pasihakala

Parhaimmillaan Euroopasta tilaaminen käy näpsäkästi. Maksoin tilaukseni pankin kautta torstain ja perjantain välisenä yönä ja jo perjantai-iltana tuli seurantakoodi sen merkiksi että paketti on matkalla. Ihan niin kuin raha siirtyisi Suomesta Saksaan nopeammin kuin kahden suomalaisen pankkiryhmän välillä. Paha vaan että nettiostoksissa ei koskaan voi tietää mitä lähetyksessä lopulta on. Heikoimmillaan tuote on ollut niin huonoa kuraa että se on mennyt saman tien roskiin. Nettisivujen kuvat ovat huonoja ja kuvaukset joskus pielessä. Annettuun palautteeseen ei reagoida, vaan virhe säilyy nettisivulla. Pieni vinkki - avainaihiota SCV ei ole olemassa. On SC, SV, SU, mutta ei SCV. Tässä asiassa täytyy antaa pisteet Paruzzille. Ensinnäkin he ilmoittavat mitä alkuperäistä varaosanumeroa osa vastaa ja toisaalta he kertovat avoimesti mikä yritys tuotteen on tehnyt. Näin ollen ostaja voi päätellä minkä tasoista tavaraa on syytä odottaa. Esimerkki: autossani oli ostettaessa Albert-merkkisten sivupeilien kopiot, jotka on valmistanut firma nimeltään EIS. Peilit olivat todella laadukkaita, ja kun kerran Paruzzin sivuilta löytyi saman yrityksen valmistama Cabrioletin sisäpeili, tiesin odottaa laadukasta tuotetta. En ole ihan varma olisinko uskaltanut tilata tuon hintaista tuotetta (240 euroa) sitä etukäteen näkemättä, tai valmistajasta mitään tietämättä. Nettikaupoissa on palautusoikeus joo, mutta silti.

Ystäväni lahjoitti minulle katon etummaisimman puun. Se on ostettu vuonna 1990 tamperelaisesta VW-liikkeestä, eikä se ole ollut vielä koskaan autossa kiinni. On vähän harvinaisempaa löytää tuollainen osa NOS:ina. Puu on maksanut silloin 980 FIM eli nykyrahaksi muutettuna 255 EUR. Reproa ei saa tänä päivänä noin edullisesti. Auton toisen omistan mukaan katon takaosan puut ovat huonokuntoisia ja siksi puut täytyy ostaa valmiiksi niin että aikanaan kattoa tehtäessä ei tarvitse ihmetellä mistä tarvittavat osat siihen hätään saisi. Takaikkunan yläpuolelle tuleva kaari löytyi Saksasta. Pyökkiä taitaa olla. Muita puita ei sitten ole Euroopasta vielä löytynytkään. Niitä on tosin tarjolla, mutta joko vanhempiin tai uudempiin malleihin. Jenkeistä löytyy joo, mutta sieltä tilattaessa postikulut tulevat kalliiksi ja paketti kiertää väistämättä tullin kautta. Chuck´s Convertible Partsin nettisivut ovat ärsyttävän epämääräiset. Mulle ei riitä termin "early 1960´s", sillä tahdon tietää onko kyseessä 1962 vai 1963. Katto kun muuttuu siinä välissä toisenlaiseksi (mm. takaikkuna muuttuu suuremmaksi). JBugs myy puisia katon osia. Vaahteraa näyttävät olevan. West Coast Metrcisillä on jotain, mutta muistaakseni ne ovat puristettua tavaraa (jotain MDF-levyn tapaista tavaraa) ja väitetään että niitit eivät pysyisi siinä kiinni. Vahvista tai kiistä jos sinulla on kokemusta aiheesta.

Paitsi että. Tarkemmin ajatellen se ovien ja takakulmien sisäpuolella oleva massa on äänieristemassaa eikä ruosteensuoja-ainetta. Hoksasin tämän viiveellä siinä vaiheessa kun juttelin Heikki Naapurin kanssa minun entisen, hänen nykyisen 1957 Karmann Ghian kasaamista. Tuon KG:n katossa on samanlaista paksua ruiskutettua massaa. Toki kattopelti kondensoi vettä, joten voisi ajatella että massa suojaisi kattoa ruostumiselta, mutta eipä Karmann niin pitkälle asioita ajatellut. Kyllä se massa on ääneneristyksen vuoksi sinne ruiskutettu. Muuten kattopelti kumisisi ikävästi.

Split Window -kuplassa on kolme vedenpoistoreikää. 1962 avomallissa on neljä vedenpoistoreikää. Kannattaa tsekata jonkun ehjä 1964 umpimalli niin että tulee varmasti reiät samalla lailla.

Kuten tuolla aikaisemmin jo vinkkasin, omalta osaltani ”case is closed”. Jos tahdot Arto edelleenkin jatkaa aiheesta, ole hyvä ja aloita uusi keskustelunsäie aiheena ”ruostesuojaus, uhka vai mahdollisuus?”

Kuva vasemmanpuoleisesta takakulmasta. Kyllä tuolla takakyljessä vaan ruostesuojaus on, ja on ollut ihan tehtaalta lähtien. Ei ole kuitenkaan ruostumista estänyt sillä takakulmat ovat puhjenneet. Alalaidassa näkyy kyläsepän korjaama kohta. Uutta pikimassaa ei ole koteloon korjauksen jälkeen sudittu.

OMG. Eräällä harrastajalla oli vielä tallessa moniste, jolla möin ja ostin osia vuonna 1996. Olin myynyt 1956 Ovaalin ja olin keskittymässä 1957 Karmann Ghiaan. Olimme muuttaneet ja saaneet perheenlisäystä. Pian tämän jälkeen alkoi saunaprojekti. Elettiin ruuhkavuosia. Ei voi kuin kummastella sitä millaisella intensiteetillä sitä tuolloin jaksoi vouhottaa pienoismallien, myyntiesitteiden ja lisävarusteiden perään. Kaikenlaista heebaa oli myynnissä ja kaikenlaista oli hakusessa. Tämä kakkoskierros on jossain mielessä helpompi, kun nyt en niin rönsyile. Olisihan joku Hazet mukava saada joo, vaikkei juuri tässä autossa sellaista ollutkaan, mutta jokainen harha-askel maksaa sen tonnin ja auton valmistuminen nytkähtää taas sen verran verran eteenpäin. sivut 1-2.pdf sivu 3.pdf

SA-HK:n museoajoneuvokatsastaja Tom Rönnberg kirjoittaa Mobilisti-lehden Facebook-sivulla näin: ”SFS-standardin mukainen suojaus oli pakollinen 1981-92, mutta 1980-luvun loppupuoliskolla autonvalmistajat alkoivat hyväksyttämään VTT:llä jo valmistusvaiheessa tehtyjä suojauksia, jolloin Suomessa maahantuonnin yhteydessä tehdyt "jälki-suojaukset" tulivat tarpeettomiksi.” Case is closed.

Se että jollain on ns. Suomi-auto jossa ei massaa ole, saattaa selittyä sillä että se on tullut tänne merimiesautona

Njoo. Olen näemmä väärässä. Ruostesuojaus ei ollut pakollista vielä 1962 vaan vasta 1980-luvun alkupuoliskolla MUTTA joko maahantuojat tai piirimyyjät suojasivat autoja vapaaehtoisesti. Tämäkin auto on ruostesuojattu. Takakyljissä ja ovien sisäpinnoissa on röpelöinen massa ja sen päällä sininen maali > massa on vedetty jo tehtaalla. Veikkaan että pohjalevyn massan alta löytyy virheetön maali, samaan tapaan kuin KG:n pohjasta löytyi.

Kyllä mulla vaan on vahva usko siihen että tuo(kin) auto on massattu ihan uutena ja että se oli pakollinen kuvio siihen maailman aikaan. Ei ole syytä uskoa että auton ensimmäinen omistaja olisi autoa massauttanut. Sen perusteella mitä olen kuullut, autoa ei pidetty kovinkaan hyvin. Massan pohjasta raapiminen ei ole kovin kivaa puuhaa. Skrapasin sitä aikoinaan elokuun lämpimillä keleillä 1957 KG:n pohjasta ja eihän se meinannut irrota millään. Jatkoin urakkaa saman vuoden Tapaninpäivänä -27 asteen pakkasessa ja todella hyvin irtosi silloin.... Massan alta löytyi virheetön maali tehtaan jäljiltä. Kyseinen auto myytiin uutena Ruotsiin ja Suomeen se tuli vasta vuonna 1992.

Otan kuvia matkan varrella niin että nähdään mitä on tehty ja miten hyvin. Tuskinpa koriin jää mihinkään hitsaussaumoja näkyviin. Pohjalevyn puolikkaat vaihdetaan kokonaisina, joten mistään ei näe että ne on vaihdettu. Törkyinen massaus? Koska olen kertonut niin tekenäväni? Öö voihan sen tehdä siististikin. Vaikutus jälleenmyyntiarvoon? Ihan sama. Teen auton itselleni, sellaiseksi jollainen se on uutena ollut, enkä myyntiä varten.

Ei voi kuin ihaillen katsoa miten nopeasti syntyy siistiä jälkeä!

Tehdäkö auto sellaiseksi jollaisena se Karmannin tehtaalta ulos lähti? Vai sellaiseksi jollainen se asiakkaalle luovutettaessa oli? Jos valitaan jälkimmäinen vaihtoehto, tulee auton pohja ja lokasuojien sisäpuolet massata sekä roiskeläpät asentaa. Hyi, rumaa sanovat monet. Kyllä, ehdottomasti ruman näköistä, olen tästä samaa mieltä, mutta... Auto onkin tarkoitus entisöidä sellaiseksi jollainen se uutena oli. Ja nuo ruostesuojaukset ja roiskeläpät nyt vaan olivat sen aikakauden pakollisia varusteita. Katsotaas nyt mitä tuleman pitää. Ehkä massaan ehkä en. Olen omistanut 1956 Ovaalin, 1951 Splitin ja 1957 Karmann Ghian, ja niissä kaikissa oli lähestulkoon ehjät pohjapellit, mutta ne olivatkin kaikki umpiautoja. Tässä avokissa on pohjassa jokunenkin paikka. Lienee ensimmäinen katto vuotanut, vai liekö jäänyt joskus rankkasateeseen katto alhaalla, mene ja tiedä. Siisteimmän lopputuloksen saisi varmaan jos vaihtaisi pohjalevyn puolikkaat kerralla, mutta mutta. Täytyy tutkia ostos tarkkaan nosturipaikalla, jahka auto sellaiselle menee. Katsastuksessa sitten viimeistään.

Olen hyvin kiitollinen kaikesta saamastani avusta. Yksin tästä projektista ei tulisi yhtään mitään. Esimerkki 1: Mika vinkkasi että nyt Portugalissa olisi myynnissä NOS kaasuttimen runko. Turolta löytyi NOS kiihdytyspumpun kalvo, kansi ja ryypyn vastus ja Heikiltä NOS kaasuttimen yläosa. Mika kasasi kaasuttimen pitkälti uusilla osilla. Suurkiitos kaikille! Esimerkki 2: Sain vinkin Oregonissa myynnissä olevista lähes ehjistä takasivupahveista. Juha tilasi ne työpaikalleen, ja Janne toi pahvit matkalaukussaan Suomeen. Olipa muuten hauska keissi logistisesti, sillä työpäiväni lentokentällä päättyi klo 14:30. Nousin liukuportaat ylös ja odotin Burger Kingin kohdalla sellaisen viisi minuuttia, kun Janne perheineen tuli tulopalvelusta matkalaukkuineen. Uskomaton tsäkä – pahvit tulivat Yhdysvaltain länsirannikolta työpaikalleni, siten että ei tarvinnut ottaa yhtään ylimääräistä askelta eikä tarvinnut odottaa kuin sen kaikki viisi minuuttia. Parempi takatuhkakuppi löytyi Teron laatikosta. Suurkiitos kaikille! Esimerkki 3: Turolta löytyi NOS peilin tyven kromiosa, Veli-Matilta NOS messinkihela sen sisälle ja Mikaelilta NOS ovipeili. Suurkiitos kaikille!

Vaatekoukut ovat samoja kuin 1958 ja uudemmassa ykköstyypin Karmann Ghiassa. Varmasti samoja kuin Typ 34:ssä. Noita koukkuja on siis ylimääräisiäkin, mutta tuota oikeanpuoleista koukkua on vain yksi ehjä ja yksi katkennut. Mielelläni sellaisen ostaisin.

Autossa on nyt kiinni täysin ruosteettomat RTO-tuonnin lokasuojat, jotka eivät kuitenkaan ihan täysin tyydytä. Lokasuojan reuna on rypyssä ja lokasuojat eivät ole alahelman osalta keskenään aivan samanlaisia. Toisen helma ulottuu pidemmälle auton alle kuin toisen. Tätä tosin ei näe muuten kuin silloin kun auto on nosturilla. Sain ostaa eräästä 1963 metsäautosta tällaiset alkuperäiset lokasuojat, jotka ovat tosi paksua tavaraa ja joiden muodot ovat juuri oikein. Niissä on kyllä koko lailla paljon korjattavaa, mutta pakkohan nuo on kunnostaa kun alkuperäisiä ovat. Ellei jollain sitten olisi myydä parempia alkuperäisiä etulokasuojia? Paria jotka ovat samasta autosta peräisin?

Samaa mieltä siinä että korin suhteen ei voi tinkiä. Peltitöiden ja maalauksen tulee olla tehty juuri oikein, eikä vähän sinne päin. Ensin löytyi hyvä varapyöräkotelon pohja ja sitten sama osa NOS:sina > jälkimmäinenhän se autoon tulee, vaikka autoon kiinni hitsattuna repron ja alkuperäisen osan välillä ei kovin isoa eroa olekaan. Nuo alkuperäisessä pellissä olevat kohdat joissa peltiä on "nipistetty", jäävät toisen pellin alle ja siten eivät näy varapyöräkotelosta päin katsottuna. Onneksi tässä on aikaa etsiä osia vielä useamman vuoden ajan, ennen kuin auto menee pläkkärille. Niitä irto-osia kuten sisäpeilejä voi vaihdella sitten myöhemmin, kun kukkaro kestää.

Espoon Automuseossa oli 1980-1990 -lukujen taitteessa vuosimallin 1966 Kupla, jolla oli ajettu ainoastaan 1600 km. Tuossa luvussa ei ole pilkkuvirhettä, vaan kyseessä oli tosiaan melkein ajamaton auto. Otin siitä kuvankin. Auton väri oli mielestäni pastelweiss tai vaalea harmaa. Etupuskurin päällä oli läpinäkyvä pleksi, jonka tarkoituksena oli estää kiviä osumasta nokkapeltiin. Joku halusi ostaa auton, mutta omistaja ei halunnut myydä autoa hänelle ja siten tämä ostajakanditaatti käytti bulvaania ja saatuaan auton omistukseensa, kehtasi vielä soittaa auton entiselle omistajalle ja kertoa että auto on nyt hänellä. Pitääkö tarina paikkansa? Missä tämä auto on nyt?

Istuin hiljattain duunissa aamuvuoron 9,5 h päätteen ääressä, ja sen jälkeen vielä himassa toisen 7 h rupeaman, etsien Sambasta niitä osia mitä tarvitsen. Siellä oli yli 180 sivullista myynti-ilmoituksia, noin 40 ilmoitusta per sivu. Minun on täytynyt klikata ainakin 1500 ilmoitusta sen illan aikana. Kyllä oli persaukset kovilla. Mukamas jo löysin katkenneen valetun koukun tilalle ehjän koukun Italiasta. Tai oikeastaan kaksikin. Myyjä ei vaan suostunut myymään yksittäistä koukkua vaan kaksi kerralla. Myyntihinta 50 euroa ja siihen päälle postikulut kirjattuna pakettina, myyjän vaatimuksesta, hintaan 40 euroa. Eli yhteensä 90 euroa per kaksi koukkua. Ihanan kallista. Lähetti toi aikanaan paketin ovelle ja tallilla näitä koukkuja sitten olemassa oleviin vertasin. Perskules. Olin niin kuvitellut että kaikki autossa olevat neljä koukkua olisivat samanlaisia mutta eivätpä olleet. Ne koukut joihin takki ripustetaan olivat erilaisia kuin ne kaksi jotka lukitsevat katon ala-asentoonsa ja arvaat varmaan jo että nämä ihanan kalliit koukut olivat niitä jotka olivat ehjiä. Kylläpä vastustaa. Jos jollain on tuollainen koukku, ostan mielelläni. Taustapuolella lukee ”GHE” ja ”5K 095”. ​Saksasta löytyi uusia puskuritolppia. Maksoin osat myyjän tilille, mutta sen jälkeen on ollut hiljaista. Laitoin useamman meilin, mutta kun niihin ei tullut vastausta, oli pakko murahtaa jo tukevasti. Siinä vaiheessa kun kirjoitin saksaksi että "Sollte Ich Polizei anrufen?" ja kun uhkasin englanniksi kirjoittaa Sambaan negatiivisen palautteen, muuttui ääni kellossa ja myyjä lähetti DHL:n seurantakoodin. Jospa osat lopultakin tänne tulisivat. Kävin Virtasella. Vertailimme Isosta Britanniasta tilaamiani kynnyskotelon vahvikkeita hänellä olevaan NOS vahvikkeeseen. Ostin häneltä kynnyskoteloiden pohjat ja ovien alalaidat. Kynnyskoteloiden yläosat tulevat aikanaan myös häneltä, samoin kuin kynnyskoteloiden vahvikkeet. Nuo jo ostetut vahvikkeet ovat melkein hyvät, mutta täydelliset vahvikkeet ovat haussa ja Mikalta ne saa, jahka niiden tuotanto alkaa. Retrorenkaat Ky Vammalassa myy Camac-merkkisiä ristikudosrenkaita. Samanlaisia kuin mitä Continental aikoinaan teki ja joilla isäni ajoi. Renkaat pyöräytettiin vanteille. Hyvältä näyttää ja tuntuu. Hyvä palvelu ja edullinen hinta. Voin suositella lämpimästi. Osia olen tilaillut. Monen osan kohdalla joutuu tekemään arvovalintoja hyväkuntoisen aidon käytetyn ja uuden uustuotanto-osan välillä. Jotkut reprot ovat riittävän hyviä, jotkut osat taasen ihan kelvottomia. Jonkin verran joutuu miettimään, missä määrin järkevää on vetää talouttaan ihan liian tiukalle harrasteen vuoksi. Maksaako mahdollinen ostaja aikanaan autosta yhtään sen enempää jos autossa on kiinni a) käytetty sisäpeili b) hyvälaatuinen Paruzzin peili hintaan 240 euroa vai c) NOS-peili 390 euroa? Mielenkiintoisesti kuulen jyrkkiä kommentteja aiheeseen liittyen heiltä keillä ei ole taloudellisessa mielessä pienintäkään huolen häivää. Samaan aikaan me muut kauhistelemme sitä mitä osat maksavat. No joo. Samaan aikaan Split Cabrioletin sisäpeili maksaa vielä enemmän. Mitä siinä näkemässäni hintalapussa lukikaan? EUR 1500? EUR 2500? Ihan kreisiä. En ole ihan varma olisinko lähtenyt tähän projektiin, jos olisin ymmärtänyt mitä tämä auto tulee valmiina maksamaan.

Asun Vantaalla, auto asuu Helsingissä. Eli ei ole matka eikä mikään, mutta mutta... Kesän suunnitelmat ovat vielä avoinna. Alustavasti näyttää siltä että olisin tuona päivänä lomalla, mutta mutta. Tässä on vielä joitakin muuttuvia tekijöitä. Tarkennellaan vähän lähempänä suurta päivää, miten kalenterimerkinnät sattuvat kohdalleen. Jos sattuisi käymään niin että en ole paikkakunnalla tuolloin, veikkaan että korvaava auto löytyy helposti. Ensinnä tulee mieleen valkoinen 1964 ja sininen 1967 Cabriolet... Huoli pois. Kyllä auto järjestyy.

Silloin 1990-luvulla Hot VW´s Magazine -lehdessä oli artikkeleita ”Treasure hunting in xxx”, jossa hemmot seikkailivat jossain eksoottisissa paikoissa ja löysivät satumaisia NOS-osia. Löytyi niitä aarteita Suomestakin. Ensimmäinen mesta oli pienessä itäsuomalaisessa kirkonkylässä. Sain kuulla että siellä oli toiminut vuosina 1951-1976 VW korjaamo, jonka osia oli vielä hieman jäljellä erään omakotitalon alakerrassa. Vanhempi pariskunta niitä möi. Kun kyselin mitä osat maksoivat, kerrottiin että hinta katsotaan hinnastosta ja näin tehtiin. Se hinnasto vaan oli vuodelta 1976 ja elettiin vuotta 1990. Jotkut polttimot olivat halpoja, vain 1 markka 40 penniä kappale, mutta kakkostyypin ajovalolasi maksoi peräti 70 markkaa ja se oli paljon rahaa se. Joku oli käynyt ostoksilla Vaasan suunnasta ihan pakettiauton kanssa. Piharakennuksen seinällä oli vielä emaloitu VW-kyltti, mutta se ei ollut myytävänä. Myöskään lasista Shellin bensapumpun simpukan mallista kupua ei voinut ostaa. Piharakennus on kuulemma sittemmin purettu. Seuraava löytö oli melkoinen. Eräs VW-kauppias oli vienyt 1970-luvun loppupuolella vaihtomoottoreita Herttoniemeen ja huomasi että varaosavarastossa oli naisia tyhjentämässä hyllyjä. Osat laitettiin jätesäkkeihin ja saaveihin ja olivat matkalla Kuusakoskelle sulatettavaksi. Kesko oli nimittäin ostanut VW-Auton ja katsoi että ilmajäähdytteisten mallien osilla ei ollut enää mitään virkaa nyt kun Passat ja Golf olivat tulleet markkinoille. Miehellä oli niin hyvät suhteet sekä VW-Auton että Kuusakosken suuntaan että hän sai purettua jo tehdyn sopimuksen. Onneksi lankomiehellä oli rekkafirma ja tyhjä auto Helsingissä. Muistelisin että osia olisi ollut peräti kolme kuormaa. Kolme uutta pohjalevyä ja yksi uusi kori kuuluivat kauppaan. No. Liikemies kun oli, laittoi paikallislehteen ilmoituksen että nyt olisi maalia kaupan. Pisti purkit pihalle ja aloitti myymisen. Oli kuulemma kiva ajella maaseudulla ja katsella että tuon liiterin katto on ”seeblau” ja tuossa leikkimökissä katto on ”rubinrot”. Kohdalle sattui myös epärehellisiä ostajia. Hän oli ollut 1980-luvulla kiireinen kun rakensi omakotitaloaan, ja ei siksi ehtinyt oikein seurata mitä tavaraa muuan kauppias varastosta pihalle kantoi ja pakettiautolla pois kuljetti. Useita kuormia oli käynyt hakemassa ja jossain vaiheessa myyjä oli hoksannut katsoa kaupan kohteena ollutta kasaa. Koivun tyven juurella oli ollut todellisia herkkuja kuten Splitin NOS kello, ja päällä hämäyksen vuoksi arvottomampia peltiosia. Sen koommin miehellä ei ollut ollut asiaa ostoksille… Kuulin paikasta 1990-luvun alkuvuosina, ja löysin sieltä mm. NOS USA-puskurin kaaret ja tolpat ja tukiraudat. Olipa hienoa ruuvata autoon NOS-puskurit… jokaista pulttia myöten kaikki osat olivat uusia ja alkuperäisiä osia. Sieltä löytyi myös mm. 25 NOS Splitin virtalukkoa avaimineen. NOS 1953-1955 ratin keskiöitä ja Ovaalin etutuhkakupin levyjä. Paljon Typ 3 jarrusylintereitä. Hassuin löytö oli laatikollinen 1966 USA-vientimallin Kuplan hätävilkkukatkaisijan nuppeja. Miten lie Suomeen tulleet? Jälleenmyyntiä varten osia ei voinut ostaa, sillä hän halusi myydä osia vain niihin autoihin mitä ostaja itse omisti. Mikä on kyllä viisasta. Hän ihmetteli miksemme olleet kiinnostuneita NOS 25 hv moottorin osista, mutta emme olleet moisia löytäneet. Menimme etsimään ja osia ei löytynyt, sillä joku oli ne varastanut. Kolmas löytö oli muuan lato, jonne oli talletettu vaijereita, ovipahveja ja kylkilistoja. En enää muista mistä nämä olivat peräisin. Joitakin hassuja irto-osia tuli vastaan. Yksi erikoisimmista oli iso korjauspelti, joka kattoi tuulilasin karmin, kojelaudan ja etutavaratilan pohjan. Muuten tarina ei ehkä olisi niin kertomisen arvoinen, mutta kun tämä korjauspelti oli Split Windown ikäinen… ja sen yli oli ajettu jollain traktorilla tms… Pelti oli aivan littana. Otettiin kuitenkin talteen ja jotain käyttökelpoista Turo siitä sai. Samasta paikasta löytyi myös totaalisen vääntynyt ”VW Huolto Service” -kyltti. Yritin sitä oikoa paksun lastulevyn ja pitkien pulttien avulla, mutta emalinpalaset vaan lentelivät. Ei mielikuvaa mihin se meni. Joskus teki pahaa seurata sivusta sitä miten paljon jengi tuhosi autoja. Pääsin käymään varastossa jossa eräs purkamiseen viehättynyt henkilö jemmasi osiaan. Kun katselin osia, polveni löivät loukkua kun huomasin miten monta autoa hän oli purkanut osiksi. Eri väriset ja ikäiset ostat sen paljastivat. Tuo ovi oli viiskutosesta ja tuo takaluukku oli viisysistä. Huh huh. Joku osti varsin hyvän ja täydellisen 1967 Krankenwagenin. Kietoi sen tiukasti pressun sisälle ja piti autoa pihalla parin vuoden ajan. Avasi aikanaan pressun ja oli lentää persauksilleen kun huomasi miten pahasti se oli jatkanut ruostumistaan, kun oli kosteassa haudutettu. Sisustan osat lähtivät Isoon Britanniaan ja kori Kuusakoskelle. Paremmin auto olisi säilynyt löytöpaikassaan taivasalla. Vanhan Hämeenlinnan tien laidalla, vähän Keimolan pohjoispuolella, oli romuttamo jolla oli varsin huono 1956 KG Coupen keula. Taisi olla peräkin. Osat päätyivät Turolle, jolta sain ostaa kallistuksenvakaajan (sehän on KG:ssä vakiona mutta lisävaruste saman ikäisessä Ovaalissa). Osa on hieman erilainen kuin se kallistuksenvakaaja joka oli myöhemmin vakiona myös Kuplassa. Myös keulapala päätyi minulle ja on nyt Heikillä. Imatran pohjoispuolelta löytyi todella huono 1959 KG Coupe, jonka takaosan yli oli ajettu traktorilla. Ostin katon talteen. Kuskasimme sen Jettan kattotelineellä Sulkavalle appivanhempien pihaan rakennettuun väliaikaisen talliin jemmaan. Puumalan lossilla saksalaiset turistit ihmettelivät kummasti moista raatoa auton katolla. Ei se katto hukkaan mennyt, sillä kotkalainen Hannu käytti sitä sabluunana kun teki sen avulla kolme puurimapohjaista KG:n kattotelinettä. Yhden muistan mihin meni, lopuista ei hajua. Tuhlasin myös aikaa Judson-projektiin. Huoh. Ostin 34 hv Judsonin joka piti muuttaa 30 hv-malliseksi. No eipä ollut järjen häivää. Voi sitä osien etsimistä… ja scooppikin piti hankkia. Judsonhan ei sovi KG:n takaluukun alle, ellei takaluukkuun tekisi reikää ja sen päälle ruuvaisi alumiinivalettua scooppia. Kuinka ollakaan sellainen löytyi Suomesta lainaksi. Teetin vantaalaisessa valimossa kolme scooppia, mutta pahus vaan valimossa naarmutettiin juuri maalattua alkuperäistä osaa. Hyvittelin omistajaa hankkimalla juuri oikeanlaisen myyntiesitteen. Anteeksi vielä kerran Mats. Tätä scooppia varten piti tietenkin ostaa toinen takaluukku, sillä eihän sitä alkuperäiseen luukkuun voisi reikää tehdä. Eipä ihme että rahat olivat aina vähissä, kun piti rönsyillä sinne ja tänne. Se mun Judsonini meni sitten kiertoon kun aloin ymmärtää että se tuskin koskaan toimisi kunnolla. Uusi omistaja oli kiukkuinen kuin mikä, kun kävi ilmi että mallin mukaan teettämäni alumiininen hihnapyörä oli kiero. Mistäs sen olisin voinut tietää, kun en sitä koskaan missään pyöräyttänyt?? 1957 KG:n penkin keskikohdat olivat vakosamettia ja reunat keinonahkaa. Voisi kuvitella että uutta vakosamettia löytää helposti, mutta ei vaan löytynyt. Sai kiertää eräänkin kangaskaupan ennen kuin juuri oikeanlaista löytyi. Katon flanelikangas löytyi helpommin ja lasteni äiti ompeli kattoverhoilun valmiiksi. Tämä tapahtui ehkä joskus vuoden 1995 paikkeilla. Heikki soitteli juuri ja kertoi että kattoverhoilu on nyt paikallaan. Johan tuo ehti odottaa asentamista 23 vuotta. Voitaisiinko tämän osan osalta puhua jo siitä että kyseessä olisi NOS-osa ??? !!!! Sentään 23 vuotta rullalla ….

Tuollainen.

1956 Ovaalini kaikki rekisterit olivat tiedossa. Ensin se oli Tampereella IE-alkuisella tunnuksella, sitten Helsingissä BX-kilvellä ja uudestaan Tampereella HZZ-kilvellä. Kaikki nämä mustapohjaisia. Viimeiset kilvet olivat vielä auton toisella omistajalla tallessa. Minulla ollessaan auto käväisi pitkillä valkoipohjaisilla MFT-alkuisilla kilvillä, mutte museokatsastettiin pian ja rekisteröitiin MRE-alkuisella museoauton kilvellä. Ai ETTÄ pussihousua ärsytti ajaa tuolla kilvellä kun ei ollut varaa palauttaa autoon sitä alkuperäistä IE-tunnusta joka siinä uutena oli. Kolmen kirjaimen kilpi ei rimmannut 1950-lukuiseen autoon ei millään, kas kun kolmekirjaimiset kilvet tulivat vasta 1962. Sen ajan lainsäädännön mukaan minun olisi pitänyt maksaa FIM 5000 suuruinen erikoiskilpimaksu, että olisin saanut autossa kerran olleen tunnuksen takaisin. No en tietenkään sitä maksanut. Että jotain hyvää kehitystä tässä on Trafin puolelta tapahtunut. Nyt saat vanhan tunnuksen takaisin ihan normaalilla kilpimaksulla, jos voit todistaa että kilpi autossa on joskus ollut. Ja mustapohjaisena jopa, jos ajoneuvo vaan on kyllin vanha. Monessa maassa ei muuten saa ajaa vanhoilla kilvillä, joten olemme siinä onnellisessa asemassa että täällä se onnistuu.

1962 VW Cabriolet voisi olla käytettävissä. Väri golfblau eli sininen. Siisti mutta ei museokatsastettu. Kuvia löytyy tuolta ”various projects” osastolta, otsikkona ”1962 Karmann Cabriolet” tms