Olisiko teillä hetki aikaa keskustella ensi kesästä😂tai lähinnä sen aloituksesta? Vaikka tämä kesäkin saattaa osaltaan olla vielä vähän kesken, niin
#2 BBQ-Swap
järjestetään 23.-25.5.2025 Manamansalo Camping-alueella Oulujärven eli Kainuunmeren hienoissa maisemissa ihan rantaviivan tuntumassa Suomen yhdessä suurimmista sisävesisaarista ja jonne esimerkiksi etelästä- ja lännestäpäin tulijat voivat halutessan saapua lossilla, idästä- ja pohjoisestapäin tullessa pääsee kiinteää tieyhteyttä pitkin.
Viikonlopun aiheena chillaus, grillaus ja puljaus (eli osa/ajoneuvokauppa Suomeksi😂), saatetaan muutamaan otteeseen saunoakin🙂saunat on varattu perjantai-illalle, lauantai-aamulle sekä lauantai-illalle, miehille ja naisille omansa, aikataulut tarkentuu jossain vaiheessa.
Eli ei mitään tarkkaa ohjelmaa, vaan rentoa yhdessäoloa. Toki saaresta löytyy muunmuassa retkeilyreittejä sekä leirintäalueelta minigolfia ja tenniskentät mikäli jollain tekee mieli liikkua viikonlopun aikana.
Varaamme keskitetysti yhtenäisen alueen tapahtuman osallistujia varten päärakennuksen vierestä, toki lunkipaikkaan voi halutessaan mennä syrjempäänkin rauhoittumaan.
Tuttuun tapaan paikalla iso hiiligrilli jossa jokainen saa grillata mielensä mukaan koko lauantai-päivän, grilli pidetään kuumana, toki paikan päällä ravintolasta saa todella hyviä pizzoja ja muuta syötävää, tietenkin baari palvelee myös, eikähän katsota kieroon vaikka omillakin välineillä kokkailee.
Mökkivaraukset suoraan Manamansalon leirintäalueelle Minnalle tai Mikalle seuraavista kanavista:
044 793 7851
tai
manamansalocamping@gmail.com
Ainoastaan mökit täytyy varata hlökohtaisesti, muut on hoidossa.
Tässä mökkien hinnat:
Mökit 4 hlö (6 kpl) vessaton 70 euroa/vrk
Mökit 4 hlö (5 kpl) vessallinen 100 euroa/vrk
Mökit 6 hlö (6 kpl) vessallinen 115 euroa/vrk
Ja auto/vaunupaikat:
Auto/vaunu sähkötön 32€/vrk
Auto/vaunu sähköllä 36€/vrk
Ei muuta kun kaikki kermaperseet mökin varaukseen, arkahan joka ei teltassa tai Kuplan etupenkillä nuku... ei vaan vitsi vitsi 😂😂😂
Tapahtuman järjestävät Rengasliike Savema Oy ja Patelan Paronit.
Merkatkaahan kalenteriin, avataan porukalla kesäkausi hyvään alkuvauhtiin😂