Jump to content

DWL Open Air #12 - 16.6.2018 featuring Spirit of Steel!


DWL_Puavo

Recommended Posts

Koko Suomen mahtavin ja muutenkin ansaituin ylisanoin koristeltu VW-tapahtuma:

 

DWL Open Air #12

16.6.2018 Päivämäärä varmistunut

Pahoittelemme pienellä tekstillä päällekkäisyyttä toisen VW-tapahtuman kanssa.

 

Kahdennellatoista kerralla opittiin että kesäkuun ekana viikonloppuna sataa aina räntää, joten siirrettiin tapahtumaa parilla viikolla kesemämksi. Nyt lauantaille 16.6.2018 on sammakko luvannut liki helteistä auringonpaistetta ja Pekka Poutakin näytti moshpitistä hevimerkkiä. Paikkana on vanha tuttu Ylämyllyn Välikangas, Maalarinpolku 8.

 

Pääesiintyjä on ennättänyt vaihtua välissä, uutta ei vielä paljasteta (eli ei oo keksitty vielä) mutta KOVA se tulee olemaan joka tapauksessa!

 

Viikonlopun ohjelma noudattaa viimevuotista kaavaa ja saatetaan keksiä jotain uuttakin:

 

Perjantaina 15.6.2018 tulee jo pitkämatkalaisia iltapuolella, mutta virallista ohjelmaa ei järjestetä. Epävirallistakin riittänee.

 

Lauantaina 16.6.2018 puoliltapäivin starttaa tapahtumat joihin kiinnostuneiden mukaan sovitetaan:

  • Ajoneuvoja sisältävä museo kampanjahintaan, valitaan varsinainen kohde lähempänä. Mielenkiintoisia museoita kolme tapahtumapaikan lähellä.
  • Perinteinen tallikierros, tällä kertaa nähtävillä lisää projekteja eri vaiheissaan ja yksi tallikin lisää keskustassa. Osa paikallesaapujista on monesti liittynyt suoraan tallikierrokseen joten kummoinen kiirus heti puolillepäivin ei ole.
  • Tallikierroksen yhteydessä kruisinkia ja taas perinteisesti bändin kamojen rouduuta, kiitos siitä jo etukäteen :)

Illan aikataulu:

  • 19.00 Trubaduuri Paul
  • 20.00 L.A.Sol
  • n. klo 21.30 Spirit of Steel

 

Spirit of Steel soittaa mahtavia powermetal -covereita hurjalla vauhdilla - nyt löytyy nuottia tahtiin!

 

Paikan päällä voi majoittua omassa autossa tai teltassa. Mikäli ei saa tapahtumaan autokyytiä esim. pääkaupunkiseudulta, tapahtuma on lentokentän vieressä ja viikonlopun yli eestaas -lennot ovat verrattain kohtuuhintaisia. Junaltakin voidaan hampaat irvessä järjestää kyyditys. Tapahtumaan ei ole pääsymaksua, DWL:n puolesta myytävänä on kahvia ja makkaraa.

 

Tapahtumassa palkitaan ainakin pisinmatkalaisin, raadin valinta, paras DWL:n sisäinen projekti ym. Samana päivänä näkyy olevan VW-tapahtumakalenterissa Classiccien VW Weekend #7 mutta eiköhän molempiin riitä osallistujia! Pahoittelemme kuitenkin päällekkäisyyttä.

 

Tapahtuman järjestää Die Wolfgränze Luftwaffe VW-Klubi Ry ja tapahtumaa tukee Suomen Volkkariyhdistys FVWA Ry jolle kuuluu suuri kiitos tapahtuman mahdollistamisesta!

  • Like 3
Link to comment

Menee päällekkäin VW-Weekend #7:n kanssa. Voi lökä - olisin tullut, jos olisi järjestetty kesäkuun 1. tai 2. viikonloppuna. Toivotan oikein hyvää tapahtumaa!

Ei kait IronPerä meinaa yhtä ajoretkeä jättää väliin.. VW-Weekend on yks lyhyt k...in rykäsy sulle, liian lyhyt

Edited by Urbantoy
Link to comment

Päivämäärä on varmistunut että se on sama 16.6.2018 kuin VW Weekendillä. Pahoittelemme päällekkäisyyttä. Tapahtumapaikalla on vielä toista metriä lunta mutta uskomme sen juuri ja juuri sulavan. Siitä näkökulmasta tapahtuman siirtäminen 2 vko aiemmasta ajankohdastaan on varmasti ihan kiva juttu!

 

Järjestävän organisaation toimesta tullaan näkemään paikalla entistä enemmän ja entistä hienompaa kalustoa, toivomme tottakai myös suurta osallistujamäärää DWL.n ulkopuoleltakin ettei tarvitse keskenään riekkua!

  • Like 1
  • Haha 1
Link to comment

aloitetaanko grillaus jo perjantaina.. otetaan mukaan läskiä kunnolla.. mä otan mukaan pöntön jossa Hsuomen ohejeiden mukaan läski tiriseen.. ohjeet vielä kysymättä mutta pönttö ja lumi vielä vaiheessa..

 

Onko päntipuoli yhtä kovaa ku vuos sitten..

Link to comment

No toki aloitetaan! Pääesiintyjän kanssa rupattelu kesken mutta se on ihan törkeän kova! Hyvin eri sortilla kun viime vuonna, B&R:n verrattuna nopeus on aika eri luokkaa!

 

Myös L.A.Sol on treenannut, nuukasti mutta tehokkaasti, ohjelmistossa noin puolet aiemmi kuulematonta, himpatin kovia biisejä!

Link to comment

Illan pääesiintyjäksi on varmistunut nopeaa voimametallia esittävä Spirit of Steel! On nimittäin tiukkaa mättöä, nahkahousuja, tykitysrumpia, tilusooloja ja korkealta + kovaa! Tässä huonolaatuinen video vastikään olleelta keikalta, mutta kyllä siitä käsityksen saa!

 

, mutta

  • Like 2
Link to comment

Perjantaina saapuu jonkun sortin sekalainen seurue akseleilta Kenpele, Kajjjaani, Iidensalmi.. Jos sähköreikää seinästä löytyy niin ei haittaa, voidaan kyllä heittää agregaatti louskuttaan takaviistoon..

Tuliaiset valmisteilla isäntäpoppoolle..

  • Like 1
Link to comment
  • 4 weeks later...

Muuten hyvä ohjelma.... mutta karmeaa musiikkia. Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että en tykkää tuollaisesta musiikista yhtään, mutta voinhan lähteä sen alettua esim. Laatokan Karjalaan. Muu ohjelma kiinnostaa ja saatan tulla käymään.

Edited by Maasturi
  • Like 1
Link to comment
18 hours ago, Maasturi said:

Muuten hyvä ohjelma.... mutta karmeaa musiikkia. Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että en tykkää tuollaisesta musiikista yhtään, mutta voinhan lähteä sen alettua esim. Laatokan Karjalaan. Muu ohjelma kiinnostaa ja saatan tulla käymään.

Kiitos palautteesta. Palautetta huonosta musiikista meidän DWL juuri kaipaa.

2019 on lauteilla Lea Laven, jos on minusta kiinni.

  • Haha 2
Link to comment
20 hours ago, Urbantoy said:

Onko Kari reitti tiedossa/ajankohta milloin syöksytte baanalle.. täällä pejantai puolipäivää suunnitelmissa Kajjjaanin kautta ku läskit on haettu makkarakaupasta.. Tuo on siis alustava suunnitelma

Meinattiin lähteä heti aamusta ajamaan niin ollaan aikasemmin perillä, Kajaanin kautta ajetaan niinkuin viimevuonnakin. Tämä on alustava suunnitelma jos ei lähdetä lomareissulle.

  • Like 1
Link to comment
7 minutes ago, kari kittilä said:

Meinattiin lähteä heti aamusta ajamaan niin ollaan aikasemmin perillä, Kajaanin kautta ajetaan niinkuin viimevuonnakin. Tämä on alustava suunnitelma jos ei lähdetä lomareissulle.

Ilmoottelehan monelta hyökkäätte baanalle, täällä lounas ja sitten kohti Kajjjaania porukalla.. Teillä valuu kummiskin pari tuntia seiltä perukasta.. eli puol päivää on hyvä ajakohta kohti Kajjjania kohti oulun seudulta.. Kysellään muitakin retkueeseen  

Link to comment
5 hours ago, jolkkon said:

Kiitos palautteesta. Palautetta huonosta musiikista meidän DWL juuri kaipaa.

2019 on lauteilla Lea Laven, jos on minusta kiinni.

 

Paula Koivuniemi kyllä Lavenin päihittää jos kunnolla aiotte repäistä esiintyjien suhteen....

Link to comment
  • 1 month later...

Tämä retki roikkuu nyt leimamiehestä, jäänyt vähän viimetippaan ku muka on niin paljon rautaa liekeissä ja takominen ei ole oikein mun juttu, ompa yllätys tämmöseltä velliperseeltä.. eli huomenna lippis kouraan ja nöyränä leimaa paperiin.. Ei siinä pitäs mitään ihmeitä kyllä olla mun mielestä mutta enpä ole kyllä katsastusmies vaan sähellysmies

Etuvalot on yhtä mainiot ku Nordkapp reissulla, siellä tunnelissa ois varmaan ajanu seinään (kaks kynttilää keulalla, toinen osoittaa, no jonnekin, toinen taas ihan erisuuntaan, on niitä ssädelty mutta vitun hyödytöntä eli parkeilla ajetaan niinkuin kohta nelisen vuotta) jos IronPeräTuomo ei ois körötellyt edellä ku sen takavalot loisti niin kirkkaasti että niitä tuijottamalla pääsi tuubista ulos.. likinäköisenä koitti kummiskin pitää vähän väliä että ei ihan perään paukase.. 

Edited by Urbantoy
Link to comment

PIENI AIKATAULUMUUTOS MUSEOON JA TALLIKIERROKSEEN, ALLA NYT UUDET AJAT

 

Ae ae miten kelpoista keliä on luvannut, plussan puolella ollaan viisinkertainen määrä viime vuotiseen nähden päivällä, ja illalla, no, nollalla on paha kertoa joten lie äärettömästi lämpimämpää.

 

Lauantaipäivän ohjelman karkea "puolen tunnin tarkka" aikataulu, illan aikatauluhan olikin jo selkeä.

n. klo 12.45: Lähtö juhlapaikalta Paloaukean museoon, matkaa viitisen kilometriä. Erittäin mielenkiintoinen militaria-aiheinen museo jossa panssarivaunuja, erilaisia ajoneuvoja ja muuta aiheen ympärille koottua.

 

n. klo 14.30: Museolta lyhyelle tallikierrokselle, ensimmäisenä osoitteena Raivaajantie 16 eli DWL:n Puavon ja Mikon osalle jo tutuksikin tullut talli. Tästä mie lähden johtamaan letkaa seuraavaan ja ainoaan tallikierrosetappiin.

 

n. klo 15.30: Keskustan kimppatalli, Rantakatu 1. Nopea kierros projektien parissa. Tässä yhteydessä voisi tehdä autojen esillepanon viereisen sataman kentälle, kiva miljöö esim. valokuville.
Huom! Rantakadun tallilla ei oo vessaa :D
Huom2! Satama-alueelle mentäessä on 20 metriä mukulakiveä...

 

n. klo 16.00 Lähtö takaisin juhlapaikalle. Koska kiire takaisin ei muun ohjelman puitteissa ole, tässä välissä voi halutessaan käydä vaikka syömässä. Lähistöllä olevista ravintoloista voi suositella ehdottomasti Ilosaaressa olevaa Kerubia, lähes vieressä olevan Kesäladon pitsoja tai myös liki olevan Kuunari Elinan... jotain, hyviä purilaisia siellä yleensä ainakin on mutta nettisivut ei niitä nyt annakaan ilmi.

 

Puavo

 

Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...