Jump to content

Kolmostyypin tuulilasit


Recommended Posts

On eroja ja ilmeisestikin kahta eri kokoa on olemassa.

Tarkkaa muutosajankohtaa en tiedä, mutta voisi hyvinkin olla korimallin muutosvuosi.

Ero on hyvin pieni, mutta tuo isompi lasi ei oikein istu vanhakoppaiseen.

Omassa kolkissani oli tuollainen huonosti istuva isompi lasi ja asia korjattiin

Kuttilan autolasissa eräänä juhannusaattona irrottamalla lasi ja hiomalla siitä hieman pois.

Link to comment

68 Fastbackista hajos ruutu ja uus mikä tuli tilalle oli inan liian iso. Jouduttiin laittamaan ilman kromilistaa eikä silti istunut paikoilleen niin kuin olisi pitänyt.

 

Tilattiin uusi ja se oli hiukka pienempi eli sopiva.

 

Tästä on jokunen hetki kulunut, enkä muista missä kämmi tapahtui. Isompi sopii oletettavasti pitkänokkaan. Tähän saatanee varmuus kevään aikana, jos se akkuna vielä jostain löytyy, pitkänokka kun on tällähetkellä ilman ruutua...

Link to comment

Tämä on vähän tyhjänpäiväinen vastaus, eli melko hataraa mutua vajaa neljänvuoden takaa... Muistelisin, että olisi ollut kauttaaltaan isompi. Siten, että sivuista istui huonommin kuin ylä ja alareunoista. Odottele nyt vielä mesikämmenen muistikuvat ja luota niihin :)

Link to comment

Odottelemme malttamattomina mittaustuloksia. ;-)

 

Tuli mieleen, että ei kyseessä vaan olisi lasinvalmistajien mittaheitot? Jokunen vuosi sitten hankin uuden IHD:n lasin Paksutolppaan ja se oli parisen milliä alkuperäistä (ja toista käytettyä tarvikelasia) korkeampi sekä nelisen milliä leveämpi. No, rikkihän se meni asennettaessa kun oli liian ahdas ... Vai onko Kolmosen mittaerossa kyse suuremmastakin heitosta?

Link to comment

Variant -73 (alkuperäinen lasi? vanha ainakin) korkeus keskeltä 49,6 pituus alanurkista n.133cm. (irrallaan mitattuna)

Vaihtolasina tullut oli liian suora, joutui hiomaan päätyistä reilusti mittaa pois ja muotoileen kulmat uusiksi.

Ei istu täydellisesti...

Lasi tuli Raumalta tai jostain.

Link to comment
  • 2 weeks later...

The Samban keskustelussa mainittiin, että uudemmissa malleissa olisi jotain metalliklipsejä ikkuna-aukon reunoissa tiivisteen välissä ja näissä mallissa ruutu olisi hieman pienempi, ikkuna-aukko kaikissa kuitenkin sama. Havaintoa tällaisesta asiasta ja mikä lienee klipsien tarkoitus?

Link to comment

Mulla oli tänään vertailussa uudemmasta ja vanhemmasta korimallista peräisin olevat lasit.

Tuntui olevan eroa vähän joka suunnassa,kulmien muotoilussa,kaarevuudessa vaaka sekä pysty suunnassa.

Kuttilan Autolasista ois löytynyt uudempaa(pitkänokkasen),tais olla jotain 180€ luokkaa.

Vanhempaa varten oisvatten tarvineet lasin sinne.Ja hinta ois noussu yli kahdensadan.

Ei sulla Ari oo jäännyt ylimäärästä vanhemman lasia?

Link to comment
  • 2 weeks later...

Soittelin Kuttilan autolasiin josta kerrottiin että vanhemman & uudemman mallin tilalle on menneinä vuosina tehty "välimalli" joka passaa molempiin malleihin.

 

Olisiko halukkaita lasin ostajia tälle vanhemmalle mallille?

Käskivät lähettää muodossaan olevan lasin malliksi & parin vkon sisällä tulisi uusia kaupan. Hinta-arvioksi sanottiin ~150€.

 

Itseltäni löytyisi -68 variantin lasi malliksi mikä käsittääkseni sopii notsiinkin mihin itse lasia tarvitsen. Mikäli kiinnostusta löytyy ottakaa yhteyttä niin tilataan porukalla niin voitais saada hintaakin hierottua?

 

Toki joku muukin saa asian mun puolestani ottaa hoidettavaksi?

 

Itselleni riittää yksi lasi jonka ostan suoraan harrastajaltakin jos vaan löytyy?

Link to comment
Guest Toheltaja

omassa -73:ssa muistan olleen vaan semmoset pienet paperiklemmariin verrattavat peltilirvakkeet, joilla verhoilu on nipistetty ikkuna-aukkoon. Tuskin ne vaikuttaa mitenkään lasin kokoon, en ainakaan uskois moiseen, olivat sen verran ohkaset.

Link to comment
  • 1 year later...

Nyt ei ollut enää irrallisia laseja, mutta autoissa kiinni olevia on kaksi -66 fb:tä, joista toisessa ilmeisestikin alkuperäinen lasi, yksi pitkänokkainen notsi ja yksi pitkänokkainen fb.

Noita vaikka yritti kuinka mittailla, niin ei niiden koot oikein toisistaan eronneet.

Esim kaikkien korkeus koristelistan keskeltä mitattuna oli 50,0 cm ja ristimitta kulmasta kulmaan oli 130,5 cm.

Link to comment

Tämä on aika vaikeasti selvitettävä asia mutta jotain tietoa kuitenkin sain kaivettua kirjoistani.

Korimalli ei vaikuta lasin kokoon eikä ero ole myöskään välillä luhytnokka/pitkänokka.

Ikkuna-aukon alaosaan tuli muutoksia vuosimallin-70 loppuvaiheessa(siis joitakin kuukausia ennen vuosimallin vahtumista),liittyen tuuletusilmaaukkojen ja pyyhkijä mekanismin muutokseen.

Kolmas erikokoinen lasi liittyy M89 varustukseen eli laminoituun lasiin,alkuun ne olivat samankokoisia ja kiinnitettiin samoin kuin karkaistutkin mutta samoihin aikoihin yllämainitun muutoksen kanssa muutettiin laminoidun lasin kiinnitystä,pistehitsattuun laippaan painettiin erilliset kiinnityslistat joista johtuen lasi on pienempi.

Kaikille eri laseille on tietysti myös oma tiivisteensä.

Link to comment

Join the conversation

You can post now and register later. If you have an account, sign in now to post with your account.

Guest
Reply to this topic...

×   Pasted as rich text.   Paste as plain text instead

  Only 75 emoji are allowed.

×   Your link has been automatically embedded.   Display as a link instead

×   Your previous content has been restored.   Clear editor

×   You cannot paste images directly. Upload or insert images from URL.

×
×
  • Create New...