Jump to content

Paljon kysymyksiä - uutena harrastajan...


Guest Vihannes

Recommended Posts

Posted

Terveex!

T1/T2 -kuume on pitänyt otteessaan jo monta kuukautta. Eli olen hankkimassa aktiivikäyttään juna- tai pallokeulaa. Ja henkilökuljetus 2+3+koira on mielessä. Ajokilometrimäärä jäänee alle 10000 km/vuosi, koska perheessämme on myös ihan kelpo nykyiaikainenkin kulkuväline.

 

Netistä ja hieman soittelemalla tietoa on löytynyt kohtuu mukavasti ja alan slangikin alkaa jo menemään jakeluun. Hankinnan esteenä on tietty se, että tarjontaa on niukalti - silti toiveita herättävästi. Ja kustannusarvioita parille seuraavalle vuodelle - jotta auto olisi mieleinen - on tietty aika hanakala tehdä. Mutta ei tässä olla jäniksen selässä...

 

Toinen ongelma on sitten se, että kun noita kädentaitoja ei ole niin valtaisasti (hitspilli ei pysy kädessä ja isoja koneremmpoja en ole tehnyt)ja ennen kaikkea - ei ole lämmintä tallipaikkaa, tulee pelin ylläpidossa turvautua aika-ajoin jonkun muun harrastajan, tai yksittäisen nyrkkipajan apuun. Joten kyselenpä hieman "tyhmiä".

 

* Onko pääkaupunkiseudulla mitään tilaa, jossa alan harrrastajilla on mahdollisusu silloin tälläin rakennella?

 

* Miten täydellinen ylimaalaus? Onko joku paja/harrastaja halukas moiseen urakkaan - ja mikä mahta olla kustannustaso kaksiväri-maalaukselle?

 

* Mikä olisi karkea kustannuarvio bensalämmittimille?

 

Itse olen tällä hetkellä ajatellut, että selvityisin itse (vaimon kanssa?) esim. sisustuksen mahdollisesta uusismisesta, äänierityksen parannuksesta jne. Ja tietty puhtaanapito, puunaus ja kiillotus onnistuu.

Mutta kaikenlaiset hitsihommat, jarrurempat sekä mahdolliset sähkötyöt pitäisi laadunvarmistumielessä teettää kyllä jollakulla toisella.

* Luuletteko, että tämä onnistuisi?

 

* Vai onko turhaa toiveajattelua hankkia 60-luvun auto, jos ei itse hallitse kaikkea mahdollista eteentulevaa?

(Omistin ammoin Amazonin (-68), ja sen kanssa kyllä pärjäsi mainiosti :))

 

Kaikenlaisesta - "Näin pääset tämän arvostetun harrastuksen pariin" - tiedoista äärettömän kiitollisena viestejänne odotellen...

 

t. Eki

Posted

No junakeula ehdottomasti ;)

Teknisissä ongelmissa kannattaa varmaan kysellä jos lähistöllä on harrastajia joilla aikaa ja tilaa korvausta vastaan tehdä remonttia. Suuremmissa operaatioissa kannattaa Kuplapajalle soitella.

Käytettyjä bensalämppäreitä saa 100-250e

Posted

>Terveex!

>T1/T2 -kuume on pitänyt otteessaan jo monta kuukautta. Eli olen >hankkimassa aktiivikäyttään juna- tai pallokeulaa. Ja henkilökuljetus >2+3+koira on mielessä. Ajokilometrimäärä jäänee alle 10000 km/vuosi, >koska perheessämme on myös ihan kelpo nykyiaikainenkin kulkuväline.

 

Noh, mull aon semmonen junakeul amyynnissä. Just kilvitetty ja leimattu.

Suomen vaikeimmalla asemalla, kuulemma.

Välittämättä siitä, vastailenpa pariin kohtaan.

 

 

>Netistä ja hieman soittelemalla tietoa on löytynyt kohtuu mukavasti ja >alan slangikin alkaa jo menemään jakeluun. Hankinnan esteenä on tietty >se, että tarjontaa on niukalti - silti toiveita herättävästi. Ja >kustannusarvioita parille seuraavalle vuodelle - jotta auto olisi mieleinen > on tietty aika hanakala tehdä. Mutta ei tässä olla jäniksen selässä...

 

Kiire kannattaa hukata ensitöikseen.

 

 

 

>Toinen ongelma on sitten se, että kun noita kädentaitoja ei ole niin >valtaisasti (hitspilli ei pysy kädessä ja isoja koneremmpoja en ole >tehnyt)ja ennen kaikkea - ei ole lämmintä tallipaikkaa, tulee pelin >ylläpidossa turvautua aika-ajoin jonkun muun harrastajan, tai >yksittäisen nyrkkipajan apuun. Joten kyselenpä hieman "tyhmiä".

 

Mä teen kaikenlaista muille koko ajan. Mun kleipparissa tosin ei ole peltitöitä nimeksikään tarve tehdä enää. Maalauksen pohjat ja kunnon maali pintaan toki tarttee saada aikaan.

 

>* Onko pääkaupunkiseudulla mitään tilaa, jossa alan harrrastajilla on

>mahdollisuus silloin tälläin rakennella?

 

 

Ei tule mieleen muuta kuin NEsteen tms. TI hallit.

 

ja mun talli, jos ostat mun junakeulan :) Apujakin saa. 50km Hgistä Turkuun päin, Nummelassa.

 

 

 

> Miten täydellinen ylimaalaus? Onko joku paja/harrastaja halukas

>moiseen urakkaan - ja mikä mahta olla kustannustaso

>kaksiväri-maalaukselle?

 

Kaverini tekee noita. Mutta huomaa, että toi on syytä tehdä kunnolla, kaikki ikkunat, tiivisteet, ja irtoavat korin osat irti ennen maalausta.

Mun Kleippari kaipaa pohjatöitä ja maalausta.

 

 

 

>* Mikä olisi karkea kustannuarvio bensalämmittimille?

 

150 eur, tai jos ostat mun kleipparin niin se tulee kaupan päälle, asennuksineen. B4 tai BN4, pakuun tarkoitettu eikä mikään kuplan pikkulämppäri. Molemmat löytyy hyllystä, molemmat toimii 100%.

 

 

>Itse olen tällä hetkellä ajatellut, että selvityisin itse (vaimon kanssa?) >esim. sisustuksen mahdollisesta uusismisesta,

 

Sitä mun kleippari kaipaisi, joskaan ei ole pakko heti ekana.

 

> äänierityksen parannuksesta jne.

 

Bitumimattoa alettu laittamaan isoihin peltipintoihin. Hommaa kannattaa jatkaa.

 

 

> Ja tietty puhtaanapito, puunaus ja kiillotus onnistuu.

>Mutta kaikenlaiset hitsihommat, jarrurempat sekä mahdolliset sähkötyöt >pitäisi laadunvarmistumielessä teettää kyllä jollakulla toisella.

 

Hoituu mulla.

 

> Luuletteko, että tämä onnistuisi?

 

Toki.

 

Kun muistat että olet havittelemassa VANHAA autoa, joka vaatii huolenpitoa ja huomiota ihan erilailla kuin 98 Corolla.

 

 

>* Vai onko turhaa toiveajattelua hankkia 60-luvun auto, jos ei itse

>hallitse kaikkea mahdollista eteentulevaa?

>(Omistin ammoin Amazonin (-68), ja sen kanssa kyllä pärjäsi mainiosti

>:))

 

No Amazoni on lähellä munkin sydäntä erinäisistä syistä. Itse et hallitse? Opettele! Ja Siperia opettaa kyllä. Ei se vaikeata ole, vaatii vaan HALUA ylläputää vanhaa autoa.

 

>Kaikenlaisesta - "Näin pääset tämän arvostetun harrastuksen pariin" -

>tiedoista äärettömän kiitollisena viestejänne odotellen...

 

 

Lähinnä näin 16+ vuoden jälkeen vituttaa, mutta oma vi9kani oli kun haalin liikaa projekteja... :D

 

Kyllä tältä jengiltä saa tukea harrastukseensa. Mukavaa porukkaa.

 

 

jan

Posted

Eikö teillä ole muuta tekmistä keskellä yötä kuin vastailla?

Jes, suuresti kiitos molemmista vastauksista!

Lisää saa toki vielä tulla... ja sitten taas lisäkyssäreitä jne... näin se homma etenee kun viisautta jaetaan :)

 

Itselleni on muodostunut näitä palstoja seuratessa, että jengi on todella rentoa ja avuliasta - pääasia tuntuu olevan, että nämä arvokärryt pysyy liikenteessä ja kotimaassa, hieno homma!

 

 

t. Eki

Posted

>Eikö teillä ole muuta tekmistä keskellä yötä kuin vastailla?

 

 

Eikö sulla ole muuta tekemistä keskellä yötä ku kysellä? LOL

Sellasta se on..

 

>Jes, suuresti kiitos molemmista vastauksista!

>Lisää saa toki vielä tulla... ja sitten taas lisäkyssäreitä jne... näin se

>homma etenee kun viisautta jaetaan :)

 

Viisautta? Kysele multa, kun haluat tietää kuinka pahasti ja monella tapaa voi mokata näissä jutuissa. Luultavasti olen kokeillut niitä kaikkia.

 

 

>Itselleni on muodostunut näitä palstoja seuratessa, että jengi on todella

>rentoa ja avuliasta - pääasia tuntuu olevan, että nämä arvokärryt pysyy

>liikenteessä ja kotimaassa, hieno homma!

 

 

Paskapuhetta, sisäänpäinlämpiävää jengiä ja aina valmiina kusettamaan uusia tulokkaita ;)

 

Jan

Guest Raggare
Posted

hoho ei kai ny sentää, laitas korkkii jo kiinni ;)

(mulq oli amazooni)

Posted
hoho ei kai ny sentää, laitas korkkii jo kiinni ;)

(mulq oli amazooni)

 

 

Ragga: en vielä laita korkkia kiinni, Miton tänään tuomasta rommipullosta on vielä 2cm juomatta ;)

 

Jan

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...