Jump to content

-62 Kupla, Gulf Blue


Recommended Posts

Jäi eilen vaivaamaan se neljäs ja ihan samalla tavalla vastustaa kuin nuo muutkin: Putki kiinni, ilmaus, ilmaa tulee, ilmataan kunnes ei enää tule ja jarrupoljin painuu taas lattiaan asti. Puh.


Jonkunlaista vastarintaa se tekee että ihan tyhjää ei poljeta, mutta ei ole myöskään jarruja ja liitettävänä siis oli oikea takajarru T-haarasta eteenpäin: Pätkät putkea, letku ja sylinteri joita kaikkia on ilmattu jo aiemmin, ei olisi pitänyt olla ilmaa kuin liitoksen avaamisesta syntynyt pieni määrä.

 

Uskomaton laitos.

 

Joskus taannoin rakentelin pemariin abs-yksiköstä taaksepäin kaikki jarruputket uusiksi, teräsputket kun olivat ruostuneet tuhdisti, ja sekin ilmaantui murto-osalla sekä työstä että jarrunesteestä, vaikka oli abs-yksiköt ja kaikki matkalla. Kuplaan on nyt menny 1,5 litraa nestettä, moninkertaisesti koko jarrujärjestelmän tilavuus, ja silti on ilmaa vielä jossain, oikein paljon.

 

Käsien nahka ei tykkää yhtään jatkuvasta jarrunesteessä uittamisesta, pakollinen tauko kunnes vähän tokenee.

Link to comment
On 3/28/2022 at 7:30 AM, Tanhis said:

Kyllä toi nyt vaan rupeaa kuulostamaan siltä että koeta toisella pääsylinterillä.

 

En oikein usko, ilman takapään jarruja tuo oli jo ihan kelvollinen. Josko olisi pääsylinteri niin kyllä sen pitäisi vängätä vastaan sitten joka kohdassa.

 

Toki tämä on ollut sellaista säätöä että mikä vaan tuntuu mahdolliselta. Pitää vielä ilmata tuo toinenkin takapyörä osissa ja ellei sekään auta niin sitten tuumitaan lisää. Tallin piha on tukevasti jäässä, ei ole vielä kiirettä.

 

Ei kyllä sekään auta, kun bensatankki on hiekkapuhalluksessa ja se kuulemma etenee kunhan puhallusvehkeet löytyvät hangen alta, eli ihan heti ei kyllä tapahdu mitään. Vaan tuleepa ainakin päältäpäin siisti tankki. Sisältä putsattu irtoroinat pois ja uusi suodatin pohjaan, luulisi tuolla taas pärjäävän pitkän aikaa.

Link to comment
1 hour ago, Kharon said:

 

En oikein usko, ilman takapään jarruja tuo oli jo ihan kelvollinen. Josko olisi pääsylinteri niin kyllä sen pitäisi vängätä vastaan sitten joka kohdassa.

 

Toki tämä on ollut sellaista säätöä että mikä vaan tuntuu mahdolliselta. Pitää vielä ilmata tuo toinenkin takapyörä osissa ja ellei sekään auta niin sitten tuumitaan lisää. Tallin piha on tukevasti jäässä, ei ole vielä kiirettä.

 

Ei kyllä sekään auta, kun bensatankki on hiekkapuhalluksessa ja se kuulemma etenee kunhan puhallusvehkeet löytyvät hangen alta, eli ihan heti ei kyllä tapahdu mitään. Vaan tuleepa ainakin päältäpäin siisti tankki. Sisältä putsattu irtoroinat pois ja uusi suodatin pohjaan, luulisi tuolla taas pärjäävän pitkän aikaa.

En jaksanut ihan alkuun asti kaikkia lukea mutta onhan sulla vapaaliike pääsylinterin ja käyttötangon välissä.

Link to comment
7 hours ago, Tanhis said:

En jaksanut ihan alkuun asti kaikkia lukea mutta onhan sulla vapaaliike pääsylinterin ja käyttötangon välissä.

 

On,  vähän liikaakin. Joskus on jäänyt tiukaksi ja silleen saa hassuja juttuja aikaiseksi.

Link to comment

No mäkin laitan omat kokemukset oman -63 räbän jarruilmaussotkusta..
Vaihdoin levyt eteen ja normirummut takana.. Sitten ruvettiin ilmaan.. pari vuorokautta niitä sitten värkättiin kaikilla tempuilla.. Ku alko jo aikataulut paukkua että pääsee KKPhen Hailuotoon vuonna yks ja kaks..
Imettiin ja puhallettiin.. Nestettä meni ku takapään ilmaukset pidettiin auki ku työnnettiin nestettä.. 
Sitten yhtäkkiä löyty jarrut, joku mua viisaampi sano että oisko siellä takaputkessa ollut kupla mikä on siellä vääntösauvojen kohdalla, eikös metalliputki mee sieltä torsioputken yli.. en tiedä mutta jotenki sekin helevetti selvis ja päästiin Hailuotoon ja jarru tuli hyvät.. Mutta vittu mikä homma oli..

Edited by Urbantoy
  • Like 1
Link to comment

Miekään en meinannut saada Timmy!n jarruja ilmattua levyjarrumuunnoksen jälkeen, monta iltaa alipainesysteemilla ja perinteisellä kahden miehen paine!/kiinni!-huutelulla yritettiin. Mutta jarrusäiliön korkkiin polkupyörän prestaventtiili ja 1,2Bar painetta niin jo löytyi jarrut. Se ilmevä paineilmalaite on miun mielestä käypänen vaan nesteenvaihtoon, ei ilmaukseen.

  • Like 1
Link to comment

Oliko nyt niin, että tämä on jäänyt seisomaan 20 vuotta sitten jarruvian takia ja yrität samoilla sylintereillä nyt löytää jarruja?

Jos eteen löytyy jarrut ja taakse ei, niin kannattaa vaihtaa suosiolla taakse uudet sylinterit. 

Jarrut on kuitenkin sellanen asia ettei niissä kannata säästää, vaan suosiolla uusiksi, jos eivät pelaa...

 

Itekki tappelin ovaalin jarrujen kans aikanaan kauan ja pakko oli lopultua uskoa, että uusi käyttämätön pääsylinterikin voi olla rikki. Takuuseen uusi ja jarrut löyty heti.

Edited by Art_Zi
Link to comment
5 hours ago, Art_Zi said:

Oliko nyt niin, että tämä on jäänyt seisomaan 20 vuotta sitten jarruvian takia ja yrität samoilla sylintereillä nyt löytää jarruja?

Jos eteen löytyy jarrut ja taakse ei, niin kannattaa vaihtaa suosiolla taakse uudet sylinterit. 

Jarrut on kuitenkin sellanen asia ettei niissä kannata säästää, vaan suosiolla uusiksi, jos eivät pelaa...

 

Itekki tappelin ovaalin jarrujen kans aikanaan kauan ja pakko oli lopultua uskoa, että uusi käyttämätön pääsylinterikin voi olla rikki. Takuuseen uusi ja jarrut löyty heti.

 

Joo ja ei. Etujarruletku oli muuttunut takaiskuventtiiliksi, tuon sain korjattua varttitunnissa ja sitten sillä pääsi jo ajeleenkin pitkin ja poikin, jarrutkin toimivat.

 

Ajelin sillä siirtolapuilla tallilta kotiin ja kotoa toiselle tallille, ei ollut mitään ongelmia, kunnes sitten katoin että onpas jarruputket ruosteessa ja purin kaiken pois että saan vaihdettua putket. Vanha pääsylinteri oli sen verran syöpynyt sisältä että meni vaihtoon vaikka sinänsä toimikin vielä.

 

Uusi pääsylinteri on ehjä kun 3 pyörään sai jarrut, ei se siitä voi olla kiinni. Tai ... öh ... epäilen että ei ole siitä kiinni. Mikään ei enää ole ihan varmaa tässä hommassa. Mutta 3-pyöräjarrut minulla jo oli, se on tiedossa.

 

Veikkaan kuitenkin että se vaihdelaatikon yli menevä mutka on täynnä ilmaa eikä halua tulla pois. Se on aina vaikea kohta ja on varmasti sotkenut asiaa aiemminkin.

 

  • Like 1
Link to comment
14 hours ago, Kharon said:

 

Veikkaan kuitenkin että se vaihdelaatikon yli menevä mutka on täynnä ilmaa eikä halua tulla pois. Se on aina vaikea kohta ja on varmasti sotkenut asiaa aiemminkin.

 

No jos siittä epäillys niin ota pääsylinteriltä putki irti ja takapäästä sama putki irti. Laita etupäähän jarrunestettä täynnä oleva iso lääkeruisku kumiletkun kanssa kiinni ja takapään putkenpää säiliöön missä jarrunestettä. Sitten tuuppaat sen ruiskullisen nestettä läpi. Eiköhän tuolla tavalla saisi varmuuden ettei siellä putkessa ole ainakaan isoja kuplia. Pääsylinteri kun ei loppupeleissä niin hirveästi nestettä yhdellä polkaisulla liikuta ja jos siellä on kupla niin teoriassa voisi vain mennä edestakaisin polkaisuiden välillä.

Link to comment
15 hours ago, Tanhis said:

No jos siittä epäillys niin ota pääsylinteriltä putki irti ja takapäästä sama putki irti. Laita etupäähän jarrunestettä täynnä oleva iso lääkeruisku kumiletkun kanssa kiinni ja takapään putkenpää säiliöön missä jarrunestettä. Sitten tuuppaat sen ruiskullisen nestettä läpi. Eiköhän tuolla tavalla saisi varmuuden ettei siellä putkessa ole ainakaan isoja kuplia. Pääsylinteri kun ei loppupeleissä niin hirveästi nestettä yhdellä polkaisulla liikuta ja jos siellä on kupla niin teoriassa voisi vain mennä edestakaisin polkaisuiden välillä.

 

Tämä ajatus minulla oli ja on 100ml lääkeruiskukin jo, mutta katalasti ei ollut sopivaa letkua että olisi saanut ruiskunpään kiinni putkeen. Ei jäänyt paljosta kiinni.

Link to comment
  • 2 weeks later...

Kävin sitten ilmaamassa laatikon yli menevän putken ja jarruletkunpätkän erikseen tänään, ei ollut vaikeata ja ainakin näytti että sieltä tuli ilmaa poiskin.

 

Sitten rummulle menevä putki letkunpäähän kiinni ja vielä yksi kierros ilmausta ja nyt on ainakin jonkunlaiset jarrut. :)

 

Ei ollut helppoa, ei.

 

Poljin painuu kyllä lähelle lattiaa, mutta mikään määrä ruttaamista (ja yritin ihan voimalla) ei saa sitä lattiaan kiinni, että kai siellä joku panee vastaan.  Tuntuma on myös aika hyvä, kun alkaa ottaa kiinni niin poljin ei enää juurikaan liiku ja sellainen sienimäisyys puuttuu. Vapaaliikettä vielä on kovasti ,mutta koitetaan säätää sitä seuraavaksi.

 

Ainakin osan saa suoraan käyttötangon säädöstä, manuaali sanoo jotta 2mm pitäisi olla tangonpään ja männän välillä ja minulla on 'paljon'. Pitää mitata.

 

Kengät ovat tietty miten sattuu suhteessa rumpuihin kun kaikki olivat pinossa lattialla, joten uskon että kun vähän ajelee että hihnat istuvat rumpuihin paremmin, niin saa säätää naksun tai pari tiukemmalle kaikkia ja silloin vapaaliikekin tietty vähenee merkittävästi.

 

Tallin pihakin oli sulanut ja isoimmat hiekat harjattu pois, pääsee tallista ulos. :)

Link to comment

Kävin hakemassa nipun vaseliinituubeja ja rasvasin etuakseliston kun arvasin että ei ole kukaan tehnyt aikoihin. Näin kävikin, akseliputkista tuli kokolailla mustaa vaseliinia ulos, olkatapeista onneksi vähemmän mustaa mutta oikeanpuoleinen ylänippa (kuvassa) oli tosi tiukka saada auki.

 

Hiki tuli ja kädet ihan muusina jumppatuokiosta, mutta puhdasta rasvaa lopulta tuli läpi ja pumppauskin vähän keveni, ei ole taidettu rasvata aikoihin, joten kanavat tukossa.

 

3*400g meni vaseliinia sisään (ja vähän ohikin, kuten kuvasta näkyy) ja ehkä 600g tuli ulos, vajaus oli kova. Ensin tuli ulos ihan mustaa vaseliinia, sitten harmaata ja lopulta iloisen keltaista, hyvä tuli. :)

 

Koko ilta meni ja vaseliinikin loppui kesken, piti hakea lisää kotoa. On muuten sottaista touhua, hyhhyh.

 

Mutta onpa taas hetkeksi rasvattu. (Pohjaanlyöntikumi näemmä vaihtoon myös.)

 

P4183193.thumb.JPG.39024fd194f1cf4e63b661d5f255f897.JPG

Edited by Kharon
Link to comment
  • 1 month later...

Tämäkin eteni pitkästä aikaa kun sain tankin takaisin maalauksesta ja nysväiltyä paikalleen. Aivan sikahieno tulikin, ihan entisöintilaatua .... enää pitää korjata tuo loppuosa autosta vastaamaan samaa.

 

Paruzzista tullut tankin tiiviste oli joka suuntaan ainakin 10cm liian pitkä, mutta liimalla kiinni tankkiin ja ylimääräiset välistä pois niin se ei iso ongelma ollut, ihan vaahtomuoviahan se vain on.

 

Suodatin tankin alle niin tuli letkuun iso (kokolailla vaakasuora) lenkura, mutta onhan tankin alla tilaa. On muuten ikävä paikka säätää mitään, voi hyh.

 

Sitten kun oli tankki ja letkut paikallaan niin ruuvasin pyörät paikalleen ja putosin sen pukeilta pyörilleen .... kolme oli aika vajaita, piti täyttää. Vaan onpa taas pyörillään, pitkästä aikaa. :)

 

Kanisterista muutamat litrat pensaa sisään ja ainakaan heti ei vuotanut mistään ulos, liitoksissa sopiva tiukkuus.

 

Koekäyttö jäi tekemättä kun akku unohtui kotiin, jospa tällä viikolla vielä ehtisi. Jos/kun menee talliin edestakaisin ja jarrutkin löytyvät, niin pitää käydä koeajolla siirtolappujen kanssa. Silleen on käynyt ennenkin että hihnat vähän asettuvat kun on vanhat rummut ja saapi säätää uudelleen, ei ole iso juttu.

 

Paljoa enempää ei noilla pyörillä uskallakaan ajaa, kunnon vuosikertatavaraa 12/00 paistoleimoilla. Samoja kumeja saa vielä uutenakin että ehkä laitetaan uudet samanlaiset, vanhan mallin kuviolla. Uudet sisäkumit tietty myös, niistä ei kannata säästää.

Link to comment

Pakko oli heti töiden jälkeen ottaa akku kotoa ja koeponnistamaan.

 

Koko talven seissyt ja pensalinjakin oli tyhjä niin sai hetken houkutella käyntiin, mutta alkukakistelun jälkeen kävi taas kuin ei mitään.

 

Käsijarru tuntui pitävän niin eikun auto pihalle ja koeajoa tekemään. Ainakin jossain on jarrut, kun soralla saa etupyörät lukkoon. :) Huomattava parannus viimevuotiseen, kylläpäs tuntui mukavalta talven ähellyksen jäljiltä.

 

Poljin painuu tosi syvään, mutta kun jarru alkaa tarttua niin liike loppuu ja tuntuu tiukalta eikä sieneltä, taitaa olla vain säätöä vailla.

 

Vaan nyt kun taas istui kuskin paikalla alkukesän Karmann-ajeluiden jälkeen, niin kyllä se on pieni. :o  Karmannikaan ei ole mikään iso auto ja Kupla on vielä 10cm kapeampi (per puoli). Sen kyllä huomaa.

 

Vilkkurele ei halua toimia mitenkään järkevästi, muuten oli valotkin paitsi sisävalo, pitää katsoa että onko se edes elossa.

 

Vilkun oireita:

Kun kääntää virrat päälle, syttyy vilkun merkkivalo, vaan ei mitään muita valoja. Kun sitten polkaisee auton käyntiin. vilkun merkkivalo sammuu.  Auton käydessä vilkut toimivat hitaasti mutta muuten normaalisti, vilkun merkkivaloa myöden. Kun nykäisee koko vilkkureleen irti niin latauksen ja öljynpaineen varoitusvalot toimivat normaalisti.  Aika jännä.

 

Tuossa on jostain syystä kolminapainen vilkkurele ja kytkentäkaavio tarjoaa kaksinapaista, voi selittää asiaa. Merkkivalon johto voi olla väärässä nastassa sekin. pitää tarkistaa kunhan on kaavio kädessä tallilla.

 

Töötti oli pimeä ja pissapoika ei tietenkään tehnyt mitään kun ei ole säiliö kiinni ja kaikkea pientä, mutta kulkee ja pysähtyy, se on jo jotain. :)

Link to comment
1 hour ago, Kharon said:

Töötti oli pimeä ja pissapoika ei tietenkään tehnyt mitään kun ei ole säiliö kiinni ja kaikkea pientä, mutta kulkee ja pysähtyy, se on jo jotain. :)

Mulla MaitoValaan katsastuksessa töötin johto oli irti, sanoin että kyllä se toimii.. Koitetaanpa, tökkäsin piuhan kiinni ja jonkun sortin pihaus sieltä kuulu joka riitti.. Katsuri kyseli että miten tää pissapoika, sanoin että toimii ku rekisteröitiin samalla konttorilla, sen jälkeen ei ole lisätty vettä enkä lisää.. Kysyin että jos haluat niin laitetaan vaan mutta kotona tyhjennän sen ettei valu sitten jos jotain rupee vuotaan.. Ei kuulemma tarvinnut.. 

  • Like 1
Link to comment

3-napaisen vilkkureleen kolmas napa on maa, sitä ei 2-napaisessa ole, eli katso että kytkentä on oikein. 3-napaisen toiminta on fiksumpi kuin 2-napaisen, etenkin 6-volttisessa, joten se on suositeltava parannus.

Lähetetty minun SM-G973F laitteesta Tapatalkilla

Link to comment

Päivällä välähti mieleen että minullahan on yksi 2-napainen jossain laatikossa ja aikani kun kaivelin niin löytyihän se. Kävin sitten hakemassa siirtolaput ja ruuvasin vilkkureleen paikalleen, nyt vilkut toimivat oikein hienosti.

 

Mittariston merkkivalot eivät, mutta taitaa olla vika niissä eikä vilkussa, pitää selvittää. Kun kääntää virrat päälle niin syttyy vilkun merkkivalo. Noo, edes joku, pitää mittailla

 

Vaan kun oli kerran ajolupa niin ajelin sitten kotiin ja sehän toimii seisomisaikaan nähden oikein hyvin. :)

 

P6093199.thumb.JPG.0e68511ce2f73c4128914b6b320590e8.JPG

 

Kaasupolkimessa on kakisteleva kohta ~1/3 kohdalla (miten voi pianolangassa olla moinen) ja joko jakajan alipainekello on jumissa tai kiihdytyspumppu ei oikein anna soppaa, kun alakierroksilla kaasun painallus tuottaa köhimistä: Eikä ainakaan auta että juuri siinä kohdassa kaasupoljinkin on aika on-off. Ei se mitään, kunhan saa kierroksia niin toimii hienosti.

 

Vetopyörästö viheltää oikein huolellisesti heti kaupunkinopeuden yläpuolella ja iskunvaimennus on hiukan epämääräinen, mutta kivasti kulkee ja on hiljainen, en minä enää muistanutkaan että Kupla vakiokuntoisena on noin hiljainen auto.

 

Jarrut purevat oikein tehokkaasti, vähän runttaamalla saa etupyörät lukkoon ja sehän riittääkin. Ihan tasan ne eivät vielä ole, pitää naksu tai kaksi tiukata vasemmalta.

 

Tankista tuli aivan naurettavan kiiltävä, mutta onpahan edes yksi kiiltäväkin osa. :)

 

P6093201.thumb.JPG.11d742532fc3533ff0dba250917d31cb.JPG

 

Sähköjohdot peittävä pahvi on vielä tallilla kunnes saadaan mittariston merkkivalot kuntoon.

 

  • Like 1
Link to comment

Otin purkista vähän puhdistavaa vahaa ja pyyhkäisin sitä kattoon ja etupeltiin. Rätti muuttui sekä siniseksi että mustaksi, ilmiselvästi pinttynyttä likaa irtosi pinnasta valtava määrä. Samalla tuli vähän kiiltoakin entisen puolimatan tilalle.

 

P6093210.thumb.JPG.3ca899592570904e77339b6066a78d85.JPG

 

Ei ihme, tuohan seisoi kylmässä puurakenteisessa autotallissa 20 vuotta eikä varmaan ole kovin ahkerasti vahattu sitä ennenkään. Tuosta myös näkyy miten siitepölykausi on parhaimmillaan täällä etelärannalla, auto on vahattu <20min sitten.

 

Päivä pihalla ja auto kuin auto on keltainen auto.

 

Vaan selkeästi tilaus koneelliselle vahaukselle on, kun kevyellä käsipyyhkäisyllä saa mustanpuhuvan vahausrätin. Ja erinomaisen epätasaisen tuloksen, tietenkin ... .ei ollut tarkoituskaan kuin selvittää että miten likainen tuo on.

 

Edited by Kharon
  • Like 4
Link to comment
  • 2 weeks later...



Sitten rummulle menevä putki letkunpäähän kiinni ja vielä yksi kierros ilmausta ja nyt on ainakin jonkunlaiset jarrut. :)
 
Ei ollut helppoa, ei.


Ilmasin tänään juniksen jarrut tuolla aiemmin mainitsemallani Power Bleederillä. Takapäässä kaikki uutta letkuja ja putkia myöten, edessä letkut vaihdoin uusiin. Yksi ilmauskerta / pyörä ja se oli siinä. Ilmasin varuiksi vielä toistamiseen joka kulman, mutta ei tullut enempää ilmaa.

Lähetetty minun SM-G973F laitteesta Tapatalkilla

Link to comment
On 6/20/2022 at 11:06 PM, metake said:

Ilmasin tänään juniksen jarrut tuolla aiemmin mainitsemallani Power Bleederillä. Takapäässä kaikki uutta letkuja ja putkia myöten, edessä letkut vaihdoin uusiin. Yksi ilmauskerta / pyörä ja se oli siinä. Ilmasin varuiksi vielä toistamiseen joka kulman, mutta ei tullut enempää ilmaa.

 

 

Jostain syystä juniksen jarrut on helpompi ilmata, tuo omakin ilmaantui jarruremontin jäljiltä (kaikki osiksi ja typötyhjä järjestelmä) ihan kivuttomasti pumppailemalla pääsylinteriä.

 

PB:ssä näkyy olevan kierteellinen adapteri ja sehän ei tähän käy kun on vain tulppa säiliössä, mutta muuten paineistamalla saa varmasti paremman lopputuloksen. Pitää keksiä jotain, vaikka uudemman mallin (jengallinen) säiliö siksi aikaa että saa ilmat pois, säiliöhän ei maksa paljon mitään.

Link to comment
  • 2 weeks later...

Kaikkea muuta puuhaa oli niin oli taas vähän taukoa, mutta tätäkin välillä.

 

Kävin sitten ostamassa kierrekorkillisen jarrunestesäiliön, mutta nyt kun bensatankki on edessä, niin sen vaihtaminen onkin jumppa, voi höh. Suurta hätää onneksi ei tuon kanssa ole.

 

Koeajolla vähän tuntui siltä että jarrut katoavat ja tänään kun säädin kengät uusiksi, niin huolella sai ruuvata tiukemmalle, kengät ovat varmaan olleet vähän miten sattuu ja siis eivät ainakaan keskellä, paikallaan polkemisesta huolimatta.Selittää kyllä sen että miksi poljin painui syvemmälle, katsotaan mitä tulee kun pääsee uudelle koeajokierrokselle.

 

Varoitusvalojen kytkentöjä ihmetelty kaaviosta ja kun molemmat (lataus+öljynpaine) ovat pimeänä, niin ei se oikein voi olla muu kuin 6V syöttö joka on hapettunut johtamattomaksi ja sulakehan se ensimmäinen syypää on tietenkin. Pitää tarkistaa.

 

Kumpikaan etupenkki ei liiku mihinkään, taitaa tarvita pientä herkistelyä.

 

Kolmipistevyöt on, mutta ovat niin vanhaa mallia että noita ei kyllä uskalla enää käyttää, pitänee etsiä uudet tilalle ja muistan että  joku oli teettänyt vanhoihin heloihin uudet vyöt sopivalla värillä, ihan kohtuullisella hinnalla, vaan en nyt muista että kuka tai missä. Pitää kysellä.

 

Vielä väriin liittyvä juttu: Thesamban värikartta väittää että tässä kuuluisi olla "Derby Grey" -väriset penkit. Kuulostaa oikealta kun sitten ne olisivat sävy sävyyn ovipahvien kanssa.

 

Toisaalta taas sisustus on niin kellastunut että en kyllä osaa sanoa vaikka penkit olisivat alunperin olleetkin sen väriset, aurinko vain syönyt:

http://kharon.suomiforum.com/www/kupla2/P7312903.JPG

 

Penkkien vinyyliosat ovat selvästi harmaat ja vaikea uskoa että joku olisi vaihtanut pelkän päälliosan eriväriseen.

 

Himmelservicellä aivan sattumalta samanvärinen auto kuvassa ja hiukan toisennäköiset penkit:

https://himmelservice.de/wp-content/uploads/2020/05/K800_neu.jpg

 

925e koko setistä, parasta ollakin.

 

Edited by Kharon
Link to comment
6 hours ago, Kharon said:

Varoitusvalojen kytkentöjä ihmetelty kaaviosta ja kun molemmat (lataus+öljynpaine) ovat pimeänä, niin ei se oikein voi olla muu kuin 6V syöttö joka on hapettunut johtamattomaksi ja sulakehan se ensimmäinen syypää on tietenkin. Pitää tarkistaa.

 

Myös vilkun merkkivalo saa virran samaa kautta, eli jos vilkun merkkivalo toimii niin sähköä tulee myös lataus- ja öljynpainevaroitusvaloille.

Link to comment
7 hours ago, Kharon said:

Kolmipistevyöt on, mutta ovat niin vanhaa mallia että noita ei kyllä uskalla enää käyttää, pitänee etsiä uudet tilalle ja muistan että  joku oli teettänyt vanhoihin heloihin uudet vyöt sopivalla värillä, ihan kohtuullisella hinnalla, vaan en nyt muista että kuka tai missä. Pitää kysellä.

 

Onko joku lisännyt 3-pistevyölle kiinnikkeen helman/lattian tietämille? Alunperinhän noissa ei paikkoja 3-pistevöille ole, pelkästään olkapään yli kulkevalle 2-pistevyölle.

Link to comment
7 hours ago, Kharon said:

Vielä väriin liittyvä juttu: Thesamban värikartta väittää että tässä kuuluisi olla "Derby Grey" -väriset penkit. Kuulostaa oikealta kun sitten ne olisivat sävy sävyyn ovipahvien kanssa.

 

Toisaalta taas sisustus on niin kellastunut että en kyllä osaa sanoa vaikka penkit olisivat alunperin olleetkin sen väriset, aurinko vain syönyt:

http://kharon.suomiforum.com/www/kupla2/P7312903.JPG

 

Penkkien vinyyliosat ovat selvästi harmaat ja vaikea uskoa että joku olisi vaihtanut pelkän päälliosan eriväriseen.

 

Himmelservicellä aivan sattumalta samanvärinen auto kuvassa ja hiukan toisennäköiset penkit:

https://himmelservice.de/wp-content/uploads/2020/05/K800_neu.jpg

 

 

Ihan oikean näköiset penkit näyttää olevan, sekä sun autossa että HimmelServicen kuvassa.

Link to comment
5 hours ago, metake said:

 

Onko joku lisännyt 3-pistevyölle kiinnikkeen helman/lattian tietämille? Alunperinhän noissa ei paikkoja 3-pistevöille ole, pelkästään olkapään yli kulkevalle 2-pistevyölle.

 

Haa, tosiaan, se on olkapään yli kulkeva vyö eikä lannevyö niinkuin ameriikan autoissa. Hyvä pointti, pitää tarkistaa. Kiinnitys B-pilarissa hämäsi nyt pahasti.

 

Mutta 3-pistevyö siihen tulee jos joku, pitää vain tehdä lattiaan kiinnike ellei ennestään ole.

Link to comment
10 hours ago, metake said:

 

Myös vilkun merkkivalo saa virran samaa kautta, eli jos vilkun merkkivalo toimii niin sähköä tulee myös lataus- ja öljynpainevaroitusvaloille.

 

Niinhän sitä luulisi niin. :)

 

Vaan sieltä se vika löytyi. Liittimelle asti tuli sähköä, vaan jakopalaan ei kun niitti oli löystynyt. Tuon härdellin ei ylipäänsä pitäisi olla irto-osa (eikö niin?)  ja se jäi käteen kun vedin merkkivalojen lamput pois. Vilkun merkkivalo taas sai sähköä kun se on keskellä ja kanta osuu suoraan liittimen toiseen päähän. Eipä ole ennen tämmöistä vikaa tullut vastaan, vaan kerta se on ensimmäinenkin. :)

 

P7083333.thumb.JPG.b74c1e05801dffbccfebe6cf776adcc7.JPG

 

Täppä tinaa liittimen ja jakopalan väliin ja taas toimii. Tinaklunssi näyttää kovin suurelta, mutta sivusta katsottuna ainakin näyttää siltä että vilkun merkkivalo mahtuu paikalleen. Pitää viilata ellei mahdu, tina menee helposti.

P7083337.thumb.JPG.2597bec056ba91d7491a4401d23af3ab.JPG

 

 

  • Like 4
Link to comment

Hyvin mahtui ja taas on toimivat merkkivalot, kumpikin kun on varsin oleellinen koneen toimintakyvyn kannalta. Ylikuumeneva kone sentään vähän alkaa oireilla ennenkuin hirttää kiinni, kadonnut öljynpaine ei pahemmin varoittele ja varoitusvalo toimiessaankin on vähän sellainen 'teepä koneremontti' -valo.

 

VW-tapaan mitään turhia varoitusvalojahan ei Kuplassa ole.

  • Like 2
Link to comment

Taas on vähän nysvätty kaikkea ja saatu jarruihin pitoa vähän liikaakin, oikea etupyörä nasahtaa lukkoon kun vähänkin painaa poljinta. Sinänsä tietty hyvä että on jarrut. :)
 

Eletään toivossa että se on vain säätöjuttu, tuossahan on nyt etujarrusylinterit eri-ikäisiä kun toinen on uusi ja nyt se uusi pitää huonommin ...voisi arvata että ei liiku ihan niin herkästi kuin vähän kuluneempi.

 

Tästä rohkaistuneena laittelin pissapojan säillön kiinni ja painetta purkkiin ja se jopa toimii vielä. Hämmästyttävää. Nuppi on hiukka jäykkä, mutta neste menee lasille eikä kuskin syliin ja kun vähän avittaa nupista takaisinpäin niin nesteen virtauskin loppuu.

 

Säiliön kansi vuotaa vähän painetta ulos, mutta vähän näyttää että tiiviste on hukkunut matkalle. Pannaan o-rengas miljoonalaatikosta tilalle, pysyy paineet purkissa.

 

Pitää taas hakea siirtolaput että pääsee koeajolle. Kytkin ravistaa oikein tukevasti, mutta niin se oli edelliselläkin koeajolla: Sitten kun se on lämmin niin ei enää ravista. Jännä juttu.

Edited by Kharon
kytkinjuttu lisätty
  • Like 2
Link to comment

Miljoonalaatikon O-renkaat kaikki liian pieniä, höh. Tiiviste siellä oli eikä edes kovin kova, mutta jostain syystä tuo ei pidä.

 

Tyhjäkäynnillä latauksen merkkivalo palaa iloisesti, mutta kun vähän polkaisee kierroksia niin akkuun asti tulee 7,0V että kaipa tuo laturi/säädin toimii.

 

Säätämällä jarrut  uudestaan saatiin vähän tasoitettua pitoa, oikea etupyörä menee vielä ensin lukkoon, mutta menee sentään molemmat.  Saattaapi tasoittua kun saa vähän ajoa niihin.

 

Jakajan alipainesäätö taitaa olla jumissa (tai kalvo puhki) kun kaasuttelu tyhjäkäynniltä tuottaa röpellystä, ottaa kyllä kierroksia hetken päästä. Kunhan saa kierroksia niin toimii OK, joka viittaisi siihen että kiihdytyspumppu toimii. Strobollahan tuon näkee helposti, pitää tarkistaa samalla kun tarkistaa sytytyksen.

 

Uudet pyyhkimen sulat olivat senttiä pidemmät kuin vanhat ja eiväthän ne mahtuneet ollenkaan lasille, pitänee lyhentää. Varsien jouset ovat kokolailla entiset, pitää purkaa ja katsoa josko löytyisi vähemmän kuoleentuneet jouset tilalle. Simppeli puristusjousihan se on, luulisi jousikaupan miljoonalaarista löytyvän tarpeeksi lähelle oleva.

 

Sadetta pidellessä ajelin kliinerillä ja koneella vähän isoimpia peltejä puhtaaksi ja kyllä sieltä jonkunlaista kiiltoakin löytyi, samalla kun laikasta tuli sininen. Vanhaksi maaliksi ei hullumpi, ei sen tuon enempää tarvitsekaan kiiltää.

 

P7163341.thumb.JPG.fa1503c064537b0abb46ba7656fdce03.JPG

 

P7163342.thumb.JPG.3be1ace262928c623b824386cc2d3fd3.JPG

 

Kaikkea pientä taas tällä kertaa mutta etenee. :)

Edited by Kharon
kuvia lisätty
  • Like 4
Link to comment

Sytytys oli ihan kohdallaan ja alipainesäätökin toimii hienosti, joku muu ongelma siinä nyt on. Voisi olla kiihdytyspumppu, se unohtui tarkistaa.

 

Pissapojan säiliön korkin tiiviste hiukan elpyi kuminhoitoaineella ja suvaitsee suunnilleen yhden barin pitää sisällään. Sehän riittää, pissapoika toimii hienosti.

 

Tööttiin ei vielä saatu niin paljoa virtaa että se haluaisi toimia, sellainen *nik-nak* siitä kuuluu että sähköä kyllä tulee, vaan ei tarpeeksi. Suoraan akusta pärähtää iloisesti että hapettuneita liitoksia matkalla. Tämä jotenkin ei yllätä.

 

Muuten suunnilleen kaikki sitten toimiikin. Selvinnee varmaksi kunhan saa siirtolaput käteen.

 

Turvavyö on tosiaan olan yli kulkeva 2-pistevyö ja itse vyötkin näyttävät erittäin epäillyttäviltä, pitää ottaa pois ja asentaa kunnolliset tilalle. Vanhat soljet voi kierrättää kun teettää vyön mittatilaustyöna, ei maksa mahdottomia sekään. Muutama vanhan hitsauksen siistiminen on kuitenkin listalla, niin samalla hitsailee kiinnikkeet kolmepistevyölle.

 

Mattojahan tuossa ei ole, joten ei tarvitse purkaa mitään pois hitsailuja varten, helppo juttu.

  • Like 2
Link to comment

Kävin hakemassa siirtokilvet niin saa vähän jarruja tasapainoon ja päivän ajeluilla tuntuivatkin asettuvan kohtuullisen hyvin, katsotaan mitä konttori tuumaa kunhan ehtii sinne asti.

 

Puuhastelin samalla kaikkea muuta kun kerran auto oli pihassa:

- vaihdoin öljyt ja vanhan öljyn mukana ei tullut oikeastaan mitään roskaa, joten hyvältä näyttää.

- ihmettelin että miksi etupenkki ei liiku ja havaitsin että sehän on vaijerilla kiinni ikäänkuin vakiokohdassa. Vaijerille sivuleikkureita, öljyä kiskoihin ja penkkikin kulkee taas. Lukituskin tuntuu toimivan

- paikkasin pensatankin anturin kohon. Se oli talvella irti ja kun siellä oli bensaa  (tai jotain) sisällä niin kairasin päätyyn pienen reiän että sai sen tyhjäksi.  Kävi vain pieni munaus ja pistin sen sellaisenaan tankkiin ja pohjallehan se tietty meni kun kohossa oli reikä. Vastaavasti mittari näytti tyhjää, vaikka tankki oli täysi.

- lataus tuntuu herkistyneen tai akku ottaa paremmin vastaan, koska nyt latauksen merkkivalo vain hiukan kiiluu tyhjäkäynnillä

- purin vanhat vyöt pois: Kangasosa oli jo aika käytetyn näköinen ja peltiosissakin on kromaus korvautunut osittain ruosteella, noita ei varmaankaan kannata enää käyttää. Kangasosat menivätkin jo roskiin, helat ovat vielä hyllyssä

- nypräilin akun kiinnityksen kuntoon. hyvää siitä ei tullut, linkku ei lukitu niin kuin pitäisi.Varmistettu rautalanganpätkällä

- putsailin vähän sarjanumeroa, nyt sen näkee lukea

- pesin takapenkin etureunan alla olevat pahvit ... eipä juuri muuttunut miksikään, mutta onpa pesty

 

Muuten havaittu että Kupla on hauska auto, kun taloyhtiön pihassa ropaa kaikkea pientä niin hihasta vedettynä 7/8 ohikulkijoista pysähtyy juttelemaan jotain. :) Toki osa on tuttuja ja lopukin asuvat tässä, mutta sittenkin, ei tule aika pitkäksi eikä yksinäistä oloa.

Edited by Kharon
typokorjaukset
  • Like 3
Link to comment

Selvisi että miksi se penkki oli kiinni ... etäisyydensäätö kyllä toimii ja olevinaan lukittuukin, mutta heti kun painaa kytkintä tai jarrua vähän tukevammin niin penkki siirtyy taka-asentoon.  Pitää ihmetellä ... eihän siinä ole kuin kaksi sakarapeltiä, miten se voi oilla toimimatta.

 

Ei se mitään, Kupla saatu takaisin talliin ja mitään ei mennyt rikki. Hyvä päivä.

Edited by Kharon
  • Like 1
Link to comment

Lukituksestakin löytyi vika: Pohjalevyssä olevat sakarat sojottivat alaviistoon ja eihän se vipu sitten oikein lukitu vaan luistaa niiden yli. Oioin ne jakoavaimella sojottamaan yläviistoon ja lukituskin alkoi toimia tarkoitetulla tavalla.

 

Ostin palstalaiselta uuden käytetyn kahvan etupeltiin kun vanha oli kokolailla kromirokon syömä ja sehän asettui paikalleen kiltisti, heti näyttää ja tuntuu paremmalta.

 

Se on varmaan haettava siirtolaput ja ajeltava konttorille .... kyllä ne sitten kertovat että mitä pitää vielä tehdä. (siirtolaput kun ei ole vielä vakuutusta eikä viitsisi ottaakaan ennenkuin on leima).

 

Aivan absurdia hintaa tarjosi Turva: 1440e eikä IF >1300e hinnalla ollut yhtään sen parempi, siinä missä KG:n listahinta IFfissä on 340. Tuota ei 80% bonuskaan pelasta.

Link to comment

IF kertoi että 'vanhaa mallia' (kuten KG:ssä) olevia vakuutuksia ei enää ole kellään tarjolla. Näin se kartelli toimii.

 

Puhelimessa sain kuitenkin hiukan alemman tarjouksen ja kai se on otettava kun ei vaihtoehtoja juuri ole. Katsastusaika on tunnin päästä että nyt päästään jännäämään.

  • Like 1
Link to comment

Hohoo, leima tuli. :)

 

Töötti pimeä ja takaiskarit vähän tehottomat, mutta päästi läpi kun lupasin vaihtaa tallin hyllystä uudet tilalle.  Etupyörän laakeri vähän löysä, pitää tiukata. Muuten ei mitään valittamista, ihmeellistä kerrassaan. Jarrutkin olivat kokolailla tasan kun vähän aikaa pyöritteli dynossa, sitä ennen ei. Tämä ei liene yllätys kellekään.

  • Like 1
Link to comment

Siis onko liikennevakuutus pelkästään +1000euroa?!?

Sulla on kyllä auton tiedoissa vakuutusyhtiön silmissä jotai  pahasti pielessä, jos noin on....

Toki täyskaskot on sitte erikseen, mutta mielestäni tolla osakaskolla pärjää pitkälle..

 

Edit. random 62 kupla nettiautosta ja netissä laskurilla alla oleva.....

 

Screenshot_20220728-171048_Chrome.thumb.jpg.212ece4c4d563492edeb170dbe4d848c.jpg

 

Lähitapiola taitaa nykyisin olla ainoaa, jolta saa osakaskon netin kautta näihin vamhempiin.

Edited by Art_Zi
Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...