Jump to content

Talleissa tapahtuu?


Recommended Posts

Surkea juttu, otan osaa! :-( Vahva epäilykseni on että laakerivaurio on varma asia.

 

 

Purkujumppaa tiedossa

Jos pelkällä laakereiden vaihdolla selviää, niin olen iloinen. Johan noi laakerit oli muutaman tunnin käytössä

 

Äkkiä sen purkaa ja katsoo mitä kaikea on tapahtunut, kun sille päälle sattuu. Nyt täytyy hetki kerätä motivaatiota.

  • Like 1
Link to comment

Eilen oli vihdoin kaikki valmiina ja oli tarkoitus pudottaa auto pukeilta ja läheä koeajolle. Kone oli jo ollut moneen kertaan käynnissä ja kaikki esisäädöt ja vuodon varmistukset tehty. Sitten päätin vielä tarkistaan kytkimen toiminnan, kun helpompi tehdä säätö pukeilla. Kone käyntii ja testaamaan. Kytkin tuntui olevan ihan OK, mutta sitten muului moukaisu ja kone sammui.  Heti muistu mieleen, että tais jäädä öljysumpulta tulevan letkun hana aukasematta. Jarruvalosta kyhätty öljynpaineen varoitusvalo valaisi kyllä ohjaamon punaiseksi, mutta se ei tuntunut häiriitsevän toimitusta. Onneksi kone oli siinä vaiheessa jo tyhjäkäynnillä, eIkä ole jumissa. Muuta en tutkinut vaan lähdin kotiin.

Suunitemissä oli laittaa kytkin, joka estää käynnistyksen hana kiinni, mutta ei tuntunut olevan siihen aikaa. Nyt on aikaa...

 

 

Komia mosa ja osanotot tapahtuneelle. Pakko kysyä, onko hiljaset pakoäänet?

Link to comment

Komia mosa ja osanotot tapahtuneelle. Pakko kysyä, onko hiljaset pakoäänet?

Yllättävän matala ääni, joten se ei tunnu kovalta, vaikka on vaan tuo yksi motonetistä hommattu vaimennin. Kärsi käyttää sisällä ilman kuulosuojaimia kunhan maltto vältää korkeita kierroksia. En kuitenkaan kehtais kotipihassa sunnuntaiaamuna klo 7.00 autoa käynnistää.

Radalle on stingeri ja sitten muuttuu äänet metallisemmaksi.

Link to comment

Uudempaan kuplan nopeusmittarin runko-osaan vaihdoin vanhemman mittaritaulu pohjan ,tein reiän keskelle  bensamittaria varten . Pitkien valomerkin kohdalle  tein reiän ja laitoin siihen sinisen pikkulasin, samalla laitoin mittarin nollille . Nollasta on hyvä lähtee etiäpäin.

post-2953-0-76403100-1502800823_thumb.jpg

Edited by 68teevee
  • Like 11
Link to comment

Eikö -68 kuplan mittarissa olis ollut nää jo valmiina samalla ulkonäöllä?

Uudempaan kuplan nopeusmittarin runko-osaan vaihdoin vanhemman mittaritaulu pohjan ,tein reiän keskelle bensamittaria varten . Pitkien valomerkin kohdalle tein reiän ja laitoin siihen sinisen pikkulasin, samalla laitoin mittarin nollille . Nollasta on hyvä lähtee etiäpäin.

Link to comment

Tollasen hommasin AC:lta. Hitosti hiljaisempi kuin se Empin ruostekasa. On siinä Empissä laatu kohdillaan ku Karihan ton vissiin uutena hommas eikä sillä tässä muutamassa vuodessa ole varmasti kymppitonnia enempää ajettu. Nyt vuoti jo saumoistaan.

 

Tosin, mua on koko ajan ärsyttäny se Empin äänikin ku se on puolet ja puolet tyyppinen putki.

post-1416-0-86853000-1505627768_thumb.jpg

Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...