-
Posts
2892 -
Joined
-
Last visited
Everything posted by KimmoH
-
Käsittämätöntä miten tuosta mällistä on voinut hengissä selvitä. Vähemmälläkin saa itsensä hengiltä...
-
Mulla on muuten kahdelle lukituspultille paikat navassa eli tässäkään ei kellot soineet missään vaiheessa. Rummussa kaksi reikää, samoin navassa, niin ei käynyt mielessäkään että olisi väärä osa :(
-
Tässä on esim. tuon aiemman rummun paketin kylki. Kauppias myi sopivana pallikseen ja tuossa paketin kyljessäkin lukee että korvaa numeron 211609615 mutta ei kyllä ollut sinnepäinkään. 3mm spacerin avulla sitten vedettiin useampi vuosi. Sitä edeltäviä rumpuja ei mulla ole enää tallessa, niistä piti kyljestä niistää ainakin se 5mm ennenkuin mahtuivat pyörimään. Menivät lopulta kieroiksi, kun jarrut jumivat pari kertaa viallisten käsijarru välitankojen takia. Niin ja aikoinaan, jotain 12 vuotta sitten, projektin alussa ekat rummut olivat keskireiältään liian pienet, piti avartaa reikää aika reippaasti että mahtuivat paikoilleen. Silloin sitä vain ajatteli että ompa paskaa eikä osannut edes kyseenalaistaa... Nekin rummut meni kieroiksi yhden kesän ajeluissa.
-
no sepä se, sama tölkki epäily mullakin on ollut jo pidempään mutta kun kauppiaat myyvät myöhäispallikseen ja niin lukee myös tuossa vanhan rummun pahvilootan kyljessäkin. Vasta nyt ekan kerran törmäsin tähän Paruzzin malliin.
-
Nonni, tulihan ne rummut lopultakin. Melkein viikonpäivät olivat postilla hukassa. Nyt vaikuttaa hyvältä. Ovat kunnon paksua tavaraa ja mikä tärkeintä, eivät hinkkaa jarrukilpiin. Ilmeisesti kaikki aikaisemmat rummut mitä mulle on vuosien varrella myyty ovat olleet roskaa tai enempi vähempi vääränlaisia. Ainakin kolmet eri rummut ja parit jarrukilvetkin on tullut testattua. Vanha ja uusi rinnakkain. Uusi on noin 4,5mm kapeampi eli ei osu enää kilpiin. Vanhoilla piti viritellä rummun ja navan väliin 3mm spacerit etteivät hinkanneet kilpiin. Aikoinaan jostain rummuista sorvillakin vedin sisälaidasta 5mm pois että mahtuivat pyörimään. Nämä uudet on nyt Paruzzilta ja 70-79 mallia, tosin samoilla vuosiluvuilla kaikkia näitä entisiäkin muut kauppiaat ovat myyneet mutta nyt tartuin Paruzzin malliin, kun huomasin kuvassa eron ulkonäössä. Nappulakumejakin pääsi mallaamaan taakse.
-
Sitten vinkkien vinkki. Dormanin HELP! osanumero 46032 (Dodgen PVC venttiilin letku) passaa myöhäispalliksen keskus tyhjäkäyntipiirin ja ilmanputsarin välille kuin nenä päähän.
-
Tupla Solex PDSIT 32-34:ssa on 0.1mm ilman ryyppyä ja ryyppy päällä, vuosimallista riippuen 0.6 - 0.7. Lähteinä Haynes ja Bentley.
-
Eikös toi 0,6mm ole vähän liian paksu ? Läpäthän pitää säätää 0.004" eli 0.1mm. Ryyppyä säätäessä taasen toi 0.6mm lanka on omiaan.
-
Kaasareille 10 vuotis huolto. Sähköosat tsekattu, löytyi yksi hajonnut ryypyn elementti. Tyhjäkäyntipiirin seossuuttimesta oli O-rengas porsinut. Uutta tilalle. Toisesta kaasarita löytyi kannesta porsineet kierteet ja sieltä oli vähän hikoillut bensaakin. Mutterilla korjaus. Toisessa kaasarissa taasen kannen tiiviste oli entinen joten sinne kokonaan uusi tiiviste. Vähän hiplasin läppien säätöjäkin. ja sit olis taas valmista reissuun.
-
Millähän nimellä tuollaista sovitinta osaisi Finjectorin sivuilta hakea ?
-
Jatketaampa samaan ketjuun. Kenelläkään tiedossa metallista pientä suodatinta missä olisi 6mm sisään ja 8mm lähtö tai vaihtoehtoisesti metallista 6mm -> 8mm sovitinta ?
-
Vaihdekeppilinjasta tuli aika priimaa. Kaikki puslat matkan varrelta uusittu ja askin päähän tuli vielä CSP:n häkki+pusla. On taas niin napakka kabiinissa keppi että. Niin siihen pikku hiljaa löystyvään vain oli vuosien varrella taas varkain tottunut. Bensansuodattimeksi löytyi näppärän kokoinen Pierburgin suodatin (4.00030.80.0) 8mm lähdöillä. Samalla uusin bensapumpulle saakka letkutkin. Vuosi sitten keväällä laitetut bilteman letkut alkoivat olla aika kovaa kamaa. Yhden kesän alla ollut muovinen Motonetin suodatin taasen tuntui sormeen niin pehmeältä että olisi varmaan haihtunut ensi kesään mennessä itsekseen pois. Tänään oli vuorossa lempi puuhaani, nivelien rasvausta... Nyt olis vetaritkin paikoillaan. Renkaita ei ole vielä päässyt testaamaan, kun postipoika on hukannut johonkin mun uudet rummut. Saa nähdä saapuvatko koskaan perille... Putkiston sain ruuvattua paikoilleen. Samoin kaikki konehuoneen sähköt. Enää puuttuis kaasarit ja vetokoukku/puskuri.
-
Tanhiksen vinkkaama Pierburg oli nappi ostos. Huomattavasti sirompi kuin Wixin suodatin. Menee nätisti letkulinjaan tankilta bensapumpulle. Wixit jää jatkossa ameriikanihmeisiin ja Pierburgia bussiin.
-
tarpeeksi kun kaiveli arkistoja niin löytyihän se malli eli WIX 33032. Taidampa tilata näitä taas läjän ja ihmetellä sitten taas 20 vuoden päästä seuraavan kerran 😃 Mutta näyttäisi tuota Pierburgiakin olevan 4€ hintaan iPartstilla. Otetaampa niitäkin muutama ihmeteltäväksi.
-
Mistä hyvä, pieni, metallinen polttoaineensuodatin 8mm letkuille ? Omasta hyllystä loppui vanha varasto jo vuosi sitten enkä muista yhtään mistä joskus kauan sitten metallisia ostin. Viime kesän bussin alla oli Motonetin muovinen suodatin. Kyllä se kesän näytti kestävän mutta muovisia kohtaan olen ollut hieman kriittinen, kun yksi Bilteman muovisuodatin oli entinen muutamassa kuukaudessa koekäyttöpenkissä.
-
itseasiassa tällä metodilla irtoaa ja menee paikoilleen ilman että tarvitsee purkaa mitään jäähypeltejäkään joten jatkossa mennään näin. Vetareiden purku on pieni paha siihen verrattuna että pitää nuo kaikki peräpään pellit + öljyntäyttö + pakoputki purkaa pois. Voi kun olis korkeampi talli ja nosturi, niin sit ei tartteis purkaa kaasareitakaan. Toisaalta nyt oli viimeinen hetki irroittaa pakoputkikin ilman polttoleikkausta. Alkoi olla mutterit aika jumissa/entiset sitten viime irroituksen.
-
Kone ja aski takaisin paikoillaan. Kokeilimpa ekaa kertaa elämässä koko paketin asennusta kerralla. Sujahtaa tosi näppärästi paikoilleen tällä tavalla ja olis voinut olla pakoputki ja öljyntäyttökin paikoillaan. Ainut haastava paikka oli saada askin kiinnitysmutterit paikoilleen, kun eihän sinne koneen ja askin kiinnityspisteiden väliin mahtunut kuin sormella kokeilemaan kiinnityspultin päätä. Aikansa kun harjoitteli, niin lopulta tärppäs. Ens kerralla kun on rojut taas pois paikoiltaan, niin taidan hitsata mutterit kiinni rungon kiinnitysrautaan missä aski roikkuu. Tuolla toisessa kuvassa punaisten nuolten osoittama paikka.
-
Sytytystulpan kierteiden korjaus kannesta ?
KimmoH replied to KimmoH's topic in Tekniikka & rakentelu
E-Z LOK on ihan paikoilleen pyöräytettävä ja mukana oli joku "lukiteaine" kierteissä mutta ei se sillä mihinkään tarttunut. Ens kerralla hitsuutan. Mutta tulipahan nyt kokeiltua, kyllä näillä hätätilanteessa ongelman korjaa. -
Sytytystulpan kierteiden korjaus kannesta ?
KimmoH replied to KimmoH's topic in Tekniikka & rakentelu
ja paskat se pistepuikolla tehty lukitus mitään pitänyt, kun pyöräytti tulpan momenttiinsa. Vähän ähräystä ja askartelin vetarin kuulasta työkalun millä prässäsin kierreholkin palotilan puolelta ikuisesti kiinni. Nyt on ja pysyy 👍 -
Sytytystulpan kierteiden korjaus kannesta ?
KimmoH replied to KimmoH's topic in Tekniikka & rakentelu
Nyt se on kokeiltu. Katotaan kauanko kestää. 11/16 terällä reikä, 3/4-16 tapilla kierteet ja E-Z LOK perään. Palotilan puolelta vielä lukitsin parilla pistepuikon iskulla. -
Olipa naurettavan helppoa kiristys 😄 Pikku momenttiavaimeen 5.35Nm (1:64) ja niks naks oli mutteri kiinni. Sitten vain pikkuisen kirrasin lisää että sai sokan paikoilleen. Jahka saadaan takaisin omille pyörilleen, niin tsekkaan isolla momenttiavaimella miten lähelle totuutta osui.
-
Vetarit olis nyt rasvoja vaille valmiina asennettavaksi. Tällä kertaa kasattiin Febin kumeilla ja Meylen nivelillä. 10 vuoden ajojen jälkeen tuntuu että kaiken kuluvan saa vaihtaa tai ainakin tässä vaiheessa on hyvä vaihtaa, kun kaikki on palasina. Uudet käkkärin vaijerit.
-
Jospa kuitenkin kokeillaan ilman kun löytyi tällainenkin dokumentti. Paras selitys tuon poistolle vaikuttaisi olevan se että suurin osa kyläsepistä ei ole osannut asentaa osia oikein ja lopputuloksena on sitten ollut pullahtaneita lukkorenkaita...
-
Uudet puslat siirtäjäntankoon. Askiin kiinni tulevan siirtäjänpuslan totesin entiseksi eikä tullut hyväksi uusilla kumeillakaan. Tilaukseen lähti CSP:n siirtäjähässäkkä, sen totesin Bajassakin laadukkaaksi. Viimeiset pätkät jarrulinjoista meni uusiksi kun hevosenkengillä mulla oli pidemmät putket. Sit jäin taas pohtimaan tätä ikuisuus kysymystä. Laitanko tuon prikan vetarin ja nivelen väliin vaiko en. Bentleyn kirjassahan todetaan että heivaa mäkeen, kun VW:kin jossain vaiheessa alkoi ohjeistamaan ettei pitäisi käyttää. Jostain muistan aikoinaan lukeneeni että laita jos se siellä ennestään on ja jos ei ole niin älä laita. Mistä näistä romuista tietää miten ne on oikeasti tehtaalta lähteneet, kun miljoona kyläseppää on välissä ollut säätämässä 😅 Missäänhän ei taideta oikeasti sanoa että miksi se pitäisi jättää pois vaikka se alunperin on siellä ollut. Ilmeisesti jossain tapauksissa on maailmalla aiheuttanut lukkorenkaan pullahtamisen pois. Tän parempaa selitystä en ole onnistunut löytämään. Jos jättää pois niin jää välystä muutama milli ja tähän saakka olen aina sen sinne lopulta kuitenkin laittanut, kun mahtuu hyvin napsauttamaan lukkorenkaankin paikoilleen. Jos jää välys, niin taitaa aiheuttaa kolinaa. Tuumataan tovi....
-
Hupiakun perässä on kompurakaappi, muutama kauniin sinistä valoa jatkuvasti loimottava USB laturi ja rokkikone. Jos autolla ajais kesällä jokapäivä niin varmaan kestäis pidempään mutta kuolemaksi tuntuu olevan pidemmät seisonta-ajat ja sitten nuo pikkukohteet imee akun lopulta aivan kuiviin. Joskus tuota mittailin ja siellä on sellainen jatkuva pohjakuorma päällä että akku tyhjenee helposti muutamassa viikossa itsekseen. Jossain vaiheessa mulla oli hupiakulla pääkatkaisija mikä auttoi ongelmaan mutta meni hermo sen kanssa kun oli sijoitettuna konehuoneeseen. Pitäis vetää kabiiniin jotta olis käytettävä.
