Guest tpenttil Posted March 29, 2014 Share Posted March 29, 2014 (edited) Laitampa omastakin projektista pikkuisen tarinaa tänne foorumille. Eli operaatio taivaansininen yön mustaksi. Ostin loppukesästä 2013 vm 69 -1300 kuplan joka on ilmeisesti seisonut tallissa noin 16vuotta. Autosta on selvästi piedetty aikoinaan huolta sillä hitsattavaa ei juurikaan löytynyt ja kaikki paikkaukset on siististi tehty. Mukana oli kaikki paperit joista myös selvisi, että kone on vaidettu toiseen ja tällä uudemalla ajettu noin 40 000. Ajelin autolla hieman syksyllä ja ainoa vika on moottrin nykiminen kiihdyttäessä hieman korkeammilla kierroksilla. Sininen ulkonäkö ei miellyttänyt ja sisustakin oli nuhruinen eli härveli on purettu nyt syksyn ja talven aikana. Autosta on tarkoitus tulla army/rotta henkinen eikä missään tapauksessa "siisti". Karu/ronski ilme miellyttää enemmän. Olen suunnitellut karkeita maastorenkaita ja myös pieni korottaminen sopisi tyyliin. Maaliksi valitsin ferrex ruosteenestomaalin mustana, johon on sekoitettu pikku tujaus valkoista joukkoon. Lopputulos on tosi tumma harmaa. Auto maalataan myös kokonaan vaahtomuovitelalla eli pinta jää karkeaksi. Alun perin oli tarkoitus kasata myös uusi moottori, mutta jos nyt saisi edes tuon ulkoilmeen muutettua kesään mennessä. Ajoon tämä on hankittu enkä halua sitä kesää seisottaa tallissa. Uutta moottoria varten on jo lohko, joka on menossa avarrettavaksi. Siihen tulee 90,5 pytyt ja 76mm kampi. Apua tulen vielä kaipaamaan monessakin jutussa, koska tämä on ensimmäinen kupla projektini enkä ole myöskään aiemmin auton moottoria kasannut. Hankin muutaman huonon varaosakoneen, joiden kanssa on päässyt tutustumaan sisuskaluihin. Aika yksinkertaiselta kone vaikuttaa :P Tässä ensimmäiset kuvat: Edited March 29, 2014 by tpenttil Quote Link to comment
DOODAH Posted April 3, 2014 Share Posted April 3, 2014 fiksunkokoinen kone suunnitelmissa. Ei mee pieleen. Quote Link to comment
Guest tpenttil Posted April 28, 2014 Share Posted April 28, 2014 Homma etenee ja nyt on jo uusi kattoverhoilu asennettu. Ei mennyt ihan nappiin, mutta olen kuitenkin tyytyväinen. Kasausta jatketaan ja lisää osia odotellaan postista. Haluaisin karkeat maastorenkaat, mutta mitkä mahtaa olla isoimmat, jotka sopivat vakioon ja ovat lailliset? Onko vinkkejä miten autoa saisi korotettua. Ilmeisesti bussin vaihteenalentajat olisivat helpohko vaihtoehto taakse? Quote Link to comment
-tipi- Posted April 28, 2014 Share Posted April 28, 2014 Kyllä sen ylikokoisilla kumeillakin aika ylös saa. IRS perää voisi ehkä korottaa hitusen. Swingin menee ajokelvottomaksi. Helpohko on varmaan aika venyvä käsite, ellei heitä koko bussin lootaa, jolloin raideleveyskin kasvaa rajusti. Quote Link to comment
SePi Posted April 28, 2014 Share Posted April 28, 2014 Tällaisilla saa korin nousemaan, mutta jos alennusvaihteita suunnittelet, niin silloin täytyy rakennella vaihdelaatikkoakin. Ilmeisesti haluttuun tyyliin sopivia 15" renkaitakin on saatavilla - vai onko kyse vaan ns tavis maastorenkaista Quote Link to comment
DWL_Puavo Posted April 28, 2014 Share Posted April 28, 2014 Lisäjousi-iskareilla saa keulaa vähän ylös, mutta harmittavan vähän, ehkä 2-3 sentin luokkaa. Niitäkin mahdollisesti hankkiessa pitää muistaa että ne on normaalisti lenkkikiinnityksellä ylä- ja alapäästään kun tuon ikäisessä kuplassa iskarin yläpäässä on todennäköisesti vaan ja puslat, alapäässä normaali lenkki. Perän nostaminen 1-2 napsua perinteisen lysähtäneestä asennosta tuskin vielä ihan pilalle ajoa laittaa mutta voihan se alkaa vähän kiemurtelemaan. Varmaan tuo 1 booripykälä nostaa tuon ikäisen vasta normikorkeudelle joka on omaan silmään jo verrattain taivaissa. 1 Quote Link to comment
metake Posted April 28, 2014 Share Posted April 28, 2014 181:n olka-akselit on anti-dropatut, eli nostavat keulaa jonkin verran, toinen asia sitten mistä niitä löytää. Empillä on myös muistaakseni offroad käyttöön tarkoitettuja olka-akseleita jotka korottavat keulaa. Quote Link to comment
Guest tpenttil Posted April 29, 2014 Share Posted April 29, 2014 (edited) Tällaisilla saa korin nousemaan, mutta jos alennusvaihteita suunnittelet, niin silloin täytyy rakennella vaihdelaatikkoakin. Ilmeisesti haluttuun tyyliin sopivia 15" renkaitakin on saatavilla - vai onko kyse vaan ns tavis maastorenkaista Nuo military renkaat olisi kyllä upeat. Mahtaako saada suomesta mistään? Taitaa mennä kuitenkin ihan tavis maastorenkaille. Kuinkahan suuret gummit mahtuvat alle. Lueskelin jostain täältä että 235/75/15 olis maksimi jota alle saa laittaa. Mahtuuko ne? Perän nostaminen 1-2 napsua perinteisen lysähtäneestä asennosta tuskin vielä ihan pilalle ajoa laittaa mutta voihan se alkaa vähän kiemurtelemaan. Varmaan tuo 1 booripykälä nostaa tuon ikäisen vasta normikorkeudelle joka on omaan silmään jo verrattain taivaissa. Luulen että säädän tuota ensin, koska perä näyttää tosiaan aika lysähtäneeltä ja isommat kumitkin varmaan tekevät hieman. 181:n olka-akselit on anti-dropatut, eli nostavat keulaa jonkin verran, toinen asia sitten mistä niitä löytää. Empillä on myös muistaakseni offroad käyttöön tarkoitettuja olka-akseleita jotka korottavat keulaa. Katselinkin jo tälläistä vaihtoehtoa ja löysin netistä idean jossa kahdesta olka-akselista hitsataan korotetut. Tämä olisi melko helppo tapa nostaa keulaa sen verran kuin tarvii. Nuo myynnissä olevat nostavat ilmeisesti aika usein kolme tuumaa, joka on ehkä jo turhan paljon, jos perää ei saa ylemmäs. Edited April 29, 2014 by tpenttil Quote Link to comment
Neanterdaali Posted May 1, 2014 Share Posted May 1, 2014 Hieno auto tulossa, maalasitko tosiaan vaahtomuovitelalla, jälki näyttää todella hyvältä! Itsellä vähän samansuuntaisia suunnitelmia, laitoin eilen osto-ilmoitusta, saa nähdä löytyykö sopivaa autoa projektiin. Quote Link to comment
Guest tpenttil Posted May 16, 2014 Share Posted May 16, 2014 Hieno auto tulossa, maalasitko tosiaan vaahtomuovitelalla, jälki näyttää todella hyvältä! Itsellä vähän samansuuntaisia suunnitelmia, laitoin eilen osto-ilmoitusta, saa nähdä löytyykö sopivaa autoa projektiin. Kiitos! Pienellä vaahtomuovitelalla se on maalattu. Ahtaisiin paikkoihin sivelin/töpötin maalia vaahtomuovisiveltimellä. Quote Link to comment
Guest tpenttil Posted June 3, 2014 Share Posted June 3, 2014 (edited) Auto alkaa olemaan melkein nipussa. Pientä nyppimistä olisi vielä ja taidan maalata myös puskurit, vanteet ja lappujen kehät harmaalla. Kunnon karheat ja paksut maastokumit pitää vielä hankkia vanteille. Postista odotellaan vielä etulasien tiivisteitä. Sääsin takajousia yhden pykälän ja tulos näkyy alla. Jousien säätö oli aika tuskaisa operaatio. Toiselta puolelta katkesi kaksi pulttia jousen pään kupin kiinnityksistä ja ne piti porata auki. Onneksi tilalle sai läpipultit. Vielä viimeinen pinnistys niin pääsee leimalle ja ajelemaan! Edited June 3, 2014 by tpenttil Quote Link to comment
Guest tpenttil Posted June 12, 2014 Share Posted June 12, 2014 Vihdoin leimattu ja ajossa! Vielä on kyllä paljon pientä näperreltävää. Näillä näkymin suunnitelmissa on käydä ensi syksynä/talvella sitten moottorin päivityksen kimppuun. Quote Link to comment
Neanterdaali Posted June 23, 2014 Share Posted June 23, 2014 Tähänkin istuisi mielestäni hyvin kangaskattoluukku alkuperäisen komentajan vaunun mallia mukaellen ja kenties kattotelinettä? http://commons.m.wikimedia.org/wiki/File:VW_Typ_83_vr.jpg Quote Link to comment
SePi Posted June 23, 2014 Share Posted June 23, 2014 Tuo linkittämäsi komentajan auto on aivan sekasikiö, mutta varmaan viihdyttävä kopio johonkin tekniikan museoon. Mutta muuten kattoluukku on ihan kiva jos aurinko paistaa ja luukku on sateellakin tiivis. Päätään ei saa kovin näkyviin joukkoja tarkastaessa jos kattoteline on edessä ... :-? 1 Quote Link to comment
Neanterdaali Posted June 24, 2014 Share Posted June 24, 2014 Eikös komentajan vaunua tehty "kattoluukulla"?? Hyvä huomio tuo joukkojen tarkastaminen :-) Quote Link to comment
Guest tpenttil Posted June 24, 2014 Share Posted June 24, 2014 Kattoteline on jo suunnitelmissa. Rakentelen varmaan itse niin saan haluamani näköisen. Jerrykannun ajattelin myös lisätä astinlaudalle kuskinpuolelle takapyörän eteen. Apumiehen puolelle voisi laittaa tasapainoksi vaikka kenttälapion. Puskurit ja etulamppujen kehykset ottaa pahasti silmään ja vedän varmaan harmaata myös niihin. Mustat kilvet on myös tilauksessa :) Quote Link to comment
Guest tpenttil Posted August 29, 2014 Share Posted August 29, 2014 Mahtaisiko kukaan tietää Porista tai lähistöltä pajaa joka tekisi aarporausta ja tasapainotusta? Saisi moottoriprojektin alkuun. Quote Link to comment
Jorrma Posted August 29, 2014 Share Posted August 29, 2014 Laita kannu apparin puolelle niin tasapainottaa paremmin. Quote Link to comment
Neanterdaali Posted August 30, 2014 Share Posted August 30, 2014 Varusteleka on varmaan jo tuttu paikka, löytyy juurikin tähän henkeen hyvää tarviketta! 1 Quote Link to comment
Paavuli Posted August 30, 2014 Share Posted August 30, 2014 Jos militanttia lookia haetaan, niin juuri tuo wikilinkin arfrikka -väri olisi ollut buenos (itse himoitsen kommandeurwagen -replicaa, onneksi ei ole tilaa). Kromatut putket näkyy venäjälle asti. Putkea tilalle? :) Quote Link to comment
vwagen Posted August 30, 2014 Share Posted August 30, 2014 Korjataan nyt tähänkin,kuvassa oleva tummankeltainen EI ole afrikkaväri,vaan dunkelgelb joka korvasi kaikessa kalustossa Wehrmactin aikaisemmin käytetyn tummanharmaan-43 lähtien,afrikan hiekanvärinen oli oma värinsä. 1 Quote Link to comment
Neanterdaali Posted August 30, 2014 Share Posted August 30, 2014 Korjataan nyt tähänkin,kuvassa oleva tummankeltainen EI ole afrikkaväri,vaan dunkelgelb joka korvasi kaikessa kalustossa Wehrmactin aikaisemmin käytetyn tummanharmaan-43 lähtien,afrikan hiekanvärinen oli oma värinsä. Muistelen että panssarijoukot/ss Kubelit olisivat olleet mustia, vai muistanko ihan väärin? Quote Link to comment
vwagen Posted August 31, 2014 Share Posted August 31, 2014 Tumman(mustan)harmaita swatzgrau,väriä ilmeisesti hieman vaalennettiin sodan kuluessa,varhaiset Kubelit näyttävät lähes mustilta. 1 Quote Link to comment
Guest tpenttil Posted September 11, 2014 Share Posted September 11, 2014 (edited) Tässä syksyn viimeiset kuvat. Talven aikana yritetään rakennella uusi moottori, jotta ei hyydy enää mäkiin. Eka kesä takana ja ajelu kuplalla on ollut nautintoa. Nyt hakusessa on myös kleinbus. Edited September 11, 2014 by tpenttil Quote Link to comment
Guest tpenttil Posted September 25, 2014 Share Posted September 25, 2014 (edited) Tuli sitten hommattua myös pallokeula kuplan kaveriksi. Ensimmäinen kysymys koskee lämmönvaihtimia joiden ulkokuoret ovat kadonneet. Onko kukaan korjannut vanhoja? Eli voisiko niiden päälle kasata uudet kotelot vai onko pakko ostaa uudet jos lämoöä koneesta haluaa myös ohjaamon puolelle? Kaikennäköistä on kyllä pellistä tullut värkättyä :) Edited September 25, 2014 by tpenttil Quote Link to comment
-tipi- Posted September 25, 2014 Share Posted September 25, 2014 No tuskin se lämmöntuotto niistä ulkokuorista kiinni on, jos saat ne alkuperäistä vastaaviksi eli suht napakasti sisuskaluja myötäileviksi. Ja tehostettua saat eristämällä ne ulkopuolelta. Erillinen bensalämmitin on toinen vaihtoehto. Huippu rekkari Palliksessasi. Kuplan väri on kyllä helevetin ankea. Quote Link to comment
kerkko Posted September 25, 2014 Share Posted September 25, 2014 (edited) Tässä syksyn viimeiset kuvat. Talven aikana yritetään rakennella uusi moottori, jotta ei hyydy enää mäkiin. Eka kesä takana ja ajelu kuplalla on ollut nautintoa. Nyt hakusessa on myös kleinbus. DSCF1518s.jpg DSCF1511s.jpg DSCF1501s.jpg Donnerwetter, tämä on tyylikäs. Räder mussen rollen fur den Sieg! K. Edited September 25, 2014 by kerkko Quote Link to comment
Recommended Posts
Join the conversation
You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.