Jump to content

-62 Kupla, Gulf Blue


Recommended Posts

15 minutes ago, Kharon said:

Hiukka edistystä välillä: Sain vanhan pitkän jarruputken pois autosta ja uuden tilalle, se menikin paljon helpommin kuin uskoin. Kumit tietenkin ihan muusina, pitää uusia. Vanha putki irtosi etupäästä nätisti holkista, takapäässä holkki kiinni putkessa niin hyvin että putki kierteellä siinä kohdassa kun lopulta irtosi. Ei mennyt kuitenkaan poikki että ei se hirmu huono vielä ollut. Onpa nyt uusi kuitenkin.

 

Sensijaan oikean etupyörän putken saaminen jarrupääsylinteriin kiinni tuotti ärräpäitä ja ähellystä, taivutteli miten vaan niin ikinä ei ollut putken kulma juuri kohdallaan, joten holkki ei mennyt kierteelleen, eikä tietty sylinterin nurjalle puolelle nähnytkään mistään mitenkään. Toista tuntia ähelsin sen kanssa ennenkuin sattui putki oikeaan kulmaan ja sain holkin kiinni. Piti jo irroittaa se jarruletkustakin että saa pyöritellä.

 

No, sen kun sai niin sitten ei enää ollutkaan ongelmia, putket kasaan ja mutteritervaa liitoksiin.

 

Jarrunestesäiliön otin irti putsausta varten kun siellä oli jotain epämääräistä mustaa mujua sisällä ja letkunpätkä säiliöstä putkeen näytti erittäin epäillyttävältä, pitää uusia.

 

Yhteenvetona todetaan että jarruihin jäi 3 pyöräsylinteriä (purettuna ja tarkastettuna), rummut ja nippu pikkuosia rumpujen sisään, muuten on kaikki uutta.

Näin se vaan on, uusi kaikki ja pääset helpommalla. Mistäkö tiedän, koin saman 15v. Sitten samanvärisen/ikäisen kanssa. Pikku hiljaa uusin osa kerrallaan ja lopulta kaikki melkein vaihdettu->toimii. Kuitenkin tosi halpa uusia putket ja letkut, eikä tarvii miettiä enää asiaa. 

Link to comment
On 1/14/2022 at 11:52 PM, portu said:

Näin se vaan on, uusi kaikki ja pääset helpommalla. Mistäkö tiedän, koin saman 15v. Sitten samanvärisen/ikäisen kanssa. Pikku hiljaa uusin osa kerrallaan ja lopulta kaikki melkein vaihdettu->toimii. Kuitenkin tosi halpa uusia putket ja letkut, eikä tarvii miettiä enää asiaa. 

 

Joo ja kun auto on tallissa pukeilla niin kaikkea mitä ei tarvitse tehdä pohjapuolelle on aika helppo kuitenkin tehdä.

Link to comment

Putsasin jarrunestesäiliön, pistin uuden letkunpätkän ja huopapalan alle.

 

Jarrunestesäiliön saaminen takaisin onkin sitten hauska juttu, putken ja letkun liitos on juuri akselin/raidetankojen päällä ja tankki pahasti tiellä, pitää purkaa, kun tuonne ei vaan saa käsiä mitenkään väliin.

 

Tuleepa putsattua tankki ja vaihdettua tankin pohjassa oleva suodatin ja letku samalla.

 

Piti rakennella toisen auton bensapumpusta paketti jolla saa tankin tyhjäksi, tuossa kun on tankki puolillaan kun en syksyllä muistanut että se pitää tyhjätä. Paketti on mallia 'pudota säiliöön' ja Kuplan tankissahan on iso reikä katossa, mahtuu kivasti siitä sisään ja pumppu puhkuu ~3l/min, ei kestä kauaa  että on kanisteri täysi.

Link to comment
4 hours ago, -tipi- said:

Valmistaudu siihen että uusit sen suodatinta ja lähtöputkea pitävän alumiinimutterin, harvemmin aukeaa ehjänä.

 

Hyvä vinkki mutta minullapa on sellainen jo.  :) Eli siis ostin korjaussarjan missä on se lähtöputki, mutteri ja suodatin.

 

Pelkkä suodatin on tosiaan riskisijoitus, se mutteri saattaa olla niin kiinni että pitää halkaista, ettei käy niin että se kierreosa irtoaa tankista, jolloin ongelma kasvoikin rikkinäistä mutteria paljon suuremmaksi kerralla.

  • Like 1
Link to comment
24 minutes ago, Kharon said:

 

Hyvä vinkki mutta minullapa on sellainen jo.  :) Eli siis ostin korjaussarjan missä on se lähtöputki, mutteri ja suodatin.

 

Pelkkä suodatin on tosiaan riskisijoitus, se mutteri saattaa olla niin kiinni että pitää halkaista, ettei käy niin että se kierreosa irtoaa tankista, jolloin ongelma kasvoikin rikkinäistä mutteria paljon suuremmaksi kerralla.

 

Ja sitten ennen hommaa tarkista että lähtö ja rungossa oleva putki on samankokoinen kun näitäkin perkeleitä tullut eteen.

  • Like 1
Link to comment
5 hours ago, Tanhis said:

 

Ja sitten ennen hommaa tarkista että lähtö ja rungossa oleva putki on samankokoinen kun näitäkin perkeleitä tullut eteen.

 

Hyvä huomio tämäkin.  Noo, irtotankki on nyt että on helppo mitata kabiinin etuseinästä törröttävä putkenpää ja tosiaan, jarrunestesäilön letku oli aivan triviaalia panna kiinni kun letku ja putki olivat suorastaan tyrkyllä akselin päällä. Ilman tankin irroittamista olisi jäänyt kyllä haaveeksi.

 

Pumppupatentti toimi kuin junan vessa, 2 10l pänikkää tuli täyteen alta aikayksikön ja sitten pumppu horikin jo tyhjää.  Tyytyväisenä nykäisin tankin irti kiinnityksistä ja sitten alkoi kuulua lorinaa lattialta.

 

Tankin pohjassa oleva letku oli niin hapero että taipumisen sijaan se menikin katki ja tietty alkoi lorottaa kaikkea lattialle. No, sain vadin alle, ei tullut ympäristökatastrofia, mutta sotkua tuli. Katalasti tankissa olikin monttu keskellä ja  täyttöaukosta pudotettu pumppu ei saanut sitä tyhjäksi, kuutisen litraa jäi.

 

Aina ei mene kuin strömsössä täälläkään.

 

Vaan tulipa vahvistettua idea siitä että tankin alla oleva letku on hyvä vaihtaa uuteen. :)

 

Kun tankki kerran on irti ja pohjapuolelta ruosteessa niin kiikutetaan hiekkapuhallettavaksi ja maalattavaksi, onpa siisti pitkän aikaa taas.

 

Pitää vielä sitä ennen pestä ja hapottaa sisältä. Kivempi käsitelläkin kun ei lemua bensalta niin pahasti.

Edited by Kharon
- typot
Link to comment

Vaan pannaanpa muutama kuva ettei ihan tekstiksi mene.

 

Tankki sellaisenaan ja tankin korkki uitettuna fosforihapossa ja kiillotettuna, tuli ihan hyvä. Se oli aloittaessa aivan mattapintainen, tukeva kerros hapettumaa päällä.

 

P1193090.thumb.JPG.fa95483d387bb4ce27af8b933ef10cda.JPG

 

P1193092.thumb.JPG.41645dff7f397415ba71d56bf20c6b27.JPG

 

P1193093.thumb.JPG.28d3093cc6a80ff5791ef264a2851b6a.JPG

 

Tankin päällipuoli on selkeästi musta alunperinkin mutta näyttää ihan siltä että pohjapuolella on ollut joku vaaleampi väri. Toki voi olla likaa ja savea, pitää pestä kunhan pensan käry vähän laantuu.

 

Vaikka on vain korkki auki niin tuo tuoksahtaa parvekkeella aika vahvasti. Katsotaan nyt että miten pitkään.

Edited by Kharon
  • Like 2
Link to comment

Tankin alta löytyi kokolailla kuivunut ohjauksen rättinivel ja paljon savea. Tuomitsin sen vaihdettavaksi ja riipaisin vanhan jo pois kun uusi löytyi hyllystä, vaan kolhin purkaessa peukaloa sen verran että tuli pakollinen tauko asennuksiin, ei saanut samantien uutta paikalleen.

 

Jarrut sain nippuun ja ilmattua niin että kuplia ei näy, mutta jarruja ei ole vielä löytynyt. Ilmauskierrokset jatkuvat kunhan peukalo taas kestää puristaa.

 

Etukolmion ja runkopalkin pään koputtelin läpi ja vaikka se näyttää aika huimalta niin kyllä se vielä kovaa peltiä on.

 

 

P1233098.JPG

 

Ohjausiskari tuomittiin uusittavaksi myös, se on jo kuvassa hiukan vuotaneen näköinen ja ei oikeastaan tee mitään enää.

Edited by Kharon
ohjausiskari lisätty
  • Like 1
Link to comment

Osatilaus tuli tänään niin pääsi vähän jotain tekemään taas. Ojausiskari oli ihan pelkkä putki enää, roskikseen ja uusi tilalle. Uusi on muuten aivan todella tahmea vaimennin, tuon jäljiltä ei varmasti ohjaus väpätä. Pitää hommata muihinkin jos tuo tuntuu ajossa hyvältä.

 

Uusi ohjauksen rättinivel taas kertoi että miten uustuotanto-osissa on säästelty: Vanha oli 9mm paksu ja uusi onkin vain 7.

 

No, ei siinä mitään, mutta pultteihin tulevat holkit ovat nyt sitten 2mm liian pitkät, pääsee askartelemaan. Uuden kumin mukana ei tietenkään tullut uusia holkkeja enkä muistanut sellaisia erikseen ostaa, varmaan olisi saanut. No, sahataan vanhoista 2mm pois, taas toimii.

Link to comment



Uusi ohjauksen rättinivel taas kertoi että miten uustuotanto-osissa on säästelty: Vanha oli 9mm paksu ja uusi onkin vain 7.
 
No, ei siinä mitään, mutta pultteihin tulevat holkit ovat nyt sitten 2mm liian pitkät, pääsee askartelemaan. Uuden kumin mukana ei tietenkään tullut uusia holkkeja enkä muistanut sellaisia erikseen ostaa, varmaan olisi saanut. No, sahataan vanhoista 2mm pois, taas toimii.


Osta tuo seuraavan kerran, siinä on holkit mukana: https://www.paruzzi.com/fi/beetle/etuakseli-ohjaus/ohjaus/3369/

Lähetetty minun SM-G973F laitteesta Tapatalkilla

Link to comment
8 hours ago, Art_Zi said:

Myydäänkö näitä jossain ilman holkkeja? Muutamia tilannut tässä vuosien saatossa ja kaikissa ne on kyllä olleet paikallaan.

Lähinnä mietin, ettei nyt olisi valmistusvikainen tuote..

 

Ei, kyllä se oli luettelossakin ihan vain pelkkä kumi.  Ajatus toki oli että vanhat holkit pannaan. Sitä en kyllä muista enää että mistä tuo tuli.

 

7 hours ago, metake said:

Osta tuo seuraavan kerran, siinä on holkit mukana: https://www.paruzzi.com/fi/beetle/etuakseli-ohjaus/ohjaus/3369/

 

Tuon ostin joskus vuosia sitten Karmanniin, se toimi ihan niinkuin on tarkoitettukin.

Link to comment

Nysväsin tätä taas vähän eteenpäin kun tankki parin viikon tuulettamisella ei enää haissut aivan sietämättömästi bensalta.

 

Purin tankista vanhan letkulähdön pois, pesin tankin sisältä ja päältä ja vaalea väri selkeästi oli vain savea, kyllä siellä musta maali on alla. Huonokuntoinen maali, mutta ei se päältäkään paljoa parempi ole.

 

Letkulähdön mutteria olin muutaman päivän välein öljynnyt ja vaikka olikin tiukassa niin kääntyi vähän yrittämällä ~30 astetta. En ruvennut väkisin vääntämään ettei irtoa  kierre tankista, vaan öljysin sitä lisää, nitkuttamalla edestakaisin meni öljyä kierteeseen ja hetken päästä alkoikin jo kääntyä varsin kevyesti. 22mm avainväli, helposti saa avaimeen vähän liikaakin voimaa.

 

Tankin sisältä sensijaan tuli merkittävä määrä vaaleanruskeata mujua, ilmeisestikin hiekkapölyä alunperin, edellinen omistaja kun asui soratien varressa,  ja sen lisäksi mustia murusia, näyttää ihan rautafosfaatilta. Tankissa on varmaan ollut kondenssivettä pohjalla, siinä kun oli kymmenkunta litraa museobensaa ostaessa.

 

Ei se mitään, ravistellaan kourallisella muttereita vielä irtokökkö irti ja uitetaan loput fosforihapossa. Uusi suodatin kuitenkin tulee niin ei pitäisi tankista tulla irtoroinaa enää.

 

Jarrunestesäiliön ja pääsylinterille menevän putken välissä oleva letku alkoi jo nyt päästää jarrunestettä läpi, selkeästi ei ainakaan se letku jarrunestettä kestänyt. Pitää etsiä parempaa tilalle. Hämärä muistikuva on että tuo 4mm letku on aikanaan ostettu alipaineletkuksi kaasuttimen ja jakajan alipainekellon väliin, ei ihme ellei kestä jarrunestettä.

 

Niin ja bonuskierros: Hukkasin sitten yhden niistä rättinivelen holkeista, voi huoha. Ilman ei voi kyllä kasata eikä miljoonalaatikossakaan ollut mitään sopivaa, ei edes putkenpätkää josta olisi tehnyt. Aina pitäisi olla 10mm putkea siltä varalta että tarttee holkkeja johkin.

 

Pitää kaupasta maanantaina kysellä.

 

HIukan kompastellen tämäkin nyt etenee mutta pääasia on että jotain tapahtuu. :)

  • Like 1
Link to comment

Holkkeja ei saanut erikseen joten pannaan toinen kumi, sehän järjestyy. Tämäkin kumi on alkuperäistä hiukan ohuempi, niin yksi prikka väliin ettei turhan takia väännä kumia.

 

Hain samalla kaupasta uuden letkun jarrunestesäiliön jatkeeksi, katsotaan että miten tuo kestää vaiko eikö kestä, myyjä ei uskaltanut luvata. Eipä kyllä pätkäkään maksanut mitään. että ei tule suuri tappio josko ei kestä.

 

Puuhastelun tuloksena tankin alle ei paljoa vanhaa jäänytkään.

 

P2023108.thumb.JPG.320a436578fe7edd2f4984ff6b408c88.JPG

Link to comment
  • 1 month later...

Noniin, jotain saatu taas aikaiseksi.

 

Jarrunesteletku pitää liemet sisällä (hyvähyvä) ja jarrupääsylinteri otettu taas irti, purettu, pällistelty vähän aikaa ja uitettu kumit jarrunesteessä yön yli ja takaisin kasaan.

 

Mitään ihmeellistä ei löytynyt, mutta hain kaupasta pari M10*1 -jengalla olevaa ilmausruuvia (mm. pemari käyttää noita) lisää että sain pääsylinterin lähdöt tukkoon testiä varten ja kunhan olin taas taiteillut pääsylinterin kiinni koriin, niin sehän ilmaantui oikein kivasti ja ainakin nyt pelkkä pääsylinteri on kova kuin tiiliseinä alun pienen vapaaliikkeen jälkeen (~1cm).

 

Ilmausruuvi auki niin nestettä tulee ja liikkuu kevyesti pelkällä kädellä, ei ole jumissa.

 

Tämä on hyvä lähtökohta pyöräsylinterien ilmaukselle ja viimein joku joka toimii niin kuin pitää, tässä projektissa.

 

Seuraavaksi pääsylinterin ilmausruuvi irti, putki tilalle ja etupyörä kerrallaan ilmaukseen.

  • Like 2
Link to comment

Seuraavana oli sitten vasen etupyörä koska lyhyt putki ja sehän ilmaantui oikein kivasti ja jarrukin toimii. Jarrupoljin kyllä painuu paljon enemmän kuin sentin, mutta kun se sitten ottaa kiinni niin se on kokolailla tukevasti kiinni, ei painu lisää. Hihnat on säädetty ns. kohdalleen, ilmauksen ajaksi voisi olla tiukemmassakin niin jarrupolkimen vapaaliike jää pienemmäksi.

 

Sitten jatkoin oikeaan etupyörään ja siellä on nyt joku vika: Joko sylinteri on täynnä ilmaa tai sylinteri vuotaa, ei synny jarrupainetta edes ilmauksen jäljiltä. Vähän näyttää siltä että uusi sylinteri vuotaa. Pitää purkaa  rumpu pois ja tarkistaa.

Link to comment

Rumpu pois, jarruhilut irti sylinteristä, sylinteri nippuun nippusiteellä ja ilmaamaan. Ilmaahan sieltä tuli, ihan reilusti.

Ei nyt ole ollut ihan voittajan valinta VW:ltä laittaa jarrusylinteriä pystyyn, erityisesti vielä kun takana se on vaakasuorassa.

 

Hyvä puoli on että ei vuotanut, rumpu ihan kuiva sisältä ja ilmauksen ja kasauksen jäljiltä meillä on etujarrut. :)

 

Ei kovin tiukat, mutta eipä ole hihnatkaan ihan kohdallaan asennusten jäljiltä. Josko saa vielä taaksekin jarrut niin pitää hakea siirtolaput ja vähän sovitella hihnoja rumpuihin,  Kunhan siis tulee ajokeliä, jäätä on vielä vaikka kuin joka puolella, erityisesti tallin pihassa.

 

Lisäksi vielä näyttää siltä että uudet käsijarruvaijerit ovat väärän mittaiset, eli ainakin 5cm liian pitkät. Säätömutteri on ihan pohjassa, kaikki kengät säädetty rumpuun kiinni niin että rumpu ei oikein pyöri edes ja kahva tulee ylös asti ihan kevyesti. Voi höh.

 

Todennäköisesti pitäisi olla 1752mm pitkät ja minulla on sitten jotain muuta. Pitää ottaa irti ja mitata.

 

Mutta 2/4 edistystä, ehkä tämä tästä taas.

Edited by Kharon
Link to comment
1 hour ago, Kharon said:

Rumpu pois, jarruhilut irti sylinteristä, sylinteri nippuun nippusiteellä ja ilmaamaan. Ilmaahan sieltä tuli, ihan reilusti.

Ei nyt ole ollut ihan voittajan valinta VW:ltä laittaa jarrusylinteriä pystyyn, erityisesti vielä kun takana se on vaakasuorassa.

 Tuonhan tuo etujarrujen ilmaaminen joskus vaatii, itse tein kuvan mukaisen työkalun tuohon hommaan...

 

post-110-0-26465200-1475337026_thumb.jpg

  • Like 2
Link to comment

Purin vielä toisenkin etujarrusylinterin ilmausta varten ja vaikka mitään näkyvää ei tullutkaan ulos niin poljin muuttui hiukan tukevammaksi.

 

Sitten painoin vähän enemmän että onkohan täällä mitään vastassa, ihan vain kädellä, ja *NAPS* sanoi nippuside ja mäntä ja jarrunesteet pitkin lattiaa, voi ääh!

 

Ei pitäisi painella jarrua edes kevyesti kun sylinteri ei ole rummun sisällä. Eihän siinä muu auttanut kuin siivota sotkut, pakata jousi,kumit ja mäntä takaisin pytttyyn ja aloittaa ilmaus alusta. Sainkin sen ilmattua ja jarrun takaisin kasaan että pääsi testaamaan oikein polkemalla ja hyvähän siitä tuli sitten lopulta. Takajarrujen kanssa yleensä on ollut vähemmän ongelmia, katsotaan mitä tulee.

 

Hölmöily aiemmin närästi kuitenkin sen verran pahasti että lähdin kotiin, säädetään laakerit ja kengät myöhemmin. Jäätikkö pihalla on vielä sellainen että ei ole kiire tallista ulos.

Link to comment

Joo ja eihän noita kenkiä edes saanut säädettyä kunnolla kun ei jarruista löytynyt painetta lainkaan, kengät missä sattuu.Säädetty kyllä lähelle rumpua mutta eihän se vielä riitä.

 

Nyt kun sain ne ilmattua niin sain polkaistua jarrua oikein kunnolla että sain kengät keskelle ja kas kummaa, kenkiä voi säätää vielä lähemmäs ainakin pari naksua.

 

Polkimen ja sylinterin välissäkin tuntuu olevan ylimääräistä vapaaliikettä, pitää tarkistaa. Käyttötangon pään ja männän välissä ei mitään isoa välystä pitänyt oleman.

Link to comment

Noniin, etujarruista saatu hyvät suunnattomalla nysväyksellä. :) 

 

Ajatus vähän oli että takajarruista selviäisi helpommalla mutta näin ei käynyt: Taakse menevä putki kiinni pääsylinteriin, ilmausta ja pedaali painuu lattiaan saakka. Voi pöh.

 

Pitänee näemmä ilmata takajarrutkin vaikeamman kautta ja aloittaa taakse menevästä putkesta, eli T-haarasta pyörille menevät putket irti ja ilmausruuvit tilalle ja sitten ilmataan pelkkä putki ensin. Sitten pyörä kerrallaan.

 

Jostain sen ilmataskun täytyy löytyä ja luonnollisin paikka sille on vaihdelaatikon ylittävä putki, oikealle takapyörälle. Sylinterit toki olivat osina myös, mutta ilmausruuvi on sentään ylimmässä kohdassa, ei pitäisi olla sylinterissä ilmaa.

Link to comment

Kyllä vähän piän, että joku palikka on rikki tai haukkoo jostain ilmaa, jossei jarruja löydy ihan normaaleilla konsteilla. Ei ole ikinä pitäny mistään vehkeestä mitään putkia erikseen alkaa ilmaamaan.

 

Eräässä kuplassa ei jarruja löytyny millään, kun kaikki kamat oli uusia. Toisella pääsylinterillä löyty heti, eli uusikin pääsylinteri voi olla jo valmiiks rikki.

 

Åken linkkaama laite on ihan pätevä, jos yksin harrastaa.

 

Link to comment

Minulla on tuommoinen, joskin Biltema-versio kun sellaista toinen harrastaja suositteli ja sanoi että hyvin toimii.

 

No, tässä Kuplassa ei kyllä toiminut, ei mitään vaikutusta mihinkään. Täysin kaivoon heitettyä rahaa. Tulipa kuitenkin ostettua kompressori kun sellaista ei ennestään ollut, tuosta on muutakin iloa.

 

Etujarrut saatu kokolailla tiukaksi, ei ole vika siellä eikä pääsylinterissä. Mutta pääsylinterinkin sai ilmata yksinään, muuten ei vain löytynyt jarruja lainkaan.

 

Kun kaikki vastustaa niin tehdään pala kerrallaan, sillä tavalla se on tähänkin asti edennyt.

 

Pari kuukautta meni milloin mitenkin yrittäen kaikkea kerralla: Ei onnistunut, 0 edistystä. Sitten kun lopetti pään seinään lyömisen ja eliminoi kaiken paitsi yhden uuden palan, niin alkoi onnistua.

Edited by Kharon
Link to comment



Minulla on tuommoinen, joskin Biltema-versio kun sellaista toinen harrastaja suositteli ja sanoi että hyvin toimii.
 
No, tässä Kuplassa ei kyllä toiminut, ei mitään vaikutusta mihinkään. Täysin kaivoon heitettyä rahaa. Tulipa kuitenkin ostettua kompressori kun sellaista ei ennestään ollut, tuosta on muutakin iloa


Jos se tarvitsee paineilmaa niin se ei ole samanlainen ei edes vastaava vaan todennäköisesti imevä malli. Siitä olen samaa mieltä että moinen on ihan viraton laite. Tuo laite jonka linkitin toimii ihan eri periaatteella ja niitä ei pidä verrata toisiinsa mitenkään.

Lähetetty minun SM-G973F laitteesta Tapatalkilla

Link to comment

Paksutolpan jarrunestesäiliöön sopii ihan limupullon korkki, olen sellaiseen epoksoinut paineilmapikaiittimen ja laittanut reilun barin painetta säiliöön, niin saan yksin ilmattua jarrut. Tämä viritys piti keksiä, kun vaihdoin joskus pääsylinterin, enkä meinannut saada jarruja millään toimimaan.

  • Like 1
Link to comment
38 minutes ago, Mikko S said:

Paksutolpan jarrunestesäiliöön sopii ihan limupullon korkki, olen sellaiseen epoksoinut paineilmapikaiittimen ja laittanut reilun barin painetta säiliöön, niin saan yksin ilmattua jarrut. Tämä viritys piti keksiä, kun vaihdoin joskus pääsylinterin, enkä meinannut saada jarruja millään toimimaan.

Minä tein reiän pullonkorkkiin ja laitoin tubeless-ventiilin siihen. Jalkapumpulla sai laitettua varovasti painetta säiliöön.

Link to comment

Kun olisi kierrekorkki niinkuin uudemmissa, niin ei olisi mitään ongelmia saada vähän painetta pyttyyn, mutta paksutolpan oma korkki ei ole oikein ole millään kiinni.

 

Limupullokorkkikikkaa pitää kokeilla ja painetta saa vaikka joutilaasta renkaasta, se ei ole ongelma.

Link to comment

Kävin tulppaamassa toisen takajarrun T-haarasta kiinni ja koitin uudelleen ilmauksen jälkeen.  Ilmaa ei tule mistään, mutta jarrupoljin suorastaan holahtaa sentin päähän seinästä ja sitten tarraa kiinni. Ilman takajarrua liikkui pari senttiä, jonnekin sinne se neste menee, mutta minne?

 

Sen syvemmälle ei painu eikä tunnu oikein sieneltäkään. Pari tuntia meni taas, ja puoli litraa jarrunestettä, ei mitään vaikutusta.

 

Kaikki kengät on säädetty niin lähelle rumpua että rummut hädintuskin pyörivät, ei se voi siitäkään olla kiinni että hihnat liikkuvat.

 

Täysin kosmista paskaa, alkaa jo ahistaa. Pitää tulpata toinenkin kunhan vähän helpottaa ja pystyy taas tekemään jotain.

Link to comment
4 hours ago, Tutkija said:

Minkä kokoinen pääsylinteri ja minkä kokoiset pyöränsylinterit? Ny alkaa vaikuttaa siltä et pääsylinterin nestemäärä ei riitä...

'Vakiokokoa', en nyt muista tarkkaa mittaa, mutta ei sekään selitä sitä viiden sentin vapaaliikettä pääsylinterissä. Joko se on taas täynnä ilmaa tai jotain muuta menee pieleen. Pitää ottaa taakse menevä putki irti ja ilmata pääsylinteri erikseen.

 

Pääsylinterille tulevassa putkessahan ei ole minkäänlaisia klemmareita, se vain valuu säiliöstä omalla paineellaan ja jos ei valu tarpeeksi nopeasti, niin imaisee ilmaa putkenpään ja pääsylinterin kumin välistä. Erinomaisen omituinen rakenne.

Edited by Kharon
Link to comment



Pääsylinterille tulevassa putkessahan ei ole minkäänlaisia klemmareita, se vain valuu säiliöstä omalla paineellaan ja jos ei valu tarpeeksi nopeasti, niin imaisee ilmaa putkenpään ja pääsylinterin kumin välistä. Erinomaisen omituinen rakenne.


Ei imaise ilmaa tuosta, eikä mistään muustakaan välistä, koska sieltä ei tule nestettä juuri ollenkaan. Pääsylinteri toimii sillä nestemäärällä mitä pääsylinterissä on, ja nestesäiliöstä valuu lisää sitten jos järjestelmään jostain syystä tarvitaan lisää, mutta ilman esipaineventtiilejä oleviin rumpujarruihin ei juuri tarvita lisää nestettä, ellei järjestelmä vuoda.

Lähetetty minun SM-G973F laitteesta Tapatalkilla

Link to comment
10 minutes ago, metake said:


 

 


Ei imaise ilmaa tuosta, eikä mistään muustakaan välistä, koska sieltä ei tule nestettä juuri ollenkaan. Pääsylinteri toimii sillä nestemäärällä mitä pääsylinterissä on, ja nestesäiliöstä valuu lisää sitten jos järjestelmään jostain syystä tarvitaan lisää, mutta ilman esipaineventtiilejä oleviin rumpujarruihin ei juuri tarvita lisää nestettä, ellei järjestelmä vuoda.

Lähetetty minun SM-G973F laitteesta Tapatalkilla
 

 

Ilmausvaihe tietty poikkeus. Itse ainakin saanut sellaisen fiiliksen että jos sitä poljinta polkee ilmatessa kun tuplabasaria hevibiisin aikana niin ilmaus voi mennä vituiksi.

Link to comment

Kun -65 tein jarruja niitä ei tahtonut takaa saada ilmattua mitenkään, ei tullut nestettä kunnolla läpi.

 

Säädin kengät kiinni joka nurkasta ja kerran painetta pumpatessa kävi sitten niin että poljin meni äkisti pohjaan...

 

Ja tosiaan ilmatessa pitää paine nostaa rauhallisilla polkaisuilla ettei nesteen sekaan mene ilmaa..

73381171_2761651073847546_6949172517021941760_n.jpg

Edited by NO H2O
typo
Link to comment
On 3/24/2022 at 8:24 AM, Tanhis said:

Ilmausvaihe tietty poikkeus. Itse ainakin saanut sellaisen fiiliksen että jos sitä poljinta polkee ilmatessa kun tuplabasaria hevibiisin aikana niin ilmaus voi mennä vituiksi.

 

Vähän on epäilys että näin on käynyt. Pitää tarkistaa.

Link to comment

Noniin, pääsylinteristä löytyi iso kupla. Hohhoi. Vain yksi, mutta sehän riittää.

 

Otin siis taakse menevän putken pois ja ilmausruuvi tilalle että sai ilmattua pääsylinterin erikseen. Sitten vielä ilmasin etujarrut varmuuden vuoksi ja  havaitsin että minulla on etujarrut. Positiivista.

 

Taakse menevä putki paikalleen ja takana T-haaraan ilmausnipat putkien tilalle ja putkelle erikseen ilmaus. Jarrut löytyvät edelleen. Aina vain paranee.

 

Ilmausnippa pois ja vasemman takapyörän lyhyt putki takaisin paikalleen. Se oli tietenkin täynnä ilmaa kun se oli lattialla, mutta ilmaantui kiltisti vaikka olikin mutka ylöspäin (väistää käsijarruvaijeria) ja nyt on sitten 3 jarrullista pyörää. :)

 

Vapaaliikettä polkimessa on koko lailla, mutta jääpä lattiaankin vielä matkaa ja poljin ei juurikaan jousta, että ilmaa ei ainakaan paljoa ole enää missään, selkeä parannus vanhaan.

 

Tälle illalle oli suunnitelmassa jo että jos 3 pyörää saa niin lähden kotiin, homma etenee. Joko jatkuu huomenna tai sitten ei, tallin piha on niin jäässä että koeajolle ei ole mitään asiaa vielä aikoihin.

Edited by Kharon
  • Like 2
Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...