Jump to content

Kharon

Members
  • Posts

    951
  • Joined

  • Last visited

Posts posted by Kharon

  1. Edellisen jälkeen on saatu kaikkea pientä aikaiseksi, uusi akku kun löytyi niin pääsi testailemaan sähköjä ihan oikeiden kytkentöjen kautta ja erinäisten johtomerkintäsekoilujen (sitä on niin vaikea ymmärtää mitä on itse kirjaillut johtoon 6kk aiemmin) saatiin kaikki kulmavilkut eloon, sivuvilkuissa on varmaan maavika vielä.

     

    Toisen takavalon johto oli maissa takavalon suunnasta (sulakerasian suunnasta ei tapahtunut mitään vaan eipä valokaan syttynyt) ja kun vedettiin toiselta puolelta molemmille lampuille sähkö, sulake paloi. No, vanha johto poikki kokonaan takalampusta ja ongelma ratkesi.

     

    Samalla napsin sulakkeita sularasiaan lisää ja sain etuvalot toimimaan, jopa valonvaihtorele sanoo iloisesti niksnaks kun maadoittaa sen johdon, pitkät ja lyhyet toimivat hienosti. Vaihtokytkimen johto on vielä kytkemättä viiksen nappiin, listalla.

     

    Etuvalot kun toimivat, niin sumuvalot olivat helppo juttu kun rele sanoi niksnaks valmiiksi kytkintä käännellessä. Hauskasti sumuvalojen ohjaus tulee lyhyjen valojen kautta eli kun vaihtaa pitkille niin sumuvalotkin sammuvat. Töötti vielä puuttuu, mutta sillekin on rele joten ei pitäisi olla niin hankala tapaus kuin kuplassa.

     

    Kattoon ja takaikkunalle saatiin vähän verhoiluja, sivuikkunoiden listat ja tiivisteet ovat menossa paikalleen.

     

    Juurikaan mitään näkyvää ei ole tapahtunut kun sähköjen laittelu ei näy mihinkään ja sisäkatto ei autosta ulos näy.

  2. Newton Commercial myi minulle tosi hyvän näköiset matot Karmanniin, rahteineen ja kaikkineen ~700.

     

    Grafiitinharmaa neliökuvio näyttää aivan alkuperäiseltä, mutta ei kyllä haise alkuperäiseltä kun nuo ovat huijanneet ja se on jotain muovikuitua josta matto (maton pohja?) on tehty eikä puuvillaa niinkuin alkuperäiset.

     

    Ehkäpä muovin käry vähän vähenee vuosien varrella.

     

    Ei ole vielä asennettu mutta toveri harrastajat väittävät että sopivat erinomaisen hyvin, saa nähdä.

    • Like 1
  3. Bensamittarin anturilangat varmaankin niin hapettuneita ettei sähkö mene läpi ensinkään.

     

    Tuosta esimerkkinä aiempi tapaus:

    http://kharon.suomiforum.com/www/ghia3/IMG_0788.jpg

     

    Saa arvata että saiko koho mitään kontaktia lankoihin kun se oli ala-asennossa.

     

    Lankojen putsaus krominkiillotustahnalla ja tilkka kontaktisprayta kohon kontakteihin ja alkoi mittarikin näyttää suunnilleen oikeita arvoja ja ennenkaikkea korjaus ei maksanut mitään. Sellaiset ovat aina hyviä.

  4. Tämäkin on vähän edistynyt, tiivisteitä ja listoja etsitty, vilkut ja takavalot ja sellaisia ruuvailtu paikalleen ja viritelty sähköjä eteenpäin.

     

    Sen verran on saatu sähköihin nyt eloa että kun löi akun kiinni ja pääsulakkeen (#3) paikalleen niin mikään ei savunnut ja hätävilkun nuppi vilkkuu hienosti. Auton ulkopuolella ei tapahtunutkaan sitten mitään, lamppurunkojen ja maan välistä on kontaktit hukassa kun kaikki ruuvinreiät on tietenkin maalissa, pitää putsailla.

     

    Sitten akku sanoikin että en leiki sun kanssa ja hommat siirtyivät myöhemmäksi kun mittasin napajännitteeksi enää 4V. Tuumattiin että vainaa on, kun se oli ladattu vain pari päivää aiemmin, eipä muuta kuin uusi tilalle. En ihmettele, kun hetken muistelemisen jälkeen muistin että tuo akku on pääosin seissyt 10v Karmannin mukana satunnaisesta apuakkukäytöstä ja latailusta huolimatta. Eipä akku sellaisesta tykkää.

     

    Pari pikkutiivistettä vielä puuttuu oven yläkulmista ja konehuoneen/koneen tiivisteet pitää tarkistaa, todennäköisesti niitä joutuu uusimaan. Muuten alkaa olla hyvällä mallilla noin osien puolesta, pitäisi vain kasata.

     

    Nippu pikkuosia ja takapuskurin palaset kiikutettu kromattavaksi, sitten vain odotellaan että mitä tulee ja mitä maksaa.

  5. On 3/7/2019 at 12:22 PM, Tanhis said:

    Tiukka veikkaus että on tarvike.

    Sama täältä.

     

    Kuplaankin sai tehtaalta lisävarusteena radiota  (ja tietty antennia) mutta ainakin vanhemmat olivat Hirschmannin antennilla, kokolailla erinäköinen.

    Sinänsä hauskannäköinen antenni tuokin puuosuuksineen.

  6. Ideoita joita tuli mieleen tuota katsellessa: Saa toteuttaa jos tuntuu hyvältä, mutta heitelty tähän "näin minä tämän tekisin"-periaattella, eikä tarkoita sitä että olisi ainoa tai edes paras vaihtoehto. Se kun on kovin tekijästä kiinni.

     

    Nelostyypin koneeseen saa osia aika hyvin, joten sähköosat + jakaja vaihtoon niin saa 12V systeemit: koko auton muuttaminen 24 voltille on kokolailla operaatio ja vaikeuttaa ikävästi kaikkien muiden sähkölaitteiden saatavuuteen/käyttöön. Noita saa käytettynä/purkuosina, niin ei tarvitse kaikkea ostaa uutena ja budjetti pysyy kurissa. Sähköjä joutuu tekemään vähän uusiksi kun nelostyypissä on toisenlaiset johdotukset. Ei mitään kovin vaikeata kuitenkaan.

     

    Homeeseen kannattaa aluksi tarjota homeentappomyrkkyjä venekaupasta, elleivät osat muutenkin jo ole vaihtokunnossa, home sinänsä ei vielä ole paha ongelma. Haisee tietenkin kauhealta, mutta se on pääosin kosmetiikkaa ja näin kevättalvella osat voi dumpata suoraan pihalle/katokseen/pressun alle, eivät ne sen huonommiksi siellä ehdi mennä ennen kevättä eivätkä haise sisällä. Tuuletus muutenkin tekee hyvää, home ei tykkää kuivasta ilmasta yhtään.   Sisäkatto hoitunee pesulla ja myrkyttämällä, sen purku on aikamoinen jumppa ja vinyyli kestää pesua kokolailla hyvin.

     

    Muuten näyttää tosi hyvältä latolöydöksi, reikiä ei näy ja ~kaikki osat paikallaan ja kovin käyttökelpoisen näköisinä. Yhdistettynä uuteen nelostyypin koneeseen oikein hyvä löytö.

     

    Öljyt (ja suodatin) muuten kannattaa vaihtaa ennenkuin yrittää pyörittää konetta, saa ainakin pahimmat kerrostumat pois koneen pohjalta. Itsehän elvytin ~25v seissyttä konetta ja vaihdoin siihen öljyt heti ekana, toisen kerran kun sain sen ekan kerran käyntiin (lyhyt päräytys), kolmannen kerran kun saatiin käymään sen verran että saatiin lämpöiseksi ja neljännen kerran ekan koeajon jälkeen. Siinä kohdassa se ei enää ollut aivan mustaa eikä siivilään jäänyt enää kovin paljoa irtohiukkasia.  Sitten vielä tihennetyllä välillä 500-1000km eka kesä kunnes siivilä on täysin puhdas öljyä vaihtaessa.

     

    Vaan kyllä kannatti, mitään ei mennyt rikki ja koneella ajeltiin kilometrit täyteen, ~80t yhteensä ja 8v lisää juniksessa ja kun sitten purettiin, niin moottorin rungolle ei tarvinnut tehdä mitään, pesu vain ja vakiolaakerit sisään, erinomaisen onnistunut elvytys. Oli kyllä hyvät ohjeetkin, täältä ja Volkkariyhdistyksen sivuilta, kiitoksia avustaneille vielä uudestaan.

  7. Eikös tämä muuttunut ja uudet prosenttirajat ovat alempana, muistaakseni vain 10%?

     

    Nimim, kiire 2v sitten saada KG muutoskatsastettua vanhoilla säännöillä.

     

    Dynolapulla toki saa mitä haluaa, mutta  sitten on teho rekisteriotteessa merkittynä ja sitä ei saa ylittää (laillisesti). Toki väännöstä ei puhuta mitään ja pallokeulakin pitää enemmän väännöstä kuin tehosta, joten voipi kasvattaa tilavuutta varsin huoletta ja teho pysyy sallitussa rajoittamalla kierroksia.

     

    Koitin Trafin sivuilta tarkistaa mutta edes Google ei löydä yhtään mitään auton moottoreihin kuuluvaa enää, ilmailua ja veneitä kyllä löytyy. Kosmista.

  8. 21 minutes ago, speederbeetle said:

    tässä topikissa muuten oli aikasemmin puhetta vw 411/412, tiä sitte onko ihmisten mieleen minkälainen, mutta parivuotta on omaan talliin säilötty 411 4ovinen sedan -69vm, josta auto kyllä vielä tehdään kunhan edellinen projekti valmistuu 🙂

     

    Hoo. 411/412 -sedanit ovat kovasti katoava luonnonvara eikä ole helppo homma kun peltejä ei saa kuin varaosa-autosta tai tekemällä itse. Muut varaosat pl. moottori/laatikko ovat vielä vaikeampia.

     

    Minullahan siis  on -74 412 ja sen mukana tuli nippu 411:n osia jotka eivät siihen käy, jos tarvitset jotain niin kysele, katsotaan pinosta että onko.

  9. On 2/9/2019 at 9:50 PM, Tanhis said:

    Ja näiden valo-ongelmien kanssa itsekkin taistelleena voisin sanoa tälläisen sivuhuomion. Ennen polttimoiden vaihtoa kannattaa katsoa että millaiset voltit tulee polttimoille asti. Kun ne uudetkin ledit tms. polttimot voi vaikuttaa huonoilta jos niille tulee vain 10 volttia.

     

    Tämä on se helpoin suunta lähteä.

     

    Pallokeulabussissa valoille tuli 11,8V vaikka latausjännite oli ~14V. Vanhat johdot ja kytkimet söivät jännitteet kokolailla tehokkaasti eikä sulakerasiakaan ainakaan auttanut. Suurin syy kuitenkin varmaan liian ohuet johdot jo alunperin. Sähkömiehen näkökulmasta silkkaa paukkulankaa (minä kysyin, en ole sähkömies),

     

    Valorelepari (vasen+oikea, vaihtorele lyhyt/pitkä, ohjaus vanhoista valoista) kuskin jalkatilaan pahvin taakse ja 4mm^2 johto per polttimo suoraan akulta releelle, niin saatiinkin jo melkein 14V lampulle, Valoteho koheni huimasti eikä maksanut kuin releet, liittimet, johdon ja parit 10A johtosulakkeet akun viereen. Olisiko muutama kymppi mennyt yhteensä.

     

    Kaksi erillistä relettä siksi että ei mene kaikki valot kerralla josko sulake sattuu posahtamaan ja toki virta per johto jää pienemmäksi (eli jännitehäviö pienemmäksi) kun on vasen/oikea erikseen johdotettu.

  10. Mutta päivitystä ja vähän kuvia aiemmista päivityksistä.

    Saatiin heijastimet takaisin pinnoituksesta ja sitten olikin kätevä kasata ajovalot ja sumuvalot.

    http://kharon.suomiforum.com/www/ghia3/P2171401.JPG
    http://kharon.suomiforum.com/www/ghia3/P2171413.JPG
    http://kharon.suomiforum.com/www/ghia3/P2171415.JPG

     

    Heijastimet näyttävät aika hyviltä, aavistus appelsiinipintaa verrattuna alkuperäisiin, mutta jää nähtäväksi että miten hyvin nuo oikeasti heijastavat. Näkemiseenhän noita ei juuri tarvita Suomen kesässä, pitää vain olla.
     

    Sumuvalon polttimon häikäisynestin aiheutti ihmetystä, se on polttimon yläpuolella ja suora puoli alaspäin, vaikka voisi jotenkin toisin luulla. Piti oikein tarkistaa vanhoista kuvista.
     

    http://kharon.suomiforum.com/www/ghia3/P2171406.JPG
    http://kharon.suomiforum.com/www/ghia3/P2171407.JPG

     

    Auto on aika korkealla, mutta toki moottori puuttuu ja bensatankki on tyhjä ja sisustus & penkit puuttuvat, säädetään uudestaan jos/kun on tarvetta.

    Kuvassa näkyy auton mukana tullut sivuparkki, korvataan ihan tavallisella sivuvilkulla kun suomiautoissa sellaiset oli.


    Yleiskuvissa näkyy että vähän kaikenlaista on ruuvailtu kiinni.
    http://kharon.suomiforum.com/www/ghia3/P2171408.JPG
    http://kharon.suomiforum.com/www/ghia3/P2171409.JPG
    http://kharon.suomiforum.com/www/ghia3/P2171410.JPG

    Hauskasti muutaman luukun ruuvaaminen kiinni tekee autosta paljon valmiimman näköisen. Takapuskuri ja ovenkahvat ja nippu pienempiä osia vielä pitäisi kromata, mutta ei ole löytynyt mistään läheltä kromaamoa joka osaisi kromata nuo ovenkahvatkin, ne kun on ovat jotain painevalua ja hiukka hankala tapaus. Mieluusti tietenkin teettäisi kaikki kromaustyöt samassa firmassa.

    Akku ja sen kiinnityshilutkin löytyivät, pantiin paikalleen. Kansi on jossain hukassa, osia maalatessa se vielä oli tallessa. Löytynee kun etsitään.
    http://kharon.suomiforum.com/www/ghia3/P2171411.JPG

    Ruuvailin ratin viiksihärdellin suunnilleen paikalleen ja kunhan saa sen johdot kiinni niin voikin jo kytkeä akun kiinni ja testailla kaikki virtapiirit ihan oikein virtalukon kautta.
    http://kharon.suomiforum.com/www/ghia3/P2171412.JPG
     

    Härdellin yläpuoliset liittimet ovat erinomaisen ikävässä paikassa päästä käsiksi. Onneksi tuo ei ole vielä pultattuna kiinni, saa johdot kiinni niin että näkee liittimet.

    • Like 1
  11. On 2/12/2019 at 12:49 PM, Tanhis said:

     

    Kaksi pikkukarmannin tiivistettä minullakin on siellä yhdistettynä. Takaluukun tiiviste onkin vähän hankalempi vaikka onkin samaa profiilia mutta siinä on vain se öljytäytön ympäristö ongelmana.

     

    Liimana käytin rc autojen  renkaiden liimaamiseen käytettävää kumiliimaa.

     

     

     

    Hoo, hyvä idea.

     

    Mutta uitin takaluukun tiivistettä kuminhoitoaineessa ja siitä tuli aivan käyttökelpoinen, laitettiin vanha takaisin. Etuluukun tiivistetä etsin ja ISP West näemmä myi ihan oikeatakin joten tilasin sellaisen. Ei ihme, kun profiii on sama niin äkkiäkös sellaisen metritavarasta tekaisee.

    • Like 1
  12. Tämäkin on taas pikkuhiljaa edistynyt, ajokki saatu pyörilleen ja luukkuja (takaluukku, ovet) paikalleen. Vilkkuja ja takavaloja on myös ruuvailtu paikalleen, niihin olikin kaikki osat hyllyssä eikä tarvinnut kromailla uudelleen, niin selvisi helpolla. Tiivisteet ostettiin jo syksyllä, niitä oli tarjolla.

     

    Etuluukkuun ei ole tiivistettä ja sitä viikonloppuna ihmeteltiin että mihin se katosi, mutta kun sitten katsoin vanhoja kuvia niin ei siinä ole koskaan ollutkaan tiivistettä. Pitää hommata uusi. Profiilihan on sama kuin pikkukarmannissa, tuossa on vain pidempi, joten pienellä askartelulla selviää.

  13. 8 hours ago, Urbantoy said:

    Kharon, ymmärrän, tuttu tunne mutta ei muutakuin oeptteleen se kolan käyttö.. kyllä siitä selviää sillä.. mikäänhän ei vituta niin paljon ku aamukahvilla tyytyväisenä ikkunasta katellessa että nätti aamu.. sitten pari lanaa pyöräyttää tontin aukon niin tukkoon että ompa pariks tunniks touhua.. jää kahvit kuppiin ja tulee muutama vittuperkele herkästi

     

    Ei ole enää ongelma, muutin Espoon puolelle. Täällä pihankin auraus toimii, ei tarvitse itse lapioida kuin 20cm aurausvallia auton takaa että pääsee parkkipaikan auratulle osuudelle. Jos lunta siis on paljon/auto seissyt pidempään. Ei haittaa, enemmän ahdisti  koko talven mittainen vesisade muutama talvi sitten.

     

    Mutta työmaalla (Helsingin puolella) on joutunut välillä harrastamaan luovaa pysäköintiä kun virallisiin ruutuihin ei kaksivetoisella pääse, kun niitä ei ole koko talvena kertaakaan aurattu.

  14. On 2/1/2019 at 11:47 PM, Urbantoy said:

     

    Tanhis on ihan oikeassa, kerrankin niin päin.. tais olla pari vuotta siiten että väestöllinen keskittymä oli ihan helisemässä ku valkosta kaakkia tuli taivaan täydeltä.. Siellä ollaan ihmeissään ku lunta tulee.. osataankohan sitä kolaa edes kunnolla käyttää (en tarkoita sitä Liiterin juotavaa kolaa) .. mutta keskimääräisesti silti väestöllisessä vähemmistössä saa nauttia kunnon talvesta..  

     

    Joo.

     

    Mutta keskittymä oli helisemässä ihan vaan poliittisista syistä, ts. omaa tyhmyyttään.  Vihreät kun päättivät ~5v sitten että romutetaanpa 60% auraus- ja kunnossapitokalustosta, kuulemma ei tarvita enää koska ilmasto lämpenee pysyvästi niin paljon että ei tarvitse lumentulosta välittää. Välillä näyttikin uskottavalta kun helmikuussakin oli vihreätä nurmikkoa. Nyt taas ei enää näytä.

     

    Mutta ei mennyt kuin vuosi niin pukkasi 70 senttiä lunta talven mittaan ja koko kylä täysin sekaisin koko talven. Maksoi kokolailla paljoh kun kaikki piti ostaa ulkopuolisilta, mutta huihai, se oli vain verorahaa, kukaan ei tietenkään ollut missään vastuussa.

     

    Tästä ei opittu mitään ja tänä talvena sama uudestaan. Vihreiden politiikka tietenkin on koko ajan ollut autoliikenteen estäminen ja siihen katujen ja parkkipaikkojen jättäminen auraamatta sopii oikein hyvin. Toisaalla liikennettä haitataan ja toisaalla säästetään rahaa, kyllä kelpaa.

     

    • Like 2
  15. 11 hours ago, multanen said:

     

    Tällaista lukee lakiluonnoksessa: "Pykälän 1 momentin 12 kohtaan lisättäisiin, että myös kevytautossa olisi oltava nopeudenrajoitin. Ajoneuvolain 87 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan ajoneuvoon asennettavaksi määrätyn nopeudenrajoittimen asennukseen ja korjaukseen on hankittava lupa valvontaviranomaiselta. Koska kevytautolle esitetään säädettäväksi pakolliseksi nopeudenrajoitin, tulisi sen asentamiseen ja korjaamiseen olla Liikenteen turvallisuusviraston myöntämä lupa." 

     

    Kertoo heti miten täysin pihalla todellisuudesta nämä virkamiehet ovat.

     

    Hyväksytty nopeudenrajoitin asennuksineen tulee maksamaan tuhansia euroja ja koko kevytautolta tipahtaa pohja pois samantien, kun sen saamiseksi pitää sijoittaa käytännössä auton hinta sinänsä täysin turhaan nopeudenrajoittimeen. Lienee selvää että tämäkin pykälän lakiluonnokseen on lisännyt Trafi ihan puhtaan ahneuden voimalla: Trafi rahastaa oikein kunnolla sekä "valvonnasta" että luvista, siis raakaa bisnestä "valvonnan" nimissä. Lisää rahaa Bernerin kavereille itse rajoittimen muodossa, sillä mikä tahansa rajoitin ei tietenkään kelpaa, pitää olla juuri se rajoitin jonka valmistaja on eniten lahjonut Trafin virkamiehiä. Siis monopoli ja monopolin sanelema hinta.

     

    Ennenvanhaan töppöilylätkäksikin sanottu 80 kuljettajakohtainen rajoitus osoitettiin pelkällä lätkällä takalasissa, se maksoi muutaman markan. Mitään syytä siihen etteikö sama voisi olla nytkin, ei Trafi ole esittänyt,

  16. On 1/28/2019 at 12:46 AM, hpa said:

    Se kattopala toimii samalla tavalla kuin ovipalakin eli vaimentaa pellin värinää ja melua jollain taajuudella.Tiskialtaiden pohjassa on samalla periatteella toimiva vaaimennuspala.

     

    Noniin, tämä selventää asiaa. Kiitämme.

  17. Toveri harrastajat suuresta lännestä kertovat että katon keskiosan vaimentamisella on merkittävä vaikutus melutasoon varsinkin kun lattia on vaimennettu. Tehtaan jäljiltähän siellä on iso huopapala, mutta ei ole oikein koskaan selvinnyt että onko se siellä ääni- vai lämpöeristeenä vaiko jotenkin sekä-että -hengessä.

     

  18. 4 hours ago, metake said:

    - pyyhkijän moottori (tämän voi hoitaa myös esivastuksella mutta ei ole paras ratkaisu)

    - äänimerkki (kuten jo edellä todettiin niin 6 v toimii myös)

    - startti (tätäkään ei ole pakko vaihtaa joskin -67:ssa se on helppo homma)

     

    Ja ennenkuin joku ehtii kommentoimaan sulakkeista niin EI, niitä ei ole mitään syytä vaihtaa 😉

     

    Kommentoidaan että satunnaispyyhkimistä se 6V pyyhin kestää ihan sellaisenaan, minulla on vieläkin Karmannissa kun en ole jaksanut tehdä mitään. Ei kuitenkaan pidä jättää pyyhkäisyä tai paria pidemmäksi aikaa päälle. Mutta vastaavasti vauhtia on, 6-volttisen vakionopeus on todella hidas.

     

    6V töötti pärähtää komeasti 12 voltilla (erityisesti kun KG:ssa on tuplat) mutta sama kuin yllämainittuun, ei pidä jäädä nojaamaan tööttinappiin, töötin käämi palaa poikki.

     

    Startti tuntuu kestävän yllättävän hyvin, toistakymmentä vuotta oli 6V startti vaikka sähköt muuten olivat 12V. Toki ei mitään 20s talvistarttauksia tarvinnut/yritettykään tehdä.

     

    Sulakkeisiin kommentoin sen verran että nehän on mitoitettu johdon virrankeston mukaan ja vanhoilla johdoilla vanhatkin ovat siis ihan oikein mitoitettu. Toki siellä perässä on joku sähköäkuluttava laite joka määrittelee johdon, mutta lieneekö merkitystä, oikosulkusuojahan se lähinnä on.

×
×
  • Create New...