Jump to content

KimmoH

Members
  • Posts

    2841
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by KimmoH

  1. Keväällä yhden pikkutaimen tökkäsin kasvihuoneeseen ja nyt se on tollanen ku kuvassa. Silloin tällöin vähän kastelua, eipä tuosta muuten huolta ole. Siinä olis vielä varmaan litran verran kypsyviä chilejä. Taustalla tomaatti alkaa jo vedellä viimeisiään 😄 Eka kertaa kokeilin grillissä, paahdoin vähän ja antaa kivasti potkua possulle. Muutamia vuosia sitten tuli chiliä kasvatettua ihan siemenestä saakka. Autotallissa oli kasvukaapit valoilla talven ajan ja sieltä sitten keväällä kasvihuoneeseen valmiit taimet. Silloin tuli toistakymmentä litraa chiliä kesässä. Totesin ettei sellaista määrää ehdi koskaan itse syömään vaikka paholaisenhilloja sun muita tehtiin. Sittemmin on riittänyt yksi parin euron valmis taimi toukokuussa puutarhalta matkaan ja sillä on aina päästy vuosi eteenpäin.
  2. ja perinteinen lauantain lounas. Possua ja kanaa, tällä kertaa mukana myös pari chiliä kasvihuoneesta.
  3. Tänään ehdin putsailemaan kannet ja tsekkasin venttiilien/ohjureiden kunnon.
  4. Jos sitä helpolla haluaisi päästä, niin voisi maata sohvalla ja pihassa seisoisi joku liisinkiauto minkä joku tyyppi käyttää huolloissa ja tankkauksessa ilman että tarvitsee itse korvaansa lotkauttaa. Mutta mitä kivaa siinä olisi ?!? :D Tuo 4xx ei vain ole tarpeeksi omituisen näköinen ;)
  5. Eikös tuossa kiteydy täydellisen harrasteajoneuvon määritelmä aika hyvin 😄
  6. Kuukauden ensimmäinen sunnuntai lähestyy joten olisi taas aika potkia hieman renkaita ja vaihtaa kuulumisia. Suuntaa Volkkarisi keula siis 4.10.2020 sunnuntaina klo 18:00 Palokan ABC:lle. Pysäköidään siihen Terran puoleiselle parkkipaikalle ja juoksukahvia voi hakea ABC:n linjastolta. Tule terveenä, tule Volkkarilla!
  7. Koneessahan oli nyt purettaessa runkolaakereina just Keiteleen Koneesta tulleet runkolaakerit. En tiedä minkä merkkiset olivat. Vertasin painoja. Nämä Limebugilta nyt tuleet Silverlinet olivat yli tuplaten painavammat kuin nuo aiemmin koneessa olleet eli koneessa ei ainakaan aiemmin ollut Silverlineä. Silverlinet näytti silmään ihan hyvän näköisiltä, täytyy vielä mittailla. Ei mahda maksaa vaivaa lähetellä takaisin britteihin kun kaikkialla muuallakin myydään vain Silverlineä 😞
  8. Joo, näyttää vahvasti siltä että silver alkaa olla ainut mitä saa. Tai no, muitakin sen verran mitä vanhoja varastoja on jäljellä. Nää uudet pumput on siitä hyviä että ovat ihan virallisestikkin tehty viinaksia tai ainakin E10:iä kestämään. Vanhoja pumppuja mullakin on hyllyssä mutta yli 40 vuotta vanhoilla kalvoilla. Se mikä tässä kaupassa närästi oli kun tilasin 021127025A mallin mikä on 5,5mm sisään ja ulos letkuille, niin lähettävät mitään ilmoittamatta 021127025B mallin missä sisääntulo on 7mm. Nyt kun perään aloin kyselemään niin ilmoittavat että valmistajalta ei saa muuta kuin 7mm tulolla olevaa. Eihän tämä nyt iso ongelma teknisesti ole mutta vituttaa kun lähetetään kysymättä/ilmoittamatta "korvaava" tuote. Pitää nyt vielä tsekata miltä nuo silverit näyttää/tuntuu.
  9. Nyt selittelevät ettei Mahlea enää saa. Oisivat edes kysyneet ennenkuin lähettävät jotain muuta 😞 Yhden koneen oon tainnut kyllä onnistuneesti Silverlinenkin runkolaakereilla kasata joten pitää nyt hetki tuumata. Samalla huomasin että lähettivät väärän bensapumpunkin ja sitten sytytti että kesällä tekivät saman tempun mutta silloin en sitä vielä hokannut ja ruuvasin vain kiireessä paikoilleen vaikka vähän ihmettelin kun jouduin letkujen paksuuksia muuttelemaan... On taas sellaista perseilyä että taitaa olla parempi jättää Limebugin tilauksetkin jatkossa tekemättä.
  10. tu, tilasin Limebugilta Mahlen laakerit ja paketista löytyi Silverlinet...
  11. Scatin Lube-A-Lobe nostajat tipahti tänään ovelle. Nämähän tosiaan olivatkin 40g kipale kevyemmät kuin vakio kovat nostajat. Kiitokset Arvuuttajalle puntarointivinkistä!
  12. En oo tuolla kannella konetta käyttänyt vielä ettei sotkeennu 😄 Mutta ei kai tuossa pitäisi olla mitään ongelmaa kun on vain pintamaali. Vihreää valmista ei tosiaan löydy mistään. Kaikilla valmistajilla on vain vääränvärisiä valikoimissaan.
  13. Mää maalasin Hulkin jakajankannen kans vihreäksi.
  14. Alkoi nämäkin rojut hyllyssä vituttamaan sen verran että lopulta piti tehdä asialle jotain. Toissayönä syntyi ajatus ja nyt pari tuntia askarreltuani täytyy todeta että kyllä sen orggis 14" vanteen saa kuin saakin pyörimään Astran satulan ja mersun etulevyn kanssa myöhäispallukan takanavassa 😄 Niitä "bolt on" korvakkeita joutui jonkun verran modaamaan ja siirtämään koko satulaa 15mm sisäänpäin. Sit apinoinaan toiselle puolen sama ja sitten satulakauppaan...
  15. Tää lohko tuli puhallettua lasikuulalla kolme vuotta sitten. Nyt oli vain kaikkea muuta paskaa nysvättävänä eikä jaksanut alkaa soodavehkeitä virittelemään.
  16. Laitappas liikkuvaakuvaa/ääntä. Kiinnostaisi tietää miten kovaa meteliä tuo oikeasti pitää. Onko mitään toiveitakaan nukkua selvinpäin bussissa jos lämppäri on päällä ? Ja mites naapureiri, saavatko nukuttua vai huutaako ulospäin kuin hyeena kuten jotkut webastot 😄
  17. Nämäkin uustuotannot oli 16ml, tuolla ekalla sivulla kolme vuotta sitten mitattu https://volkkaripalsta.com/keskustelu/topic/27337-kahden-litran-arpa-ii/?do=findComment&comment=247382
  18. Nää on vakio nelkku bussikoneen männät, ihan alunperin tähän koneeseen kolme vuotta sitten hankitut eli nämä tuolta lohkosta nyt purin ja putsasin. Koneenhan kasasin alunperin täysin vakio "hydrauli bussi" speksien mukaisesti. Nyt hytikka nokka lensi mäkeen ja tilalle tulee tuo cheater nokka ja katsotaan miten paljon nyt puristellaan. Tasapäistä ja tätä monttumallia tosiaan saa edelleen ja ei mulla olis kupumännät mahtuneet yhteenkään näistä nelkuista mitä olen kasannut 😄 Näillä pääsee ihan hyvin haluttuihin puristuksiin, 2 litraisen kansilla vakio 7.3:1:stä -> kasin huitteille ja 1800:sen isoventtiilikansilla pääsi helposti 8.5:1 puristuksiinkin vaikka on monttu mäntä.
  19. Lohko olisi nyt nuoleskeltu esipuhtaaksi Samoin männät... ja iltapuhteiksi pyöräytin nokkaan kierteet valmiiksi.
  20. Lauantain iltapalat...
  21. Joo, näitä teräsvahvistettuja runkolaakereita itsekkin olen tässä tuumaillut. Tänään tuli postipojan kyydissä vasta nokan ja veivien laakerit.
  22. Saapa nähdä millaisia nämä Brasilian Mahlet on, näitä ei ole vielä tullut kokeiltua.
  23. Kampura kiillotettu ja mitattu. Stanumitoissa ja täysin suora. Keskimmäisten laakerin puolikkaiden kulumille väittäisin nyt 99,9% varmuudella paskoja/viallisia laakereita. Näitä jo konetta purkaessa vähän ihmettelin kun tuntui että ne lopsahtavat lohkosta pois ihan itsekseen. Nyt puhdistettuun lohkoon tuo puolikas laakeri tipahtaa ilman painamista tuosta vain ja lentää puhaltamalla pois. Paikoillaan ollessaan heiluvat kuin hullun kyrpä mielettömän perseessä eli ovat aivan kuin liian väljiä lohkoon. Lohko taasen on mitoissaan kun testasin siihen muita laakereita ja ne asettuvat siihen napakasti kuten pitääkin. Laakereissa lukee kyllä STD mutta ulkomitta on liian pieni. Viime kerralla kasatessa on henkilökohtainen laaduntarkkailu nähtävästi pettänyt tuon laakerin kohdalla, kun siinä oli muitakin haasteita kasausvaiheessa joten on peiliin katsomisen paikka. Koneen tosin joutui aukaisemaan jokatapauksessa nokan takia joten yöunia en tästä virheestä menetä 😄
  24. Samalla löytyi alapallosta vähän turhan paljon välystä. Monta kesäähän niillä alkuperäisillä päästiinkin 😉 Illalla tukivarsi irti, aamulla töihin mennessä tiputin koneistamolle, iltapäivällä vaihdetun nivelen kanssa kyytiin ja takaisin paikoilleen. Sit kohti uusia seikkailuja (=katsastukseen)
  25. Motonetille tästä jo reklamoin kuukausi sitten ja kun kerroin että siihen mennessä kolme kytkintä oli jo paukkunut kolmessa vuodessa ja viimeisin laski jarruneesteet läpi. Pahoittelivat vain ja sanoivat että jos hankinnasta on alta vuosi, niin palautus ja saan uuden tilalle. Kaikkien "takuuaika" oli tottakai jo mennyt eikä kyllä kiinnostanut enää ottaa yhtään Automegan valmistetta tilalle. Nää Facetin valmistamat oli toisessa varaosaliikkeessä 15€ kipale, sielläkin tosin tilaustavaraa eli pari päivää piti odotella.
×
×
  • Create New...