Jump to content

Kone ei käy


Guest Oikkeli

Recommended Posts

Posted

Kokeilin käynnistää kuplaa talven seisonnan jälkeen. Kolmannella starttauksella lähti käyntiin, niinkuin viime keväänä. Tällä kertaa kone kävi aluksi melko kovilla kierroksilla, jonka jälkeen alkoi sammumaan. Kaasuun koskiessa kuulosti kuin olisi saanut liikaa bensaa ja sammui. Tämän jälkeen lähti käyntiin pienen odottelun jälkeen, mutta ei käynyt kuin hetken.

 

Latasin akun täyteen ja kokeilin pari viikkoa jälkeenpäin uudelleen, ilman että koskin kaasuun. Lähti heti käyntiin, mutta en kerennyt moottorille asti kun taas sammui. Kun seuraavan kerran käynnistin, kaasua pohjassa pitämällä kone kävi huonosti röpöttäen, muuten ei ollenkaan.

 

Käynnistyy siis kylmiltä hyvin ja käy vähän aikaa normaalisti, mutta kaasuun ei kestä koskea. Kaasarista tippuu bensaa, eli ilmeisesti saanut liikaa bensaa? Viime kesän tyhjäkäynti oli huono, ei pysynyt käynnissä, muuten pelasi moitteettomasti. Kaasarissa vikaa? Mistä pitäisi alkaa tutkimaan? Kaasarin puhdistus?

Posted

1300 kone, solex 31 pict lukee kaasarissa, bensapumpusta ei hajuakaan. Sehän tässä on ko ei tekniikasta ymmärrä paljoakaan.. Viime kesän taisin 98 bensaa tankata ja sitä siellä oli tieten jokunen litra. Tänään pistin 20 litraa lisää.

 

Olisko noista bensapumpuista kuvaa niin vois verrata että mikä tuossa on? Ja missä se bensapumppu on tuossa?

Guest luunkova
Posted
Latasin akun täyteen ja kokeilin pari viikkoa jälkeenpäin uudelleen, ilman että koskin kaasuun.

Paina kaasupoljin ennen starttia kerran pohjaan, jotta menee ryyppy päälle. Tyhjäkäyntisolenoidi kunnossa / -piuha kiinni kaasarin kyljessä?

1007707_b_64d74c46aeae6a67.jpg

Se on tuossa virranjakajan ja laturin jalan välissä. Kuva pöllitty netistä.

Posted

Tuntuu että tukehtuu kun kaasuun koskee, mutta pitää kokeilla tuotakin vielä kun seuraavan kerran autolle pääsen. Piuhat on kiinni kaasarissa, mutta jälleen epätietoutta, mikä ja missä on tyhjäkäyntisolenoidi?

Guest luunkova
Posted

31pict-400-x-300.jpg

Se on tuo tuossa kuvan etualalla. Siinä on sähköliitin päässä.

Posted

Joo kyllähän tuossa oli johto kiinni, mutta kunnosta en muuten tiedä. Kaasarista tippasi bensaa jostain väleistä vähän. Ja bensa haisi normaalia voimakkaammin niin ajattelin että on saanut liikaa bensaa. Onko mitään tärkeää huomioitavaa jos käyttää kaasaria poissa ja puhistaa sen?

Posted

Jos kaasarista tippuu bensaa todennäköisesti joku tiiviste on ottanut itseensä tai kiihdytyspumpunkalvo on paskana... Noihin ongelmiin apu löytyy korjaussarjasta, eli siis kuvien mukainen osasarja...

 

5993-31.jpg

 

tai

 

5993-3.jpg

Posted

No kannattaako tuota kaasaria alkaa putsaileen ja tuon korjaussarjan tiivisteitä vaihtamaan vai ostaa kokonaan uusi kaasari? Pitääkö kaasariin tehdä uudet säädöt jos sitä käyttää pois ja vaihtaa tiivisteitä ja kalvoja? http://www.paruzzi.com/verkkokauppa/?zo ... woord=2130 Onko tuossa sopiva sarja ja pitääkö kaasari purkaa aivan atomeiksi?

Guest Jussinbussi
Posted

Jos alkuperäinen kaasutin on korjaus sarjalla kunnostettavissa niin se on noin 300 kertaa parempi vaihtoehto kuin nämä uudet Zimbabvessa tehdyt.

Posted
Jos alkuperäinen kaasutin on korjaus sarjalla kunnostettavissa niin se on noin 300 kertaa parempi vaihtoehto kuin nämä uudet Zimbabvessa tehdyt.

 

Ja sen varmaan tietää vasta sitte kun on korjaussarja laitettu? Onko tuossa kaasarin pois otossa muuta kun ruuvata irti vai pitääkö tehdä jotain kummoista? Entä miten kaasaria purkaessa? Onko herkkä laji?

Posted

Ei tuossa mitään kovin ihmeellistä ole, mutta...

 

Teräväkärkisiä säätöruuveja ei kannata ylikiristää, kärki voi katketa. Jos taas kärki menettää muotonsa sitä ei pidä teroittaa millään, vaan korvata uudella.

 

Muuten tuo on vanhojen osien korvaamista uusilla, putsaamista, tms. perusjumppaa... Kaasari kannattaa ottaa pöydälle jossa on hyvä olla kunnolla tilaa ja tarvikkeita kaasarin putsaamista varten. Pöydällä on muutenkin mukavampi tutustua ko. vekottimen sielunelämään.

 

Kaasarin säätöohjeet löytynevät jostain netin syövereistä (KGV?) vaikkapa hakusanoilla: pict 31 adjustment, tms.?

  • 3 weeks later...
Posted

Kokeilin tänään käyntiin ja lähti jälleen hyvin käyntiin, mutta sammui melko nopeasti. Oikeasta putkesta tiputtaa bensaa. Ja solex 31 pict 4 on tarkka kaasarin malli. Otin irti ja seuraavaksi edessä puhditusta ja tiiviste/korjaussarjan asentelua kuhan tulee tuolta paruzzilta. Tankinkin otin irti putsausta varten. Miten tankki ja kaasari kannattaa putsata? Tankkiin vähän bensaa ja heilutella sitä?

Posted

No niin.. Tuossa käytin vähän kaasaria auki ja melko puhtaalta sisältä näytti nopealla tsekkauksella. Mutta kun käytin kaasarin vasemmalla kyljella olevia kahta säätöruuvia irti, oli siitä isommasta ruuvista mennyt tiivistekumi poikki. Kun yritin laittaa ruuvia takaisin, se ei mennyt kovinkaan syvällä, koska tiiviste ei pysynyt paikoillaan. Saako noita ruuveja mistään erikseen vai mitä tässä nyt pitäis tehä? Kyse siis siitä paksummasta säätöruuvista.

Posted

Ei sitä tyhjäkäyntinopeuden säätöruuvia tarvitse katkenneen O-renkaan takia vaihtaa,tulee mukana tiivistesarjassa(ainakin kunnollisessa),ja jos ei tule niin löytyy vaikka lähimmästä laakerikaupasta.

Posted

No niinpä taitaakin tulla! Ainakin tuotekuvien mukaan. Kiitos tästä.

Posted

Kuinkas palasiksi tuon kaasarin uskaltaa purkaa? Onko jotain jousia tai vastaavia mitkä pitää tulla oikealle kireydelle tai tarkemmin huomioitua/vastaavaa? Missään mitään purku/kokoamisvideoita aiheesta?

Posted

Nyt on kaasari putsattu ja alkohan käymään hyvin! Nyt vaan vaihtu silleen että käy hyvin mutta lähtee käyntiin huonosti. Muutaman kerran kerkesin kokeilla ja kylmänä piti pitkään startata kaasu pohjassa. Mistähän moinen? Bensansyötössä vikaa?

Guest Aircooled.fi
Posted

Toimiiko sähköryyppy kuten pitää, eli kun kasasit takaisin niin varmistitko, että kylmänä ryyppy jää päälle? (vedät kaasuvivusta, jolloin ryypyn hammastettu vipu putoaa ihan alas?

Posted

Joo ryyppy toimii eli kylmänä läsähtää päälle ja kun lämpenee niin hiljalleen meneen normaaliasentoon ja pysyy siinä. Tänään soittelin kotopuoleen missä auto majailee ja olivat käyttäneet nyt käynnissä ja lähti kylmänäkin hyvin käyntiin. Mitä lie sitten oikuttelee..

Posted

Nyt kun kaasarikin on putsattu vois epäillä jo sitä vanhaa bentsiiniä. Nää nykyiset ei kestä säilytystä, ja säilytystä on kaiketi kaikki yli 2 kk seisottamiset...eli uutta bensaa vaan heti sekaan ja täyteen jotta saat sekoittumaan vanhojen kanssa.

 

Kannattaa varmaan tsekata myös bensalinjassa toivottavasti oleva bensansuodatin ja vaihtaa vaikka uuteen samalla. Vanhat bensalinjat ja tankki on täynnä moskaa, joka irtoaa itellään ja tietty kun ajelee tankkia "opiskelijavalo" päällä eli kovin tyhjänä.

 

Bensansuodatin on hyvä laittaa linjaan ennen bensapumppua tulipaloriskin vähentämiseksi :)

Posted

Tais unohtua mainita, että käytin tankkia irti ja vähän putsailin ja vaihdoin bensat uusiin. Bensansuodattimenkin vaihdoin puhdistettavaan malliin, mutta laitoin sen kyllä siihen vanhan paikalle, eli heti ennen kaasaria. Uusin myös bensaletkut bensapumpusta(?) kaasarille.

Tankki kun saatiin paikalleen ja uudet bensat tankkiin, niin huomasin että se pieni "suodatinsukka" sieltä tankin pohjasta jäi laittamatta. Pitää vissiin vielä ottaa besat ulos ja laittaa se suodatin sinne pohjaan..

Posted

Nuo bensapumpun ja kaasarin letkujen holkkien kiinnitys on myös hyvä aika ajoin tarkistaa, lähtevät yllättävän helposti irti.

 

Itselläni bensansuodatin on heti tankin alla, siksi että bensalinjaan ei mene ylimääräistä moskaa ja toisekseen siksi että on pois kuplan "kuumasta" päästä...

Posted

Miksi bensansuodatin ennen bensapumppua vähentää tulipaloriskiä? Tänäänki auto lähti käyntiin hyvin. Hyvä että avaimeen kerkes koskea. Jos sen piti ensin totutella puhistettuun kaasariin:)

Posted
Miksi bensansuodatin ennen bensapumppua vähentää tulipaloriskiä?

Messinkiputki johon bensaletku kaasarissa tulee kiinni on todella heppoisesti kaasarissa, usein lähtee sormin vetämällä irti. Jos sulla on suodatin pumpun ja kaasarin välisessä letkussa niin suodattimen paino saattaa ravistaa messinkiputken kaasarista irti, ja loput arvaatkin..

Posted

Tänään kävi kupla konttorilla ja leima tuli ilman huomautuksia! Jännästi vain oikuttelee, kun tuntuu lähtevän hyvin käyntiin ja käy tasaisesti, mutta lämpimänä ei meinannut millään lähteä sitten yhtäkkiä käyntiin. Sitten kun ryypyn kävin tiputtamassa pois päältä, lähti käyntiin. Onkohan se ryypyn jousi liian kireällä?

Posted

Noniin taas kokeiltu ja lämpimänä kun starttaa ilman kaasua, auto lähtee käyntiin melko pitkän starttauksen jälkeen vähitellen. Meinaa syttyä heikosti. Kaasun käyttö vain pitkitti käynnistymistä. Mistä voisi johtua? Kylmänä hörähtää niin nätisti käyntiin.

Posted

Koskas olet viimeksi tarkastanut katkojan kärkivälin, onko se ok? Kovasti liian pieni kärkiväli saattaa myös aiheuttaa kuvatun kaltaisia oireita.

Posted
Koskas olet viimeksi tarkastanut katkojan kärkivälin, onko se ok? Kovasti liian pieni kärkiväli saattaa myös aiheuttaa kuvatun kaltaisia oireita.

 

En tiedä kyllä katkoista yhtään mitäään. Mitkä ovat ja mistä ne tarkastetaan? Valaisisko joku alottelijaa tarkemmin:)

Posted

Löytyy virranjakajan sisältä. Kärkiväli pitää olla 0,4 mm. Säädetään siten että pyörität moottoria kunnes kärjet on maksimissaan auki (virranjakajan nokka keskellä kärkien akseliin osuvaa osasta) ja sitten säädät kärkien välin oikeaan arvoon.

 

Tuossa lontoonkielistä ohjetta:

 

72I-OMRG-47.jpg

 

72I-OMRG-48.jpg

 

72I-OMRG-49.jpg

Posted

Pitääpä käyä tuo kärkivälinmittaaja ostamassa ja katella sitten nuo välit. Sen verran tuossa tutkin, että 10min seisomisen jälkeen kun painaa kaasua, ryyppy räsähtää päällle. Kokeilin startata ryypyn kanssa ja erittäin huonosti lähti käyntiin. Sai liikaa bensaa. Pitää vähän aikaa sahata ilman kaasua lämpimänä. Käyköhän liian rikkaalla? Mistä tätä säädetään? Sitä on jo sekasin noitten säätöruuvien kanssa.

Posted

Tahtoo olla monesti liian herkkä tuo ryyppy menemään päälle ja haittaa puolilämpimän koneen käynnistystä. Säädä ryyppy niin että kylmällä koneella juuri ja juuri menee ryypy päälle.

 

Ota ilmanputsari pois että näet ryyppyläpän. Löysää ryypyn kannen 3 ruuvia. Raota hieman kaasua että ryyppy pääsee vapaasti liikkumaan. Kierrä ryypyn kantta niin että ryyppy aukeaa, kierrä toiseen suuntaan niin että läppä sulkeutuu hyvin kevyesti. Kiristä ruuvit ja kiinnitä ilmanputsari.

Posted

No nyt on kärkiväli säädetty mahollisimman tarkkaan 0,4 mm ja vaihdettu boschin w8ac tulpat vanhojen tilalle. Testilenkin perusteella lähtee käyntiin lämpimänäkin suht hyvin. Tai ainaki vähä paremmin.. MUTTA nyt paukkuu tai tuhahtelee putkesta enemmän kuin ennen. Mitähän nyt tein väärin? Sytytystä en ole osannut säätää.

Posted

Ja ajoin eilen auton ouluun että jos jollain osaavalla on täällä kiinnostusta hieman diagnosoida autoa niin en panisi vastaan. Niin ja 400 km meni ongelmitta! :)

Posted

Sytytys on joskus ilmeisesti säädetty väärällä kärkivälillä ja nyt kun kärkiväli on oikea niin sytytyshetki on pielessä.

 

Sytytyksen saa helposti säädettyä yleismittarilla tai koetinkynällä seuraavasti:

 

- Pyöritä moottoria siten, että sytytyksen ajoitusmerkki on kohdallaan

- irrota virranjakajasta puolalle menevä johto

- aseta yleismittari ohmi-asentoon (tai mieluiten piipaukselle jos siitä kyseinen ominaisuus löytyy) ja kytke mittarin toinen johto virranjakajalta tulevaan johtoon ja toinen maihin

- koetin kynällä (tai millä tahansa oikean jännitteisellä polttimolla) kytke toinen johto em. virranjakajalta tulevaan johtoon ja toinen puolan plus-napaan ja kytke sytytysvirta

- löysää virranjakajan juuresta ruuvi jotta jakajaa voi pyörittää

- käännä jakajaa hieman myötäpäivään kunnes yleismittari piippaa/näyttää nollaa tai koetinkynällä/lampulla valo palaa

- käännä jakajaa vastapäivään hitaasti, juuri siihen saakka kun yleismittarin piippaus lakkaa (tai se ei näytä enää nollaa) tai lampulla/koetinkynällä lamppu sammuu

- kiristä jakaja (ja jos sytysvirta oli kytkettynä sammuta se)

- kytke virranjakajalta tuleva johto puolan miinus-napaan

Posted

http://www.youtube.com/watch?v=787INwvir24

Videossa n. 5:10 kohdalla kaveri näyttää miten homma tapahtuu ja kiristää virranjakajan siinä vaiheessa, kun lamppu vielä palaa, eikä irrota johtoa puolalta. Suunnilleen kuitenkin tuohon tyyliin? Pitääkö tuon jälkeen vielä säätää kaasaria?

Posted

Tuo on erilainen tapa säätää sytkä, noinkin se onnistuu, mutta itse suosin yllä kirjoittamaani tapaa, eli puolalta johto irti. Videolla kuvatussa tavassa lamppu syttyy kun sytkä on kohdallaan, mun kirjoittamassa se sammuu kun sytkä on kohdallaan. Ja tuolla tavalla jonka kirjoitin ei ole väliä kuinka kauan sytkävirrat on päällä, koska säädön aikana puolan läpi ei kulje virtaa.

 

Ei tarvii kaasaria säätää tuon jälkeen.

Posted

Noniin nyt on sytytys ilmeisesti oikein säädetty. Tuon metaken ohjeen mukaan en saanut säädettyä (lamppu ei palanut) jostain syystä, joten tein tuon youtube -videon mukaan. Ei tuhahtele läheskään niin paljon, kuitenkin hieman moottorijarrutuksessa ja silloin tällöin ajossa/tyhjäkäynnillä. Normaalia?

Säädön jälkeen tyhjäkäynti pieneni hieman ja tuntuu ettei kovin nopeasti kestä kaasua painaa, kun meinaa tukehtua. Pitää kaasaria siis vielä yrittää säätää..

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...