Kohti hiipivä vuosikymmenen vaihdos merkitsee allekirjoittaneelle myös vuosikymmentä harrastuksen parissa, ja mikä mukavampaa olisi kuin tursauttaa tallista ulos toinen kulkuväline. Ikäänkuin jakautunut persoona kahta fyysista ajovälinettä yhtä aikaa kykenisi kuljettamaan. Ajokeistani "Punainen" 65 on vuosien saatossa saavuttanut nykyisen asunsa Resto-Cal tyylisenä matkantaittolaitteena. Myös kyseisen auton ollessa ruostekorjaamaton ja korimassaamaton, on kyseessä liian hyvä aihio monen vision toteuttamiseen. Siksi siis.
Pari tai kolme vuotta sitten ilmestyi Facebookiin myyntiin Gulf Blau, jonka siirtyminen omistukseen tuli varmistettua muutaman sumuisen kuvan perusteella autoa sen kummemmin näkemättä. A few moments ja suurehkon omakotitaloremontin jälkeen on aika työntää herra Sininen ulos, ja suorittaa muutamia toimenpiteitä, jotta kaudella 2020 saadaan nauttia vaihtelusta. Tarkemmin spesifioiden on Herra Sininen vuonna 63 syntynyt yksilö, joka kuitenkin on vasta vuonna 1965 päätynyt liikenteeseen rekisteröinnin kautta. Mitä tässä välissä on tapahtunut, on avoinna ja selvityksen alla. Matkaa on taitettu kuitenkin suhteellisen lyhyt aika auton jäätyä pois tieliikenteestä vuonna 1979.
Otsikoinnista huolimatta ei kyseinen yksilö kuitenkaan ollut lainkaan ilmainen. Joten, mitä otsikointi tarkoittaa? Onko kyseessä pelastusoperaatio? Museointi? Kukkateline? Jokin muu, mikä ? Mitä tällä kertaa?
Joten luja ote lukulaitteesta, ja matkaan:
Muutaman vuoden pölyjä ei tässä vaiheessa raaskittu vielä pois huudella, vaan tarkoitus oli vaihtaa äkkiseltään kesälomalla apukuljettajan puolen takalattiapala. Kuten sodassa, rakkaudessa ja VWaageneissa ovat totuus ja taru toisistaan täysin erilliset asiat, päädyttiin lopputulemana oikomaan noin 7-10 kappaletta vuosikymmenten takaisia korjauksia. Tässä "alan miehet" toteaisivat, että kohteet ovat niitä tavallisia ja tavallisissa paikoissa ja niin totesin minäkin, laikat ja mies savuten.
Kuin ei toivottu bonus, löytyi myös mukava korin ja pohjalevyn yhteen liittämä rakenne. Järjellisten korjausten aikaansaamiseksi kori siis kävi pois pohjalevyltä, tosin ei kaukana, eroahdistuksenkin vuoksi. Yksittäisiä kohtia en kuvia kummemmin läpi käy, sillä tässä tarinassa riittänee vielä lukuja ja kuvathan ovat niitä kaikkein hauskimpia:
Pahoittelut modeemikäyttäjille kuvien määrästä.
Pikainen lomahitsailu muuttui yli kahden viikon yhtäjaksoiseksi matineaksi, jossa Minarcmig lauloi ja hitsauskaasuakin paloi Woikosken AvoCyl pullollinen. Muutamalta kirosanalta ja pärinäjuoman nauttimiseltakaan ei voitu välttyä. Myös ajoittain pyydettiin apua taholta, joka ilmoja hallinnee. Aikaisempien korjausten tekijöille taasen toivoteltiin hyviä lämpöjä.
Lopputuloksien kuvaaminen on aina hankalaa työn viedessä, joten kaikki ei jää talteen. Hitsaustöistä on siirrytty seuraaviin toimenpiteisiin, joista jatkossa. Tarina siis etenee toistaiseksi hieman takaperoisesti. Foorumi myös ilmoitti kuvamäärän olevan tällä kertaa tässä, joten asiaan joudutaan palaamaan.
Ja tässähän suorastaan pimitetään tietoa, sillä ajoneuvoon on olemassa jo erilaisia osia pieni kuormallinen, ja rahtiyhtiön sedät ja tädit kärräävät paraikaa lisää.