmään? :P

 

Pintaruostetta on tuhdisti, niinkuin pitkään seisseissä usein on, mutta epäilen että kun otat vasaran ja teräsharjan ja raaputtelet irtoruosteet pois, niin useimmissa kohdissa on vielä kova pelti. Tuo on vähän sennäköistä ruostetta.   Samalla löytyy mahdollisesti pehmeät kohdat. Sottaista touhua ja pölymaskia suositellaan, muuten on nenä tukossa monta päivää.

 

Peltiosia saa suomikaupastakin joten rahtikulut pysyvät kohtuullisina ja osat itsessään ovat halpoja. Mutta kun katsoo sisustan kuvia niin se on tosi hyvässä kunnossa sisältä, voipi olla että montaa peltipaikkaa ei oikeasti tarvitse.

Link to comment
3 hours ago, Tanhis said:

Tälläisenä heittona perustumatta mihinkään totuuteen heittäisin että tonnilla selviäisi tuon peltitöistä. Vaikkakin näyttää hyvältä lähtökohdalta niin oma veikkaus olisi että kun noita poikittaisia kotelorunkopalkkeja rupeaa koputtelemaan niin reikiä niihin tulee.

 

Hattumallin poikkipalkit ja tunkin korvakkeet kavaltavat varsin nopeasti koko alustan kunnon. Mutta näkyy että tässä ne ovat vielä olemassa, joten lähtökohta sinänsä jo on oikein hyvä.

 

Tavallinen tilanne on se, että hattupalkkien päät sekä kynnyskotelot puuttuvat enemmän tai vähemmän ja niiden tilalla on pelkkää ilmaa.

Link to comment

Vaihdelaatikko pudotettu. Toinen ylemmistä pulteista päätti pistää vähän vastaan, joutui lopulta leikkaamaan vähän. Vetoakselit taasen lähti ihan nätisti vaikka pultit olivatkin ihan kuran peitossa.

 

signal-2022-02-15-190151_001.thumb.jpeg.2b665e92ffdc25b4c795c9b02c8108dd.jpeg

 

Taitaa tuo Typ4 koneen vaihteisto olla, eli Virossa tehdyssä konversiossa on tajuttu vaihtaa samalla askikin. :)

 

Kuten perinteistä, yksi ongelma kun on ratkaistu niin seuraava jo ilmenee.

 

Vaihdelaatikon pudotuksen jälkeen purkailin ympäriltä sekalaista pisteosaa, aikalailla kaikkea siis mitä vaan yletti. Lopulta päätyen noihin mustiin lämmittimen torviin ja etukäteen jo olin lukaissut että näissä on asbestitiivisteet jos ei ole historiassa kukaan käynyt vaihtamassa. Ruosteenpoistoöljyä reippaissa määrissä ja lopulta märkää rättiä liitoksen päälle pitämään pölyt minimissä ja muovitorvi irti. Sielähän ne. Niin jumissa kiinni ruosteisessa peltiputkessa ettei toivoakaan että lähtisivät ilman väkivaltaa. Päivä alkoi olemaan jo muutenkin pitkällä niin jätin märät rätit vaan siihen päälle ja poistuin laatimaan sotasuunnitelmaa.

 

signal-2022-02-15-190136_001.thumb.jpeg.886e77fca2a135a6bb92c02ac7c0b1c7.jpeg

 

  • Like 1
Link to comment

Purkaminen jatkuu. Vielä ei mitään ikäviä ylläreitä ole tullut vastaan isommissa määrin. Motonetista löysin imukupin ikkunoiden irroittamiseen ja pellit tiivisteidenkin alla ihan suhteellisen hyvän näköisiä vielä :)

 

signal-2022-02-16-224039_015.thumb.jpeg.5b20b63e7c3e20439bc28e709e402064.jpeg

 

Liukuoven rullat oli ihan loppuun kuluneet ja sai vähän taas taiteilla oven irroituksen kanssa, mutta lähti lopulta sekin. :)

 

signal-2022-02-16-224039_003.thumb.jpeg.0561bfc896789dc315e1489b76e4a20f.jpeg

 

Tulipelti, moottoritilan "katon" tiivistelevyt oli jollain niiteillä kiinni, dremelillä onneksi lähti. Pitänee investoida oikeasti johonkin muihinkin kun korutyökaluihin kohta. :D No on miulla porakone sentäs, mutta sekään ei ollut mukana.

 

Mikähän juttu tuossa on kun monessa muussa bussissa olen nähnyt kuvissa moottoritilan katossa sellaisen huoltoluukun, mutta tässä ei sitä ole? Joku vuosimallijuttu?

 

signal-2022-02-16-224039_016.thumb.jpeg.005eb813cab71216861949d27cf0e7a2.jpeg

 

Bensatankkikin vielä lopulta. Nyt on tyhjää. Ja likaista.

 

signal-2022-02-16-224039_011.thumb.jpeg.4db73c7e75aa00cfe58c26437f24e21a.jpeg

 

Tavaraa alkaa kertyä nurkkiin enemmän kanssa. Tässä pinossa roskat sekä moottoritilasta puretut, eli tuo T4 kone vaihteistoineen, tulipeltiä, eristelevyä, bensatankkia, ym.

 

signal-2022-02-16-224039_008.thumb.jpeg.16233ef07130817245c1021fdec82c5f.jpeg

 

Alkuperäinen moottori nykyisessä tilassaan. :D

 

signal-2022-02-16-224039_021.thumb.jpeg.0c21785dfe7a79cc23367f4261744bf9.jpeg

 

Mitenkäs tuon alustan hiekkapuhalluksen ja maalausten ym. suhteen kannattaa yleensä menetellä, miulla kun ei oo kauheasti kokemusta. Nähnyt siitäkin kuvia että on viety jollain hitsatulla kehikolla pelkkää koria trailerilla, mutta sellaiseen ei itsellä ole mahdollisuutta. Käytännössä siis omilla pyörillä pitäisi varmaan liikuttaa. Kannattaisiko siis

 

1) jättää nykyiset ruosteiset alustanosat (tukivarret ym) paikoilleen vielä pohjan puhalluksen ajaksi vaiko

 

2) tiputtaa nyt tässäyhteydessä jo etuakseli ja takatukivarret ja tehdä alusta kuntoon ensin.. Veikkaan ensimmäistä vaihtoehtoa mutta viisaammat kertokoon. :)

 

Renkaat tarvitsee jokatapauksessa uusia, kaksi on täysin mennyttä eikä pidä ilmoja sisällä oikeestaan tuntia paria enempää. Bussin liikutteleminen jo tallin sisällä on tästä syystä hieman haasteellista. Vanteetkin olisi kiva saada puhallettua ja maalattua... Noh, onneksi tässä on vielä purkamisen kanssa tekemistä ennenkun tarvitsee näitä enempää alkaa miettimään. :)

 

Mikä on järkevää hintahaarukkaa hiekkapuhallukselle ja varmaan samalla jonkinlaiselle pohjamaalille?

Edited by Cera
Link to comment

Itse olen tehnyt bussin ja nykyisen baja projektin kanssa niin että olen kutsunut puhaltajan omalle tontille. Bussi oli korigrillissä ja bajakin vastaavassa joten tallin takana puhaltaja sai pyöritellä ja puhaltaa puhtaaksi kauttaaltaan ja sitten nopsaan takaisin kuivaan talliin. Sitten peltityöt, kun näkee mitä pitää oikeasti tehdä ja vasta niiden jälkeen maalia pintaan. Aikaisemmassa kimppatallissa pystyi puhaltamaan tallin pihassa omin käsin ja omilla välineillä, se onkin ainut mitä kimppatallista kaipaan 🤣

 

Jos ei ole korigrilliä, niin "ghetto tyyliin" auto kyljelleen niin pääsee puhaltamaan pohjan puhtaaksi ja tällöin voi pitää ne akselistotkin paikoillaan. 

 

Mulla on palanut käpy aikoja sitten sellaiseen touhuun että veisin projektin johonkin puhallusfirmaan. Pääsääntöisesti homma kun ei vain toimi. Normi suomiyrittäjätyyliin aina sanotaan että joo tuo tänne vain tai soita ens viikolla uudestaan (x10), sitten odotellaan milloin ehkä jotain saattaisi tapahtua ja lopulta romut haetaan pois kun niitä ei ole puhallettu tai jotain vastaavaa 😄 

 

Hinta arviota kannattaa kysellä suoraan yrittäjältä kun sopivan sellaisen löytää. Mulla tais aikoinaan mennä pallokeulan puhallukseen korigrillissä jotain 8-10 tuntia aikaa jos en väärin muista.

  • Like 2
Link to comment

Ohjaamo purettu. :) Alkaa olla korin purkutyöt loppusuoralla.

 

signal-2022-02-20-211843_015.thumb.jpeg.2082c3a868d9b10d44bd6ff2be9f842d.jpeg

 

signal-2022-02-20-211843_008.thumb.jpeg.225bd708c4f9ac56f0adb2fc6c8096cc.jpeg

 

Tuulilasin alareuna nurkista vähän ohentunut. Olisin kyllä muita projekteja katsoen ollut ihmeissäni jos en olisi tuolta tiivisteen alta mitään löytänyt. :D

 

signal-2022-02-19-215854_008.thumb.jpeg.1fba76365c8cce4378ae8602bc745569.jpeg

 

signal-2022-02-19-215854_005.thumb.jpeg.2421607aba7af83aa82f6feabe2b13f3.jpeg

 

Lämminilmakanavat ohjaamon kohdilta sensijaan oli ihan hyvässä kunnossa, vaikka näistäkin monissa muissa projekteissa näkynyt vähän pelottavia kuvia.

 

signal-2022-02-20-211843_005.thumb.jpeg.702f4e3d3cbec04e61dca06d14a853eb.jpeg

 

Pohja odottaa painepesuria, kunhan säät tuosta vähän helpottaisivat että pääsisi työntämään ulos tallista pesua varten. Painepesurikin pitäisi jostain lainata tahi ostaa. :D

 

Alustavasti katselin, että pohjassa yhtä poikittaispalkkia lukuunottamatta näyttää ihan kohtalaisen hyvältä. Ne "tunkkauskorvakkeet" takana on hitsattu jossainkohdassa lähihistoriaa uudelleen, näkyy saumat. Kunhan saan vielä isoimmat hiekat ja lohkeilevat alustamassat pois näkyvyyttä peittämästä niin alan neuvotella koritöistä ja maalauksista ym. paikallisten liikkeiden kanssa että miten kannattaisi edetä tästä.

 

Ovissa oli samanlaisesti haperoa alareunassa kun tuo tuulilasin reunakin, ei siis mitään jalkapallon kokoisia reikiä edelleenkään löytynyt. :)

 

Jarrut on vielä toiminnassa, samoin ohjaus. Renkaaseenkin sain ilmaa yhdellä hätäpaikalla, joten liikutteleminen onnistuu omin pyörin. Helpottaa huomattavasti omaa työskentelyä.

Edited by Cera
  • Like 3
Link to comment
  • 1 month later...

Pitkän pohdinnan ja selvittelyiden seurauksena kuriiripalvelun kyydissä saapui viimein bussin tuleva tekniikka :)

EM57 Nissan Leafista, 110kW (menee just muuttuneiden määräysten teho/painosuhteen ansiosta), Leaffin 6.6kWh PDM (power distribution module sis. laturit ym.) Tyyppi 2 ja CHAdeMO latausporteilla. 😎

Koppa vaatii edelleen koritöitä, mutta pitihän sitä jotain uuttakin jo hankkia.

signal-2022-04-08-120211_001.jpeg

  • Like 17
Link to comment

Voimalinjassa on kyllä ruutia Pakun liikuttamiseen ihan tarpeeksi. OEM Leaf kiihtyy 0-100 alle 7sek, ja tuskin paku on paljoa painavampi. Toivottavasti ei tarvitse käyttää enää orkkis lootaa välissä.

  • Like 1
Link to comment
3 hours ago, -tipi- said:

Voimalinjassa on kyllä ruutia Pakun liikuttamiseen ihan tarpeeksi. OEM Leaf kiihtyy 0-100 alle 7sek, ja tuskin paku on paljoa painavampi. Toivottavasti ei tarvitse käyttää enää orkkis lootaa välissä.

 

Joo :D Oli itseasiassa hieman haastavaa löytää sähkötekniikkaa joka menee noihin tehorajojen sisään (ja johon olisi suht ok harrastelijakunta kun tarttee kuitenkin DIY kontrolleria ym. väsäillä). Leaffista on kanssa se 80kW versio, mutta ne on lähinnä EM61 moottoreita. Suurinosa Leaffin tekniikkaa hyödyntävistä oli valinnut tämän EM57 lähinnä paremman saatavuuden ja isompien teholukemien vuoksi, eikä kukaan oikeen osannut kertoa sopiiko nämä EM57 saatavilla olevat kontrollerit sitten tuohon vanhempaan 61:seen :D

 

Mulla on myös Leaffin "vaihdelaatikko" eli siis alennusvaihde myös vaikka kuvassa ei näy, vähän pitää suunnitella saako laitettua sen kanssa paikoilleen vai pitääkö moottori pultata VW laatikon perään ja jättää se vaan kolmoselle sopivan ratassuhteen saamiseksi. Eniten tuota hankaloittaa se, että Leaffi on etuveto jossa moottori istuu - kuten tyypillistä - vetarien etupuolella. Tässä konstruktio olisi sitten just päinvastainen, eli moottori tulis vetarien taakse. Sähkömoottori ei tuosta sinäänsä välitä, se pyörii iloisesti ihan kumpaan suuntaan vaan haluaa, kontrollerilta pitää vaan vaihtaa pakki ja ajovaihde päittäin. Jotkut on kuiteskin olleet vähän huolissaan että Leaffin aski ei ehkä olis niin tyytyväinen ikuiseen pakilla ajamiseen, mutta mitään selkeää vastausta tuohon en oo saanu koska yllätys tälläisiä ei hirveen monia oo vielä tehty 😂

Jos jotakuta kiinnostaa pohtia, niin https://www.youtube.com/watch?v=L5WhB7uQLzY löytyy Leaffin vaihdelootan purkuvideo. Mie en nää tuolla mitään mikä välittäisi pyörimissuunnasta, mutta mie en myöskään oo insinööri. :D Laakerit on molemminpuolin jykevää, regen laittaa jo normaalistikkin rasitusta myös "väärään suuntaan" joten thrustin luulis olevan huomioitu molempiin suuntiin. Voitelua ja sen toimivuutta "väärään suuntaan" jotkut on kanssa pohtineet... Ei se kai lopulta selviäis kun kokeilemalla.

 

Laitan tähän kanssa jo jotain hintoja jos raati on kiinnostunut;

- Leaf EM57 + 110kW invertteri + PDM + vaihteisto + arviolta 80% tarvittavista piuhoista sekä 12V että korkeajännite.

- BMW E60 kaasupoljin

- Käyttämätön 3-vaihe T2-T2 latauskaapeli

Yht. 1400eur posteineen

 

  • Like 3
Link to comment
On 4/12/2022 at 12:03 AM, Cera said:

Pitkän pohdinnan ja selvittelyiden seurauksena kuriiripalvelun kyydissä saapui viimein bussin tuleva tekniikka :)

EM57 Nissan Leafista, 110kW (menee just muuttuneiden määräysten teho/painosuhteen ansiosta)

myönnän etten ole nyt ihan kartalla uusimpien määräysten säännöistä, mitkä ovat tämän auton tehorajat näillä pykälillä?

vaikken mikään sähköauto fani olekkaan, kiva nähdä vaihteeksi erinlaisia tekniikka ratkaisuja, kuin yleensä tehdään, iso peukku!

 

On 4/12/2022 at 12:03 AM, Cera said:

signal-2022-04-08-120211_001.jpeg

 

Edited by hanski.
Link to comment
Quote

b) Moottorin virittäminen tai tehon kasvattaminen moottorin vaihdolla yli 20%

Moottorin vaihtaminen tai alkuperäisen moottorin tehon kasvattaminen yli 20 prosenttia on sallittua, mutta vain seuraavin edellytyksin:

  1. Auton jarrut, voimansiirto ja akselistot vastaavat mitoitukseltaan vähintään vertailuajoneuvoa ja lukkiutumaton jarrujärjestelmä vastaa vertailuajoneuvossa vaadittua lukkiutumatonta jarrujärjestelmää
  2. Mikäli moottorin vaihto edellyttää uusien kiinnikkeiden rakentamista tai olemassaolevien muuttamista, niiden tulee olla asianmukaisesti toteutettuja
  3. Jos moottoriin on tehty alkuperäistä tehoa ilmeisesti lisääviä muutoksia, on muutetun moottorin tehosta esitettävä tehonmittaustodistus

Muutettaessa ajoneuvo vertailuajoneuvoa vastaavaksi edellä 2 kappaleessa tarkoitetuilta osin tai jos muutettavaa ajoneuvoa käytetään vertailuajoneuvona, ajoneuvon omamassan suhde moottorin nettotehoon ei saa muutoksen jälkeen alittaa seuraavia raja-arvoja:

  1. vertailuajoneuvolla suhteen ollessa yli 20 kilogrammaa /kW, saa se pienentyä muutetulla ajoneuvolla arvoon 12 kilogrammaa/kW
  2. vertailuajoneuvolla suhteen ollessa enintään 20 kilogrammaa/kW, saa se pienentyä muutetulla ajoneuvolla arvoon 10 kilogrammaa/kW
  3. vertailuajoneuvolla suhteen ollessa enintään 15 kilogrammaa/kW, saa se pienentyä muutetulla ajoneuvolla arvoon 7 kilogrammaa/kW
  4. vertailuajoneuvolla suhteen ollessa enintään 10 kilogrammaa/kW, saa se pienentyä muutetulla ajoneuvolla arvoon 5 kilogrammaa/kW
  5. vertailuajoneuvolla suhteen ollessa enintään 5 kilogrammaa/kW, saa se pienentyä muutetulla ajoneuvolla arvoon 4 kilogrammaa/kW

Moottorin vaihdon muutoskatsastuksen yhteydessä muutetun auton omamassa punnitaan ja moottorista tulee esittää katsastajalle tehomittaustodistus.

 

Monimutkainen ilmaistuna yksinkertaisesti: VW T2 menee kaikissa konfiguraatioissaan tuohon luokkaan 1. eli alkuperäiset tehot ylittävät 20kg/kW, jollon teho-painosuhde saa muuttua arvoon 12kg/kW. 1400kg omamassalla olevaan autoon voidaan siis asettaa max. 116kW voimanlähde. 1500kg autoon 125kW ja niin edelleen.

 

Mulla on vähän ristiriitaiset lukemat tän runkoni omamassasta kun suomalainen 1980 luvun rek.ote sanoo omamassaksi 1220kg joka kuulostaa kovin pieneltä. Tuolla lukemalla suurin sallittu moottori olisi siis 101kW. Viimeisin virolainen rek.ote sanoo kuitenkin omamassaksi n. 1400kg jolloin suurin sallittu olisi tuo 116kW ja uskoisin tämän olevan lähempänä todellisuutta. Akusto ym. lisäävät omamassaa kuitenkin väistämättä hieman alkuperäisestä, joten uskoisin tuon 110kW olevan saavutettavissa helposti. Omamassan tulisi tuon 110kW täyttymiseksi olla siis yli 1320kg.

 

Kokonaismassa käytännössä rajaa sitten tuon tehomäärän. Kokonaismassa ei ole muutettavissa, joten mitä isompi omamassa autoon tulee, sitä vähemmän lastikapasiteettia jää luonnollisesti jäljelle. Katsuri sanoi että jossainkohtaa jos omamassa on kovin suuri, voivat joutua rajoittamaan matkustajapaikkojen määrää tms. Tämä on rekisteröity pakuksi 1+2 joten tuskimpa siitä nyt ihan heti yhtään paikkaa putoaa pois. :)

 

Näillänäkymin autosta siis painoa vähentyy kun irroitetaan alk.per. polttomoottori kaikkine apulaitteineen, bensatankki, tulipellit ym, sekä mahdollisesti vaihteisto. Tilalle tulee tuo Leafin moottori joka kaikkineen painaa n. 60kg, sekä akusto joka painaa koosta, merkistä ja mallista riippuen n. 150-300kg. Vielä ei siis luulisi kokonaismassan tulevan vastaan.

 

Akustona tähän suunnittelen Tesla Model 3 short range 56kWh kennoja. Tuossa short rangessa on sellaset sopivat litteät (8cm) ja pitkät (1370mm) moduulit jotka mahtuis koteloituna aikalailla sentilleen tuohon tavaratilan lattialle "välipohjan" alle. Tavaratilan lattia siis nousisi tuon 8cm. Teslan kennoissa on myös nestejäähy, joka pidentää niiden elinikää huomattavasti kilpaileviin verrattuna. Huonoja puolia onkin sitten hinta (n. 5000-6000e koko paketti) ja saatavuus, mutta internetistähän tunnetusti löytyy kaikkea kun vaan on kärsivällinen ja etsii. :)

 

Tämän ikäisen sähkökonversioon laki asettaa muutamia lisävaatimuksia lähinnä varoitusvärien muodossa, eli korkeajännitejohdot pitää olla oranssit ja niitä varoitustarroja pitää liimailla kaikkiin koteloihin joiden alta löytyy vaarallisen jännää tavaraa.

 

1 hour ago, -tipi- said:

Sit vielä konvertoit Chademon tilalle CCS:n

 

Eii ku kohta on Chademoportit ihan tyhjillään laturitolpilla kun kaikki tungeksii CCS:ille. ;) BMW i3 latausmoduuleita jotkut on asennelleet omiinsa CCS:n toivossa ja ilmeisesti tämäkin on siis mahdollisuus. Näitähän voi siis aika huoletta risteyttää miten päin haluaa ja laturit voi olla BMW:ltä, akustot Teslalta ja moottori Nissanilta. Toiset mallit saa kiinni helpommin kun toiset, ja jotkut on enemmän kokeiltuja ja hyväksi todettuja.

Edited by Cera
  • Like 1
Link to comment
  • Cera changed the title to Voltswagen T2 kombi -76

"Moottorin sijainnin muuttaminen

Muutos- tai rekisteröintikatsastuksessa voidaan hyväksyä ajoneuvon moottorin sijainnin vähäinen, kiinnikkeillä tehtävä pituus- ja pystysuuntainen muuttaminen, jos
asennussuuntaa ei muuteta."

Mitenkäs tuo pykälä? Tuo sähkömoottori on kai tulossa poikittain ja alkuperäinen kone on pitkittäin, niin aiheutuuko tuosta jotain ylimääräistä päänvaivaa?

Lähetetty minun SM-G973F laitteesta Tapatalkilla

Link to comment
12 hours ago, metake said:

"Moottorin sijainnin muuttaminen

Muutos- tai rekisteröintikatsastuksessa voidaan hyväksyä ajoneuvon moottorin sijainnin vähäinen, kiinnikkeillä tehtävä pituus- ja pystysuuntainen muuttaminen, jos
asennussuuntaa ei muuteta."

Mitenkäs tuo pykälä? Tuo sähkömoottori on kai tulossa poikittain ja alkuperäinen kone on pitkittäin, niin aiheutuuko tuosta jotain ylimääräistä päänvaivaa?

Lähetetty minun SM-G973F laitteesta Tapatalkilla
 


Tämäkin olisi yksi syy mikä puoltaisi sähkömoottorin pulttaamista VW vaihteiston perään. Jos Leaffin moottori pultataan VW vaihteistoon, asennussuunta pysyy pitkittäisenä. Ei pitäisi aiheuttaa toimenpiteitä.

Silleen olis kiva päästä eroon siitä VW vaihteistosta koska se tuo ylimääräistä painoa, on tarpeeton, alkaa kuiteskin vuotamaan jossainkohtaa, ym. :D Lisäksi tuon oman vaihdelootan kunnostus varmaan syö taas euroja. Osaako joku kertoa mitä kunnostettu vaihteisto kustantaa?

 

Mutta toisaalta se taas on niin näppärä kiinnityspisteenä tuolle moottorille, siihen on maailmalla jo valmiita adapteripiirroksiakin tähän tyyliin:

IMG_20181113_073210.thumb.jpg.686914947310da78b8d43c3ab650eabe.jpg

IMG-20181115-WA0000.thumb.jpg.62edc9ddb9bb71ea0e1d568e9791c247.jpg

 

Kuvat länsinaapurin projektista: https://boxerville.se/forum/viewtopic.php?id=52048&p=6

Tällä idealla itse siis lähdin myös liikkeelle, sillä yksinkertaisuus = best ainakin ekassa projektissa. Tässä on senverran muutakin opiskeltavaa että tuo Leaffin tekniikan asentaminen poikittain tuntuu vaan nostavan vaikeuskerrointa liiakseen.

Noh, jos ensin saisi ne kirotut korityöt alta pois :D tässä samalla on kuiteskin aikaa jo hahmotella ja suunnitella.... :)

Link to comment

Laatikon jättäminen yksinkertaistaa mekaniikan asentamista ainakin 200%. ;)

 

Nimittäin sähköjen asentelussa on ihan riittävästi tekemistä ennenkuin kaikki toimii, vaikka laatikon hukkaus ei palliksessa hukkaakaan kuin vetoakselien päiden välisen osan.

 

Laatikossa on vielä se ilo että pääsee valitsemaan että kuinka nopeasti haluaa viivalta lähteä, sähkömoottorista kun irtoaa kierroksia enemmän mitä palliksen omasta ja se kuitenkin vääntää ihan nollasta asti, jolloin valittu vaihde ei ole kovin kriittinen.

  • Like 2
Link to comment
On 4/14/2022 at 2:18 PM, Cera said:

 

Monimutkainen ilmaistuna yksinkertaisesti: VW T2 menee kaikissa konfiguraatioissaan tuohon luokkaan 1. eli alkuperäiset tehot ylittävät 20kg/kW, jollon teho-painosuhde saa muuttua arvoon 12kg/kW. 1400kg omamassalla olevaan autoon voidaan siis asettaa max. 116kW voimanlähde. 1500kg autoon 125kW ja niin edelleen.

 

Mulla on vähän ristiriitaiset lukemat tän runkoni omamassasta kun suomalainen 1980 luvun rek.ote sanoo omamassaksi 1220kg joka kuulostaa kovin pieneltä. Tuolla lukemalla suurin sallittu moottori olisi siis 101kW. Viimeisin virolainen rek.ote sanoo kuitenkin omamassaksi n. 1400kg jolloin suurin sallittu olisi tuo 116kW ja uskoisin tämän olevan lähempänä todellisuutta. Akusto ym. lisäävät omamassaa kuitenkin väistämättä hieman alkuperäisestä, joten uskoisin tuon 110kW olevan saavutettavissa helposti. Omamassan tulisi tuon 110kW täyttymiseksi olla siis yli 1320kg.

 

Kokonaismassa käytännössä rajaa sitten tuon tehomäärän. Kokonaismassa ei ole muutettavissa, joten mitä isompi omamassa autoon tulee, sitä vähemmän lastikapasiteettia jää luonnollisesti jäljelle. Katsuri sanoi että jossainkohtaa jos omamassa on kovin suuri, voivat joutua rajoittamaan matkustajapaikkojen määrää tms. Tämä on rekisteröity pakuksi 1+2 joten tuskimpa siitä nyt ihan heti yhtään paikkaa putoaa pois. :)

 

Näillänäkymin autosta siis painoa vähentyy kun irroitetaan alk.per. polttomoottori kaikkine apulaitteineen, bensatankki, tulipellit ym, sekä mahdollisesti vaihteisto. Tilalle tulee tuo Leafin moottori joka kaikkineen painaa n. 60kg, sekä akusto joka painaa koosta, merkistä ja mallista riippuen n. 150-300kg. Vielä ei siis luulisi kokonaismassan tulevan vastaan.

 

Akustona tähän suunnittelen Tesla Model 3 short range 56kWh kennoja. Tuossa short rangessa on sellaset sopivat litteät (8cm) ja pitkät (1370mm) moduulit jotka mahtuis koteloituna aikalailla sentilleen tuohon tavaratilan lattialle "välipohjan" alle. Tavaratilan lattia siis nousisi tuon 8cm. Teslan kennoissa on myös nestejäähy, joka pidentää niiden elinikää huomattavasti kilpaileviin verrattuna. Huonoja puolia onkin sitten hinta (n. 5000-6000e koko paketti) ja saatavuus, mutta internetistähän tunnetusti löytyy kaikkea kun vaan on kärsivällinen ja etsii. :)

 

Tämän ikäisen sähkökonversioon laki asettaa muutamia lisävaatimuksia lähinnä varoitusvärien muodossa, eli korkeajännitejohdot pitää olla oranssit ja niitä varoitustarroja pitää liimailla kaikkiin koteloihin joiden alta löytyy vaarallisen jännää tavaraa.

 

 

Eii ku kohta on Chademoportit ihan tyhjillään laturitolpilla kun kaikki tungeksii CCS:ille. ;) BMW i3 latausmoduuleita jotkut on asennelleet omiinsa CCS:n toivossa ja ilmeisesti tämäkin on siis mahdollisuus. Näitähän voi siis aika huoletta risteyttää miten päin haluaa ja laturit voi olla BMW:ltä, akustot Teslalta ja moottori Nissanilta. Toiset mallit saa kiinni helpommin kun toiset, ja jotkut on enemmän kokeiltuja ja hyväksi todettuja.

Eikö moottori+PDM+invertteri paina n.100kg

Link to comment
9 hours ago, Cera said:


 Osaako joku kertoa mitä kunnostettu vaihteisto kustantaa?

Hihavakio tähän on ollut että olemassa olevan vaihteiston kunnostus noin 500€+ vaihdetuttujen osien kustannus.

Edited by Tanhis
  • Like 1
Link to comment

Voi olla helpompi jättää oma laatikko, kuplassa en ainakaan nähnyt muuta vaihtoehtoa....

Kaikki vaihtoehdot kannattaa kuitenkin miettiä ja mallailla osia paikalleen ennen lopullisia päätöksiä.

Koriltaan näyttää mukavalta projektilta👍

  • Like 1
Link to comment
  • 4 weeks later...

Noniin korityöt kummittelee edelleen vähän mörkönä josta ei meenaa päästä yli, niin haetaan inspiraatiota sitten taas uusien osien muodossa :)

 

signal-2022-05-10-151538_001.thumb.jpeg.115a231c1112171ba6d3de54d95fd8c8.jpeg

 

signal-2022-05-10-151512_001.thumb.jpeg.2574e29b8d04a9c18c04b50aaa38b674.jpeg

 

Tesla M3 akkupaketti saapui, short range/short module setti kyseessä eli yhden moduulin pituus 1370mm liittimineen. Näitä neljä ja tarkoitus olisi tehdä 400V valepohja tavaratilan lattialle ;)

 

Mukana DC/DC muunnin (400V -> 12V), päävirtakytkimiä, kontaktoreita, jäähdytysletkua, liittimiä, piuhaa, ym. mitä nyt Teslan raadosta tuolta seuduilta löytyi oheistavaraa.

 

Tosiaan yhden moduulin koko 1370mm x 340mm x 80mm joten lattia nousis 8cm ja ihan hyvin pitäisi mahtua kaikki vierekkäin paikoilleen. :) Painoa 59kg/moduuli, joten jonkinverran mennään alkuperäisestä omamassasta yli. Tämä sopii kuitenkin omiin suunnitelmiin kun sitä 110kW invertteriä suunnittelin jolloin omamassan pitäisikin olla jossain 1300-1400kg tienoilla vai miten nyt laskeskelinkaan. :D

 

Hitaasti taas eteenpäin :)

  • Like 7
Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...