pasihakala

Ei ole tarkkaa tietoa minkä väriset tässä autossa on ollut, kun pienintäkään palasta ei ollut enää jäljellä. Olettaisin että keskiharmaata se on ollut. Kiitos jos palanen NOS-mattoa löytyy malliksi.

Ostettaessa autossa oli 1970-luvun kokolattiamatoista leikatut matot. Revin ne irti ja liimasin tilalle auton mukana tulleen TMI:n mattosarjan. Ne eivät istuneet sellaisenaan vaan kynnyksen päälle tulevat matot olivat takapäästään vääränlaisia, ja niitä piti leikellä oikeaan muotoon. Onneksi virhe oli tähän suuntaan, eli että tavaraa oli liikaa eikä liian vähän. Vastaavasti takatavaratilan matto oli liian lyhyt. Eivät vastaa alkuperäisiä ja ei tullut siistiä jälkeä, mutta saavat välttää nämä muutamat seuraavat vuodet. Kysymyksiä 1) Olisiko jollakin antaa lainaksi tai omaksi pientä palaa tämän ikäistä mattokangasta? Takapenkin alta, johon ei ole päivä paistanut. Tahtoisin varmistaa että hankin juuri oikeanlaista metritavaraa. Muistan 95% varmasti mitä olen etsimässä, mutta olisi mukavaa jos olisi pieni tilkku materiaalia muistin tueksi. 2) Mistä olette ostaneet vanhan tyylistä äänieristemattoa takatavaratilaan? Sellaista paksua villamattoa. Edelliseen autoon ostin sitä rompetorilta, mutta eipä ole näkynyt enää aikoihin.

Paljon kiitoksia Mikolle (Pedalpusher) avusta. Kojelaudassa on nyt juuri oikean sävyinen radion aukon peitelevy. Toivottavasti auton alkuperäinen peitelevy löytyy vielä. Kuvasta käy ilmi että vaikka tilasin kilikalipullon oikealla koodilla, ei tilapäisen levyn värisävy sattunut kohdalleen. Listan kiinnikkeiden reiätkin näyttävät olevan eri kokoiset. Vanhempi valettu lista kiinnitetään listassa kiinni olevilla tapeilla. Uudempi alumiinilista (jollainen autooni kuuluu) on kiinni irtonaisilla klipsuilla ja kumituteilla (jotka vielä hakusessa). Jahka illat pimenevät, täytyy selata Veteranen Servicen luettelo hiirenkorville. On pakko tilata pikkusälää enemmän kerralla, sillä pienten tilausten postikulut nousevat muuten korkealle. Sunnuntaina alkaa kuvausprojekti. Tarkoituksenani on kuvata kasa korjausohje- ja varaosakirjoja digitaliseen muotoon. Kuvaan ne siksi että kirjat eivät näin vaurioidu toisin kuin kopioinnin kanssa saattaisi käydä.

Mihinköhän malliin ja vuosimalliin tuollainen pitkä tulppa-avain kuuluu? Ainakin 1961-1962 eikö? Kaikissa malleissako? Missä mallissa oli tuollainen äänenvaimennin?

Pääsimme tutkimaan 1957 Karmann Cabrioletin katon suojuspussia (joka tosin on peräisin vuotta vanhemmasta autosta). Pussin materiaali on aivan samanlaista kuin oman autoni pussissa. Sisäpuolen ja ulkopuolen kankaat ovat aivan samanlaista kudosta. Terenauhat ovat vastaavanlaisia mutta ehkä aavistuksen verran ohuempia. Kiinnityslenkit ovat samanlaisia ja pussin alalaidassa takana on samanlainen pehmeä flanellikangas maalipintaa suojaamassa. Pussini on siis sittenkin alkuperäinen. Kummallinen väriyhdistelmä - tumman sininen punaisilla terenauhoilla.

No mutta huh huh. Onpa vakuuttavan hienoa jälkeä !

Hienoa jälkeä ... hyvä juttu ... Tuolla olisi hauska mennä SA-HK:n asu-ajoneuvokilpailuihin...

Ensimmäistä vuosimallia ei tullut maahantuojan kautta yhtään kappaletta. Vuonna 1963 tuli kolme autoa Vuonna 1964 tuli 15 autoa Sen uudemmista ei ole tietoa. Tuota AEZ-3:a kuolasin joskus 1990-luvulla. Onpa erikoinen väriyhdistelmä. 1966 eikö? Kenelle päätyivät hyvinkääläisen divarinpitäjän kolme autoa? Ja niihin kerätyt uudet osat? Jonkun puskuritolpan tai puskurinpätkän muistan löytäneeni. Uudet vanteet ja jonkun mittarin. Takalasin. Ehkä jotain pientä sälää lisäksi.

Tähän johtopäätökseen on raati tullut. Lattialla tosiaan on kaukovalojen vaihtokatkaisija, ja tulo pikkuvipu on viraton. Ohuet johdot tosin tulevat kojelaudan etupuolele, mutta ne eivät ole missään kiinni. 1962 kytkentäkaaviossa ei ole näitä johtoja ollenkaan. Se pyöreä rele mikä kaiuttimen etupuolella on joskus ollut, onkin ollut vilkkurele. Vilkut lakkasivat toimimasta katsastuksen jälkeen. Kappas sulake oli sulanut. Enpäs ole moista ennen nähnyt. Sulakkeen vaihtamisen jälkeen alkoi toimia taas.

Jaa kappas. http://www.veteranen-service.de/ toimii yhä. Tuoltahan minä aikoinaan tilasin paljon osaa 1956 Ovaaliin, 1951 Brezeliin ja 1957 Karmann Ghiaan. Kävin kerran myös paikan päällä. Valikoimaa piisaa. Hinnastoa en ole vielä uskaltanut avata. Saattaapi tulla varsin kalliiksi tämän avovaunun tekeminen. Toisaalta valmiiksi entisöity maksaa Saksassa 45 ... 55 kiloauroa - ja sillä autolla ei ole tällaista mielenkiintoista Suomi-historiaa

Tyhmä kysymys, mutta... Onko tämä vilkkuvalokatkaisijan varressa oleva pieni vipu, jolla voi väläytellä kaukovaloilla, vakiona vai asennettu jälkikäteen? Varaosakirjassa lukee osan kohdalla "SP209" jossa kirjaimet tarkoittavat "Spezial Packungen" eli osakokonaisuutta joilla saadaan jokin lisävaruste aikaiseksi. Esimerkiksi USA-puskureita toimitettiin jo tehtaalta, mutta ne ostaa myös jälkikäteen SP-sarjana. Jos kerran osa on "SP", niin silloin se ei EHKÄ ole ollut vakiona vaan asennettu jälkikäteen Suomessa. Tehtaan kirjeestä ei selviä oliko osa autossa jo tehtaalta lähtiessä. Käyttöohjekirjassa ei ole mainintaa. Kaukovalojen väläyttelykatkaisija ei toimi ja syykin selvisi - sen johdot eivät johda mihinkään. Rele 141 941 581 A autossa on joskus ollut. Pyöreä jälki näkyy siinä missä rele on ollut. Jos joku voisi tsekata saman ikäisen autonsa, niin hyvä juttu. Kaiutin autossa on jossain vaiheessa ollut kiinni, sillä aukon kohdalla oleva poikkituki on katkaistu. Miksi? Autossa kiinni oleva vilkkurele on uudempaa mallia ja elektroninen. Hmm. Mielelläni ostaisin kuvan kaltaisen NOS vilkkukatkaisijan. Kuvan osa oli referenssinä, eikä ollut myytävänä. Yksi on tiedossa, mutta se on kaukana kaukana ja ajamaan tekee mieli. Vallesmanni ei tykkää jos ajan keskustassa ilman vilkkuvaloja. Ne kun lakkasivat toimimasta. Olisiko jollakulla hyllyssään ehjää Karmannin logoa? Sellaista jonka voisi kiinnittää tapeilla. Tämä autossa nyt kiinni oleva kun on kiinnitetty sikafleksillä... ja sen emalikin on rikki. En edes kuvittele löytäväni NOS logoa, joten hyvälaatuinen repro kelpaa myös. Oikea takasivupahvi on OK, mutta vasen on rujon näköinen. Ystäväni vinkkasi käytetystä parista. Yritetään saada ne Suomeen. Pissapoikasäiliön hylly taitaa olla kaikissa tämän ikäisissä mätä? Jarrunestesäiliönkö vuoksi? Olisiko kenelläkään ehjää hyllyä? Olen nähnyt tämän hyllyn korjauspellin, mutta sehän on ryppyinen kuin karjalanpiirakka. Taitavissa käsissä rypyt näyttävät oikeavan, mutta helpommalla ja halvemmalla pääsisi jos saisi jostain alkuperäisen ehjän osan. Autoon on jostain syystä vaihdettu ylimaalauksen yhteydessä uudempi etuluukku. Se sellainen malli jossa VW-logon alla on pokkaus. Näyttää siltä että luukku on ollut asennettaessa NOS, sillä reikien takana näkyy vielä harmaata tehtaan pohjaväriä. Miksi luukku on vaihdettu? Mitään kolarikorjaukseen viittaavaa autosta ei ole löytynyt. Jopa etukilpi on se alkuperäinen joka autoon on uutena ruuvattu. Eikä se ole edes rutussa. Olen saanut ostettua oikeanlaisen luukun, mutta se vaatii peltitöitä ja hieman puhaltamista. Autossa nyt kiinni olevasta luukusta joku saa aivan priiman varaosan. Siinä ei ole edes kiveniskemiä, ruosteesta puhumattakaan. EDIT: jaa kuvat tulivat näemmä väärään järjestykseen tekstiin nähden.

Talvella 1991-1992 jäljitin viiskakkosia ihan tosissani. Kahden auton kohtalo selvisi ja ne on haettu sorakuopasta ja metsästä pois. Huhutaan että yksi hyvä olisi olemassa. Kuulin tästä jo 1990-luvulla, ja asioista hyvin perillä oleva ihan tolkun mies kertoi tuossa hiljan tietävänsä asiasta jotain, mutta ei avannut keissiä sen enempää. Tämän huhun suhteen vastaan "melko-varma-ehkä". Muitakin tarinoita olen kuullut, mutta... eipä niistä sen enempää.

Kunnioitan VW-maahantuojaa VV-Autoa siitä että he ovat ymmärtäneet säilyttää maahantuontikirjat arkistossaan. Valitettavasti kuulin jo 1990-luvun alkupuolella, että joku Alfred Nussi on nussinut yhden 1960-luvun alkupuolen kirjan. Ken piston sydämessään tuntee, toivottavasti palauttaa kirjan. Kävi niin onnettomasti että puuttuva kirja on juuri se, missä toukokuun 1962 autoni tiedot ovat. Mikä tuuri... noin 20 kirjasta juuri se minulle kaikkein tärkein puuttuu. Vuonna 1964 Suomeen tuotiin 50.000:s Volkswagen. On yllättävää että Cabrioleteja tästä näin suuresta tuontimäärästä on vain pienen pieni murto-osa. Promillen osia vain. 1950 = ei yhtään 1951 = ei yhtään 1952 = Olympialaisten vuoksi peräti 16 kpl 1953 = 1 kpl 1954 = 1 kpl 1955 = 1 kpl 1956 = 3 kpl (samassa varakkaassa perheessä peräkkäin 1956, 1962 ja 1972 Cabrioletit, kaikki sinisiä) 1957 = ei yhtään 1958 = ei yhtään 1959 = ei yhtään 1960 = 1 kpl, ilmeisimmin alkukesästä järjestetyn autonäyttelyn vuoksi 1961 = ei yhtään 1962 = alkuvuoden tiedot puuttuvat, mutta se tiedetään että ainakin tämä 1 kpl tuli 1963 = ei yhtään 1964 = 1 kpl yhteensä 25 kpl joista yli puolet Olympialaisten ansiosta. Aikaisemmin olen kirjoittanut että viiskakkosia olisi tullut 13 kpl, mutta nyt on perusteltua syytä uskoa että niitä oli sittenkin 16 kpl. Tuon uudempia tietoja minulla ei ole. Kyllähän Suomessa on ollut toki Cabrioleteja paljon enemmänkin, MUTTA ne ovat lähes kaikki olleet merimiesautoja, muuttoautoja ja viime vuosina harrasteautoiksi tulleita. Kirjoitan tässä nyt siis vain maahantuojan kautta tulleista autoista. Ja ennen kuin joku ehtii kysyä, alkuvuoteen 1965 mennessä: 1956-1964 Karmann Ghia Coupeja tuli maahantuojan kautta 68 kpl 1958-1964 Karmann Ghia Cabrioleteja 4 kpl isoja Typ 343 Karmann Ghioja tuli 18 kpl Tuon uudempia tietoja minulla ei ole. Mietitäänpä hetki. 50.000 Volkkaria, ja niistä kaikkia mahdollisia Karmannin tekemiä erikoiskorimalleja yhteensä 25 + 68 + 4 + 15 = vain 102 kpl !!!! OK. Sen ymmärtäisin vielä että kalliita erikoiskorimalleja ei voitu valuuttapulan vuoksi tuoda maahan silloin kun autotuonti oli vielä säännösteltyä, mutta miksi ihmeessä niitä ei tullut sen jälkeenkään kun autotuonti vapautui heinäkuussa 1962 ??? Olisi voinut kuvitella että ihmisillä olisi ollut patoutunutta kysyntää joka olisi purkautunut isoina tuontimäärinä. Volkkarin mallit eivät olleet siihen maailman aikaan mitenkään vanhentuneita, vaan ihan tosi kilpailukykyisiä. Vuonna 1965 tehtiin tuontiennätys, sillä yhden ainoan vuoden aikana maahan tuotiin 17.000 Volkkaria. Tuskin niiden joukossa kovinkaan montaa avomallia oli? En tiedä kuin yhden kuusvitosen avon, vanhalla helsinkiläisellä tunnuksella.

Vain Cabrioletissa käytettyjen osien suhteen kävi hyvä tuuri, sillä pisteosat ovat hyvin tallella. Sivuikkunoiden karmit ovat erinomaiset. Sisäpeili on tallella, samoin kuin lukollinen hansikaslokeron luukku ja etuluukun avausvaijerin nuppi. Sisävalo on ehjä, mutta se tosin on kuulemma sama kuin kolmostyypin takatavaratilassa. Onneksi tuulilasin ja takalasin kromiringit ovat tallessa, samoin kuin katon takaosan kaksi kromilistaa. Takatuhkakuppikin on olemassa, samoin kuin neljä viidestä Lemmertzistä. Penkkien keinonahat ovat lähes ehjät, mutta ovipahveissa on paljonkin sanomista. Karmannin tapa tehdä autoja ei ollut mitenkään kovinkaan fiksu. Siinä missä umpimalliset autot upotuskastettin, Karmannilla ei tällaista allasta ollut. Ei ainakaan vielä 1959, sillä perusteella että sellaisen hattuhyllyn alla on maalia vain nimeksi ja sekin on sinne ruiskutettu. Lisäksi Karmann lätki peltiä toisen päälle > ruoste muhii saumoissa. Niin tiivistä ei avomallista saa, etteikö jostain tiivisteestä sade sisään pääsisi. Siinä missä umpiauto ruostui alta, avomalli ruostui sekä alta että päältä. Tämä auto on siis ollut uutena varakkaassa perheessä ja arvatenkin useimmiten tallissa, mutta 1970-luvun alkuvuosina katto oli jo ollut huonossa hapessa ja sen takaosan puuosat mädäntyneet. Takatavaratilasta näkee että siellä on vesi seissyt.

Kävin eilen tallilla. Vasta nyt oli aikaa tutkia ostosta hieman paremmin. Irtovalkosivut ovat hiertäneet renkaan kylkiä pahasti. Otin yhdestä renkaasta kokeeksi irti. Näyttää rengas vuotavan. Tämä kesä mennään näillä renkailla ja syksyn tullen hiekkapuhallutan ja maalaan vanteet. Alle tulevat mustakylkiset Camacit. Katon suojus on ihan mysteerio. Vanha se on mutta tuskin alkuperäinen. Helmassa on hauleja, kai niin että ei lepattaisi tuulessa. Oven tiivisteet eivät voi kuulua tähän vuosimalliin. Ihme nippula päässä. Katon saisi lukittua ala-asentoon, jos vaan kovettunut kumi antaisi periksi. Toisella puolella lukitussalpa poikki. Samoin yksi kromattu naulakko rikki. Näyttää tutulta - eikös vanhassa bussissa ollut tuollainen? Mätää löytyi paljon enemmän kuin tähän asti on uskottu. Veti hiljaiseksi. Vilkut kateissa, ja vian syy ei ole vielä selvinnyt. Vilkkujen sulake on sulanut. Jotain uutta osaa on löytynyt. NOS ohjauspyörä on uskomaton löytö.

Auton saisi ehkä pienellä fiksailulla ainakin jollakin paikkakunnalla museorekisteröityä melkein tuollaisenaan, mutta epäilenpä viitsinkö sitä puolivillaisena näytille viedä. Vakuutuksien kannalta on aikalailla samantekevää onko auto normaali- vai museorekisterissä, sillä tuo on ainut autoni ja siinä on siksi 80% bonus. Se käyttis jolla ajan on firman liisari. Harvennettu katsastusväli olisi toki hyvä etu.

Kyllähän autoa toki ulkoilutetaan ja sitä näytetään lajitovereille. Toistaiseksi olen merkinnyt kalenteriin Helsinki Cruisingin 4.8. ja on mahdollisuuksien rajoissa että auto ilmestyy myös Forssa Pick Nickiin 6.8. Melko varma ehkä. Autossa on tällä hetkellä muutama vika päällä, mutta ne pyritään selättämään. Jos aikaa liikenee. Viimeistään Suomen Automobiili-Historiallisen Klubin kesän 2018 Retkeilyajoihin. Ideana on osallistua asu-ajoneuvokilpailuihin. Harrastimme niitä aikoinaan 1956 Ovaalilla, ja voitimme kahdesti ykköspalkinnon ja kerran kakkosen. Kuvia kaivattiin. Noloa sanoa, että kuvia ei vielä juuri ole, ja ihan hyvästä syystä. Nyt kun lomat on vietetty ja työt ovat alkaneet, en ole vielä juurikaan ollut auton kanssa samaan aikaan samassa paikassa. En vielä ihan tarkkaan tiedä mitä olen ostanut. Tässä on ollut meneillään eräs meitä kaikkia hyödyttävä tutkimusprojekti päällä samaan aikaan, ja se on vienyt paljon aikaa. Tästä myöhemmin hieman lisää. Katon suojuspussi on iso mysteerio. Toisaalta se näyttää niin vanhalta ja hyvin tehdyltä että se olisi voinut tulla auton mukana, mutta mutta. Siinä käytetyt materiaalit eivät ole samoja mitä Volkkareissa on muuten käytetty. Joko kyseessä on huikea tallenneihme, tai sitten joku on teettänyt pussin alkuperäisen mallin mukaan niillä materiaaleilla joita on ollut käytettävissä. Vaikka auto näyttää hyvältä, on pohjaan tehty joitakin ratsupaikkoja ja joistakin kohdista kori ja pohja on hitsattu kiinni toisiinsa. Helpoimmalla pääsisi toki jos vaihtaisi koko pohjapellit ja koko kynnykset, mutta mutta. Pelottaa että koko auto on sen jälkeen palapeli josta ei tule valmista. Auton etuhelmassa on USA-puskureiden tukirautojen reiät, jotka tulee hitsata umpeen. Pikkujuttu pintahaava. Katto mietityttää suuresti. Tehtaan syntymätodistuksen mukaan autossa on ollut uutena "M572 Top Cover Silver Gray" eli vaaleanharmaa kangaskatto. Sitä ei ollut kuulemma 1970-luvun alussa enää saatavilla, joten autoon on asennettu musta vinyylikatto. Takaikkuna ei istu siten kuin pitäisi ja sen lisäksi se on kiinnitetty enemmän tai vähemmän sikaflexillä. ONNEKSI katon takapään alkuperäiset koristelistat ovat tallella. Eipä tekisi mieli etsiä niitä kissojen ja koirien ja panttereiden ja puumien kanssa maailman ääristä. Huomaa että vanteissa on vielä alkuperäiset Lemmertzin valmistamat vanteiden alumiinikehykset tallella. Hämmästyttävää. Minulla oli v. 1992-2000 VW Karmann Ghia Coupe, josta puuttui kaksi vanteen koristerinkulaa. Voin vakuuttaa että jouduin kiertämään ihan jokusenkin rompetoria, ennen kuin löysin puuttuvat. Ja tämä oli siis 25 vuotta sitten. Ihmettelen että kukaan ei ole repronnut tuollaisia. Menekkiä luulisi olevan, sillä ne ovat olleet vakiona kaikissa Karmann Cabrioleteissa, Karmann Ghioissa ja Sonderbusseissa.

Kiitoksia kannustuksesta. # Pedalpusher, tänks, soitan sulle huomenna radion peitelevystä. Hierotaan siitä kauppaa. Sitä "muodonmuutoslistaa" oli aikoinaan antoisa tehdä. Olen miettinyt monesti että listan voisi päivittää siten että tällä kerralla mukana olisi kunnon värilliset kuvat. Jahka illat pimenevät, alan tutkia 1961-1963 vuosimallien keskinäisiä eroja. Mitä Cabrioletiin tulee, kävin tänään osien metsästysreissulla. Valitettavasti tämä vanhempi pitkän linjan harrastaja oli ehtinyt myydä käytännössä kaikki vanhat osansa jo aika päiviä sitten, mutta jotain hyvin mukavaa hän kuitenkin pöytään kantoi. Tuo vasemmanpuoleisin varaosaluettelo on mykistävä löytö. Ensinnäkin se on suomenkielinen. Toisekseen jokaisen hinnan kohdalle on merkitty mitä se maksaa! Kolmanneksi se on tarkalleen oikean ikäinen. Suurin valmistenumero minkä siitä pikaisella selaamisella löysin, oli reilut neljä miljoonaa, joten siinä on jo kuuskakkosia osia, mutta toisaalta koska siinä olevat hinnat ovat "vanhoja markkoja" ennen vuoden 1963 rahanuudistusta, on kirja ajoitettavissa vuosiin 1962-1963. Keskimmäinen kirja on hyvä löytö myös, suomenkielinen korjausohjekirjan ykkösosa. Tiedän nyt kolme ykkösosaa mutta kakkososaa ei tunnu olevan kenelläkään. Tehtiinkö sellaista ollenkaan? Oikeanpuoleinen kirja on myös suomenkielisen korjausohjekirjan ykkösosa, mutta hieman uudempi versio. Tsekkaan myöhemmin minkä verran kirjoissa on eroavaisuuksia. Ainut autooni sopiva osa mikä mieheltä löytyi, oli etuluukun NOS-vaakuna. Se on tosiaankin NOS, eikä repro. Aivan loistava pisteosa, sillä auton mukana tullut vaakuna on rikottu. Siinä ei ole enää kiinnityssiipiä, sillä autossa on jostain syystä yhtä pykälää liian uusi etuluukku. Käytetty oikeanlainen on löytynyt. Kasa oli hyvin kallis, mutta mutta... eihän noita voinut jättää ostamatta.

Aa kappas, kiitos avusta. No nyt alkaa tulla kuvia ja tarinaa. Autossa on vielä tällä hetkellä tuollaiset ei-niin-silmiä-hivelevät kokolattiamatot, jotka ovat oletettavasti olleet autossa 1970-luvulta saakka. Poistan ne lähipäivinä ja katson mitä niiden alta löytyy. Auton mukana tuli tuollainen musta mattosarja, joka saa luvan välttää toistaiseksi. Ihme olisi jos menisivät ihan heittämällä paikalleen. Piirsin niistä mallit paperille niin että sitten aikanaan on helpompi miettiä minkä muotoiset matot oikeanlaisesta materiaalista autoon tehdään. Voin piirtää toisetkin kaavat, jos jollakin tarve. Radion aukon peitelevy ei ole vielä lopullinen. Sävy ei sattunut ihan kohdalleen ja listan kanssa on pientä hankaluutta. Hyvä valettu lista on, mutta hyväkuntoista tähän vuosimalliin kuuluvaa alumiinista listaa ja sen kiinnikkeitä ei ole.

Jos tarkkoja ollaan niin tuo BEZ-kilpi on ollut jaossa Helsingin kaupungissa (jossa on ollut A-, B- ja C-alkuisia kilpiä) eikä Uudenmaan läänissä (jossa jaettiin U- ja Z-alkuisia rekistereitä). Mutta eniweis, onpa hienoa että auto etenee. Tuo on ollut uutena hyvin kallis auto, eikä niitä ole myyty Suomessa paljoakaan. Joskus 1990-luvun lopulla tiesin 18 yksilöä, joista yksi oli peltikattoluukullinen. Minkä verran niitä nyt tiedetään olevan?

Auto on tullut maahan eurooppalaisilla puskureilla, mutta matkan varrella autoon oli vaihdettu USA-puskurit. Vaihdoin tolpat eurooppalaisiksi jo ennen kuin siirtoajo alkoi. Etuhelmaan on porattu reiät USA-puskurin pyöreitä tukia varten, mutta onneksi takalokasuojissa ei ole ylimääräisiä reikiä. Nuo nyt alla olevat Nokian Rollster -merkkiset teräsvyörenkaat ja niiden päällä olevat irtovalkosivut lähtevät vaihtoon syksyn tullen, ja alle tulevat alkuperäisen näköiset ristikudosrenkaat. Aidot valkosivut sopisivat auton henkeen hyvin joo, varsinkin jos ja kun katto tehdään uudestaan ja siitä tulee taas valkoinen kuten uutena oli, mutta mutta. Auto tuli maahan mustilla renkailla ja sellaiset olen aikeissa siihen hankkia. On aika kummallista että vaikka auto on ostettu yhteen harvoista Suomen ihan oikeasti rikkaista suvuista, ei tässä autossa ollut uutena lisävarusteita. Ei edes lukittavaa takaluukun kahvaa, ei valkosivuja eikä radiota. Oston hetkellä kojelaudassa tosin hiljattain siihen asennettu radio oli, mutta se ei toiminut ja niin se otettiin pois. Onneksi antennin reikää ei ollut porattu. Alkuperäinen radion aukon peitelevy on vielä kateissa. Mielelläni ostaisin juuri oikean värisen peitelevyn, sillä kilikalipullolla maalattu levy on hieman väärän sävyinen. Maalikoodi on golfblau L390. Vaikka aikoinaan ruuvasin autooni erilaisia lisävarusteita, tähän niitä ei ole tarkoitus asentaa. Juurikaan tai ollenkaan. Nuo roiskeläpät ovat rumat, myönnetään, mutta ne olivat vuonna 1962 pakollinen katsastusvaruste ja näin ollen ne jäävät paikalleen. Tyhmä kysymys - kuinka lisään tähän replyyn kuvia? Pitääkö se tallentaa ensin johonkin kuvapalveluun ja lisätä tuon imagen kautta linkki? Mihin kuvapankkiin olette kuvia laittaneet?

Joku teistä saattaa muistaa nimeni. Puuhastelin vuosina 1988-2000 hyvin aktiivisesti 1950-luvun Volkkareiden parissa ja kirjoitin niistä melkoisen paljon, mm. artikkelisarjan "Volkswagen Kuplan muodonmuutokset 1949-1960". Se julkaistiin SA-HK:n Hyrysysy-Menolaisessa pienissä erissä. Sen kirjoittaminen oli näin jälkikäteen ajatellen iso urakka, kirjoituskoneen, saksien ja liimatuubin avulla. Tietokonetta ja nettiä ei ollut. Vuosien 1988 ja 1992 välillä entisöin horizontblau-värisen 1956 Ovaalin, jolla ajoin neljän kesän aikana n. 5000 km. Omistin myös 1951 Bretzelkäferin ja 1957 Karmann Ghian. Ensimmäinen autoni oli 1974 Kupla ja omistin myös hetken ajan 1975 Kuplan. Perheessä Volkkareita on ollut enemmänkin. Isällä, siskolla ja lasten äidillä. Lusikat menivät jakoon vuonna 1999 ja niin lopetin harrastamisen aivan kertalaakista vuonna 2000. Möin aivan kaiken pois. Sen jälkeen kasvatin pari lasta, rakensin mökin ja puuhastelin jotain aivan muuta. Harrastamisen aikana syntyneet ystävyyssuhteet säilyivät kuitenkin ja niin seurasin sivusta ystävieni harrastamista. Päivittelin sitä miten paljon Volkkareiden hinnat nousivat vuosittain ja harmittelin sitä miten monet autot myytiin ulkomaille. Ihastelin myös sitä miten helpoksi harrastaminen on muuttunut nyt kun netti helpottaa tiedon ja osien etsimistä. Haasteena on vaan se miten erottaa oikea tieto väärästä? Reilu vuosi sitten elämäntilanteeni muuttui ja alkoi tehdä mieli hankkia jotain rassattavaa. Mihinkäs seepra täplistään pääsisi… Ovaalin ja Low Light Ghian jälkeen ei tehnyt mieli downgreidata, mutta laiha lompakko ja kova vaatimustaso yhdistettynä ei ole mikään helppo rasti. Erityisen vaikea tilanne syntyy siitä että mitään kiinnostavaa myytävää ei ilmestynyt myyntiin. Vuoden päivän harrastin sellaista että nukkumaan mennessäni räpläsin sängyssä tablettia. En etsinyt saksalaisia luontoelokuvia, vaan suomalaisissa kilvissä olevia haitarikattoja ja avomalleja. Välillä myös kovakattoisia Ovaaleja. Googlen kuvahaku on siinä varsin näppärä apuri. Aika montaa avokkia ei löytynyt enää Trafin tiedoistoista. Joko ne on palautettu vanhoihin mustapohjaisiin kilpiinsä, tai sitten ne on myyty ulkomaille. Montaakohan autoa ostattelin? Viittätoista? Kahtakymmentä? Aivan erityisesti yritin ostaa entistä Ovaaliani ja entistä Karmann Ghiaani, mutta kumpikaan ei ollut kaupan. Mutta avomalli olisi kiva. Sellaista minulla ei ole vielä ollutkaan. Kävin elokuussa 2016 katsomassa muuatta sinistä 1962 Karmann Cabrioletia. Auto ei ollut myytävänä, mutta sitä sai käydä katsomassa. Aika pikainen silmäys se oli. Yhtään kuvaakaan en tullut ottaneeksi, kaupan kun se ei ollut. Autolla ei ajettu tässä vaiheessa metriäkään, sillä se ei ollut mennyt vuosi sitten katsastuksesta läpi. Loppukevään 2017 aikana viestittelimme ostajan kanssa ja lopulta kävi niin että ostotarjoukseni hyväksyttiin. Kaupat tehtiin kesäkuun puolivälissä, ja tässä vaiheessa en edes nähnyt autoa. Rahat lähtivät tabletista, mutta kaupan kohteen olin siis nähnyt vain pintapuolisesti – kymmenen kuukautta aikaisemmin. Mielessäni ei kuitenkaan käynyt missään vaiheessa epäilys siitä että mäkeen mentäisiin. Olihan tuttu peltiseppä käynyt katsomassa auton tällä välillä, ja minulla oli kohtuullisen realistinen kuva siitä mitä tulin ostaneeksi. Kaksi ja puoli viikkoa myöhemmin myyjä siirsi auton sovitulle korjaamolle, jossa se fiksattiin katsastuskuntoon. Samalla siitä korjattiin koko joukko pieniä vikoja, joista olisi voinut tulla isoja ongelmia. Auto tuli ajamalla kotiin, ja jo seuraavana päivänä olin sillä Helsinki Cruisingissa. Autolla on mielenkiintoinen historia. Se on tehty 9.5.1962, toimitettu Suomeen 17.5.1962 ja rekisteröity Helsingissä 1.6.1962 rekisteritunnuksella ACR-39. Auton ensimmäinen omistaja oli erään aatelisen ja hyvin varakkaan suvun vuorineuvos, joka osti sen vaimonsa käyttöön erääseen kartanoon. Kerrotaan että auton kyydissä on ollut erään maan kuninkaallisen perheen jäseniä, sukua kun ovat. Auton seuraava omistaja oli kartanon autonkuljettajan poika, joka rekisteröi auton nimiinsä 12.12.1973. Auto oli silloin verraten huonossa kunnossa. Se oli seisonut räntäsateessa ikkunat alhaalla, ja alkuperäisen valkoisen katon alla olevat puuosat olivat etenkin auton takaosassa huonossa kunnossa. Autoon tehtiin uusi katto, joka poikkeaa alkuperäisestä materiaalin ja värin osalta. Mahdollisesti samassa yhteydessä auton matot vaihdettiin kokolattiamatosta leikatuiksi. Nokkapelti on vaihdettu jossain vaiheessa, samoin kuin vasen etulokasuoja. Auto on ylimaalattu. Jossain vaiheessa 1970-luvun alkupuolellahän kävi autolla Nizzassa saakka. Mahdollisesti tässä vaiheessa oikeaan takapuskurin kiinnikerautaan on porattu reikä, ilmeisesti SF-tunnuksen pidikettä varten. Paluumatkalla yhteen mäntään paloi reikä, mutta auto saatiin nilkutettua Travemündeen ja Suomeen. Alkuperäisen moottorin tilalle tuli uusi runkomoottori, johon kiinnitettiin vanhat apulaitteet. Tämän jälkeen autolla ajettiin enää muutamia satoja kilometrejä kesässä. Omistaja laittoi auton myyntiin Mobilisti-lehden palstalle. Muistelisin että auto oli myynnissä pidemmänkin aikaa. Ystäväni kävi sitä katsomassa, mutta totesi sen liian huonoksi eikä sitä ostanut. Auto meni lopulta kaupaksi ja omistajanvaihdos tapahtui 16.5.2010. Kolmas omistaja ei ehtinyt sillä juuri ajella. Vaihtoi siihen uusia tiivisteitä ja äänenvaimentajan ja asensi Albertin repropeilit. Säilytti auton sellaisenaan. Kunnes sain siitä vihiä. On hieman epätavallista että autolla on ikää 55 vuotta, mutta vain yhdet kilvet ja neljä omistajaa. Se maahantuontikirja jossa tämä auto on, on valitettavasti kateissa. Joku Alfred Nussi on sen nussinut. Kirja oli kateissa jo 1980-90-lukujen taitteessa. Ken tuntee omantunnon tuskia, voi palauttaa kirjan maahantuojalle. Vuoden 1962 loppupuoliskon ja vuoden 1963 alkupuolen kirjat tutkittuani huomasin että Cabrioleteja ei juuri maahan uutena tullut. Näissä kahdessa kirjassa oli 9645 Volkkaria, joista vain yksi (1) kappale oli tällainen avomallinen Kupla. Tämä punainen yksilö oli erään tunnetun näyttelijän äidin auto, ja sen kerrotaan tuhoutuneen. (Ja ennen kuin ehdit kysyä, myöskään tuon ikäisiä Karmann Ghia Cabrioleteja ei maahan tullut uutena kuin yksi valkoinen yksilö.) Auto ei ole luonnossa niin hyvä kuin miltä se kuvissa näyttää. Peltityöt on tehty aikoinaan huolimattomasti, ajan tavan mukaan. Eihän tuolla ole 1970-luvulla ollut juuri muuta kuin kuriositeettiarvoa. Katto on vääränlainen ja osittain huonosti tehty, ja ne kokolattiamatot saavat miehen kyyneliin, se helppoa on. Kuinka tästä eteenpäin? Aika moni ei tekisi autolle mitään muuta kuin pitäisi sen ajokuntoisena ja ajaisi vaan. OK, jos mietitään että olen ajanut viimeisten 29 vuoden aikana vanhalla Volkkarilla vain sen edellä mainitun 5000 km, voit arvata että nyt tekee mieli ajaa... Tehdä matkamittariin iso numero... no joo... kassellaas ny. Hyvin moni pistäisi ilmoituksen mobile.de-sivustolle ja viheltäisi koko matkan matkalla pankkiin. En minä. Tällä autolla on niin hieno Suomeen liittyvä historia, että sen kuuluu jäädä Suomeen. Niin kauan kun minussa henki pihisee, tämä auto pysyy suomalaisten kilpien välissä. Ei kun tonttiin ja stroukkeri takakonttiin? Juu ei. Täysentisöinti saman tien? Auto palasiksi ja kaikki uusiksi, kustannuksista ja vaivoista tinkimättä. Njaaa. Sen verran osaan laskea, että tämän auton täysentisöinti maksaa ihan järjettömästi, semminkin jos (ja kun) joutuu turvautumaan toisen apuun turhan monessa pulmatilanteessa. Kertarysäyksellä ei onnistu, pikkuhiljaa kyllä. Kevyt konservointi ei valitettavasti tule kysymykseen, sillä paljon alkuperäistä on kateissa. Lopullinen strategiani on vielä hioutumassa. Ensivaiheessa on tarkoitus ajaa muutaman kesän ajan maltillisesti. Kerätä tuntumaa, uusia osia ja tietoutta. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta en ole aikaisemmin omistanut 1960-luvun autoa, joten tässä on pakko hankkiutua entisen mukavuusympyrän ulkopuolelle ja opeteltava uutta. Kyllähän auto jossain vaiheessa on pakko laittaa pukeille, ja siihen on pakko tehdä - jopa varsin mittavat - peltityöt. Ennen sitä pitää kerätä rohkeutta ja tehdä paljon valmistelevia töitä, niin että telakalla olo jää mahdollisimman lyhyeksi. En jaksa enää tämän ikäisenä vuosikausia kestäviä projekteja. Se entinen Ovaalini oli osina melkein neljä vuotta, ja se oli liian pitkä aika. Puhumattakaan niistä monen harrastajan toooodella pitkistä projekteista. Palaan tälle kanavalle, jahka projekti nytkähtää eteen päin. Saa kommentoida. Kiinnostaisi tietää mistä tilasit katon puut ja kankaat. Uudet alkuperäiset osat kiinnostavat.