Tämä on kyllä ihan minun auto ja rahalla maksettu.
Katsos Justin, me vanhan liiton äijät ehkä ollaan eri puusta veistettyjä kuin nykynuoriso. me katsotaan maailmaa pikkuisen eri tavalla. Jos tulee sellainen paikka, että tunneasiat ajaa järjen äänen edelle, niin sille ei sitten ei voi mitään. Raha kun ei loppupelissä merkkaa mitään, jos on kyse ystävyyssuhteista, jotka ovat kantaneett yli vuosikymmenten.
Pienenä esimerkkinä voisin heittää stoorin, jolla ainakin itselleni on melkoinen merkitys tämän VW-harrastuksen skenessä.. Nöösipoikana 70-80 -luvun vaihteessa luettiin sitä Suomen ainoaa autolehteä, jolla oli jotakin merkistystä eli Veekasia. Siinä oli juttua hassunhauskasta mattavihreästä kuplasta, joka hätyytteli isojen amerikanrautojen aikoja. Kavereilla oli varsin hauskat nimet, Kotten ja Pommen, mutta eniten kai tuossa alkukantaisessa pyristelyssä viehätti se periksiantamattomuus, jolla jampat taistelivat selkeästi isompiaan vastaan. Ajautumista harrastuksen parrin ei suinkaan heikentänyt se, että isävainaa oli noutanut minut ja äitini synnytyssairaalasta eräänä synkeänä elokuun aamuna kuplavolkkarilla, josta kai sitten loppujen lopuksi voi syyttää hairahtumista VW-harrastuksen pariin.
Vielä ajokortittomana vesselinä pakotin isäni viemään minut vuonna 1982 Turun Ruissalon kansanpuiston parkkipaikalle, jossa olisi FVWA:n Turun jaoston perustamiskokous. Meitä oli siellä koolla varsin edustava porukka; minä, Kotten, Mäkelän Esa, Lindforsin Kari, Forsmanin Mikael,, Heinosen veljekset, Paska-Pekka (joka lienee jo kuollutkin) ja muutama muukin, joiden nimeä en muista. Perustetttiin jaosto, juotiin alaikäisinä kaljaa (lähinnä minä ja Klaus), tehtiin autoja ulkona talvella parkkipaikalla, käytiin tapahtumissa ja tutustuttiin ison kirkon poikiin kuten Rapasen Mackeen, Kanasen Pekkaan ja moneen muuhun mielenkiintoiseen tyyppiin.
Vuoden 1982 Hangon katuautokisan jälkeen leukailtiin Kottenin kanssa, että jos joskus Varakosto tulee myyntiin, niin se on minun. Auto vaihtoi omistajaa vuonna 2012 syksyllä yli 30 vuotta lupauksen jälkeen ja enkä voisi kuvitellakaan luopuvani siitä. Tänään viimeksi oltiin Kottenin kanssa tallilla seisoskelemassa ja hankin hänen zwitteriinsä oikean mallisen etuakselin. Kaveria pitää jeesata.
Tämän mustan kanssa on vähän sama juttu. Samin kanssa vedettiin runtua ympäri Turkua eri autoissa, kisattiin samoista naisista ja puuhattiin kaikkea mukavaa porukassa. Auto oli Turun volkkariskenen keskeinen vaikuttaja 80-luvulla. Sen verran on kuitenkin kertynyt maallista hyvää taskun pohjalle, että mitään ei ole pakko myydä ja alkoi tosiaan tuntumaan siltä, että auton tulisi pysyä "perhepiirissä" tai ainakin lähipiirissä. Sitähän voi sitten käydä hallissa katsomassa ja muistella menneitä. kuten Juha Vatt Vainio aikoinaan lauloi
Tiedostan toki itsestäni, etten ole niitä mukavimpia kavereita, joiden kanssa on kiva hengata, mutta se ei oikeastaan minua haittaa, mitä muut minusta ajattelevat. Pääasia kuitenkin on, että kannustamme ja autamme toisiamme tässä yhteisessä harrastuksessa.
Kiitos, jos jaksoitte lukea loppun. Nähdään Kiikalassa
Jukka
