Jump to content

Pallokeula -77


Recommended Posts

Tervehdys kanssa harrastajat!. 

 

Monia hetkiä on tullut mietittyä jaksaako tehdä tästä projekti topickia ja onko tällä foorumilla elämää. Muutaman kuukauden nyt aktiivisesti täällä lueskellut erinäisiä asioita ja samalla sivistänyt itseäni volkkareiden sielunelämästä. Lähtökohtaisesti nämä ilmajäähy autot ovat aivan tuntemattomia itselleni ja myöskin tämä korimalli. Muita merkkejä on sitten tullut harrastettua paljon syvemmin. Vanhat volkkarit ovat aina kyllä kiehdonneet upeudellaan ja ajattomuudellaan.

 

Sattumalta noin 6 vuotta sitten tuttu harrastaja ilmoitti, että T2 sattuisi olemaan olemaan myynnissä. Hetki myöhemmin tuli huomattua, että tässä ollaan jo menossa paikanpäälle katsomaan kyseistä bussia. Autohan näytti  varsin "raadolta" omaan silmään ja siltä, että tekemistä riittää. Päivänpäätteeksi viilattiin hinta kohdalleen ja lyötiin kättäpäälle. Sinänsä hyvä tuuri ja sattuma kävi, että auto löytyi noin 50km päästä joten kotimatkakaan ei ollut suuri. 

 

Auto kun saatiin tallille niin tieto autosta ja sen elinkaaresta oli täysi 0. Ostovaiheessa moottoria käytettiin, mutta se nyt ei paljoa kerro kun auto ei muuten ollut ajokuntoinen. Autoa tuli seisotettua lämpimässä tallissa noin 2-3 vuotta keräten motivaatiota ja ideoita. Suurin kysymys oli että mitä tälle pitäisi tehdä kun itselläni oli tieto ja taito kyseisestä autosta täysi 0 😂.

 

Auto ostokunnossa

 

47832973352_c8990a6cc8_b.jpg

47884912171_e6497c0cb7_b.jpg

47095614754_d6e9530b8f_b.jpg

47095613414_78eeebeb4c_b.jpg

 

Edited by Ardi
Link to comment

2017 Tuli auto sitten otettua varsinaisesti työn alle kun suunnitelmat olivat selvät. Päätettiin, että lähdetään edestä taaksepäin etenemään entisöimään pohjasta ensin. Etuakselisto tiputettiin alas ja sieltähän löytyi parikin hitsausta vaativaa reikää. Etuakseliin laitettiin kaikki uusiksi. Jarruihin vaihdettiin nipat ja tiivisteet. Levyt vaihdetaan uusiin vasta kun auto otetaan käyttöön. Samalla pohjaa ja pyöräkoteloita lähdettiin puhdistamaan pois vanhasta öljymassasta joka oli erittäin työläsvaihe. Kaiken lian alta paljastui onneksi varsin hyvännäköistä peltiä. Turvavöiden kiinnitykset oli todella haperot joten nekin vaativat huomiota. Sisustaa tuli vähän siistittyä samalla ja vanhat penkin päälliset saivat lentää suoraa tietä roskiin. 

 

47098273724_4932ea1972_b.jpg

 

47098275014_5a26c60c1d_b.jpg

 

 

47098272764_64cf3b1e0a_b.jpg

 

 

47835671032_5b88ac8a5e_b.jpg

 

47835673092_127b25ed1d_b.jpg

 

 

46971586365_ae7a0465f7_b.jpg

 

40921326373_4769fa43f1_b.jpgIMG_

 

47887683621_e029517110_b.jpg

 

46971593415_9cb23923a8_b.jpg

 

40921345943_dbaba22dce_b.jpg

 

47835742002_84aa73d0e8_b.jpg

Edited by Ardi
  • Like 2
Link to comment

2018 Loppuvuodesta päätin kaivaa moottorin ja vaihteiston irti autosta. Moottori sai kunnon pesun heti ensimmäiseksi kun oli öljyn ja muun lian peitossa. Tämän jälkeen aloitettiin purku ja samalla kartoitettiin mitä tarvitsee tilata uutta. Mahdollisimman paljon vanhoja alkuperäisiäosia yritetään tietysti elvyttää tässä projektissa. 

 

46971735285_bbe0be4877_b.jpg

 

47098495294_287697f38a_b.jpg

 

47098499004_40d4ac6866_b.jpg

 

47098500124_0b6eb8ae00_b.jpg

 

46971765305_242c44c654_b.jpg

 

47887847021_58f3be2c09_b.jpg

Edited by Ardi
  • Like 1
Link to comment

Löytyykö mitään sivustoa mistä löytyisi tietoa autosta runkonumeron perusteella?. Lähinnä alkuperäinen värikoodi kiinnostaa ja mikä malli tälläinen 2 liukuovella varustettu on?. Onko nämä jotenkin harvinaisempia?. Onko jollain tietoa onko ensimmäisessä ja toisessa kuvassa näkyvä kattoikkuna alkuperäinen vai jälkiasennettu? Näyttää jälkiasenteiselta omaan silmään 😑.

 

Näihin tarvitsisin vastauksia!. 

Link to comment

Runkonumeron perusteella värikoodi selviää vain VW museon varsin arvokkaasta syntymätodistuksesta. Mutta jos auto on mallivuotta '77, niin vissiinkin on ollut alunperin:

Reef blue 57h_oceanicblue.jpg 76-79   L57H

https://www.thesamba.com/vw/archives/info/colorstype2.php

 

M-koodikilvestä, eli alumiinisesta lisävarustekilvestä selviää sitten helpommin kaikkea kivaa autosta:

http://www.type2.com/m-codes/t2chassi.html

 

Valmistusajankohtaa voi tutkia täältä, huomaa että ilmoitetut runkonumerot ovat kuukauden viimeisiä valmistettuja autoja.

https://www.thesamba.com/vw/archives/info/chassisdating.php

Edited by -tipi-
typo
Link to comment
28 minutes ago, Ardi said:

Löytyykö mitään sivustoa mistä löytyisi tietoa autosta runkonumeron perusteella?. Lähinnä alkuperäinen värikoodi kiinnostaa ja mikä malli tälläinen 2 liukuovella varustettu on?. Onko nämä jotenkin harvinaisempia?. Onko jollain tietoa onko ensimmäisessä ja toisessa kuvassa näkyvä kattoikkuna alkuperäinen vai jälkiasennettu? Näyttää jälkiasenteiselta omaan silmään 😑. 

 

Näihin tarvitsisin vastauksia!. 

Kattoikkuna taitaa olla maahantuojan asennus kaikkiin bussimalleihin. Ei siis tehtaan  asennus, mutta kaikissa Suomiautoissa tuollainen tuntuu olevan katolla.

Link to comment

VOU! Tulipas tietoa ja linkkejä. Pitäneepi pikimmiten alkaa selventämään runkonumeroa ja M-koodikilpeä 😱. Lähinnä juuri arvelutti oliko tämä bussi malli vai paku mistä puhkottu ikkunat, mutta nyt taisi selvyys löytyä. Miten yleensä on toimittu näiden kattoikkunoiden kanssa?. onko annettu vain olla vai vedetty umpeen?. Löytääköhän mistään uutta kupua vanhan huonokuntoisen tilalle?. 

Link to comment

Korimalli selviää runkonumeron toisesta numerosta, mallivuosi kolmannesta. Tuskin on ikkunat puhkottu jälkeenpäin, kun ei ole korissa pinta-asennuksena ja on ainakin alkuperäinen tuuletusikkuna ovessa. Itse olen kyllä nähnyt monta Suomibussia ehjällä katolla ilman moista kattoräppänää. Hitsaisin itse sen umpeen, ellei jotain harrastajalta löytyisi alkuperäistä peltikattoluukkua tilalle. Tai sitten rättikatto vaikka Twingosta.

Link to comment
12 hours ago, -tipi- said:

Korimalli selviää runkonumeron toisesta numerosta, mallivuosi kolmannesta. Tuskin on ikkunat puhkottu jälkeenpäin, kun ei ole korissa pinta-asennuksena ja on ainakin alkuperäinen tuuletusikkuna ovessa. Itse olen kyllä nähnyt monta Suomibussia ehjällä katolla ilman moista kattoräppänää. Hitsaisin itse sen umpeen, ellei jotain harrastajalta löytyisi alkuperäistä peltikattoluukkua tilalle. Tai sitten rättikatto vaikka Twingosta. 

 

Niin no näitä on niin pirusti ja asennuksiin on vaikuttanut niinpaljon kaikki että mitään ei kait voi sanoa varmaksi maahantuojan asennuksiin.

 

Ja tuo kattoluukku on vallan mainio varuste kosteuden poistoon jos autossa meinaa nukkua, sitä kun voi pitää sateellakin auki ja siihen saa kohtuu helposti viritettyä hyttysverkon.

  • Like 1
Link to comment

Moottorin purkamisen yhteydessä löytyi paljon kuluneisuutta osissa. Itselläni kun tieto on tälläisestä moottorista suhteellisen pieni niin näin helpoimmaksi vaihtoehdoksi pistää osat lihalaatikoihin ja nokka kohti vw velhon pajaa eli Keiteleen Koneelle 👨‍🔧. Siellä sitten muutamia päiviä speksailtiin, että mitä osille lähdetään tekemään, mitä löytyy hyllystä ja mitkä on tilauskamaa.

 

- Kampiakselissa naarmuja / Lähtivät kiillotuksella

- Kansista venttiilit,jouset,lautaset,lukot vaihtoon

- Pakoputken pinnapultit meni melkein kaikki poikki / Uudet tilalle

- Männänrenkaat vaihtoon

- Uudet kiertokanget

- Vanhat sylinteriputket käytetään kun olivat hyväkuntoiset

- Öljynpaine männät ja jouset vaihtoon

- Uudet laakerit kaikkialle

- Nokka ja nostajat kuluneita / Uudet tilatte

- Uusi imusarja

- Kaasariin uudet tiivisteet

- Tiivistesarja moottoriin

- Uudet sytytys osat

- Uusi startti

- Uusi laturi

- Uudet suojaputket työntötangoille

- Uusi öljypumppu kun vanha ei sovi uuden nokan kanssa

- Uusi öljypohjan kansi

 

Listasta varmasti puuttuu vielä osia, mutta päivitetään kun mieleen tulee.

 

Puretut osat puhallettiin lasikuulalla ja maalattiin pulverilla tai vaihtoehtoisesti maalattiin Stay Steel RST-Pinnoiteella.

 

47949010198_9a7408642b_b.jpg

 

47948993297_9d714dcb69_b.jpg

 

47949009593_63272556fd_b.jpg

 

47948992912_54172d42be_b.jpg

 

47948991972_f30c361f92_b.jpg

 

47948992367_56734e769d_b.jpg

 

47949009323_f667392d1f_b.jpg

 

47949010383_f66b13206c_b.jpg

 

47948993542_b191f8c167_b.jpg

 

47949009888_b89a815f06_b.jpg

 

Edited by Ardi
Link to comment

Moottorikin on menossa pikkuhiljaa kasaanpäin. Kampikammio saatiin laitettua kiinni ( tästä ei ollut kuvia) ja tällä hetkellä kannet odottavat uusia venttiilejä. Tämän jälkeen päästään kasaamaan loput ja sitten alkaakin olla jo raakamoottori valmiina. Pakko kyllä antaa Keiteleen Koneelle 10 pistettä ja papukaijamerkki , että on jaksanut avustaa moottorin kasaamisessa ja tarvittavien osien hankkimisessa. Olen saattanut jopa soitella parikin kertaa päivässä kyselläkseni tyhmiä ja aina saanut vastaukseksi hyvin asiantuntevaa palautetta.

 

47949038261_06a31743e1_b.jpg

Edited by Ardi
Link to comment
13 hours ago, -tipi- said:

Oliko vanha laturi rikki, vai miksi se meni vaihtoon?

Ei ollut mitään toiminta varmuutta laturista kun autolla ei ollut ajettu pitkiin aikoihin. Mun tuurilla uuden koneen kanssa se vanha laturi lakkaa toimimasta mitä ei olla vaihdettu 😂. Laturissa tuntuu olevan kaikki osat todella tiukassa kun pitäisi saada purettua, että saa kaikki putsattua ja maalattua. Startin kanssa vähän sama homma. Autoa on starttailtu vanhalla startilla ja jätetään se käsivarastoon varalle.

Edited by Ardi
Link to comment

Nyt kiinnostaa et miksi öljynpainemännät ja jouset vaihtoon,kun huonolla tuurilla alkuperäiset lohkossa ylikokoa ja sellaisia uusia ei edes saa osamyyjiltä. Enkä minä ainakaan ikinä ole nähnyt niin kuluneita öljynpainemäntiä mitä ei voisi käyttää.

Link to comment
33 minutes ago, Tutkija said:

Nyt kiinnostaa et miksi öljynpainemännät ja jouset vaihtoon,kun huonolla tuurilla alkuperäiset lohkossa ylikokoa ja sellaisia uusia ei edes saa osamyyjiltä. Enkä minä ainakaan ikinä ole nähnyt niin kuluneita öljynpainemäntiä mitä ei voisi käyttää. 

Olivat todella syvillä naarmuilla ja pidemmän jousen mäntä ei millään tahtonut tulla edes ulos kun oli niin jumiutunut. Toki irroittamisen jälkeen mitattiin uudet ja vanhat männät ja olivat samankokoisia. Voin laitella kuvia kun saan ne käsiini. 

 

Ainakin täällä näyttäisi olevan muutamaa ylikokoa saatavilla. 

 

https://www.vwheritage.com/113115411b-oil-pressure-relief-piston-1st-oversize-vw-spare

Edited by Ardi
Link to comment
2 hours ago, metake said:

Tulihan kampikammiosta tarkistettua nostajapesien kuluneisuus? Väljillä nostajapesillä ei tule pitkäikäistä konetta.

Kyllä tarkastettiin. Olivat itseasiassa jopa ehkä liiankin napakat uusilla nostajilla ja jouduin aavistuksen jopa pyörittämään hiekkapaperia pesissä, että liikkuivat riittävän sulavasti. 

  • Like 1
Link to comment

Eilen tuli aloitettua korin putsaaminen. Suuren kittimäärän alta paljastui aikahurjaa ratsupaikkaa 😂. Aloitin jo netin tutkiskelun, että mistä saa mahdollisimman ison korjauspalan tuohon takakylkeen. Samalla olisi tarkoitus tilata ulompi taka poikkipalkki mikä on valojen välissä, matkustamon lattian pohjassa olevat vas ja oik pelti ja akkukotelon pelti. 

 

Minkä valmistajan pellit ovat parhaiten istuvia?.

 

47970690713_47befc8fd5_b.jpg

 

47970678547_53e9ede0fa_b.jpg

Edited by Ardi
Link to comment
7 hours ago, KimmoH said:

Just Kampersin myymiä peltejä uskallan palloon suositella. Ei pahaa sanottavaa, kaikki sopi kuin nenä päähän.

Taisivat olla myös Klokkerholmin valmistamia. Ainakin muissa merkeissä Klokkeri on istunut suhteellisen hyvin. Laitoin viestiä kotimaisille toimittajille jos heiltä löytyisi kyseisiä peltejä, niin saisi nopeammin. Muuten menee ulkomaan kaupaksi tämäkin :(. 

Link to comment

Klokkeri on kyllä ihan viho viimeinen.. En suosittele kyllä sitä

Paksumpaan oranssia, Gersonia mikäli löytyy.. Autoccratilta löytyy hyvää kans.. Mulla on tuolla tallissa yks Autocraft kylkipala ylimääräisenä just minkä tarvit mutta väärä puoli.. 

Edited by Urbantoy
  • Like 1
  • Sad 1
Link to comment
13 hours ago, Ardi said:

Taisivat olla myös Klokkerholmin valmistamia. Ainakin muissa merkeissä Klokkeri on istunut suhteellisen hyvin. Laitoin viestiä kotimaisille toimittajille jos heiltä löytyisi kyseisiä peltejä, niin saisi nopeammin. Muuten menee ulkomaan kaupaksi tämäkin :(. 

 

Ei oo Klokkerholmia tai ainakaan ykskään niistä mitä mitä omaan bussiin liimasin. Klokkereita oli mulla eka muutamia mutta ainakin ne yksilöt oli kauheaa paskaa verrattuna JK:n omatuotantoon ja laitoin kiertoon samantien. JK:n omatuotanto on paksua tavaraa ja oikeasti istui paikoilleen just eikä melkein.

Edited by KimmoH
Link to comment

Huh! Tämäpä hyvä tietää!. Pitääpä siis alkaa uusiksi etsimään oikeita peltejä. Samalla listaan joutuu lisäämään vasemman liukuoven alapellin. Huomasin istuvuus ongelmia niin kitin alta löytyikin korjauspala..

IMG_20190601_163622.jpg

Link to comment
  • 10 months later...

Tervehdys taas! Melkeen vuoden hiljaiselon jälkeen voisi tätäkin päivitellä kun edistystäkin on tapahtunut runsaasti. Viimepäivityksen aikoihin elettiin jotain 2019 kesäkuuta. Paljoa ei aikaa ollut ennenkuin piti palata ulkomaille. Nopeasti tuli kokoauto purettua osiin ja kartoitettua listaa mitä peltejä tarvittiin kun auto oli menossa maalarille syksyllä joka hoitaa maalauksen ja loppupeltien vaihdon mitä itseltäni jää tekemättä.

 

Hyviä suosituksia tuli pelleistä ja iso kiitos niistä!. Erästä suomalaista firmaa yritin tavoitella monella sähköpostilla, mutta tuloksetta. Viestiä laitoin asiantiimoilta ennen kesälomia ja kesälomien jälkeen, ei vastausta. Aika alkoi olla kortilla ja laitoin suoraan viestiä CSP:lle. Sieltä vastattiin samana päivänä vielä, että kaikki pellit löytyy hyllystä. Hoidettiin maksuasiat kuntoon ja pellit olivat kotiovella jo 4pv:ssä. Saksalainen voitti tämänkin keissin 6-0. 

 

Tässä lista mitä CSP:ltä saapui

- Ohjaamon lattiapelti

- Pohjapellit 2kpl molemminpuolin

- Takapään pelti

- Kuskinpuolelle taakse isoin kylkipelti mitä löytyi

- Oikealle alahelma keskelle

- Akkukotelon pelti

- Etupään poikittaispalkki

 

Autoa purkaessa tuli huomattua muutama asia mitä joku on askarrellut joskus. Tankinpäälle on ilmestynyt tarkastus luukku ja vasemman pyöräkotelon viereen reikä missä oli putki joka todennäköisesti johtaa lämmintä ilmaa kabiiniin. Tulin siihen lopputulokseen, että tankin kurkistusluukkua en hitsaa umpee koska voi joskus olla hyödyllinenkin?. Lokarin viereinen reikä muokattiin putkelle sopivaksi mikä siinä on ollutkin.

 

48526056102_172ce68486_c.jpg

 

49842453711_68ca7e4802_b.jpg

 

49842757717_f090d1172d_b.jpg

 

49841913318_cfa9f9ccee_b.jpg

 

49842453081_c5625e6370_b.jpg

 

49842460266_b3f0592e86_b.jpg

 

49842468511_f38ebd737b_b.jpg

 

49842468401_9ce4b7905c_b.jpg

 

49841928288_04214010ea_b.jpg

 

49842452916_a384be5c10_b.jpg

 

Edited by Ardi
  • Like 1
Link to comment

Pari viikkoa vierähti nopeasti korin kanssa. Onneksi sain huijattua pari kaveria avuksi ja hommat alkoivat etenemään, iso kiitos heille!. Päämääränä oli hioa loppuauto ja hitsailla kaikki reiät umpeen mitä kerkeää. Aika alkoi kumminkin käymään vähiin ja päätimme jättää isoimmat ja haastavimmat palat suosiolla koripajan tehtäväksi. Takapäästä löytyi aikamoinen urakka 🤮. Vasemman takakyljen pintapellin vaihto jätettiin myös suosiolla ammattilaiselle. Jäljelle jäi myös paljon hitsaus saumojen siistimistä, ovien ja luukkujen ruosteiden poisto ja paljonpaljon muuta 🙄

 

49842943267_c9ba7b6412_b.jpg

 

49842098633_0640b0e564_b.jpg

 

49842098513_a50d65ae67_b.jpg

 

49842943042_4abff44380_b.jpg

49842942992_13f89d0a32_b.jpg

 

Edited by Ardi
Link to comment

Varmaan näiden postausten jälkeen osa miettii kuka tämän sitten viimeistelee ja maalaa?.

 

Lähtökohtahan oli varsin haastava riippuen monesta tekijästä. Auto piti saada välittömästi jonnekkin koska tallipaikkaa ei ollut enää syksyn jälkeen ja itse lähden ulkomaille. Löytää firma joka tekee peltityöt, maalauksen, hiekkapuhalluksen ja on vielä yhteydessä asiakkaaseen joka monelta yritykseltä unohtuu nykypäivänä. Kaiken kaikkiaan taisin soitella noin 10 eri firmaan ympäri suomea pyytäen suurpiirteisiä tarjouksia työstä. Kuvasaastetta autosta löytyi paljon jotta tuleva yritys on vähän kärryillä mitä tulevan pitää.

 

Muutamien yhteydenottojen jälkeen päätin viedä autoni automaalaamo Seppo Piekkalalle Somerolle. https://www.automaalaamoseppopiekkala.com/ Tähän mennessä Seposta ja yrityksestä on jäänyt erittäin positiivinen kuva. 2019 Jouluna kun olin Suomessa käymässä niin samalla tuli vierailtua Sepon luona katsomassa volkkaria. Ovet ja luukut oli korjattuna ja sisäpuolet vedetty väriin. Auto oli myös menossa hiekkapuhallukseen kun vain kelit sallivat. Tämän projektin varmaan ainoa positiivinen asia on se että tällä ei ole mitään kiirettä 😄. Saa nähdä miten tämä coronavirus vaikuttaa, että pääseekö tätä kesällä jo kasaamaan.

 

49842238688_b1aa868fdf_b.jpg

Edited by Ardi
Link to comment

Olen yrittäny tutkia räjäytyskuvia ympäri autoa enkä ole mistään löytänyt mihin tämä pelti kuuluu vai kuuluuko edes tähän autoon?.

 

48526056067_4b0ba68ffd_b.jpg

 

Työn alle otin myös vetoakselit kun kumit olivat repeytyneet ja päätin samalla tarkistaa niveleiden kunnon. Isot kulumat oli kaikissa nivelissä joten joutavat vaihtoon. Samoin kepit tuli käytettyä pulverimaalaamossa.

 

49845838481_40cfe897c4_b.jpg

 

46985158015_8f88b19b78_b.jpg

 

46985157245_5cbe8022af_b.jpg

 

40934720963_667b3eb781_b.jpg

Edited by Ardi
Link to comment
On 5/28/2019 at 8:50 PM, Tutkija said:

Nyt kiinnostaa et miksi öljynpainemännät ja jouset vaihtoon,kun huonolla tuurilla alkuperäiset lohkossa ylikokoa ja sellaisia uusia ei edes saa osamyyjiltä. Enkä minä ainakaan ikinä ole nähnyt niin kuluneita öljynpainemäntiä mitä ei voisi käyttää.

 

Tämäkin jäänyt näköjään roikkumaan.

 

Tosiaan olivat erittäin syvillä naarmuilla ja lupasin kuvankin toimittaa 👍.

 

48525897311_fc302a1943_b.jpg

 

49845397498_a3f46348aa_b.jpg

Edited by Ardi
Link to comment

Osa osalta tämä pikkuhiljaa alkaa "valmistumaan" ja hyllyt täyttymään putsattuja/uusia osia. Bensatankista oli mennyt poistoputki poikki ja netistä tukiessa nämä olisi jossain malleissa vaihdettavissa olevia kierteellisiä? Kuplan tankissa taitaa olla?. Monelta sivulla löytyi -75 vuosimalliin asti olevia kierteellisiä, mutta siitä uudempaan ei tahtonut löytyä mistään. Tässä tankissa oli kiinteäversio poisto putkesta ja uusia tankkeja tuli myös katsottua mutta noin 250-300e hinta ei lämmittänyt ollenkaan.

 

Päätin sitten kokeilla jos tämän saisi entisöityä. Onneksi ruostetta ei ollut paljoa eikä se ollut syöpynyt läpi joten teräsharjalaikalla lähti kivuttomasti. Porasin reiän vanhan poistoputken kohdalle ja juotin uuden putken tilalle. Tämän jälkeen testattiin tankin tiiviys ja tehtiin perusteellinen putsaus jonka jälkeen sipaisin muutaman kerroksen POR-15 maalia päälle. Samalla tuli vaihdettua uusi polttoaine anturi, täyttöputki, kaulus, huohotusputket? ja niiden väliset kumiletkut. Lopuksi käärin tankin kuplamuoviin odottamaan asennusta. 

 

49845397653_424215a414_b.jpg

 

49846240007_22253ca3fe_b.jpg

 

49846239817_f7a8b15e58_b.jpg

 

48526057062_1d23199d09_b.jpg

 

Edited by Ardi
Link to comment
19 hours ago, Ardi said:

Varmaan näiden postausten jälkeen osa miettii kuka tämän sitten viimeistelee ja maalaa?.

 

Lähtökohtahan oli varsin haastava riippuen monesta tekijästä. Auto piti saada välittömästi jonnekkin koska tallipaikkaa ei ollut enää syksyn jälkeen ja itse lähden ulkomaille. Löytää firma joka tekee peltityöt, maalauksen, hiekkapuhalluksen ja on vielä yhteydessä asiakkaaseen joka monelta yritykseltä unohtuu nykypäivänä. Kaiken kaikkiaan taisin soitella noin 10 eri firmaan ympäri suomea pyytäen suurpiirteisiä tarjouksia työstä. Kuvasaastetta autosta löytyi paljon jotta tuleva yritys on vähän kärryillä mitä tulevan pitää.

 

Muutamien yhteydenottojen jälkeen päätin viedä autoni automaalaamo Seppo Piekkalalle Somerolle. https://www.automaalaamoseppopiekkala.com/ Tähän mennessä Seposta ja yrityksestä on jäänyt erittäin positiivinen kuva. 2019 Jouluna kun olin Suomessa käymässä niin samalla tuli vierailtua Sepon luona katsomassa volkkaria. Ovet ja luukut oli korjattuna ja sisäpuolet vedetty väriin. Auto oli myös menossa hiekkapuhallukseen kun vain kelit sallivat. Tämän projektin varmaan ainoa positiivinen asia on se että tällä ei ole mitään kiirettä 😄. Saa nähdä miten tämä coronavirus vaikuttaa, että pääseekö tätä kesällä jo kasaamaan.

 

49842238688_b1aa868fdf_b.jpg

 

 

Iso ongelma useankin maalaamon osalta on ettei välisäilytystilaa ole lainkaan eikä ns. pitkäaikaisia projekteja pystytä ottamaan sisään. Läpimeno on ajateltu nopeiden vakuutusyhtiötöiden tarpeen mukaan, vaikka haluakin olisi tehdä niin tökkii välisäilytys. Hyvä että harrastajan kannalta sopivia maalaamoja löytyy.

 

  • Like 1
Link to comment
1 minute ago, wp said:

 

 

Iso ongelma useankin maalaamon osalta on ettei välisäilytystilaa ole lainkaan eikä ns. pitkäaikaisia projekteja pystytä ottamaan sisään. Läpimeno on ajateltu nopeiden vakuutusyhtiötöiden tarpeen mukaan, vaikka haluakin olisi tehdä niin tökkii välisäilytys. Hyvä että harrastajan kannalta sopivia maalaamoja löytyy.

 

Juurikin näin. Muutamalla isolla entisöinti pajalla on juuri tälläisiä pitkäaikaisia projekteja ja tietty säilytyskapasiteetti, mutta niissä yleensä tehdään sitten huomattavasti arvokkaampia autoja. Onneksi Seppo on erittäin harrastaja ystävällinen kaveri ja tilatkin sen mukaiset. Jos en aivan väärin muista niin taitaa itsekkin vaikuttaa autourheilun puolella .

Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...