pasihakala

Se että jollain on ns. Suomi-auto jossa ei massaa ole, saattaa selittyä sillä että se on tullut tänne merimiesautona

Njoo. Olen näemmä väärässä. Ruostesuojaus ei ollut pakollista vielä 1962 vaan vasta 1980-luvun alkupuoliskolla MUTTA joko maahantuojat tai piirimyyjät suojasivat autoja vapaaehtoisesti. Tämäkin auto on ruostesuojattu. Takakyljissä ja ovien sisäpinnoissa on röpelöinen massa ja sen päällä sininen maali > massa on vedetty jo tehtaalla. Veikkaan että pohjalevyn massan alta löytyy virheetön maali, samaan tapaan kuin KG:n pohjasta löytyi.

Kyllä mulla vaan on vahva usko siihen että tuo(kin) auto on massattu ihan uutena ja että se oli pakollinen kuvio siihen maailman aikaan. Ei ole syytä uskoa että auton ensimmäinen omistaja olisi autoa massauttanut. Sen perusteella mitä olen kuullut, autoa ei pidetty kovinkaan hyvin. Massan pohjasta raapiminen ei ole kovin kivaa puuhaa. Skrapasin sitä aikoinaan elokuun lämpimillä keleillä 1957 KG:n pohjasta ja eihän se meinannut irrota millään. Jatkoin urakkaa saman vuoden Tapaninpäivänä -27 asteen pakkasessa ja todella hyvin irtosi silloin.... Massan alta löytyi virheetön maali tehtaan jäljiltä. Kyseinen auto myytiin uutena Ruotsiin ja Suomeen se tuli vasta vuonna 1992.

Otan kuvia matkan varrella niin että nähdään mitä on tehty ja miten hyvin. Tuskinpa koriin jää mihinkään hitsaussaumoja näkyviin. Pohjalevyn puolikkaat vaihdetaan kokonaisina, joten mistään ei näe että ne on vaihdettu. Törkyinen massaus? Koska olen kertonut niin tekenäväni? Öö voihan sen tehdä siististikin. Vaikutus jälleenmyyntiarvoon? Ihan sama. Teen auton itselleni, sellaiseksi jollainen se on uutena ollut, enkä myyntiä varten.

Ei voi kuin ihaillen katsoa miten nopeasti syntyy siistiä jälkeä!

Tehdäkö auto sellaiseksi jollaisena se Karmannin tehtaalta ulos lähti? Vai sellaiseksi jollainen se asiakkaalle luovutettaessa oli? Jos valitaan jälkimmäinen vaihtoehto, tulee auton pohja ja lokasuojien sisäpuolet massata sekä roiskeläpät asentaa. Hyi, rumaa sanovat monet. Kyllä, ehdottomasti ruman näköistä, olen tästä samaa mieltä, mutta... Auto onkin tarkoitus entisöidä sellaiseksi jollainen se uutena oli. Ja nuo ruostesuojaukset ja roiskeläpät nyt vaan olivat sen aikakauden pakollisia varusteita. Katsotaas nyt mitä tuleman pitää. Ehkä massaan ehkä en. Olen omistanut 1956 Ovaalin, 1951 Splitin ja 1957 Karmann Ghian, ja niissä kaikissa oli lähestulkoon ehjät pohjapellit, mutta ne olivatkin kaikki umpiautoja. Tässä avokissa on pohjassa jokunenkin paikka. Lienee ensimmäinen katto vuotanut, vai liekö jäänyt joskus rankkasateeseen katto alhaalla, mene ja tiedä. Siisteimmän lopputuloksen saisi varmaan jos vaihtaisi pohjalevyn puolikkaat kerralla, mutta mutta. Täytyy tutkia ostos tarkkaan nosturipaikalla, jahka auto sellaiselle menee. Katsastuksessa sitten viimeistään.

Olen hyvin kiitollinen kaikesta saamastani avusta. Yksin tästä projektista ei tulisi yhtään mitään. Esimerkki 1: Mika vinkkasi että nyt Portugalissa olisi myynnissä NOS kaasuttimen runko. Turolta löytyi NOS kiihdytyspumpun kalvo, kansi ja ryypyn vastus ja Heikiltä NOS kaasuttimen yläosa. Mika kasasi kaasuttimen pitkälti uusilla osilla. Suurkiitos kaikille! Esimerkki 2: Sain vinkin Oregonissa myynnissä olevista lähes ehjistä takasivupahveista. Juha tilasi ne työpaikalleen, ja Janne toi pahvit matkalaukussaan Suomeen. Olipa muuten hauska keissi logistisesti, sillä työpäiväni lentokentällä päättyi klo 14:30. Nousin liukuportaat ylös ja odotin Burger Kingin kohdalla sellaisen viisi minuuttia, kun Janne perheineen tuli tulopalvelusta matkalaukkuineen. Uskomaton tsäkä – pahvit tulivat Yhdysvaltain länsirannikolta työpaikalleni, siten että ei tarvinnut ottaa yhtään ylimääräistä askelta eikä tarvinnut odottaa kuin sen kaikki viisi minuuttia. Parempi takatuhkakuppi löytyi Teron laatikosta. Suurkiitos kaikille! Esimerkki 3: Turolta löytyi NOS peilin tyven kromiosa, Veli-Matilta NOS messinkihela sen sisälle ja Mikaelilta NOS ovipeili. Suurkiitos kaikille!

Vaatekoukut ovat samoja kuin 1958 ja uudemmassa ykköstyypin Karmann Ghiassa. Varmasti samoja kuin Typ 34:ssä. Noita koukkuja on siis ylimääräisiäkin, mutta tuota oikeanpuoleista koukkua on vain yksi ehjä ja yksi katkennut. Mielelläni sellaisen ostaisin.

Autossa on nyt kiinni täysin ruosteettomat RTO-tuonnin lokasuojat, jotka eivät kuitenkaan ihan täysin tyydytä. Lokasuojan reuna on rypyssä ja lokasuojat eivät ole alahelman osalta keskenään aivan samanlaisia. Toisen helma ulottuu pidemmälle auton alle kuin toisen. Tätä tosin ei näe muuten kuin silloin kun auto on nosturilla. Sain ostaa eräästä 1963 metsäautosta tällaiset alkuperäiset lokasuojat, jotka ovat tosi paksua tavaraa ja joiden muodot ovat juuri oikein. Niissä on kyllä koko lailla paljon korjattavaa, mutta pakkohan nuo on kunnostaa kun alkuperäisiä ovat. Ellei jollain sitten olisi myydä parempia alkuperäisiä etulokasuojia? Paria jotka ovat samasta autosta peräisin?

Samaa mieltä siinä että korin suhteen ei voi tinkiä. Peltitöiden ja maalauksen tulee olla tehty juuri oikein, eikä vähän sinne päin. Ensin löytyi hyvä varapyöräkotelon pohja ja sitten sama osa NOS:sina > jälkimmäinenhän se autoon tulee, vaikka autoon kiinni hitsattuna repron ja alkuperäisen osan välillä ei kovin isoa eroa olekaan. Nuo alkuperäisessä pellissä olevat kohdat joissa peltiä on "nipistetty", jäävät toisen pellin alle ja siten eivät näy varapyöräkotelosta päin katsottuna. Onneksi tässä on aikaa etsiä osia vielä useamman vuoden ajan, ennen kuin auto menee pläkkärille. Niitä irto-osia kuten sisäpeilejä voi vaihdella sitten myöhemmin, kun kukkaro kestää.

Espoon Automuseossa oli 1980-1990 -lukujen taitteessa vuosimallin 1966 Kupla, jolla oli ajettu ainoastaan 1600 km. Tuossa luvussa ei ole pilkkuvirhettä, vaan kyseessä oli tosiaan melkein ajamaton auto. Otin siitä kuvankin. Auton väri oli mielestäni pastelweiss tai vaalea harmaa. Etupuskurin päällä oli läpinäkyvä pleksi, jonka tarkoituksena oli estää kiviä osumasta nokkapeltiin. Joku halusi ostaa auton, mutta omistaja ei halunnut myydä autoa hänelle ja siten tämä ostajakanditaatti käytti bulvaania ja saatuaan auton omistukseensa, kehtasi vielä soittaa auton entiselle omistajalle ja kertoa että auto on nyt hänellä. Pitääkö tarina paikkansa? Missä tämä auto on nyt?

Istuin hiljattain duunissa aamuvuoron 9,5 h päätteen ääressä, ja sen jälkeen vielä himassa toisen 7 h rupeaman, etsien Sambasta niitä osia mitä tarvitsen. Siellä oli yli 180 sivullista myynti-ilmoituksia, noin 40 ilmoitusta per sivu. Minun on täytynyt klikata ainakin 1500 ilmoitusta sen illan aikana. Kyllä oli persaukset kovilla. Mukamas jo löysin katkenneen valetun koukun tilalle ehjän koukun Italiasta. Tai oikeastaan kaksikin. Myyjä ei vaan suostunut myymään yksittäistä koukkua vaan kaksi kerralla. Myyntihinta 50 euroa ja siihen päälle postikulut kirjattuna pakettina, myyjän vaatimuksesta, hintaan 40 euroa. Eli yhteensä 90 euroa per kaksi koukkua. Ihanan kallista. Lähetti toi aikanaan paketin ovelle ja tallilla näitä koukkuja sitten olemassa oleviin vertasin. Perskules. Olin niin kuvitellut että kaikki autossa olevat neljä koukkua olisivat samanlaisia mutta eivätpä olleet. Ne koukut joihin takki ripustetaan olivat erilaisia kuin ne kaksi jotka lukitsevat katon ala-asentoonsa ja arvaat varmaan jo että nämä ihanan kalliit koukut olivat niitä jotka olivat ehjiä. Kylläpä vastustaa. Jos jollain on tuollainen koukku, ostan mielelläni. Taustapuolella lukee ”GHE” ja ”5K 095”. ​Saksasta löytyi uusia puskuritolppia. Maksoin osat myyjän tilille, mutta sen jälkeen on ollut hiljaista. Laitoin useamman meilin, mutta kun niihin ei tullut vastausta, oli pakko murahtaa jo tukevasti. Siinä vaiheessa kun kirjoitin saksaksi että "Sollte Ich Polizei anrufen?" ja kun uhkasin englanniksi kirjoittaa Sambaan negatiivisen palautteen, muuttui ääni kellossa ja myyjä lähetti DHL:n seurantakoodin. Jospa osat lopultakin tänne tulisivat. Kävin Virtasella. Vertailimme Isosta Britanniasta tilaamiani kynnyskotelon vahvikkeita hänellä olevaan NOS vahvikkeeseen. Ostin häneltä kynnyskoteloiden pohjat ja ovien alalaidat. Kynnyskoteloiden yläosat tulevat aikanaan myös häneltä, samoin kuin kynnyskoteloiden vahvikkeet. Nuo jo ostetut vahvikkeet ovat melkein hyvät, mutta täydelliset vahvikkeet ovat haussa ja Mikalta ne saa, jahka niiden tuotanto alkaa. Retrorenkaat Ky Vammalassa myy Camac-merkkisiä ristikudosrenkaita. Samanlaisia kuin mitä Continental aikoinaan teki ja joilla isäni ajoi. Renkaat pyöräytettiin vanteille. Hyvältä näyttää ja tuntuu. Hyvä palvelu ja edullinen hinta. Voin suositella lämpimästi. Osia olen tilaillut. Monen osan kohdalla joutuu tekemään arvovalintoja hyväkuntoisen aidon käytetyn ja uuden uustuotanto-osan välillä. Jotkut reprot ovat riittävän hyviä, jotkut osat taasen ihan kelvottomia. Jonkin verran joutuu miettimään, missä määrin järkevää on vetää talouttaan ihan liian tiukalle harrasteen vuoksi. Maksaako mahdollinen ostaja aikanaan autosta yhtään sen enempää jos autossa on kiinni a) käytetty sisäpeili b) hyvälaatuinen Paruzzin peili hintaan 240 euroa vai c) NOS-peili 390 euroa? Mielenkiintoisesti kuulen jyrkkiä kommentteja aiheeseen liittyen heiltä keillä ei ole taloudellisessa mielessä pienintäkään huolen häivää. Samaan aikaan me muut kauhistelemme sitä mitä osat maksavat. No joo. Samaan aikaan Split Cabrioletin sisäpeili maksaa vielä enemmän. Mitä siinä näkemässäni hintalapussa lukikaan? EUR 1500? EUR 2500? Ihan kreisiä. En ole ihan varma olisinko lähtenyt tähän projektiin, jos olisin ymmärtänyt mitä tämä auto tulee valmiina maksamaan.

Asun Vantaalla, auto asuu Helsingissä. Eli ei ole matka eikä mikään, mutta mutta... Kesän suunnitelmat ovat vielä avoinna. Alustavasti näyttää siltä että olisin tuona päivänä lomalla, mutta mutta. Tässä on vielä joitakin muuttuvia tekijöitä. Tarkennellaan vähän lähempänä suurta päivää, miten kalenterimerkinnät sattuvat kohdalleen. Jos sattuisi käymään niin että en ole paikkakunnalla tuolloin, veikkaan että korvaava auto löytyy helposti. Ensinnä tulee mieleen valkoinen 1964 ja sininen 1967 Cabriolet... Huoli pois. Kyllä auto järjestyy.

Silloin 1990-luvulla Hot VW´s Magazine -lehdessä oli artikkeleita ”Treasure hunting in xxx”, jossa hemmot seikkailivat jossain eksoottisissa paikoissa ja löysivät satumaisia NOS-osia. Löytyi niitä aarteita Suomestakin. Ensimmäinen mesta oli pienessä itäsuomalaisessa kirkonkylässä. Sain kuulla että siellä oli toiminut vuosina 1951-1976 VW korjaamo, jonka osia oli vielä hieman jäljellä erään omakotitalon alakerrassa. Vanhempi pariskunta niitä möi. Kun kyselin mitä osat maksoivat, kerrottiin että hinta katsotaan hinnastosta ja näin tehtiin. Se hinnasto vaan oli vuodelta 1976 ja elettiin vuotta 1990. Jotkut polttimot olivat halpoja, vain 1 markka 40 penniä kappale, mutta kakkostyypin ajovalolasi maksoi peräti 70 markkaa ja se oli paljon rahaa se. Joku oli käynyt ostoksilla Vaasan suunnasta ihan pakettiauton kanssa. Piharakennuksen seinällä oli vielä emaloitu VW-kyltti, mutta se ei ollut myytävänä. Myöskään lasista Shellin bensapumpun simpukan mallista kupua ei voinut ostaa. Piharakennus on kuulemma sittemmin purettu. Seuraava löytö oli melkoinen. Eräs VW-kauppias oli vienyt 1970-luvun loppupuolella vaihtomoottoreita Herttoniemeen ja huomasi että varaosavarastossa oli naisia tyhjentämässä hyllyjä. Osat laitettiin jätesäkkeihin ja saaveihin ja olivat matkalla Kuusakoskelle sulatettavaksi. Kesko oli nimittäin ostanut VW-Auton ja katsoi että ilmajäähdytteisten mallien osilla ei ollut enää mitään virkaa nyt kun Passat ja Golf olivat tulleet markkinoille. Miehellä oli niin hyvät suhteet sekä VW-Auton että Kuusakosken suuntaan että hän sai purettua jo tehdyn sopimuksen. Onneksi lankomiehellä oli rekkafirma ja tyhjä auto Helsingissä. Muistelisin että osia olisi ollut peräti kolme kuormaa. Kolme uutta pohjalevyä ja yksi uusi kori kuuluivat kauppaan. No. Liikemies kun oli, laittoi paikallislehteen ilmoituksen että nyt olisi maalia kaupan. Pisti purkit pihalle ja aloitti myymisen. Oli kuulemma kiva ajella maaseudulla ja katsella että tuon liiterin katto on ”seeblau” ja tuossa leikkimökissä katto on ”rubinrot”. Kohdalle sattui myös epärehellisiä ostajia. Hän oli ollut 1980-luvulla kiireinen kun rakensi omakotitaloaan, ja ei siksi ehtinyt oikein seurata mitä tavaraa muuan kauppias varastosta pihalle kantoi ja pakettiautolla pois kuljetti. Useita kuormia oli käynyt hakemassa ja jossain vaiheessa myyjä oli hoksannut katsoa kaupan kohteena ollutta kasaa. Koivun tyven juurella oli ollut todellisia herkkuja kuten Splitin NOS kello, ja päällä hämäyksen vuoksi arvottomampia peltiosia. Sen koommin miehellä ei ollut ollut asiaa ostoksille… Kuulin paikasta 1990-luvun alkuvuosina, ja löysin sieltä mm. NOS USA-puskurin kaaret ja tolpat ja tukiraudat. Olipa hienoa ruuvata autoon NOS-puskurit… jokaista pulttia myöten kaikki osat olivat uusia ja alkuperäisiä osia. Sieltä löytyi myös mm. 25 NOS Splitin virtalukkoa avaimineen. NOS 1953-1955 ratin keskiöitä ja Ovaalin etutuhkakupin levyjä. Paljon Typ 3 jarrusylintereitä. Hassuin löytö oli laatikollinen 1966 USA-vientimallin Kuplan hätävilkkukatkaisijan nuppeja. Miten lie Suomeen tulleet? Jälleenmyyntiä varten osia ei voinut ostaa, sillä hän halusi myydä osia vain niihin autoihin mitä ostaja itse omisti. Mikä on kyllä viisasta. Hän ihmetteli miksemme olleet kiinnostuneita NOS 25 hv moottorin osista, mutta emme olleet moisia löytäneet. Menimme etsimään ja osia ei löytynyt, sillä joku oli ne varastanut. Kolmas löytö oli muuan lato, jonne oli talletettu vaijereita, ovipahveja ja kylkilistoja. En enää muista mistä nämä olivat peräisin. Joitakin hassuja irto-osia tuli vastaan. Yksi erikoisimmista oli iso korjauspelti, joka kattoi tuulilasin karmin, kojelaudan ja etutavaratilan pohjan. Muuten tarina ei ehkä olisi niin kertomisen arvoinen, mutta kun tämä korjauspelti oli Split Windown ikäinen… ja sen yli oli ajettu jollain traktorilla tms… Pelti oli aivan littana. Otettiin kuitenkin talteen ja jotain käyttökelpoista Turo siitä sai. Samasta paikasta löytyi myös totaalisen vääntynyt ”VW Huolto Service” -kyltti. Yritin sitä oikoa paksun lastulevyn ja pitkien pulttien avulla, mutta emalinpalaset vaan lentelivät. Ei mielikuvaa mihin se meni. Joskus teki pahaa seurata sivusta sitä miten paljon jengi tuhosi autoja. Pääsin käymään varastossa jossa eräs purkamiseen viehättynyt henkilö jemmasi osiaan. Kun katselin osia, polveni löivät loukkua kun huomasin miten monta autoa hän oli purkanut osiksi. Eri väriset ja ikäiset ostat sen paljastivat. Tuo ovi oli viiskutosesta ja tuo takaluukku oli viisysistä. Huh huh. Joku osti varsin hyvän ja täydellisen 1967 Krankenwagenin. Kietoi sen tiukasti pressun sisälle ja piti autoa pihalla parin vuoden ajan. Avasi aikanaan pressun ja oli lentää persauksilleen kun huomasi miten pahasti se oli jatkanut ruostumistaan, kun oli kosteassa haudutettu. Sisustan osat lähtivät Isoon Britanniaan ja kori Kuusakoskelle. Paremmin auto olisi säilynyt löytöpaikassaan taivasalla. Vanhan Hämeenlinnan tien laidalla, vähän Keimolan pohjoispuolella, oli romuttamo jolla oli varsin huono 1956 KG Coupen keula. Taisi olla peräkin. Osat päätyivät Turolle, jolta sain ostaa kallistuksenvakaajan (sehän on KG:ssä vakiona mutta lisävaruste saman ikäisessä Ovaalissa). Osa on hieman erilainen kuin se kallistuksenvakaaja joka oli myöhemmin vakiona myös Kuplassa. Myös keulapala päätyi minulle ja on nyt Heikillä. Imatran pohjoispuolelta löytyi todella huono 1959 KG Coupe, jonka takaosan yli oli ajettu traktorilla. Ostin katon talteen. Kuskasimme sen Jettan kattotelineellä Sulkavalle appivanhempien pihaan rakennettuun väliaikaisen talliin jemmaan. Puumalan lossilla saksalaiset turistit ihmettelivät kummasti moista raatoa auton katolla. Ei se katto hukkaan mennyt, sillä kotkalainen Hannu käytti sitä sabluunana kun teki sen avulla kolme puurimapohjaista KG:n kattotelinettä. Yhden muistan mihin meni, lopuista ei hajua. Tuhlasin myös aikaa Judson-projektiin. Huoh. Ostin 34 hv Judsonin joka piti muuttaa 30 hv-malliseksi. No eipä ollut järjen häivää. Voi sitä osien etsimistä… ja scooppikin piti hankkia. Judsonhan ei sovi KG:n takaluukun alle, ellei takaluukkuun tekisi reikää ja sen päälle ruuvaisi alumiinivalettua scooppia. Kuinka ollakaan sellainen löytyi Suomesta lainaksi. Teetin vantaalaisessa valimossa kolme scooppia, mutta pahus vaan valimossa naarmutettiin juuri maalattua alkuperäistä osaa. Hyvittelin omistajaa hankkimalla juuri oikeanlaisen myyntiesitteen. Anteeksi vielä kerran Mats. Tätä scooppia varten piti tietenkin ostaa toinen takaluukku, sillä eihän sitä alkuperäiseen luukkuun voisi reikää tehdä. Eipä ihme että rahat olivat aina vähissä, kun piti rönsyillä sinne ja tänne. Se mun Judsonini meni sitten kiertoon kun aloin ymmärtää että se tuskin koskaan toimisi kunnolla. Uusi omistaja oli kiukkuinen kuin mikä, kun kävi ilmi että mallin mukaan teettämäni alumiininen hihnapyörä oli kiero. Mistäs sen olisin voinut tietää, kun en sitä koskaan missään pyöräyttänyt?? 1957 KG:n penkin keskikohdat olivat vakosamettia ja reunat keinonahkaa. Voisi kuvitella että uutta vakosamettia löytää helposti, mutta ei vaan löytynyt. Sai kiertää eräänkin kangaskaupan ennen kuin juuri oikeanlaista löytyi. Katon flanelikangas löytyi helpommin ja lasteni äiti ompeli kattoverhoilun valmiiksi. Tämä tapahtui ehkä joskus vuoden 1995 paikkeilla. Heikki soitteli juuri ja kertoi että kattoverhoilu on nyt paikallaan. Johan tuo ehti odottaa asentamista 23 vuotta. Voitaisiinko tämän osan osalta puhua jo siitä että kyseessä olisi NOS-osa ??? !!!! Sentään 23 vuotta rullalla ….

Tuollainen.

1956 Ovaalini kaikki rekisterit olivat tiedossa. Ensin se oli Tampereella IE-alkuisella tunnuksella, sitten Helsingissä BX-kilvellä ja uudestaan Tampereella HZZ-kilvellä. Kaikki nämä mustapohjaisia. Viimeiset kilvet olivat vielä auton toisella omistajalla tallessa. Minulla ollessaan auto käväisi pitkillä valkoipohjaisilla MFT-alkuisilla kilvillä, mutte museokatsastettiin pian ja rekisteröitiin MRE-alkuisella museoauton kilvellä. Ai ETTÄ pussihousua ärsytti ajaa tuolla kilvellä kun ei ollut varaa palauttaa autoon sitä alkuperäistä IE-tunnusta joka siinä uutena oli. Kolmen kirjaimen kilpi ei rimmannut 1950-lukuiseen autoon ei millään, kas kun kolmekirjaimiset kilvet tulivat vasta 1962. Sen ajan lainsäädännön mukaan minun olisi pitänyt maksaa FIM 5000 suuruinen erikoiskilpimaksu, että olisin saanut autossa kerran olleen tunnuksen takaisin. No en tietenkään sitä maksanut. Että jotain hyvää kehitystä tässä on Trafin puolelta tapahtunut. Nyt saat vanhan tunnuksen takaisin ihan normaalilla kilpimaksulla, jos voit todistaa että kilpi autossa on joskus ollut. Ja mustapohjaisena jopa, jos ajoneuvo vaan on kyllin vanha. Monessa maassa ei muuten saa ajaa vanhoilla kilvillä, joten olemme siinä onnellisessa asemassa että täällä se onnistuu.

1962 VW Cabriolet voisi olla käytettävissä. Väri golfblau eli sininen. Siisti mutta ei museokatsastettu. Kuvia löytyy tuolta ”various projects” osastolta, otsikkona ”1962 Karmann Cabriolet” tms

ETRA:ssa oli alumiinivahvisteista pahviputkea, mutta sen läpimitta oli väärä. Tuulilasin alakulmiin tulevat putket järjestyivät lopulta. Toiselle puolelle löytyi oikean mittainen NOS. Toiselle puolelle löytyi kaksi liian lyhyyttä NOS-putkea, jotka sain yhdistettyä yhdeksi oikean pituiseksi siten että liitosta ei huomaa. Ohuempi pahviputki on saman paksuista kuin se mitä tämän ikäisen konehuoneessa on (ilmanpuhdistajalta alaspäin). Sitä löytyi muutama pätkä, siltä varalta että johtoputkea joutuu paikkailemaan. Periaatteen vuoksi yritän säilyttää alkuperäisiä osia mahdollisimman paljon, eli en vaihda osia vaihtamisen ilosta. Jos ja kun tulee hankittua osia joita ei tule käytettyä, pääseehän niistä eroon. Menee vuosia ennen kuin kaikki osat ovat kasassa. Ovat vielä levällään ympäri maailmaa ja jostain pitää etsiä varallisuutta saada ne hankituksi. Katto mietityttää kaikkein eniten, sillä siinä on niin saamarin monta kallista osaa. Onneksi on hyvä katon tekijä tiedossa.

17 vuoden tauko. Ajoin välillä viisi kesää isoilla skoottereilla. Oli kaksi Vespaa ja yksi Piaggio. Hetken ajan omistin myös valmiiksi entsöidyn 1952 ACMA-Vespan (tehty lisenssillä Ranskassa). Sitä kun oli kerran omistanut ”low light Ghian”, oli vaikea löytää enää mitään vielä hienompaa. Sebun kattoluukullisen 1959 Porschen kohdalla kyllä polvet notkahtivat ja 1953 Transporterin kohdalla alkoi pulssi kohota. Kova vaatimustaso ja ohut lompakko vaan ovat huono yhdistelmä. Aina välillä kävin Nettiautossa katsomassa tarjontaa. Äimistelin koko ajan nousevaa hintatasoa. Ensin Splitit maksoivat 20 donaa ja hetken päästä ne olivat jo 30 tonttua - ja ne myytiin järestään maasta pois. Alkoi tuntua siltä että en saa ikinä hankittua Volkkarla ja niin aloin kartoittaa muita vaihtoehtoja. Kesällä 2016 kävin koeajamassa 1998 Porsche Boxsterin. Olihan sillä hauska ajaa. Jopa niin hauska että vielä seuraavana päivänä hymyilytti. Alkoi tuntua että onhan se kumma juttu että jos ei ole varaa Volkkaria ostaa, täytyy ostaa Porsche... en kuitenkaan lämmennyt ihan kauppoihin asti. Laite oli liian muovinen makuuni, mutta ymmärrän kyllä merkin viehätyksen. Se kuusimukisen boxerin murina kuulosti mukavalle. Kuuskakkosen suhteen astuin epämukavuusalueelle siinä mielessä että en ole aikaisemmin vielä kuuskytlukuista omistanut. Viiskytlukuisten osat ovat hyvin hallussa mutta nyt on ollut pakko opiskella uutta. Ja sehän on vaan hyvä asia se.

Eräällä tuttavallani on ulkomailta valmiina tuotu Porsche Speedster Replica, Volkswagenin tekniikalla. Vaikeaa on tuntunut rekisteröiminen olevan, eli ei se mikään läpihuutojuttu ole. Eikä auto ole vieläkään suomalaisissa kilvissä. Varmistaisin asian ennen kuin laittaisin paljon rahaa ja vaivaa kiinni.

Kolme viikkoa sen jälkeen kun Ovaali oli takaisin liikenteessä, lähdimme sillä Bug Runiin. Hieman arvelutti lähteä sinne saakka, sillä auto oli tosiaan vielä hetki sitten ollut osina. Hyvinhän se reissu meni ja pienintäkään teknistä murhetta ei ollut. Ovaali oli mukana kuvauksissa kolme kertaa. Ensin ranskalais-suomalaisen "Komisario Maigret" TV-elokuvan kuvauksissa. Se kerta mihin Timo viittaa, oli jokin mainospätkä Forumin parkkihallissa. Vanha pappa ajoi autolla rundia parkkihallissa ja vasta jälkikäteen kertoi että hänellä ei ollut korttia enää. Lakanat hulmuten? Ehkä sillä reissulla auton päällä tosiaan oli lakanoista tehty pressu. Oli talvikeli ja rapa lensi. Ei voinut ajamalla tuoda. Kolmas kuvaus oli VW-mainosta varten. Kuvauksista maksettiin varsin hyvin. Splitin hakureissulla en ollut mukana. Loppui mielenkiinto sen auton suhteen, kun oikeasti olisin tahtonut avon tai edes haitarikaton. Huonokin se mukamas oli, kun katto ja keula olivat katossa, mutta kun mietitään miten harsoista autoja nykyään tehdään, olihan se nykymittapuulla ajatellen todella hyvä ja kovapeltinen auto. Möin auton ihan tuohon lähipiiriin hyvin vaativan projektin kanta-autoksi. Se ei kuitenkaan ole edennyt vuoden 1992 jälkeen. Olettaisin että Splitti on yhä samassa kuosissa. Joku laittoi Faceen kuvia 1980-90-lukujen taitteessa kuvaamistaan kakkostyypeistä. Ei voi kuin ihmetellä miten kiiltäviä ja suorakylkisiä autoja silloin meni paaliin. Sillähän ne säilyneet ovat niin kalliita, kun lajitoverit on niin perusteellisesti lahdattu jo 30 vuotta sitten.

Kesällä Cruisingissa katselin ympärilleni ja mietin itsekseni että on tämä vaan hyvä harraste. Kun kaikki rahat menevät autoon, tietää missä ne ovat... ja silloin kun on ajamassa, ei voi olla dokaamassa... Liityin Facebookiin vasta joku aika sitten. Olen huomannut sen äärimmäisen hyödylliseksi. Siellä on omat ryhmät pussihousuille ja virittäjävelhoille. Jos tulee tenkkapoo jonkin yksityiskohdan suhteen, ei kun kysymys esille ja johan joku vastaa että katsos tuossa on kuva josta voi ottaa mallia. Eihän moisesta voinut ennen unelmoidakaan. Jos ei kyläseppä neuvoa osannut, aika itseksesi olit

OMG... mistäköhän moinen "maine" on oikein saanut alkunsa... no ehkä sitä oli nuorena ja (vielä nykyistäkin) tyhmempänä vähän liian besserwisseri... vaikka itse tykkäänkin että autot ovat just eikä melkein sellaisia kuin ne uutena olivat, on ystäväpiiriin kuulunut aina myös rakentelijoita... Rakenneltu auto on yleensä aina tekijänsä näköinen, eli miellyttää kaikkein eniten juuri tekijäänsä. Jos sijoitusmielessä ajattelisi, kannattaisi auto entisöidä sillä silloin siitä saisi parhaan hinnan (ja arvonnousun). Itse en ole autoharrastaja sen vuoksi että miettisin mitä siitä sitten joskus saa. Saan omat kicksini jostain ihan muusta kuin arvonnoususta. Huomaan että suhtautumiseni lisävarusteisiin on muuttunut näiden 30 vuoden aikana. Silloin ennen vanhaa "piti" erottautua joukosta sillä että ruuvasi autoon jotain lisävarusteita. Se oli olevinaan hienoa... Onhan sitä aina ollut autoilijoita ketkä ovat tahtoneet autojensa näyttävän joulukuusilta, mutta omalla kohdallani se on nyt niin nähty. Volkswagen on kuitenkin Kansanauto. Hyvin tehty sellainen. Vaatimaton vehje, jolla mentiin duuniin ja takaisin. Mummolaan ja ehkä jopa Norjaan saakka. Nykyiseen autooni tuli vain yksi lisävaruste ja sekin oli hyvin perusteltavissa. Se on takaluukun lukittava T-kahva. Mitäköhän ihmettä Volkswagenwerk on oikein ajatellut jos etuluukun ja hansikaslokeron saattoi lukita, mutta moottoritilaa ei. Ei voi ymmärtää. Lisään vielä pari kuvaa siitä entisestä viiskutosestani. Jos olisin saanut ostettua sen takaisin, olisin tehnyt sen joiltain osin hieman paremmaksi. Itsekudotut penkkikankaat voi nykyään korvata tehdastekoisilla...

Samat hemmot ovat pyörineet harrasteen parissa pitkään. Tuossa lainaksi saamassani paperikassssa oli FVWA:n jäsenlehti vuodelta 1986. Kas vain, Jukka Mäki on ollut Turun kerhon yhteyshenkilönä. Kas vain, Mika Virtanen Urjalasta on tullut jäseneksi. Kas vain, kirjekuoren päälle on kirjoitettu että ”Turo Mustonen Kirkkonummelta tietää Volkkareista kaiken” tai jotain siihen suuntaan. Heh. Kaikki nämä miehet ovat edelleenkin scenessä... Mulla oli tässä hiljattain melkoinen muistitesti, kun Tampereen suunnalla asuvat veljekset tulivat käymään. Heillä oli mukanaan valokuva-albumi niistä kuvista jotka aikoinaan otin. Kuvat päätyivät hyvälle ystävälleni joka lainasi albumia veljeksille. Kyselivät kuvista, mikä auto oli kuvattu missäkin. OMG. Olipa miettimistä, mutta lähes jokaisesta autosta löytyi muistikuva. Tuo kuvattiin Tuusulassa rautakaupan pihalla ja tuo oli Loviisassa. Tämän tiedän menneen paaliin ja tästä on katto leikattu irti. Hieman tuo tilanne hymyilytti. Olenko minä jo todellakin NIIN vanha että minua tullaan haastattelemaan vanhoista ajoista... he he. No ei sentään, olen ”vasta” 52 vuotta nuori...

Kakkostyypin keulassa on O-kirjain eikä lue VW. YouTubesta löytyy video 1952 Messuhallissa järjestetystä autonäyttelystä. Siellä olleissa kakkostyypeissä oli vastaava ympyrä keulassa.