Jump to content

Apua T2 ostohintoihin?


Recommended Posts

Tervehdys kaikille,

 

Olen foorumilla uusi ja vaikka kaikenlaista on tullut harrastettua ja tehtyä mutta autot olen säästänyt. Nyt on kuitenkin oikea aika lähteä sille päättymättömälle tielle.

Olen jo hetken harkinnut itselle projektiksi T2:sta tai hyvän tuurin käydessä T1:stä. Tiedostan työmäärän.

Mutta tosiaan kaipaisin hieman suuntaa antavaa apua projektiaihoiden ostohintoihin liittyen.

 

Kävin esimerkiksi katsomassa kyseistä yksilöä: https://www.tori.fi/kanta-hame/Kleinbus_1971_65026509.htm?ca=18&w=3 

Lyhyt kertaus tuosta: 

  • Seisonut 20 vuotta
  • Kone ja vaihteisto paikallaan, mutta kunnosta ei tosiaan ole tietoa.
  • Ruostetta on vähän ympäri ämpäri ja esimerkiksi lattian sivupalkit lähes kadonnut. Lattiassa muutenkin reikiä, hytissä molemmilla puolin aukot ja koko lattia on luultavasti järkevin vaihtaa kokonaan niin näkee myös mitä alla on. Korjattavia kohtia on myös muita useita. Etulasin alta pelti menee vaihtoon, liian haperoa.
  • Epoxi maalin ja lattian alta paljastuu sitten mitä paljastuu.
  • Etupuskurista puuttuu pala kuten kuvissa eli uuden joutuun hankkimaan.
  • Alustan osat näytti ihan ok:lta mutta nekin oli aika patinan peittämiä eli paras arvaus.
     

Hommaa riittää siis ja isoja kysymysmerkkejä on useampia :) mutta kysymys on näillä tiedoilla että paljonko tuonlaisesta aihoista on järkevää maksaa?

Olisi hienoa jos joku voisi kertoa / näyttää omia ostamiaan aihioita ja hintoja niin pääsisi oikealle pallokentälle. Tämä siksi että kun itse vähän ynnäilin numeroita ja meneviä työtunteja niin tuo 4k€ ei kyllä numeroiden perusteella ollut oikealla pallokentällä. Voinhan tietysti olla väärässä jos esimerkiksi tarjontaa ei yksinkertaisesti ole :)

 

Olen siis ostamassa ja tekemässä autoa itselle, en myynti tarkoituksiin.

Samalla jos teillä on myydä t2 / t1 projekteja niin ehdottakaa ihmeessä.

Link to comment
1 minute ago, Reino said:

Hei

Minulla olisi 1974 pallokeula kleinbus joutilaana. Rekisterissä ja rullaava. Jarrut toimii. Moottori on vielä irrallaan kunnostuksen jäljiltä. 
 

Reino

Kiinnostaa kyllä, olisiko mahdollista saada lisäinfoa ja kuvia? Laitatko tänne, linkkiä tai suoraan jm.torkkel@gmail.com tai 050 350 9989

Link to comment
58 minutes ago, eltore said:

Kiinnostaa kyllä, olisiko mahdollista saada lisäinfoa ja kuvia? Laitatko tänne, linkkiä tai suoraan jm.torkkel@gmail.com tai 050 350 9989

Laitoin sähköpostiin.

Reino

Link to comment

Tuosta pinkistä voisi kyllä suoraan sanoa että varmaan 2k€ olis lähempänä todellisuutta. Palliksen tärkeimmät pellit saa alle tonnilla ja sit oma aika päälle konereppaan voisi laskea 1000 perus settinä ja 2000 menee siihenkin helposti.

  • Like 1
Link to comment

Osta katsastettu bussi, kattele mitä maailmalla makselee.. täällä ne on kummiskin halvempia.. 

Älä osta mitään älytöntä hitsausprojektia.. saattaa tulla vastaan se niin sanottu motivaatiomonttu ja se on joskus syvä.. itelle kävi junisdoppelin kanssa ku talli meni alta kerrostalo työmaan takia.. Ja samoihin aikoihin tuli MaitoValas (-71 Westfalia Riviera) jenkeistä joka kontista suoraan leimalle ja sitten se onkin ollut ajoa lähinnä.. pikkufiksailua tehty mutta ajossa ollut kesäsin aina .. Motivaatiota koitin kaivella doppelin kanssa monta vuotta mutta eipä tuota tullut ku se monttu oli sittenkin liian syvä..

  • Like 1
Link to comment

Nettiautossa on alle 10000e parikin "kastenwagenia", joista hyvä lähteä jatkamaan. Itse en myöskään näitä parsittavia harrasta enää, halvemmaksi tulee ostaa hyvä suoraan. Projektit täyttää tallin ja muutkin paikat. Mielummin tekee jotain sisustuksia mieleiseksi tai muita pienempiä juttuja. 

Tietty raha ratkaisee, mut mielummin säästäisin vaikka muutaman vuoden, kun lähtisin parsimaan paskaa. 

Eli urbaani tuossa jo tämän hyvin sanoikin edellä.. 

  • Like 1
Link to comment

Kyllä niitä raatojakin kannattaa harrastaa, jos tilat ja innostusta löytyy. Ainahan ei ole kyse pelkästään siitä että miten saada minimi rahamäärällä ja vaivalla auto käyttöön. Jotkut oikeasti tykkääkin niistä peltihommista. Itekkin kun nykyistä kuplaa vuosikaudet liimailin, niin ei ois voinut olla parempaa vastapainoa päivätyölle. Ja yksi mätä paska variantti odottelee jo, josko joskus taas olisi harrastetilat lähempänä.

  • Like 3
Link to comment

Kiitoksia tähän astisista vastauksista ja avuista.

Huikea huomata, että on ihmisiä jotka haluavat jakaa omia kokemuksiaan sekä tietoa projekteihin liittyen.

 

Tutustun tohon keskusteluun myös ehdottamasti.
 

Tosiaan yrittänyt laskea juurikin tuota projektien kannattavuutta vs ostaa parempi aihio.

Vaikka se itselle tulee ja hauska tehdä ainakin alkuun niin ruostehommat syö nopeasti motivaation ja ison määrän työaikaa. Usein kuulee että harrastehommissa oma työaika ei maksa, mutta on se aina jostain pois. Varsinkin sitä yrittänyt katsoa ja laskea, että jos aihio + osat + omatyö (vaikka halvalla) menee yli kuin parempi ostoaihio niin onko se järkevää. 

Sen verran uppoutunut näihin, että projekti tulee nyt tai myöhemmin. 

 

Link to comment

Kannattaa sit tutkia sitä alustaa huolella 30cm takatorsioputkesta molempiin suuntiin, jos noilla main näkyy ratsupaikkoja niin niiden kunnolla korjaaminen on kohtuu ikävä homma.

Eli mieluummin ruosteinen hitsaamaton kun semmonen missä on kolme peltiä ja läjä sikamassaa sekä vielä tiikerimassan ja hiekan seosta p..keleellin kasa.

  • Like 1
Link to comment

Mites noitten moottorit että löytyykö niitä vielä myynnissä ja missä hintahaarukoissa mennään (riippuen tietysti monesta asiasta)? Jos jollain on myös kokemuksia koneen vaihtojutuista niin kiinnostaisi paljonkin. Tehokkaampi kiinnostaisi itseä, mutta vaihteisto / kytkin ja muut jutut hieman mietityttävät.

Link to comment

Moottori on helpoin homma tuossa hommassa, tekijöitä löytyy vaikka kuin huru mykke.. 

Kato vaan rullaava, mielellään katsastettu, ruosteeton.. peltityöt kaivaa sen motivaatiomontun.. alusta ja jarrutkin on ihan pässinlihaa

Se tekniikkapuoli on ihan piis of kake kuhan koppaan ei mene se motivaatio..

Edited by Urbantoy
  • Like 1
Link to comment
5 hours ago, eltore said:

Mites noitten moottorit että löytyykö niitä vielä myynnissä ja missä hintahaarukoissa mennään (riippuen tietysti monesta asiasta)? Jos jollain on myös kokemuksia koneen vaihtojutuista niin kiinnostaisi paljonkin. Tehokkaampi kiinnostaisi itseä, mutta vaihteisto / kytkin ja muut jutut hieman mietityttävät.

Kunnostettu perusmoottori maksaa 2000+. Tehokkaampi useita tonneja. Käytettyjä voi saada muutamalla satasella, mutta kunnosta ei ole mitään varmuutta. Käytettyjä vaihteistoja saa muutamalla satasella ja ne voi olla hyviä. Vaihteistot yleensä kestää paljon pidempää, kuin moottori. Kunnostetunkin vaihteiston saa alle tonnin. Hyvä uusi kytkin maksaa pari sataa.

Link to comment
  • 1 month later...

Näitä löytyy joka hintahaitarista, jos jaksaa vähä kyliä kierrellä ja kysellä, muutamalla satasella saattaa löytää ihan käyvän projektin, ite en oo ensimmäistäkään Volkkaria ostanu netistä, ja niitä on ollu kuitenki sen parikymmentä vuosien varrella..Kattonu vaan että jahas, tossa on auto, käyny jututtaan omistajaa ja lyöny nipun rahaa kouraan. 

Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...