Jump to content

vanhempi paku bussiksi


Guest Naxu

Recommended Posts

Guest Naxu

Onko jollain tietoa paljonko pätkäistään veroja jos haluaa 60 tai 70 luvun pakun henkilöautoksi? Esim. jos vaikka umpikylkiseen pallokeulaan haluaa pehmeät penkit taakse ja rekisteröi sen henkilöautoksi.

 

80-luvun lopulla tuoduista veronkiertopakuista toi vero on ihan tolkuton, mutta miten on noiden vanhojen laita.

Link to comment
Guest tommi

Pari vuotta sitten uudelleenrekisteröin -65 umpipakun henkilöautoksi ilman autoveroseuraamuksia, koska autoverovapaus oli 60-luvulla voimassa olleiden säännösten mukaan kuoleentunut kolmessa vuodessa. Taitaa olla -67 joku tietty päivämäärä, mihin asti näin on.

Link to comment

Tuo kolmen vuoden kuoleentumisaika koski piilofarmareita. -67 on rajana, eli sitä vanhemmat pakut saa sisustaa miten haluaa, vaikka bussiksi ja taisi olla niinkin, että henkilömäärän saa lisättyä myös?

 

-70 ja -80 lukulaisten katsastamisessa bussiksi ei ole myöskään mitään ongelmaa, mutta toimenpide on hieman kallis, eli peritään autovero uuden auton mukaan.

Link to comment

No,minulla oli -67 doppeli pakettiauto jonka ajattelin vuonna n.99/2000

rekisteröidä henkilöautoksi kun vakuutusmaksu pienenisi ja voisi ajaa kovempaa.

Homma eteni niin että kaveri katsasti ensin oman pakunsa(67umppari) 1+7henkilöautksi,no minä ajattelin että 1+5 olisi varmaan ok kun sen verran siinä oli ennestäänkin paikkoja.

koitti katsastus ja katsastus mies ei uskonut minua ja sanoi että hän soittaa jollekin huomena AKEen ja selvittää asian ettei vaan tule verot maksuun.

Seuraavana päivänä uusiaika ja henkilöautolla pois kaikki ok(perusteena olikäytetty juuri tuota ennen67 ja vanhentunut vero ja sita ja tätä.

minä ajelin autolla ja kaikki meni hyvin,nositten teki mieli muunlaista wolkkari ja doppeli myytiin pois.Joku siitä soitteli ja kyseli et miten mahdollista et se on henkilöauto ja ilmanveroseuraamuksia.

No,se sama sankari oli ostamassa toista doppelia ja soitti itse AKEen ja kyseli et miten toi on mahdollista.

No eihän se olekkaan enään (toi muutos oli mahdollinen vuoteen noin 199jotain)

No AKEn sano vaan hänelle et ei onnistu,kaveri tähän et tämmöinen auto ja onnistu.

Seuraus oli se et mulle tuli 5400mk veroo (auto oli mennyt muihin maihin).

No mä vähän selvittelin kun se mun katsastusmieskin sano et homma ok.

Katsastus miestä etsiessänin huomasin et aika moni konttori helsingissä on saman suvun hallussa,mies löyty ja hän muisti tapauksen(sanoi että hän ettii kalenterin katsoo kenelle hän soitti sinne AKEen.

Asia selvisi ja mulle sanottiin et revi se lasku.

AKEN porukat sano et on tullut tehtyä virhe.

Mutta opetus on se ÄLÄ KÄYTÄ KAVERIN/TUTUN AUTOA ESIMERKKI TAPAUKSENA.Itse veron osuus on käsittäkseni joitain satasia(vakuutus maksut kuoletta sen parissa kesässä).

 

No nyt mulla on 66 WESTY josta maksettu veroo varmaan tarpeeksi vuonna 1966.

 

T.PETE.

Link to comment
  • 2 months later...
Lähettäjä: Timo.Pietarinen

Lähetetty: 6. elokuuta 2007 13:39

Vastaanottaja: Alanen Heikki (@ake.fi)

Aihe: '70-luvun pakettiauton rekisteröinti henkilöautoksi

 

Hei,

 

Kyselisin tuleeko pakettiautoksi kolmelle hengelle rekisteröidylle VW Kombiwagen (ikkunapakulle) autolle veroseuraamuksia, jos sen rakentaa 5-8 hengen henkilöautoksi retkeilysisustalla ja rekisteröi henkilöautoksi?

 

Esimerkkiautoina minulla on 00.00.1974 ja 00.00.1976 käyttöön otetut autot.

 

terveisin,

Timo Pietarinen

 

Vastaus:

KYLLÄ TULEE

 

VEROTUKSEN POHJAKSI TULEE 70 –LUVUN MAAHANTUONTI HINTA SUURUUSLUOKKA SILLOIN NOIN 12 000 – 15 000 MARKKAA, TÄSTÄ HINTA-ARVIOSTA VOIDAAN JOHDATELLA AUTOVERON MÄÄRÄ ELI NOIN 2 500 – 3 000 €.

 

TERVEISIN

HEIKKI ALANEN

 

Että semmoset verot...

Link to comment
Guest fastghia

Vaikuttaa selvältä rangaistusverolta. Tarvii tehdä jo melkoinen rikos että saa noin ison sakon... Veroa vaaan ei voi muuttaa linnassa istumiseksi.

 

Sanonko mitä? en sano

Link to comment

Onko tuo 2500-3000e autoveron määrä, joka pakuun on alunperin sisältynyt, vai maksuun menevän veron määrä? Eli lasketaanko tuosta ikävähennykset pois? Jos tuot ulkomailta vastaavan pakun ja tullaat sen henkilöautoksi, niin veron määrä lienee oleellisesti pienempi?

 

Kaitsu

Link to comment

vuonna -74 tai -76 ei pakuun sisältynyt veroa, ne kun oli verovapaita. Jos nyt muutat tuon pakun henkilöautoksi vero lasketaan maahantuonti hinnasta (~ 15 000 mk), josta vero (olisko ollut tuolloin 120% ?) ~ 3000 eur.

 

Ulkomailta tuotua ei saa EU:ssa asettaa eriarvoiseen asemaan, joten siitä kannetaan veroa saman verran kuin täällä olevissa käytetyissä on veroa jäljellä.

 

=> Auto Ruotsiin tai Viroon rekisteriin ja sitten ulkomaantuontina takas...

Link to comment
  • 2 weeks later...
=> Auto Ruotsiin tai Viroon rekisteriin ja sitten ulkomaantuontina takas...

 

Eipä taida onnistua tuommoinen kikkailu. Kysyin AKElta tuota kerran ja sanoivat, ettei käy laatuun.

Link to comment
  • 4 years later...

Niin siis itse olen ymmärtänyt asian näin jos on kolmipaikkainen pakettiauto niin muutos on jotain 1500-3000€. Mutta jos on alunperin ns kovapenkkinen bussi 6 tai 9 henk niin sitten on 200-400€ muutos pehmeäpenkkiseksi.

Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...