Jump to content

björnborg baja -64


Recommended Posts

Posted (edited)

80 luvun lopulla lueskeltiin hotcars luetteloa ja bilsport&wheels lehtiä. Alkas kytemään ajatus, että kyllähän se bajakin vielä pitää joskus rakentaa. Kaverille tehtiin keltanen baja 67 stanusta tuohon aikaan. Makee sekin oli, mutta tuntu et sitten kun teen joskus oman pitää se olla björnborg mallinen. Eli silmät lähellä toisiaan. Ostin ekan bajasatsin itelle joskus 20 vuotta sitten. Oli menossa tampereella splittiin silloin. Loksut oli norsuntassumalliset. Niiden tilalle löysin uudet porailemattoman. Hetken satsi kököttikin kylmällä puolella karmannin päällä odottelemassa aikaa parempaa. Tais tuo satsi lähteä sakelle pohjoseen. Sitten ilmesty myyntiin vanha vaasassa 80-luvulla tehty baja. Oli maalattu montakin kertaa matkan aikana. Alunperin oli valkonen jossa musta ja sininen raita takapää punainen. Myöhemmin ainakin liila, lopulta volvon kupari. Ei ollu kauheen kaukana tuon osto, mutta ei sitten kuitenkaan naksahtanu. Ehkä haittas eniten, ettei ollu paksutolppanen. Viime vuonna sitten osu. Löyty sopivan vajaa melko hyväkorinen 64 paksutolppa. Loksut puuttu, eteen oli joskus kolhastu. Varapyöräkotelon sivut vähä kiharalla. Takahelma oli pois. Nuo asiat ei bajahommissa haittaa yhtään. Toinen suunnitelma tehdä chopattu paksutolppa vaan lisäsi hankinnan tärkeyttä. 

Ei tuo Kimmon baja projektin seuraaminen yhtään vähentäny tunnetta, että oma baja pitää tehdä. Aika näyttää missä kohtaa homma oikeesti lähtee käyntiin jonossa kun on muitakin. Ja kesällä 4 liikkuvaa fläkää rikki. 2 pannupotilasta, 1 vetaripotilas ja 1 kytkin tai vaihdelaatikko potilas. Jonon purku vasta noiden jälkeen

Resized_IMG-20201129-WA0005.jpg

Resized_20201122_105925.jpg

IMG_0030.JPG

nylund baja.jpg

 

343127075_929227714983847_588030298366248052_n.jpg

2183874_l_1c8f4f94f500ce7b.jpg

Edited by DOODAH
  • Like 11
Posted

Tuo on kyllä porno tuo keula, vähän niinkuin vanha päältäajettavan Murrayn nokka😂

Tuonko vielä littanakumeilla tonttiin painelis😍

 

Posted

Pikkuhiljaa alkoi kerääntymään mun mielestä oikeita osia bajaan. Kromiset S&S pakarit ostin vuosia sitten, vaikka vastaavat mustat jo olikin. 1-reikäkansiin bugspray kaasari imareineen hommattuna tosin 1200cc. Viimekesän torpin reissuun lähdettiin kuplalla, ja jatkettiin junakeulalla. Swapissa bugrunissa oli sitten tuo björnborg kitti tyrkyllä. No eihän se kyytiin mahdu, mutta höpöheka lupas kuskata sen suomen puolelle. Ja niin sain kaupat tehtyä. Nikke lupas hoitaa satsin torniosta vaasaan joidenkin jokkis kisojen aikaan. No kesällä oli tallin pihaan ilmestyny RHD biilin eka 64 varaosakoppa, joka sopivasti keulasta jo katkastu. Niin pääsi vähä mallailemaan. Ja oli siellä torpissa myös 1300-1600 pannun 1-reikänen bug sray settikin, tai oikeestaan 2. 

20240716_185444.jpg

20240608_174205.jpg

20240608_174207.jpg

FB_IMG_1687540501731.jpg

  • Like 4
Posted

Jos tuommosen meinaa leimata, niin tuleeko haasteita etuvalojen paikoituksen kanssa? Koitin tavata katsastajankäsikirjaa, mutten löytänyt oliko vielä kuuskytluvun alkupuolella vaatimusta valon etäisyydestä ajoneuvon reunasta. Voihan tuon toki varmaan kiertää silleen, et laittaa lähivaloiksi jotkut pienet tuikut reunempaan ja Björnit on pitkinä valoina.

 

image.png.82601bdd8f24d3b488bf46768f587f1a.png

Posted
1 hour ago, -tipi- said:

Jos tuommosen meinaa leimata, niin tuleeko haasteita etuvalojen paikoituksen kanssa? Koitin tavata katsastajankäsikirjaa, mutten löytänyt oliko vielä kuuskytluvun alkupuolella vaatimusta valon etäisyydestä ajoneuvon reunasta. Voihan tuon toki varmaan kiertää silleen, et laittaa lähivaloiksi jotkut pienet tuikut reunempaan ja Björnit on pitkinä valoina.

 

image.png.82601bdd8f24d3b488bf46768f587f1a.png

 

 

On mulla suunnitelma jo aika valmis.

A view from above an Andy Saunders customised Citroen 2CV ...

 

  • Haha 5
Posted
1 hour ago, -tipi- said:

Väriteema selvillä?

 

image.png.20863c335ad98d9c180e004a445b7031.png

Ei oo selvillä, tuo olis tietty klassikko. Biili on nyt seeblau rankalla patinalla. Päätetään myöhemmin mitä tästä tulee. Jaa niin eipä oo topicin potilaasta vielä yhtään kuvaa näköjään.

Posted

Affenaamasta 94 mantereelle muuttanut 64 osottautu amerikan vientimalliksi, kun etuhelmassa oli puskurinreikien päällä tukien reiät. Keväällä 23 köytiin biili yytsimässä ekaa kertaa. Lunta oli riitävästi, niin konttimaan ei alettu. Jossain kohtaa hiekkapuhallettu sisäloksut ja puuttuvat loksut helpotti kunnon tarkastelua. Ei aivan paha. Olis aika nopeestikki leivottavissa ajoon. Konekin oli kuulemma käynyt, mutta nyt oli bensapumppu vaihdettu ja epäsopiva käyttöakselin(liianpitkä) oli kiristetty laippa poikki. Mut ekan keikan jälkeen tuntu et tästähän tulee hyvinki choptop tai baja. Myyjä olis laikannu katon toplat paikanpäällä poikki pyydettäessä, olis tietty helpottanu päättämistä se.

Tilaa tälle ei ollu, mutta saa kuulemmä jäädä niille renkaan sijoille joksikin aikaa. Käytiin toinen keikka luuraamassa sulan aikaan, kun sai ovetkin kunnolla auki. Ei tää nyt ihan niin timantti ollukkaan vaikka tunkin korvista lähtien kaikki pelti oli vielä tallessa.

IMG-20230402-WA0025.jpg

IMG-20230402-WA0022.jpg

IMG-20230402-WA0003.jpg

IMG-20230402-WA0000.jpg

457056805_10162500276993923_6241676203026815954_n.jpg

Posted
7 hours ago, Stidi said:

Pidä noi penkinpäälliset, ehdottomasti. 

Nuo on vielä amerikassa. Aika näyttää millaset penkit tähän tulee. Biili oli penkkejä vailla mulle tullessaan. Mut kähyt on ei käy kieltäminen

Posted (edited)

2023 kesän tarkistus reissulla pääsi luuraamaan sisällekkin kunnolla. Olis saanu olla lasit kiinni, niin olis pelastunu monta kohtaa. Ovet ikävä kyllä pohjasta heikot, eli patinan pelastaminen lakkas huvittamasta. Etsintään siis paremmat ovet ja lasit tiivisteineen hankinta listalle.

IMG-20230519-WA0004.jpg

IMG-20230519-WA0006.jpg

IMG-20230519-WA0007.jpg

IMG-20230402-WA0007.jpg

Edited by DOODAH
Posted (edited)

Haettiin potilas tallille, hämärästi on katon valkoinen lisääntyny vuodessa. Laseihin vedetty jo cal look tiivisteet päälle ja näyttäs ovetkin olevan kakkoshallissa valmiina. Vissiin 3 paria erivärisiä ehjiä paksuntolpan ovia.

20240908_124319.jpg

 

20240910_211442.jpg

20240908_124420.jpg

20240914_101346 (1).jpg

Edited by DOODAH
Posted

Lasit kiinni ja ovet vaihtoon. Värieroa tuskin huomaa. Nyt pitäis lumen pysyä kopan ulkopuolella.

20240917_174311.jpg

20240917_172212.jpg

20240912_195154.jpg

20240912_192019.jpg

  • Like 7
Posted (edited)

Jo mallailtiin takaloksuja. Lähinnä mistä katkasis ja miten. Suoraan vai kaarella. Ameriikassa ovat laitelleet rek valoja näköjään ylös alasin. Menee vähä tuo kromivalon idis päälaelleen sillon. Kakkoshallin katossahan nuo S&S tykit oliki. Ihme kun en oo noihin hetkeen kompastunu.

20240702_110255.jpg

346985907_812076513766800_4298566045926975220_n.jpg

 

20240919_171134.jpg

20240919_194419.jpg

Edited by DOODAH
  • Like 1
  • 1 month later...
Posted

Lokakuun lopussahan tää muuten jo kävi. Huikkabensaa, uus virtalukko, fressi akku ja präm.Ykköspytyn imuvenan suojaputki lirii, muuten kuulosti ookoolta.

Pukkiin tuo pannu on leitettava ja kampuran tuuletus. Sit ehkä punaseen kiinni ja vetoja

Screenshot 2024-10-28 lirii.jpg

Screenshot 2024-10-28 ekastartti.jpg

käypi.jpg

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...