Jump to content

Lisävalojen sulake paloi, ja toinen sulake samalla?


Recommended Posts

Posted (edited)

Mielenkiintoista. Kuten toisaalta on voinut lukaista, asentelin Karmanniin lisävalot. Samalla asentelin tässä keskustelussa mainitun sulakerasian. Lisävalot asensin huvikseen outlaw-meiningillä siten että ne toimivat parkkien kanssa, ilman että laittaa lähivaloja päälle. 

Kaikki toimi mukavasti ja lähdin sitten ajelemaan. Varmaan parikytä minuuttia olin tuolla pyörinyt, kun yhdessä risteyksessä, kun löin kytkimen pohjaan, moottori sammui. Vauhtia oli sen verran mukavasti, että kakosta silmää ja kytkin ylös, jolloin moottori lähti normaalisti käyntiin. Seuraavassa mutkassa huomasin etteivät vilkut toimineet. Oli siis polttanut kuvassa näkyvän oikeanpuolimmaisen sulakkeen. Kotona huomasin myös, etteivät lisävalot toimineet. Oli polttanut siis myös sulakkeen, joka on lisävalojen releelle menevässä virtajohdossa. 

 

En oikein hoksaa, voiko nämä kaksi sulakkeen palamista liittyä toisiinsa jotenkin? Vai oliko kaksi äksidenttiä suurinpiirtein samaan aikaan? En kyllä voi sanoa, oliko palaminen yhtaikaista vai vain samalla reissulla tapahtunutta.

 

Mainittakoon, että tuohon sulakerasiaan, joka on siis yllä linkissä, on sen valmistaja laittanut laitimmaisiin sulakepaikkoihin 15 ampeerin sulakkeet. Eli tuo oikeanpuolimmainen, joka kärähti, oli 15 A sulake. Sulake, jonka laitoin virtajohdosta releelle (liittimeen 30), oli 7,5 ampeerinen. Olikohan liian pieni? Toisaalta KG:ssä ja näissä vanhoissa Volkkareissa taisi alunperin olla vain 8 ampeerin sulakkeita. 

Ja mainitaanpas vielä, että koko johtosarja on autossa siis uusi. Mutta joku vikahan tuossa siis on. 

 

EDIT: Lisävalojen poltin on siis 45 wattinen. Ja kun tulin kotiin kuikuilin kaikki liittmet että näyttävät järkeviltä, vaihdoin sulakkeet ja koeponnistin sähkölaitteet, ja kaikki toimi normaalisti. 

 

 

sulakkeet.jpg

Edited by Jyrki Toivanen
Posted

Kytkentäkaaviota kokonaan näkemättä sanoisin että ei pitäisi olla merkitystä toisen sulakkeen palamiseen, mutta en ihan täysin sattumaan tässä usko.

 

Releen heräteen nappaama virta on ihan mitätön kun puhutaan tavan autoreleestä.

 

Tarkasta kytkennät ja mahd. tärinästä aiheutuvat oikosulku kontaktit.

Posted

Mites maakontakti keulassa ja sen riittävyys lisävaloille. Näin jos ajattelee hulluja tapoja miten virta voi kiertää sulakkeelta sulakeelle niin huono maa on yksi mahdollisuus.

Posted

Kiitos vinkeistä. Pitää vielä katsoa tarkemmin, ettei tärinästä tule oikkareita. Lamppujen maakontaktien pitäisi olla kunnossa, koska vedin maajohdot lampuilta sisään etukonttiin ja auton runkoon. Mutta pittää nuo kaikki käydä läpi, että on kunnolla kiinni. Tiedä sitten, olisko pitänyt laittaa paksumpaa piuhaa plussasta releen liittimeen 30?

Posted

1.5mm2 riittää 10A asti näin laskennallisesti 12V järjestelmässä

 

Liian pieni johdinkoko tässä tuskin ongelma. Kun työnnät liikaa virtaa läpi johtimesta niin ne vain lämpenevät sulamiseen asti ja vasta sitten tulee ongelmat.

 

Suurin perisynti on ylimitoittaa sulake johtimen kestävyyteen nähden, silleen tehdään tulipaloja.

 

Yksi sulakkeen tärkeimmistä tehtävistä on suojata johdinta itseään sulamiselta. Sen jälkeen tulee vasta virtapiirin 'laitesuojaus'.

Posted

Tässä on 6 v järjestelmä. Mutta äskenpä vika ilmeni uudestaan ja jarrua painamalla, eli tuon toisen kuin lisävalosulakkeen palaminen johtuu jarruvalosysteemistä todennäköisimmin. Sitten pitäisi penkoa, että mistä kohtaa kiikastaa. 

Posted (edited)

Kolusin nuo jarruvalot läpi, enkä kyllä löytänyt näkyvää vikaa. Taashan tuo toimii, mutta nasahtaakohan sitten kun lähen ajelemaan...

Mullahan on muuten takavaloissa tällaiset ledisysteemit, jotka kyllä pelaavat ihan mahottoman hyvin. Ellei näissä sitten voi olla vikaa nyt? 

 

Niin se toinen ongelma, eli lisävalojen sulakeen palaminen. Polttelin tuossa valoja pihassa, ja huomasin, että sulake lämpiää ihan mukavasti, kun pitää valoja päällä pari minuuttia. Sen viimeksi palaneen lisävalosulakkeen runkokin muuten näytti osin sulaneelta. Mikähän siinä ahistaa? Alla kuvassa sulakerasia (Biltemasta)

 

Edit: Voiko tuo Bilteman rasia olla kakka eli paska? Onko siinä vastusta sen verran, että sulake kuumenee ja sulaa? Ihan uusi rasia kumminkin.

 

 

 

20230810_185836.jpg

Edited by Jyrki Toivanen
Posted

P=U*I eli siitä yhtälöstä täytyy miettiä mikä on virta, kun jännite on 12V ja teho 45W. Mitä tapahtuu virralle, kun jännite puolitetaan.

Johtimien paksuus riippuu maksimi virrasta. Sulakkeet mitoitetaan johtimien paksuuden mukaan, ellei ole jotain muuta syytä käyttää pienempää sulaketta esim. laitteen suojaamiseen.

 

8 hours ago, Jyrki Toivanen said:

Voiko tuo Bilteman rasia olla kakka eli paska? Onko siinä vastusta sen verran, että sulake kuumenee ja sulaa?

Ensimmäiseksi en syyttäisi kyseistä rasiaa, kun mietitään kokonaisuutta. Teho 45W ja jännite 6V tiedetään voidaan laskea, että virta on 7,5 A ilman muuta vastusta. Vastusta lisää johtimet ja liitokset joten siellä pitäisi riittää 8A sulake, koska kuparijohtimen resistanssi on melko pieni. Kyseinen rasia näyttää olevan mitoitettu 30A maksimivirralle, joten sen ei _pitäisi_ kuumeta.

Siis lisää virtaa KINTAISIIN ja etsimään niitä huonoja liitoksia, vanhoja hapettuneita johtimia, maadoituksia .....

 

my two cents

Posted

Kurre, eikös siellä ole kaksi polttimoa ei vain yksi eli yksi 45W polttimo ja 7V jännitteellä laskien 6,2A. Kaksi 45W polttimoa taasen on 12,9A.

 

Mitä lisävalojen johdotukseen tulee niin itse käyttänyt tätä mitoitusmenettelyä.

(Virta ampeereina (A) X Matka metreinä) / 16 = Tarvittu kaapelin paksuus mm2

 

Eli tässä tapauksessa 12,9Ax2m/16 = 1,61 eli itse valkkaisin 2,5mm johtimen. Mutta tämä ei taida olla ongelma vain se mistä lisävalojen virran otat.  Eli kannattaa miettiä miten takaa valokytkimen kautta sulakerasialle tuleva johto riittää kun lisävalot vie jonkun verran tämän kaapelin kapasiteetista.

 

Kannattaa myös mitata millaiset voltit menee häviöiden jälkeen valoille koska kun voltit laskee amppeerit nousee.

Posted
42 minutes ago, Tanhis said:

Kurre, eikös siellä ole kaksi polttimoa ei vain yksi eli yksi 45W polttimo ja 7V jännitteellä laskien 6,2A. Kaksi 45W polttimoa taasen on 12,9A.

Juu on siellä 2 polttimoa, mutta kuvasta päättelin, että siellä olisi myös kaksi sulaketta. Yksi vasemmalle ja toinen oikealle, kuten pitäisikin olla.

Posted

Tuossa alemmassa kuvassa näkyy sulakerasia taustalla mistä tulee yksi johto roikkuvalle sulakepitimelle. Sulakepitimen vieressä roikkuu suojakansi. Sulakepitimeltä lähtee yksi johto. 

Posted (edited)

 

Juu on siellä 2 polttimoa, mutta kuvasta päättelin, että siellä olisi myös kaksi sulaketta. Yksi vasemmalle ja toinen oikealle, kuten pitäisikin olla.

 

Yksi sulake siellä on.Tähän tapaan. Siinäkös tämä meni perseelleen? 

 

EDIT: Tässäkin keskustelussa esitetyssä kaaviossa on yksi sulake mutta se on sitten järeämpi: Thesamba

 

Mutta tämä ei taida olla ongelma vain se mistä lisävalojen virran otat.  Eli kannattaa miettiä miten takaa valokytkimen kautta sulakerasialle tuleva johto riittää kun lisävalot vie jonkun verran tämän kaapelin kapasiteetista.

 

Tyhmä kysymys, mutta vaikuttaako tämä rasian kuumenemiseen? 

 

(Niin sen verran on kumminkin ollut virtaa niissä kintaissakin, että toissa talvena on tähän kotteroon vaihdettu kaikki johdot ja tänä kesänä sulakerasia, joten aika hyvässä kunnossa noin periaatteessa pitäisi olla kokonaisuudessaan. Toki mä olen voinut sössiä jotain, ja johonkin pukkaa oikosulkua tai muuta kuprua.)

Edited by Jyrki Toivanen
Posted (edited)

Lisävalot aina suoraan akun + -> releen 30 pinniin riittävän suurella johdotuksella. Suotta kiusaa orggis syöttöjä sulakerasialle, ei niissä oo ajateltu lisävalojen tarvetta. Ujuttelet sieltä johtosarjan kyljestä yhden uuden 4 neliöisen akkukengältä sulakeaskin viereen josta liität releille, ja kaikelle muulle sähkölaitteelle, mikä on ylimääräistä auton normaaleihin tarpeisiin verrattuna. Aika moneen autoon laitellu tuon samalla kun rassannut sähköt läpi projektivaiheessa. Vanhemmissa kun tuppaa olemaan virtalukon tai valokatkaisijan läpi tulevia nuo syötötkin, kuumenee sekin turhaan kun mennään limitillä. eipä seuraa ku vaivoja hetken päästä

Edited by ovaaliheppu
  • Like 1
Posted
53 minutes ago, Jyrki Toivanen said:

 

Juu on siellä 2 polttimoa, mutta kuvasta päättelin, että siellä olisi myös kaksi sulaketta. Yksi vasemmalle ja toinen oikealle, kuten pitäisikin olla.

 

Yksi sulake siellä on.Tähän tapaan. Siinäkös tämä meni perseelleen? 

 

EDIT: Tässäkin keskustelussa esitetyssä kaaviossa on yksi sulake mutta se on sitten järeämpi: Thesamba

 

 

Ei se persiilleen mennyt tapoja on monia, kunhan vain sulakkeelta haarautuvat kaapelit ovat niin isoja että yksittäisen kaapelin mennessä oikosulkuun sulake palaa ennen kuin johto sulaa.

 

55 minutes ago, Jyrki Toivanen said:

Tyhmä kysymys, mutta vaikuttaako tämä rasian kuumenemiseen? 

 

Lyhyt vastaus, kyllä.

 

Takaa tulevassa kaapelissa ei ole sulaketta, jos kyseinen kaapeli on ylikuormitettu se ei polta sulaketta vain alkaa lämpenemään. Luonnollisesti isompi lämpeneminen kohdistuu kontakteihin eli tässä tapauksessa sulakkeelle tulevaaan liittimeen. Joka sitten lämmittää koko sulakepesää.

 

Sitten mennään fiilispohjalle eli joku viisaampi saa tarkentaa jos menee väärin. Jos johdin on alimitoitettu + liitännät huonot niin voi myös jännite alkaa laskemaan johtimessa. Kun jännite laskee myös muiden laitteiden vaatimat amppeerit nousee joka voi tarkoittaa sitä että vaikka toisessa piirissä olevan sulakkeen laitteissa ei olisi vikaa voi sulake palaa tarvittavien amppeerien ylittäessä sulakkeen arvon.

 

Esim

100W kulutus 7V jännitteellä on 100/7=14,3A

100W kulutus 5V jänniteellä on 100/5=20A

  • Like 2
Posted

Kiitos teille selvennyksestä. Tästähän tämä rupeaa hahmottumaan. Eli takaa asti asti akulta uusi johto, josta sulakkeen kautta releelle. Riittääkö siinä tapauksessa tuo yksi sulake? Jos rautalangasta vielä väännätte, minkä kokoinen sulakeen olisi syytä olla?

Posted
Kiitos teille selvennyksestä. Tästähän tämä rupeaa hahmottumaan. Eli takaa asti asti akulta uusi johto, josta sulakkeen kautta releelle. Riittääkö siinä tapauksessa tuo yksi sulake? Jos rautalangasta vielä väännätte, minkä kokoinen sulakeen olisi syytä olla?
Riittää yksi sulake, koko oltava 15-16A. Kahdella sulakkeella haetaan sitä, että jos sulake palaa niin molemmat valot ei sammu etkä jää kokonaan ilman valoja. Lisävaloilla ei ole väliä vaikka molemmat pimenee, auton omilla näkee silti ajaa.

Lähetetty minun SM-S901B laitteesta Tapatalkilla

  • Like 1
Posted




100W kulutus 7V jännitteellä on 100/7=14,3A
100W kulutus 5V jänniteellä on 100/5=20A


Ihan hyvä esimerkki virran laskennasta, mutta sen verran lisäsaivarteluna, että vastuksella, eli polttimollahan se ei mene näin, vaan virta putoaa samassa suhteessa kuin jännite, jolloin teho putoaa neliössä.

Siis näin tuon 45w polttimon kanssa:
- 6v 45w polttimo ottaa virtaa 7,5A
- 5v jännitteellä se ottaa virtaa enää 6,25A, ja polttimon teho onkin enää 31 W.

Ja tuosta em. johtuu se että ne johdot ja liitokset on syytä olla kunnossa jos valoilla aikoo jotain nähdäkin..

Lähetetty minun SM-S901B laitteesta Tapatalkilla

  • Like 1
Posted
48 minutes ago, metake said:


 

 


Ihan hyvä esimerkki virran laskennasta, mutta sen verran lisäsaivarteluna, että vastuksella, eli polttimollahan se ei mene näin, vaan virta putoaa samassa suhteessa kuin jännite, jolloin teho putoaa neliössä.

Siis näin tuon 45w polttimon kanssa:
- 6v 45w polttimo ottaa virtaa 7,5A
- 5v jännitteellä se ottaa virtaa enää 6,25A, ja polttimon teho onkin enää 31 W.

Ja tuosta em. johtuu se että ne johdot ja liitokset on syytä olla kunnossa jos valoilla aikoo jotain nähdäkin..

Lähetetty minun SM-S901B laitteesta Tapatalkilla
 

Aivain kun tosiaan watit on laskettu jänniteen ja vastuksen suhteesta. Mun moka.

Posted
1 hour ago, metake said:

Riittää yksi sulake, koko oltava 15-16A. Kahdella sulakkeella haetaan sitä, että jos sulake palaa niin molemmat valot ei sammu etkä jää kokonaan ilman valoja. Lisävaloilla ei ole väliä vaikka molemmat pimenee, auton omilla näkee silti ajaa.

Lähetetty minun SM-S901B laitteesta Tapatalkilla
 

Ja sulake mahdollisimman lähelle akkua.

 

Tietenkin fiksua olisi vetää vähän paksumpi kaapeli takaa eteen ja taakse sitten isompi sulake. Tästä kaapelilta hyvä haaroittaa edessä lisävaloille omalla pienemmällä sulakkeella ja samasta saa myös tulevaisuuden tarpeita varten optiolla otettua muutakin.

Posted

Jees kiitos tosiaankin. Nythän tässä rupeaa olemaan hahmollaan tuo lisävalojen ongelman korjailu. 👍

 

Vielä on ihmettelyn alla, miksi se varsinaisen sulakerasian sulake paloi. Siis sulake jonka takana on jarruvalot, vilkut, pensamittari ja pyyhkijät. Takavaloina on tällaiset ledisysteemit, kuten aiemmin sanoinkin. Ledisysteemien jarruvalopiuhasta olen haaroittanut takalasille lisäjarruvalon, jossa on normaali 6 v / 18 -wattinen polttimo. Kysyin tästä ledien rakentajalta ja myyjältä, joka sanoi, ettei näe siinä ongelmaa. Tuo sulakkeen palaminen ei tapahdu mitenkään välittömästi, vaan satunnaisesti, näköjään kuitenkin silloin kun jarruttaa. Nuo sumarit eivät olleet päällä, kun tämä sulake paloi. Tai ekalla kerralla oli mutta toisen kerran ei. Tärinästä johtuvat oikkarit olen pyrkinyt sulkemaan pois ja olen käynyt läpi liitokset enkä löytänyt silmämääräistä ongelmaa. Ja niin kaikki johdothan ovat tässä autossa uusia. 

Posted (edited)

Tämän jutun pitäisi olla nyt selvitetty. Vedin johdon akulta eteen ja sieltä releelle. Ajellaan kohta vähän ja katellaan miten paikat kestää. 

Mukavinta tälle päivälle on sen toisen asian selviäminen. Kyseessä oli kuvan jatkoliitos, joka oli vaihdetussa johtosarjassa. Abikot eivät menneet riittävän syvälle joten vähän jäi paljasta kantaa näkyville. Se otti sitten tuohon alla näkyvään tuuletusräppänän metalliseen vaijerinkuoreen. Ihan oma huolimattomuusmokahan tuo oli. Mutta helppo korjata kunhan sattui puusilmään. 

Kiitos kaikille avusta. 👍

 

 

20230812_153211.jpg

Edited by Jyrki Toivanen
  • Like 2

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...