All Activity
- Past hour
-
Ostin viime talvena arpamoottorin kun sellaista halvalla tyrkytettiin, piti olla pyörivä ja 1200-kuutioinen, joten eihän sellainen paljoa maksa: lyhyt isku ei ole houkutteleva. Minulla taas on Kupla johon tuommoinen kone on juuri sopiva, joten mikä ettei. Kuvia tulee kunhan muistan ottaa. Projekti tulee etenemään erittäin hitaasti, pitää riittää koko talveksi, joten silkkaa höpinää mahtuu sekaan aika paljon. Apulaitteita tai peltejä ei hintaan sisältynyt, mutta virranjakajan runko ja pyöriviä osia tuli kaupan päälle. Eilen sitten innostuin katsomaan että mitäs minä oikein sain ja otin toisen sylinterinkannen auki. Kone on päällisin puolin aika murheellisen näköinen ja vauhtipyöräkin tukevasti ruosteessa, vaan sisältä löytyi oikein mukavasti öljyisen näköisiä osia ja sylinteritkin, ainakin 2 ensimmäistä, ihan hyvässä kuosissa. Selkeästi kuluneita kun sylinterin seinät aivan sileät, mutta eipä naarmujakaan näkynyt, hyvä juttu. Sylinterit ovat vielä kiinni, mäntien kunto selviää myöhemmin. Vaan pitihän se tarkistaa että mimmoiset sylilnterit saatiin ja mittaus osoitti että 69*77 siellä on, siis 1300-kuutionen kuitenkin. Tämähän kelpaa, kiitos. Samalla selvisi että miksi hyllystä kaivettu 1200-kuutiosen puhallinkoppa ei oikein halunnut asettua paikalleen. Tai optio B) En vaan osaa. Huvittavasti 1300- tai 1500- kuutiosen palikat (pytty&mäntä-setti) ovat aika harvinaisia ja Kaikki(tm) päivittävät nämä suoraan 1600-kuutioisiksi. Kannet ovat kuitenkin yhdellä reiällä ja pienillä venttiileillä, miten lie toimii. Kierroskonetta tästä nyt ei kuitenkaan olla tekemässä joten se on pienempi murhe. Kaasutin varmaan ahdistaa myös, mutta se ei ole ongelma kun 34pict-jotain löytyy hyllystä, luulisi toimivan vaikka onkin 2-reikäkansille tarkoitettu. Projekti taitaa jatkua virranjakajan elvyttämisellä, sikäli mikäli se on vielä elvytettävissä eikä ole kovin väljä. Samalla pitää miettiä että minkäkokoinen kone tehdään vai pannaanko vain vanhoilla osilla takaisin kasaan: Hoonaus ja uudet männänrenkaat eli minimivaiva/kustannus. Eipä arpamoottori arpaa kummemmaksi muutu kuin purkamalla se kokonaan.
-
93mm tasa- tai kupulakiset männät
Kharon replied to pasi.h's topic in Osto autot ja varaosat (VW aircooled)
Hoo, tuo onkin ihan ennestään tuntematon kauppa, pannaan talteen. Kiitos linkistä. - Today
-
pre 72 pallon takakannake T1 koneelle
HumptyDumpty replied to HumptyDumpty's topic in Tekniikka & rakentelu
OK, no sitähän voisi kyllä miettiä. Päätyjen askartelu kuulostaa jo huomattavasti pienemmälle ja oikeastaan mielenkiintoisemmalle projektille kuin koko tangon keksiminen uudelleen. Pitääpä hankkia tuo tanko vaikka reprona, laiska kun olen, ja sitten miettiä loppupaketti niin että korin ja tangon väliin saa vielä jotkut kumityynytkin. Saatan vaikka postata tähän perään jotain rapsaa kun hanke etenee. -
-
-
-
Nämä mulle. Jatketaan privan puolella.
- Yesterday
-
Nyt on kohta pari täydellinen
- 512 replies
-
- 7
-
-
Stidi started following Uusia projektin ylijäämäosia
-
Vdo öljynpaine lähetin 0-10bar. MYYTY Billet hihnapyöränpultti MYYTY Autometer 5” monster mittarin teline, uusi. 15€ Scat kaksireikä imareiden tiivisteet 10pack. MYYTY Tommi’s billet öljytikku, paljon paksumpi ja laadukkaampi kuin empin vastaava rimpula. 15€ Autometer kahden 52mm mittarin teline. 10€ Porvoosta noutaen tai postitus onnistuu. yv tai 0407312706
-
93mm tasa- tai kupulakiset männät
Urbantoy replied to pasi.h's topic in Osto autot ja varaosat (VW aircooled)
Eikös Orratech:ltä nuita saa tasapäisenä jos oikein katoin, eikä rahti varmaan ihan älytön ole Saksasta https://www.typ4shop.de/Motorteile-Kolben-Wellen-Koepfe/Kolben-Zyl-Typ4/Kolben-Zylinder-Typ4/Typ-4-Kolben-und-Zylinder-93-x-66-mm-1-8L::386.html -
93mm tasa- tai kupulakiset männät
Kharon replied to pasi.h's topic in Osto autot ja varaosat (VW aircooled)
Jep, 1800-kuutioisen nelostyypin koneen mäntä. Kupulakinen versiokin on ollut olemassa, käytettiin 412:ssa ja 914:ssa, parina vuonna. Näitä ei tiettävästi saa enää mistään kun ei kukaan tee uusia. Jollain tietty voi olla käytettynä. AA:kin näemmä tarjoaa enää vain monttumäntää, kun bussi käyttää matalapuristeista versiota. Moiset tarvitsisin itsekin, kun minulla on juuri sellainen 412-moottori johon semmoinen kuuluu, joten vähän etsin ja löysin että Empillä voisi olla tasalakiset: https://www.appletreeauto.com/93-x-66-piston-and-cylinder-kit-type-4-914-1800cc-engines Voisi luulla että muutakin Empi-tavaraa myyvä saisi moisen hommattua täälläkin, rahti USA:sta maksaa nykyisin aivan tolkuttomasti. -
Nooh, mulla ei ole kyllä kyytiä Vaasaan tiedossa mutta varataan akselit teille jos kyyti jostain löytyy?
-
pre 72 pallon takakannake T1 koneelle
Pedalpusher replied to HumptyDumpty's topic in Tekniikka & rakentelu
Uudemman palliksen moottorituki tyyppi 1 moottorille on ihan hyvä lähtökohta. Tein omaan varhaispallikseen siitä. Se näyttää keskiosilta tuolta Cobralta mutta päät on myöhäisen runkopalkkeihin osuvat. Ne päät kun vaan itse askarteli tuon Cobran näköiseksi niin hyvin on menty sillä. Ja se ei niin mätäne kuin tuo moustache bar. Mutta vakio kumit siinäkin on rungon välissä. Jos niistä halusit eroon päästä niin ei tuokaan siihen auta. -
pre 72 pallon takakannake T1 koneelle
HumptyDumpty replied to HumptyDumpty's topic in Tekniikka & rakentelu
Korjataan vielä sen verran viestiä että nähty on tuo "cobra engine bar" joka vaikuttaa kyllä ihan lupaavalta mutta saatavuus lienee huonohko. Vastaavan askartelu ei kyllä vaikuta kovin haastavalta hommalta sinällään. -
Pohdistekelua pallopakun T1 moottorin tuentaraudasta. Tämä "viiksirauta" on itsessään jo suht kompleksinen design ja sen suoraviivaistaminen on käynyt pari kertaa mielessä. Kiinnikekumit on lähtökohtaisesti aika lyhytikäisiä mitä on tullut vastaan, materiaalissa halkeamia sun muuta. Tavallaan joku vähän jämäkämpi tuenta voisi toimia ihan riittävänä eristeenä moottorin resonaatioille kun ei sieltä takaa ajellessa kuulu liikaa meteliä omaan makuun muutenkaan. Onko ko ratkaisua kukaan lähtenyt uudelleen miettimään? Valmista tuotetta en aiheesta löytänyt tai sitten oma hakukone on väärissä settingeissä...
-
Simpukka, 2xolkatappiakselit
Pedalpusher replied to UltraVW's topic in Myynti varaosat (VW aircooled)
Mä voin ottaa sitte sen toisen, vaikka pakoilla olevan. Samalla kyydillä Jerkun akselin kanssa ja nouto Jereltä. -
En tiedä et missä on Puksun mäkkäri. Luultavasti niin kaukana etten viitti lähteä paikanpäälle.. Siksi vaikka Volkkaripalsta..
-
Akselille tarve, jos saa jonkun kyydillä Vaasaan niin otan
-
No sanotaanko, että sillä lähdettiin liikkeelle etsinnöissä. Ja lopputulos on yhden maalifirman näkemys väristä. Ei ollu Hansakalokeron kansi mukana maali kaupassa eikä scannerilla otettu kuvaa. Näyttääkö oikeelta?
- Last week
-
Mrantanen changed their profile photo
-
Hyvä. Mä saatan kans osallistua, tosin vain 40-vuotis kiertueelle, koska olen vielä niin nuori poika. Ekan kuplan ostin vasta 1985. Työttömänä olis aikaakin tehdä vaikka mitä. Rahaa vaan on vähemmän. Se mitä tulee noihin keskusteluihin, on hyvä että on molemmat vaihtoehdot. Ei siellä mäkkärillä viitti käydä, jos ei sinne tule kukaan ja sillä ajalla mitä matkoihin ja odotteluun menee voi saada ihan oikeitakin vastauksia vaikka Volkkaripalstalta.
-
Sit kun on nähnyt miten karmannit on kasattu niin nää läpiruuvit ei enää yllätä.
-
Karu meininki. Pellin läpi vaan 😂👍
-
Onkos tässä käytetty värikoodin mukaista väriä? Ihan uteliaisuuttani kyselen...
-
Jep jep mikään ei voita esson baaria, siellä pera sano että tankkasi jet a (oikeesti dieseliä) pensaa vanhalta hylätyltä lentokentältä ihan läheltä (ei löydy 300km säteeltä) ja sen jälkeen sen kupla suti nelosella tyhjää (kytkin paloi komeesti) ja meinas ajaa kaiteeseen kun ei saanut ohjattua kun etupyörät oli ilmassa (pyöränpultit löysässä ja ei saanut ajettua suoraan). Face to face keskustelut on hyviä, kunhan se kenen kanssa keskustelet oikeasti tietää mistä puhuu. Tähän taasen netti tuo aika hyvän oikoreitin ja mahdollisen sisällöntarkastuksen että tieto tosiaan pitää paikkaansa.
-
Parasta on keskustelu face to fase. Tietokoneperusteiset keskustelut ovat jumittuneet kauan sitten kotisivuasteelle. Esimerkki on vaikkapa kysymys moottorin alapuolisen lämpöpellin pellin ohjeesta. 12 ruudun tuijottajaa ei riitä mihinkään osaamiseen.Ollaan niin perusteellisen vanhoja ja jumittuneita.Mutta torstaina Puksun mäkkärillä asia voi kirkastua.Itse kuulun tuohon 1% joukkoon, nyt aion oikeasti ensi kesänä lähteä 50-vuotis kiertueelle ja osallistua johoinkin tapahtumaan,selvinpäin.
