-
Posts
2771 -
Joined
-
Last visited
Everything posted by KimmoH
-
Huoranportaita on tullut valmisteltua nyt pari viikkoa. Näissä oli sininen maali päällä ja maalaus ei ollut vaihtoehto joten vanhat maalit piti saada pois. Tuolla oli muutama valuma ja maalattu muoviosa vain näyttää jotenkin urpolle omaan silmään. Pienellä koepalalla testasin ensin että jarruneste tuntuu purevan hienosti. Joten liottelin viikonpäivät ritilää, pari kertaa vuorokaudessa pensselöin DOT4:sta pintaan. Sinisen alta paljastui ensin punainen ja siihenkin jarruneste tepsi mutta aivan alimpana oli joku harmaa maali mihin ei jarruneste enää purrut. Olisko joku aikaisempi seppä ollut niin fiksu että olisi laittanut ihan tartuntamaalin pohjalle. Sitten ritilän kanssa pihalle ja puhaltelin soodalla viimeisen kerroksen pois. Alta paljastui ehjä mutta hyvinkin harmaaksi jo haalistunut ritilä. Sitten etsittiin ja testailtiin muutamia eri aineita millä harmaa muovi muuttuisi takaisin mustaksi. Lopulta kallistuin koepalojen perusteella Quixx:n tuotteeseen. Saa nähdä kaunko kestää mutta tää oli ylivoimaisesti parhaimman näköistä. Takalasin tiivisteuriin uudet 3D tulostetut kiinnikkeet. 6mm terästanko keskelle lasia lähikaupasta ja mattamusta pintaan. ja voi pojat kun tuli siisti! Harvoin olen mihinkään tyyvyväinen mutta sain pienet kiksit kun lopulta sain ritilän paikoilleen 😃
- 762 replies
-
- 16
-
-
-
Pinnoitteista en tiedä mutta tätä Autoduden purkkia olen myös tuijotellut mutten ole vielä hankkinut. Ei taida olla kenelläkään oikeita kokemuksia tästä ? https://www.autodude.fi/fi/tuote/muovipinnoite_gtechniq_c4?gad_source=1&gbraid=0AAAAA-Zvmwiipl_6IpJ42jjmyfPA42rhk&gclid=EAIaIQobChMI0aKet8jRiwMVCReiAx3i4TjJEAQYAiABEgLtHfD_BwE Mulla on nyt tuolla odottamassa perinteisen bilteman mustamuovi vahan verrokiksi Quixxia. Videoiden perusteella pitäisi tulla haluttu lopputulos mutta katsotaan miten käy koepalojen kanssa. https://www.karkkainen.com/verkkokauppa/quixx-black-plastic-colour?id=103177147 Hinta ei ole tässä nyt enää olellinen, halvinta olisi ollut alunperin vetää mattamusta pintaan mutta nyt on poistettu ajan ja vaivan kanssa kolme kerrosta edellisten sankareiden maalauksia ja valumia pinnasta ja alta paljastui sitten harmaantunut muovi. Alkuperäinen vahva toive oli että sieltä maalin alta paljastuisi yhtä hyvä musta pinta mikä on osien takapuolellakin minne ei ole aurinko koskaan paistanut mutta puihin meni 😅
-
Tuossa alussa jo totesin että "Tässä tapauksessa on kyse sellaisesta muovilaadusta minkä kanssa kuumailmapuhallin ei auta. Sulaa käsiin ennenkuin vaihtaa väriään"
-
niin ja se jäi sanomatta että maalausta vältellään viimeiseen saakka.
-
Mitäs aineita porukka on käyttänyt harmaaksi muuttuneiden muoviosien muuttamiseksi takaisin mustaksi ? Tässä tapauksessa on kyse sellaisesta muovilaadusta minkä kanssa kuumailmapuhallin ei auta. Sulaa käsiin ennenkuin vaihtaa väriään 😂 Itse on tullut käytettyä joissain kohteissa Bilteman mustaa muovivahaa mikä on asiansa kohtuullisesti ajanut mutta se vaatii enempi vähempi säännöllistä uudelleenkäsittelyä.
-
Tänään oli vuorossa alemmat keulan jäykisteet. Valmissettiä vähän modaten kun halusin vasemman oikealle ja oikean vasemmalle ja kiinnityskohdan eri paikkaan. Huomenna pulveriin muiden romujen kanssa.
-
Niin sitä taidetaan vain saada ratista toimiva töötti tähänkin! Eilen tuli rakennuspalikoita ja tuossa alkuillasta pikaisesti kokeilin että kuinkas tässä käykään. 8/70 -> liukurengas Ratista sipaisin reilun millin dremelillä jotta halkaisijan sai natsaamaan liukurenkaan muoviosan leveyteen. Liukurenkaan muovinen vilkunpalautin ei vakuuttanut joten modasin metallisen 68-70 palauttimen sopimaan yksiin liukurenkaan kanssa. Mahtuu just ja just muovisen liukurenkaan alle. Sitten piti askarrella kierteet kromirinkulaan kun johdon kiinnityspisteen pultti otti ja katkesi kun sitä aloin avaamaan. Katkennut pultti poralla pois ja uudet M4 kierteet perään. ja tadaa, nyt liukurengas maadoittuu nätisti kromirinkulasta painaen eli tööttiä pääsee ohjaamaan niinkuin pitääkin. Seuraavaksi purkamaan vanhemman mallinen viiksi pois ja uusi liukurenkaan kaveriksi sopiva tilalle.
-
Kromatun taustapeilin perään haikailu päättyi eilen. Tää valkoisella varrella varustettu perus peili istui tuohon kuin nenä päähän.
-
Ei sieltä Facebookin algoritmin tyrkyttämän sonnan ja mainosten seasta osu silmään enää mitään. 100 postauksesta yksi saattaa olla tutun tai sellaisen ryhmän postaus missä on mukana, kaikki muu on mainospaskaa. Mennyt viimeisen vuoden aikana täysin käyttökelvottomaksi. Myyntiryhmien postauksetkin tulee feediin miten sattuu eikä suoraan ryhmän seuraaminenkaan yleensä johda sen parempaa tulokseen.
-
Pari vuotta on kone kohta odotellut puhallinkopan lähtöjen tilkitsemistä, tähän kun ei lämmönvaihtimia tule. Eilen sitten sohvalla makoillessa iski yhtä äkkiä päähän kuva peitelevyistä ja pari tuntia myöhemmin oli sokalla kiinnitettävät peitelevyt valmiina pulveroitavaksi. Tulee yksinkertaisesti pitkällä sokalla kiinni ja rakenne on itselukitseva eli ei helise, kilise tai heilu mihinkään. Eikä myöskään ole täysin tiivis joten vesi pääsee valumaan pois sateessa seistessä. Nyt ei pääse orava työntämään päätään puhallinkoppaan 😄
-
Nyt kun sai lopultakin soviteltua kaikki keulalle tulevat rojut paikoilleen, niin kaivoin esiin nämä pitkään tallin nurkassa maanneet etuakselin ylemmät tuet. Ei ihan bolt-on mutta aamupäivän virittelyn jäljiltä istuivat lopulta paikoilleen ja valmista kamaa pulverointiin. Sit pitäis vielä varmaan tehdä samat temput etuakselin alaosallekkin.
-
Eilen askartelin tankille 20mm korotuksen. Nyt mahtuu ohjausnivelet pyörimään tankin alla. Kesäkin ilmeisesti lähestyy, kun neljän jälkeen näki vielä hiekkapuhaltaakkin pihalla 😃
-
Neljästä huonosta tuli kuin tulikin kaksi kohtuullisen hyvää. Ei tuossa lopulta kauan nokka tuhissut kun vain sai itsensä potkittua liikkeelle. Yhden kulahtaneen saranankin onnistuin vaihtamaan muuten huonosta rungosta parempaan. Samalla tuli tuo niittauskin harjoiteltua, suoraan lopulliseen osaan 😀
-
Mulla olikin yksi "ylimääräinen" miljoonalaatikossa. Jos sulla on tollanen 412:sen lyhyt, niin tehdäänkö vaihtokauppa ? Saisin samalla itselleni bajaan varaosan ;)
-
Varaosanumero on 721 577 211 , jos helpottaa metsästystä.
-
Pallukka + nelkku yhdistelmässä tuo nippa on tällanen ja tän kaveriksi passaa seuraavan pituiset kaasuvaijerit, manuaali+kaasarit combolla. Sillä oletuksella ettei muualla matkanvarrella ole kyläseppä päässyt soveltamaan. 74-79 1800-2000cc koneella 3655mm 71-73 1700cc koneella 3668mm
-
Vaijeri kiinnittyi vivustoon 412:sesta lainatuilla nippeleillä. Sit pitäis varmaan vaihtaa ykkösen ja kolmosen tulpanhatut mataliksi malleiksi. Muuten tuolta ei mahdu putkistoa vetämään ylös. Sitäkin pääsee nyt ihmettelemään kun CSP:n kollektori saapui ja laatikollinen J-putkia. Tänään alkoi tupakki-ikkunoiden kiillotusurakka. Saattaa tässä muutama ilta mennä kourat ja nokka mustana. Mitään virheetöntä ei haeta mutta pahimmat samentumat ja naarmut pois.
-
Tällähän tosiaan taitaisi sittenkin saada töötin maadoituista ohjattua, kun aikani ihmettelin ja mittailin. Ainut "haaste" on vain liukurenkaan virittely tuohon rattiin, jos se ei heittämällä siihen passaa. Oisko tää oikeanmallinen liukurengas ? Näyttää tosin tässä halpis viiksessä olevan jo valmiiksi pitkien/lyhyiden vaihto kytkin jatkuvasti päällä asennossa. Lipareet on valmiiksi persiilleen taivutetut. Saa nähdä saako niitä taivuteltua oikeaan asentoon ilman että mitään hajoaa. Tupakki-ikkunat edistyy hissukseen. Ostin Toristakin yhden parin minkä joku täältä vinkkasi jo joskus kauan sitten. En tiedä mitä niille oli yritetty tehdä, ilmeisesti tiivisteitä oli yritetty vaihtaa ilman purkamista ja sitten oli hanskat sepältä tipahtaneet. Mutta osa kromeista oli paremmassa kunnossa kuin mulla joten säästyy työläimmältä kiillotukselta. Asetonilla nysväsin liimanjämät pois ja sitten käytin ultraäänipesurissa. Taitaa riittää autosolilla käsin kiillotus ja sitten pääsee niputtamaan kasaan uusilla tiivisteillä ja laseilla. Pitää varmaan nuiden pienten niittien, millä kehykset pysyy kasassa, asennustakin ensin harjoitella johonkin muualle ennenkuin alkaa näihin niittejä takomaan.
-
Olihan mulla tollanen laahausrinkula viiksikin ja sen jo aiemmin siirsin hyllyn nurkkaan kun silloin pikaisella yrityksellä totesin että ei se mahdu tuohon rattiputken yläosaan. No, nyt kun kävin toiseen yläosaan sovittamassa niin siihenhän se upposi kun vähän taisteli. Samaa taistelua sai meinaan käydä tuon 68-70 viiksenkin kanssa mikä on nyt autossa paikoillaan. Meinasi alkuun usko loppua mutta sinne se sitten lopulta meni. Näköjään näissä uustuotanto osissa on mitat vähän miten sattuu. Eli teorissa tolla uudenmman mallin viiksellä ja laahausrenkaalla töötti ongelmakin olisi taputeltu. Olisko heittää laahausrinkulan varaosanumeroa tai linkkiä johonkin kauppaan niin pääsisi kärryille mikä on oikea malli ?
-
Toi mun kokonaisus on just toi 68-70 mallinen. Tuota kuvan tukilaakerilta lähtevää piuhan pätkää kun mittailin niin se on jatkuvasti maissa kun sehän vain eristää rattiakselin tuosta putkesta mutta kun mulla on sitten rattiakseli maissa alapään tukilaakereiden ja nivelien kautta. Eli ei saa tuotua tuota rättinivelen alapäästä painonapille kulkevaa piuhaa mitään reittiä ratille.
-
Puuttuukohan multa tästä kokoonpanosta sitten vielä jotain kun ei tässä ole mitään laahausrengasta minkä kautta saisi kytkettyä yhteyden töötille menevään piuhaan ? Rattiakseliin kyllä maadoittuu ilman ongelmia.
-
Maailmalla on muitakin tyylitietoisia ja Auto-Plasin huoranportaisiin löytyi valmiiksi mallinnetut kiinnikkeet! Nyt on kadonneiden kiinnikkeiden tilalle uudet ABS muovista tulostetut. Vielä 6mm terästanko kaupasta keskikappaleiden välille ja tää setti on portaita vaille valmis. Sininen väri pitää vielä muuttaa mattamustaksi. Vipstaaki rivistökin alkaa muotoutua. Ensin meinasin laittaa rivin On-Off-kytkimiä mutta nää kuvakkeilla varustetut nupit alkoi kuitenkin houkuttaa enemmän. Nyt olis pyyhkijöille 2-nopeuksinen, pesurilla ja parkilla varustettu kytkin, VW:n omat valo ja hätävilkku katkaisijat. Huutais enää tyyliin sopivaa töötin nappia, tuleeko kenelläkään mieleen mitään töötin kuvakkeella varustettua painonappia ?
-
Mulla on jo tohon kumikin mutta odottaa vielä että saan vaijerin kiinnityksen viimeisteltyä välitankoon. Sinne on tuloillaan 412:sta nippelit mitkä on parhaillaan fosforihappo kylvyssä.
-
Kaasuvaijeriksi otin kokeeksi heavy duty version. Kun nimessä on heavy, niin sen on pakko olla hyvä 🤘 Siisti kiinnitys kaasupolkimen päähän, liukastettu vaijerin pinta, jne. Ei kiinnostanut alkaa metritavarasta ja nipoista itse kötöstelemään. Pohjalevyltä askin päälle tuli normi kuplan vaijerin suojus. Miljoonalaatikosta Dneprin kytkinvaijerin kiinnike ja sillä istui vaijerin suojus nätisti laatikon kylkeen ja osoittaa oikeassa kulmassa vivustolle.
-
Ei liiku kuin kuskiin päin, jolloin kytkee pitkiä/lyhyitä ohjaavan nastan ja sitten ylös/alas eli oikea ja vasen vilkku. Nuihin kolmee "ylimääräiseen" nastaan ei tule mitään kytköstä missään asennossa. Sattui sitten jälkikäteen jostain jenkki nettikaupasta vastaavan vilkun asennusohje silmään ja siinäkin ohjeistettiin jättämään nuo kolme pois kun niillä ei ole mitään virkaa.