Jump to content

"Käyttis" VW 1300 -67


Guest Ironfield

Recommended Posts

Guest Ironfield

Nyt kun tuosta pääprojektistani "Klaarasta" eli vuoden 64 paksutolpasta ei tahdo tulla valmista, piti lähinnä vaimon määräyksestä hankkia ajokuntoinen ja katsastettu kupla. Kriteereinä tietenkin mahdollisimman halpa hinta ja räpläämätön, alkuperäinen olemus.

Yllättävän hankalaa tuntui olevan sopivan yksilön löytyminen, varsinkin kun keskityin vain hinnaltaan alle 2t euron laitteisiin. Kaikennäköisiä enemmän tai vähemmän laittoa vaativia yksilöitä toki on myynnissä. Kaikki "tää on muuten hyvä muttei starttaa/ ei lähde käymään/ kulkee hienosti vaikkei oo jarruja/ moottori on hiukan palanut ja puu on kaatunut päälle, mutta muuten aivan loistava peli" tyyppiset sivuutettiin heti kättelyssä.

Lopulta niinkin läheltä kuin Oulusta löytyi kuvissa suht asialliselta näyttävä -67 mallinen juuri katsastettu kupla. Hintakin saatiin puhelimessa tingattua kohtuullisiin lukemiin. Myyjä kun oli jo kyrpiintynyt kaikkiin leikkimökkiä, moottorikelkkaa, mönkijää ym. tarpeellista tavaraa vaihdossa tyrkyttäneisiin, joten käteisostaja oli tervetullut ilmestys.

Puhelimitse saatujen tietojen sekä kuvien että myös videopätkän nähtyäni, vakuutuin siitä että uskallan lähteä junalla Ouluun kuplaa hakemaan. Ajomatkaahan on kuitenkin vaivaiset 550 kilometriä... Hieman arvelutti se että myyjä piti minua täyskahjona kun lähden Volsulla ajamaan moista matkaa. Ei sillä etteikö hän olisi luottanut tekniikan kestävyyteen, kertoili vain että hänen mielestään 50 kilsaakin tuntuu iäisyydeltä kuplan ratissa...

Ei siis muuta kuin vaihtopaita reppuun auton korjauksessa välttämättömien tarvikkeiden kuten jeesusteipin, rautalangan, nippusiteiden ym. kanssa ja menoksi.

Yöjunalla matka sujuikin mukavasti yläpunkan pohjaa katsellessa ja parin muun ventovieraan kanssamatkustajan kuorsausta kuunnellessa. Ouluun saavuttiin sitten lähes aikatulussa ja siellähän tämä komea yksilö odottelikin aseman parkkiksella.

Auto näytti edelleen kuvausten kaltaiselta joten eikun papereiden tekoon, raha vaihtoi omistajaa ja Volkkarin nokka käännettiin kohti Tamperetta.

Ex omistaja olikin ystävällisesti varustanut vanhan ystävänsä tunkilla, rengasavaimella ja luottamusta herättävällä hinausköydellä. Bensaakin oli puoli tankkia joten tankkasin täyteen vasta Limingassa. Valitsin maisemallisesti miellyttävämmän, joskin hiukan pidemmän rantareitin maailman tylsimmän nelostien sijasta. Matka sujuikin rattoisasti 70-80 nopeutta, lujempaakin olisi toki kulkenut mutta ajattelin hieman säästellä konetta. Annoin tilaa kiireisille rekoille ja nautin maisemista sekä boxer moottorin tasaisesta hyrinästä. Poikkesin jopa katsastamaan Kalajoen hiekat, ne kun olivat vielä näkemättä.

Matka sujui mukavasti Pohjanmaan lakeuksien halki turkistarhoja bongaillessa kunnes Lapuan paikkeilla veto alkoi jotenkin hiipumaan. Autossa laahasivat jarrut päällä! Kaikki neljä rumpua hohkasivat kuumuutta vaikken ollut joutunut koko matkan aikana polkaisemaan jarrua kuin pari hassua kertaa. Ehkäpä näillä on tapana säätää itsekseen jarruja lähemmäksi... No, onneksi oli myös ruuvari matkassa joten säätelin pikaisesti kaikkien pyörien jarrukengät riittävän etäälle rummuista ja vot... taas kulki kevyesti. Käännyin tielle 66 Jussi Raittisen biisiä hyräillen ja matka maittoi. Ajoa oli takana noin 5 tuntia ja reilut 300 kilometriä. Bensaa oli vielä yli puoli tankkia joten kulutus oli ainakin kohtuullista luokkaa.

Sittempä alkoikin sade joten kytketäämpä pyyhkijät päälle. Tahti oli sen verran vinhaa että luultavasti silloin kun auton sähköt on aikanaan päivitetty 12 volttiin, pyyhkijän moottori on "unohtunut" 6 volttiseksi... Hetken pyyhkeiltyään meno yltyi todella hurjaksi, silmä ei pysynyt enää mukana missä wiperi viuhtoi... Katkaisijan kääntökään ei huiskintaa lopettanut, mutta kaikki kiva loppuu aikanaan... Pyyhkijät sanoivat lupaavasti alkaneen työsuhteen irti eivätkä enää tämän matkan aikana suostuneet yhteistyöhön.

Minähän en jää tuleen makaamaan... enkä myöskään sateeseen, ei kun matkaan tihrustellen isompien pisaroiden välistä hämärtyvää tietä. Matkaahan on enää 200 km, ei siinä pyyhkijöitä välttämättä tarvita. Sadekin loppuu aina aikanaan, niin nytkin... heti kun pääsin ylittämään tutun ja turvallisen Tampereen rajan.

Eli ehjänä perillä, hiukan väsyneenä ja selkä tohjona mutta yhtä hienoa kokemusta rikkaampana. Ajoaikaa kului noin 8 ja puoli tuntia taukoineen eli täysi työpäivä. Niin ja bensankulutushan aina kiinnostaa, matkalla en lähdön jälkeen tankannut kertaakaan. Piripintaan tankattuna bensaa sai tankkiin mahtumaan n. 29 litraa matkan ollessa aika tarkkaan 500 km. Kulutus siis varsin kohtuullisesti alle 6 l/100km

 

Tästä alkanee hieman pidempi suhde tämän Kuplan kanssa. Tarkoitus on pitää kärry käyttöautona (kesäisin) ja suhteellisen orkkiskuntoisena. Jotain pientä tietysti täytyy aina keksiä, kuten nyt ekaksi tuli heitettyä nuo 5-spoket alle...

post-3954-13888362581653_thumb.jpg

post-3954-13888362581833_thumb.jpg

post-3954-13888362582_thumb.jpg

Link to comment
Guest Ironfield

Eipä ole auton historia tarkkaan tiedossa, eli saattaa olla tuontiauto. Siinä ei ainakaan ole ollut muita kuin 6 merkkisiä tunnuksia. Itse kyllä pystyn elämään tämänkin asian kanssa vaikka oishan se lyhyempi kilpi ehkä ollut koleempi...

Link to comment
  • 7 months later...
Guest Ironfield

Kottero on kaivettu tallista pihalle ja kun jotain teki mieli tehdä, niin ajattelin että pudotetaan tuo keula taivaista hiukan lähemmäs maanpintaa. Silloin kun inspis iskee ei aikailla vaan käydään hommiin käsiksi. Näin ollen mitään säätöpaloja tai droppiolkia ei ole aikaa tilailla, vaan tehdään pudotus perinteisin menetelmin.

Täytyy sanoa että etuakselin irrotus ja varsinkin kiinnitys takaisin yksinään (vain vanha kiinalainen hallitunkki apuna) menee 5 v*ttumaisinta hommaa listalla lähelle kärkeä. Akselistahan ei kannata irrottaa mitään mikä ei ole pakollista jottei purku ja kokoamistyötä ole liikaa. Kyllähän se toki painaa ihan kivasti jarruineen ja simpukkoineen mutta sinne se vaan nousi takaisin paikalleen...

Muistan jostain lukeneeni että 11mm kääntö tuo 7 senttiä pudotusta, niimpä siis putket poikki ja hitsikone laulamaan. Jep, muistin perussäännön: katkaise yksi putki kerrallaan, pysyy aksila suorana :)

Käänsin kuitenkin maltillisesti vain 10mm jottei tulisi liian matalaa. Katsotaan alkaako iskarit pohjaamaan eli joudunko investoimaan lyhkäsemmät tilalle. Raportoin ja laitan kuvaa kokonaisuudesta myöhemmin.

post-3954-13888363263746_thumb.png

Link to comment
  • 3 weeks later...
Guest Ironfield

Tältä se sitten näyttää. Aika vähän kyllä putosi tuolla 10mm käännöllä mut eipähän tule ainakaan katsastuksessa ongelmia... Ja onhan siinä nyt lievä etunoja.

post-3954-13888363334653_thumb.jpg

Link to comment
  • 1 month later...
Guest Ironfield

Tänään tuli haettua tuore leima otteeseen katsastusinssin kehujen saattelemana :) Ajoaikaa on siis elokuun loppuun 2012 asti näillä säädöillä ja ens kesänä voipi hakea lisää....

 

Luultavasti tämän volsun löytää kohta myyntipalstalta (wink wink) vaikkei sitä kai täällä sais mainita...

(Projektit ei etene kun on ajokuntoinen laite alla...)

Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...