Jump to content

ARTO

Members
  • Posts

    4029
  • Joined

Everything posted by ARTO

  1. Pikkuveli kokeili postimerkkeilyä joskus pienenä, hermot meni siihen harrastukseen ennen ajokortti-ikää, joten ei pelkoa että sortuisin moiseen. Moottorisahan kanssa heiluminen tuntui nyt vkl aikana kivalta ja täällä puuta riittää kaikille, joten katotaan kasvaako parta ja jussipaita päälle. Muuten tuleva harraste avoinna.
  2. Joo, noi on jo viime vuonna myyty ja pari muuta meni myöhemmin, viimeisimpänä meni vanhempien uutena ostama Jetta Flair, vahingossa meni myös yksi vanhempi V8 koneinen Bemari, mutta sen virheen taidan korjata. Napanuora oli aika sitkeä ja sen kestoa kokeiltiin talvella kuvan volkkarilla, keväällä se sitten katkes ja tämäkin myyty.
  3. Mukavasti lopettamisessa päästy jo siihen pisteeseen että osaa jo viedä harrastukseen liittyvää romua ekokympin romukeräyspisteeseen. Samalla saa pihan vanhin varastokoppi kyytiä ja räjäytetään maantasalle. Näillä fiiliksillä tuntuu että tästä sairaudesta toipuu ja lääkitystä alennettu vuoden ajan jo aika runsaasti.
  4. Profiilitietojen mukaan Joe kirjautunut palstalle tammikuussa 2020, joten vastaus voi jäädä jopa tulematta. Profiilissa näkyy puhelinnumero, se on helppo näpytellä tai copypastata, joten Ring Ring.
  5. ARTO

    POIS

    Aijai, lohkosta päätellen joku +3,5 litrainen pikkustrokeri tulossa...
  6. Ja kun kerta kuva esillä, käyttäjälle bannia jos ei ajovideoo tuu näytille... tarkoittaen tuota ruosteella kasassa pysyvää sporttipyörää.
  7. 94 putket ja soikeana monentissa/kuumana, ei yllätä.
  8. Eikös tää oo jo sama viedä triangle motorsiin kunnostettavaksi, pojat kyllä osaa ja ei tartte miettiä jäikö joku paikka huomioimatta🤑
  9. Sana teetättää ratkaisee, toisilla pajoilla pieni tuntiveloitus, toisilla iso urakkaveloitus, onko osat ehjät, pelkkä herkistys riittääkin , kunnostetaan vanhoja osia, vai kerralla uutta ja näissä uusissa sekö hinta että laatueroja paljon. Myös pajoissa eroja, toiset kuuntelee asiakasta ja tekee fiksusti, joku toinen paja voi rahastaa rumasti. Mutta tuleeko ajamalla vai jarrujen täysjumituksesta johtuen vietävä hinausautolla korjauspaikkaan, kustantaa $$$$. Tässä vaiheessa kustannus voi olla mitä vaan 200-2000€ väliltä. Hintaan vaikuttaa myös se halutaanko herkistys/remppa tehdä niin halvalla/rimaa hipoen kuin mahdollista vai turvallusuusmielessä heti esim kaikki jarruputket/letkut, sylinterit uusiksi.
  10. Jos oikeasti ruosteeton 66 kupla, älä ainakaan alle 10000€ myy, kovissa hinnoissa näin kevään/kesän kynnyksellä Kupla tukevasti ilmaan ja renkaat irti ja helvetin isolla lekalla rumpuihin paukutusta, pienet jumitukset lähtee näin ja helpompi rummut irroittaa ja hiekkapaperilla loput ruosteet pois ja leimalle. Jos tosiaankin 15- vuotta lämpimässä säilytetty, helpoimmillaan menee näin. Jos väsyneempi yksilö ja jätetty kylmään tilaan, sitten jarrut voi vaatia kiroilua ja isompaa remppaa, sylinterit, letkut, putket paskana ja varmaan sitä ruostettakin helmoista ja pohjasta tarkemmin katsoen löytyypi. Kuvia tänne niin totuus paljastuu, muuten vain arvailua.
  11. Jake testasi ( puolet testistä tietenkin oman tuotteen markkinointia ) yhden porschekopan ja tässä haetaan vielä vastausta, miten paljon erilaisia puhallinkopat ovat, kuvista kattoen kaikkien myymät kopat ei oo samasta muotista tehtyjä, joten eroja varmasti löytyy, mutta huonompaa vai parempaan?
  12. Joku muistikuva ettei noi kopat oo samanlaisia eli sieltä erot miten ilma jakaantuu vähemmän tai enemmän epätasaisesti per puoli. Ei oo mun ongelma, mutta jos jollain parempaa dataa, mielellään hyödynnetään.
  13. Sukulaisukko sekaisin ja villit visiot kylmän talven varalle oulujarven vilpoisiin Talvi-iltoihin ja kyseli hölmöjä ja kysytään täältäkin kun en osaa vastata. Asiaan kun en oo itsekään pahemmin perehtynyt ja jos joku tietää, kenen valmistamalla/myymällä sarjalla saadaan vähiten päin seiniä oleva jäähdytysteho/jakautuma T1/oxyboxeriin vai onko sellaista? Ja jos jollain jees sarja Wau hintaan, saa tarjota myöskin.
  14. Mitä väliä hinnalla, karhujen tyhjentämisellä saa kuukauden kestokännin, saman maksaa jo yksi kostea ravintolailta.
  15. Kun kerta lähti lapasesta, kait nyt äkkiä joku IDA 48 mylly tule...
  16. Kuplalla vanha homeinen vaunu perässä ja vastatuuleen satasta kohti pälkänettä.... osamyyjät kiittää kun sylinterikansien kauppa räjähtää toiseen potenssiin. Kieltää sais mokomat kieltää, peltoaukean kohdalla heiluriakselinen yhdistelmä ja varttikierros simpukassa väljää, voe jeesus... EDIT, kirrrjoitusvirrrheen paikkaus.
  17. Ja muistaa ratakiskojen ja helmalevikerautojen laskevan hintaa myöskin jos do$$arit mielessä lähtee rakentamaan.
  18. Hellan sijaan oon uunia käyttänyt..... nopeampikin... 🤣
  19. Jos tulkitsen käyrää oikein, 4000r/min sama teho kuin 1,6 vaparissa, 5000r/min alkaa varsinainen herääminen ja 6000r/min hihna räjähtää?!? Muuten kyllä hienoa Pelle Peloton meininkiä!
  20. Keveimmillään kierre kuntoon, pahimmillaan kampikammio halki ja roskiin.
  21. Jaahas, pitäskö tulla testaamaan tuleeko vieroitusoireita ellei vääräuskoista kivitetä jo portilla...
  22. Ihania möhköjä Mikolla, tykkään näistä aina ja on se vähiten rumin Kuplamalli.
  23. Muutoshan on onnistunut kun herättää kysymyksiä ja huomiota. Kupla jo itsessään ruma auto, saahan näitä välillä meikata ja kattoa onnistuiko tämä puuterointi🤓
  24. Alustanumerolla kubelin valmustusajankohta haarukkaan, voi olla alle kuukauden ikäinen tai useammankin ikäinen syntymästä rekisteröintiin.
  25. Taikka jäljellä vain alkuperäinen kampikammio joka sekin loppuun aarporailtu tai meistetty toiseen lohkoon taitavasti numerot tai muuten esim samankuukauden aikana valmistunut kammio numero liippaa vierestä tms. Jos ei oo numeroa huoktovihkoon kirjattu, ainoa tapa kysyä syntymätodistuksella, jos niitä vielä saa. Avaa kone, kunto siellä sisällä ratkaisee.
×
×
  • Create New...