Jump to content
henkilöasiakas

Type 3 Fastback Persikka ja Notchback

Recommended Posts

Tervehdys uusvanhana ilmajäähyharrastajana palstalle. Reilu parikymmentä vuotta meni siitä, kun möin viimeisimmän kuplani ajatuksella ”jatkossa harrastan vain uudempia”, mutta niin vain muiden raatojen hävitessä pihamaalta, piti tällainen kuitenkin haalia tallin täytteeksi. Olin katsellut tätä myyntipalstalta jo jonkin aikaa, koska muistan tätä kyseistä kapinetta nuoruudessani Rovaniemellä jo ihastelleeni. Ja kun ei oikein muutakaan isompaa ollut tällä hetkellä työn alla, päätin sitten auton hakea joitain viikkoja sitten, jotta pysyy vapaa-ajan pois muusta pahanteosta.

 

Autohan on siis valmiiksi 90-luvulla ähtäröity Type 3 Fastback -71. Näin ollen ei varsinaisia tunnontuskia tule siitä, että jatkan tämän pilaamista niillä ajatuksilla, mitä nyt sattuu mieleen pätkähtämään. Jonkinsortin visio on kuitenkin päässä, miltä tämä saattaisi jossain vaiheessa tulla näyttämään ja tuntumaan. Auto on alkuperäisenä ollut kullanvärinen ja sittemmin jossain vaiheessa vaalean sininen. Väittäisin että tuolloin vaaleansinisenä tämä esiintyi aikanaan yhdessä Sami Aaltosen vetämässä Suomen lista top 40 -ohjelman Rovaniemi-jaksossa myös pääosassa. Muistikuvat ovat toki hatarat, mutta ei näitä silloin kamalan montaa ollut tuolla seudulla. Korjatkaa jos joku muistaa paremmin.

 

Eli lähtökohtana on siis auto, joka on aikakautensa tyylilleen uskollisena modifioitu erinäisillä muutoksilla. Näitä on esimerkiksi koriin kiinteästi hitsatut lokasuojat, silotellut etu- ja takaluukku, upotetut etuvilkut sekä muokatut helmat molemmissa päissä. Sittemmin autoon on asennettu tölkin DG-moottori, joka on ajatus vaihtaa sitten kuitenkin ilmajäähdytteiseen versioon, koska kyseinen kone on jokseenkin arpa ja lajin luonteelle sopii paremmin ilmajäähdytteinen versio. Auto on oletettavasti käyty aika lailla läpi tuolloin aikanaan, enkä esimerkiksi varsinaisia ruostevaurioita ole siitä oikein löytänyt. Parikymmentä viime vuotta auto on seissyt jossain sisätiloissa odottamassa inspiraatiota, joka toivottavasti löytyy nyt multa.

 

Päivittelen tänne projektin etenemistä ja varsinkin kyselen asioista, joita en tiedä. Mitään sen kummallisempaa aikataulua ei ole olemassa, mutta kaikesta päätellen ensi kesäksi voisi olla jonkinnäköistä saumaa käydä leimaa yrittämässä. Lähtökohta näyttää siis tältä:

 

1060127078_oikeakylki.thumb.jpg.b30c78ef568b0523e2f87c41a7f8ec70.jpg

 

Tallissa vieressä mötköttää viime vuoden vapaa-ajat vienyt toinen projekti eli T4 Doppeli, jossa siinäkin toki vielä askaretta piisaa:

 

tallissa.thumb.jpg.e9d11b0cb9fe55683c7c4ee7f381e539.jpg

  • Like 1

Share this post


Link to post
11 minutes ago, henkilöasiakas said:

Auto on alkuperäisenä ollut kullanvärinen ja sittemmin jossain vaiheessa vaalean sininen. Väittäisin että tuolloin vaaleansinisenä tämä esiintyi aikanaan yhdessä Sami Aaltosen vetämässä Suomen lista top 40 -ohjelman Rovaniemi-jaksossa myös pääosassa.

 

https://www.thesamba.com/vw/archives/info/paintcodest3.php

 

Vaalean sininen löytyy kyllä tuon ikäisen Kolkin värikartoista, mutta ei kullanväriä?

Share this post


Link to post
5 minutes ago, -tipi- said:

 

https://www.thesamba.com/vw/archives/info/paintcodest3.php

 

Vaalean sininen löytyy kyllä tuon ikäisen Kolkin värikartoista, mutta ei kullanväriä?

 

Ai no sitten on vähän hankala keksiä, mikä olisi alkuperäinen väri, sikäli kuin sillä on juuri merkitystäkään. Jostain kojelaudan alta tuota väriä bongasin, niin sillä ajattelin sen olevan originaalia sävyä.

Share this post


Link to post

Auton perään oli rälläköity ammottava aukko ilmeisesti syyläriä varten. Koska takahelmaa oli muutenkin aikanaan melko paljon muokattu, eikä uusikaan olisi tilannetta varsinaisesti siis pelastanut, ajattelin yrittää jotain vähän muuta. Koska ainakin vanhemmissa fastbackeissa rekisterikilpi on tuossa helmassa heti luukun alla, niin ihan kokeeksi testasin, miltä se tässä näyttäisi upotettuna; enempää pilalle tätä ainakin on hankala saada. Reijän laajennus siten, että on edes teoreettisia mahdollisuuksia pysyä joka suuntaan kaarevissa muodoissa, jostain haalitusta Boran takaluukusta kilven upotus, sen kavennus 15 sentillä ja ympärille peltiä, jolla muuta muotoa haetaan:

 

kilvenupotus.thumb.jpg.dc46f2ab2839dc607e3408b966631d94.jpg

 

kilvenupotus2.thumb.jpg.c6aa1e3505d5e4ad8fbae8a40a164680.jpg

 

Kittaamisen ja hiomisen jälkeen jotain maalia vähän päälle, että näkee, mitä siitä ehkä tulee jos tulee:

 

maalattuperse.thumb.jpg.769f0becdc3ff0dd50ae19d5146ca696.jpg

 

Ilmeisesti jäähdytyksen toimimattomuuden vuoksi, oli autoon alettu rakentamaan syylärille paikkaa myös keulaan. Nämäkään reijät ja niiden aihiot eivät silmää miellyttäneet, joten nekin pistettiin umpeen:

 

keula3.thumb.jpg.f8d6300be5e4ea528c8e94e3f3482db9.jpg

 

Auton mukana tuli jonkinnäköiset puskureiden aihiot, joita aloin sovittelemaan paikalleen. Puskurit on vanhemmasta mallista, joka on vain hyvä, koska nuo on mielestäni paremman näköiset kuin uudemmat palkit. Ja ihan onnistuineita virityksiä näiltä osin on muidenkin osalta tehtynä. Etupuskurin osalta sain kannakkeet värkättyä ja tehtyä reijät koriin niitä varten. Puskuri vähän sinne päin nakattuna eli vähän vielä vinossa ja alempana mitä todellinen asennuspaikka, vaikka tarkoitus kuitenkin on asentaa puskurit vähän alemmas, mitä näissä uudemmissa ne on alkujaan. Maalia myös keulaan, että näkee miltä kokonaisuus voisi näyttää:

 

maalattukeula.thumb.jpg.7ecfa33686aa648ec49d3c1de83cbb42.jpg

 

Merkki jää keulaan tai sitten ei, se on vielä vähän mietinnässä.

 

Nykyiset etuvilkut meni poistoon ja niiden reijät umpeen. Ehkä hankintaan menee jotkut umpiot, jossa on vilkut samassa paketissa ajovalojen kanssa. Niitähän on tarjolla sekä hirveitä, että ihan kauheita ledihimmeleitä, mutta josko sieltä jotain löytyisi tyyliin sopivaa.

 

Takapuskurin aihio on vähän huonossa kunnossa ja voi olla, että siitä ei saa oikein osaamaton tehtyä enää kampetta, mutta mallailin sitä jo tuossa aiemmin kuitenkin paikoilleen:

 

1833540564_takapuskurinmallaus2.thumb.jpg.fb8b9bf92d1db6dd1d12c9c1596fb1fa.jpg

 

Molemmissa puskureissa oikomisen lisäksi hitsaushommia, joten kromiseksi nämä ei ainakaan tule jäämään vaan jonkun väriseksi maalattuna. Sain myös kanssaharrastajalta hommattua toiset aihiot, joten näistä saanee ainakin yhdistelemällä tarkoitusperiin sopivat jollain konsteilla värkättyä. Mikään varsinainen peltiseppä kun en ole, niin opetteluahan nämä hommat joka tapauksessa ovat.

 

Purin lisäksi sisustan ja hifejä autosta mäelle. Jälkiasenteiset matotkin sai lähteä, kun olivat aika kulahtaneet ja liimauksista irronneet, Pohja oli kuitenkin täysin ehjä, eikä edes akkukotelo ollut laho, joten rapsuttelin peltejä enimmistä paskoista puhtaaksi ja vetelin pensselillä Hammeria suojaksi:

 

lattia.thumb.jpg.a7fd6f6992784f2b24a7951014a1af9c.jpg

 

Kontissa on siis edelleen tölkin DG 1.9 vesibokseri, joka käsittääkseni rakennettu joskus Ruotsissa. Ollut kuulemma turbotettuna jonkun doppelin perässä aikanaan. Puristuksia löytyi tasaisesti sen vajaa 12 kiloa ja sain käyntiinkin pienellä värkkäyksellä. Mutta kuten tuossa aiemmin mainitsin, tilalle on tulossa ilmajäähdytteinen kone ja tämä joutaa jollekin muulle, jos kiinnostusta löytyy.

 

Yksi kysymys: millainen tuon varapyöräkotelon pohjan kuuluisi olla? Tuskin ainakaan mallia avonainen? Onko tuosta laikattu pala jostain syystä pois?

 

1207990591_varapyrkotelo.thumb.jpg.87c9e10719c10062d961a038741b547e.jpg

  • Like 2

Share this post


Link to post

Joulun ja uudenvuoden vapaapäivät pitänyt kulutella taas kolmosen äärellä.

 

Takapenkin takana oli aiemman omistajan toimesta tehty subbarikotelo. Vaikka varmaan ihan hyvä vehje olikin, en oikein tykännyt lastulevy-uretaanivaahto-väsäyksestä, joten purin sen pois. Kuulen merisään pienemmilläkin vehkeillä. Purun jälkeen perässä oli ammottava aukko takapenkin selkänojasta moottoritilaan saakka:

 

683034014_subbarinpaikka.thumb.jpg.87faf5daaf04dd335e699b022d8d808c.jpg

 

Tähän kun tulee kuplan kone erinäisistä syistä, rakentelin paksusta vanerista väliseinän tuonne lähemmäs konetta, mitä se alkujaan on. Peltikulmilla kiinni, Sikaflexiä saumoihin ja kun STP Black Silveriä oli jäänyt muista projekteista puoli pakettia, niin sitä paljaiden pintojen päälle. Hattuhyllyn alle vielä jotain pehmeämpää äänieristemateriaalia ja samasta vanerista hattuhylly ja muutama suikale muutakin. Päälle vaaleanharmaata verhoiluhuopaa:

 

405244421_vlisein.thumb.jpg.6dfa23b5db299e965033a5f2fb848a41.jpg

 

388857189_vlisein2.thumb.jpg.36ec4691699ac2195da10029b7d22190.jpg

 

hattuhylly.thumb.jpg.b413c421d99e7c6596f088309cd2ddfc.jpg

 

 

Lopputulos on nyt ”tuommonen”. En ihan täysin tyytyväinen tuohon kantikkaaseen ulkomuotoon ole, mutta josko se ainakin eristäisi jossain määrin koneen ääntä kabiinin puolelle. Takapenkin taakse jää siis muka kuplamaisesti tavaratilaa, jos sellaiselle on tarvetta. En tosin tiedä, millainen takapenkki tai etupenkitkään tähän lopulta joskus tulee, mennään toistaiseksi vakioilla.

 

Auton tunkkasin tolppien nokkaan, purkaakseni jarrut ja nähdäkseni mitä kaikkea sille puolelle pitää uusia. Ei loppujen lopuksi ollut pahakaan tilanne tai kaikki ihan jumissa, mutta samallahan tuonne vaihtelee kulutusosat uusiin.

 

Taakse mulla löytyi siis kaksi huonohkoa puskuria:

 

puskurit.thumb.jpg.f807c0d7bf6e408cec91b96222d8d48b.jpg

 

Toisessa kun oli hyvää päädyt ja toisessa keskiosa, ajattelin kokeilla näiden yhdistämistä. Ensin päädyt pois:

 

616798118_puskurinptypoikki.jpg.dac1d4c624cf7e9a5d26b831e516d2b1.jpg

 

Sitten hitsaten toista päätyä paikalleen:

 

1705843854_puskurinuusipty.jpg.7b7808daf975fff191c3d2c9ba1f098c.jpg

 

Muutama paikka lisää, ylimääräiset reijät umpeen, saumat sileäksi ja tinan korviketta päälle:

 

648742653_puskuritinattukokonainen.thumb.jpg.b2cf80c3f07044b158951278f4255194.jpg

 

Ainakin näppituntumalta tuli aika suora ja ”hyvä” näin umpiamatöörin käsissä. Seuraava vaihe olisi tehdä kiinnikkeet puskurien taakse, jotka ajattelin ihan vain vankasta pellistä vääntää ja hitsaamalla kiinnittää takapuolelle, jotta ulkoasu olisi mahdollisimman simppeli. Maalaukseen nuo menee siis kuitenkin, en vain vielä tiedä, minkä sävyistä maalia niihin lopulta tulee. Vaihtoehtona korin väri, jonkinsortin hopea tai sitten tumman harmaa.

 

Sellainen kysymys tuli mieleen, että minkä levyiset vanteet ja millä et:llä näissä mahtuu olemaan? Aika kirjavia tuntuu olevan vastaukset netissä, kun selailee. Nyt paikallaan olevat Mangelsit ovat kooltaan 6x15, eikä nähdäkseni ainakaan takana tarvisi sisälle päin yhtään enempää levittää. Ulkopuolella matkaa lokasuojan kaareen on sen sijaan reilusti matkaa. Edessä vähän vähemmän. Noiden vanteiden et:stä ei ole tietoa, summittainen mittaus sanoo että ehkä 10 tms. Haaveissa olisi ehkä ”modernimmat” 17” vanteet, vaikka sitten jaonmuutos-spacereillakin toteutettuna.

  • Like 1

Share this post


Link to post

Niinkuin lähtökohtaisesti olikin vähän aavistus, ei tuo rekisterikilven upotus tuossa mallissa nyt oikein toimikaan:

 

46975528_takapuskurinmallaus3.thumb.jpg.93311e4def0f8e24853a0063cfd5dd8c.jpg

 

Puskurittomaan perään jopa jotenkin istui, mutta nyt puskurin kanssa ei mitenkään. Puskuria ei alkumittailuista poiketen viitsikään tuosta alemmas enää laskea, koska silloin joutuisi laskemaan lisää myös etupuskuria, joten vaihtoehdoksi jää nostaa kilvenupotusta pari senttiä ylöspäin tai sitten siloitella koko takahelma tasaiseksi. Kilven paikka on kuitenkin tuossa luukun alla, olipa siinä syvennystä tai ei.

 

Tällaista kokeiluahan tämä on monilta osin. Pitää miettiä mitä tälle keksis. Vai onko jollain ihan jotain muuta ideaa?

 

 

Share this post


Link to post
Posted (edited)

Ne uudet "pienet kilvet" on aika pieniä, joten ehkä syvennyksen voisi tehdä niille mitoille 113 x 301 mm (korkeus/leveys)?

Rekisterikilpeä voidaan myöntää sellaisille autoille, joiden kilpitilaan ei mahdu muita rekisterikilpiä. Rekisterikilvet valmistetaan ilman kiinnitysreikiä. Ellei sitten tähän tule mustia kilpiä...

Edited by mikan

Share this post


Link to post
Just now, mikan said:

Ne uudet "pienet kilvet" on aika pieniä, joten ehkä syvennyksen voisi tehdä niille mitoille?

 

Joo, siis mahtuu normaali musta kilpi tuohon ihan hyvin korkeussuunnassa, eikä jää edes puskurin alle piiloon, mutta muuten näyttää omaan silmään hölmöltä kun tuo upotus jatkuu puskurin yläpinnnan alapuolelle saakka. Leveyshän tuossa onkin jo valmiiksi muokattu mustaa kilpeä silmälläpitäen.

Share this post


Link to post

Kannattaa sitten varmistaa että saat siihen vielä 5-merkkisen mustan kilven ettei vanha tunnus ole jonkun skootterissa kiinni. Ja aika harvalta konttorilta enää löytyy uusia 5-merkkisiä kilpiä.

Share this post


Link to post
1 hour ago, Tanhis said:

Kannattaa sitten varmistaa että saat siihen vielä 5-merkkisen mustan kilven ettei vanha tunnus ole jonkun skootterissa kiinni. Ja aika harvalta konttorilta enää löytyy uusia 5-merkkisiä kilpiä.

 

Joo siis tuohan on kilvissä, vaikkei katsastettu. Ja kilvetkin tallessa.

Share this post


Link to post
16 hours ago, seppo mäntykivi said:

autoon saa kyllä alkuperäisen kilven vaikka olis jossain mopossa samalla tunnuksella

 

Ai onko tämä muuttunut.

15 hours ago, henkilöasiakas said:

 

Joo siis tuohan on kilvissä, vaikkei katsastettu. Ja kilvetkin tallessa.

Sitten jos auto on liikennekäytöstäpoistettuna niin ei ole mitään ongelmaa

Share this post


Link to post

Jep, nykyään saa kyllä vaikka jossain mopossa olisikin. Tilasin omaan juuri kilvet ja tämä keskustelu käytiin. 

Aikaisemmin ei onnistunut, mutta näemmä asia muuttunut.

Share this post


Link to post

Laittaisin kilven alkuperäiselle paikalle alkuperäisen kilvenvalon alle.

Share this post


Link to post
On 1/5/2021 at 8:43 AM, askis said:

Jep, nykyään saa kyllä vaikka jossain mopossa olisikin. Tilasin omaan juuri kilvet ja tämä keskustelu käytiin. 

Aikaisemmin ei onnistunut, mutta näemmä asia muuttunut.

 

Joo, Traficom sai viimein muutettua (viime/toissavuonna kait) tietojärjestelmänsä niin että mopot ovat omassa merkkiavaruudessaan (vrt. moottoripyörät) eivätkä samassa autojen kanssa.

 

Tämä tietty vapautti huomattavan määrän vanhoja tunnuksia autokäyttöön takaisin.

Share this post


Link to post
On 1/8/2021 at 9:42 PM, Kharon said:

 

Joo, Traficom sai viimein muutettua (viime/toissavuonna kait) tietojärjestelmänsä niin että mopot ovat omassa merkkiavaruudessaan (vrt. moottoripyörät) eivätkä samassa autojen kanssa.

 

Tämä tietty vapautti huomattavan määrän vanhoja tunnuksia autokäyttöön takaisin.

Noniin komiaa, tämähän on ihan positiivinen uutinen että byroslaviassa saadaan jotain tälläistä aikaiseksi.

Share this post


Link to post

Parin viikon tauon jälkeen pääsi taas kolmosen kimppuun. Jarrut kävin renkaiden puoleisesta päästä läpi ja vaihtelin uutta sen mitä sinne tarvi. Eli oikeastaan kaikki takajarrurumpuja ja etujarrulevyjä lukuunottamatta. Tarkoitus olisi ollut levyt vielä vaihtaa, mutta koska vannekysymys on vielä vähän avoin, jätin entiset toistaiseksi paikalleen. On jopa todennäköistä, että yritän leimaa aikanaan nykyisillä Mangelseilla ja sitten katselen muuta tilalle. Jonkinmoinen himo olisi 17” vanteisiin, mutta niitä tunnetusti aika niukasti markkinoilla omalla pulttijaolla; Baby Fuchseja kaiketi saisi, en vain vielä oikein tiedä, miten ne miellyttää ja istuu kokonaisuuteen. Jarruputkia pitää jokunen pätkä vielä uusia, ennen kuin pääsee testaamaan, saako näillä osavaihdoilla jarrut pelaamaan.

 

Virtalukko ohjauslukkoa lukuunottamatta oli tässä ohitettu erillisellä yleismallisella virtalukolla, jonka purin pois, ettei tarvisi kahdella avaimella värkkäillä. Uusin siis virtalukon pohjan mutta alkuperäinen pistoke virtalukonpohjan johtimien päästä on kadonnut johonkin aikojen saatossa. Saakohan sitä mistään uutta vai kokeilenko tehdä ihan vain liittimillä johdotukset? Onko tankinluukun avausmekanismi samanlainen kuin kuplassa? Muuten kyllä pelaa, mutta ”kahva” jäänyt jollain käteen ja joutuu tongilla käyttämään.

 

Auton perästä nostin rekkarisyvennystä niin paljon, kuin oli mahdollista. Eli tässä tapauksessa ehkä kolme senttiä. Hioin, kittasin ja maalasin puskuria sen verran, että näkee senkin tulevaa ulkoasua vähän. Hyvästä en tiedä, mutta tällä mallilla ajattelin kuitenkin mennä hetken aikaa. Siihen saakka, että ehkä muuta keksin. Voi olla että puskurin värin osalta päädyn vielä vähän tummempaan, mutta tuollainen puolikiiltävä hopea itselläni oli siihen alkujaankin ajatuksissa. Toisena vaihtoehtona korinväri, mutta siitä vaihtoehdosta jo käytännössä luovuin.

 

Kuvaa suoraan ja viistosta, puskuri nakattuna vain kyytiin, ei ole vielä kiinni. Pohjatöitä toki muutenkin sekä puskuriin että autoon kosolti tehtävänä:

 

perse_250121.thumb.jpg.7ded468ac096cc44d19d5154c6ef5901.jpg

 

takakulma2_250121.thumb.jpg.5fabed109d1e3e18b9d75505e201cd23.jpg

 

takakulma_250121.thumb.jpg.47ce5aeed3b142938cb1dbebf9b44198.jpg

 

Etupuskurin otin seuraavaksi työn alle, joka on aihiona takapuskuria parempi. Eli sen saa värkättyä ihan yhdestä kappaleesta. Hattuhyllystä huomasin ottaa kuvan vielä ihan valmiinakin:

 

hattuhylly2.thumb.jpg.7b0e370bceca38a5b6ed08ba301d061a.jpg

 

En tiedä, enkä ole uskaltanut katsoa, miltä aluperäinen näyttää, ettei tule vertailtua. 🙂

  • Like 4

Share this post


Link to post
44 minutes ago, -AP- said:

Siis virtalukkoon tarve jollain tällaisella?

 

https://www.paruzzi.com/fi/type-3/sahkoosat/sytytysjarjestelma/693/

 

 

Tämä pohja kävi itselleni ja sellaisen tilasinkin: https://www.paruzzi.com/fi/volkswagen/sahkoosat/sytytysjarjestelma/692/

 

Toisessa päässä johtoja pitäisi olla tällainen pistoke:

 1300230.jpg

 

Ymmärtääkseni tämä on ainoastaan -71 vuosimallissa ollut ratkaisu. 

Edited by henkilöasiakas

Share this post


Link to post

Viikonloppu meni vähän haaveillessa, mutta jotain sai sentään taas ährättyäkin. Etupuskurille hitsausta, hiomista, kittausta, hiomista ja vähän maalia päälle, että näkee miltä ehkä voisi joskus tulla näyttämään:

 

721374153_etupuskurimaalattu.thumb.jpg.408451b589274fb92b5ea04cd3280883.jpg

 

Koska puskureiden muoto ei mennyt aivan yksiin korin muotojen kanssa, hipistelin yläreunaa siten, että rako koriin olisi tasainen:

 

1089233702_etupuskurinlaikkaus.thumb.jpg.4f184a5d595cb0ca549ee0e7f5beea36.jpg

 

1921946827_etupuskurinlaikkausvalmis.thumb.jpg.8147b1b88d45018b359cdfde5d535959.jpg

 

Kuvassa näyttää olevan todella alhaalla, mutta luonnossa näyttää jostain syystä järkevämmältä. Kovin montaa senttiä tuon kanssa ei ole pelivaraa, jos haluaa että lopputuloksena sekä etu- että takapuskurit olisivat samalla tasolla. Takapuskurin korkeuden mukaan tämä pitää kuitenkin lopulta asetella ja koittaa katsoa vähän kokonaiskuvaa. Joka tapauksessa noissa molemmissa on vielä töitä tehtävänä, ennen kuin ne voi hyväksi tuomita ja tietenkin lopullinen maalikin on noihin vasta tulossa. Veikkaan alustavasti että se maali on vähän tummempi, mitä tällä hetkellä.

 

Tarvikeinventaariota tehdessä liimailin loppuja STP Silvereitä sisäpohjaan eli homma etenee vähän myös sillä puolella:

 

346408462_stpsilverlattiaan.thumb.jpg.fb62d90ff5e3b7d71937fcc06b9c4a85.jpg

 

Seuraavana ajatuksena olisi tehdä jarrut loppuun, kunhan saan osia. Hanttimiehen puolen takahelmassa on yksi sentin reikä paikattavana, molemmissa etupyöräkoteloissa jotain ruuvinreikiä ja varapyöräkotelon pohjaan pitäisi keksiä joku pala, ellei jossain pistä silmään alkuperäinen. Sitten kai kohta alkaakin loputon hiomis- ja kittausrumba. Olemassa olevaan maaliin tuntuu olevan tuska saada edes naarmuja aikaan. Millä lie myrkyllä aikanaan maalattu. Ulkopinnan sävyä en tule kuitenkaan muuttamaan, koska tuo on vaimonkin mielestä ”toiseksi hirvein väri minkä tietää”. Vain vaalean keltainen olisi kuulemma kamalampi.

Share this post


Link to post

Kannattaa jättää aukko keulapalaan ja varapyöräkotelon pohjaan että saa vaihdetangon tarvittaessa ulos. Tämä on kohtuu helppo toteuttaa ennen kuin autossa on väri pinnassa.

Share this post


Link to post
31 minutes ago, Tanhis said:

Kannattaa jättää aukko keulapalaan ja varapyöräkotelon pohjaan että saa vaihdetangon tarvittaessa ulos. Tämä on kohtuu helppo toteuttaa ennen kuin autossa on väri pinnassa.

 

Joo, en meinaa hitsata sitä varapyöräkoteloa kuitenkaan umpeen. Yksi harrastaja jo tarjosi sopivaa osaa siihen. Muistaakseni etuhelmassa on pyöreä lätkä keskellä, onko se tätä varten olemassa?

Share this post


Link to post
16 hours ago, henkilöasiakas said:

 

Joo, en meinaa hitsata sitä varapyöräkoteloa kuitenkaan umpeen. Yksi harrastaja jo tarjosi sopivaa osaa siihen. Muistaakseni etuhelmassa on pyöreä lätkä keskellä, onko se tätä varten olemassa?

Juu se pyöreä lätkä joka on linjassa pohjalevyn tunnelin kanssa on juurikin tätä varten.

  • Like 1

Share this post


Link to post

Kittiä, hiomista, kittiä, hiomista. Niissä merkeissä on vapaapäiviä vietelty. Auto käytännössä yli, kittaaminen jatkuu edelleen. Tavoitteena olisi kuitenkin saavuttaa parin viikon sisällä sellainen taso, että voisi epoksipohjamaalit pyyhkäistä pintaan. Mitään kovin isoja yllätyksiä ei hiomisen myötä tullut esiin vaan kyseessä on jokseenkin suorakylkinen koppa. Entistä kittiä on tietenkin joka paikassa ja paljon, koska korimuutoksia tuolloin -90-luvulla tehty vähän joka puolelle. Kuitenkin ilmeisen hyvin, koska vain parista paikasta oli kitti pellistä irronnut. Kuvaa ei tämän hetkisestä olomuodosta näköjään olekaan, mutta johan tästä on edestä ja takaa useampi räpsy olemassa.

 

Kuskinpuolen tuuletusikkunan on joku aiempi omistaja vaihtanut pleksiseen, joten sellaisen tarvii jostain hommata, kuten myös tuuletusikkunan salvan. Mainittu tuuletusikkuna on valskannut vettä sisään ja ruostuttanut oven sisäpintaa jossain määrin, joten näin ollen pitää ainakin kuskin ovi maalata myös sisäpuolelta. Voipi kyllä olla, että molemmatkin kaipaa vähän fiksaamista, nyt kun maalaushommiin alkaa. Ovilasien tiivisteet näyttäisi olevan jokseenkin entiset, joten ne myös hankintalistalle, kuten myös kaikkien luukkujen tiivisteet.

 

Jarrut sai pelaamaan ilman sen suurempaa ihmettelyä. Joitain pätkiä uusia jarruputkia ja uudet letkut riittivät tässä tapauksessa, enkä näin ollen käyttänyt pääsylinteriä toistaiseksi edes irti. Jarrunestesäiliöltä pääsylinterille meneviin linjoihin vaihdoin kylläkin letkunpätkät välille, entiset oli oletettavasti alkuperäiset ja ihan haperot.

 

Moottorin pudotin pois, jos sinne tuoreempaa täytettä kohta saisi. Pudotin sen itse asiassa varpaille, seurauksena kolme murtunutta varvasta; turvakengät näköjään auttaa vain silloin kun ne sattuu olemaan jalassa. Tällaiselle arpakoneelle ei varmaan valtavasti markkinoita ole, mutta jos jollain kiinnostaa, saa olla asiasta yhteyksissä. Rahan arvoista tuossa läjässä oli kaasarit, jotka eräs kanssaharrastaja jo halusikin.

 

Moottoritilan poskiin tuli tulevan moottorin jäähdytystä parantamaan tuollaiset aukot:

 

ilmanottoaukko.thumb.jpg.de0e5ab9c390365d1049764583d3b78e.jpg

 

Reikien päälle tulee yhdenlaiset ritilät, kunhan asia etenee sinne saakka. Vaikka moottoritilan välikansi ei tule mahtumaan kokonaan tilaansa kuplan puhallinkopan vuoksi, ajattelin sellaisen tuohon kuitenkin värkätä muodonvuoksi, jos jostain sellaisen löydän. Ehkä sellainen omalta osaltaan ehkäisee kaikenlaisen moskan ja lämmön nousemisen ylös ”tavaratilaan”.

Share this post


Link to post

Jos sinne kuplan puhalluksen teet niin eristä koneen ylä ja alaosa toisistaan niin olisi ainakin edellytyksen jäähdytyksen toimintaan. Type 3 koneessahan tämä on toteutettu tuomalla jäähdytysilma kumipalkeen kautta koneelle ja näin ollen koneen ylä ja alaosaa ei ole erotettu toisistaan.

  • Like 1

Share this post


Link to post
38 minutes ago, Tanhis said:

Jos sinne kuplan puhalluksen teet niin eristä koneen ylä ja alaosa toisistaan niin olisi ainakin edellytyksen jäähdytyksen toimintaan. Type 3 koneessahan tämä on toteutettu tuomalla jäähdytysilma kumipalkeen kautta koneelle ja näin ollen koneen ylä ja alaosaa ei ole erotettu toisistaan.

 

Nimenomaan siitä syystä ajattelinkin tuohon jotenkin sen kannen viritellä. Ja mahdollista toki sitten vielä tuolta sivuposkista tuoda jotku kotelot tms puhallinkopan taakse jäähdytystä parantamaan. Itse asennuspaikka on toki aika ilmava mutta kuplamaisesti tuota konehuonetta ei saa eristettyä, mikä on tietenkin harmi. Toisaalta ilmansaantia ja -kiertoa voisi joku käsistään näppärä toteuttaa vielä lisäksi jollain tällaisella toteutuksella:

 

1652637.jpg

 

🙂

Share this post


Link to post

Ja tähän vielä lisäksi että en tosiaan ole mikään aerodynamiikan asiantuntija mutta olettaisin että moottoritilan jäähdytysaukoilla luulisi olevan aikamoinen ero riippuen siittä onko niistä tarkoitettu imettävän ilmaa tai ns kauhottavan ilmaa ulkopuolelta. Nykyinen design on suunniteltu imeväksi.

Share this post


Link to post
11 hours ago, lasse haukkavuori said:

Miksi haluat kuplan koneen  sinne? Mikset käytä 3 tyypin moottoria

 

Kopasta on purettu koneen takaa kaikki jäähdytykseen liittyvät pellit ja kotelot entisten omistajien toimesta, jonka vuoksi originelli jäähdytyssysteemikin olisi vaatinut erityistoimenpiteitä rakentelun suhteen. Toisaalta kun ei itseltä löydy mitään osia kolmosen koneen rakenteluun liittyen, olisi sekin vaihtoehto tullut aika hankalaksi ja kalliiksi toteuttaa. Ja mitä kyselin, niin eipä noita kolmosen koneita muutenkaan ole markkinoilla valtavasti, kun taas kuplan koneita löytyy. 

Share this post


Link to post
2 hours ago, henkilöasiakas said:

 

Kopasta on purettu koneen takaa kaikki jäähdytykseen liittyvät pellit ja kotelot entisten omistajien toimesta, jonka vuoksi originelli jäähdytyssysteemikin olisi vaatinut erityistoimenpiteitä rakentelun suhteen. Toisaalta kun ei itseltä löydy mitään osia kolmosen koneen rakenteluun liittyen, olisi sekin vaihtoehto tullut aika hankalaksi ja kalliiksi toteuttaa. Ja mitä kyselin, niin eipä noita kolmosen koneita muutenkaan ole markkinoilla valtavasti, kun taas kuplan koneita löytyy. 

Ei nyt ihan mahdottoman vaikeaa luulisi koneen löytäminen olevan ja tosiaan kuplan arpakoneita kyllä löytyy oikealta ja vasemmalta, mutta vertailunvuoksi ei se type 3 koneen uudelleen rakennus ole yhtään sen kalliimpaa kuin kuplankaan. BTW mitä peltejä sieltä puuttuu kun takaluukun pohja sulla ainakin näyttäisi olevan ainakin osittain tallessa.

 

Ja mitä jäähdytykseen tulee niin uskoisin että kyllä noita mällättyjä koppia löytyy vieläkin mistä saisi tarvittavat pellit ryöstettyä, tietty lisävaivaa tuottaisi mutta niin tuottaa sen type 1 koneelle muokkauskin. Ja tosiaan kuulutan vieläkin sen perään että se type 1 kone pitää saada asennettua niin että ylä ja alaosa on erillään. Ja tietty on se takakoppakin ihan kiva olla olemassa.

Edited by Tanhis

Share this post


Link to post

Tähän näyttää tulevan originelli jäähdytyssysteemi, kun originaalipellit on laikattu.

 

Edited by -tipi-

Share this post


Link to post
3 hours ago, Tanhis said:

Ei nyt ihan mahdottoman vaikeaa luulisi koneen löytäminen olevan ja tosiaan kuplan arpakoneita kyllä löytyy oikealta ja vasemmalta, mutta vertailunvuoksi ei se type 3 koneen uudelleen rakennus ole yhtään sen kalliimpaa kuin kuplankaan. BTW mitä peltejä sieltä puuttuu kun takaluukun pohja sulla ainakin näyttäisi olevan ainakin osittain tallessa.

 

Ja mitä jäähdytykseen tulee niin uskoisin että kyllä noita mällättyjä koppia löytyy vieläkin mistä saisi tarvittavat pellit ryöstettyä, tietty lisävaivaa tuottaisi mutta niin tuottaa sen type 1 koneelle muokkauskin. Ja tosiaan kuulutan vieläkin sen perään että se type 1 kone pitää saada asennettua niin että ylä ja alaosa on erillään. Ja tietty on se takakoppakin ihan kiva olla olemassa.

 

Siis koneen takaa on murjottu ja poistettu kaikki jäähdytykseen liittyvät pellit tai kotelot ja sen lisäksi takahelma on mallia "itse tehty", jonka vuoksi alkuperäisiä siihen ei edes saisi suoraan.

 

Tiedän että tämä ratkaisu ei ole jäähdytyksen kannalta optimaalisin. Tilannehan vastaa samaa käytännössä, kuin noissa lasikuitusarjoissa joita kuplan alustalle tehdään. Tässä tapauksessa on vain tarkoitus alkuperäistä moottoritilan kantta hyödyntäen vähän edes saada eristettyä koneesta nousevaa lämpöä sekoittumasta jäähdytysilmaan. Saa nähdä, miten onnistuu. Ja jos ei onnistu, mikäänhän ei estä myöhemminkään hankkimasta kolmosen moottoriin ja koriin liittyviä vehkeitä oikean ratkaisun toteuttamiseksi. 

Share this post


Link to post

Tämähän valmistuu hyvää vauhtia! Keep up

Mahtaakohan menopeli olla nähtävissä Kesäkauden päättäjäisissä?

Erityispropsit vuosikymmenen parhaasta nimimerkistä. 👌🤩

Share this post


Link to post
1 hour ago, höpö heka said:

Tämähän valmistuu hyvää vauhtia! Keep up

Mahtaakohan menopeli olla nähtävissä Kesäkauden päättäjäisissä?

Erityispropsit vuosikymmenen parhaasta nimimerkistä. 👌🤩

 

Vauhdista en tiedä, kun vapaapäivät on niin vähissä, mutta tuolla päättäjäisissä olisi tarkoitus kyllä jollain vekottimella paikan päällä pistäytyä, kun matkaa tulee tuonne kotoa kokonaista neljä kilometriä. 😁

  • Like 2

Share this post


Link to post

Ihan niin kuin kuukauteen ei olisi tapahtunut mitään, mutta ei se ihan pidä paikkaansa. On sitä kuitenkin hiottu ja kitattu ihan kyllästymiseen saakka. Omalta osaltani nuo hommat alkavat olemaan siinä, mutta toki maalauskonsultti saattaa vielä jotain pientä siitä löytää, kunhan joutaa käymään. Edellisen reissun jäljiltä sillä oli vielä niin paljon sanottavaa, että oli jo usko loppua. Ei pelkästään omia räpellyksiä vaan myös edellisen rakentelijan toimesta vähän huonoja paikkoja jotka on nyt samalla sitten fiksattu ja oijottu. Tämä viikonloppu meni tuon vihreän doppelin takavalojen sähköhommia ihmetellessä ja kattoa verhoillessa, mutta se on sitten eri projekti.

 

Tilasin kuitenkin nyt maailmalta vanteet kun ”halvalla sain”. Kooltaan 7x17 et40. Ihan täysin ei nuo tietenkään istu, vaan takana sovitus on hyvinkin tiukoilla sisäpuolella ja edestä ottaa ainakin uusilla jarrupaloilla satulaan kiinni. Pitänee siis silti laittaa jotain spaceria väliin, vaikka näiden tarkoitus oli olla ”heittämällä paikalleen” ilman erinäisiä askarteluja. Aion myös maalata vanteista kehykset, ettei olisi niin tunkkaisen näköiset. Tässä kuvassa oleva vanteen suojanauha markkeeraa, miltä se suunnilleen voisi lopputuloksena näyttää:

 

473312187_vanteensovitustaakse.jpg.8feb6d770f901eee5e8d9736b9c2b903.jpg

 

Viitsivä yksilöhän tietenkin kiillottaisi vanteista lipat, muuta en viitsi sitä ainakaan tässä vaiheessa vielä tehdä. Kiillotetulla lipalla olevia vanteita olisi toki myös saanut hankittua, mutta köyhää kiehtoi tässä tapauksessa enemmän kolmannekseen jäänyt hinta. Ja jos sen hintaisia vanteita olisin ollut ostamassa, olisin varmaan ostanut ihan muunlaiset.

 

Seuraavaksi rengaskaupoille. Alkujaan - tai viimeksi - tässä on ollut 185/55-renkaat 15” vanteilla. 205/40 on ehkä näille vanteille oma valinta näillä näkymin. Moottoria voisi kuulemma kuukauden päästä alkaa odottelemaan, mutta maali haluttaisi kovasti saada niskaan, että viitsisi muita asioita sitten edistää esimerkiksi sisustan osalta.

Share this post


Link to post

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.


×
×
  • Create New...