Jump to content

Painelaakerin kiinnitys?


Recommended Posts

Elikkäs tässä vähän aikaa sitten pallokeulastani (-69) hajos kytkin, tai siis poljin painui pohjaan. Kuvittelin eka että vaijeri meni poikki, mutta auton alle ryömittyäni totesin että se on ehjä. Ei sitten muu auttanut kuin irrottaa kone. En ollut tätä aikaisemmin tehnyt joten siinä vierähti muutama päivä.

 

Koneen saatuani irti niin ensimmäiseksi huomasin että painelaakeri on irti ja ne kaksi U-mallista "jousta" on siellä kotelon pohjalla. Olin jo aikaisemmin tilannut uuden laakerin koska vanha ulisi. Vähän aikaa mietittyäni sain uuden laakerin paikalleen. Tänään sitten sain koneen lopullisesti paikoilleen.

 

Alkuun kaikki tuntui toimivan hyvin, kytkin toimi oikein ja se ei ujeltanut enää, joten lähdin koeajolle. Ajattelin siinä ajaessani että kytkinvaijeria pitäisi säätää jonkun verran. Tuntui että se ottaisi liian nopeasti kiinni. Kurvasin sitten takaisin koti pihaan ja painoin muutaman kerran kytkintä, vähän rahinaa ja pam. Sama juttu kuin aikaisemmin, poljin painui pohjaan. Ja arvatkaapas rupesiko vituttamaan.

 

Elikkäs onko kellään kuvaa, että miten se painelaakerin pitäisi olla siellä kiinni? Vai keksiikö kukaan syytä että miksi se ei pysy paikoillaan? Kuvakin mulla on siitä painelaakerista, kun ensimmäisen kerran koneen avasin, mutta se ei kerkeä tähän hätään. Lisään sen ehkä myöhemmin, jos tarve vaatii

Link to comment

Ongelma selvis. Akselista jossa tämä kytkinhaarukka on oli sisempi lukkoprikka venynyt sen verran että se oli päässyt pois paikaltaan. Ja akseli pääsi liikkumaan sivuttais suunnassa. Oli uuden painelaakerin pinnalle tullut jonkin verran naarmuja, koska laakeri oli päässyt liikkumaan sivuttais suunnassa.

 

Tässä rupee oppimaan pikku hiljaa tuon koneen irrotuksen. Otin vasta toisen kerran elämässä koneen irti ja siinä meni alle puoli tuntia :D

Link to comment

Ei niin ei. Sain koneen tuossa äskettäin takasi paikoilleen ja kävin sitten ajamassa muutaman kilometrin lenkin, niin sama juttu kytkinpoljin meni pohjaan. Tais sitten painelaakeri taas irrota. Tuntui ainakin samalta kuin kahdella ekalla kerralla, eli pikkuisen rohinaa ja naps.

Link to comment

Nyt rupes pysymään paikoillaan. Kiristin reilusti niitä pidikejousia, ihan vaan ruuvipenkissä. Ne meni alkuun ihan vaan käsin paikoilleen, mutta nyt kiristyksen jälkeen sai pihdeillä laittaa paikoilleen ne. Keiteleen Koneeseen ja Laakson Mikolle kiitoksia neuvoista.

Link to comment
  • 11 months later...
Guest [Henkka]

Rupes täälläkin päin hatuttamaan...äsken pääsin tallilta kotia. Vaihdoin kans uuden painelaakerin+kytkinlevyn. painelaakeri oli uutta mallia ja edellinen oli vanhaa mallia. uuden mallinen asetelma kuitenki löytyi tallin nurkasta. käsitin että vanhan malliseen laatikkoon voi laittaa uuden painelaakerin, jos vaihtaa uudemman asetelman. no kone kiinni jne. jne. testiajoa tallin ovesta ulos..ja PAM kytkin pohjaan...taisin se prkl painelaakeri irrota..vaijeri näet oli ehjä. silloin kasausvaiheessa ihmettelin kun siinä haarukassa, mihin painelaakeri tulee kiinni, oli semmoset syvennykset mihin sen vanhanmallisen painelaakerin "päätytapit" upposivat. no tässä uudessa, kun ei niitä tappeja ole, niin aattelin että kai se noiden jousien kanssa pysyypi. joten auttaako vaan vanhanmallisen laakerin tilaaminen vai..?

Link to comment
Guest [Henkka]
Uudenmallista laakeria ei todellakaan voi laittaa vanhanmalliseen laatikkoon,tai voi mutta tuloksen jo tiedätkin,siis oikean mallista laakeria tilaamaan.

 

Joo. tuli huomattua. vaihtoehtona olisi ollu vielä vaihtaa uudemmasta laatikosta "haarukat", mut sitten jäisi ongelmaksi keskiholkin puuttuminen. vanhassa laatikossahan ei ole paikkaa holkille.

Link to comment
Guest [Henkka]

joku oli tämmöistä kirjotellut foorumilla toisessa threadissa: "Ilmeisesti sulla on vanhanmallinen painelaakeri ja uudenmallinen paineasetelma eli vaihda asetelma tai painelaakeri ja sen haarukka akseli."

Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...