Puhkeavien Kuplien Suojeluyhdistys

[Guest Japi]

"Tälläisen tarina löysin eräältä keskustelusivulta."

 

 

Tämä on vain fiktiivinen tarina, jossa henkilöiden nimet, automerkit ja viranomaistahot ovat keksittyjä. Tarina pitää sisällään kohtia ja kohtauksia jotka saattavat herkistää mielen. Siksi sitä ei suositella kuin vain henkilöille joilla pipo ei kiristä päättä. Tämä on tarina Suomesta ja suomalaisuudesta, tarina epäoikeudenmukaisuudesta ja kateuden kiroista.

 

Löysin vuosia sitten hajottamolta, autojen hautausmaalta Volkkarin, sellaisen kupla-mallisen, tiedättehän. Mistään nykyaikaisesta tusinatuotteesta ei todellakaan ollut kysymys, olihan juuri tuolla runkonumerolla tehtyjä autoja olemassa vain yksi.

Tällä perusteella pidin autoani kansallisesti tärkeänä ja säilyttämisen arvoisena. Siksi perustinkin yhdistyksen nimetään: ”Puhkeavien Kuplien Suojeluyhdistys”.

 

Kuten jokainen tietää, ruoste raiskaa parhaatkin pinnat. Ajan hammas oli kieltämättä kalvanut melkoiset reijät peltiin, lokasuojiin ja kantaviin rakenteisiinkin, mutta moottori oli sen sijaan huippukunnossa. Paksu sininen savu ja öljyläikät maanteillä keroivat koneen kuitenkin toimivan, ainakin ajoittain.

 

Olen aina ollut toiminnan mies ja lyhyin työmatka onkin "tuumasta toimeen".

Sain säälistä lahjaksi 50kg ylivuotista lasikuitukittiä paikallisesta kittifirmasta ja UFF:n keltaisesta laatikosta pengoin yön hiljaisina hetkinä lumppuja kitin sitkoaineeksi. Enää tarvitsin paikan missä lähtisin suojelemaan kohdettani.

Korjaustilaa anellessani kuluivat povihousujeni puntit puhki, mutta sinnikkyyteni palkittiin ja sain kuin sainkin vuokrattua korjaustilan jo toimintansa lopettaneesta Sulo Vilenin autokorjaamosta.

 

Nyt minulla oli siis yhdistys ja kolme sponsoria - kittifirma, UFF ja Sulo Vilenin autokorjaamo. Eikun tuumasta toimeen ja hyvän asian puolesta.

 

Korjaustöiden edetessä tulin huomaamaan, ettei kaikki sujunutkaan ihan tanssien. Kori ja rakenteet olivat luultua huonommassa kunnossa ja moottorikin kaipasi ehkä pientä laittoa.

Onneksi samaiselta hajottamolta löytyi pari muuta kuplan raatoa, jotka retuutin korjaamolleni. Näistä purkamalla saisin hyviä varaosia, ehkä jopa myyntiinkin asti – mielessäni alkoi itää ajatus tuottoistasta liiketoiminnasta ja puhkeavien kuplien aatteen levittämisestä ympäri maailmaa. Olin innoissani.

 

Niinpä laitoin ilmoituksia ilmaisjakelulehtiin ja kerroin ottavani lahjoituksena vastaan vanhoja autonraatoja. Ymmärsin lyöneeni kirveen kiveen … eikun siis kultasuoneen.

Pian oli korjaamo ja pihat täynnänsä toinen toistaan iäkkäämpiä autonraatoja, joita purkamalla aloin kerryttää laajaa varastoani.

Virosta tuotin katulapsia tekemään ilmaiseksi purkutöitä ja järjestelemään varastojani. Ymmärsinhän hyvin syrjäytyneiden katulasten hadän.

 

Toiminta-aatteeni kukoisti, tavaraa kertyi ja sen myötä sai alkuperäinen kuplaprojektini jäädä odottelemaan aikaa parempaa. Nyt oli taottava kun moottoritie oli kuuma.

Mitään en myynyt ja tavaraa kertyi yli kaikkien odotusten. Moottorilohkoja, vaihteistoja, mäntiä, vetoakseleita – melkein kaikkea mahdollista mitä maa voi päällään kantaa. Suurin osa tavarasta oli mennyt ruosteen syöminä sellaiseen kuntoon, että päätin perustaa näille osille oman museon.

 

 

 

Olin saanut harrastaa suojelutoimintaani vuosia kun naapureiden ja kadunmiesten kateus ylitti uteliaisuuden….

Korjaamolla alkoi vierailla yhtä sun toista viskaalia ja tarkastajaa valittamassa tekemisistäni. Vedottiin milloin mihinkin pykälään ja ympäristösäädökseen – sellaisiin mistä minä en ollut edes tietoinen – eihän minulle kukaan, eikä milloinkaan sellaisista mitään ollut kertonutkaan. Vika ei siis ollut minun, vaan niiden joiden olisi pitänyt minua osata jo ennalta valistaa.

 

Verottajakin iski kyntensä. Kehtasi vaatia autoveron maksua. Miksi minun, hyvää tekevän suojelijan pitäisi maksaa suojeltavasta kohteestani veroa. Alkoi tuntumaan siltä että valtion verovirkamiehet olivat liittoutuneet minua vastaan ja että heillä oli tarkoituksenaan kaapata arvokas toimintani itselleen….

Päätin ryhtyä vastaiskuun ahneutta ja riistoa vastaan. Päätin laillisesti katsastaa kuplani ja saada sen museorekisteriin – noiden ahneiden virkamiesten ulottumattomiin.

 

Tein töitä monta yötä ja melkein yhtä monta päivääkin kuplani pimpussa.

Ensin päällystin auton vanhoilla UFF:n lumpuilla ja sen päälle vuorasin korin kauttaaltaan lasikuitukitillä, jonka olin sponsoreiltani saanut. Kitti ei ihan riittänyt koko autoa peittämään, sillä olin myynyt osan kitistä muille tahoille. Tästä huolimatta alkoi kupla näyttää ihan jo erilaiselta. Olin ylpeä, eihän kukaan muu maailmassa ollut keksinyt ideaani, saati sitten lähtenyt tekemään mitään sellaista. Auto oli mielestäni nyt uniikki, eikä vain siksi että samaa runkonumeroa ei ollut muilla.

 

Moottori kaipasi hieman laittoa. Sylinteriputket olivat vuosien patinoinnin tuloksena ruostuneet puhki ja yhden männän olin jo myynytkin johonkin. Korjaamorakennuksen ränneistä sain kuitenkin pilkkomalla tehtyä uudet sylinteriputket ja männän tarveaineet löysin vuokraisännän puuliiteristä. Tiesin koivuhalkojen olevan kovaa puuta ja ammattimiehenä ei mennyt montaakaan hetkeä kun uusi mäntä oli veistetty puusta. Kiertokangen sain viriteltyä vanhasta maalipurkin kantokahvasta.

 

Moottori oli enää koekäyttöä vailla valmis. Akkua minulla ei ollut, mutta ammattimiehenä tiesin sähköä löytyvän pistorasiasta, joten eikun kaapelit paikalleen ja starttaamaan….

Kaikki meni siihen asti suunnitelmien mukaan kunnes käänsin virta-avainta. Kuului armoton paukahdus, mutta moottori ei lähtenyt käyntiin. Sen sijaan korjaamorakennuksen sähkökeskuksesta nousi savu. Minusta alkoi tuntua siltä että vuokraisäntänikin oli kateuksissaan liittoutunut minua vastaan sillä olisihan sähkötaulun pitänyt kestää kytkentäni – olinhan ammattimies ja tiesin mitä teen.

 

Eipä hätä mikään. Suojeluksessani olleet virolaiset katulapset työntelivät kuplaani parisen kilometriä ja lopulta feeniks nousi siivilleen. Vain loittoneva moottorin ääni ja hitaasti laskeutuva sininen savu olivat enää kertomassa siitä että kone oli lähtenyt käyntiin ja minä suuntaamassa kohti katsastuskonttoria. Oloni oli kuin ellun kanalla.

 

Katsastuskonttorille saapuessani alkoivat vastoinkäymiset.

Katsastusmies ei suostunut nimittäin katsastamaan autoani, vaan repi väkivalloin rekisterikilvet autostani ja löi rekisteriotteeseen leiman ”ajokiellossa”….

Olin varma että kateelliset kylänmiehet olivat kääntäneet myös katsastusviranomaisten mielipiteet toimintaani vastaan. Olin tyrmistynyt.

Iltahämärissä saavuin takaisin korjaamolleni. Postilaatikosta löysin kaksi kirjettä. Ensimmäisessä kirjeessä oli vuokraisännän kirjallinen ilmoitus vuokrasopimuksen irtisanomisesta sopimuksen mukaisesti ja toinen kirje oli museoautorekisteristä, jossa eväsivät autoni liittämisen museoautorekisteriin.

 

Päiväni oli pilalla. Kaikki olivat kääntyneet minua ja aatettani vastaan. Joko minua ei osattu ymmärtää, tai sitten kateelliset tahot olivat järjestelmällisesti liittoutuneet minua vastaan. Oliko niin, että joku vihamielinen taho halusi vain kammeta minut sorkkaraudalla ja kaapata hyvän ideani haltuunsa….

 

Tätä viestiä kirjoittelen Puhkeavien Kuplien Suojeluyhdistyksen tiloissa. Vieressäni kuutioksi paalattu kuplani ja pihat täynnä entisöintiään odottavia autovainaita.

Auttakaa minua he***vetin ku**päät!!![/i]

[GT78]

Väärät lääkkeet!

[MESIKÄMMEN]

Jokuhan voisi perustaa vaikka puhkottujen pallojen suojeluyhdistyksen.

[Guest]

Jokuhan voisi perustaa vaikka puhkottujen pallojen suojeluyhdistyksen.

 

HEP! :)