DWL_Puavo Posted May 23, 2007 Posted May 23, 2007 DWL järjestää Joensuun kupeessa Ylämyllyllä VW- ja HD-henkiset juhlat. Päämeininkinä on ihan normaali illanvietto, ei olla suunniteltu mitään ihan hirveän ihmeellistä tapahtumaa tai ohjelmaa. Illan livebändi GoJohnnyGo veivaa hardrockia klo 20.30 alkaen. Ohjelmassa mm. paremmat versiot Deep purplen parista biisistä kun mitä ne vanhat ukot aikoo veivata torstai-iltana Joensuu areenalla. Aikaisemmin päivällä ja myös sunnuntai-aamulla on ihan juhlapaikan kupeessa 300m päässä Ylämyllyn suuret rompepäivät joissa on ollut yleensä toistasataa myyjää. Läheisyydessä myös kaksi automuseota jotka ovat molemmat tutustumisen arvoisia. Rompepäivillä on ainakin osa toisesta automuseosta ollut yleensä tutustuttavana. Naapurissa on myös ulko-kartingrata, mutta tälle emme ole varanneet erillistä kiintiötä. Todennäköisesti lauantaina kelin salliessa siellä on kerhon 4-tahtisia mikroautoja vuokrattavana 20min seteissä melko edullisesti (...kun joku meistä lähtee puhemieheksi). Jopa pienimuotoinen GP olisi varmaankin järjestettävissä mikäli halukkaita ilmenee. Valitettavasti kollektiivista majoitusta ja ruoka/juomapuolta ei DWL:llä ole rahallista mahdollisuutta järjestää etenkin kun nyt kisakone kilahti Urtsissa, joten omat sapuskat ja juomat mukaan. Majoittua voi tontilla olevassa kangasmetsässä teltassa jos niin haluaa. Grilli on kuumana varmasti koko illan ja perusfasiliteetit löytyy. Lähestymiskartta naapuriin: http://www.autovari.com/main.site?actio ... /view&id=6 Navigaattorit opastaa perille Maalarinpolku 12:lla. Koska kyseessä ovat yksityisjuhlat eikä vapaa yleisötapahtuma, pyydän ilmoittamaan minulle kaikki saapujat, puavo@dwl.fi tai yksityisviestiin, olemme varautuneet kaikkiaan n. 50-100 hengen juhliin joita ei kannata jättä välistä jos suinkin kynnelle kykenee! Puavo @ www.dwl.fi Quote
DWL_Puavo Posted May 25, 2007 Author Posted May 25, 2007 Nyt kun kelitkin lupaa päivälle ukkosta niin missäs sen paremmin viettäisi kun täällä! Tervetuloa jo ilmoittautuneet ja muutkin jotka ilmoittautuu etukäteen. Korostan että nämä ovat yksityisjuhlat joten ilmoittautuminen pakollinen. Kartta paikanpäälle: Quote
seppo mäntykivi Posted May 28, 2007 Posted May 28, 2007 Oliko hyvät bileet? Kehukaa nyt, niin harmittaa vielä enemmän kun en päässyt tulemaan... Quote
DWL_Puavo Posted May 28, 2007 Author Posted May 28, 2007 Oli erittäin mainiot bileet vaikka esiintymislava jouduttiinkin kasaamaan kaatosateessa. Illaksi onneksi sitten jo poutaantui. Väkeä oli ihan mainiosti, päivän sade varmaan verotti vielä paikallesaapujia. Quote
-tipi- Posted May 28, 2007 Posted May 28, 2007 Hyvät hipat ja Johnny rokkasi komeesti! Kovasti kiitoksia järjestäjille! Quote
-tipi- Posted May 20, 2008 Posted May 20, 2008 Ja tänä vuonna annual DWL Open Air Party #2 14.6! Olikos tänne jotain Volkkaripalsta ajelua etelästäpäin? En löytäny infoa täältä vaikka kuinka haeskelin? Oliko se joku IRC-kannun insiderjuttu? -tipi- Quote
metake Posted May 20, 2008 Posted May 20, 2008 Ja tänä vuonna annual DWL Open Air Party #2 14.6! Olikos tänne jotain Volkkaripalsta ajelua etelästäpäin? En löytäny infoa täältä vaikka kuinka haeskelin? Oliko se joku IRC-kannun insiderjuttu? -tipi- Retkeilyajo Lähtöpaikka Helsingistä on vielä hivenen auki, todennäköisesti jossain idän puolella kuitenkin. Quote
Guest Jari Posted May 22, 2008 Posted May 22, 2008 By The way rompepäivät on mun tietojen mukaan jo nyt. Susirajan Rompepäivät 24.5. - 25.5.200. Tuolta löytyy lisää aiheesta http://www.susirajanmobilistit.fi/main. ... /view&id=2 ja 7.6 on retkeily ajo johon linkki http://www.susirajanmobilistit.fi/main. ... =23&ngid=1 Oonko ajan tasalla =) ?? Mut silti jos tänne jotain joku jaksaa järjestää ja suapi tulla niin tokihan sitä pitää piipahtaa. Jos tarvii järjestelyissä apuja pistin Puavolle s.postia niin saa soittaa... Quote
-tipi- Posted May 22, 2008 Posted May 22, 2008 Puavo vain editoi viime vuotista ilmoo, jonka pohjalta jäi toi rompetori sekaan. Viime vuonna rokattiin toukokuun lopussa pussihousujen romumarkkinoiden aikaan. Kuopion aktiivit Kuplien keulat kuplivat kontissa kohti paloaukeaa? Quote
metake Posted May 22, 2008 Posted May 22, 2008 Jees, Retkeilyajoonkin tuli tänään hieman lisäselvyyttä. Eli lähtö tulee olemaan hyvin todennäköisesti jossain kehä III / Tikkurila liepeillä ja lähtöaika siis klo 10. Perillä Joensuussa olisi tarkoitus olla klo 18. Ja DWL:n pippaloiden pitopaikalla on yöpymismahdollisuus, joten telttailemme siellä, ja sitten sunnuntaina takaisin. Mikäli porukassa ajelu kiinnostaa, niin mielellään laittakaa mulle yv:tä tai sähköpostia tai soittakaa, niin tietää hieman paljonko on RETKEILYAJOON tulijoita. Ja reitin varrelta tietenkin on mahdollista liittyä letkaan, eli Helsinki-Porvoo-Kouvola-Mikkeli-Savonlinna-Joensuu. ake.mether@pp.inet.fi ake.mether@gmail.com 040-511 6203 Quote
Guest Jari Posted May 22, 2008 Posted May 22, 2008 jep jep.. minä taas ajantasalla... mut kumminkin meininkiä 14.6? Juhlapaikan naapuri ilmottautuu jos en hirveeks häiriöks oo =) Quote
Kurre Posted May 22, 2008 Posted May 22, 2008 Siis onko retkeilyajo 7.6. ? Muistutukseksi 8.6.2008 Kemora, 6h, yö Voi tulla kiire ;^) Quote
Guest Jari Posted May 23, 2008 Posted May 23, 2008 pussihousujen ajo on sillon 7.6 lauantaina ja ihan omaan suuntaan ei Helsinki- Joensuu Ajo starttaa museon pihasta klo 14.00. Ensimmäinen etappi ja tauko Huhmarissa jossa mahdollisuus tutustua siellä järjestettävään moottoripyörien ym. kulkineiden näyttelyyn. Seuraavat etapit Polvijärvi, Martonvaara, Kolinportti ja Koli. Päätepiste Loma-Kolin leirintäalue jossa juhlinta alkaa. Ruokailu varattu osallistujille. Niille jotka haluavat jäädä yöksi on mahdollisuus vuokrata 4 h mökki joka on n. 40 €. Quote
metake Posted May 23, 2008 Posted May 23, 2008 Siis onko retkeilyajo 7.6. ? Muistutukseksi 8.6.2008 Kemora, 6h, yö Voi tulla kiire ;^) Menee Retkeilyajot ja Retkeilyajot sekasin. Eli tuo Volkkaripalsta-Retkeilyajo, jonka kohteena on DWL-Party Joensuussa on 14.6. Quote
Kurre Posted May 23, 2008 Posted May 23, 2008 OK. Mä taidan järjestää retkeiluajot tänään tonne Kiikalaan. Quote
metake Posted May 23, 2008 Posted May 23, 2008 OK.Mä taidan järjestää retkeiluajot tänään tonne Kiikalaan. Ettei vaan menis retkuilun puolelle ;) Quote
Kurre Posted May 23, 2008 Posted May 23, 2008 OK.Mä taidan järjestää retkeiluajot tänään tonne Kiikalaan. Ettei vaan menis retkuilun puolelle ;) Tuulipuku pitäis viä silittää Quote
Pepe Posted May 23, 2008 Posted May 23, 2008 Kuopion aktiivit Kuplien keulat kuplivat kontissa kohti paloaukeaa? Örrörör katsotaan sanoi lääkäri, semitärkeä meno olisi samana päivänä itsellä. Quote
metake Posted May 30, 2008 Posted May 30, 2008 No niin, retkeilyajojen sivut päivitetty, laitoin niille myös oman viestiketjun. Ja lähtöpaikaksi on valittu Neste-huoltoasema Tikkurila, Kehä III. Quote
seppo mäntykivi Posted June 10, 2008 Posted June 10, 2008 Ja sää näyttää kerrankin toistaiseksi lupaavalta http://www.fmi.fi/saa/paikalli.html?kunta=Joensuu Quote
seppo mäntykivi Posted June 15, 2008 Posted June 15, 2008 Ja mukavaa oli vaikka aikaisin piti lähteä kotiin. Go Johnny Go rokkasi komeasti. Quote
metake Posted June 15, 2008 Posted June 15, 2008 Kylläpä oli mahtavat bileet ja erinomaista vieraanvaraisuutta, kiitos. Quote
metake Posted June 15, 2008 Posted June 15, 2008 Paikalla nähtiin virallisen esiintyjän ohessa myös Paavo ja Elvis ;) Quote
Recommended Posts
Join the conversation
You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.