Jump to content

10 vuotta pihalla seissyt moottori


Recommended Posts

Mulle tuli tossa reilu vuosikymmen sitten auton mukana kivasti Miranolilla tai jollain punaiseksi maalattu, kuulemma 1300-kuutioinen moottori. Siinä oli joku keskituplakaasutin ja se kävi tosi huonosti. No mulla oli toinen kone ja mä hylkäsin tän rumana ja huonona ja myin sen tuplakaasuttimenkin jonnekin. Eli kone on nyt viettänyt viimeiset 10 vuotta tuolla pihalla katoksen ja pressun alla koska en mä sitä mihinkään tarvitse jne. Autokin lähti jo vuosia sitten eteenpäin.

 

No nyt kävi niin että mun kuplan koneessa on niin paljon väljää joka suuntaan että mä tarvitsen siihen uuden koneen. Ja johtuen muista harrastuksista budjetti ois mahdollisimman lähellä nollaa.

 

No mä imuroin noi oravan talvivarastot pois imukanavista, valuttelin ulos öljyt (jota oisin toivonut tulevan enemmän kuin sen pari desiä), huuhtelin kampikammion dieselillä ja kaadoin vielä uutta öljyä sisään. Akkuporakoneella pyörittäen sain puristuspaineiksi mitattua kaikista sylintereistä tasaisesti 70 psi. Kone on pyörinyt koko ajan ja päittäisvälystä on näppituntumalta maltillisesti. Öljyä on vuotanut jossain vaiheessa aika paljon, mutta näyttäis että isoimmat vuodot on kolmossylinterin luona ja epäilen öljynjäähdyttimen tiivisteitä.

 

Tää on AS41-lohko, 8 mm pinnapulteilla, joku jäähypellin kierre on rikki mutta muuten vaikuttais aika ehjältä. Äsken nappasin toisen kannen irti ja mittasin tönärillä; no tää onkin 69 x 90,5 mm eli mun laskujen mukaan 1776 cc.

 

Mitä mä teen tälle? Takasin nippuun ja kovaa ajoa, vai kannattaako jotain vielä purkaa ja tarkistella? Mikä toi tussimerkintä kannessa on? (Sori, venttiilit ei näy kun laitoin vähän rasvanpoistoainetta, katotaan pitääkö venttiilit yhtään.)

IMG_20201209_130602.thumb.jpg.715f7e11b09077896ab74285b7c96fe8.jpgIMG_20201216_183645.thumb.jpg.21021db0d9e843ce3157e3164603ca09.jpgIMG_20201216_183704.thumb.jpg.7dbc2681696b7397564b50f40570734f.jpgIMG_20201216_184238.thumb.jpg.9a23be5bb1a5357f810449c058f65df3.jpg

 

 

 

 

Link to comment

Olet pyöritellyt tuota ilman virranjakajaa? Onko virranjakajan akseli ja sen prikat pysyneet paikallaan?

Toi öljynputsari on ihan käyttökelpoinen, joku sanoo että öljy lämpiää enempi...

Nuo suojaputken näyttää epäilyttäviltä, onko ne muovia?

Link to comment

Virranjakajan akseli tuntuis olevan pohjassa, ei ole nyt yhtään jakajaa millä voisin varmentaa. Oisko jollain mittaa lohkon reunasta? Ja itse kun en ole tota asentanut niin en tiedä onko siellä vaaditut kaksi prikkaa ja onko oikein päin... Tähän vissiin ois joku erikoistyökalu asennukseen, tarviinko mä sellasen?

 

Tönäreiden suojaputket on juurikin sellaset paskat muoviset. Mulla on siinä väljässä kuplan koneessa samanlaiset ja ne ei oo ikinä pitäny kovin hyvin. Täytyy varmaan törsätä parikymppiä vakio-osiin.

 

Pystynkö jostain kurkkaamaan ja tunnistamaan nokka-akselin halkaisematta lohkoja?

 

 

Link to comment

Näitä "vähän ajettuja hyviä moottoreita" jonkin verran purkaneena.. Voisin vain todeta, että jos öljyropun avattua tulee noin litra lähes juomakelpoista vettä ennen sitä öljy mössöä, niin taitaa olla ainakin lohko sisä puolelta finaalissa..

Edited by arvuuttaja
Link to comment

juu budjettiin varmaan mahtuu avaaminen ja kokoaminen. Sitten ei tarvi arvailla. Ja tiiviste satsin kun laitat ja oikeeta liimaa, niin eipähän jatkossa vuoda. Samalla ei tarvi jälestäpäin miettiä oliko laakerit jo kuparilla, kun oot ite kurkannu. Tuohan on illan homma.

Link to comment

Jos budjetti koneen kunnostukseen on nolla niin silloin sen aukaiseminen vain tarkastamisen ilosta on turhaa.

 

Taasen tämäkin riippuu siittä millaista ajoa autolla on suuniteilla. Jos autolla tarkoitus ajella jätskille kerran viikossa lähikioskille niin eiköhän ne ajot mene arpakoneellakin vaikka vähän öljyä vuotaisikin. Jos taasen suunitelmissa on käyttää autoa ainoana käyttöautona koko kesän (tai vaikka ympärivuoden) ja käydä kesälomalla Sisiliassa niin sitten voisi olla ihan fiksua käydä se kone perusteellisesti läpi.

 

Ja perustan kantaani sillä että ihan budjettikunnostuskin ottaa helposti sen 500€ jos ei ole suhteita kaveriin joka tekisi koneistuksia pullopalkalla.

 

  • Like 2
Link to comment

Kiitos vastanneille mielipiteistä.

 

Tosiaan eihän nää mitään käyttöautoja ole (vaikka toi kupla oli mulla pitkään ainoa auto ja nykyisellä koneella on käyty mm. Kölnissä ja Suomussalmella), mutta mielenrauhan takia olis kiva jos tietäis vähän millä ajelee. Toisaalta tieto lisää tuskaa.

 

Purin nyt koneen tohon asti. Männät näyttäis mun silmään hyväkuntoisilta mutta mustilta. Tunnistaako joku valmistajan? Ja pystyykö joku etänä lukemaan onko noi sylinterit OK? Kaikki neljä näyttää ja tuntuu aika samalta.

 

Kannetkin näyttää maallikon silmään ihan kivoilta. Mulla ei ole mitään venttiilipuristimia ja mitä tossa tarvitseekaan, eikä oikeastaan mielenkiintoakaan alkaa niitä purkamaan. Onko jotain testejä mitä vois tehdä niille ilman erikoistyökaluja?

IMG_20201217_130213.thumb.jpg.b6d214c878358aac4000000d1ebe7ba3.jpgIMG_20201217_130001.thumb.jpg.1049d75aff271aa4615ddbb6afbe6779.jpgIMG_20201217_125507.thumb.jpg.0da2f577e13b429382ce46223e1d71a7.jpg

Link to comment
5 minutes ago, Pyry said:

Kannetkin näyttää maallikon silmään ihan kivoilta. Mulla ei ole mitään venttiilipuristimia ja mitä tossa tarvitseekaan, eikä oikeastaan mielenkiintoakaan alkaa niitä purkamaan. Onko jotain testejä mitä vois tehdä niille ilman erikoistyökaluja?

 

 

Tässä vaiheessa ei kansia kannata jättää purkamatta, ensi arvoisen tärkeää tämmöisessä remontissa on puristuspaineiden kestäminen omilla osastoillaan öljyvuotojen tukkimisen lisäksi.

 

Näkee ihan selvästi että ohivuotoa suuntaan jos toiseenkin on ollut joten remontissa pitää kiinnittää huomiota ohivuotojen vähentämiseen.

Edited by NO H2O
typo
  • Like 1
Link to comment

OK, jätetään ajatus kansiremontista hautumaan.

 

Jos nyt vielä halkaisen ton lohkon ja kurkkaan laakereita, miten tulisi menetellä? Nostajille sais sellasia klipsejä joilla ne pysyy paikallaan, no mulla ei niitä ole, onko joku muu konsti siihen? Ja oliko muuta huomioitavaa?

 

(Olen pari lohkoa aukaissut joskus 15 vuotta sitten, silloin ei ollu tarkoituskaan säästää laakereita yms. niin ei ollut niin väliä.)

Link to comment

Kun ottaa huomioon että kone on seissyt pitkään niin laittaisin vaihtoon nämä:

 

Venttiilinjouset (Bilteman venttiilijousipuristin toimii, muistaakseni 16V-malli on parempi kuplaan)

Venttiilit (Tarkista ainakin)

Laakerit (jos näyttää hyvältä niin ei tarvitse vaihtaa)

Tiivisteet ja vauhtiksen stefa

Tönärien suojaputket

Muuten männänrenkaatkin, mutta olit mitannut puristuspaineet ja ne oli kai OK

 

Halpoja nämä koneet on huoltaa, mutta mikään ei ole ilmaista. Perushuollon kun tekee niin ei sitten tarvitse heti alkaa korjaamaan uudestaan, nyt kun konekin on irti autosta niin se on aika paljon helpompaa. Nostajat saa pysymään rei'issään vaseliinilla tai pyykkipojista tehdyillä pitimillä.

 

Kuvissa pytyt ja männät näyttää ihan hyviltä, käyttäisin itse jos ei ole isoja naarmuja tai puutu palasia.

Link to comment
49 minutes ago, Tutkija said:

Puristuspaine 70psi(4.8bar) ei ole hyvä vaan pitäisi olla noin puolet enempi... eli vuotoja vähän joka suuntaan.

 

Mahtaako akkuporakone kovin lujaa jaksaa pyörittää millä tulos on saatu ajalliseksi? Toki enää ei saa startilla kokeiltua. Mutta näin lukema on kyllä liian alhainen.

Link to comment

Minä avaisin kampikammion jo pelkästä mielenkiinnosta. Jos kaikki on hyvin, niin tiivistesarjan ja liiman hinnalla sen saa kasaan. Jos taas on ihan paska, niin on vain tyytyväinen ettei laittanut sitä autoon kiinni avaamatta.

Edited by mikan
Link to comment

Mun veikkaus että toi tulos 70 psi ei oo kovin luotettava johtuen välineistä. Mutta tein mittaukset pari kertaa ja sain joka kerta saman tuloksen, eli jos on vuotoa niin ainakin sitä on tasaisesti joka sylinterissä...

 

Ja joo, avasin nyt kampikammion mielenkiinnosta. Nokassa on ainakin jotain kulumaa, nostajat on musta ihan uuden näköset, en osaa tulkita noita laakereita. Pitääkö nostaa kampi irti, onko jotain ajoitusmerkkejä, muistanko mä miten tää kootaan?

 

IMG_20201217_162518.thumb.jpg.aac6758c7183e511ac2f972c127ce8f8.jpgIMG_20201217_162546-1.thumb.jpg.1ce065211b0fd967acc7dc7a2b81c4b3.jpg

IMG_20201217_162456.thumb.jpg.cd01233e42d29d6c37cc66847d9ad853.jpg

Link to comment

Laitetaan nyt omakin mielipide jatkoksi, vaikka myöhäistä se nyt taitaa olla kun on halki.

 

Silmä on todella huono työkalu mittaamaan yhtään mitään. Katsomalla kaikki voi näyttää hyvältä ja olla vaikka kuinka soikeita tms. Turhaa siis avata konetta jos meinaa vain katsella.

 

Kampiakselista tuntee kyllä varovasti tunnustelemalla jos laakereissa on isosti (yli 0.1mm) klappia, öljynpaine on toinen hyvä indikaattori.

 

nyt nämä jotka neuvoivat sen avaamaan voivat varmaan antaa hyviä nieuvoja mitäs nyt??
Itse mittaisin jokapaikan ja vaihtaisin laakerit jokatapauksessa kampiakseliin ja kiertokankiin, kun kerran auki on. mutta se nollabudejtti kosahti sitten siihen. Voihan sen laittaa takaisin nippuun tekemättä mitään mutta mikä hyöty se sitten alunperin oli avata jos vain katselee...

 

Ajoituksen merkit on nokan ja kampiakselin rattaissa en muista kummin päin, mutta toisessa yksi ja toisessa kaksi pistettä. Kahden pisteen väliin ajoitetaan se yksi piste ja on kohdallaan.
 

  • Like 1
Link to comment
1 hour ago, peruskallio said:

Laitetaan nyt omakin mielipide jatkoksi, vaikka myöhäistä se nyt taitaa olla kun on halki.

 

Silmä on todella huono työkalu mittaamaan yhtään mitään. Katsomalla kaikki voi näyttää hyvältä ja olla vaikka kuinka soikeita tms. Turhaa siis avata konetta jos meinaa vain katsella.

 

Kampiakselista tuntee kyllä varovasti tunnustelemalla jos laakereissa on isosti (yli 0.1mm) klappia, öljynpaine on toinen hyvä indikaattori.

 

nyt nämä jotka neuvoivat sen avaamaan voivat varmaan antaa hyviä nieuvoja mitäs nyt??
Itse mittaisin jokapaikan ja vaihtaisin laakerit jokatapauksessa kampiakseliin ja kiertokankiin, kun kerran auki on. mutta se nollabudejtti kosahti sitten siihen. Voihan sen laittaa takaisin nippuun tekemättä mitään mutta mikä hyöty se sitten alunperin oli avata jos vain katselee...

 

Ajoituksen merkit on nokan ja kampiakselin rattaissa en muista kummin päin, mutta toisessa yksi ja toisessa kaksi pistettä. Kahden pisteen väliin ajoitetaan se yksi piste ja on kohdallaan.
 

 

Saman suuntaisia ajatuksia lohkon halkaisun suhteen, mikäli öljynpaine on hyvä ja päittäisvälystä ei juurikaan ole niin eipä tuota tarvitse tehdä...

 

Suurempi arvo on ehjillä kansilla, pytyillä, männillä ja muutenkin tiiviillä koneella joka ei kuseksi alleen. Tässä jälkimmäisessäkin on tavoitetta itse kullekin ihan tarpeeksi...

 

Jos kone on ihan viimeisen päälle sohlo niin eipä sitä juurikaan kannata itse lähteä koneistuttamaan ja touhuamaan jos tiukalla budjetilla ollaan liikkeellä. Kansien koneistus maksaa meilläpäin noin 300-600E riippuen siitä mitä tehdään ja jo pelkkä lohkon keskireiän kairaus kustantaa noin 100E + muut hommat päälle... Laakerit ja kaikki hilppeet kun ostelee siihen päälle sekä maksaa rahdit joka välissä niin kyllä sitä hintaa budjettimosalle alkaa kertyä...

 

Valmiita koneita on välillä liikkeellä semmoiseen rahaan että ei oikein kannata, tietysti jos haluaa harrastaa ja opiskella niin sitten eri asia... 

 

Link to comment
56 minutes ago, arvuuttaja said:

Veikkaisin olevan hiottu nokka, kun perus ympyrää pienentämällä saatu asteita ja nostoa lisää..

 

No nyt kun mainitsit niin katsoin itse nokkia ja näyttää kyllä tosiaan perusympyrä olevan aika pieni. Eli samaa mieltä hionnasta.

Link to comment

Kun kannoin tän koneen tuolta pihalta sisälle niin luulin kyllä yllättyväni negatiivisesti, mutta ei tää nyt musta niin huonolta diililtä vaikuta.

 

1 hour ago, mikko k said:

Tuntuuko runkolaakeripukissa pykälää kynnellä koitettuna vauhtiksen päässä? Jos tuntuu niin voi tarvita aar-porauksen. Kuvasta ei oikein pysty katsomaan. Nokka-akseli on varmaan vakio kun ratas on niiteillä kiinni.

 

Jos tuntuu niin on todella pientä. Kampiakselin laakerissa merkintä 0,25 (vissiin lohkon ylikoko?) ja nokka-akselin std. En taida irroitella kiertokankia tässä kohtaa.

 

1 hour ago, arvuuttaja said:

Veikkaisin olevan hiottu nokka, kun perus ympyrää pienentämällä saatu asteita ja nostoa lisää..

 

Toi nokka muakin epäilyttää. Tässä vielä parempaa kuvaa nokasta, jos siitä osaisi joku jotain päätellä. 113.109.101C on nähdäkseni osanumero. Kolminiittinen nokka. Tossa päässä lukee jotain...

IMG_20201217_195154.thumb.jpg.c0884d282fcf4fc34b340218d1c253d2.jpg

 

IMG_20201217_195256.thumb.jpg.052c6a8ed2fa291dfa2c6e870933c182.jpg

Link to comment

Jos laippapäätylaakeri on pukkiin tivis eikä ole väljä niin laittaisin uudet laakerit runkoihin ja kiertokangiin ja nokkaan. Nykylaakereista varmaankin silverlinet.

Ja männän renkaat,hoonaus ja venttiilien hionta +uudet tiivisteet jos pikkubudjetilla mennään nämä vähintään. Ei isoja maksa vielä.

 

Suodatin öljypumppuun tarttet kanteen oman erikoistiivisteen muuten ei suodatus toimi,muuten tuo malli on hyvä ja toimiva.  

Link to comment
11 hours ago, Pyry said:

Jos tuntuu niin on todella pientä. Kampiakselin laakerissa merkintä 0,25 (vissiin lohkon ylikoko?) ja nokka-akselin std. En taida irroitella kiertokankia tässä kohtaa.

 

 

Niin no nyt kun se on siinä pöydällä jo palasina niin ei muutakuin ne kiertokanget myös irti, ei niitä tässävaiheessa enää kannata jättää purkamatta.

 

Link to comment
14 hours ago, Pyry said:

Jos tuntuu niin on todella pientä. Kampiakselin laakerissa merkintä 0,25 (vissiin lohkon ylikoko?) ja nokka-akselin std. En taida irroitella kiertokankia tässä kohtaa.

 

 

Toi nokka muakin epäilyttää. Tässä vielä parempaa kuvaa nokasta, jos siitä osaisi joku jotain päätellä. 113.109.101C on nähdäkseni osanumero. Kolminiittinen nokka. Tossa päässä lukee jotain...

 

0,25 on kammen alikokomitta. Lohkon ylikoot menee 0,50mm välein.

Nokan 113... nro on tehtaan osanumero. Päässä oleva nro on hiojan merkintä, josta mä en ainakaan saa selvää..

Veivit irti vaan..

Link to comment

Joo, kehnosti näkyy noi nokan merkinnät. Siinä voi lukea 605, 685, 603, X.09, (kanjimerkki).09 tai jotain ihan muuta.

 

Jos nyt venytän mun nollabudjettia sen verran että uusin laakerit, niin mitä ton nokan kanssa pitäis tehdä? Eniten häiritsee se, että ei tiedä kuka seppä sen on hionut ja mitä sen ois tarkoitus tehdä. Kone ei kasassa ollessaan toiminut kovin hyvin, mutta laitan sen kaasuttimen piikkiin (tulpat on ihan mustat).

 

Vaihtoehdot on luullakseni:

1. Laitan ton paikoilleen ja toivon parasta

2. Jostain vakionokka

3. Joku virinokka, W100 tai W110 ois internetin mukaan kivoja tollaseen. On vakiokeinut, nähdäkseni vakiokokoiset venttiilit (täytyy mitata), kaasareiksi tulossa Empi EPC:t.

Link to comment

209 lukee tuossa nokan päässä, multa löytyy samanlainen. Kierää 1600:sessa koneessa vakiokeinuilla ja hieman siistityillä kansilla sinne 6tonnin luokkaa. 

Vaihdat uudet laakeri, männänrenkaat ja pakoventtiilit ja lyö takaisin läjään tuolla nokalla.

Link to comment
14 minutes ago, jupsu said:

209 lukee tuossa nokan päässä, multa löytyy samanlainen. Kierää 1600:sessa koneessa vakiokeinuilla ja hieman siistityillä kansilla sinne 6tonnin luokkaa. 

Vaihdat uudet laakeri, männänrenkaat ja pakoventtiilit ja lyö takaisin läjään tuolla nokalla.

 

Kiitos, hyvää infoa. Eli meen tolla nokalla.

 

7 minutes ago, DOODAH said:

ja kansiin pikku tiputus. Enemmän puristuksia, niin nokka pääsee alueelle. Näköjään vaan isonnettu 90,5 putkille. Porras jätetty näkyviin. Portaan verran tiputat vielä.

Ei oo vaikee 10vee poitsu teki ite omat kannet.

 

No tää on niitä budjetin ylittäviä juttuja. Kyllä mäkin osaan tollasta työstökeskusta ajaa, mutta jostain syystä mulla ei oo sellasta käytössä.

Link to comment

Nyt kun sain yhtä sylinteriä vähän siistittyä niin huomaan että sitä on sorvattu 6 mm. 

Edit: ilmeisesti sylinterit vakiomittaisia ja Mahle vaan sorvaa ne noin. 

IMG_20201219_130332.thumb.jpg.26db275f92d6b03a366d5270ae664a62.jpg

 

Yritin eilen käydä tuolla Espoon ja Helsingin rajalla kyselemässä laakereita yms. kellarimyymälästä, mutta oli firma pimeänä, lieneekö jo joululomalla? 

 

Edited by Pyry
Link to comment
On 12/17/2020 at 1:15 PM, Pyry said:

Kannetkin näyttää maallikon silmään ihan kivoilta. Mulla ei ole mitään venttiilipuristimia ja mitä tossa tarvitseekaan, eikä oikeastaan mielenkiintoakaan alkaa niitä purkamaan. Onko jotain testejä mitä vois tehdä niille ilman erikoistyökaluja?

 

Pikatestihän on vanha tuttu: Bensaa imukanavasta sisään (tai vaihtoehtoisesti kansi nurin ja palotilaan). Josko se ei vuoda äärellisessä ajassa (tunti?) mihinkään niin tiiviys on arpakoneelle ihan riittävä.

 

Yleensä vuotava venttiili ei pidä yhtään ja bensa valuu samantien läpi.

Link to comment
  • 2 weeks later...

Turvallisempi vaihtoehto on kaataa puhdasta vettä palotilaan ja puhaltaa sen jälkeen imu / pakokanavasta paineilmapistoolilla venttiilin lautasen ulkoreunoja pitkin, jos vesi ei kupli palotilassa niin venttiili on tiivis. Lopputuloksen näkee välittömästi eikä 1 tunnin päästä. Venttiiliä voi pitää paikoillaan esim. sopivalla meisselillä joten v.jousia ei tarvitse asentaa.

Link to comment

Jatketaanpa tätä... 

 

Ois pitänyt jättää kannet puhdistamatta niin en olis huomannut noitakaan halkeamia. Eli tulpanreiän ja seetin välistä halki. Tulpalle tehty insertti. Onko nää käyttökelpoiset vielä? 

 

IMG_20210107_212618.thumb.jpg.15cf5008584195080e128778d3d5a2e9.jpg

IMG_20210107_212755.thumb.jpg.7601de1a355b89f7cd2d4183205fac7f.jpg

Link to comment

Itse käytin ennen kannet uudestaan jos halkeamat oli seetien välissä. Seetistä tulppaan halki olevat kannet heitin lavalle suoraan. Nykyään viskon lähes kaikki kannet lavalle kun uudet tulevat loppupeleissä halvemmiksi. Säästän ainoastaan halkeamattomat kannet.

Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...