Kape77 Posted November 25, 2007 Posted November 25, 2007 Eli idea kaikessa yksinkertaisuudessaan: Puran ja kasaan koneeni tarkastusluonteisesti vain ja ainoastaan tästä topicista saamieni ohjeiden avulla. Aikaisempaa kokemusta aiheesta ei juuri ole. Olen aina inhonnut moottoreihin liittyviä asioita, enkä ole niitä opiskellut. Autojen kanssa olen muuten kyllä puljannut eli ihan kädetön en silti ole. Pari kuplan konetta olen joskus purkanut, siinä se. Sisuskaluista suurin osa on ihan hepreaa jos ja kun ihan rehellisiä ollaan. Ostin tuon koneeni aika tarkalleen vuosi sitten, ajamaan en ole sillä päässyt oikeastaan ollenkaan. Kiinni se on ollut ja käyntiinkin se hörähti vain hajottaakseen kytkimen haarukan, levyn ja asetelman. Päivää ennen runiin lähtöä... miksikö ne hajosivat? väärä painelaakeri =) Uusi yritys ja kone kiinni BIFfin keikkaa varten. Eri kuplaan, koska tähän toiseen sopivia kytkinkamoja ei ollut siihen hätään, no. Kiireessä laitoin kiinni ja laitoin tämän toisen auton puhallinkopan jossa on veihtovirtalaturi kiinni, johdot sopi helpommin. Vaihdoin jalan, että sain sen kiinni ja siinä epähuomiossa jäi huohotus pois koneesta. :D Tampereella räjähti öljyt ulos joka raosta ja öljyvalo vilahti, homasin sen onneksi välittömästi, sammutin koneen alta sekunnin. Uudet paskat öljyt huoltikselta kendallien tilalle ja kupla hinaukseen varmuuden vuoksi. Kotona kone irti ja nyt ollaan tässä. Laitoin ilmotuksen jossa kyselin josko joku kattoisi ton koneen sisuskalut varoiks ja se topic johti tähän tilanteeseen. http://www.volkkaripalsta.com/keskustelu/topic/5461-koneen-purku-tarkistus-fixaus-ja-kasaus/ Tuossa huono kuva koneesta päivää ennen runiinlähtöä, moottoripellit kiiltää ja mieli on korkeella =) Koneesta senverran että tilavuutta 2.1l ja tehoja myyjän puheiden mukaan 150hp, no se selvinnee tän topicin lopulla mitä siellä oikeesti on, niinkun kaikki muukin mitä tuo on syönyt. Pidetään paskanjauhanta tuolla alkuperäisessä topicissa, niin tästä voi olla oikeesti hyötyä muillekkin kokemattomille, ketkä koneita haluavat ropata. Tästä topicista serihvit raakkaa armotta kaiken oftopicin pois. Eli vain ja ainoastaan tähän koneeseen liittyvät keskustelut ja nekin oikeana ajankohtana Toivotaan että tästä tulee hyvä "Flat Four 4 Dummies" Varmasti tähän menee aikaa paljon, tavoite on saada savut siitä 180 Päivässä. -Kari Quote
Kape77 Posted November 25, 2007 Author Posted November 25, 2007 Eli alkuun: Menen tänään kaverin tallille käymään missä toi kone on. Otan kameran mukaan ja otan muutaman kuvan siitä. Kaasarit ja puhallinkoppa sun muuta on irti. Seuraavaksi irtoo mitä? Kannattanee varata minigrip pusseja, maalarinteippiä sun muuta, ettei kiukaan osat ole levällään ympäri tonttia, kun niitä seuraavaksi tarvitaan? Quote
Guest Mika Raussi Posted November 25, 2007 Posted November 25, 2007 Yks hyvä on tehä se temppu, että kaikki ruuvit johonkin kippoon. Voi siitä sit katella, ettei jää remontin jälkeen ylimääräsiä osia. Mie oon ite tykänny tehä niin, että kaikki peltien ym. kamat yhteen paikkaan ja runkomoottorin pultit ja kamat sit toiseen paikkaan. Quote
hanski. Posted November 25, 2007 Posted November 25, 2007 niitä kuvia kannattaa ottaa runsaasti purkamisen edistyessä...niistä voi olla hyötyä jos ei tarkasti muistakkaan mikä oli missäkin kiinni ja miten päin.... jäähdytyspeltien ruuveja+ pakosarjan muttereita kannataa liottaa ruosteenirroitusaineella reilusti...tuppaavat olemaan tiukassa+säästää myöhemmin hermoja kun ei tarvitse taistella niitä katkenneita pultteja irti.... Quote
Guest Posted November 25, 2007 Posted November 25, 2007 Minigrippipusseja ja tussi jolla merkataan kaikki pussit. Hopea tai valkoinen maalitussi jolla merkataan tummat osat suoraan osaan. Musta tussi kiiltavia osia varten. Laske oljyt pois. Irrota oljypohja ja sihti. Vauhtipyora kannattaa ottaa irti ekana. Kuten edella joku neuvoi, pitka lattarauta tai L-profiilitanko on mainio apuvaline.. poraa pultinreiat lahelle reunaa niin etta saat lattaraudan kiinni kytkimen paineasetelman pultinreikiin, siten etta iso hylsyavain mahtuu viela paikoilleen avaamaan keskipultin. (36mm hylsy 1 tuuman karalla ja jatkovarsi Biltemasta ei maksa paljoo, soveltuu takajarrurumpujen napamutterin kiristamiseen myos). MERKKAA paineasetelman asento vauhtipyoraan nahden, seka vauhtipyoran asento kampiakseliin nahden. Pyorita esim kampuraa niin kauan etta hihnapyoran paan kiilaura osoittaa esim. suorana ylospain. Merkkaa vauhtipyoraan merkki ylimpaan kohtaan jotat osaat kasattaessa laittaa sen saman asentoon. (Tarkeata jos se on 4 tapilla kiinni, 8-tappinen menee kiinni vain yhdesa asennossa) Purkamisen voi alkaa ulkoisista osista ilman ajatustoimintaa kunnes paastaan venakoppiin asti. Siita syvemmalle ku mennaan, pitaa erinaisten osien jarjestys eli asennuspaikka sailya muistissa. Ekana kun avaa venakopan, nakyy sielta keinuvivusto. Ota irti ja merkkaa oliko se vasemman vai oikeanpuoleinen. PIda hilut yhdessa pussissa vasenta ja toisessa oikeata varten, ettei ne sekoitu. Yhdella akselilla olevat keinut pitais myos pysya samassa kohtaa akselia, eika sinkoilla sinne tanne ja sekoittua. Tyonna akselin pultinreiasta irtopultti lapi tai virita rautalangalla koko koneisto nippuun nin ettei osia irtoile sailytyksen aikana. Numeroi vaikka hopealla maalitussilla keinut asennusjarjestyksen mukaan. Seuraavana lahtee tyontotangot. Merkkaa taas jokainen tussilla haluamasi 'arkistonumerointijarjestelman' mukan, kunhan pysyy vasen ja oikea puoli erossa toisistaan ja jarjestys muuttumattomana. Irrotettaessa niihin jaa sisalle reilusti oljya joka vuotaa herkasti emannan pitsipoytaliinalle, joten valuta ne tyhjiksi johonkin keraysastiaan ensin :) Sit lahtee kannet. (olettaen etta pakoputkisto on purettu jo pois ja kaikki pellit) Loystyta kannen mutterit vahan kerrallaan tasaisesti jannitysta purkamalla, painvastaisessa jarjestyksessa mita kiristysohje. Kaytannossa kunhan pyrit hyvin tasaiseen, monivaiheiseen loystyttamiseen niin hyva on. Kansia pois vedettaesa sylinterit usein tahtovat tulla mukana. Koita kammeta varovasti sylinterit irti kansista niin etta ne jaavat paikoilleen. Jos ne kuitenkin tulee mukana, niin varo ettei manta paase kolahtamaan lohkoa vasten kun se pullahtaa ulos sylinterista. Tyontotankojen suojaputket putoaa tas vaiheessa irti kans. Pytyt voi vetaa ulos, varoen niita mantia. Sit mannat irti: Mannantapia ei sais vasaroida irti, mieluummin rakenna ulosvetaja pitkasta pultista ja putkenpatkasta: Putken sisahalkaisija sellainen etta mannantappi menee helposti sen sisaan. Kuplan koneeseen riittaa M10 ja jopa M8 kierretanko, tapit ei pitais olla kovin tiukassa. Juju on etta ne pitaa tyontaa ulos, ei hakata. Sit paasee lohkoa purkamaan. Ekana loystyta ykkospytyn juuressa, pienessa syvennyksessa piilossa oleva 13mm mutteri. Sitten ei o paljon valia missa jarjestyksessa purkaa loput, kunhan taas loystyttaa vaiheittain, aivan vahan kerrallaan vuorotellen jokaisen mutterin. Kun oljypumpun lahelta on lohkon 13mm mutterit loysalla, on helpointa irottaa oljypumppu. Mutskut irti, kansi irti, rattaat pois, ja sisapuolelta vetaa varovasti liukuvasaralla tai pumpun ulosvetajalla pumpun irti. Suoraa vetoa ulos, varo ettei pumppu pyri kanittamaan vinoon. Kun kaikki mutterit on irti ja minigrip pusseissa... voit alkaa naputella lohkoa kumivasaralla sauman kohdalta. Tiivistepintojen valiin ei saa kiilata MITAAN. Sielta ei voi kammeta lohkoa auki, tiivistepinta naarmuuntuu herkasti. Itse naputtelen veitsenteran lohkon ylimmasta kohdasta sauman valiin, siella ei ole vaaraa vuodoista. Isolla vaantoraudalla voi kammeta oljypumpun luota samaan aikaan, sielal pitaisi olal pari kohtaa mista saa tukea aukikampeamiseen. Hyvin tasaisesti ja hyvin hitaasti, vahitellen puolelta toiselle siirtyen, lohko pitaisi aueta. Nokka pois paikoiltaan, kampura pois paikoiltaan, ja nostajat pois paikoiltaan MERKATTUNA. Jokainen nostaja pitaa kasattaessa menna samaan paikkaan mista se tulikin. Kampuralta pitaa sitten viela purkaa kiertokanget pois. Merkkaa ne ensin... ellei ne ole jo merkattu koneen rakentajan toimesta. Alalenkit ei saa sekoittua, ne pitaisikin olla numeroitu samalla numerolla varren kanssa. (tassa vaiheessa ei tieda mitka veivit siella on joten ei niista enempaa). Lohkosta voisi viela purkaa oljynpaineventtiilit pois. Ja sit kaikkien osien putsaus. Siina sita hommaa ekaksi illaksi :) Quote
Kape77 Posted November 25, 2007 Author Posted November 25, 2007 Käväsin äsken kaverin luona, mutta ei ollu kotona, no eipä niillä kuvilla tänänhätään niin mahdoton kiire ole. Käyn huomenna hakemassa noita pusseja ja jotain purkkeja. Toisen kaverin tyköä pitää noutaa toi vauhtiksen irrotus rauta ja se 36 hylsy, niin päästään tositoimiin. Pari kysymystä heräsi. Miks paineasetelman asento pitää merkitä? Jokatapauksessa se jää nyt tekemättä, kun on jo irti. Toinen kyssäri koskee noita männäntappeja, miks ne pitää saada irti ja miten toi ulosvetäjä toimii? Pikasella haulla en löytänyt sitä topiccia missä toi alunperin esiteltiin. En nyt kyseenalaista neuvoja vaan kysyn uteliaisuuttani. Quote
hanski. Posted November 25, 2007 Posted November 25, 2007 Pari kysymystä heräsi. Miks paineasetelman asento pitää merkitä? Jokatapauksessa se jää nyt tekemättä, kun on jo irti. Toinen kyssäri koskee noita männäntappeja, miks ne pitää saada irti ja miten toi ulosvetäjä toimii? Pikasella haulla en löytänyt sitä topiccia missä toi alunperin esiteltiin. jos akselipaketti on tasapainotettu paineasetelman kanssa, saadaan tasapainotus samaan mitä se on ollut..siksi ois hyvä merkitä... jos männäntappeja ei irrota, ei tiedä kiertokangen helan kuntoa... Quote
mite^ Posted November 25, 2007 Posted November 25, 2007 Itse en huonon äo:n johdosta saa hahmotettua miten tuo ulosvedin toimii :) Itse kun olen vasaroinut ja käyttänyt ruuvipustinta niin ois kiva tehä tuollanen kun vaikuttaa tosi näppärältä. Muutamat helatkin saanu pilalle :) Quote
Barney Posted November 25, 2007 Posted November 25, 2007 Itse en huonon äo:n johdosta saa hahmotettua miten tuo ulosvedin toimii :) Itse kun olen vasaroinut ja käyttänyt ruuvipustinta niin ois kiva tehä tuollanen kun vaikuttaa tosi näppärältä. Muutamat helatkin saanu pilalle :) vetää ilmeisesti tuon kierretangon tuon rautaholkin läpi. Prikka tulee holkkia vasten ja "pyöreäksi viilattu" mutteri vetää männäntapin holkin läpi mutteria kiristäessä. itseä ihmetytti kun on jakoavain pöydässä ruuveilla kiinni. Onko tuo "ulosvedin" pöydässä olevassa rei'ässä ja jakoavain pitää paikallaan? vai pitääkö suuressa maailmassa pultata työkalut pöytiin, ettei lähde pitkäkyntisten matkaan:) Quote
Guest Posted November 25, 2007 Posted November 25, 2007 Mannantapit pitaa saada irti jotta mannat saa irti.. ja mannat pitaa saada irti jotta saa lohkon halkastua. ne ei mahdu menemaan lohkon sylinteriaukoista lapi. Joo, toi kuvan ulosvedin menee tosiaan poydasta lapi ja jakoavain pitaa sita paikoillaan. Kuvassa Chevyn manta jossa on mannantapit pirun tiukkaan puristesovitteella kiinni. Kuplassa ei oo, lahtee helpommin ja pienemmalla kierretangolla. M8 mutteri mahtuu menemaan mannan lapi, sopivan prikan kun loytaa niin prikka tarraa tapin reunoihin kiinni. Sit toiselle puolelle mantaa toi putkiholkki, valiin pehmustetta tai muotoile putken paa mannan kaareen sopivaksi. Putken toiseen paahan sit iso prikka taas, ja mutteri. Mutterista kiristamalla tappi liukuu mannasta putken sisaan. Talleen: Paineasetelma kannattais tasapainottaa vauhtiksen ja kampuran kanssa kuten tossa Hanski kertoi. Jan Quote
mite^ Posted November 25, 2007 Posted November 25, 2007 Pitänee tehdä tuollanen että saan asian päähäni tarkasti EDIT: Joskus auttaa kun lukee asian moneen kertaan :) Quote
hanski. Posted November 25, 2007 Posted November 25, 2007 itse olen kyllä aina lyömällä irrottanut... sorvattu tappi männäntapin sisään, paljon pehmustetta männän ympärille.. kunnon hanskalla tukeva ote männästä ja kumipäisellä vasaralla varovasti naputtelee.....ei koskaan metallivasaraa.. toki tuo ulosvetäjä on hyvä työkalu... Quote
Tanhis Posted November 26, 2007 Posted November 26, 2007 http://www.chircoestore.com/catalog/articles.php?tPath=12 Oman koneeni kokosin milteinpä täysin noiden ohjeiden perusteella. Pari kysymystä heräsi. Miks paineasetelman asento pitää merkitä? Jokatapauksessa se jää nyt tekemättä, kun on jo irti. Ja saattaa olla että peli ei kuitenkaan ole menetetty tuon asennon kannalta nimittäin koneistamot yleensä (aina) merkkaavat että miten se siellä on olllut tasapainoitus vaiheessa joko tussilla tai sitten pistepuikolla. Quote
Pepe Posted November 30, 2007 Posted November 30, 2007 Hohoi, moderoitu kymmenkunta viestiä bittitaivaaseen. Kuten ensimmäinen viesti sanoo, tämän projektitopikin idea on että Kari kasailee moottoria palstalaisten avustuksella. Ei omien moottoriongelmien selvittelyä tänne. Poistettujen viestien sisältö oli keskimäärin se, että jos vakiomoottorissa sekoittuu työntötangot nostajat ym toistensa paikalle, ei maailma siihen kaadu. Quote
Tanhis Posted December 2, 2007 Posted December 2, 2007 ^eli kun halkaiset konetta niin pidä huoli ettei nostajat sujahda ulos pesistään. esim http://www.hotcars.net/Prod/pict-o/big/1945-1.jpg tuollaiset auttaa asiaa. Quote
Kape77 Posted February 26, 2008 Author Posted February 26, 2008 Sain vihdoinkin aloitettua ton purkamisen. 36 hylsyä ei tietenkään löytynyt mistään, mutta aloitin kuitenkin. Vauhtipyörä on siis kiinni ja kannet, mutta kaikki muu on irti ja jopa nätisti omissa pusseissaan. Huomenna on atomeina... Otin yhden kuvankin. Mitäs me tälle tehdään? Kuva on hävyttömän huono, mutta näkee tosta senverran, että pinnapulttia tuohon ei saa. Quote
Guest redcougar Posted February 26, 2008 Posted February 26, 2008 Sain vihdoinkin aloitettua ton purkamisen. 36 hylsyä ei tietenkään löytynyt mistään, mutta aloitin kuitenkin. Vauhtipyörä on siis kiinni ja kannet, mutta kaikki muu on irti ja jopa nätisti omissa pusseissaan. Huomenna on atomeina... Varaa hyvä lattarauta (pitkähkö) jolla tuet vauhtiksen kiinni asetelman pulteista lattiaan, ja kunnon (pitkä) vipu milnkä avulla väännät vauhtiksen mutterin irti.. ja kaveri pitämään lohkoa paikoillaan. tein itse saman virheen tossa viikko sitten, eli purin niin pitkälle kun pääsin irroittamatta vauhtista.. on tiukassa. Quote
NO H2O Posted February 26, 2008 Posted February 26, 2008 Sain vihdoinkin aloitettua ton purkamisen. 36 hylsyä ei tietenkään löytynyt mistään, mutta aloitin kuitenkin. Vauhtipyörä on siis kiinni ja kannet, mutta kaikki muu on irti ja jopa nätisti omissa pusseissaan. Huomenna on atomeina... Varaa hyvä lattarauta (pitkähkö) jolla tuet vauhtiksen kiinni asetelman pulteista lattiaan, ja kunnon (pitkä) vipu milnkä avulla väännät vauhtiksen mutterin irti.. ja kaveri pitämään lohkoa paikoillaan. tein itse saman virheen tossa viikko sitten, eli purin niin pitkälle kun pääsin irroittamatta vauhtista.. on tiukassa. Kone konttiin ja raskaankaluston korjauspajalle jossa turauttavat ko. mutterin auki isolla pulttikoneella... Quote
Tanhis Posted February 26, 2008 Posted February 26, 2008 Kyllä tällä porukalla ollaan aina saatu auki ilman pulttipyssyjä yms. mutta pitkiä jatkovarsia kylläkin ollaan käytetty. Mulla on kape ihodessa kunnon hylsy ja latikka missä reijät jos kaipaat. Quote
Guest Posted February 26, 2008 Posted February 26, 2008 Bilteman 3/4" hylsy ja jaykka T-vaannin, plus latta/kulmarauta about 1.5metria pitka, plus vesijohtoputkea tai muuta putkea samanlainen patka siihen vaantimen jatkoksi, niin kylla n auennu kaikki. Pulttipyssy ei ole hyva, vaikka sekin toimii. Se saattaa rasittaa pulttia vaarin, ja silla ei sais laittaa pulttia kuitenkan kiinni, eli joka tapauksessa atrvitset tuon vaantimen ja hylsyn.. sita voi sitten kayttaa myos taka-akselin muttereihin. Sama koko. Hylsy 4.69eur T-vaannin 3/4" 13.49eur ei oo hinnalla pilattu, ja on testattu kovassa kaytossa :) Quote
mite^ Posted February 26, 2008 Posted February 26, 2008 meillä on tuumanvääntiöllä oleva iso räikkä, laitan koneen aina ajosiltaan ohkasella liinalla kiinni ja 2m varrella aukasen, ei tee tiukkaa itellekkää :) ja ajosilta tietenkin on lattialla! edit: ja k-raakilta tilasin pakosarjan kanssa erikoistyökalun jota taitaa saada myös hotcarssista, siis sen millä v-pyörä lukitaan. Kai joku tästäkin vittuilemaan alkaa kun jokkista ajaa. Quote
mick Posted February 26, 2008 Posted February 26, 2008 mite^: Olikos tuo erikoistyökalu sellanen hammasratas-härveli veivillä? Joskus oli kuvia sellasista, ja itsekin ajattelin tehdä. Kunhan ensimmäinen rikkinäinen (tai ilmanen...) startti tulee kohdalleen josta nappaan hammasrattaan :) Quote
mite^ Posted February 26, 2008 Posted February 26, 2008 ei ollut mutta tuossakin hyvä idea! tässä HC:n työkalu, omani on ihan samanlainen. http://hotcars.net/Prod/pict-o/1911.jpg Quote
Guest Posted February 26, 2008 Posted February 26, 2008 Tassa se ratasjutska, tai ainakin yksi sellainen.. taitaa olla se alkuperainen design http://www2.cip1.com/ProductDetails.asp ... C-C10-7036 Quote
mick Posted February 26, 2008 Posted February 26, 2008 Tassa se ratasjutska, tai ainakin yksi sellainen.. taitaa olla se alkuperainen design http://www2.cip1.com/ProductDetails.asp ... C-C10-7036 Tuohon vielä momenttiasteikko niin johan olisi hyvä peli :) Quote
Guest Posted February 26, 2008 Posted February 26, 2008 Momentti on suht helppo laskea kaytannon vipuvarsimitoin. Erityisen helppo metrin pituiselle vaantimen varrelle, mutat helppo jalostaa haluamasi mittaiselle varrelle. Oma painosi ja vaantovarren mitta pitaa tietaa, ei juuri muuta. Silla pystyy laskemaan kuinka paljon elopainoa pitaa laittaa mihin kohtaan vaantovartta, etta saadaan haluttu momentti. Quote
mick Posted February 26, 2008 Posted February 26, 2008 joo vaan jos tuommosen hammasratassysteemin kehittelee itse, niin siinä saakin jo laskea momentteja uudestaan... 100kg ukko painamaan ni menee aika tiukkaan luultavasti, ainaki metrin varrella :D Quote
Kape77 Posted February 28, 2008 Author Posted February 28, 2008 Mielenkiintoisia löytöjä tuli tehtyä koneesta. Kuviakin on, mutten saa niitä nyt just koneelle. Koitetaan huomenna saada tännekin. Ilmeisesti prikka tms tipahtanut imusarjasta kakkospyttyyn :D Mäntä selkeesti vaihtokunnossa. Pytty silti lähes virheetön, ainakin näin amatöörin silmään. Kannessa aika pahan näkösiä iskemiä, mutta venttiilit näyttää päälisinpuolin ehjiltä... Mittanauhalla mitattuna mäntä 91 ja venat about 40 ja 36. Laitan tosissaan kuvat kun saan koneelle. Vastoin alkuperäistä suunnitelmaa, katsoin opetusvideon. Tuossa siitä lyhyt mainos Onko kukaan nähnyt tota "bug me" sarjaa? Onko mistään kotoisin gurujen mielestä? Quote
Guest [Henkka] Posted February 29, 2008 Posted February 29, 2008 Mielenkiintoisia löytöjä tuli tehtyä koneesta. Kuviakin on, mutten saa niitä nyt just koneelle. Koitetaan huomenna saada tännekin. Ilmeisesti prikka tms tipahtanut imusarjasta kakkospyttyyn :D Mäntä selkeesti vaihtokunnossa. Pytty silti lähes virheetön, ainakin näin amatöörin silmään. Kannessa aika pahan näkösiä iskemiä, mutta venttiilit näyttää päälisinpuolin ehjiltä... Mittanauhalla mitattuna mäntä 91 ja venat about 40 ja 36. Laitan tosissaan kuvat kun saan koneelle. Vastoin alkuperäistä suunnitelmaa, katsoin opetusvideon. Tuossa siitä lyhyt mainos http://www.youtube.com/watch?v=Okl5DlW-Le0 Onko kukaan nähnyt tota "bug me" sarjaa? Onko mistään kotoisin gurujen mielestä? No kyllä noi on mun mielestä ollu aika perusteellisia. Siinä mielessä hyvä kattoa videolta, niin varmasti ymmärtää, miten joku homma pitää suorittaa....ehkä :D Quote
Guest Posted February 29, 2008 Posted February 29, 2008 Mulla on ollu 2 taytta sarjaa noita bugme videoita, Rick lahetti ilmaiseksi :) En muista minne ne on joutuneet, en kykene niita taalla (usassa) katsomaan kun ne on europpalaiselle standardille tehty. En muist annoinko jollekin vai mita niilel kavi, suomeen ne jai :( Eka setti oli VHS kasetteja ja toka tais olla DVD. Pirun hyvat videot, jos esim. kannettavassa tietokoneessa on DVD asema, niin laittaa levyn sisan ja vie lapparin auton luokse. Siina voi sitten vaihe vaiheelta kattoa ja pysayttaa kuvan mihin haluaa ja toistaa vaikka kuinka monta kertaa. (Mulla oli suomessa tallissa laajakaista ja lappari, ainoa ongelma oli pitaa poly poissa nappaimistosta) En loytanyt niista videoista oikein mitaan moitittavaa, pari hyvin pienta detaljia olisin itse tehnyt hiukan toisin. Jan Quote
Tomppa Posted February 29, 2008 Posted February 29, 2008 Mulle ne annoit :) Täytyy kaivaa kaapista. Jossain vaiheessa oli ajatuksena, että otetaan niitä myyntiin, mutta vain yks tai kaks kaveria ilmoitti kiinnostuksensa niin jäi sitten sille tielle. Hmm.. pitäiskö panna DVD-ripperi laulamaan ja Torrenttia verkkoon ;) Ei, ei, ei. Sitä en tee. Kerran katteltiin porukalla se länsirannikon näyttely-DVD joka kans oli paketissa... se oli kyllä asiallinen pätkä. Quote
Guest Posted February 29, 2008 Posted February 29, 2008 Jahas, sinnekos ne menikin :D Nyt muistan joo Unohdin sen show jutskan myos kokonaan. Quote
Kape77 Posted February 29, 2008 Author Posted February 29, 2008 Älä tomppa lähde rikoksen polulle. Osat 1-6 oli jo joku nilkki nettiin puskenut :) Katselin piruuttani koko sarjan ihan vertailupohjaksi, miten jamppa tekee muut jutut, sitten katselin moottoriosuuden, josta en mitään ymmärrä. Muihin työvaiheisiin pohjaten ajattelin, että moottoriosuudenkin on pakko olla melko asiallista ohjetta =) Hienoa päättelyä, eikö? Näppärästi kaveri irrotti siinä männäntapit, itse tosin käytin teidän pelottelemana astetta hellävaraisempaa metodia ;) Quote
Kape77 Posted September 6, 2008 Author Posted September 6, 2008 Itseasiassa, nyt kun otit puheeks... Se kone on pienissä minigrip pusseissa odottamassa, että löydän kameran :) Ollu täs kesällä kaikkee muuta aktiviteettiä, ettei oo jaksanu kiinnostaa pätkääkään. Tullu aikapaljon ajeltua noilla ilmajäähdytteisillä volkswagen autoilla, kaytyä tapahtumissa ym ;) Quote
Bubble-70 Posted March 23, 2011 Posted March 23, 2011 Onkohan tähän ketjuun ikinä tulossa jatkoa? Vai onko kamera jäänyt ostamatta ja kone valmiina? Olisi itsellä ensimmäinen koneremppa edessä. Olin jo ihan tohkeissani kun löysin tämän ketjun kun katselin päivämääriä ja ajattelin että on jo kyseinen projekti pitkällä niin pääsen itse näillä ohjeilla aloittelemaan omaa konetta...luulin väärin... Mahtaako kellään olla enää kiinnostusta tämän topikin ideaa jatkamaan? Mulla olis kamera jolla saa ihan suht päteviä kuvia ja ehkä jopa sais tänne latailtua... Niin sikäli mikäli vielä kiinnostusta riittää neuvojilla...? Quote
Kape77 Posted March 23, 2011 Author Posted March 23, 2011 Mun on kamera vieläki hukassa :) Eivaan, tämä osakasa on vaihtanut omistajaa ja on itseasiassa vieläkin muttereina pienissä pusseissa :D Eli omalta osaltani rojekti on kuollut ja kuopattu. Vaikkakin olen edelleen sitä mieltä, että tämä on helkkerin hieno idea. Ja edelleen vapaasti kenen tahansa toteutettavissa. Tietotaitoa ja rautalangasta vääntäjiä löytyy varmasti vieläkin. Quote
Geronimo Posted March 23, 2011 Posted March 23, 2011 Mua kiinnostais kans, kävin jo alkukuusta kokeileen ku tiet kuivas uusilla tulpilla ja kulkipa talven levänneenä pirun hyvin! (kesärenkailla ja leima kestää tän kuun loppuun asti) Paripäivää kävin paksutolpalla töissä ja edelleen ihan ok mutta... Viimevuonna loppukesästä rupes tuleen merkkejä et jottain tarttis sille tehrä koneelle että kulkee taas kesällä. Kone irti ja atomeiksi mutta siihen se tietotaito sitte loppuuki, intoo varmaan on enemmän ku taitoo ja aikaa. Kannattaako ruveta koneistaan ja säätään vai ostaako valmiin esim. Naapurilta valmiin kunnostetun ilman apulaitteita ja lisää ne vanhasta? Quote
Recommended Posts
Join the conversation
You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.