Viime viikolla tuli vähän ropattua kaasareita kun alkukesän reissuilla alkoi kuumana käynnistyminen olla turhan hankalaa. Samaa ongelmaa on ollut kolmen eri koneen kanssa ja kolmella eri tuplakaasari parilla. Sekä vanhoilla/rempatuilla Solexeilla että uustuotanto Brosoleilla. Kylmänä lähtee kuin palmun alta, kuumana jos sammuttaa ja kääntää avaimesta, niin hörähtää heti. Kuumana jos antaa seisoa tovin esim. tankkauksen ajan tai huoltoaseman sisällä piipahtamisen ajan, niin sitten on välillä saanut sahata kaasu pohjassa tosi pitkään.
Kaikki oireet viittasivat vahvasti tulvimiseen mutta periaatteessa kaiken piti kuitenkin olla kunnossa. Keväällä sain vinkin toisissa yhteyksissä että nykybensalla kannattaisi kokeilla laskea hieman bensapintaa kun nämä nykylaadut kiehahtavat herkemmin ja sitten tulvitaan. Mittailin Solexien neulaventtiileitä ja huomasin että uustuotanto neulaventtiilit ovat aavistuksen pidempiä eli käytännössä neulaventtiili sulkeutuu milliä aikaisemmin kuin orggis neulaventtiili. Uustuotantoja en ollut aikaisemmin Solexeihin laittanut, kun olin lueskellut että niiden laadussa saattaisi olla muuten ongelmia.
Vasemmalla Solex PDSIT 32-34 kaasarin uustuotanto neulaventtiili ja oikealla kaksi hieman erilaista alkuperäistä neulaventtiiliä. Uustuotannolla bensapinta asettuu millin matalemmalle kuin alkuperäisillä.
Nyt ei tietysti ole täyttä varmuutta auttoiko bensapinnan lasku vai pitääkö uustuotanto neula paremmin kuin orggis mutta viikonlopun reissulla ei tarvinnut sahata. Kokeeksi työnsin menemään toista tuntia peräkärryn kanssa 80-90km/h, mäkistä maastoa. Pysäytys huoltsikalle. Jäätelöä sisältä. Käänsin avaimesta ja pikkuisen raotin kaasua ja hörähti terveesti käyntiin. Poissa oli sahaaminen ja sen jälkeinen hetken kestävä vaivainen käynti tulvimisen jäljiltä.
Kiihdytyspumppuja täytyy vielä hieman raplata. Ne tuntuvat ruuttaavan tosi herkästi bensaa vaikka on säädetty olevinaan tehtaan speksien mukaisesti. Liian hätäisesti kaasuun koskemalla saa myös tulvimisefektin aikaiseksi vaikka kuinka hiljaa kaasua polkee.