Jump to content

Karmann Ghia T34


TeemuM

Recommended Posts

Laitetaas tämä oma projekti tänne, kun tulee varmaan paljon kysymyksiä, niin voi sitten tässä kysellä. Kyseessä on vm. 66 Type34 KG, jonka ostin kesällä Ruotsista ja on itselle ensimmäinen ilmajäähy VW. Auto on kuulopuheiden mukaan kunnostettu joskus 80-luvulla, eikä ainakaan kuvien  mukaan näyttänyt ihan ruostepommilta. Itselle oli alusta lähtien selvää, että nostan korin pois ja teen täyden kunnostuksen, niin uskalsin ostaa pelkkien kuvien perusteella. No ei tässä nyt ihan täyttä ruostepommia tullut ostettua, mut oli nuo 80-luvun korjaukset tehty aika miten sattuu. Alkuperäinen aikataulu oli että korihommat olisi ollu tehtynä kevääseen mennessä, mut kyllä sitä aikataulua on suosiolla siirretty vuodella eteenpäin. Alkuperäistä ei olla tekemässä, että melko samalla linjalla mennään ulkonäön suhteen mitä edellinen omistaja oli aloittanut. Hänen oli tarkoitus kunnostaa auto, mut innostus oli ilmeisesti lopahtanut ja auto oli seissyt pari vuotta. Hän oli ehtinyt hommaamaan aika paljon osia, jotka tuli auton mukana.  Hän oli myös vaihtanut koneen Type4:ksi.

 

Tässä muutama kuva lähtökohdasta. Auto oli laskettu todella alas, et jo pelkkä talliin ajo vaati lautoja, yms. Jarrut oli jumissa, kun auto oli seissyt muutaman vuoden, ja eturenkaat raapi sisälokariin. Mut aika pienellä vaivalla auton sai kilpiin.

 

uc?export=download&id=1QvkNrqR2M-z4ynceK

uc?export=download&id=1QxojutGV5sY4WJflI

uc?export=download&id=1v9d7mMZXPpmwfq14t

uc?export=download&id=1bpRA5TzgajbH24E-0

 

uc?export=download&id=14YKTgGkdlpBQTPTHiuc?export=download&id=1cMUIt-BbWK9FNN5xD

 

Katsastuksen jälkeen auto menikin heti osiksi ja nostin korin pois. Tässä vaiheessa tuli huomattua, et pohjalevyn ruosteet oli korjattu hitsaamalla vaan levy päälle ja yhdistämällä se koriin. No rälläkällä ne kuitenkin erosi toisistaan. Purkuvaiheesta löytyy todella paljon kuvia, mut laitetaan nyt vaan kuvia lopputuloksesta.

 

uc?export=download&id=1bdwpVZQRRNCrLnjrPuc?export=download&id=1j-u0-np7bGhHOcecG

 

Tämän jälkeen aloin hioa maaleja pois ja alkoi löytyä aika paksuja pakkelikerroksia. Tämä maalinpoisto jäi vielä vähän kesken, kun talvi yllätti ja ei viitti sotkea tallia. Mut jospa sitä kelit lämpenee, niin pääsisi jatkamaan.

 

uc?export=download&id=1j-9TteLvEU0EjpGX2

uc?export=download&id=1RML69WPpWgRfOu-8_

 

uc?export=download&id=1R66qpsQPIR6PG-LeR

 

 

 

Kun jäi korihommat kesken, niin keskityn nyt pohjalevyyn, kun sen ehdin hiekkapuhaltamaan ennen pakkasia. Siitä oli tosiaan kaikki reunat melko heikossa kunnossa, mut muuten oli ihan hyvässä kunnossa. 

 

uc?export=download&id=1OPLErlaPBQXtgCbMR

uc?export=download&id=1_TWnWsF8wdhOImdvS

uc?export=download&id=1tQ3zl4g8H2672u2xv

 

uc?export=download&id=13IvZb-GBHZVe2gBPN

 

Eli tästä lähdetään nyt jatkamaan. Teen nyt pohjalevyn eka kuntoon, ellei sit kelit lämpene ja pääsee putsaamaan/hiekkapuhaltamaan korin. Tarkoitus on puhaltaa ainakin kiinnityspaikat, joista kori tulee pohjalevyn päälle, kun ne on melko haperot. 

  • Like 15
Link to comment

Lisää vanhojen rakennustelineiden hyötykäyttöä, kun piti saada auto ylemmäs kun puhalsin helmoja.

 

uc?export=download&id=13-i-mSc09Ga4jrnKo

 

Tässä muutama kuva millaista tilkkutäkkiä pakkelin alta löytyi. Kokeillaan nyt jos edes vähän parempi tulis tällä kertaa.

 

Ilmeisesti etu- ja takalokasuojan saumat kuuluu näissä olla näkyvissä. Onko ne kuitenkin hitsattu helmaan kiinni? Kun nyt ne oli hitsattu helmaan saumattomasti.

 

uc?export=download&id=1cMLarFB1v1LdjoLu6

uc?export=download&id=1FXz2CarnPfChGa_k9

uc?export=download&id=1G1FijLzR2-1IStKeY

uc?export=download&id=1gPkgpeyqTTUWptK8Y

 

Edited by TeemuM
  • Confused 1
Link to comment
8 hours ago, Simon Templar said:

Takana saumattomasti ja edessä alhaalla joku saumanpätkä.

 

Mike's 1965 VW Type 34 Karmann Ghia

 

Kannattaa tsekata tää ketju läpi.

 

https://www.thesamba.com/vw/forum/viewtopic.php?t=496142&postdays=0&postorder=asc&start=0

 

 

Bobnotchin T34-juttu on myös tiukkaa asiaa:

https://www.thesamba.com/vw/forum/viewtopic.php?t=412120

 

Pitkä kuin nälkävuosi mutta Bob huomaa kaikenlaista mitä ite ei välttämättä huomaa.

Link to comment

Kiitokset linkeistä, pikaisesti katsoen selvis kyl moni paikka mikä on mietityttänyt! Täytyy kahlata joulun pyhinä kunnolla noi läpi.

 

23 hours ago, Simon Templar said:

Takana saumattomasti ja edessä alhaalla joku saumanpätkä.

 

Mike's 1965 VW Type 34 Karmann Ghia

 

Toi kuva ei näy ainakaan mulle, mut eikö tossa ole sauma takanakin? Eli jatkuuko tossa kohtaa toi oven alle tuleva näkyvä helma tuon kulmapalan alle?

helma.JPG

helma2.JPG

Link to comment

Pohjalevy on nyt korjattu ja sen voi sitten keväällä maalata. Pohjalevy oli muuten ihan hyvässä kunnossa, mut sivuista oli reunat ruostuneet, sekä tunkkauspaikkojen alla oli reiät. Toisen tunkkauspaikan alla oli pieni pätkä ehjää kanttia, niin sain siitä mitat.

 

uc?export=download&id=1RfSb-DKUiTdT500Ab

 

uc?export=download&id=1jg_0zSDYXlSp_F_sF

uc?export=download&id=1qALb9WT9nF-F8iGFl

uc?export=download&id=15Iot0N-U5zaz2XH-N

uc?export=download&id=16Cn8cGVpr0lyH4Muq

 

Sit seuraavaksi korjaamaan korin helmoja. Täytyy varmaan irrottaa noi helmat, koska helman alla olevat kotelot on lähes kokonaan kateissa.

uc?export=download&id=1D2d5vQO3L3fcR7m35

 

uc?export=download&id=1RZrlKC5SvXPXkwrOe

uc?export=download&id=1FcTSU1KMFbIWQoWOi

uc?export=download&id=1FQj7tD3fTqIY7wSti

uc?export=download&id=1HV1wJiYGvRgcJsJVW

 

En oikein löytänyt kuvia tosta helmasta näiden kahden viimeisen kuvan suunnasta, mutta kuuluuko helma tulla noin paljon alemmas mitä toi pohjalevyn kiinnityspinta?

 

  • Like 2
Link to comment

Ei ole samanlainen kuin typ3.. Helman alasauman kuuluu tulla alemmas kuin alaustan reuna. Välipelti on suora alhaalta ylös, mutta siinä on pystysuuntaisia urituksia. Lämpöputki on kantattu helman sisäpuolen muotoinen. Ei pyöreää putkea.

Edited by vw.
Link to comment
  • 2 weeks later...

Kyllähän sieltä jäänteet noista levyistä löytyi ja sai vähän paremman kuvan rakenteesta. Vähän on vielä arvailun varassa päädyt, että miten ne kuuluu mennä. 

Tällaiset levyt sieltä löytyy.

1. Sisähelma 2.särmätty puhalluskanava 3. suora pystylevy joka sulkee puhalluskanavan 4. pystylevy joka sulkee ulkohelman

 

uc?export=download&id=1-PLkH3hMB5ISNyzkHuc?export=download&id=10PMpf-BM2LTUeqTrS

Edited by TeemuM
  • Like 1
Link to comment

Saksasta saapi kokonaisia helmoja. Ei ole halpa mutta kun omaan projektiin asenneltiin niin ne olivat niin hyviä että eipä tarvinnut sovitella. Kun niiden ympäriltäkin oli peltiä kateissa niin ehjällä kynnyskotelolla helpotti kovasti niidenkin paikkaamista.

 

Hirmu etsintä oli että missä se osoite oli mutta oli se sähköpostiarkistossa vielä: jurgen<type34@telenet.be>

 

2018 hintoja:

rocker Right site  300€
heating channels  500€  (tämä taisi olla parihinta, 2 peltiä molemmin puolin, mutta tuon voi Jürgeniltä varmistaa.)
sparewheel bucket 650€   special order
Rear corners                  200
inner wings front        180
+ ship

 

Ihan kaikkia osia ei käytetty vaan paikattiinkin autossa kiinni olevat, joten vaikkapa etupyörän edessä oleva pelti taitaa löytyä hyllystä, irtoaa kyllä sopurahalla. Pitää vielä tallilta varmistaa josko kiinnostaa.

 

Harmaita paloja tuosta ylläolevasta listasta:

http://kharon.suomiforum.com/www/ghia3/P1130636.JPG

Edited by Kharon
Link to comment

Mulla on nuo lokasuojien helmapalat jo hommattuna ja taisin ostaa ne just tolta samalta Jurgenilta. Jostain facebookin ryhmästä sen bongasin. Noi lokasuojan kaaret tuli auton mukana, mut noi taitaa ilmeisesti olla sisälokasuojat. Eli lokasuojat kaaret aattelin vielä hommata.

 

Luulen että yritän särmäillä nuo lämpökanavat itse, kun eivät ole kovin monimutkaiset.  Ja nuo ulkohelmat on ihan käyttökelpoiset vielä, että saan ne varmaan soviteltua vielä tuohon takaisin.

 

uc?export=download&id=1pjX8vevK-fs8QyxJH

 

Täältä olen noita peltiosia katsotut. Sieltä ainakin löytyy ne lokarinkaaret ja ovien alareunat mitkä multa pitää vaihtaa. Sieltä löytyisi noita helman sisäpeltejäkin.

https://www.wagner-blechteile.de/produkte.html

Edited by TeemuM
  • Like 1
Link to comment
  • 1 year later...

Reilu vuosi näköjään mennyt edellisestä päivityksestä, mutta on tässä sentään jotain tapahtunut. Aika paljon enemmän hommaa tässä on mitä alkuun ajattelin mut onpahan puuhastelemista kun ei tässä mikään kiire ole saada kuntoon. Aika paljon on pieniä paikkoja mitkä on korjattu jo aiemmin miten sattuu ja joutunut tekemään uudestaan. Tässä vuoden aikaansaannoksia, ei missään järjestyksessä.

 

Helmat ja lokasuojan jatkeet paikallaan. Lokasuojan jatkeet oli tosiaan noita valmiita osia, mut niitä piti jonkin verran parannella, kun istuvuus oli mitä sattuu. Helmat pokkailin itse. 

Oveen piti tehdä pintapelti pokkauksesta alaspäin. Jäi ebayn halvimmasta englanninpyörästä vähän jälkiä, mut ei oo todellisuudessa syviä.

 

uc?export=download&id=1-tqzQFiieI9eH-nPG

uc?export=download&id=1NgrsWe22tnKSLgwIh

uc?export=download&id=1PzTTv2goHHLsxIWeD

uc?export=download&id=1YzC0KIvZMfKpXZ3IN

 

uc?export=download&id=12wnFZJcTriTiWXJwI

uc?export=download&id=1dkc1vdfEZIsL_fOKL

uc?export=download&id=12Oz3wzQmViSr5GuCc

uc?export=download&id=1ucdtXDCuWNIItNjTF

 

 

Peräpelti on joskus vaihdettu ja sovitus oli mitä sattuu.

 

uc?export=download&id=1AxhkhqNMWcMz-y_Sw

uc?export=download&id=119kc0NNeyEMNwwC2_

uc?export=download&id=10K5kpqLdtpO7H50Cr

uc?export=download&id=1EfI4001JO117ddvhY

 

 

Sama homma kylkien sovituksessa, että oli vedetty vaan peltiä pellin päälle ja paksu kerros pakkelia päälle.

uc?export=download&id=1Amj68o-KMB2-BYMEz

uc?export=download&id=1WH0DsZfKbWAgwkMHK

 

 

Takaluukun etureuna oli monta senttiä montulla.

 

uc?export=download&id=1HFJvfYM97fDQ7qw0F

uc?export=download&id=1zF_VVffSQaCspaDME

uc?export=download&id=1-_sNwm0U7zT0pceCU

 

 

Toisella puolella on hommat vielä kesken, ja sit ois vielä etu ja takapää.  Ja riittää sisälläkin vielä hommaa, että eiköhän näitä peltihommia saa vielä tehdä ens talvenakin.

Aika murheelliselta näyttää mut kai se tästä.

 

uc?export=download&id=1OyjifQAHJ-kJtNVm8

uc?export=download&id=1xPLF8no85cARQ1LBB

uc?export=download&id=1yOUsS_tLvF-fozf4e

uc?export=download&id=1AtD1yr4SCpXJ_SSgJ

 

 

 

Edited by TeemuM
  • Like 6
Link to comment

Joo tein aukon ensin muualta oikean kokoiseksi ja jätin clecoille pienet lirpakkeet jotta peltiä sai helposti edestakas sovituksen aikana. Sitten lopuksi lirpakkeet pois ja hitsatessa magneeteilla ja käsillä pidin peltiä oikealla paikalla. Noi clecot kyllä helpottaa tosi paljon.

Link to comment
On 2/20/2023 at 2:42 PM, TeemuM said:

Oliko kokemusta näistä koritinan korvikkeista? 

Tässä kun on aika paljon hitsaussaumaa käsiteltävänä niin onko tuolle jotain kustannustehokkaampaa korviketta?

Ajatus oli, että tuo paljaalle pellille, sitten epoksipohjamaali ympäri autoa ja sen päälle pakkeli.

 

https://www.etra.fi/fi/teroson-ep-5010-koritinan-korvike-e34251213

 

 

Omaa kokemusta ei ole mutta näitä taitavat käyttää kaikilla koripajoilla nykyään, ainakin uusien autojen fiksailussa. Jahka joskus omat old skool koritinavarastot ehtyvät, niin itsekkin siirryn näihin "korvikkeisiin". 

Link to comment
6 hours ago, Simon Templar said:

Ei ole kokemusta mutta enemmän ihan mielenkiinnosta kysyn että mitä sillä tinaamisella tai tolla "tinan korvikkeella" nyt tuossa voittaa pakkelointiin nähden? Saumat näytti olevan umpeen hitsattuja. 

Lähinnä vaan sitä, että jos sinne jää kuitenkin huokoisia paikkoja vaikka olenkin yrittänyt hitsata umpeen, niin ei sitten ime kosteutta pakkelin alle. Mutta olipa nuo aiempien korjausten päällekkäisten peltien saumat pakkeloitu, vaikka ei ollut edes yritetty hitsata umpeen ja tervettä peltiä siellä pakkelin alla oli. No ehkä otan testiksi yhden ja vedän sillä ainakin syvempiä paikkoja.

Link to comment
  • 8 months later...

Oon noita IRS osia tähän haalinut. Mulla tulee Typ3 IRS apurunko ja siinä kun ei ole niitä sarvia johon vaihteiston kannake tulee, niin onko niissä sitten ollut keskikannatusta ollenkaan? Koneena mulla on type4, niin siinä on etupäässä kannatus jokatapauksessa. Mut kannattaako tehdä vielä lisäkannatus keskelle?

Link to comment

Itse kun irssiä aikoinaan pähkäilin niin fiksuinta olisi aloittaa ei irs takarungosta ja hitsata siihen irs korvat kiinni. Silloin saat käytettyä kuplan irs lootaa vakiokannatuksella (etupää ja takapää) ja muutenkaan koneen perässä pysymistä ei tarvitse ihmetellä. Tietty nepakoneella täytyy jokatapauksessa väsätä kunnollinen takakannake joka voi olla pieni haaste t34 kanssa kun siellä takana ei oikein ole kunnon tukirakenteita olemassa.

Link to comment

Tässä oli se type 4 paikallaan kun tuli mulle ja siinä oli silloin vaan muokattu sitä type4 moottorinkannaketta niin että se tuli puskurin kiinnityksiin. Mutta silloin oli tosiaan se vaihteiston keskikannatin vielä.

 

Nyt kun mulla menee ne takapään pellit melko lailla uusiksi kun olivat sen verran ruosteessa, niin yritän käyttää ajatusta sen takapään vahvistamiseksi, että siellä olisi tukevampi kiinnitys paikka. Mutta siihen puskurin kiinnityksen yhteyteen ajattelin sen kuitenkin tehdä.

 

Katselin että melko helpolla tuolle vaihteistolle saisi tehtyä yläpuolisen kannatuksen, niin sen puolesta haluaisin käyttää tuota irs apurunkoa niin on sitten ainakin pyörät oikeassa kulmassa.

 

Mutta onko siis niin että alunperin tuollaisen irs  apurungon kanssa vaihteisto ei ole keskeltä tuettu?

Link to comment
2 hours ago, Simon Templar said:

Ei ole tuettu keskeltä

Ok kiitos.

 

Ajattelin että voisin tehdä tähän kuitenkin tuen. Tuossa korissa on tuo palkki, niin siinä varmaan on tarpeeksi tukeva paikka korvakkeelle johon saa sitten kiinnitettyä vaihteiston kannatuksen. 

 

Oon katsonut kuvista että tuossa vihreällä ympyröidyssä kohdassa on alunperin vaakatasossa oleva pelti ja tästä se on laikattu pois. 

Mikä sen pellin tarkoitus on alunperin? Toisella puolella se on vielä jäljellä.
 

karmann_takapaa.thumb.JPG.824e14b0ea9da285dc7b007d818208fb.JPG

Link to comment

Eikös tuohon nyt kannattaisi ensin se kone survoa kiinni ja katella mistä leikataan peltiä poies että saa sen mosan takakannakkeen kiinni. Sit vasta alkaa ihmettelemään extra kiinnikkeitä laatikolle. Ja muista ottaa huomioon pakoputken ottama tila ja erityisesti paikka äänenvaimentimelle. Todennäköisesti joudut laikkaamaan ton taaimmaisen pellin veks.

Link to comment
On 11/4/2023 at 9:09 AM, Simon Templar said:

Eikös tuohon nyt kannattaisi ensin se kone survoa kiinni ja katella mistä leikataan peltiä poies että saa sen mosan takakannakkeen kiinni. Sit vasta alkaa ihmettelemään extra kiinnikkeitä laatikolle. Ja muista ottaa huomioon pakoputken ottama tila ja erityisesti paikka äänenvaimentimelle. Todennäköisesti joudut laikkaamaan ton taaimmaisen pellin veks.

 

On 11/1/2023 at 3:24 PM, TeemuM said:

Tässä oli se type 4 paikallaan kun tuli mulle ja siinä oli silloin vaan muokattu sitä type4 moottorinkannaketta niin että se tuli puskurin kiinnityksiin. Mutta silloin oli tosiaan se vaihteiston keskikannatin vielä.

 

Mä voin katsoa seuraavaksi kun käyn hallilla että oliko tuossa vihreällä ympyröidyssä joku idea miksi siinä sellainen lirpake olisi. Muistaakseni siinä ei ole mitään ainakaan kiinni.

  • Like 1
Link to comment
  • 2 months later...

Taas vähän jotain. Etupään pellit alkaisi vihdoinkin olla kasassa. Meinas jo epätoivo iskeä kun yritin tehdä tota varapyöräkotelon reunusta itse, mut sit löysin kehyksen alareunaan korjauspalan. Nyt on ainakin yritetty tehdä alkuperäisen näköistä. Myös kummatkin sivupellit piti tehdä uusiksi. 

 

 

ABLVV85ewciZs3cscQYAGvBNG188hrqvYpsLkLHi

ABLVV86NOQkt2elInh3uFWqrjYr3z1DUZgwDIcYg

 

 

ABLVV84obN7N_CgYYZFuOLRRTJMNrkG51_hvQ7rN

ABLVV86MgJI25nbFm7KZ-4Wvn2fP5HE7wrCIfPb5

 

Kuskinpuolen ovipelti tuli myös vaihdettua pokkauksesta asti.

 

ABLVV84M-u0y2FzWIygw3U_o4_fm9pw2LcUakAQw

 

Tulevia vanteitakin piti sovitella.

 

ABLVV851SiOoJrnkRlrBxPNsZ6UlSQHHdi7VpA7y

 

 

Vielä olisi takapäässä vähän hitsattavaa, mut jospa se tän talven jälkeen olisi siinä kunnossa että ei enää tartte uutta peltiä.

  • Like 4
Link to comment

Joo kyllä ajatus olisi että siihen saisi tiivisteen. Ja vaikka vetäisikin sen raon vaan massalla umpeen, niin jos liimaa siihen massan päälle sitten kulmatiivisteen vaan näöksi. 
Mikäs siinä on ajatuksena että se tiiviste ei mene alas asti?

Katselinkin just eilen noita kuvia kun kävin sun autosta ottamassa ja tajusin että vielä puuttuu pesurinsäiliön kiinnikkeet tosta pystypellistä.

Link to comment

Ei mitään hajua miksi se niin on tehty ettei tiiviste mene alas asti, sitä on muuallakin ihmetelty ja toistaiseksi en ole tyhjentävää vastausta nähnyt.

 

Niihin pesurisäiliön kiinnikkeisiin ei onneksi paljoa pitäisi aikaa mennä. Sit tuli sellainen mieleen kun ei noista kuvista näkynyt niin onko sulla nokkaluukun vasemmassa etunurkassa se pelti tallella mihin töötti ja lisävalorele tulee kiinni.

Link to comment

Hyvä huomio, täytyykin varmistaa tuliko laitettua. Jouduin tekemään lukkopellistä puolet uusiksi ja se pelti taisikin olla just siinä osassa minkä tein.

 

Mikä muuten tähän peltiin tulee? Tuo multa ainakin puuttuu.

karmann_etupaa.JPG

Link to comment

Tuleekos näissä uudemmissa tuo tunkki jotenkin eri tavalla kiinni, kun mulla on toi klipsuosa kiinni keulapellissä? Että onko tuota tunkin pohjan peltiä sitten näissä uudemmissa?

 

image.png.b021b287d40925b522f082d5fce1df8a.png

 

image.thumb.png.0a382a19606fd9915e8fb8d0d7a7a207.png

 

Mulla oli toi jarrunestesäiliö tuolla ylhäällä ja tuo vararengasta tukeva tanko taaempana/alempana. Ja tuo tanko näytti olevan ihan alkuperäisesti kiinni. Tuo jarrunestesäiliön kannake ei ole alkuperäinen, mut voisiko olla että tässä kuuluu tuo säiliö olla tuolla ylhäällä?

 

image.thumb.png.b798b47f95f569fb30cdca5d95942a9c.png

Edited by TeemuM
Link to comment

Näköjään tunkki on poikittain vararenkaan edessä ja jarrunestesäiliö näyttäisi olevan tuolla yläkulmassa. Tämä -66 ohjekirjasta.

 

image.png.571537fe9511155d1a89a42158d87d79.png

 

 

Tämä on -69:n manuaalista, niin siinä jarrunestesäiliö on taas siirtynyt.image.thumb.png.3fcdd6c5262f9b8c97a81c6ca5389c06.png

Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...