Jump to content

Kemin Karavaanari

Members
  • Posts

    1949
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Kemin Karavaanari

  1. Pientä syyspuuhastelua harrasteltu leimamielessä. Jarrut säädetty ympäriinsä, keulan osat rasvattu, Alustaa korotettu. Takavalojen lasit vaihdettu värikkäämpiin. Yhdessä pallonivelen suojakumissa oli pieni nirhauma niin vaihdoin senkin samalla uuteen. Tänään kävin pariksi vuodeksi leimaa.
  2. Kohta painaa syksy päälle ja tälle kesälle ei kilsoja kuin tuhat ja ainoastaan yksi tapahtuma. Kokeilin onko takalaakereissa klappia niin jotenkin tuntui takavetari kuivalta että laitoin uutta vaseliinia. Samalla vaihdoin koneeseen öljyt. Olipa se mukava pihalla askarrella ku välilä tuli helvetinmoisia sadekuuroja 😁
  3. Hieno pelastus, toivottavasti kunnostaa myös liikenteeseen. Lienee Suomen vanhimmasta päästä oleva korkeakattoinen.
  4. Taitaa mennä seuraavaan vuoteen, sen verran on peltitöiden lisäksi mm osapuutteita.
  5. Kuskin lämpökotelo irtos melkein itsekseen.
  6. Kopassa onkin joka puolella tuuletus kunnossa.
  7. Kertaalleen ysärillä hipistelty pohjalevy ei hitsihommia kaipaa.
  8. Koppa pois päältä.
  9. Jotakin on tolskattu viime Perjantaina ja eilen. Hieman kuvasatoa.
  10. Hitsashan se Henkka jonku paikan minkä kuulemma jopa pedalpusherikin olis hyväksyny. Tästä ei harmittavasti tullu kuvaa ja itse vähän kyllä epäilin tuota hyväksyntääkin, jos ei sitten pedaalinpolkija hyvää hyvyyttään tai yhentähenjallunkiiltosilmissä ois peukuttanu.
  11. Alkuruuaksi mätettiin rullakebabbia, iltapalaksi perinteistä hookoota.
  12. Välillä ihan testisovitettiin ennen täppäilyjä. Toki ulostulojen reijätkin täytyy vielä tukkia yms.
  13. Minä yritin tuhertaa kahdesta takahelmasta yhtä.
  14. Eilen harrasteltiin ja jotain saatiin aikaseksikin. Laikka lauloi hieman normaalia vähemmän kun tallilla piipahti kolme eri vierailijaa jeesustelemassa projekteja. Henkka näppäs oikeaan takanurkkaan korjauspalan.
  15. Kyllä tässä hitsattavaa riittää joka nurkalla ja niiden välilläkin. Päällepäin näyttää kohtalaisen ehjältä.
  16. Tulityöt on tulitöitä ja kipinä sen mukanen. Valkea liina pöytään ja cityboy tulille. Kyllä maistu kaupan burgerit ku savukone vilkku ja ysärit soi!
  17. Siinä jälkimainingeissa Henkka turruutteli pikku pitsin kyljestä umpeen, oli varmaan täytelankaa Kempissä ku täytty niin hyvin. Minä joutessani laikkasin pikku reijän ja siihen pellinlirpakkeen.
  18. Kielet keskelle suuta niin korjauspelti sattu tulemaan just oikean mallinen.
  19. Sitten piti päättää kummasta päästä alotellaan ja päätettiin että alotellaan peräpäästä ku se sattu siinä lähinnä olemaan. Siinä ei kauan kahella rälläkällä ja yhellä porakoneella nokat tuhissu ku takahelma oli lattialla. Onneksi ollaan niin hoikkaposkisia että mahutaan yhtäaikaa vaikka konehuoneeseen molemmat rälläköimään.
  20. Näjessinä, eilen oli porukkaysärit ja olihan se mukavaa. Henkka ei muistanu millon oli viimeksi syöny niin aloteltiin ysärit salaateilla, kuva salaateista jäi Henkan puhelimen filimirullaan.
  21. Tätä kuvaa katellessa on mieli huoleton niinkuin Sea-Laplandilaisella harrastajalla yleensä, muutaman ysäriperjantain harrasteet on turvattu 🥰
×
×
  • Create New...